17.1.2013

Espoon kierros

Päivän ainoa julkaisukelpoinen kuva, toinen Ämmässuon merikotkista.

Pääkaupunkiseutu on parhaimmilaan aikaisin aamulla; äärimmäisen vähän muuta väkeä liikenteessä. Aamukahdeksalta löydän itseni Kampin bussiterminaalista (don't get me wrong) ja varttia myöhemmin Espoon Eestinmalmilta. Hämärää, kylmää, hiljaista. Mustarastaat ovat tutun aamuvirkkuja 13 yksilön voimin, eikä sitä tarvitse kauaa sormenpäitä lämmitellä, kun mustakaularastas löytyy pihapuista. Komea koiras! Pinnoiksi vuodari ja puku, haviskirjanpidosta löytyy 1kv-lintu muutaman vuoden takaa.

Espoon kierroksen kuskiksi lupautunut Mikko (T.) saapuu paikalle, mustakaula aloittaa ruokailun ja näyttää muutamalle merulalle kaapin paikan. Karaistunut ja kovisteleva tuo siperialainen. Kaivan kameraa esiin, mutta valo ei riitä kuvaamiseen. Eikä kohdettakaan enää näy. Lisää porukkaa saapuu paikalle, joukossa Jösse, jonka kanssa vaihdetaan Kilpisjärveen liittyvät ja liittymättömät kuulumiset. Ruokinnalle syöksyvä varpushaukka pitää huolen siitä, ettei rastas palaa ruokinnalle vähään aikaan. Aapo ja Mikko ovat nähneet linnun aikaisemminkin, joten voimme huoletta vaihtaa kohdetta.

Ämmässuolle suunnistaessamme Olarin pullametso otetaan puheeksi. Suorastaan hävettäisi moinen tarhalintu bointsata. (Vuodariskaboissa minut nokittavat voivat kuittailla tällä sitten vuoden päästä.) Vaan Ämmässuolla olisi tiedossa oikeita rariteettejä. Sektori valitaan Kirkkonummen puolelta, menomatkalla aidan köyhemmälle puolelle kuulostellaan isokäpylintua ja ihmetellään kiepistä lähteneen pyyn jälkiä. Vastassa odottaa 3000 naakan ja 2000 harmaalokin "odotettu" härdelli. Joukossa muita corvuksia ja merilokkeja. Onhan se oikeesti kauheeta katseltavaa, mutta sitä luulisi grönlanninlokin loistavan läpi tuollaisesta massasta.

Massaan totuttelu ja lintujen syynäys alkaa. Osa linnuista jää väkisinkin jätekasojen katveeseen, joten skarpata pitää sekä lintujen lentäessä että asettuessa ruokailemaan vallien näille puolille. Puolen tunnin mittainen ahkerointi palkitaan, kun skarppaan lokkimassasta 2kv-isolokin! Tästä se alkaa! (Niin vissiin.) Aapo ja Mikko ehtivät ihastelemaan lintua putkella ja kuittaamaan odotetun eliksen. Lintujen esillä olosta kertoo jotain se, että tämän jälkeen isolokista nähtiin vain pari vilahdusta - yhteensä noin kolmen tunnin palelun aikana.

Petolintupuoli oli odotettuakin yllätyksellisempää. Lintumassoja terrorisoivat vähintään 2 nuorta kanahaukkaa ja 2 merikotkaa, se yllättävin löytyi kaatopaikan pohjoislaidalta, mistä hiffasin korppeja pakoilevan hiirihaukan. Muutkin ehtivät, myöhemmin Mikko huikkasi komeasti kaatopaikan ylittävästä (samasta) linnusta. Maakotkasta eläteltiin viskinhuuruisia päiväunia. Puukiipijä ja töyhtötiainen käväsevät piristämässä palelijoita, mutta grölistä ei löydy sitten millään. Lokkejakin yllättävän "vähän" Mikon kuvailemiin aikaisempiin argarihelvetteihin nähden. Iltapäivästä (tiäs kuinka monen kanahaukan pölläytyksen jälkeen) lokit ottavat korkeutta ja lähtevät vaappumaan merelle päin. Grölistä ei tästäkään hässäkästä yhytetä, mutta päätämme silti jatkaa yritystä Soukan venesatamasta.

Kahden tienoilla Soukassa on kourallinen harrastajia. ja porukkaa saapuu pitkin iltapäivää. Juttu- ja staijausseuraa löytyy, lokkeja ohittanut havaintopisteen vasta pari kourallista. Kaakon puoleiselta selältä löytyy lupaava lokkiporukka, joita merikotka lennättää. Ei ihmeempiä. Venesatamassa on jo valmiiksi kylmä, seuraavan parin tunnin aikana vilu hiipii luihin ja ytimiin. Ei lämmitä edes Batumi-retroilu ja hehkutus. Kaukana lämpö ja linnut, aurinko silmiltä piilossa. Havikseen sentään kirjataan 3 merikotkaa ja isolepinkäinen. Lokkeja lipuu pienissä parvissa hyvin harvakseltaan ohitse, ennen kuin meno näyttää hyytyvän kokonaan.

Jäämme epäuskoisina odottamaan lisää lintuja, tähän mennessä lokkeja on lipunut ohi vain muutamia satoja. Puolen tunnin palelun jälkeen löydän luoteen puolelta lähestyviä lokkeja - nyt tai ei koskaan. Pohjoisen puolelta ohittavien lokkien tsekkaamiseen tulee jo kiire, mutta luotettavasti ne saa seulottua läpi. Porukka näyttäisi katsovan toista parvea, joten siirryyn lähimpään ja aivan päältä ylittävään parveen. Pieni epäusko iskee taas, kun parven kärjessä olevalla suurella lokilla on kuin onkin läpikuultavat siivet. Sais vaan olla kolmasosan pienempi. "Isolokki!" Nuotteja eteenpäin ja ainakin oma seura ehtii lintuun mukaan. Pientä lohtua, sillä se odotetuin kaikista jää näkemättä. Lokeista voi olla montaa mieltä, mutta mulle maittaa nämä arktiset lajit, kajavasta alkaen. Pk-seudulla pyörinyt 3kv-grönlanninlokki olis joka tapauksessa todella hieno nähdä, jahdattiin tässä sitten pinnoja vuodariskaboihin tai ei. Vähän jäi sapettamaan, vaikka muuten hieno päivä olikin. Kiitokset Mikolle ja Aapolle! Eiköhän tämän voimin jaksa taas gradua vääntää.

Laru


Se lämmittelyistä, viikonloppuna oli hyvä jatkaa kokonaisvaltaisemman retkeilyn parissa. Suuntasin Lauttasaareen 12.1. korjaamaan ilmiselviä puutteita ja löytämään toivottavasti jotain extraakin. Raahasin epäpyhän olemukseni Särkinemen "Ryssänkärkeen" hyvin ennen auringonnousua. Joskin auringonnousua ei helpolla huomannut, pilveä, usvaa ja väreilyä puski näkösektorille sen verran tehokkaasti. Paikalla Jukka Lahtinen ja päivän mittaa muita "paikallisia". Vuodarilistalle tippuu telkkää, isokoskeloa, kala-,harmaa-, ja merilokki. Kanahaukka kiljuu rantametsässä, telkkien joukosta löytyy alli, Jukka nuotittaa horisontissa lentävän merikotkan. Palokärki lentää Melkkiin. Pinnoja satelee, vaan hiiripöllö pysyy piilossa, Espoon saarissa tai ties missä. Pysyy piilossa koko päivän, vaikka sitä etsitään Ryssänkärjestä ja Veijarivuorenniemestä käsin aina kuin suinkin mahdollista.

Paleluun kyllästyttyäni suuntaan Veijarinvuorta kohti. Puukiipijä metelöi ja vaatii pääsyä vuodarilistalle. Matkalta löytyy Jukan vinkkaama ruokinta, jota jään ihmettelemään seuran kanssa. Ohan siinä sitten ihmettelemistä, kun varpusten ja tiaisten joukossa ruokintamaatille pöllähtää punarinta! Intoutuu vielä tiksumaankin.

Aika kuluu Särkiniemen ja Länsiulapanniemen välillä. Matkan varrelle osuu pari aikaisemmin lupauksensa lunastanutta ruokintaa, nyt saan katsella tyhjiä automaatteja. Länsiulapanniemestä ei löydy tikkojakaan. Lännen puoleisille kallioille talsiessani olo on vaihteeksi lämmin. Mietin, että jaksaisinko länsiväylän ruderaatille asti taviokuurnien perään. Kauaa ei tarvitse, kun tuttuja vihellyksiä kaikuu lähikuusista; viiden taviokuurnan parvi ilmestyy latvoihin, mutta jatkavat saman tien matkaa itään. Tovin staijattuani löydän länsiväylän suunnalta toisen itään suuntaavan parven, tällä kertaa kuudentoista linnun lössi. 21 taviokuurnaa parissa minuutissa! Liikehdintä loppuu siihen, sulista ei löydy kuin tuttuja lajeja, eikä se hiiripöllö suvaitse esiintyä tällekään näyttämölle.

Talsin takaisin Särkiniemeen, vastaan tulee uusia ja vanhoja tuttuja. Etelän pilvimassojen taakse laskeva aurinko loihtii upeita valoja, joita kuvaamaan on saapunut puolet Larusta. Tunnelma on kieltämättä aika taianomainen, jäätyvän meren ja sinertävien hankien keskellä. Onneksi jäi "maisemalinssi" kotiin. Hämärän laskiessa hyppään 65A:n lähtöpysäkille 11 vuodenpinnaa ja jälleen yhden retken rikkaampana.

Gena lensi yli. Asetukset maisemakuvauksessa ja linssi kantoasennossa. Jotain jälkeä silti.

Lämmittelyä


 Ekaekaa-rallin jälkeen kykenin kunnon retkelle vasta Helsinkiin palattuani. Janakkalaan asti kantautui tietoa Viikissä majailevasta lapinpöllöstä (taas!), ja sitähän lähdettiin kyttäämään "heti" 8.1. Puolet Viikistä ovat ehtineet lajin kuittamaan, ja ovatpahan biologit retkeilleet suht aktiivisesti muutenkin Symbioosin vuosipinnakilpailun ansiosta.

Anyway, nebulosa-iskuryhmä muotoutui Zorbaan ja Mikko T.n kanssa. Pieni tovi Mölylässä piti harhailla, ennen kuin ohikulkijat ja muut optiikan ulkoiluttajat vihjaavat linnun olinpaikasta. Ja sieltähän se harmaa möntti löytyy, parinkymmenen metrin korkeudelta kuusen oksalta. Kuvaamista, ihastelua, kanssakäymistä kollegoiden kanssa. Sekalaisen rupattelun ohella kamera käy aina kun lintu osoittaa elonmerkkejä. Päivehtijä saa olla muilta luontokappaleilta rauhassa.

Paikalla käy kaikenlaista julkkista Jukka Haapalasta Pekka Komiin. Parin tunnin pöllöpäivystyksen päätteeksi havahdun paleluun. Pitäis päästä liikkeelle. Fastholmassa on kuulemma ollut pohjantikka. Joku juorusi varpuspöllöstäkin. Suunta sinne, kun kerran liikkeellä ollaan. Pitäähän sitä onnistuneen bointsauksen ohella pari mäherrystäkin kirjata. Auringon laskiessa vislaan varpuspöllöä - seurauksena saan pyydellä kauempaa korviaan höristäviltä kollegoilta anteeksi. Kampukselta tulee puhelinsoittoa, kun seuraava biologiaalto suuntaa lapinpöllön perään. Nyt kävi heikompi mäihä, linnun lähtiessä saalistamaan myöhästyminen oli vain minuuteista kiinni.





Pöllöä etsitään porukalla Mölylän metsäaukioilta ja kuusikosta. Ei auta ei, pimenee vain. Päätämme koukata pöllön alkuperäiselle löytöpaikalle ennen paluumatkaa. Latu nousee mäen päälle, viereltä löytyy pieni aukea. Ehdin näkemään aukean laidalta kuusikkoon ampaisevan varpuspöllön, lintu kuitenkin on jo kadoksissa ennen kuin ehdin edes reagoimaan. Vuodarilistalla kolme lajia pöllöjä!

Gradun tekeminen keskeytyy taas seuraavana päivänä (9.1.), kun Viikistä Gardenian ruokinnalta ilmoitellaan tundraurpiaista. Biologit ja kertsihengarit kaipaavat lisää pinnoja, joten lähden sekalaisen lössin matkaan ruokinnalle päivystämään. Urpiaista liikkuu auringonkukan perässä hyvää tahtia, kestää taas klassisen tovin, ennen kuin sopivan näköinen cardu istahtaa näkösälle. Koiras, vähän viiruja kyljillä. Puhdas alaperä -check. Pieni nokka ja vaaleat yläpeitinhöyhenet -check. Lintu kääntyy, puhdas yläperä näkyy - check. Tundraurpiainen allekirjoittaneen ja muutaman muunkin vuodarilistalle.

Porukka valuu takaisin kampukselle, pari lahdelta päin saapuvaa ornia juoruavat Keinumäen helmipöllöstä. Ei malta, perään vaan. Keinumäen tiheä kuusikko kierretään neljään kertaan läpi edellisten jälkiä seuraamalla. Möykyn möykkyä ei näy, seuraavat paikalle eksyneet osaavat kertoa linnun vaihtaneen paikkaa. Jahas. Eikä sitä pohjantikkaakaan löydy Arboretumin laidalta. Paluumatkalla Gardenian ruokinnalla etsitään ja ihmetellään taas tundraurpiaisia, paikalta lähtiessään Otso vinkkaa peipponaaraasta. Hetki menee ennen kuin keskityn seuraavan vuodenpinnan kimppuun, mutta Svarojeni näkökenttä löytää koiraan. Samapa tuo, peippo ja vuodari # 41.

1.1.2013

Ekaekaa -pinnaralli 2013

Tästä saatiin sit vähän erilaisempi ralli...

Vähän ennen aamukahdeksaa allekirjoittanut, Jonna Viisainen ja Ilkka Hakala kokoontuvat Hämeenlinnan Tiiriön ABC:lle, suuntana Kanta-Hämeen lintutieteellisen yhdistyksen perinteinen 1.1.-pinnaralli. Jaakko Kanerva valitettavasti putosi klassisesta kokoonpanosta pois - syynä niinkin yksinkertainen syy kuin tuju sesonkiflunssa. "Ilman Jaskaa ei voiteta", taisi yksi jos toinenkin (tai vain minä) todeta, mutta ei perkele vieköön luovuteta. Team Genan mainetta puolustetaan katkeraan loppuun asti.

Ja puolustettavaa riitti. Pohjustusten muodostamat suunnitelmat menivät heti uusiksi, kun Ilkka meni ja totesi Hauhon Vuolteen telkän olevan ed p. Me sitten aamukahdeksalta, säkkipimeässä, vesisateessa ja saatanallisessa sohjossa, läksimme "pomminvarmaa" lajia kohti. Turha tuhlata aikaa sateisessa metsässä, "peruslajit" tulisivat olemaan tällä kelillä hankalia joka tapauksessa. Päivä ei pilvisessä tihkusateessa hirveesti paista, saati ennen aamuyhdeksää, vaan silti löydämme itsemme Vuolteen sillalta, synkän ja tyhjän sulan edustalta. Aika kuluu, eikä telkkä herää. Jonna sen sijaan aloittaa höpinät mahdollisesta joutsenesta ja aloittaa vesirajassa lipuvan valkoisen möntin nuotittamisen. Möntti etenee, pysähtyy, etenee taas, näyttää sillä kaulakin olevan ja Ilkka spudeilee nokkaa: laulujoutsen! Pinna ja vuodari nro 1! Tosisponde ja kova aloitus rallille!

Kauaa ei tarvitse odottaa seuraavaa jymähdystä, kun Ilkka mumisee putkelleen: "Nyt on joku kova!" Kaveri meni ja löysi tundrahanhen, joka löytyi paikalta joulun alla ja oli jo muutaman päivän "kadoksissakin". (Lintu määritettiin paria päivää myöhemmin merihanheksi - hyvää sekoilua taas, vuodariskaboissakin ehdin jo huutelemaan turhia =). Telkkää ei vaan näy eikä kuulu. Kaukana aikaisesta linnusta. Taustalla päivän eka mustarastas (# 3) aloittaa varoittelun. Päätämme luovuttaa ja jatkaa eteenpäin. Oikaisemme päätielle Alvettulan kautta; tien varrelta ponkaisee keltasirkkuja (pinna nro #4) lentoon, niiden liepeiltä kokovalkoinen pikkulintu (siipijuovia myöten!)! Jarrua! Autosta ulos ja lentoääni kiinni: pulmunen! (#5) Ui peeveli, mikä aloitus! Pysähdymme vielä Alvettulan sulalla ja varuin vuoksi uudestaan Vuolteella; telkkää ei vaan vieläkään kuulu. Yhden epäonnistuneen nuotin sijaan saimme kovan extralajin ja pari muuta, millä tulee varmasti pesäeroa muihin joukkueisiin. Hulluahan näin syrjälle on uskaltaa.

Matka kuluu tuttuun tapaan, pelkääjän paikan sektorilta seulotaan puiden latvoja, sähkölankoja ja ilmatilaa tiukasti. Turhaan, koko rallin ajan. Yrityksen puutteesta on turha syyttää. Peruslajeja (urpiainen, sinitiainen, harakka, naakka, varis, korppi, viherpeippo, talitiainen) kertyy sieltä täältä, Lepaalta onnistumme kuin onnistumme yhyttämään 4 räkättirastasta (# 16). Tätäkään ei joka tiimillä ole. Eteenpäin Mierolan sulalle lisävessujen toivossa, närhi huutaa (#17) ja päivän eka punatulkku löytyy lähipuista (#18).

"Itku pitkästä ilosta". "Ylpeys käy lankeemuksen edellä." "Ei jumalauta!" "... ja sitten kohti uusia vastoinkäymisiä". "No ei se tavi siellä kuitenkaan oo, mutta käydään silti." "Ei jumalauta, taas!" "Me ollaan hävitty tää peli."

Näitä kuolemattomia lausahduksia toisteltiin kerran jos toisenkin pitkin Hattulaa parhaaseen revitysaikaan, kun aamupäivän kahden viimeisen tunnin aikana saimme kasaan pulun, hippiäisen, varpusen, kuusitiaisen, käpytikan, tilhen ja sinisorsan. Nuotitettu peippo petti. Nuotitettu isolepinkäinen petti, kahden yrityksen edestä. Sitä muuten etsittiin. Nuotitettu tavi petti. Piti talsia joen vartta polviaan myöten, kunnes piti todeta ettei se oikeasti ole enää täällä. Lupaavat harmaapäätikka- ja metsätiaispaikat pettivät. Vettä sataa, ruokintapaikat tyhjillään. Yksittäinen pyyn huuto kaikui vain minun korviini, ei se hirveästi pelkkää vuodarilistaa lämmittänyt. Päivä puolessa välissä, kasassa 25 lajia, ei puukiipijää, ei fasaania, ei edes ***** hömötiaista! Vaan on se takkuillut aikaisemminkin, nyt koettelee kahta kauheemmin, mutta ennenkään ei olla luovutettu!

"Lähetään Viralaan." Se on toiminu aikaisemminkin. Ja toimi osittain nytkin. Kotipiha tarjoaa tutun tyhjää ruokintaa, soitto vanhemmille kertoo pikkutikan käyneen paikalla aikaisemmin päivällä. No just joo. Varmaan. Koskikara (#26) löytyy Lanankoskelta. Jos tämä nuotti olis pettänyt, motivaatio olisi alkanut rakoilemaan vielä pahemmin. Aikaa meillä kuitenkin on, ja suunnistamme kohti Turengin luvattuja lintupaljouksia.

Kiskaisemme ensimmäisenä Papintien kuuluisalle ruokinnalle. Paikalla ollut parisenkymmentä järripeippoa pitkin talvea. Yhden järripeipon löydän pajupuskien takaa, yksinään kyhjöttävän linnun nuotittaminen joukkuetovereille on vähän vaikeempaa. Pinna # 27 havikseen. Siinä samalla äimistellään Turengin huonoa tiehuoltoa ja sohjokeliä, pahimmissa paikoissa takavetoisilla autoilla on turha haaveilla tiellä etenemisestä! Onneksi on neliveto ja luotettava kuski alla. Vettäkin tihuttaa edelleen, on tihuttanut pitkin päivää ja keli käy entistä utuisemmaksi. Pähkinähakkia etsitään jokaisen kävyllisen (!?) sembramännyn oksista ja juurilta, usean taajamakierroksen ajan. Ei vaan irtoa, vaikka oli kenraaliharjoituksissa ollut komeasti näytillä. Rallin kulku saa vaihteeksi uutta tuulta purjeisiin, kun yhdellä pysähdyksellä kirjaimellisesti staijaan tien ylittäneen varpushaukan! (#28) Jes, jotain extraa kuitenkin! Siinä rytäkässä tiellemme osuu myös tikliparvi. (#29). Uuteen nousuun, ei tämä peli vielä ohi ole!

Lyömme hölmöt päämme yhteen ja mietimme, mitkä puutelajit olisivat helpoin hoitaa jäljellä olevan valoisan ajan puitteissa. Mitalisijoista ei enää tapella, nyt pitää pelastaa se mitä pelastettavissa on ja toivoa torjuntavoittoa. Päädymme kahden pysähdyksen taktiikkaan ennen kliimaksia. Ensin etsimme Lammintien varrelta aikaisemminkin hyväksi todetun ruokinnan,  joka pelastaa meidät tälläkin kertaa. Riemu repeää jo pihatiellä, kun 2 pyytä lehahtaa lentoon tien varrelta! 30 pinnaa rikki! Pariskunnan koiras jämähtää kivelle tien varteen, jota katsellaan pelkääjän paikalta silmästä silmään, parin metrin päästä. Komea kuin mikä.

Ruokinnalta löytyy odotetusti muutama hömötiainen (#31), ja onneksi päätämme jäädä paikalle toviksi. Hetken pällisteltyämme taivaalta kuuluu talven mittaa tutuksi tullutta ääntä, ja karvanaama änkyttää: "Hei, hei, nyt, taviokuurnia! Ääniä taivaalta!" Molemmilta joukkuetovereilta tulee selvät kuitit (Ilkka: "Mä en sit kuule." Jonna: "Mä kuulen, mut en mä tunnista..."), mutta riittävällä ohjeistuksella pinna #32 kuitataan. Hyvä! Jatkamme ruokinnan kiikarointia, ja taas viedään, kun odotettu lintumaailman muoti-ilmiö pamahtaa ruokinnan lähipuskiin. Sydän progeilee, adrenaliinia rysähtää vereen ja pelkääjän paikalla alkaa sellainen poukkoilu, että meinaan singota katosta läpi. "Töyhtötiaineeen! Töyhtötiainentöyhtötiainentöyhtötiainen! Tossa noin! KeskelläeessämeneejustalasmaahanlaudanjuurellenäittekönäitteköJEEEEESS!!" Pinna #33 haltuun kutakuinkin noin =)

Rallin viimeisen lintupulssin jälkeen jatkamme epätoivon tiellä, ja epätoivoiset ajat vaativat epätoivoisia tekoja; jälleen faasani (#34) piti hakea jostain Vanantaan kartanon fasaaniviljelmiltä. Viimeksi näin vuonna 2010. Voisin jopa myöntää, että ihan hävettää. Vaan minkäs teet. Aikaa piisaa vielä, ja päätämme yrittää jo mahdottomaksi todettua ja monet haukut niskaansa saanutta lintua; Lehijärven isolepinkäistä. Paikalle alle puolessa tunnissa, vaan lintua ei näy. "Skarpatkaas nyt", kuski käskettää, ja moneen monta kertaa syynättyjä aidantolppia, koivunlatvoja, pajupuskia ja hankia syynäätään taas läpi. Ehdotan Ilkalle jotain epämääräistä valkoista mönttiä peltoaukean toisella puolella. Mies kaivaa putkea esiin, sillä välin Jonna toteaa tuttuun rauhalliseen tyyliinsä, että "se isolepinkäinen on nyt tossa langoilla". Ja siinähän se. Pinna #35, uuvuttava torjuntavoitto ja valtaisa huokaus helpotuksesta. Kai mä sen linnunkin näin, vaikka muistikuvat rupeavat jo pettämään. Takana raskas taival, edessä verensokerivaje ja jännittävä purkutilaisuus...

... vaan ennen purkua oli viimeinen rutistus edessä. Lehijärveltä otimme uuden suunnan kohti joulun alla sukulointireissulla kuulunutta huuhkajaa. Bubo päästeli tasaisen tappavia puhalluksia pitkin auringonlaskua, soidinvireeseen päästessään nämä veijarit eivät pieniä puhureita ja räntäkuuroja vieroksu. Pelipaikoilla päästiin riittävän ajoissa, että ylimääräisiä (ja tuleksottemia) metsälenkkejä ehditään heittämään. Auringon laskiessa siirrymme takaisin asemiin, jäämme passiin ja odotamme. Jokunen auto huristelee ohi, pöllöretkiltä tuttuja manauksia päästellään ilmoille. Jutellaan niitä näitä kuuntelun ohella. Minä ja Ilkka havahdumme yksittäiseen haukahdukseen, joka saattoi olla itse hyypiä. Sitä puidessamme kajahtaa ensimmäinen huuto, joka iskee tajuntaan ja tuhoaa kaiken muun metelin ympärillämme. Hetkeen ei sitten kuulukaan muuta kuin tuulen huminaa. Pian kauempaa kantautuu pari huutoa lisää, Ilkka kuittaa, se on siinä. Huuhkaja (#36) piti, helpotuksen tunne on vielä suurempi kuin Lehijärvellä, tästä pystyy jo riemuitsemaankin. Suoritus takana, kaikkemme antaneena, parempaan pystymättä. Tässä olemme ja näillä menemme.

(Rallin kulkuun kuuluu olennaisena osana myös überkiero ja ällistyttävä luhtakana, mutta suojelusyistä näiden lintujen tarkkaa paikkaa ei parane paljastaa. Kelpaa silti hehkuttaa kivaa 1.1.-lajia!)

Purku oli jälleen omanlaisensa show. Tiimimme saapuu maakuntakierroksen jäljiltä tyylikkäästi myöhässä ja puolustamme mainettamme kolmeen ässään (pulmunen, varpushaukka ja huuhkaja) ja kolmanteen sijaan asti! Team Vepsä vetää yhdellä lajilla paremmaksi, vieläpä ilman ässiä! Huikea suoritus, onnittelut! Tutut kuomat Hellstén, Lindberg, Ollila ja Raekunnas sijoittuvat toiseksi 37 lajilla, mutta nokittavat meidät neljällä ässällä. Ässälajeja huudettiin yhteensä yksitoista kipaletta, kovimpina Tervajoessa killunut pikku-uikku, Vanantaalla havaittu piekana, mutta joukosta löytyi sellaisiakin lajeja kuin metso, teeri, harmaapäätikka ja kanahaukka. Säkälajit oli kaikilla tiukilla, eikä kelin takia peruslajien hoitaminenkaan ollut kaikille läpihuutojuttu. Mukana oli yhteensä 6 joukkuetta ja lajeja havaittiin kokonaisuudessaan 52.

Lämmin kiitos jälleen kaikille kisaajille, järjestäjälle, sekä erityisesti joukkuetovereille. Meillä on hemmetin kova ja mahtava tiimi, vaikka tällä kertaa ei ihan käsikirjoituksen mukaisesti edetty. Mut ei luovutettu. Danke schön & bis zum bitteren ende!