23.10.2011

Timaliralli, Viikki / VKL 15.10.


Jebu!

Viikin lintukerho Timali järjesti linturallin Viikin ja Vanhankaupunginlahden alueella la 15.10. Edeltävänä päivänä kisattiin Symbioosin cityralli - surkeiden sattumusten summana karvanaama ei tähän skabaan ehtinyt. Toisaalta,

- Timalin rallissa ei tarvitse noudattaa juomasääntöjä
- ralli järjestetään järkevään vuorokaudenaikaan
- rallin aikana kenelläkään ei ole kivaa
- purussa kenelläkään ei ole kivaa

joten Timalirallin konsepti tuntuu sopivan paremmin omaan karvoitukseen.


Mutta en sitten tiedä, alanko tulemaan vanhaksi tai jotain, kun tiimin aloituspaikkaan (Kivinokan lintulava) piti ehtiä puoli seitsemäksi, vartti ennen kisa-ajan alkua. Ihan hyvissä ajoin pääsin ylös sängystä, mutta seitsemän aikoihin ajantaju taisi kadota jonnekin Hoasin kämppäkolhoosin yli lentäneiden urpiaisten myötä. Sitä kuitenkin ehti Kivinokkaan vasta kymmentä vaille ja lavalle tasan kahdeksalta. Tässä välissä Kalle ja Zorbas olivat myös löytäneet paikalle ja ensimmäisiä lajeja tippui tasaiseen tahtiin lavalle talsiessa.

Kivinokka oli oiva aloituspaikka. Lavalta hallitsi hyvin lahden selkää sekä Saunalahtea, selustasta löytyi laadukasta metsää ja lavalle kuului myös pikkulintumuuttoa. Kalle ja Zorbas tapittivat taivasta ja lahden selkää, karvanaama tsekkasi Saunalahden pohjukkaa ja huikkasi muita paikalle: löyty uiveloa, lapasorsaa, harmaasorsia, punasotkakin. Keskemmältä lahtea löytyi muutama kanadanhanhi (laji jäi uupumaan parilta kärkijoukkueelta!), laulujoutsenta ja myöhäinen silkkiuikku. Peukaloinen rätisi lavan vieressä ja taivaalla likkui rautiaista, järripeippoa, kiurua, ynnä muuta peruskamaa - mitä nyt aamumuutolla lajien listaaminen on helpompaa kuin myöhemmin päivällä. Etsi siinä sitten Viikin viimeisiä peippoja jostain pajukosta kahden aikaan iltapäivällä. Eikä kuusitiaisen, vihervarpusen, puukiipijän ja hömötiaisen etsimiseen tarvinnut nähdä paljoa vaivaa.

Aamu sujui peruslajistoa keräillen mainiosti. Reitin seuraava vaihe oli Kivinokassa poukkoilu: länsikärjessä havaittiin muuttava kiuru sekä Lammassaaren takaa lentänyt uuttupulu, jälkijunassa rallaamaan lähtenyt Otso kaivoi kartanolta närhen ja muutaman sepelpulun, siirtolapuutarhasta etsittiin laulurastas ja pakollisia peruslajeja. Jos nyt jokin meni vikaan, niin karvanaama meni ja jätti lainafillarin eri paikkaan kuin muut joukkueen jäsenet. Paluumatkalla vain karvanaama kuuli palokärjen. Muut eivät. Eikä lajia enää rallin aikana havaittu...

Fastholma. Toiveita viikko sitten havaitusta liejukanasta. Ei näy, ei kuulu, vaikka Kalle kuinka koittaa atrapoida. Hetken lahti kaikuu karvanaaman naurusta. Anteeksi. Merimetso sentään laskeutuu lahdelle, muutoin lisää harmaasorsia ja nokikanoja. Silkkiuikku pörhistelee näkyvillä, ja minä kun toivoin sen katoavan aamun havainnon jälkeen. Tiltaltti huutaa tornin juurella, eihän sitäkään kaivettu ja kuunneltu lumenkaatopaikalla puoli tuntia putkeen tovi aikaisemmin. Hyvä kun varmistui. Jossain kohtaa kuullaan pikkukäpylintujakin. Päivän eka kanahaukka näyttäytyy myös.

Mölylän kalliolla on taas ruuhkaa. Karvanaamaa ramasee ja vatsa kurnii, huollon nimissä pidän evästauon. Kun uusia pinnoja ei kirjattavaksi kuulu, näytän muille kädestä pitäen 2 suokukkoa, jotka notkuvat neljänkymmenen töyhtöhyypän seurassa. Vaan ei näy jouhisorsaa vieläkään, vesiäiset olleet niukassa lahdella koko syksynä.

Tornien taistosta tutulla Purolahden lavalla jätkät lähtevät komppaamaan fasaania, karvanaama jää tapittamaan taivaalle. Petoja ei kaartelemassa näy. Voisi sitten etsiä isolepinkäisen. Kas, tuossahan se nököttääkin! Joukkuetoverit langan päähän, kuittaukset ja isolepinkäisestä odotettu pinna.

Hirrrveä revitys jatkuu Etu-Viikin pelloilla. Viikin ojan varrelta kompataan taivaanvuohi ja Otson parempi puolisko hoitaa kunniallisesti joukkueemme ruokahuoltoa. Karjalanpiirakat ja munavoi kuluvat viimeistä murua myöten. Evästauon ohella Kalle hälyyttää jännästä äänestä. Karvanaama hoksaa plusmiikasta peltoja ylittävän pikkulinnun: jykevä pää, lyhyt pyrstö, isot valkoset laikut käsisiivellä.... nokkavarpunen! Ilahduttava marginaalihavis, tätä ei ainakaan jokaisella joukkueella ole. Samalla seurataan leijamaisesti lentävää aikuista kanahaukkaa. Onko näilläkin epeleillä syyssoidinta?

Nokkavarpusen jälkeen seuraavia pinnoja saadaan hetki odotella. Legendaarinen cantillans-puska tuottaa tyhjää, megararin sijaan hemppokin olisi kelvannut. Västäräkkiäkään ei *e**e*e vieköön löydy mistään. Gardenian pelloilla tärppää seuraavan kerran, kun jäämme loisimaan Soiskan joukkueen komppaamista – eli katselemaan vierestä kun Hans ja kaksi neitosta rähmivät heinikossa. Lintuja sieltä ei nouse, mutta Kalle staijaa joukkueellemme varpushaukan pinnaksi. Sit tapahtuu taas, kun Gardenian metsäsaarekkeesta lähtee jännän oloinen tikka lentoon. Karvaanaamalla ei ole putkea valmiustilassa ja kehotan nohevampia tsekkaamaan tikan. Kehottaminen muuttui pian yllyttämiseksi, kun linnun siivillä ei näkynyt valkoisia laikkuja, lintu lensi muutenkin turhan ei-käpytikkamaisesti – vaikka joku Zorbas ehti linnun käpäriksi lyttäämäänkin. Hitot! Tikka lipuu joukkeemme ohi (sopivasti Soiskan tiimin yli, nuijasivat, hah!) ja tippuu Arboretumiin – juuri sopivasti näkyville kuusen latvaan! Pian Kallekin löytää linnun ja odottava hiljaisuus katkeaa Kallen vaisuun muminaan.

”... harmaapäätikka.”
”-täh!? Mitvit? Oikeesti?”
”Juujuu. Tohon se jäi, kuusenlatvaan.”

Otso sai vuodarin (!!??) ja osa meistä vähintäänkin Viikin pinnan (jos joku sellaisia jaksaisia laskea), laji on jostain mystisestä syystä järjettömän harvinainen Viikissä – siis enempi siellä valkoselkätikkoja näkee kuin näitä.

Neljä äimän käkeä jatkoi Arboretumin läpi Hakalan torniin staijaamaan – tai, eihän me ehditty staijaamaan asti kun aivoköyrintä jatkui. Tornin juurilla tapasimme vanhemman karvanaaman; Vattulaisen Aatu oli saapunut Haliakselta Viikkiin pyörimään ja kehui kuitanneensa kaksi uutta Viikin pinnaa. Ensin mies höpisi jostain timalista, mutta jälkimmäisenä parran takaa kaikunut bubo kiinnitti kaikkien huomion. Aatu ei mystisen haviksen saloja suostunut heti paljastamaan, vaan lisätietoa piti kaivaa Hakalan tornia miehittävältä Lankilan Petriltä. Hyvät nuotit sieltä saatiinkin, siinä sivussa staijattiin myös päivän toka varpushaukka ja kolmas kanahaukka. Lahden vesilinnut kannatti katsoa myös neljänteen kertaan läpi, kun hoksasin lepäilevästä tukkasotkaparvesta aktiivisesti sukeltelevan lapasotkan. Nyt viimeistään piti aloittaa parran rapsuttaminen ja pään pyörittäminen; meikäläinen on kuitenkin retkeillyt Viikissä jonkun verran viime vuosina, ja juuri tällaisena päivänä alueelle tupsahtaa pari lajia, joita orni näkee täällä ehkä kahdesti uransa aikana. Hullunmyllyn kruunasi Keinumäestä tyylikkäästi bongattu huuhkaja. Hot stuff! Hienosti istui kuusenoksalla. Aijjumankekka kun oli magee putki.

Jos Arabianrannassa havaittuja valkoposkihanhia (vihdoin ja viimein!) ei lasketa, äsken kuvatun tykityksen jälkeen ei rallissa havaittu enää MITÄÄN uutta. Vaikka kisaa oli vielä puolitoista tuntia jäljellä. Puhdistamo, tyhjää. Pornaistenniemi, tyhjää. Vanhakaupunki, tyhjää. Kyläsaari. TYHJÄÄ. Tunti ruderaatin ja joutomaan komppausta eikä edes hemppoa löytynyt. Karvanaama staijasi Kyläsaaren rannassa kisa-ajan viimeisen puolituntisen – eikä taivaallakaan liikkunut YHTÄÄN MITÄÄN, ei edes korppia. Kohtalon iva puutui tietysti viime sekunneilla periin, kun läheisestä tyrnipusikosta kuului selvää kertun ääntä. ”Tsak, tsak...” Mustapääkerttu! Ja Otso oli kiertänyt puskan varmaan kolmesti läpi löytämättä mitään. Äkkiä porukka paikalle, etsimään ja kuulostelemaan. Ei näy, ei kuulu, kähmyilee. Menetetyksi jäi. Kännykkä piippaa, kisa-aika loppuu ja siirrymme suorilta käsin suoraan purkupaikalle Ravintola Herkku-Haarukkaan.

Havaitsemamme 71 lajia oikeuttivat jaettuun kolmanteen sijaan – aika hyvin näin kovassa seurassa, kun kärkeen kiilasivat (odotetusti) Pepe, Petro ja Taavi 77 lajilla sekä Jarkko, Jari ym. 74 lajilla. Ässätoiveista heitimme hyvästit, kun toinen joukkue onnistui näkemään harmaapäätikan ja kaksi muuta nokkavarpusen. Perkele. Petolintuja näkyi todella vähän, töyhtötiaista ei ollenkaan. Melkoisia helmiä olivat mainitujen lisäksi Keinumäessä kiilunut helmipöllö, Hertoniemen hyppyrimäestä havaitut haahka & alli. Ässiksi kelpasivat myös mm. varpuspöllö, valkoselkätikka ja piekana.

Kun rallissa ja kovassa seurassa kerran pärjättiin, niin kaikenlaisten koiruuksien ja puutteiden manaamisen sijaan voisi vaihteeksi hehkuttaa kivaa retkipäivää! Sangen nautinnollista retkeillä tällä kokoonpanolla (kiitos joukkuetovereille) ja sotkea Markulta lainatulla fillarilla (kiitos taasen siitäkin). Oikein kivoja lajejakin näkyi siinä sivussa. Seuraavaksi sitten Lauttasaaren ralli?

2.10.2011

Lokakuun avaus

Varsinainen maastokausi päättyi edelliseen jaksoon Hangon lintuasemalla, edessä paluu syksyyn, Viikkiin, sisätöihin ja sisätöistä vieroittavaan sunnuntailinturetkeilyyn. Onneksi tällaiset muutokset tapahtuvat hitaasti ja asteittain: lokakuun ensimmäiselle päivälle luvattiin vielä melko lämmintä ja selkeää kera pohjoistuulen - liian houkuttavat olosuhteet petostaijille Helsingissä. Vanhankaupunginlahtea pidemmälle en jaksanut raahautua. Samalla sai hyvän syyn osallistua EuroBirdwatch-tapahtumaan ja spämmätä Tiiraan jokaisen linnun, jonka nyt suinkin jaksoi laskea.

Kiipesin Hakalan lintutorniin hyvissä ajoin ennen auringonnousua. Rastas- ja pikkulintumuutto riitti pitämään yhden ornitologin kiireisenä. Sainpahan taas pari konkreettista lisäesimerkkiä siitä, miksi tällaisessakin paikassa kannattaa olla hyvissä ajoin: pikkulintumuutto hiljenee huomattavasti jo pari tuntia auringonnousun jälkeen (kvaliteettina kangaskiuru), 450 töyhtöhyypän parissa viihtynyt tundrakurmitsa lähti muutolle aamuhämärissä, eikä esimerkiksi Lammassaaren edustalla kellunutta 7 uivelon parvea havaittu enää puoli kahdeksan jälkeen.

Havikseen kirjattiin melkein kaikkia laskettavissa olevia tirppoja tasaisin väliajoin: rastaita, kyyhkyjä, vihervarpusia, peippoja. Liekö vaihde jäänyt Haliaksen aamujen jäljiltä päälle... Kun valon lisääntyessä lahden vesilinnut odottivat laskemista ja kyyhkyjen muuttolinja selkeytyi kaukaa Herttoniemen takaa merelle, Hakalassa koettiin tylsiä hetkiä vasta kolmelta iltapäivällä. Elämää oli sekä lahdella (uiveloiden lisäksi 12 lapasorsaa, töyhtöhyyppien joukossa muutama suokukko, kapustarinta ja 2 suosirriä) että tornin ympärillä: möykkää pitivät pari "hily"-äänistä tiltalttia, peukaloiset sekä 1 pikkusieppo. Taivaallekin piti tähytä, ensimmäinen piekana liihotteli lahden yli jo ennen aamukahdeksaa ja varpushaukoillakin tuntui olevan kohtalaisen hyvä meno päällä. Melko yllättävää oli myös 4 isolepinkäisen muutto.

Petomuutto, joo, siitä kehkeytyi Viikin mittapuilla oikein menevää katseltavaa, vaikka lintujen etsiminen kaukaa, korkealta ja sinistä taivasta vasten tuntui - jälleen kerran - melko haastavalta ja kireältä touhulta. Parhaana sesonkina hiirihaukkoja lappasi alueen yli tasaiseen tahtiin - parhaimmillaan kymmenen linnun parvina. Buteoparvet olivat puhtaita, piekanojen muutto ajoittui hiirihaukkojen "ulkopuolelle", eli varhaisemmalle aamupäivälle ja myöhemmälle iltapäivälle. Kohokohtana oli aivan tornin päällä hetken pyörinyt nuori piekana - myötävalossa linnun todella vaalea alapuoli melkein heijasti reiät silmiin!

Toisenlaisena "kohokohtana" olivat ennen viittä tornin ylittäneet kaksi suohaukkaa. Löysin kaikessa rauhassa idästä lähestyvät linnut aivan tornin päältä. Siinä taisi kestää viisikin minuuttia ennen kuin löysin linnut myös kaukoputken näkökenttään. Ja... ja... ei siinä muuta ehtinyt toteamaan, kuin sen, että toinen linnuista on rinnasta todella punertava, viiruton, ja kauluriakin näkyy. Sitten videopään liikerata saavuttaa ääripisteensä, linnut lipuvat kaukoputken kuvan ulkopuolelle ja katoavat aurinkoon. Pari valittua voimasanaa, sulattelua, ja keskustelua siitä mitä äsken tapahtui. Edelleen tornissa sinnitellyt Petri ehti tarkastelemaan toista lintua, eikä kumpikaan ollut varma seurasimmeko samaa vai eri lintua! Kolmannelta taholta seurasi kommentti, että molemmat olivat kovasti saman muotoisia ja alta punertavia. Silti 2 sirosuohaukkaa jäivät jälleen vaille tarkempaa lajinmääritystä.

Päivystin tornissa auringonlaskuun asti. Odottelin josko petolintuja tiputtautuisi taivaalta nosteiden hälvetessä ja tarjoisiko iltamuutto mitään uutta. Rastaat aloittivat liikehdinnän uudelleen tunti ennen auringonlaskua ja taivaaltakin löytyi se yksi peto, illan viimeinen piekana. Vaikka Viikin mittakaavassa päästin ihan kelpo summiin (merikotka 1p 6m, piekana 11 m, varpushaukka 42 m, hiirihaukka 61 m, sinisuohaukka 3 m, ruskosuohaukka 2 p)

Päivän ikävin puoli oli tietysti kanssaretkeilijät. Anteeksi hieman misantrooppinen lähestymistapani. Hyvillä paikoilla törmää tietysti osaaviin kollegoihin (Petrille kiitos retkiseurasta), mutta kun ensimmäinen tapaus möykkää auringon noustessa niin että huutaminen kaikuu Kivikkoon asti eikä edes omia ajatuksia (saati yli lentäviä lintuja) kuule, toinen väittää nähneensä sekä kirjo- että smyrnankalastajan samoilta jalansijoilta jossain Kreetan aurinkorannalla, ja kolmas kyselee olisivatko hänen havaitsemansa Pornaistenniemen tornin päällä pyörineet harmaalokit olleet liitäjiä tai myrskylintuja. Paluu arkeen? Todellakin! AAARGH!

Muuten tuli vietettyä oikein kelpo syyspäivä, vaikka "joka syysretken" tavoitelajeja, makoa ja pereä, ei nähtykään. Monipuolista ja mukavaa menoa silti. Aamusta vähän paleli, mutta auringon lämmittäessä suojaisaa tornia lahdella pystyi staijaamaan jopa t-paitasillaan - lokakuussa! Taisi olla vuoden viimeisiä lämpimiä päiviä. Mutta jokin kutina tuolla partakarvojen tyvellä kertoo, että tämän syksyn anti ei vielä jäänyt tähän...

Lisäsin tuonne elokuun tekstien puolelle yhden kirjoituksen piipahduksesta Viikissä. Jurmon tekstin työstämisen ohella ei tuolloin jaksanut väsätä päivitystä, vaikka tunnelmallinen ja linturikas päivä olikin.

Syyskuun loppua Haliaksella

Maastopaineet purettu ja nyt voi rauhassa keskittyä ensi viikolla alkaviin duuneihin. Sunnuntaina (25.9) läksimme Otson, Nikon ja Laurin kanssa Haliakselle - olihan tästäkin reissusta sovittu jo elokuussa. Vaikka päiväretket ovat toisinaan mukavia, jo muutaman päivän jaksot auttavat irtaantumaan rutiineista ja kaupungin kaaoksesta, omasta mielestä, keskittyen lintuihin ja ympäristöön. Lintuasemilla on heti pelipaikoilla astuttuaan ulos ovesta. Optiikkaan kehittyy entistä tiiviimpi, symbionttinen suhde. Miten sitä tällaisen jälkeen kuvittelee itsensä muutaman tunnin "virkistysreissulle" Viikkiin...


25.9.

Taas mentiin! Lähtö Koskelasta kymmentä vaille kuusi. Hangossa kahdeksan kieppeillä. Aurinkoista, tyyntä, lämmintä, idyllistä. Kärkeen on kova kiire, odottelen kärsmättömästi muun seurueen venkslaamista tavaroidensa kanssa. Kun pelipaikoille viimein päästään, todistamme jälleen mielipuolisena käyvää lintumassojen kuhinaa. Tiaisia, vihervarpusia, rastaita, jopa pääskyjäkin. Todella kova tarjonta vaikuttaa edellisen jakson aamuja monipuolisemmalta. 400 vihervarpusen parvi, sini- ja kuusitiaisten jatkuva virta niemen viimeiseen metsäsaarekkeeseen ja nousu merelle satojen lintujen parvina, vajaat sata kulorastasta... Haliasta parhaimmillaan! Petomuutto nyt jäi vähän vaisuksi Eteläkalliolta seurattuna (bunkkerilla ei ollut tilaa)

Vaan ylitsevuotavalla muutolla on varjopuolensakin. Aseman verkot roikkuvat väärällään tiaisia ja rengastusvastuussa olevalla Aksulla eivät enää omat kädet riitä. Lintujen irroittamisesta teoreettisen koulutuksen omaava karvanaama kutsutaan hätiin, verkoille saapuu myös Kalle, joka ei valitettavan tapaturman takia pysty liikkumaan kovin ketterästä verkolta toiselle. Tiaisten irroittelu käy hyvästä treenistä, vaikka pientä viha-rakkaussuhteen kipinää näihin "metsien pikku perkeleisiin" on havaittavissa. Nokkivat, repivät ihoa, huutavat kuin viimeistä päivää. Vaikka omalta osalta touhu on melko hidasta ja varovaista (parempi niin), muutaman linnun irroittamisesta Aksu sai sentään tilastollista apua. Ajatukset heilahtelevat homman mielekkyyden ja ei-musta-mitään-asemarengastajaa-tule -ääripäiden välillä. Tai no, katsotaan nyt...

Puolilta päivin muu seurue kävi kärsimättömäksi ja siirtymistä Hangon muille lintupaikoille harkittiin. Siinä sai karvanaama taas painia kahden painavan vaihtoehdon kanssa ja ryhmäpaine veti tällä kertaa mukaansa. Aseman alueelta poistumisesta tuli tällä kertaa astetta kovempi rangaistus, kun kuulimme Täktömin pelloilla olevilta staijareilta, että puoli tuntia lähdömme jälkeen asemalta oli havaittu pikkukajava! Haliaksen kultainen sääntö (ÄLÄ. POISTU. BUNKKERILTA.) rokotti. Täktömistä havaitut 160 kurkea ja 3 nuolihaukkaa sekä Täktbuktenin keltavästäräkki, pari sinisuohaukkaa ja syksyn eka uivelo koittivat tuoda jotain pientä lohtua. Kebab-aterian äärellä tyly nuijaus oli jo melkein unohdettu.

Palasimme asemalle pientä iltastaijia varten. 18 paikallista suosirriä, neljä kapustarintaa, pari tundrakurmitsaa, siinä kai mainittavimmat. Vanha miehityskokoonpano Aksua lukuunottamatta oli poistunut jo aikaisemmin - mikä tiesi unetonta yötä ainakin kahdelle miehittäjälle. Aksu jätti pöllöverkot yöksi pyyntiin ja alkuillasta tämä karvanaama opetteli verkkolinjojen paikkoja ja määriä. Kymmeneltä illalla kierros onnistui jo omin päin, pientä haapuilua lukuunottamatta ja lupauduin hoitamaan aamuviiden rundin. Petiin ehdin ennen yhtätoista, vaikka kauaa siinä ei ehtinyt nukkua, kun seuraavalta rundilta Aksu kiikutti asemalle sarvipöllön. Magee lopetus päivälle! Kavereita sai herätellä kahdesti ennen kuin pääsivät jalkeille, tiedä sitten että käsittivätkö Lauri ja Niko koko tilannetta, katsellessaan sähisevää sarvipäätä silmään. Hieno lintu!


Tohtori Sykerö ja pikkutikka.



26.9.

Herätys piippasi pari tuntia aikaisemmin kuin muulla miehistöllä. Suht kivuttomasti se hoitui ja osasin jopa ulos asemarakennuksesta. Verkkokierroksella en hirveän pitkälle ehtinyt, kun etelämetsässä verkko ei ammotanutkaan enää tyhjyttään. "Katos, tossa on jotain..." mumisin itselleni ja etenin kymmenen metrin päähän möntystä. "Oikeesti, siinä on jotain," ja jatkoin lähestymistä. Parin metrin päässä mumisin jo linnulle että "ei helvetti, siinähän on varpuspöllö." Säntäsin takaisin asemalle herättämään Aksun ja jatkoin verkkokierroksen loppuun. Taas ihmeteltiin, tällä kertaa minipöllöä. Sparvaria taisi tilanne hieman harmittaa ja Niko ei taaskaan näyttänyt olevan ajan tasalla ;) 

Bunkkerille kavuttiin hyvissä ajoin, puolisen tuntia ennen vakion alkua. Yömuutto oli edeltävänä yönä ollut kovaa ja laulurastaiden tiksutusta kuului joka puolelta: lähinnä aamun ja aamupäivän aikana pelkästään laulurastaita ynnäiltiin 116 muuttavaa lintua. Kun tiaiset pitivät maanantaina välipäivää, niin peipot ja vihervarpuset jatkoivat muuttoaan: molempia kirjattiin muutama tonni. Pääskyjä paineli reilu kaksisataa, samoissa määrin mitä eilenkin. Päivän kvaliteetti oli Granskärin edustalta löytynyt nuori kihu, joka kuitenkin katosi saaren tienoilla eikä yrityksestä huolimatta enää näyttäytynyt. Pikaisella mulkaisulla lajia on turha edes arvailla, ainoastaan isokihun pystyi sulkemaan pois... Kivana kuriositeettina voi mainita myös 4 isolepinkäistä - kaikki muuttavia. Eilen Etelämetsän staijarit huusivat isolaniuksen peräti viisi kertaa, joista itse ehdin näkemään sen yhden. Melkosena yllärinä tuli myös teeri, joka saapui saaristosta mantereelle. Päivän valtalaji oli kuitenkin alli, joita viipotti eteläpuolen horisontissa tasaisesti, jopa tuhannen linnun parvissa. Päiväsummana reilut 5800 lintua. Petolintupuolelta 3 sinisuohaukkaa, 34 varpushaukkaa, tuulihaukkoja 2p7m ja nuolihaukkoja edelleen 1p2m.

Aseman "kokoonpanoon" liittyivät päiväretkillä aikaansa viettävä Kari Haataja sekä Turusta käsin asemalle löytänyt Unkarilainen Csaba Tölgyesi. Sieltä irtosi kuulkaa hyviä retkivinkkejä Euroopan hotspottiin... Iltapäivästä Otso, Lauri ja Niko komppasivat Gåsörsuddenin, löysivät jopa yhden ruokokerttusen. Alkuillasta heitimme Aksun juna-asemalle, läksimme komppaamaan Hangon maankaatopaikkaa ("vain" 3 kangaskiurua) ja heitimme huiviimme jälleen maukkaat kebabit. Päivä päättyi polttopuiden roudaamiseen asemalle ja saunomiseen. Taisi havaintojen näpyttelyn ja iltahuudon jälkeen hiukka väsyttää...

27.9.

Tiistai valkeni edellisiä päiviä kylmempänä ja tuulisena - pöllöpyyntiin ei ollut sään saati rengastajan puutteen vuoksi mitään asiaa. Silti staijaaminen oli vieläpä eilistä palkitsevampaa!

Tiaiset jatkoivat maanantaisapatin jälkeen ja parhaimmillaan bunkkerin ympärillä oli yksi hullunmylly käynnissä. Karvanaama pääsi opettelemaan uudenlaista laskentatekniikkaa, kun piti ynnäillä puiden ja pensaiden sisältä sekä välistä pujahtelevia, useiden kymmenien yksilöiden sekaparvia. 1500 kuusitiaista ja 1200 sinitiaista ovat huippupäiviin verrattuna vielä kevyttä kamaa, mutta saihan tässä vähän tuntumaa tiaismeininkiin. Pikkulintumuuton ehtottomana helmenä oli 38 kangaskiurua, joka on tällaiselle sisämaan kasvatille jo kova luku! Isolepinkäisiä jälleen 4 muuttavaa, myös asemalle syksyn ekat 2 pähkinähakkia havaittiin. Haliaksella harvalukuisia pikkuvarpaisia havaittiin jopa muutamia kymmeniä, vastaavasti pääskyjen muutto laantui vain alle viiteenkymmeneen lintuun.

Vakion lopulla SE, mitä tässä ollaan parin päivän ajan odoteltu, suostui vihdoin ja viimein näyttäytymään. Katselen jonnekin männikön suuntaan kun Gåun edustalla vilahtaa petolintu. Iso jalohaukka pudottautuu saman tien lähimetsän taakse ja ehdin vaan huikkaamaan muille, että "tuonne metsän taakse tippui pere". Kärsimätön odotus alkaa, sillä linnun odotetaan ilmestyvän uudelleen lännen puolelta näkyviin. Ilmestyyhän se, mutta suuntaa vaihtaneena Aatun ensin kanahaukaksi arvioima nuori muuttohaukka paineleekin etelän sijasta länteen, veden pintaa vasten ja loitoten lyönti lyönniltä. Ensi yrittämältä Niko ei onnistu tavoitelajia kaukoputken avulla näkymään, ja lintu katoaa. "Se on menny jo", Aatu tokaisee pettyneen oloisesti poistuessaan bunkkerilta. Paskat, kun tällaisesta lajista on kavereille elämänpinna kyseessä, niin ei sitä niin helposti pitäisi luovuttaa! Hetken tapittamisen jälkeen pere löytyy kuin löytyykin uudelleen leijumasta luodon päällä, äkkiä vahdin vaihto ja viimein Niko ehtii näkemään lajin ja kuittamaan tästä maagisesta lajista kauan odotetun eliksen! Tosin Lauri ei valitettavasti ehtinyt tilanteeseen mukaan. Mutta melkoinen stoori tästäkin taas saatiin...

Eikä päivä päättynyt tähän. Puolen päivän tienoilla seurataan vielä kohtalaista petomuuttoa, huipentuen Karin plokkaamaan nuoreen maakotkaan! Turhan lähelle ei tämäkään nuori lintu siirry, mutta pysyttelee hollilla sen verran, että kaikki miehittäjät pääsivät lintua ihailemaan. Muutoin petopuolelta voisi mainita 189 varpushaukkaa ja 4 ampuhaukkaa. Otso, Lauri ja Niko liukenivat asemalta iltapäivällä, iso kiitos jätkille retkiseurasta! Staijaaminen kannatti vielä alkuillasta, kun plusmiikasta painaneet 150 kurkea herättelivät skarppaamaan. Taas kannatti tutkia taivaanrantaa, iltahämärään mennessä Hankoniemen ohitti rapiat 1400 kurkea.

28.9.

... vaan eihän sitä omia ajatuksiaan pääse lopullisesti pakoon, vaikka mihin maailmankolkkaan matkustaisi. Painajaisia lietsovat, pään sisäiset demonit herättivät hyvissä ajoin ennen kännykkää. Bunkkerilla teki mieli seistä päällään. Olo oli tyhjä, lamaantunut, edes staijaamiseen ei riittänyt virta saati keskittyminen. "Ei sitä peree tänään kuitenkaan tule", mumisin läsnäolijoille ja lähdin verkoille kiertelemään. Jep, Pepe saapui aamuvarhaisella hoitamaan päivän vakiorengastukset, Jonne seuranaan. Sini- ja kuusitiaisten irroittelu tuntui todella terapeuttiselta. Keskity. Linnun ehdoilla. Ei tilaa muille ajatuksille, stressitekijöille, traumoille ja tunteille. Vain karvanaama ja lintu. Pitäisikö sittenkin suorittaa se lintuasematentti ja ruveta treenaamaan kunnolla tätä touhua varten?

Puoliltapäivin läksin pakkaamaan tavaroitani ja valmistautumaan kotimatkaan, kun Pepe ja Jonne kyytiä tarjosivat. Lakanoita viikatessani Pepe soitti bunkkerille ja vihjasi männikön päällä leijuvasta muuttohaukasta. Nuijasin. Paluumatkalla etsittiin tulvia Prästkullan pelloilta (löytyi sinisuohaukka ja 2 isolepinkäistä) sekä haettiin Inkoosta keräkurmitsa Pepelle Tringan alueen pinna (ja muillekin, jos niitä jaksais laskea).

Nyt on tyhjä olo. Todella tyhjä olo. Ehkä jossain sielun kolkassa iskee pieni kipinä, joka yrittää vihjata kuinka täytän onton elämäni onttoja päiviä sittenkin järkevällä tekemisellä - sainpahan valita, mieluummin näin, kun istuisi kolkoissa luentosaleissa, ainejärjestön kertsillä tai laboratoriossa.