5.7.2019

Linjalaskentaturnee2019 - Kuusamon ja Sallan kautta Kilpisjärvelle





Hankoniemi vaihtui pohjoisen Suomen excursioksi 16.6., kun noukin ensin auton lainaan Hämeestä, hain valmiiksi pakatut tavarat Vallilasta, levittäytyidin riittävän tehokkaasti riittävän tilavaan kulkupeliin ja lähdin rauhallisessa sunnuntai-illassa liikkeelle. Tai ainakin pohjoiseen suuntaavalle se oli rauhallinen, paluuliikenne kohti pääkaupunkiseutua vaikutti aivan helvetilliseltä.

Fiksuna ornina päätin yöpyä jo ennen Jyväskylää ja yöretkeillä - *rumpujen pärinää*- kaikista Suomen kunnista, Hartolan yölaulajahotspoteilla! Oli hyvin reitin varrella ja tarjontaa olis tiedossa runsaasti pariin vuosipinnapaikkoon ja sopivaan sponderetkeilyyn. Ja hyviä pistoja siitä irtoskin, Hartolassa ekalla tärppipaikalla kuittasin viiriäisen, vastaavasti ruisrääkkä ja kaulushaikara spondeiltiin onnistuneesti. Viitasirkkalintu tärppäs myös ekalla yrittämällä, mutta luhtahuittiin tarvittiin toinen spotti ja seuraava vuorokausi. Siinä sivussa irtosi luhtakana spondevuodarilistalle.

Viiriäisen maisema

Viitasirkkalinnun maisema

Luhtahuitin maisema


Reissun ensimmäinen yö kului melko levottomasti Hartolassa, ja reissun toinen päivä olikin sit melko kliinistä matkantekoa. Von Hertzen Brothers, Bruce Dickinson, Amorphis, Gojira ja Moonsorrow siivittivät karvanaamaa Keski-Suomesta Oulun kautta Kuusamoon. Ajomatkan mainittavimpina haviksena Kempeleessä motarin suuntaisesti lentänyt turkinkyyhky, spondevuodari siitäkin!

Kuusamossa odottivatkin sitten melkosen rankat ukkoskuurot ja matkantekoa huomattavasti hidastaneet työmaat, mutta linjan alkupisteeseen päästiin yöpymään, kuuden tunnin yöunet alle ja sitten kauden tokalle linjalle!

Code of the road


18.6.

Heräilin yöllä pariin otteeseen mut yllättävän hyvin sitä sai ekan harjoitteluyön jälkeen unen päästä kiinni. Aamuyöllä sit jalkeille, ihan hyvin se leiriin klo 2.00 kuulunut viirupöllö herätteli ja ämpärillinen teetä potkas liikkeelle.

Vakiolinja 468 (Kuusamo, Kokonaronkangas) oli enimmäkseen talousmetsää, joten uunituoreet ecoshell-housut tuli enemmän kuin tarpeeseen. Seittiä naamassa - hyttysiä perkeleesti - yritä välillä kuunnella -tyyppistä vuoristorataa, viimonen puoltoista kilsaa alko olemaan jo aika tiukkaa ja tuskaista. Kyllä ne tyypit jotka tätä tekee enemmän on kovia tyyppejä, varsinkin museon omat iskuryhmät, laskevat ihan varmasti pahempia rääseikköjä kuin tämä ja paljon tiheämpään kuin tämmöinen linjadude.

Aamun linnusto meinas jäädä monotoniseksi, alustavasti parhaimpina olivat vuodenpinnoiksi kuitatut pyy ja pohjansirkku, mutta linjan lounaisnurkalla saavuin ihan hienon metsän ympäröimän pienen joen varteen, ja joelta kuului etäisesti tutun oloisia, lyhyitä ja kirkkaita säkeitä - hitto, tuo on virtavästäräkki! Fiilistelin sitä "ihan hyvänä havaintona", mut se olikin sit ilmeisesti eka havainto lajista vakiolinjoilta. Muita mainittavia lienevät linjan koilliskulmassa laulanut hernekerttu, eteläosassa ylittänyt kaakkuri, pari hömötiaista ja neljä metsävikloa. Massoista erottuivat myös 12 leppälintua. Kokonaisuudessaan linjalta 177 parihavaintoa yhteensä 34 eri lajilta.







Seuraavalla siirtymällä ei ollut ihan niin paha kiire kuin eilen, tein pari ihan kiireetöntä teenkeitto- ja maisemafiilistelystoppia (mm. Sallan puolella Kaunisharjulla) sekä kaupoilla käynti Sallan yllättävän idyllisessä keskustassa, Sallatunturitkin vaikuttivat paljon mukavammalta Leviin tai Kilpiksen Retkeilykeskukseen verrattuna. Saijan kylän itäpuolelta köröttelin noin 80km hiekkatietä kohti Tuntsan erämaata ja seuraavaa leiriä, matkan parhaiminta koiras-tuulihaukka ja tien ylittänyt orpo metsonpoikanen (harvoin tällasesta linnusta vuodenpinnaa saa), leiripaikalla näyttäytyi isolepinkäinen. Eikä hyttysetkään häiritse, ainakaan vielä.


Kaunisharjun maisemia






Kohti tuntsaa



Orpo metson poika


19.6.

En sit päässy linjalle, puoliltaöin alkaen sade- ja ukkoskuuroja eikä sadetutkan mukaan säätilanteessa olis tapahtunu mitään isompia muutoksia, joten nukuin rempseästi sit sinne aamukymmeneen asti. Sit tapoin aikaa leirissä, iltapäivällä tein parille lähivaaralle, havikseen varoitteleva koiras-pohjansirkku, ylilentäneet kirjosiipikäpylintu ja tuulihaukka, sekä matalan vaaranrinteen kuusikossa laulanut hernekerttu (kaakkoistuuletko näitä on tänne asti heitelly?). Leirissä ja sen lähistöllä huuteli liroa, valkovikloa ja muuta koillismaan sälää. Päänsisäisten demonien kanssa taisteluun meni omat voimavarat, ei niihen oikein totu, eikä kai oikein osaa luovuttaakaan...

Iltapäiväkävelyn paluumatkalla Rajavartiolaitoksen partio sattui ajamaan ohitse ja pysäyttämään, mä vähän ihmettelin ääneen että mitäs tässä nyt, mutta mukavahan heidän kanssaan oli siinä turista. Vaikuttivat olevan myös ihan kiinnostuneita, että nyt ollaan vähän eri asialla liikenteessä kuin Tuntsan varteen saapuva natiivi kalamies....


Peuratunturin maisemia




20.6.

"No nyt!"

Taivas selkeni ja ilma tyyntyi, linjalle oli hiton hieno kävellä, mitä nyt hiki virtas ja meinas tulla kiire jotta ehti siihen optimaaliseen aloitusaikaan. Mennessä säikäytin riekkonaaraan pois pesältään, kuulin samaan pisteeseen nauravan koiraan. Samoin päivän eka pohjantikka näyttäytyi hyvissä ajoin ennen linjaa.

Aloitin laskennan upeimman matalan valon aikaan ja heti linjan alussa piekana varoitteli siihen malliin, että tässä varmaan pesitään. Laskennan alkupisteeseen kuului myös pikkukuovin huutoa, joten hyvin siinä pääsi tunnelmaan, laskentakin lähti hyvin käyntiin ilman ylimääräistä alkukankeutta.

Ja nautinto oli linjallakin kulkea. Puolet taipaleesta oli komeaa luonnontilaista kuusikkoa (ylipäätään tämä Tuntsan erämaa-alue näyttää muodostavan aivan mielettömän kokonaisuuden Värriön luonnonpuiston kanssa), toinen puolisko soiden ja metsien mosaiikkia, kahlaajia ehkä yllättävän yksipuolisesti mutta keltavästäräkkejä ainakin riitti. Linjan vika kilometri teki taas aika tiukkaa, tällä kertaa väsymyksen takia, ja paluumatka tuntui laahustamiselta jo alkumetreistä alkaen. Vakiolinja 530 tuloksina 26 lajia ja yhteensä 226 parihavaintoa, runsaimpina 72 pajulintua, 46 järripeippoa ja 18 keltavästäräkkiä, parhaimpina 2 kuukkelia, lapintiainen ja pohjantikan pesä. Sinipyrstöä en suureksi pettymyksekseni kuullut.

Vaan hittolainen, Leviäkuusikko-nimeä kantavan matalan vaaran pohjoisrinteeseen päästyäni iskin taigavyöhykkeen kultasuoneen, kun pientä hengähdystaukoa pitäessäni ylitse paineli ensin taviokuurna, ja samalta paikalta ehdin jatkamaan eteenpäin ehkä 50 metriä, kun tuttu ja kovin odotettu laulunpätkä herätti kuin sähköisku - SINIPYRSTÖ! Samaan paikkaan kuului kaksi laulajaa. Ja sama vaara antoi vielä toisen pohjantikan pesän, tokan kuukkeliparin ja kirjosiipikäpylinnun. Vikalla vaaralla ennen leiriä kuulin vielä yhden "tarskan" ja jäin vähän pidemmäksi aikaa ihmettelemään yhden kuukkeliperheen menoa, ja kuvaakin tuli.

Noin 26 kilometrin patikalle mahtui siis 3 sinipyrstöä, pohjantikkoja 4 aikuista ja kaksi pesälöytöä, kirjosiipikäpylintu, 3 riekkoa, 9 kuukkelia, lapintiainen ja taviokuurna. Joskus on saman lajiston nähny vähän vähemmälläkin mutta olihan tässä elämystä kerrakseen.

Leirissä sapuskaa, teetä termariin, Amorphista soimaan ja hiekkatietä pitkin Saijaan, mistä sit metsätieverkostoa pitkin hollille seuraavaa linjaa varten. Ajoa noin pari tuntia, eli ei turhan paljoa tällaisen kävelymäärän päälle.
















21.6.

250m siirtymä autolta linjalle tuntui kieltämättä eilistä siirtymää helpommalta, mutta silti huonokuntoisen jaloissa painoi ja meno tuntui välillä olevan ihan silkkaa kompurointia. No ilmankos, kun luonnonmetsä ja mukavat suot olivat vaihtuneet erinäisiin talousmetsiin: tiheikköä, karsittua koivikkoa ja männikköä (ne 30cm korkeat paksut tikut tuntuivat oikeasti vaarallisilta), koivikkoluhtaa, useampi kahluukeikka joen poikki, ja jumankauta rakkakivikkoa. Tihkusadetta taivaalta suurimman osan laskennasta, jolloin väkisinkin laskijan ympärillä heiluneet koivut huolehtivat siitä että linjapaperit vähän kastu.

Ihan totaalisen sietämätöntä linja ei ollut. Ekan kilometrin aikana pääsaralle osuu taviokuurna, ja toisella kilometrilla ylitettävän nevan takaa kuuluu sinipyrstön laulua. Oli vähän epäuskonen fiilis, että "ai nyt vai", kun ei Värriön linja antanu. Mut hyvä näinkin. Seuraavaks löytyy kolmen kuukkelin parvi, ennen kuin se suurimman osan linjasta kattanut rääseikköosuus alkaa. Siinä sivussa 5 parihavaintoa pohjansirkusta, ja yhden riekon ja kahden metson avulla jaksaa vielä laahustaa linjan loppuun ja autolle. Vakiolinja numero 508, Sallan Sulahaaranvaara, antoi 27 lajia ja 193 parihavaintoa, runsaimpina järripeippo 64 parilla, pajulintu 37 parilla ja punakylkirastas 15 reviirillä.






Pahimmat sateet alkoivat oikeastaan vasta sitten, kun olin saanut matkateet keitettyä ja auton nokka kääntyi takaisin kohti Saijaa. Savukoski-Pelkosenniemi-Sodankylä-Kittilä-Muonio-Kilpisjärvi sujui mukavan mallikkaasti ja oikeiden musiikkivalintojen ansiosta jopa viihdyttävästi, olo oli kerrassaan vapautunut ja yllättävän energinen, matkalla pari pitempää taukoa ja pakolliset levynvaihtotauot. Parempia lintuhavaintoja saatiin vasta Kilpisjärven rannassa, kun saunan terassille kaikui tyyneltä järveltä tunturikihun ääniä.

Brucea mainostetaan pitkin Lappia

Vähän kuin kotiin tulis


26.6.

Laskennoissa muutaman päivän tauko, ensin juhannussateet ja sateiden laannuttua painajaiset jarruttivat aamuöisiä lähtöjä Mallan luonnonpuistoon. Subarktisen ekologian kenttäkurssin toisena päivänä jo hellitti, ja tämän vuoden sessiot Mallalla aloitettiin Pikku-Mallan kierroksella; sepelrastaita yhteensä viisi reviiriä (itärinteellä kaksi, lounaisrinteellä kaksi ja Mallajuovdilla yksi), piekanoja kahdella reviirillä, riekkoja kolme, lisäksi yksi soidintava keräkurmitsa ja yksi nariseva kiiruna kirjattiin. Laululintuja, varsinkin järrejä ja punakylkiä vähänlaisesti. Eteläistä eksotiikkaa tarjosivat itärinteen peukaloinen ja etelärinteen tiltaltti, joista molemmista allekirjoittaneella vain kolme aikaisempaa havaintoa Kilpisjärveltä. Matalista valoista en pilvisessä säässä paljoa nauttinut, mutta tyynessä kelpasi taas kulkea. Kaunista, kuten aina. 5,3 laskentakilometrillä 23 lajia ja 154 parihavaintoa,

"Ei kukaan tulle puolen näe
ei teillä ole aikaa"




27.7.

Sit iskikin pieni paniikki päälle, koska sääennusteiden ja kurssiaikataulujen kombo näytti siltä, että olis ollu vaikea suorittaa Mallan linjoja kattavasti. Onneksi asemalle saapui Käsivarren erämaa-alueen linnustokartoitusta suorittanut porukka, josta kukapa muukaan kuin Kalle Meller intoutui lähtemään "vielä yhdelle linjalle". KM sai Siilasmallan linjan ja itse sitä halusi revittää Iso-Mallan paljakkalinjan. Luvat kuntoon ja sit menoks seuraavana aamuna.

Mä ajattelin että tästä olis saanu vielä sellaisen "vielä kerran idyllisessä säässä", mutta sää veti tän melkein selviytymistaisteluksi. Puurajalla tuuliolosuhteet olivat hyvinkin haasteelliset, mutta yllättäen Iso-Mallan laella olosuhteet olivat melko siedättävät. Vettäkin tais tihuttaa, ehkä enemmän, ehkä vähemmän laskennan ajan. Mieleen palautui vuoden 2013 traumat, jolloin loputtomassa rakkakivikossa eteneminen oli tuskallisen ja vaarallista. En edes harkinnut telelinssin ottamista repun painoksi, jolloin eteneminen oli ehkä vähän ketterämpää, tosin niitä läheltä piti -tilanteitakin tais sattua useampi.

Mutta olihan tuo taas. Kolme sepelrastasta, kaksi keräkurmitsaa (joista toinen pesällä pääsaralla), kolme kiirunaa, kaksi pulmusta, sekä kapustarintaa, kivitaskua ja sinirintaa. 6,7 kilometrin aikana yhteensä 42 parihavaintoa, joista 18 niittykirvisiä. Kalle havaitsi omalla linjallaan pari tunturikihua, kolme kiirunaa, kaksi riekkoa, sepelrastaan ja pulmusen.

Sellanen laskentapartio



Olipa nastaa tehdä tällainen siirtymä etelästä Yliperän suurtuntureille. Tuntsan ja Värriön seutu vakuutti niin, että saman 530:n laskis mielellään uudelleen. Mallan linjoja on saanut laskea jo vuodesta 2011, eikä vieläkään kyllästy. Seuraavaksi sit Subarktisen ekologian kenttäkurssia ja vaellusta takatunturiin!