Wappu Haliaksella

Morrrjens! Ja hauskaa vappua kaikille!

Meikäläinen lähtee pääkaupunkiseudun hulinoita karkuun Hangon lintuasemalle (kiitos ja anteeksi), missä huhtikuun puolivälistä alkanut lintutykitys toivon mukaan jatkuu. Tai sittenhän sen näkee, hukkuuko Hankoniemen äärimmäisin kärki rariteetteihin, sateeseen vai molempiin. Mikäli sendari ei meitä suosi, seuran ainakin pitäisi olla asiaankuuluvaa. Eli kehnoa ulkoilusäätä luvassa, lähinnä sadetta ja enemmän tai vähemmän voimakasta tuulta huonosta ilmansuunnasta, mutta tällaisessa paikassa ei voi koskaan tietää mitä tapahtuu. Ainakaan jos ei lähde ovesta ulos katsomaan mitä vastaan tulee...

Viimeistään maanantaina selviää
-riittääkö puoli litraa Jägermeisteria kolmelle päivälle?
-kestääkö krapulasta toipuminen yli viikon?
-kestääkö Tringa-aktiivien tuottamasta henkisestä pahoinpitelystä toipuminen yli kolme kuukautta?
-kestääkö huimista lintumassoista toipuminen yli viikon?
-kestääkö pohjattomasta lintutyhjiöstä toipuminen yli kolme kuukautta?
-riittääkö kolme päivää Hangon lintuasemalla vuoden ensimmäisen elämänpinnan havaitsemiseen?

Ja näin siinä sitten kävi...


Saavuimme Jarkon ja Jennin kanssa Haliakselle joskus iltaseitsemän tienoilla, muutaman päivän jakso alkoi leppoisasti iltasaunassa, jonka asemakonkari Aatu oli pitänyt lämpimänä. Fiilikseen pääsi heti kiinni, eihän siinä muuta tarvittu kuin seura saunan terassilla, tumma Stallhagen hyppysissä, laskeva aurinko ja allien laulu. Taisin runoilla ajatuksiani liialti julki, kun joku komensi olemaan herkistelemättä. Ei sit, ei väkisin. Olo maittoi silti.

Haliaksella on uusi maskotti - tämä Sciurus viihtyi aseman pihapuun kolossa aika tiiviisti.

Lauantaiaamu valkeni kirkkaana erinomaisen näkyvyyden saattelemana ja tuuli puhalteli leppoisasti, muuton kannalta vaan vähän väärästä suunnasta... Leppoisaa meininkiä leppoisassa seurassa, leppoisasti. Eli mitään massoja nyt ei nähty, mutta jotain kuitenkin. Kyllä keltanokan kelpasi Hankoniemen eteläisimmän kärjen näkymiä ihmetellä, kun aamuvakiolla (lintuaseman perusrutiinilla, vakioidulla muutontarkkaidulla) bunkkerin ohitti mm. yht. 33 kuikkalintua (7 kaakkuria, 13 kuikkaa ja 13 lajilleen määrittämätöntä), 1 punakuiri, 25 pikkukuovia, 7 merikihua (+ 3 paikallista), 2 suopöllöä. Tämä torspo tyytyi myös aseman alueella itsestään kuuluttaneeseen ja kivasti näyttäytyneeseen käenpiikaan sekä Jarkon lintuverkoista kuskaamiin leppälintuun, tiltalttiin ja mustarastaaseen. Lovely.

Toisen kalenterivuoden eli edellisenä kesänä syntynyt leppälintukoiras.

Tiltaltti Jarkon hellässä huomassa.

Tämä rantakäärme oli melkoinen lötkö.

Aamupäivän aseman alueelle saapui isohko päiväretkiporukka ("jotain muovilapajengiä") ja homma handlattiin sinitiaisen rengastusdemonstraation ja läpikattavan luennon avulla muuten hyvin, mutta meikäläisen jäädessä yksin bunkkerille tarkkailemaan lintutilannetta, yhtäkkiä koko kolossi oli täynnä väkeä ja jalustojen seassa sekä kaiteiden väärillä puolilla roikkuvia lapsia. Tila loppui. Ahdisti. Ei ehkä ole fiksua päästää niitä skideja roikkumaan pari metriä tyhjän päälle saati tökkimään alueella liikkuvia rantakäärmeitä...




Aksu ja Mari saapuivat kahden ihanan belgianpaimenkoiran (Sintti & Ilo) paikalle puolen päivän aikoihin, Aatu puolestaan lähti Helsinkiin vapun viettoon. Iltapäivän ohjelmaan sisältyi mm. leppoisaa staijaustua, leppoisaa piknikmeininkiä aseman sisätiloissa tuulen yllyttyä ei-niin-leppoisaksi, leppoisaa moottorisahan manausta, leppoisia puutöitä, erittäin leppoisaa saunomista ja helkkarin leppoisia tortilloja. Sosiaalinen meininkiä ja juttujen taso kasvoi asiattoman levottomasta torspoilusta niihin sfääreihin, joita ei ainakaan tässä lähdetä referoimaan. Jekkupullo korkattiin, skumppaa siemailtiin ja jenkkiläinen Midnight Sun -stout maistui leppoisan hyvältä saunan ohella.

Asemanhoitaja pisti keltanokan töihin...

... siinä missä muut osasivat ottaa vähän rennommin. Illanviettoa aseman pihalla.

Ilmankos kun sunnuntai-aamuna päätä kiristi. Vai johtuiko se valvomisesta. Varmaan molemmista. Herätys klo 4.30 ei silti tuntunut missään, mitä nyt Jarkko jäi "kuittailemaan univelkojaan" asemalle. Vakiolla ja sen jälkeen menoa havaittiin kahdella rintamalla. Ensinnäkin merellä näytti olevan kohtalaista meininkiä, kun haahkoja ja muita vesilintuja lappasi pikkuparvissa tasaseen tahtiin länteen. Aivan niin, länteen, päinvastaiseen suuntaan minne kevätmuuttajat painavat. SYKSY ON TÄÄLLÄ. Eihän se kevät kestänytkään kuin kaksi viikkoa...

Petoja näkyi myös eilistä runsaammin, muutolla meni 2 nuolihaukkaa, 3 tuulihaukkaa ja 6 varpushaukkaa. Lisäksi alueella pörräsi 10 merikotkaa. Tajunnanköyrintä alkoi vasta puoli kahdeksan jälkeen, kun Aksu hiffasi pohjoisen puolelta bunkkerin jo ohittaneen ja länteen suunnanneen haarahaukan. Loistavaa! Pienien vaikeuksien ja oikeiden nuottien avulla myös Jarkko näkee linnun. Sendari kuitenkin tarjosi tavaraa isolla kauhalla, ja me emme osanneet ottaa kuin pienellä lusikalla, vieläpä sieltä lievemmästä päästä. Pari tuntia haarahaukan jälkeen bunkkerille kuului mielenkiintoista ääntä epämääräisestä suunnasta. "Tsiiiyyyh.... tsiiiyyyh..." Pussitiainen! Lintua ei kuitenkaan näy missään eikä atrapin soittaminenkaan auta, joten tämä meni Ö-mapin puolelle. Kuulemma monet linnut osaavat samanlaista ääntä pitää, joskin tämä kuulosti lajipuhtaalta kaikkien mielestä...

Tämä oli vasta lämmittelyä, sillä meno kävi aina vaan kylmemmäksi. Yhdentoista jälkeen Jarkko hoksasi pohjoisen puolella poispäin lentäneen petolinnun. Lintu lensi niin matalalla, jolloin se näkyi vain ajoittain männynlatvojen takaa. Linnusta kuitenkin erottui heti muutama oleellinen tuntomerkki: pitkät ja leveät siivet, lyhyehkö vaalea pyrstö, isot laikut ulompien käsisulkien päällä ja siivet selvästi koholla liidon aikana (klassinen V-tyyli). Tämä "härveli" loittoni, loittoni, loittoni ja suostui kaartelemaan vasta yli-inhimmillisen etäisyyden päässe. Silloin e.m. tuntomerkit ja alapuolen vaalea, punaruskealla maustettu höyhenpeite näkuivät. Perkeleellisen etäisyyden takia tarkempia tuntomerkkejä (mm. karpaalilaikut ja pyrstön yksityiskohdat) ei erottunut. Se siitä Suomen kuudennestatoista ja spondesta arohiiirihaukasta sitten. V*tt*. Varsinkin Jarkkoa harmitti pikkasen enempi, mies kuitenkin löysi linnun ja kiinnitti huomiota linnun potentiaaliin. Kuulemma nuoret piekanat voivat näyttää vastaavilta, mutta sehän se onkin, tarpeeksi ei näkynyt...

Kahdentoista jälkeen hommaan saatiin uutta puhtia, kun jäimme Jarkon kanssa bunkkerille kahdestaan. Pomppiva ja kirkas kutsuääni keskeytti hiljaisen horisontin tapittamisen ja totesimmekin kuin yhdestä suusta: "Keltahemppo!" "Serinus" tippui jostain etelästä bunkkerin itäpuolelle, nuotit muille ja lintu haltuun. Turhan kauaa keltahemppo ei paikalla viihtynyt, vaan vaihtoi paikkaa pariin otteeseen ja viimein otti ja lähti kohti koillista. Hieno ja mieltä lämmittävä havis, vaikka tällanen "perusrari" tähän aikaan Haliaksella onkin. Mutta näitähän täältä tultiin hakemaan.

Mä sain käskyn staijata bunkkerilla Haliaspinnaa porukalle samalla kun muut siivosivat ja valmistautuivat lähtöön. Valmistelujen jälkeen palloilin samaa matkaa parkkipaikalle ja kiitin aivoja köyrineestä tajunnanvirrasta. "En tuu enää ikinä tänne uudestaan!" Ei kuulemma tarvitsekaan. Vitsit vitseinä ja tässä vaiheessa vilpittömät kiitokset Jarkolle, Jennille, Vilpulle, Aksulle, Marille, Sintille ja Ilolle mitä loistavimmasta seurasta ja mahtavasta reissusta!

Sintti.

Hyvästeltyäni muut torspot suuntasin Gåsörsuddenille, asema-alueen koilispuolella sijaitsevalle särkälle ja pienelle, matalalle merenlahdalle. Lietteet olivat todella komeat, linnut vaan näyttivät puuttuvan, muutama tylli ja pari valkovikloa irtosi alueelta. Visiitin mittaan pohjoisesta puski massiivisia tummia pilviä ja sateen riski näytti kasvavan - juuri sopivasti iltastaijia varten! Ehkä kuurot pudottaisivat kahlaajia muutolta ja näkyviin. "Gåun" jälkeen kapusin bunkkerille fiilistelemään meininkiä. Pohjoisesta vyöryvät tummat ja massiiviset pilvet myötävaloa vasten, täydellisen tyyni keli, läheisiltä luodoilta kaikuva allien laulu. Niin maaginen puolitoistatuntinen josta a.o. kuva tuskin pystyy tarpeeksi kertomaan. Toiveiden mukaisesti jotain lintujakin näkyi, kun Russarön majakkasaaren suunnalla 20 pikkukuovin parvi kirjaimellisesti putosi sadepilvestä näkyville! Itse säilyin kuivana, sateet näyttävät kiertävän niemennokkaa todella hyvin...

Jylhää menoa bunkkerin pohjoispuolella.

Miehittäjätilanteesta huolimatta (tai juuri sen takia) unet jäivät aikaisempien töiden tasolle, muuttoaineiston näpyttely jäi ainoan miehittäjän harteille. Ehti siinä kuitenkin kuuden tunnin torkut ottamaan - se vähä mitä nukutaan, nukutaan sikeästi. Maanantaiaamu ei oikeastaan tarjonnut kummoisempaa edellisiin aamuihin nähden, sää oli edelleen kirkas, näkyvyys hyvä, tuuli pohjoisen puolelta. Keltahemppo kävi jälleen pyörähtämässä bunkkerin päällä, tällä kertaa puoli kahdeksalta aamulla. Lupaavalta vaikuttanut kuikkalintujen muuttokin hyytyi parin tunnin jälkeen, mainittakoon myös 4 merikihua, 3 ristisorsaa, sääksi, 3 nuolihaukkaa, 14 pikkulokkia ja lapinsirkku. Jotain kuitenkin. Puolenyön aikoihin Helsingistä palannut Aatu liittyi seuraani vakion puolivälissä, eikä staijaamisesta tahtonut tulla mitään suht tiiviin jutustelun ja hiljaisen lintutilanteen takia. Mitä nyt naama taisi taas vähän kärähtää... lopettelin staijaamisen puoliltapäivin, kamat kasaan, omien jälkien siivous ja junaan. Kiitokset Aatullekin, toivottavasti seuraavan kerran sit elokuussa.

Mahtava wappu!