12.3.2016

Kevättä vastassa – Halias 6.3.-.11.3.2016









Su 6.3. klo 19.50.

”En mä mitään taksia olis tarvinnutkaan.”

Täydellisen klassinen kuvio. Kun junasta hyppää ulos, puujalustalla kuormitetun rinkan kantaminen ei tunnu pahalta. Toista se on 40 minuuttia myöhemmin, kun saavun luontopolun alkuun. Painan jääräpäisesti eteenpäin. Taksioptio on aina mahdollinen, silti uskottelen itselleni, että hyvää treeniä, hyvää treeniä ensi kesää ajatellen...

Toiset 40 minuuttia myöhemmin taakka helpottuu ja aseman valot tervehtivät kulkijaa. Idänpuoleiselle tuulella tämä puoli niemestä on suojassa, mutta yössä ei kuulu muuta kuin laulujoutsenen ääniä. Asemalla vastassa Aatu, eikä paikalle varmaan muita retkeläisiä tämän viikon arkena saavu.

Opportunistille on tälle jaksolle tiedossa viisi aamuvakiota, vähintään neljä Gåun retkeä, ja päälle ylimääräistä ulkona kulutettua aikaa, toivottavasti paljon kevään ensimmäisiä muuttajia ja avoveden äärellä talvehtineita lintuja.



Ma 7.3.

Jos asemalle raahautuminen on saanut klassisia piirteitä, niin kyllä on keväisen Haliasjakson avausstaijitkin. Räntää vihmoo ennen auringonnousua, kaakkoistuuli piiskaa pihapuita ja näkyvyys on kilometrin luokkaa. Onko näin käynyt joskus aikaisemminkin?

Staijaan pari tuntia kestäneen aamuvakion Eteläkalliolla, saldona pari harmaalokkia, muutama alliparvi (a30, a16, a26), räkättirastas ja kahden sinisorsapojan pari. Näkyvyys paranee vakion loppua kohti, mutta lumisade vaihtuu vedeksi, palaankin takaisin asemalle tyhjien vesialueiden skannauksen jälkeen. Teepaussin jälkeen lähdemme Aatun kanssa tsekkaamaan Gåun särkän, mistä ei irtoa ainoatakaan uutta lajia tälle päivälle.

Tikkasyksyn jäljet kyllä näkyvät Tulliniemen metsissä. Astetta useampaa tervaleppää on yksi jos toinenkin talttanokka takonut, parista puusta spottaa helposti sekä valkoselkä- että pohjantikan ruokailujälkiä. Samoista puista siis.

Iltapäivästä viriytynyt oikein mukava auringonpaiste kannusti pistäytymään bunkkerilla – ja kas, Gåun lahdella hengaa 5 merihanhea! Toivo elää, keväästä ja paremmasta lintupäivästä.








Ti 8.3.

Roudasta rospuuttoon ja räntäsateesta säkkisumuun! Toissapäivänä Aatu kirjoitti aseman päiväkirjaan, että "Aintila saapui asemalle täynnä intoa.” No nyt se into viimeistään laantuu, kun bunkkerilla tuli jäpitettyä se kahden tunnin vakio ilman ainoatakaan muuttolintua ja nollanäkyvyydellä. Jostain syystä ei tehnyt mieli seisoskella siellä yhtään enempää kuin aseman säännöt velvoittavat.

Vakion aikana Aatu lähti Hankoon hakemaan evästä illan futismatsia varten, ja vakion jälkeen nuorempi karvanaama läks komppaamaan isoa metsää ja Gåun männikköä. Särkän tyvellä rupeskin tapahtumaan, kun ruusupuskista löytyi örpsin kanssa hengannut tundraörpsi! Soitin Aatulle, että täsä ois tämmönen, mies sattui just olemaan polulla naisvankilan kohdalla ja hipsi siitä niemelle kuittaamaan asemavuodarin. Samalla kompattiin särkältä 3 töyhtöhyyppää ja 3 kiurua. Kevät etenee epäedullisissakin olosuhteissa.

Iltapäivästä sumu hellitti sen verran, että kehtasin pyörähtää Länsikärjessä ihmettelemässä vesiäisiä, jolloin iltahuutoon saatiin vähän järkevämpiä lukuja. Mainittujen lisäksi tänään havaittiin 110 allia, 16 tukkakoskeloa, 3 hippiäistä (kevätmuuttajia nämäkin?), sekä kärjessä laulava mustarastas. Päivän päätteeksi fiilisteltiin Mestarien Liigaa, kun Real Madrid pieksi AS Roman 2-0.











Ke 9.3.

No niin! Aikaisin herännyttä paronia odotti hunajainen kevätaamu; näkyvyyttä Bengtskärille asti (yli 25 km!), meri melkein peilityyni ja aurinko lämmitti! Tietenkin vakion jälkeen tuuli yltyi, näkyvyys hiipui ja pilviä ois voinu olla vähän vähemmän, mutta jos edes yhtenä aamuna viidestä pääsee kokemaan jotain tällaista, niin kyllä se on sen arvoista! Nyt näki niin perhanan kauas myötävaloon ja länsipuolen horisontista oli ultimaattisen siistiä etsiä vessuja tällaisissa näkyvyysoloissa.

Bunkkerilla staijattiin vähän rapiat 5 tuntia ja muuttolomakkeen yksi puoli saatiin haviksia täyteen. Maaliskuun alussa yksilömäärät eivät tietenkään ole mitään päätähuimaavia, mutta oi tätä ihanaa alkukevään monimuotoisuutta! Muutolle kirjattiin mm. 23 laulujoutsenta, 12 metsähanhea (+26 Anser sp:n parvi, todennäköisesti metsähanhia mut kun löydettiin kaukaa ja loittonevana), 6 merihanhea, 7 kanadanhanhea, 35 haahkaa (+10 p), 131 allia (+260p), koiras-mustalintu, 27 tukkakoskeloa (+27p), 10 merimetsoa, 37 töyhtöhyyppää, juhlapukuinen ruokki (no tämmönen vähintään piti tänään nähdä!), 14 uuttukyyhkyä, sepelkyyhky, 4 kiurua ja kulorastas. Paikallisina myös 2 haapanaa, 190 sinisorsaa, 3 riskilää ja tällä kertaa öljysäiliöiltä lötynyt tundraurpiainen. Puukiipijä laulaa! 37 lajia, sisältäen asemalle kolme keväänpinnaa ja paronille kahdeksan vuodenpinnaa. Kevät!

Eihän tää kaikille oo välttämättä yhtään mitään, mut hei, päivämäärä on edelleen maaliskuun yhdeksäs ja tää on mun blogi, saan hehkuttaa jos siltä tuntuu! =)







To 10.3.

Eilinen oli plussaa, tänään palattiin arkisen puurtamisen pariin. Eilisen iltapäivän jatkeeksi keli oli vähän tuhnuinen, eikä bunkkerilla staijattu vakiota enempää. Pientä liikehdintää silli, alleja jatkaa edelleen koilliseen, etelän puolelta muutti harmaatakin kanssa yksi mustavaris, kaksi kottaraista lenteli männikön päällä ja ilmeisesti eilen Täktbuktenilla havaittu kurki koukkasi aseman ilmatilaan! Aatu puhui, että olisko hänelle kaikkien aikojen aikaisin., eli aseman kaikkien aikojen aikaisin!

Saihan sitä päivälle vielä muutakin, kun kotilahdelle laskeutui muutolta kuuden harmaahaikaran parvi. Gåulta löytyivät samat, jo kolmatta päivää paikalla hengailevat kiurut, mutta paluumatkalla tapasin luontopolulla Esa Wendelinin, joka valokuvaamisesta höpisemisen ohella huikkasi niemen rannalla makoilevasta 15 töyhtöhyypän parvesta. Hyypät pomppasivat ilmaan ja samaan parveen liittyi lisää lintuja, pian kotilahden ja Kallskärien välillä palloili 32 töyhtöhyypän parvi. Lajeja 34!













Pe 11.3.

Viimeinen aamu valkenee tyynenä, mutta hieman koleana ja utuisena. Vähän on bunkkerille kavutessa levoton fiilis, äkkiä tää taas tuntuu menevän. Taivaanrannan utu tietenkin blokkaa suuremman osan muutosta, mutta alleja painaa muutamien parvien voimin luoteeseen. Tyynessä lintujen äänet kantavat, allin laulaessa saaristotunnelma hellii sielua.

Siinä saa rauhassa skannailla vesialueita ja tähystää linjataulujen päälle. Se yksi vielä puuttuu. Siitä yhdestä minä niin riemuitsisin. Koska Hankoniemellä talvehtinut Taivaanjumala on viihtynyt myös kärjen pohjoispuolella, pitää päälyillä muitakin kuin niitä perinteisiä tähystyspaikkoja.

Yhdellä skannauskierroksella suuntaan putken länsiluoteeseen: seuraava saari Dödörenistä pohjoiseen, jonka vierellä näyttäis olevan korkea linjataulu. ”Tossa!” Muuttohaukka istuu ryhdikkäästä linjataulun kulmalla. Jes!

Sit sitä voikin lähteä vakion jälkeen levollisin mielin pakkaamaan, siivoamaan omia jälkiään ja talsimaan kohti Hankoa. Ei haittaa, vaikka viikonlopulle vähän aurinkoisempaa lupaillaan, vähän hankalista lähtökohdista ja ajoittain epäsuosiollisista säätiloista huolimatta jakso oli jälleen antoisa: mulle ropisi se 14 vuodenpinnaa ja tälle jaksolle osui paljon asemalle kevään ensimmäisiä muuttajia. Keskiviikkoaamu oli huikea, torstainakin nähtiin aseman historian aikaisimman kurjen lisäksi muutakin kivaa, ja lähtöaamun Peregrinus tarjosi sen parhaan mahdollisen lopetuksen. Menkäähän ihmiset retkelle, kevät alkaa!





6.3.2016

Optiikkatesti: ovatko kiikarivaljaat uusi musta?




Kevyemmän välineistön hankkiminen ei ole ainoa keino kantokuorman vähentämiseen. Swarovski toi ensimmäisenä markkinoille "kiikarivaljaat"; henkseleiden kaltaiset hihnat, jotka kulkiessaan olkapäiden ylä- että alapuolelta jakavat kiikarin painon tasaisesti ylävartalolle. Kevyempi painaa kantavia kiikareita. Valjaissa on muitakin näppäriä puolia, mutta ovatko ne kokonaisvaltaisesti hihnoja parempi ratkaisu?

Kun henkselit on vedetty päälle, kiikarit saa pikakiinnityksellä helposti valjaisiin kiinni. Näin kiikarit saa kannosta pois ja takaisin valjaisiin vaivatta, mistä syystä kiikarit ikinä pitääkään riisua pois (automatkan ajaksi, kaverille katseltavaksi, tai jos iski tarve painua maan tasalle makaamaan ja jotain mötiäistä kuvaamaan). Muoviklipsut puolestaan kiinnittyvät kiikareihin todella näppärästi ja nopeasti. Valjaiden hihnojen pituuden säätäminen on myös helppoa - paitsi jos ne valjaat ovat päällä, eikä ole kaveria auttamassa.

Kun valjaat on kiristetty omaan kroppaan sopiviksi, kiikarit roikkuvat mukana vyötärön yläpuolella eivätkä kävellessä turhia heilu. Nailonhihnat joustavat sen verran, että kiikareita ei tarvitse väkivoimin kiskoa ylös.

Keväistä kuvitusta, hitto vie.

Erityisen hyvin nämä kiikarit jakauttavat kannettavien vermeiden painoa, kun mukana kulkee kunnollinen hihnahelvetti; kiikarien lisäksi kaulaa kiertää kameran Blackrapid-hihna, kameralaukun (missä säilytetään niitä kahta muuta objektiivia) hihnat, ja tähän päälle vielä selkäreppu, niin on se hyvä kun jotain saa hartiolta pois.

Huonoa palautetta näistä nyt ei varsinaisesti voi antaa, ellei sitten päällepukemisprosessista joku tiukkapipo haluaisi niuhottaa. Hintaahan on tietysti vähän enemmän kuin perinteisellä hihnalla. Paitsi mites seipiön käyttö? Mietitääs.

Koska henkselit syövät liikuttamismahdollisuuksia horisontaalisuunnassa, käyttö seipiön - erityisesti vähän painavamman seipiön - kanssa tuntuu hieman hankalammalta, painavan seipiön pudotessa jalkojen eteen pörimään. Pienen teleskooppivartisen tai sellaisen seipiön, jota ei kiinteästi kiinnitetä kiikariin, avulla käyttö olis varmaankin helpompaa.

Valjaita voi silti käyttää kirveenvarsimallinkin kanssa "hihnat olan yli ja kainalon ali" -taktiikalla. Silloin seipiö menee kropan sivulle / kainaloon, eikä pyöri yhtä herkästi jaloissa. Kun hihna on tarpeeksi löysä, sillä on varaa nostaa kiikareita silmille järkälemäisellä staijikepillä ilman, että mistään kiristää. Tämä tietysti vähän syö sitä valjaiden alkuperäistä ideaa ja kuormittaa toista hartiaa, valjaan hihnat ovat vähän leveämmät kuin monet perushihnat.

Swaron ja Zeissin lisäksi tällaisia henkselivaljaita valmistaa ainakin Kite.



Näin. Seipiön käyttöä helpottaa se, että laittaa valjaat tämän saksalaisen mallin mukaisesti olalle, staijipamppu kiikareihin kiinni ja sit muuttoa kepittämään. Hihnat vaan riittävän löysälle, ettei mistään kiristä.



Plussat ja miinukset:

+ Helppo kiinnittää kiikareihin
+ Eivät rasita niskoja, helpottaa kuormaa erityisesti silloin kun niskassa roikkuu muita hihnoja.
+ Edessä pidettynä kiikarit eivät kävellessä heilu - ainakaan niin paljoa
+ Muoviklipsut nopeuttavat kiikarin irrottamista valjaista

- Epäkäytännölliset painavan seipiön kanssa, jos nyt ylipäätään pitää painavaakaan seipiötä käytännöllisenä. Tämä korjaantuu viemällä valjaat toisen olan yli, eikä se poista painavan seipiön epäkäytännöllisyyttä. ;)
- Valjaat itsessään hitaammat riisua, perinteisen hihnan avulla retkeilyvaatetuksen keventäminen tai lisääminen on helpompaa.