22.10.2020

Halias 12.-21.10.2020 - kotkamuuttoa ja kylmänpurkausta



12.10.
Ma

Tihkusateinen ja etelätuulinen aamu. Tatu, Jukka ja Juho pitivät linjaa auki, Kalle ja Pyry ynnäilivät tinttei ja peippoi bunkkerilla, pitkäaikainen jumitti ensin ylimääräisen kahvikupillisen sisätiloissa ennen kuin uskaltautui niemeä komppaamaan. Aamuvakion puolivälissä se dudeilu sai luvan loppua, kun pikkulintumuutto hieman voimistui ja pian olin törkeästi nakittamassa Kallea pois kirjurin paikalta. Ajoitusta voi kehua vain ja ainoastaan onnistuneeksi, kun tunnin sisään bunkkerin ohi matkasi sviddu NELJÄ PEREGRINUSTA! Eka löytyi leijumasta jostain kotilahden päältä matalalla, ohittaen hienosti ja hieman kieppuen, kunnes tajuttiin että lintuja on samanaikaisesti kaksi näkyvillä! Molemmat poistuivat suoraan etelään, ja kaksi seuraavaa lintua saapuivat kärkeen samaa linjaa. Niiden voimalla jaksettiin staijata pitkälle iltapäivään, muuttoennätyksiä tosin ei rikottu mutta muuttohaukkastaijin ohella saatiin muitakin summia kasaan: kuusitiainen 325m, sinitiainen 1833m, talitiainen 1933m, sepelkyyhky 3113m, Kalle löysi Kalskärin tyveltä paikallisen jalohaikaran, Kalskärin takana telkkäparvessa viihtyi 30 lapasotkaa ja Kotilahdella yhteensä 25 lapasorsaa. Lajeja 78. Iltapäivän puolella Jukan johdolla tehtiin pihalla puutöitä.




"Väyrynen" (c) Jukka


13.10.
Ti

Nyt nähtiin niin paljon lintuja että Hintikkaakin hirvitti! Yöllä saatiin helmipöllö, vakion ekalla tunnilla meno oli vielä suht rauhallista, mutta yhdeksän jälkeen sinttien liikehdinnän voimistuttua saatiin myös ne oikeat päivän massat - hippiäisiä! Taas! Muuttoennätykset ovat tietysti oma lukunsa, mutta tämä kokoonpano bunkkerilla ei ainakaan tällaista liikehdintää lajilla ole nähnyt. Meno oli kiihkeimmillään klo 10.30-12.00, Jukka tais itsekin sanoa että "vietin kaks tuntia linjaykkösen ja linjakakkosen välillä ja näin pelkästään hippiäisiä", enkä tiedä tuliko se kauheen positiiviseen sävyyn =D Bunkkerilla piti välillä jakaa länsipuolen sektoria kahdelle eri laskijalle, kun tiaisparvien peesissä - tai oikeastaan jatkuvana yhtenä parvena - ohi vilahteli pieniä vihertäviä lintuja.

Hippiäisten menon laantuessa oli puoliltapäivin viimein aikaa katsella muualle, ja noin klo 11.45 Kalle löysi itäpuolelta päivän ensimmäisen "chrysan", joka kuitenkin katosi satamaan parkkeeratun laivan taakse. Seuraavaa lintua saatiin odotella tunti, jonka jälkeen ahkeralla staijaamisella lomakkeelle kirjattiin yhdeksän maakotkaa. Suurin osa näistä oli iältään nuoria tai vuoden vanhoja, mukana oli yksi varmaankin 4kv-lintu, viimeiset kaksi yksilöä  löytyivät Hangon suunnalta klo 16 ja huomattava osa linnuista näkyi Haliaksen mittapuulla oikein kauniisti. Huomiselle ennustetaan kunnon pohjoisvirtausta ja iltahuudossa todettiin notta "nyt ne ensimmäiset saapuivat".

Lisäksi päivältä todettiin hippiäisiä 330p 2288m, sinitiaisia 2924m, talitiaisia 825m, alleja 4000p, harmaapäätikkoja 4m, kangaskiuruja 29m, peukaloisia 20p, valkoselkätikka 1m (syksyn eka, korkealla linjan yli etelään), 12 pähkinänakkelia, 14 pähkinähakkia ja 1863 naakkaa. Lintulajeja yhteensä 84. Kiitos Halias taas tästä päivästä!


(c) Jukka

Naakkaparvi I
Naakkaparvi II


Tyyntä tiaisaallon edellä


 
14.10.
Ke

Jukka Hintikan sanoin "ihanainen päivä Hangon kuninkaallisella lintuasemalla piirsi havainnoijien verkkokalvoille a) yhtä b) toista". Kylmänpurkaus todellakin saatiin, ja ajatus niemeen putoilevista erikoisuuksista vaihtui pian tragikoomiseen nauruun siitä, että ei ne tähän jää, vaan menee yli ja lujaa kun Suomi tyhjenee. 

Maakotkia nähtiin tänään kahdeksan yksilöä, melkoisen erilaisessa rytmissä kuin eilen, jolloin suurin osa linnuista nähtiin iltapäivän puolella, tänään taas seitsemän kahdeksasta yksilöstä havaittiin puoli yhteen mennessä. Merikotkiakin muutolla jopa 21 yksilöä - siihen vielä tusina paikallisia. Samalla kun tuijotin Hangon suunnnalta löytynyttä päivän seitsemättä maakotkaa, Pyry ilmoitti seuraavasta pedosta sanoen "nyt tossa taitaa olla joku harvinainen kotka". Kalle otti seuraavaksi kopin linnusta, sanoen "kiljukotkalta näyttäis". Samaan aikaan hälyyteltiin muuta kokoonpanoa paikalle, ehdin hetken aikaa ihmettelemään börringe-hiirihaukkaa (se ei saanut läheskään kaikkea ansaitsemaansa huomiota kun oli kiire etsiä sitä Pyryn löytämää lintua) ennen kuin sain oikein klassiselta vanhalta kiljukotkalta näyttävän linnun kaukoputkeni kuvaan. Samalla taisin sanoa jotain hyvin painokelvotonta =D

Sit niemellä kävikin aivan saatanallinen möykkä, kun yhtä ja toista alueella seikkaillutta ornia haavittiin bunkkerille, jopa Tatu kiipesi portaat ylös ja oli vissiin clangaakin harvinaisempi näky! Perheensä kanssa retkellä ollut mäihä-Markus Keskij- eiku Keskitalo pääsi myös tätä itärajan takaa saapunutta harvinaisuutta ihmettelemään. Jotain hyötyä Haliaksellekin siitä lokakuun kuumasta itäputkesta! Linnun liikkeitä seurattiin intensiivisesti ja sain pyydellä jälkikäteen anteeksi sitä, kun en ensimmäisenä älynnyt päästää ihmisiä kaukoputkeni äärelle, mut risteymäyksilön poissulkemiseksi halusin ahmia linnusta kaiken mahdollisen visuaalisen informaation irti. Batumissa moisesta yksilöstä ei olis mitään epäilystäkään, hieno tummanruskea yksilö, joka kaarrellessa näytti hyvin leveäsiipiseltä ja liidossa jopa kulmikkaalta. Nähtiin noin kilometrin etäisyydeltä hyvässä myötävalossa, poistui Hangon suuntaan, havaintotilanteen jälkeen iski oikein kunnon raritärinät, pienet itkut ja muistin vielä että "se maakotka ja börringe pitäs varmaan myös kirjata lapulle".

Tovi havaintotilanteen jälkeen poistuin Jukan kanssa aseman sisätiloihin juonimaan ensi vuoden kuvioista, esimiehen kanssa oli todella upeaa käydä läpi tätä vuotta ja sopia seuraavasta, paras mahdollinen palaute lintuasemaduunista on sitä kun työnantaja pyytää duunia jatkamaan <3 Kalle, Pyry ja Juho meinasivat välillä keskeyttää palaveria ilmoittamalla hanhimuuton käynnistyneen, ja sit kun sisätiloista pääsi takas bunkkerille, tajusi et kuinka intensiivisestä menosta oli kyse. Hanhiparvia painoi niin itäpuolelta, länsipuolelta ja päältä. Aikaisemmin syksyllä itätuulet olivat työntäneet lintuja normaaleilta levähdysalueilta länteen, ja nyt oli aika lähteä lipettiin. Vaikka vahvimmasta pulssista Jukan kanssa myöhästyttiin, meno oli oikein viihdyttävää vielä loppuiltapäivän, kun tiedettiin että aseman uusia muuttoennätyksiä tässä taas kepitetään. 

Hanhia kirjattiin lopulta rapiat 37 000, joista määritettyjä valkoposkihanhia 10 090, harmaahania vain muutamia satoja.

Muita hyviä muuttosummia naakalta (3945m), hiirihaukalta (96m), lisäksi harmaapäätikka 5m1p, pähkinänakkeli 3m ja kangaskiurujakin vielä 5m. Päiväretkellä Keskitalon lisäksi Niilo Jauhola, asemalle uutena kävijänä saapui Hanna Pesanto. Lajeja 87.
 
 




Hiirihaukkaparvi ison maailman malliin



Itkuhan siinä pääsi kun oikean raripedon näki. (c) Jukka


15.10.
To

Kylmänpurkaus jatkuu ja kelit alkavat olemaan uskottavan viileitä lokakuun puoliväliä ajatellen, 8m/s pohjoistuulta koko päivän tuntui sopivan hyytävältä. Aamuyön aikana petoverkoista saatiin pari sarvipöllöä ja helmipöllö

Bunkkerilta todettiin pari tonnia hanhia eilisten rippeinä, pari valkoselkätikkaa ja saman verran pähkinänakkeleita. Aamunpuoleisella piha antoi mukavasti urpiaisia, tundraurpiaisia neljä yksilöä niiden mukana, mut Pepe-konsultoinnin jälkeen niistä kirjattiin asemalomakkeelle vain kolme. "Hieno" laji, ja nyt viimeistään tuli selväksi, että vanhan koiraan kriteereinä tulisi käyttää muutakin kuin vaaleaa ala- ja yläperää =D päiväretkellä tänään Mika Kilpi, lintulajeja havaittiin 80.

Kaikenlaisia vaaleita urpiaisia...






16.10.
Pe

Pohjoisvirtaus jatkuu, vähemmän tuulta ja enemmän aurinkoa kuin eilen. Petoverkot lyötiin puoliltaöin kiinni kuurosateiden uhkien takia, aamulla pihasta rengastettujen urpiaisten porukasta ei löytynyt edes keskustelua herättäviä vaaleampia yksilöitä, eikä niitä klassisiakaan tundraurpiaisia. Päivän suurin massa nähtiin etelälounaisella merialueella, mistä kirjattiin alleja 15 000p. Laatuna valkoselkätikka 1p, pähkinänakkeli 3m ja maakotka 4m, lisäksi tundrakurmitsa 1m, harmaapäätikka 1p4m, pikkutikka 2m, kangaskiuru 2m. tiltaltti 2p, isolepinkäinen 2p ym.

Jukka meinas antaa tälle päivälle jotain juhlimisen aihetta hiffaamalla länsikärjen yli lentäneen rarirautiaisen, mutta bunkkeri vuosi ja Pyryn turhan äänekkääseen schaibanjauhantaan yllyttänyt Kanninen sai arvoisensa nuhteet. Ei tällasia rareja olis varaa nuijata. Tilanne otettiin tosissaan, mankkaa huudatettiin pihassa ja Jukan lajinmäärityksestä huolimatta aseman ö-mappi rikastui taas kerran. Mut minkäs mahdat.

Päiväretkellä viihtyivät Kannisen lisäksi Olli Keskikallio, Sanna Kannisto lapsiensa kanssa, Vanamo & Laura Meller sekä Iivari, Alma ja Jani Sipilä. Sopivasti se päivän pyrstötiaisparvi löysi tiensä kärjen verkkoihin, ja Tringan nuorisojaostoon odotetaan lisää rekryyttejä tulevaisuudessakin. Lajeja tänään yhteensä 78, staijia klo 8.00-15.00, alkuillasta kaupoilla käyntiä, pientä iltasteppailua ja pöllöverkot jäivät auki odottamaan tyyntyvän yön saldoa...





17.10.
La

Viimein tuuli kääntyi länteen, mutta pohjoisvirtauksien aikana niemi lähialueineen taisi tyhjentyä linnuista. Puoli kymmeneen mennessä niemeen saapui muutama tiaisparvi, sen verran että yhdeksältä alkanut (ja vuoden viimeinen) opastus ehti näkemään muutaman muuttavan pyrstötiaisen. Siihen ne massat sit loppu ja aamupäivälle piti oikeasti keksiä sisältöä. Tatu, Juho ja Hanna kuskasivat onneksi näytille nuoren kanahaukan, käpytikan ja hippiäisiä, loput menikin sit verkkojen, bunkkerin ja muiden aseman puitteiden demoamiseksi sekä paikallisten vessujen ihmettelyksi. 

Pinja Kettunen ja Aleksi Mikola kävivät jälleen päiväretkellä, petoverkot olivat Tatun johdolla koko yön auki, mutta tyynen yön saldoksi jäi "vain" yksi helmipöllö. Niemessä nakkeli 1p ja tiltaltti 2p, siinäpä ne.




18.10.
Su

Tinttejä tänään hiukka enempi kuin eilen, mutta aika tyhjiä verkkoja saivat Tatu ja Hanna kierrellä. Kylmän ja kolean päivän parhaimpina maakotka pohjoispuolelta koilliseen ja ruokki/kiisla eteläpuolelta kaakkoon. Myös pähkinänakkeli 1m. Tatu, Ahti, Juho ja Pyry poistuivat, tilalle Jösse & Valpuri Palmgren, Touko & Jyrki Torppa sekä Mika Aronen. Lintulajeja 61.


19.10.
Ma

Kova luoteisblosis ajoi staijarit etelämetsän suojiin. Sateiden takia rengastusta vain hetkellisesti, parhaimpana käsittelynä nuori koiras-kanahaukka. Puolenpäivän jälkeen suoritettiin tehokasta niemen kiertämistä, auringonlaskun jälkeen pöllövakio antoi rengastettavaksi yhden sarvipöllön. Päivän haviksina myös teeri 1k p, lapasorsa 13p, lapasotka 6m, harmaapäätikka 1p, metsäkirvinen 1m, virtavästäräkki 1m SW etelämetsän edestä 11.00, tilhi 50p 313m, pähkinänakkeli 1p, isolepinkäinen 1p1m, pulmunen 2m (syksyn ekat), lajeja yht. 54.

(c) Valpuri



(c) Mika Aronen

20.10.
Ti

Nyt taas kelpaa! Haliaksella vietettiin kuulas, kirkas ja oikein nasta päivä. Lintua nähtiin monipuolisesti ilman massan tuomaa kaaosta, verkot olivat auki koko päivän ja parhaimpina rengastuksina mainittakoon mm. viisi eri tikkalajia (harmaapää-, pikku-, käpytikka, palokärki ja illan hämärärundilla tullut valkoselkätikka), nuori kanahaukka ja pöllövakion sarvipöllö.

Sebastian Andrejeff etäili Säpistä Haliaksen päivän kovimman lajin, turkulainen laittoi kameranperäkuvan saatetekstiksi "kohta siellä" ja itse kelasin, että vuonna 2018 vastaavaan meni pari päivää, ennen kuin lapintiaiset ennättivät tänne asti Säpin havaintojen jälkeen. Mut nyt ei menny ees kahta tuntia, ennen kuin sopivan kuuloista möykkää kantautui bunkkerin länsipuolelta ja Touko oli ensimmäisenä äänessä: LAPINTIAINEN! Veivas hetken aikaa niemenkärjessä ja poistui pienen tiaisparven mukana, kaikki paikallaolijat ehtivät näkemään. Siistiä!

Lisäksi mässäiltiin seitsemällä maakotkalla ja neljällä pähkinänakkelilla. Harmaapäätikkoja kirjattiin yhteensä 3m ja pikkutikkoja 2m, muita haviksia mm. pähkinähakki 7m, pikkuvarpunen 66m, punatulkku 94m, pulmunen 1m, kangaskiuru 6m, isokäpylintu 4m, harmaahaikara 5m31p, kanahaukka 4p 1m ja merikotka 12m15p. Jösse kuittasi päivänpinnan kahdesta muuttavasta kurjesta. Jalohaikara viihtyi koko päivän Gåsörsvikenillä ja "plusan rajalla" huuteli hily-tiltaltti.

Mika ja Jyrki poistuivat hyvissä ajoin ennen iltahämärää, pitkäaikainen jäi asemalle dataamaan ja vetämään iltahuutoa, ennen kuin Touko ystävällisesti heitti Hangon rautatieasemalle ja parin päivän lomille. Päiväretkellä lisäksi rengastusharjoittelijat Jenni ja Matias Kallio, lintulajeja yhteensä 76.


21.10. Touko kepitti aamuvakiolla syksyn ekan pikkukajavan, iltapäivällä Neljän tuulen tuvalta ilmoitettiin neljän linnun parvi länteen mutta niistä ei Haliasjengi koppia saanut. Kotilahdelta löytyi paikallinen kivitasku ja Kalskäreiltä huuhkaja. 22.10. vakiolla jälleen pikkukajava, paikallisena jalohaikara, sekä kivitasku, huuhkaja ja valkoselkätikka ed p. Touko kävi Hangossa hakemassa pitkäaikaisen takaisin ja saunomaan.


Lapintiaineeeen!!


(c) Mika Aronen




11.10.2020

Halias 1.10.-11.10.2020 - muuttoennätystä toisensa perään

 

 
 "Kello kahdeksan ja kahdentoista välillä käytettiin kaikki mahdollinen tila hyödyksi mitä paperilomakkeelta löytyi, välillä oli pakko käkättää ääneen sitä tinttien ja peippojen sekamelskaa, välillä taas oli pakko nostaa kädet pystyyn ja todeta että nyt ei jumalauta osaa eikä kykene..."
 
 
1.10.
To
 
Lokakuun eka lintu oli Minnan ja Jarin asemalle tuoma helmipöllö! Siitä viisi tuntia eteenpäin ja aseman pihalla kirottiin jälleen merelle noussutta sumua. Niemessä oli eilistä enemmän punarintoja (120p), hippiäisiä (230p) ja peukaloisia (65p), muuten varpuslintujen määrillä ei mässäilty. Merellä alli 2288m ja haahka 210 m. Itätuuli puhalsi sumut veks alkuiltapäivään mennessä, jolloin peto- ja hanhimenosta kehkeytyi ihan viihdyttävää: metsähanhi 137m, valkoposki 990m, hanhi sp 944m, sinisuohaukka 3m, varpushaukka 63m, hiirihaukka 25m, piekana 3m, sääksi 2m, ampuhaukka 3m, nuolihaukka 1m, sokerina noin klo 15.50. Hangon eteläpuolelta löytynyt maakotka, joka muutaman rundin jatkoi (takaisin?) itään. Aika pian samalle sektorille ilmestyi nuori arosuohaukka, jatkoi puolestaan WSW pohjoispuolelta. 11 lajia petolintuja iltapäivälle, ei paha. Minna poistui, tilalle Miia Mannerla ja Heikki Urpelainen, lajeja 76 ja staijia yhteensä 9 tuntia.

(c) Jari


2.10.
Pe

No nyt sieltä yön vikalta verkkorundilta tuli sarvipöllö, suopöllö ja hiiripöllö! Niiden ansiosta päivän ensimmäisiin valoihin saatiin kunnon sähellystä, ei sitä hiiripöllöä pitkäaikainen ehtinyt kuin vähän vilkaisemaan, ennen kuin taivaalta alkoi kuulumaan ääniä ja bunkkeri kutsui. Vaikka asemanhoitajan mukaan "aina luulee et sinne on kiire mut ei sinne oikeesti koskaan oo kiire" =D

Mut niinhän siinä kävi, staijaamaan ois voinu kiivetä vaikka varttia aikaisemmin, kun päiväaktiiviset linnutkin tajusivat sumun väistyneen. Sinitiaiset aloittivat kautensa reilun parin tuhannen yksilön päivämuutolla, taivaalta löytyi hienoja naakka- ja kyyhkyparvia. Päivän parhainta massaa tarjosi kulorastas, useiden kymmienien lintujen parvia lappasi tasaisesti ja hienosti niemen päälle ja vanhasta muuttoenkasta jäätiin 30 yksilöä vajaaksi o_0 touhuilu niemellä oli ajoittain aika kaaottista, eikä muuton dokumentointia kauheasti auttanut se, että tälle päivälle buukattiin syksyn eka tilausopastus, , mut kyllä tästä silti päivä saatiin! Iltahuudossa jäbät keksi heittää parit kulorastaiden hajisparvet päivän summaan, niin lajin uusi Suomenennätys sinetöitiin 1257 yksilöön! Huudon jälkeen saatiin päivälle myös neljäs pöllölaji, kun lehtopöllö huuteli niemessä.

Tarkempi havislistaus: sinisuohaukka 5m, varpushaukka 48m, ampuhaukka 1m, sepelkyyhky 1796m, harmaapäätikka 2m, kangaskiuru 30m, hippiäinen 280p, sinitiainen 2534m, pähkinänakkeli 1 reng, isolepinkäinen 1p1m, naakka 1652m, jalohaikara 1p putosi Gåulle iltahämärissä.
 
(c) Miia


(c) Miia

(c) Jari


3.10.
La

Tällä kertaa Laitahyökkääjä herätti asemalla nukkuvat varpuspöllöllä! Onneksi aamukuuden jälkeen, ei niiden fiilistelyjen jälkeen ois enää osannut nukkua... eka Haliakselta sitten syksyn 2017! Auringonnousun jälkeen Jari poimi verkoista pari sarvipöllöä ja suopöllön, jotka päiväretkelle saapuneet Aleksi Mikola ja Pinja Kettunen sekä yhdeksältä alkaneelle yleisöopastukselle lähteneet pääsivät ihmettelemään. Asemalle saapui myös Tuija Ihanta tiaisten irroituskapasiteettia vahvistamaan, ja apu olikin tarpeen sekä verkoilla että bunkkerilla, kun puskissa rymisi sinitiaisia ja taivaalla aina vaan uusia kulorastasparvia. 

Vaelluslintuaamun opastuksessa jäi tinttien demoaminen kakkoseksi, kun rastasparvia jatkoi kärjen päältä merellä ja rautiaisten hihitystäkin kuului runsaasti taivaalta. Eilinen kulorastasenkka oli paperia vakion loppuun mennessä. Sit linja siirtyi korkealle taivaalle, suoraan päältä tai länsipuolelta lounaaseen, sieltä Mikola takoi vielä reippaasti reilun tonnin rastaita vakion jälkeen! Neljältä meno hyytyi ja uusi kulorastaiden Suomenenkka sinetöitiin pihalta saunaa lämmitettäessä 2959 yksilöön (tänkin ois voinut hoitaa myöhemmin, mut Jarilla oli menossa frendiään tapaamaan Hankoon). Ois siihen vielä muutama parvi mahtunut = )

Länsikärjen eteläreunalta lähti iltahämärissä suopöllö ja illalla mäellä vislasi varpuspöllö, jotka tulkitsimme samoiksi kuin aamuiset. Kulorastaiden lisäksi summattiin lapasotka 35m, sinisuohaukka 3m, kanahaukka 3m, nuolihaukka 1m, kurki 111m, harmaapäätikka 1m, palokärki 5m, rautiainen 263m, sinitianen 624m, lisälajina jälleen jalohaikara 1p Kalskärin tyvellä.
 
 

 
(c) Jari

Saahan sitä vähän myhäillä, jos on pöllö kainalossa lähdössä vetämään opastusta... (c) Pinja



Juhlapotretti viikonlopun päätähdistä (c) Aleksi
 
 
Su 
4.10.
 
Mistä näitä muuttoennätyksiä oikein ropisee! Itätuuli kävi turhan kovaksi pikkulintumuutolle ja vakio meni meristaijien merkeissä (alli 3249m, mustalintu 11m, niemessä sarvipöllö 1p Accilinjan lähellä). Vakion jälkeen pidettiin lounastako, kunnon tupajyskyt ja pihatöitä, joiden ohella tarjuttiin melkoinen tundrahanhipulssi, pihasta saatiin lyhyesti ylu 800 lintua kasaan ja bunkkerihan siinä kutsui! Parissa tunnissa Hankoniemen kärjen ohitti ainakin 4000 harmaahanhea, joista saatiin irti 153 metsähanhea ja 3481 tundrahanhea, edellinen aseman ennätys ylitettiin lähes puolellatoista tuhannella yksilöllä. Meno hyytyi kolmeen mennessä, loppupäivästä suoritettiin Jarin johdolla jätehuoltoa, vedenhakua ja kaupoilla käyntiä. 
 
 
5.10.
Ma
 
Yhden päivän sisällä tuntui olevan kaksi eri päivää säiden puolesta, aamulla etelätuulta 16m/s muuttuen iltapäiväksi lähes tyyneksi, helteiseksi sekä uturikkaaksi maisemaksi. Staijia kertyi 11h30min, jonka aikana havaittiin mm. seuraavanlaisesti hanhia: metsähanhi 683m, tundrahanhi 428m, merihanhi 35, harhaahanhilaji 1663m ja hanhi sp vielä 1773m, jolloin hanhisumma yli 4600m. Menivät enimmäkseen kauempaa itäpuolelta kohti etelää, muutoin merisektori painottui paikallisiin: sinisorsa 410p, telkkä 700p 31m, kalalokki 1300p.

Petorintamalla nuori muuttohaukka yritti kylvää kuolemaa, mutta pärskeet siinä vaan kävi kun potentiaaliset saalislinnut pudottautuivat paniikissa veteen. Mereen putosi myös koilliseen pyrkinyt jalohaikara, jäi luoteispuolelle uimaan pariin otteeseen kesken muuttolennon! Lokitkin kävivät vähän vieressä ihmettelemässä että "minkälainen homma..."

Pikkulinturintamalla reilua piristystä edellisiin päiviin nähden. Kuusitiainen 154m, sinitiainen 3020m, pähkinänakkeli 2m (1 reng), peippo 1010m sekä havainnoijia hämmästyttänyt upea hemppomuutto! Isoja parvia meni, ja iltahuutoon saatiin ynnättyä upeat 431m - uusi SE-tulos siinäkin! Kulorastaita jaksoi painella vielä 279m sekä iltakurkia 964m. Tuija Ihanta poistui asemalta ja tilalle haettiin Mebin Varghese. Illalla vielä pari sarvaria verkosta. Lajeja 79.
 

Jos tällaisilla kuvilla ei saa väkeä ensi viikonlopun retkille niin sit ei millään

6.10.
Ti

Jeesussaatana millaisia kierrepalloja ja muuttoja tää niemi heittää. Petoverkot meni aamuyöllä kiinni ja vakion eka puolituntinen saunan terassilla sateensuojassa. Ysin jälkeen niskaan satoi pari kuuroa, ja porukka kyykki tuulisuojien takana, mut horisontin selkiydyttyä eteläkaakkoinen blosis löi mersisorsaa liikkeelle ja siinä tuli kovempi kiire kuin joskus Spithamissa, tunnissa ynnäiltiin noin 19 000 merisorsaa, joista 14 271 allia ja 3 487 mustalintua, jälkimmäinen uusi Haliasenkka, saatiin se neljäskin päiväkirjan samalle aukeamalle =D 

9.30-jaksolla bunkkerin ohitti myös kaksi nuorta muuttohaukkaa lounaaseen, kolmas nähtiin tuntia myöhemmin paikallisena länsipuolella. Merisorsien jälkeen staijattiin kolmisen tuntia viihdyttävää pikkulintumuuttoa, niemeä pitkin lounaaseen ja kaakkoon matkasi yhteensä 164 niittykirvistä, 130 kulorastasta, 8400 peippoa, 1485 järriä, 1648 vihervarpusta, 99 hemppoa ja 23 kangaskiurua. Lisäksi jänkäkurppa 1p, isolepinkäinen 1p ja isokäpylintu 5m. Lajeja 75 ja illalla asemalle rengastajaässä Tatu Hokkanen!

Dataa tulee! (c) Jari

Kameranperäkuva nuoreta Peregrinuksesta (c) Jari

7.10.
Ke

... ja Tatu haistoi hyvän aloituksen jaksolleen! Aamusta kuulas taivas ja etelätuulta, vakiota oli kulunut varmaan vaan vartti ja talitiaiset pisti tuulemaan oikein kunnolla. Suurin osa lajin päiväsummasta laskettiin aamun ekan parin tunnin aikana, ennen kuin tiaisparvet vaihtuivat sinitiaisvoittoisiksi. Tintit ois vielä menny mut pitääkö niiden peippojenkin massoina muuttaa samana päivänä? Jos syyskuussa ei nähty tarpeeksi niin nyt saatiin parikymmentä tuhatta lisää syksyn kokonaissummaan. Seassa tietenkin järrejä ja kaikenlaisia muita peippolintuja. Staijia suoritettiin klo 16.30 asti ja pari tiaisparvea tais tulla  vielä sen jälkeenkin. 
 
Jari komppas vertauskuvallisesti niemen ylösalaisin mut valtakunnalliset harvinaisuudet löytyivät taas muualta kuin Haliakselta. Laitahyökkääjä paikallisti syksyn ekan huuhkajan luontopolun varrelta, nuori muuttohaukka näyttäytyi ensin Kalskärin päällä p jatkaen myöhemmin NW. Laatuna myös kolme harmaapäätikkaa, 42 kangaskiurua, lapinkirvinen, pähkinänakkeli, isolepinkäinen 1p 3m, niemellä paikallisina 24 peukaloista, 300 hippiäistä ja 29 tiltalttia, taivaalta massana kuusitiainen 393m, sinitiainen 3192m, talitiainen 3005m, pikkuvarpunen 163m, peippo 17 474m, järri 669m, viherpeippo 677m, hemppo 179m ja punatulkku 220m. Lajeja 79, rengastuksia noin 290.



Lisää nakkeleita renkaisiin (c) Jari

 
8.10.
To

"Mitä helvettiä nyt oikeesti!?"

Jatkuvan sateen ennusteet toteutuivat niemen ohi (ja vasta iltapäivästä päälle) lipuvina kuuroina, ja vakion alussa oli taas pikkulintuinferno irti. Aamuvirkkujen talitiaisten mukana tuli jo ensi valoista lähtien reippaasti sinitiaisia, eivätkä peipotkaan paljoa jarrutelleet. Kello kahdeksan ja kahdentoista välillä käytettiin kaikki mahdollinen tila hyödyksi mitä paperilomakkeelta löytyi, välillä oli pakko käkättää ääneen sitä tinttien ja peippojen sekamelskaa, välillä oli pakko nostaa kädet pystyyn ja todeta että nyt ei jumalauta osaa eikä kykene. Eikä ihmekään, osa tiaisparvista tuntui sahaavan niemellä eestaas ja kokonaiskuvan ylläpito oli melkoisen haastavaa. Toisaalta kaakkoistuuli nosti lintuja ilmaan länsirannan puolelta, joten ei ihmekään kun lintu käyttäytyi vähän oudosti. Jari nukkui pommiin ja Tatun kanssa kun jälkikäteen juteltiin ja todettiin ettei ne tintit niin systemaattisesti niemessä edenneet kuin aikaisempina massapäivinä on todettu. Tällaisina päivinä ei ehkä ihmekään, jos kokonaiskuvan seuraaminen ei pysy hanskassa...
 
Eilistä intensiivisempi meno hyytyi myös aikaisemmin, joten staijien välissä ehti ottamaan hyvät torkut ennen datausta ja asematoimikunnan kokousta. Jari kävi jälleen Gåulla, Nico ja Mebin poistuivat, tilalle Petri Saarinen ja Jukka Vilen. Vielä sitä havislistaa: alli 3500p, varpushaukka 59m, ampuhaukka 2m, kalalokki 2200p, harmaapäätikka 2m, kangaskiuru 38m, kuusitiainen 264m, talitiainen 3837m, sinitiainen 9695m, pähkinähakki 13m, peippo 25 354m, järri 1765m, hemppo 208m, punatulkku 115m. Lajeja 65.
 
Kiivaina tiaispäivinä kärjessä pidetään vain yksittäisiä verkkoja auki, ja Tatun kaltaiset ammattilaiset käsittelevät linnut nopeasti. (c) Jari

 
9.10.
Pe

Kovat etelätuulet ja sateet jarruttivat menoa. Vakiolla meno vielä kohtalaista, mm. sinitiainen 1038m, talitiainen 1404m, hemppo 159m sekä syksyn eka vuorihemppo (olis kuulemma pitäny huutaa kovempaa =D ). Alkuiltapäivästä taas eri meininki, kun porukalla roudattiin aseman parkkikselle puutavaraa ja metallirappusia bunkkerin uusia portaita varten, joita Pete ja Jugi alkoivat saman tien kyhäämään. Kaksikko tekee taas aivan helvetin priimaa jälkeä ja näkivät siinä samalla Peregrinuksen =) Halias kiittää! Alkuillasta kaupungilla käyntiä, siinä ohella Pyry Laurikka ja Juho Tirkkonen asemalle. Lajeja 68.
 
Roudaus- ja rakennushommia: (c) Jari



Lisää rakennusmateriaalia

... ja polttopuuta

10.10.
La

Taas käy niemellä kova kuhina! Klassinen tinttimeno käynnistyi reippaasti ennen vakion alkua ja meno jatkui pitkälle iltapäivään asti. Pete, Jukka ja Pyry ahkeroivat bunkkerilla & Tatu, Jari ja Juho verkoilla. Eteläkalliolla vasta ruuhkaa riittikin, kun päiväretkellä viihtyivät mm. Dick Forsman ja Lauri Mäenpää, Aleksi Mikolan ja Pinja Kettusen vetämä Tringan päiväretki, sekä pitkäaikaishavainnoijalle rakkaan Symbioosi ry:n (Helsingin yliopiston bilsan opiskelijoiden ainejärjestö) retki useamman autokunnan voimin. Staijausta, pikkulintumuuton ihmettelyä, rengastukseen tutustumista, tiaisia. Siinä oli moni biologinplanttu suu vehnäsellä, kun pääsivät linjaverkkojen menoa ihmettelemään ja moni vielä pitämään lintua ekaa kertaa omissa käsissään. Jos tästä ei inspiraatio tartu niin sit ei mistään =D Tatulle suuri kiitos kun jaksoi moista rumbaa pyörittää.

Massoina laskettiin 4567 sinitiaista ja 3763 talitiaista. Kuusitiaisa mukana "enää" 295m eikä peippojakaan kuin 1620m, mutta KANGASKIURUT jatkoivat hienoa syyskauttaan jopa 219 yksilön muutolla! Ja näyttihän niitä siellä taivaalla menevän, Symbioosin retkelle osallistunut Riku Kangasniemi esitti aseman pihassa toiveen kangaskiurusta vuosipisteeksi, ja se toteutui jo kun olimme matkalla Accilinjan kautta eteläkalliolle =D pelipaikoilta lajin lentosilhuettia ja ääntä ehti moneen otteeseen demoamaan. Pähkinänakkeleita kirjattiin seitsemän yksilöä, joista yksi asiatica ja yksi europaea renkaisiin. Kurkien iltamuuttoa nähtiin 2022 yksilön edestä, lisäksi alleja 7500p, nuolihaukka 1m, harmaapäätikka 1p 1m, palokärki 4m, peukaloinen 42p, hippiäinen 350p 216m, pähkinähakki 6m, hemppo 79m, isokäpylintu 18m ja punatulkku 85m. Rengastuksia kertyi yli 900 kappaletta ja lajeja yhteensä 81!


... ja aamun toista ryhmää. Symbiontteja!



Opaskin fiilistelee (c) Dick Forsman

11.10.
Su

Lisää opastus- ja tinttihommia! Aamuyhdeksältä vedettiin aseman oma retki ja iltapäivällä saatiin tilausopastusten tilastoja vähän paremmiksi, kun Juhon isoäiti tilas kierroksen aseman toiminnasta. Just sinne yhdeksään asti saatiin sateita, joka onneksi vain vähän jarrutti muuttoa ja yöllä niemeen oli selvästi pudonnut lintuja. Päivän ehdoton massalaji oli hippiäinen, joita lomakkeelle 270p ja 1206m! Juho ja Tatu läksivät vielä illalla avaamaan petoverkkoja, mut yritykseks jäi, kun oli pikkulintuverkossa vielä jokunen hippiäinen irrotettavaksi. "Mitäs läksit Haliakselle!" =D

Tinttejä saatiin sentään vähemmän kuin eilen: tallari 3655m ja sintti 2117m. Niiden seassa saatiin taas kaikenlaista pikkukivaa, pähkinänakkeleita laskettiin 12m, joista pari renkaisiin, Peregrinuksia kirjattiin yksi aamuyhdeksän jälkeen ja toinen puoliltapäivin. Ajankohtaan nähden mielenkiintoisimmiksi todettiin valkoviklo 2m, ruskosuohaukka 2m ja pajulintu 1p. Lisäksi lapasotka 10p13m, merihanhi 337m, harmaapäätikka 5m, kangaskiuru 61m, pyrstötiainen 58m, pähkinähakki 12m, järripeippo 714m, hemppo 74m. Rengastuksia kertyi taas useita satoja ja lajejakin jopa 89! Jari, Pete ja Jugi poistuivat, tilalle Jukka Hintikka ja Kalle Meller!


Nää tyypit on kullanarvioisia

Sunnuntaiaamuun ryhmää

Lisää nakkeleita! (c) Jari