27.11.2013

Madagaskar, osa III - syvemmälle metsään

Töyhtödrongo ValBion pihapuissa


SU 24.11.

Yhden väliaamun jälkeen jaksoi taas herätä aikaisin, tällä kertaa suuntasimme Annin kanssa Auran suosittelemalle metsäpolulle, joka kulkee kyllä hyvälaatuisen habitaatin läpi, mutta ei kuitenkaan kansallispuiston alueella. Ja peeveli, olipa pirteää päästä tien reunalta syvemmälle metsään! Reittiä ei tarvitse alle sataa metriä kulkea, kun polkua pitkin juoksee punajalkakuku! Parin tunnin aikana seuraa lisää riemunkiljahduksia, kun uuteen äänimaailmaan turhautuminen uhkaa vaihtua oppimisen riemuksi. Vangat (koukkuvanga, sininokkavanga, kinkimavo ja tiaisvanga), jerit ynnä muut alkavat Danielin lainaaman atrapin avulla taittumaan. Uuteen äänimaailmaan turhautuminen alkaa vaihtua oppimisen riemuksi; hymy korvissa höpisin ympäriinsä, että hei, mä osaan näitä! Tekee ihan hyvää ornille tämmönen =) voi samaistua siihen miltä harrastuksen parissa aloittelevilta tuntuu ja nimenomaan itseopiskelun kautta!

Daniel liittyy seuraan vähän myöhemmin ja aamun äänimäärityksiin kirjataan myös sinikuku ja pittamarhi. Paluumatkalla Anni löytää tien viereltä komean rotkotaskukoiraan. Lisäksi aamun aikana kuullaan kahden eri lemurin, MILNE-EDWARD’S SIFAKAn (ainoa sifaka täällä päin) sekä BLACK-AND-WHITE RUFFED LEMURin meteliä.

Se mainittu rotkotasku.

Madagaskarinkäpinkäinen (lontooksi Madagascar Cuckoo-Shrike, jos yhtään suomenkielistä nimeä selventää...)

Tiaisvanga. Söpö ku mikä!

Sitten kirjallisuudesta ihmetellään hullunkiilto silmissä, mitä sitä taas näkyi. Kuva: Juho Lappalainen


Havistykitys jatkui aamupäivällä, kun kurssiohjelmaan kuului visiitti Ranamofanan kylään. Kävelimme Annin, Janin, Hannan ja Nooran kanssa asemalta alas kylään (1h20m) kaikenlaista vastaantulevaa samalla ihmetellessä. Linnustokohokohtina voisi mainita tien yli lentäneen madagaskarinkanahaukan sekä 2 afrikansininärheä. Myös reissun eka banaanimedestäjä tuli määritettyä. Hiirihaukkatiheydet taitavat olla melkoisia, aseman ja kylän alueelta pystyi helposti erottelemaan kaksi eri paria, ehkä kolmannenkin.

Nettikahvilassa etsittiin sähköistä materiaalia ryhmätöitä varten, kylällä ihmeteltiin markkinameininkiä, sekä päiviteltiin kävelystä ja paahteesta johtuvaa lihaskipua. Jani spottasi nettikahvilan ikkunasta petolinnun, joka taittui madagaskarinrosvohaukaksi. Takaisin ei onneksi tarvinnut kävellä, vaan asema hoiti paluukyydityksen. Iltapäivästä jatkettiin kurssitöiden suunnittelua: aineiston keruu, töiden aikataulutus, kiertoryhmien suunnittelu jne.

Tähän mennessä kurssilla on ollut rento meininki ja letkeä ilmapiiri – tai kai se riippuu asennoitumisesta, välillä jengi panikoituu siitä ettei kellonlyömällä tiedetä tarkalleen mitä tapahtuu seuraavaksi ja missä, samalla kun kurssiohjelmasta vastaavat hääräävät oleskelutiloissa lastensa kanssa =) pientä häsläämistä tämä homma toki on, seuraavaa projektia aloitellaan vaikka kaksi muuta on edelleen kesken, eikä sitä jaksa varsinkaan kipeänä ollessa, mutta vastaavanlaista ”multitasking”-toimintaa se elämä Viikissäkin on.

Ranomafanan kylää

Nettikahvila


Länkkärit liikenteessä.

Ranskalaista kulttuurivaikutusta...


MA 25.11.

Seuraava aamukävely oli jälleen tuottoisa! Punajalkakuku näyttäytyi jälleen, pari kurolia huuteli kuuluvasti lähilatvustossa, myös pittamarhi ja sinikuku kuuluivat polulle. Uusina lajeina havaittiin polun ohi lentänyt madagaskarinviherkyyhky, reissun eka madagaskarinparatiisimonarkki (naaras) sekä yhden puun latvasta löytynyt madagaskarinkottarainen. Danielin lainaama atrappi lunasti potentiaaliaan, kun maastoäänityksiltä pari määrittämätöntä laulajaa saavat nimet viidakkosieppokerttu ja madagaskarinkerttu.

Aamupäivällä kasattiin ja tarkistettiin kenttävarusteita: vedensuodattimet, EA-laukut, teltat ynnä muut. Sitten puoltapäivää kohti rupesi tapahtumaan: paikkoja kolottaa niin peevelisti ja tuntui siltä, että lämpö nousee. Keskittymiskyky katoaa ja iltapäivän ryhmätöistä on otettava vapaata. Aika kuluukin pitkällään puolivaloilla musiikkia kuunnellessa. Kuume ei onneksi pahemmin nouse ja illalla jaksaa notkua ihmisten kanssa vähän enemmän. Parempi levätä nyt, kuin teltassa ensimmäisellä maasto-osuudella.

RESPECT 2013 kasassa! Kuvan taisi oikeasti ottaa Daniel Burgas, vaikka copyright-merkintä muuta väittäisikin.

Tutkimusvälineistön kasaamista...

Kurssin opettajia perheineen.

Verkkojen virittelyä

Madagaskarinvästäräkki ei erehtynyt...

... mutta madagaskarinmedestäjä erehtyi. Yritin piristää raasua katsomalla sitä tuimasti. Ei piristynyt. Kuva: Juho Lappalainen


Juhon kärsinyttä kamerakalustoa. Omaakin kameraa on maastokeikkojen ohella säilytetty kuivasäkissä silicageelin kera.


TI 26.11.

Kurssin vetäjät järkkäävät aamupäiväkävelyn kansallispuiston puolelle. Aamuherätyksiin ja pienemmän ryhmän kanssa liikkuneelle homma tuntuu hiljaiselta ja suurin osa patikoinnista kuluukin ilman sen ihmeellisempiä fiilistely- tai kuvauskohteita. Oppaita on onneksi hyvä liuta mukana ja karvanaama kulkee jokuset metrit kahdestaan yhden oppaan kanssa. Sitten tapahtuu, kun törmäämme malagassiryhmään, kertovat että lyhyen matkan päästä löytyy pari lemuria! Oppaan kanssa hirveetä vauhtia perään, sitten karvanaama istutetaan pimeän bambumetsän siimekseen ja:

Ja siinä se Golden Bamboo Lemur on! Neljän metrin päässä! Ei oksia tai lehtiä tiellä. Ei tarvitse niska kipeänä kurkotella yläoksiin. Vaan siinä, suoraan edessä silmien tasalla, lähellä! Lemuri häärää bambunpalojen kanssa kahdesta kuvaajasta välittämättä ja näyttäisi tottuvan kameran sulkijan ääneenkin. Kuvaamisesta vaan ei tietenkään tule yhtään mitään (vähän valoa, suljinajat jotain 1/30 ja 1/40 luokkaa), mutta onpahan luonnonkappale jota seurata. Ihmettelyn jatkeeksi lemuri siirtyy bambunvartta pitkin lähemmäksi ja edelleen niin, ettei linssin lähitarkennusetäisyys enää riitä! Spondesti ja pyytämättä! Jumankauta!

Taas kerran älyän vaihtaa linssiä liian myöhään, liian hitaasti ennen kuin lemuri viimein vaihtaa paikkaa. Muutkin suomalaiset saapuvat sopivasti paikalle, onneksi lemuri jää melko hyvään valoon ja tiivis kuvaajarivistö on äkkiä piirittämässä lemuria. Mää otan pari askelta taaksepäin, käyvän hyväkseni zoomilinssin 500 mm ulottuma ja annan palaa. Kivoja tilannekuviakin syntyy, kun ei oo oksia niin hirveesti tiellä.

Seuraavan kerran hymy leviää korviin (tai oikeastaan korvien ohi päälaelle), kun lähempänä oleva lemuri hyppää alas oksalta ja hyppää kohti karvanaama. Ja hyppää edelleen lähemmäksi. Ja taas lähemmäksi. Seuraavalla loikalla lemuri on aivan vieressä sviddu puolen metrin päässä! Siinä sitten kaksi erilaista kädellistä tuijottaa toisiaan, lemuri ehkä vähemmän hölmistyneen näköisenä. Kurssikaveritkin ihmettelevät, että kävipä Akilla tsägä. Lemuri jatkaa pian matkaansa, jonka jälkeen biologien elo jatkuu epämääräisenä hihittelynä, fiilistelynä ja kuvien pläräämisenä.

Bambu maistuu!



Paluumatkalle alkaa olla kiire, vaikka sitä elätellään toiveita että olis kiva vielä joku tirppakin kuvata. Daniel onneksi hiffaa polun varrelta naaras-paratiisimonarkin, joka atrapin avulla saadaan alas kuvattavaksi. Taas mennään tovi eteenpäin, kun jämähdämme Danielin kanssa härväämään jotain – enkä nyt kuollaksenikaan muista, että mitä. Tärkeää taas on se, mitä seuraavaksi tapahtui. Sivusilmällä hiffaan korkealle puun oksalle laskeutuvan suurehkon, sinertävän linnun. Kiikarit silmille ja – jumankauta – KUROLI!!! Madan mysteerisimpiä lintuja upeasti näytillä! Kuvaamisen kannalta melko hankalassa paikassa, vähän lehtiäkin edessä, mutta pienellä hakemisella kohtuullinen väylä löytyy. Sydämen pumpatessa adrenaliinia kehoon ei aina edes osaa etsiä sitä parasta mahdollista paikkaa, vaan ensimmäinen edes vähääkään sopiva riittää.

Kädet tärisevät ja hikoiluttaa, kurolin kuvaaminen on lähinnä aivotonta räpsimistä kun ei jaksa edes odottaa, vaihtaisiko lintu asentoa paremmaksi. Täytyy vaan toivoa, että jotain julkaisukelpoista jälkeä syntyisi. Tilanne raukeaa viimein, kun lintu vaihtaa oksaa. Äimästelemme Danielin kanssa tapahtunutta ja otamme muun porukan kiinni. Kuulemma ovat miettineet, että jotain kuvattavaa siellä on. Lounaaltakin ollaan pahasti myöhässä, mutta se ei tässä paljoa paina. Hymyilyttää älyttömästi, perkeleen siisti lintu! Ja perkeleen siistissä mestassa! Seuraava etappi fiilistelläänkin upeaa joen varren jykevärunkoista metsää. Tropiikkieuforia! Ei sitä muuten pysty kuvailemaan. Noste ja vapina jatkuu vielä reilusti lounaan ylitse.

Cuckoo-Roller! Kuroli! What a magnificent bird!

Madanparatiisimonarkki jäi kakkoseksi, vaikka kiva lintu sekin on.


Sademetsäfiilistelyä. Kuva: Daniel Burgas

Iltapäivällä ihmeteltiin lintujen sijaan pylväitä. "Kyllä tuo tollaiselta roomalaistyyppiseltä vaikuttais..." Kuva ja quote: Juho Lappalainen

Iltapäivällä koittaa kuitenkin paluu arkeen, kun sukupuuttovelasta kertovien artikkelien läpikäynti on melkoisen vaikeeta hommaa. Kulttuurishokki laajenee, kun malagassiopiskelijoilla ei vastaavalla tavalla riitä kiinnostus, terminologia, kielitaito ja tieteellisen artikkelin luku- ja tulkintataito. Ei siinä mitään, jos ei olisi kiire, mutta olisi kiva saada ne ensimmäisen maastoetapin kamppeetkin pakattua, tarpeeksi säätöä tiedossa siinäkin.

Illalla Tarmo Virtanen ja Ricardo Rocha saapuvat täydentämään kurssiopettajien kirjoa. Ricardolla on kovat suunnitelmat kerätä ja julkaista Ranamofanan ensimmäisiä lepakkohavaintoja (vastaavaa ei täällä olla ennen tehty), intoilua ja päivyrin kirjoittamista jatkuu pikkutunneille asti. Hullu madeiralainen testailee detektoriaan ValBion parvelleella ja irtoaahan sieltä Miniopterus majori –nimeä kantava siivellinen nisäkäs. Siistiä. Ja huomenna lähdetään metsään!


KE 27.11.

Lähtöaamu, sitä koitetaan herätä riittävän ajoissa pakkaamista viimeistelemään ja aamupalalle. Mitä nyt h-hetken koittaessa ilmenee ongelmia: riisisäkit ovat liian painavia, ylimääräisiä riisisäkkejä ei ole – tai on, ehkä, mutta kukaan ei tiedä etsitäänkö niitä vai ei. Alkuperäinen lähtöaikataulu viivästyy parilla tunnilla (tavaroiden siirtelyä riisisäkeistä toiseen, ihmettelyä ja lisää ihmettelyä), jonka seurauksena 5-6 km siirtymämarssi Vatoharanan leiriin menee melkoiseksi ravaamiseksi. Määritysongelmiin ei ehdi kiinnittämään huomiota ja kuvaustilanteiden vaihtuessa linssin vaihtamisesta on turha edes kuvitella. En mä siitä Leaf Tailed Geckosta olis kuvia halunnutkaan. Jälkikasvuaan kuljettavaa Golden Bamboo Lemurin perässä nyt ei olis muutenkaan pysynyt.

Hikee pukkas. Kuva: Tarmo Virtanen



Pari kivaa lintuhavista kuitenkin osuu kohdalle: ruskokyyhkyrääkkä innostuu pariin vihellyssarjaan polun varrella, nyt alkaa lintupuoleltakin löytyä niitä kovia lajeja! Lisäksi töyhtökuku huutelee horisontissa. Pikkumustakaija yleistyy sitä mukaa kun ääntä oppii, samoin tiaisvangoja tulee vastaan siellä täällä.


Vatoharanan leiri tuntuu melkoiselta helpotukselta helvetillisen hikoilun jälkeen ja faunaa näyttäisi riittävän täälläkin: paratiisimonarkkeja ja kutojia pörrää leirin puissa, Daniel spottaa äänestä madagaskarinsiepon. Vaikka sekin taitaa olla oikeasti vanga. Leiritymisen ja vedensuodattimien käyttöönoton jälkeen lintulaskentojen suunnittelu on yhtä kaaosta. Tarmo haluaisi yhdistää lintu- ja kasvidataa, Ricardo taas laajentaa kolmen vuoden takaista dataansa. Melkoisen kädenväännön jälkeen palaamme alkuperäiseen suunnitelmaan ja katsomme lähtöpisteet kolmelle ensimmäiselle linjalle.

Siitä sitten leirielämää viettämään, zebua riisillä –tyyppisen päivällisen päätteeksi Ricardo kuskasi näytille reissun sekä Ranamofanan alueen ensimmäisen pyydystetyn ja dokumentoidun lepakon! Mitä nyt elukkaa piiritettiin sen verran tehokkaasti, että karvanaamalta jäi kuvat tästä(kin) otuksesta ottamatta. Nukkumaan päästään klo 20.15 ja herätys seuraa kahdeksan tunnin kuluttua. So long...

P.S. Me ollaan sademetsässä!

23.11.2013

Madagaskar, osa II - johdatus tropiikkiin

Vähän sellainen pelko takamuksessa, että boldausten, alleviivausten, linkkien, kuvien copyright-merkintöjen sekä paikoin järjettömän tajunnanvirran takia blogin ulkoasusta tulee vähintäänkin sekava. Kiitos ja anteeksi, selittelyt selitelty jo aikaisemmin, joten koitetaan pärjätä ellen parempaa keksi.


Centre ValBio, tukikohta seuraavan kuukauden ajan.


ValBion ensimmäinen, v. 2001 valmistunut rakennus


... ja tuore majoitusrakennus, sisältäen myös labra-, toimisto- sekä kirjastotiloja.

Matkustajanpalmu aseman pihalla. Endeeminen, kuis muuten.
 
Aseman eteläpuolella kulkeva joki. Maisemallisesti oikein kelpo kamaa.



TO 21.11.

Klo 4.45. Eilisen matkustuspäivän jäljiltä herätys on yllättävän vaikea, mutta hartiavoimin sieltä sängystä pääsee kyllä ylös. Ulkona odottaakin se, mitä vähän pelkäsin: pääskyt ja kiitäjät ovat ainoat lajit, mistä ottaa mitään suoraa tolkkua. Varpuslintujen ennakkoon opetellut äänet näyttävät pyyhkiytyneen muistista pois, linnut pysyvät enimmäkseen näkymättömissä ja ne on kaivettava yksi kerrallaan esiin. Vähän kuin aloittaisi lintuharrastusta uudelleen. ”And there’s no way but the hard way.”

Eliksiä kuitenkin ropisee sitä mukaa kun niitä tirppoja osuu silmiin. Jonkin sortin listaus aamun haviksista:

Madagaskarintuulihaukka
-1 nätisti aseman lipputangon jatkeena
-1p korkealla latvustossa, tien N-puolen rinteellä
Isomustakaija
-2p tien N-puolen rinteellä
-2p kansallispuiston sisäänkäynnin luona
Maskareenienpääsky
-useita lintuja aseman ympärillä, helposti kuvattavissa
Mustabulbuli
-4p, sitä yleisempi mitä paremmin ääni jää mieleen
-2k Ä tien varrella
Madagaskarinsieppokerttu
Madagaskarinkerttunen
Madagaskarinmedestäjä
-kuten bulbuli, yleinen tapaus
Sieppovanga
-kahden linnun parvi tien varrella, eka vanga reissulla!
Madagaskarinkäpinkäinen
Töyhtödrongo
Madagaskarinmetsäkutoja
Madagaskarinsepelkutoja
-kutojia näkee sekä aseman pihalla, että maantien varrella
-2p tien varrella

Eipä tässä mitään kauheita rareja ollut, mutta yleisistä linnuista se opettelu tunnetusti alkaa. Daniel ja Santatra liittyivät seuraan ennen aamiaista ja aamiaisen jälkeen saamme vähän kokonaisvaltaisemman esittelyn aseman henkilökunnalta.

Madagaskarinmedestäjä. Jokapaikanlaji.

Maskareenienpääskyjä. Yleistä kamaa aseman läheisyydessä.

Madagaskarinsepelkutoja.


Aamupäivästä tapahtuu lisää, kun kurssi pääsee kahden oppaan mukana tutustumaan itse kansallispuiston alueeseen. Sisäänkäynti sijaitsee aivan tutkimusaseman vieressä ja lyhyellä siirtymävaiheella havaitaan reissun eka madagaskarinhiirihaukka sekä madagaskarinboa, joista jälkimmäinen ottaa aurinkoa aivan tien vieressä.

Itse puistossa ei tarvitse kauaa talsia, kunnes oppaat näyttävät ryhmälle KOLMEN GOLDEN BAMBOO LEMURin ryhmän! Aika vaikeasti kuvattavissa bambukasvuston takana, mutta suht hyvin niitä ainakin pääsee näkemään. Kyseessä on yksi Madagaskarin harvinaisimmista nisäkkäistä, vaikka laji onkin suht helposti löydettävissä puiston alueelta. Linnuista peruslajistoa löytyy suht helposti (uusina pikkumustakaija, kuroli, lyhytnokkatetraka, viirurintajeri ja tiaisvanga), mutta parhaat herkut kuulee lähinnä muilta vastaantulevilta ryhmiltä. Väkeä on liikkeellä varmaan kuuden eri kokoonpanon edestä, tänne pitäisi päästä aikaisin aamulla ennen kuin tava-turistit ehtivät komppaamaan kaiken pois poluilta =) mutta olipahan metkaa päästä sademetsään! Järeämpää puustoa ei vielä näkynyt, mutta esimerkiksi epifyyttien (päällyskasvien) diversiteetti on jotain aivan käsittämätöntä. Jokunen matelija ja sammakokin tulee vastaan, joskin jälkimmäisten havainnointi painottuu lähinnä ääniin.

Boa auringossa.
Aamupäiväretken terassikohde,


Näkymää sademetsän latvuskerrokseen. Kuvan keskellä ValBio.



Golden Bamboo Lemur!

Madagascar Day Gecko

... ja toistaiseksi määrittämättä jäänyt skinkki.


Iltapäivällä koko kurssin piti lähteä Ranamofanan kylään, tutustumiskäynnille kansallispuiston toimistoon. Nooh, huoltohommien takia aseman kuljetuskapasiteetti hieman supistui (well, we are in Madagascar) ja osan porukasta piti jäädä rannalle (myself included). Vapaa-aika nyt ei koskaan ole pahitteeksi ja se kului lintujen äänien kanssa panikoimalla (!!!) ja Fianarantsoan yliopistosta saapuneisiin kurssilaisiin (Garnier, Tafika & Eznar) tutustuessa. Myös Aura (jonka piti olla kurssin kahdeksas suomalaisopiskelija) näyttäytyy asemalla. Alkuillasta Mar piti pari johdantoluentoa, kertoi kurssin tavoitteista ja ryhmätöillekin lyötiin pohjaa. Päivällisen jälkeen pelattiin klassinen tutustumisleikki, notkuttiin aseman oleskelutiloissa (meillä on täällä oma kertsi!!) ja syötettiin malagasseille Fazerin sinistä ja ruissipsejä. Salmiakit pysyvät vielä piilossa.

HUOM! Tästä kulttuurishokista tuli odotettua erilaisempi. Päivällisellä on tähän mennessä tarjoiltu hampurilaisia sekä kanaa perunamuusilla! Lisäksi Fianarantsoan opiskelijat tuntevat sellaisia suomalaisia metallibändejä jotka eivät saa edes Nosturia täyteen! Täällä höpistään Amorphiksista ja muista vastaavista. Kohta täällä raikaa biitsipopin sijaan Moonsorrow!

ValBion sisätilat ovat huikean siistejä. Sitä ovat myös asemalla majoittuvat ihmiset, toisinaan.


PE 22.11.

Aamukävely maantien varrella ei tuottanut kuin yhden uuden lajin (latvusjeri) ja pari sieppovangaa, mutta harakkataskut, bulbulit ja medestäjät alkavat syöpymään mieleen. Tien reunaa talsiessani hiffasin rinnepusikossa liikkuvan pienehkön lemurin, ja sattumalta paikalle osuu ilmeisesti ValBion henkilökuntaan kuuluva kaveri, joka höpisee EASTERN GREY BAMBOO LEMURista. No mikä jottei! Onhan siinäkin taas kerrottavaa ihmisille aamupalapöydässä =)

Aamupäivällä Mar johdattelee yhteen kurssin pääteemoista luennoimalla lajien uhanalaisuudesta, sukupuutoista sekä metapopulaatioista. Daniel jatkaa luentoputkea puhumalla otantamenetelmistä ekologisissa tutkimuksissa. Iltapäivästä koekäytetään pyyntimenetelmiä (lintuverkot, Sherman’s traps, kuoppapyydykset ja muut hyönteispyydykset) ja aloitellaan pienryhmätöiden tekoja. Pienryhmätyössä Hanna & minä vaihdamme parin malagassiopiskelijan kanssa näkemyksiä metsäkadon syistä ja seurauksista Suomessa ja Madagaskarilla.

Päivällisen jälkeen painuttiin paikalliseen kapakkaan! Comet Mothia ei näkyny ja lämmin kalja vähän kiristi päätä, mutta tunnelmaa riitti ja kaikilla osaa ottavilla kulttuureilla oli enimmäkseen mukavaa. Eikä kotipolttoisesta väkijuomasta lähtenyt näkö. Aura höpisi hyvät tovit paikallisten ihmisten toimintatavoista ja kulttuurieroista; ainakin pohjoismaalainen individualismi on jotain semmoista mitä malagassit tuskin edes osaavat ajatella.

Huikeasta perhosfaunan diversiteetistä ollaan saatu vasta maistiaisia. Kuvassa Silk Moth.


LA 23.11.

Aamulenkki jäi väliin. On sitä aikaisemminkin krapularetkeilty, mutta turhan äärirajoille ei kannata itseään kiskoa, varsinkaan täällä. Juho ja Elina ovat sairastelleet flunssaa ja vatsatautia, pientä köhää karvanaamallakin liikkeellä. Aamupäivällä kuultiin Eveliinan vetämä GIS- ja kaukokartoitusluento, sekä painuttiin kansallispuiston sisäänkäynnille pelaamaan ”metapopulaatiopeliä”. Kävelyn sijaan oli kiva vaihteeksi juostakin! Iltapäivästä kurssitöiden suunnittelu taasen meni epämääräiseksi notkumiseksi, liekö liikunnan ja lounaan yhteisvaikutusta. (Onneksi olimme loppupäivästä paljon aikaansaavampia, malagasseilta tuli hyviä ehdotuksia ja karvanaamalle vieraiden metodien teoriaa, ryhmässä näyttäisi olevan hyvä konsensus siitä mitä halutaan tehdä ja miten.)

Kolmen tienoilla kurssi lähti Ranamofanan kylään tutustumaan paikallisen kansanparantajayhteisön ylläpitämään puutarhaan sekä kylän Arboretumiin. Kuulimme stooreja ValBion ja kansanparantayhteisön yhteistyöprojekteista, kansanparantajien toiminnasta sekä erilaisista lääkekasveista. Arboretum nyt oli arboretum paikalliseen tapaan. Pisti sopivasti sateeksi kun saavuimme paikalle, joten kotoperäisten puulajien ihmettely sujui kosteissa merkeissä ja kuvaamisen sai suosiolla unohtaa. Lintuja kuitenkin näkyi: kansanparantajien puutarhassa Jani hiffasi pari naamiomehiläissyöjää ja arboretumin puolella Juho löysi aluskasvillisuudesta madagaskarinpyyn.



21.11.2013

Madagaskar, osa I - ensimmäiset neljä päivää ja +8000 kilometriä

Here we go! Kuva: Juho Lappalainen


SU 17.11.

Koskela klo 8.10.
Juhon porukat poimivat karvanaaman kyytiin, takana BirdLifen 40.v-bileet, sitä edellisenä iltana Symbioosin pikkujoulut, Riihimäen linnustoselvityksen kohdekuvauksia, muita järjestöhommia, sähköposti- ja puhelurumbaa. Nyt voi keskittyä reissuun. Pikkasen jännittää.

Helsinki-Vantaa klo 9.15.
Muita kurssilaisia (Hanna, Juho, Anni, Elina) valuu kentälle, myös Noora piipahtaa jättämässä yhden yhteisen matkalaukun, vaikka lentää Pariisiin vasta iltapäivällä. Päivitellään mukaan lähteävän tavaran määrää, kuinka paljon vaihtovaatteita kukakin otti ja mitä jäi kotiin. Madan opiskelijakollegoille ostetaan tuliaisia. Viimoset puhelut ja viestit kotiin ennen klo 12.15 lähtevää konetta, sit mentiin!

Pariisi klo 15.45.
Charles de Gaullen kenttä on iso. Osa porukasta haluaisi lähteä keskustaan pyörimään. Hotelli on aivan muutaman kilometrien päässä, mutta infopisteen mukaan ”hotellibussi maksaa 5€ tai sitten ei.” Mennäänkö julkisilla, päästäänkö niillä hotellille, entä sieltä keskustaan ja takaisin, paljonko maksaa, kauanko kestää jne...

Pariisi klo 16.30.
Istumme bussissa hotellille, ihmetellään ja fiilistellään nokivariksia. Kuinkakohan sekaisin mennään siitä Madan faunasta...

Pariisi, Premiere Classe Roissy –hotelli klo 16.45
Keskustaan meno maksaa helvetisti ja vie aikaa, jäädään hotellille nukkumaan / koomaamaan. Jani sekoilee luontodokkaria katsellessa (”ai miten niin Yellowstonessa ei oo virtahepoja!”) ja karvanaama opettelee lintujen ääniä. Kertut, kerttulit, sieppokertut ja jerit tuntuvat pikkasen haastavilta...

Klo 19.45.
Hotellin ravintolasta saa onneksi ruokaa. Punaviinia kuuluu kaksi karahvia (3 lasillista per nenä) ja nälättää parin lautasellisen edestä. Mitään muuta tehnytkään kuin syöny viimeisen muutaman päivän aikana. Kauaa ei tarvitse unta odotella.


Jerit ja tetrakat hallussa? Kuva: Juho Lappalainen

MA 18.11.

Herätys klo 5.30, univelka alkaa painamaan päälle vaikka nukuin nyt parhaat yöunet varmaan kahteen viikkoon.

Klo 6.15.
Aamupala menee helvetilliseksi sekoiluksi, kun päädymme ”väärän” hotellin puolelle. Check-in eri rakennuksessa siis. Me onnistuimme hiipimään ilmaiseksi parempien (ja kalliimpien) apajien äärelle, mutta tytöt käännytetään takaisin.

Klo 7.30-9.00
Kentällä on onneksi runsaasti aikaa, oikea terminaali ja lähtöportti selviävät kun vähän kysellään. Turvatarkastusten jälkeen tunnelma vapautuu ja häröilyvaihde lyödään pari pykälää isommalle.

Klo 9.15.
Tapaamme kurssin vetäjän (Mar Cabeza) sekä yhden assareista (Daniel Burgas), löytävät opiskelijat sopivasti viinakaupan viskiosastola =)

Klo n.10.50
Kone on ainakin vartin myöhässä, ilmeisesti laukkujen siirto ei sujunut ihan niin kuin piti ja viimeisiä matkatavaroita odotellaan vielä tovi. Pitihän se arvata, täytyy vain toivoa että kaikki tulee ehjänä perille – tai edes perille...

Lento sujuu yllättävän mukavasti. Selkä kestää penkkejä ja tarjoilut ovat huippuluokkaa (ilmaista punaviiniä!). Aika kuluu lintu- ja matkaoppaan sekä BBC:n Madagaskar-dokumenttien äärellä. Jaloittelun ohella fiilistellään koneen alla levittyvää Saharaa.

Klo n. 23.45

Perillä! Ulos astuessa tropiikin kyllä tuntee eikä Antananarivon kentällä näy valosaastetta juuri lainkaan. Hyvän odottelun jälkeen selviämme passitarkastuksista ja vielä pidemmän odottelun jälkeen saamme kaikkien matkatavaratkin kasaan!

Tämä parta on melkoinen hörhömagneetti: tullivirkailijoiden huomio kiinnittyy paljon helpommin ja äkkiäkös on porukkaa kinuamassa ”lahjojen” perään. Fisherman’s Friendit ei kelpaa =)

MICETin (Madagascarin vastine Institute for Conservation of the Tropical Environments (ICTE) -järjestölle) edustaja on kentällä vastassa ja rahanvaihto onnistuu pienien ongelmien jälkeen. Madagaskarin pinnalistan avaa lentokentän parkkipaikalla havaittu madagaskarinsarvipöllö!. Matka lentokentältä hotellille menee melkoisessa tokkurassa ja nukkumaan päästään vasta klo 2.45...


Tanan kaupunkikuvaa hotellin parvekkeelta:







TI 19.11.

Antananarivo. Kavereiden kesken Tana. Aamuyöllä heräilyä kulkukoirien haukkuun sekä ensimmäisten autojen ääniin. Auringonnousu oli hemmetin upean näköinen, mutta virtaa ei riittänyt kuvaamiseen.

Aamupalalla tapaamme Niinan, Madalla vaihdossa olevan maantieteen opiskelijan, sekä Temban, yhdestä endeemisestä lintulajista väitöskirjaa tekevän kurssiassarin. Temban johdolla suuntaamme MICETin toimistoon tapaamaan järjestön henkilökuntaa sekä Tanan yliopistosta kurssille osallistuvia malagassiopiskelijoita (Ndimby, Santatra, Santarni, Malalatin & Narindria).

Siitä sitten kaupungille säheltämään:
-          rahanvaihdossa kestää
-          SIM-korttien kanssa kestää
-          lounaalla kestää
-          hyttysverkkojen kanssa kestää vielä lisää
joten eläintarhavisiitti ja Pepen suosittelema Parc de Tsarasaotra jäävät väliin. Tana on myös yllättävän siisti kaupunki, arkkitehtuuri on pienimuotoista ja paikoin jopa sympaattista. Ilman Tembaa ja malagassiopiskelijoita kaikkien hommien hoitaminen olisi paljon vaikeampaa. Paikallinen julkinen liikenne, ahtaat kadut, ihmettelevät kasvot ja tropiikin hiostavuus sekä käry tulevat tutuksi. Käsitykset paikallisista ilmasto-oloista saavat uusia ulottuvuuksia lounaalla, kun kaupungin sekoittaa raju raekuuro!

Myös tropiikin linnustoon saatiin jonkinmoista ensitatsia. Madagaskarintuulihaukkoja pyörii vähän joka suunnalla. Kaupungin ilmatilasta poimitaan myös madagaskarinsilkkihaikaroita sekä lehmä- ja jalohaikaroita. Madagaskarinkutojia näkyy matkalla MICETin toimistolle ja keskustassa muutama pihamaina. Tulokaslaji Intian suunnalta, mutta ihan metkan näkönen lintu silti. Jotain tervapääskyn näköisiä öttiäisiä pörrää kaupungin päällä, kuten myös jotain pienempiä törmäpääskyjä muistuttavia lintuja, joista ei ainakaan vielä otettu mitään tolkkua...

Alkuillasta lähdin Temban kanssa takaisin Tanan lentokentälle hakemaan taakse jäänyttä yhteistä laukkua. Pikkasen vitutti kolmen tunnin ylimääränen reissu, mutta jonkun se piti tehdä. Onneksi kentällä huutanut madagaskarinkehrääjä lohdutti =) illalliseksi zebua (lehmää) ja johdattelu paikalliseen olutbrändiin (Three Horses Beer, THB), ihan kelvollisesti päähän nousevaa tavaraa.




KE 20.11., Tana – Ranamofana

Herätys aamukuudelta, kamat kasaan ja aamupalalle. Minibussin lastauksen aikana hotellin pihapuissa pistäytyi madagaskarinrilli. Osoittautui todella yleiseksi lajiksi retken myöhemmillä vaiheilla.

Kaupungista päästiin ulos melko nopeasti ja riisipeltojen vilistessä ohi biologihulluus pääsi valloilleen, kun bussin ikkunasta huudetaan vasarapää- ja varjostajahaikara, lehmä-, jalo-, rääkkä- ja madagaskarinsilkkihaikaroita. Madagaskarintuulihaukkoja näkyy tasaisin välein, pihamainat päivystävät talojen katoilla ja ekat madagaskarinvästäräkit näyttäytyvät. Myös madagaskarinkalastajat aiheuttavat riemunkiljahduksia, Anni & Jani ovat ainakin hyvin fiilistelyssä mukana.

Maisemat ovat suurimman osan matkasta hyvinkin ihmisvaikutteisia. Riisipeltoja, paljaaksi hakattuja kukkuloita, eroosion paljastamaa punaista maannosta. Asutukset vaihtelevat punertavista savi- ja tiilimajoista puisiin majoihin.

Pienemmät kaupungit, kylät ja kauppapaikat ovat muodostuneet pitkälti teiden varsille. Asutusalueita ohitettaessa vauhti hidastuu ja joka kerta bussimme matkustajineen saa uteliaita katseita osakseen. Jos valkoihoinen ("vaza") on monin paikoin outo nähtävyys, niin naamakarvoituksen peittämä pitkätukkainen valkonaama vasta friikki onkin! Yksi kadun varrella istuva paikallinen nuori mies intoutuu estottomasti osoittamaan sormella ja nauramaan karvanaaman nähtyään! Mää hymyilen ja vilkutan takaisin =)

Lounas pidetään loogisesti matkan puolivälissä, ruokatauon lisäksi pidämme muutaman kusipaussin. Jaloittelun ohella on hyvä jähistää puskaa ja tulosta tulee useamman eliksen (mustabulbuli, madagaskarinkäki, metsäjeri & madagaskarinkukaali) edestä. Pienet pääskyt osoittautuvat pikkutörmäpääskyiksi. Myös mustapäätaskuja löytyy stopeilla aika hyvin. Nykyisen splittauspolitiikan siivillä varmaan tästäkin saisi eliksen. Bussimatkan aikana spottaamme myös afrikanvariksia, muutaman punanokkatavin sekä haarahaukkoja.


On the road...


MICETillä on varaa vähän hulppeimpiin menopeleihin


Zebut jarruttamassa matkantekoa


Riisipeltoja sekä paljaaksi hakattuja kukkukoilta





Paikallisen kaskeamiskulttuurin (tavy) jälkeä.




Etelään mentäessä asutus ja riisiviljemlmien osuus maisemassa vähenee ja paljaaksi raivatuilla kukkuloilla alkaa näkyä puustoakin. Kolmen tunnin päässä määränpäästä ajamme parin mukavan oloisen metsäfragmentin ohitse. Auringon laskettua viihdytän itseäni mörköoopperalla ja pienten torkkujen jälkeen havahdun maiseman muuttumiseen – bussin ajovaloissa näkyy pelkkää metsää! Pari kipaletta eteenpäin ja valoissa näkyy Ranamofanan kylttejä. Vielä tovi, niin bussi kaartaa valokuvista tutunu rakennuksen pihaan. Centre ValBio. Perillä!

Tavaralastia purkaessa tunnelma on pikkaisen epäuskoinen. Sirkkojen ja sammakoiden äänidiversiteetti on huikea, trooppisen kakofoninen. Huoneiden tsekkaamisen jälkeen saamme lyhyen esittelyn aseman käytännöistä ja painumme päivälliselle (kanaa ja perunamuussia, mitä helvettiä!?).

Huomisen ohjelman selvittyä biologipoppoo painuu tien varteen otsalamppujen kanssa. 3 Mouse Lemur’ia on mainio startti sademetsän faunan fiilistelyyn. Lisäksi nähdään paljon palmuhämähäkkejä, pari gekkoa ja rutosti perhosia, peeveli kun täällä on elämää! Huomenna jos jaksaisi nousta auringon kanssa ylös lintuja ihmettelemään... tästä tämä viimein alkaa, innosta piukeena!