9.12.2017

Merisirriexcu Jurmoon (30.11.-3.12.2017)







Buukkasin itseni ornisymbionttien järkkäämälle perinteiselle Jurmon kaamosreissulle. To-su-retki oli sen puolesta optimaalinen, että saaressa ehtisi viettämään kaksi täyttä päivää, eikä mökissäkään tarvitsisi vain käydä kääntymässä. Mukana myös Aapo Salmela, Tuomas Lahti, Niko Björkell, Melissa Rossi, Julia Palorinne ja Mikko Tiusanen.

Julian ja Mikon kanssa lähdettiin liikenteeseen Viikistä siinä puoli kymmenen aikoihin, aikaa oli runsaasti ennen Eivorin lähtöä ja tarkoituksena oli ehtiä tekemään joku täsmäretki matkan varrella. Vuodarihimoissaan jengi elätteli toiveita Salossa muutaman päivän pyörineestä isolokista; jokin sänkipellolla palloileva kanikkaparvi me kyllä löydettiin, mutta siihen se sit jäikin. Onneks spondet on mukavampia ja menomatkalla näkyneet 3 hiiripöllöä ja 5 isolepinkäistä paikkasivat oikein hyvin. Eivor starttas klo 15, kannella ei paljoa staijailtu, Jurmoon rantauduttiin siinä seitsemän aikoihin – ja ilta venyi yllättävän pitkäksi. Vähillä yöunilla pääsee maastokauden makuun!


Pe 1.12.

Joulukuun ensimmäinen helli meitä vesi- ja räntäsateella sekä 14 m/s NE-tuulella, joten saaristotunnelma on taattua ja laatua! Valoisa aika käytettiin hyvin hyödyksi ja saarikin saatiin koluttua melko kattavasti.

Ensin suuntasimme koko porukalla länteen. Kylän ruokinnalta löydettiin peippo, satamalahdella eläteltiin niitä iänikuisia (mutta toteutumattomia) toiveita pikku-uikusta. Järven kannakselta osuttiin punakylkirastaan kohdalle ja Länsiriutalta käsin tapittaminen antoi jo vähän parempaa, kun Tiu skarppasi Haahkasaaresta kottaraisen, paroni muutaman sinisorsan porukasta koiras-jouhisorsan ja riutan ohi lensi tusinan verran pulmusia! Lajikirjon kasvattamista jatkettiin Heinäsaaresta, kun lounaispuolelta löytyi yksinäinen pilkkasiipi ja Niko skarppas tällä kertaa haapanan ja reissun ekat merisirrit! Kolme calmaria pyörivät siinä Heinäsaaren eteläpuoleisella särkällä, näyttäytyen ensin lennossa ja hetken aikaa särkän kivillä, mutta aika helposti ne sinne matalan särkän tuolle puolen katosivat.

Staijia Heinäsaaresta

Tapittamisen jälkeen Niko & Melissa sekä Tuomas & Mikko lähtivät omille teilleen, ja jatkoimme vielä tovin Aapon ja Julian kanssa Heinäsaaressa, kun lintupoika Salmela myöhästyi ensimmäisestä sirritilanteesta ja kärsivällisesti ootellen saatiin laji vielä Aapon vuodarilistalle. Heinäsaaressa staijaamisen jälkeen suuntasimme kohti itää ja oikaisimme nummen halki kohti Sorgenia – lehdon eteläpuolen tulvilta potkaistiin lentoon taivaanvuohi ja lahdelmalta löydettiin kymmenen pulmusta lisää. Jatkoimme suon laskuojan kautta kohti Grundvikeniä, kuitattuamme siinä laskuojalla tiksuneen punarinnan. Itäreittiä kompattiin ankarasti, ja vasta viimeisellä mahdollisella lätäköllä Aapo komppas jänkäkurpan! Julia kuittasi vuodarin ja kelpasi joulukuista jänkälymnaria muutenkin ihmetellä.

Paluumatkalla paineltiin suorinta reittiä asemalle ja skarpattiin muinaismuiston tienoilla vielä räkättirastaan kanssa kulkenut kulorastas. Iltahuuto pidettiin suhteellisen aikaisin ja lomaketta koristivat, mainittujen lisäksi, lopulta 14 naurulokkia, 23 pulmusta, 3 tavia, 3 taivaanvuohea ja 2 punarintaa. Massoilla ei juhlittu, telkkiä noin 160 havaittua ja sinisorsien määrätkin jäivät suht alhaisiksi kun Skalmörenillä ei nähty mitään sen isompaa parvea lennossa.

Viimassa ja sateessa rämpimisen jälkeen oli aika euforinen olo, tällaisten talvilajien löytäminen näin haastavissa keleissä on aina palkitsevaa. Nyt on kämppä täynnä kuivuvia vaatteita, sauna lämpiää ja taustalla soi ”Ornileidi in Red”. Kaukana ovat stressi ja valosaaste, sapuskaakin on ja jos sitä yhden kuuskutosen sipasis…

Kylällä pyöri kesy urpiainen, mitä nyt valot ei oikein riittäny kuvaamiseen.


La 2.12.

Tuuli kääntyi lounaaseen ja räntäsade vaihtui poutaan, välissä saatiin jopa aurinkoa täysin pilvettömältä taivaalta! Saarta kierrettiin taas raivokkaasti ja dataa tuli jopa 35 lajin edestä. Suurin osa reiteistä myötäili eilistä, paremman sään salliessa vietimme enemmän aikaa lännessä ja idässäkin ehdittiin käymään. Metsien komppaaminen on jäänyt vähemmälle, mutta yleensä se onkin ollut sellaista välipäivien harrastusta…

Pääpiirteittäin kuljimme eilisen kaltaista reittiä. Kylän ruokintapaikalla notkutaan eilistä pitempään, ja Tuomaan peippokuvia odotellessa ehdin staijaamaan mereltä sekä kaksi mustalintua että yksinäisen merimetson. Vierailu satamalla on myös eilistä antoisampi, kun Aapo löytää tien varren katajikosta niittykirvisen. Saaren yli lentänyt kaakkuri keskeyttää matkan teon sinne läntisempiin osiin, nummelta lähtee kuuden teeren parvi lentoon, ja taas Heinäsaaren puolella ihmetellään milloin taveja, milloin haapanaa. Näkyvyys on eilistä parempaa, joten koitan tähyillä Skalmörenille mahdollisimman intensiivisesti. Niko kuitenkin keskeyttää tapittamisen, nuotittamalla pikkusärkältä 45 merisirrin parven. Kääntynyt tuuli on ilmeisesti ajanut sirrejä lähemmäs pääsaarta, hienoa! Vaan Heinäsaaren rannoilta sirrit puuttuvat, joten valokuvaaminen taitaa taas jäädä haaveeksi.





Skalmörenille tapittaminen tuottaa tulosta. Ajan pitkää yksi saaren merikotkista lähtee lentoon ja lässäyttää useita satoja sinisorsia lentoon. Saaren eteläpuoliskoa tsiigatessani sorsien mukana lentää tiheämpi parvi pienempiä lintuja – joita näyttää ensi alkuun olevan aivan jäätävästi. Epäuskosta toivottuaan paroni huutaa kuin hyeena. Hei! Tuolla on aivan perkeleen iso sirriparvi lennossa! Ekalla kierroksella ei voi kuin ihmetellä ja ääneen äimistellä, tokalla kerralla saan itsestäni sen verran irti että pystyn nuotittamaan lintuja, ja kun parvi lähtee kolmannen kerran lentoon pienen odottelun jälkeen, niin niitä pystyy jo laskemaankin. Parvi kiitollisesti leviää pitkäksi nauhaksi, ja laskeutuessaan takaisin kiville se systeemi tuntuu vain jatkuvan ja jatkuvan, ja lopulta ynnään parvesta 400 merisirriä!

Skalmören on kuitenkin kaukana eikä sitä koko päivää raaski Heinäsaaressa tapittaa. Tiu nuotittaa kaukaa etelästä ohittanutta lokkilintua joka ehkä oli kihu, ja paroni puolestaan torspoilee Skalmörenin edustalla kelluneella tummalla vesilinnulla, joka ehkä oli nuori polysika, mutta mitäpä näitä ö-mapin haviksia enempää huutelemaan. Jatkamme takaisin järvelle ja lounaiskärkeen. Tiu, Aapo ja Tuomas komppaavat innokkaasti, mulla menee enemmän valokuvaamisen puolelle. Etelälahdelle on ilmestynyt uusi sotkaparvi, ja ilokseni huomaan tusojen kanssa hengaavat neljä lapasotkaa! Kun niemeä kompannut kolmikko eksyy paikalle, ehtivät ensin haukkumaan vääntäjäksi kun kerta eivät ite nähneet =D Tiu kertoo nähneensä eteläsärkän kärjessä pienen parvin merisirrejä, mutta mun ja Tuomaan kuvausyritys tuottaa tyhjää.





Montako lapasotkaa löytyy?


Reitti jatkuu jälleen Sorgenin kautta kohti saaren itäisimpiä osia. Tällä kertaa oikaistaan muinaismuiston puolelta, ja pysähdyksillä napsitaan retkenpinnaa niin tilhistä kuin Norrkläpparnien liepeille kelluneesta riskilästä. Itäsannat ovat entisensä: rarei ei löydy, mutta jotain maagista tässä hiekkarantapätkässä on. Rauhoittavaa päästä tyynemmän puolelle ja kuunnella rauhassa rantaan osuvia aaltoja. Jänkäkurppa löytyy eiliseltä paikalta, ja tällä kertaa lintu jää sen verran hyvin haltuun, että Tuomaan kanssa ehdimme räpsäistä siitä dokumenttikuvat.

Paluumatkalla jään kylän liepeille kuvaamaan iltavaloja, ennen kuin totean päivän olleen tässä ja jatkan muiden kanssa kamojen kuivattelua. Talvikengät ei pidä enää vettä, pitää varmaan siirtyä talvikumisaappaiden puolelle. Toisena kokonaisena retkipäivänä saimme kasaan mukavat 35 eri lajia, ja vaihtuvuutta näiden kahden päivän lajistossa ainakin on. 475 merisirriä on Jurmon enkka ja Suomen kolmanneksi suurin päiväkertymä! Muuta mainittavaa ainakin 9 tavia, 250 telkkää, 5 naurulokkia, 120 räkättirastasta ja 21 pulmusta.

Koska olimme viikon ainoat miehittäjät maanantain lähtöpäivän ohella, niin katsoimme hyväksi saunoa tänäänkin. Joskin kiukaan tulipesä vuotaa sen verran, että lämpö karkaa ja itse saunatilassa alkaa olemaan vaarallisen paljon nokea katossa.

Knölikset tuli hienosti

Itäreitin jänkäkurppa






Su 3.12.

Lähtöpäivä, tuuli voimistunut entisestään ja vettä tulee taas vaakatasossa. Korjasimme luumme, siivosimme aseman ja päivän vähäiset lintuhavainnot tehtiin aseman ja sataman välillä. Paluumatkalla vaihdoimme kuulumisia Jorma Tenovuon kanssa, poikkesimme asemanhoitaja Hellsténin luona palauttamassa kaksi tyhjentynyttä kaasupulloa, ja ensimmäiset kyytiläiset pääsivät kotiutumaan iltayhdeksän aikoihin. Kiitos reissuseuralle (Aapo, Tuomas, Julia, Niko, Melissa ja Mikko), kiitos TLY, kiitos sendari, kiitos Jurmo, ensi kertaan!







6.12.2017

Harmaa marraskuu ja loppusyksyn talvilintulaskennat




Otsikko kuvaa tätä tarinointia riittävän hyvin. Batumin jälkeen ei oo oikein ollu energiaa eikä intressejä kiikarien ulkoiluttamiseen, mutta onneksi seurantoihin osallistuminen pistää liikkeelle...


4.11.

Talvilintulaskenta Janakkalassa. Aikaikkuna laskennan tekemiseen rajoittui kahteen päivään, eikä alapilvien, pienen sadetihkun ja harmauden keskellä kulkeminen ihan optimiolosuhteista käynyt. Tiaisia, pikkuvarpusia, keltasirkkuja, fasaanejä. Äh. Kulkeminen menee vähän puolivaloilla eikä aina oikein jaksa keskittyä. Aika usein sitä havahtuu omiin ajatuksiinsa seuraavaksi miettii, että jäikö mulla taas joku lintu kirjaamatta. Parisataa metriä eteenpäin ja ja pellon laitamilla pyörii pieni parvi keltasirkkuja. Hetkonen, oliko tuo järripeipon ääni? Havahtumisen jälkeen valot palavat vähän kirkkaammin kuin pelkällä puolitehoilla. 

Tutuilla metsätaipaleilla löytyy taas tuttuja metsätiaisia, yksi pate ilmestyy parin metrin päähän kuusen alaoksille ihmettelemään leuka rintakehässä kulkevaa ornia. Eikä tarvinnu edes piiskuttaa. Tuoreeltaan jäätyneeltä Suojärveltä löytyy viisi laulujoutsenta, Metsämaantien varrella huutaa päivän toinen harmaapäätikka. Hyvikkälän päädystä löytyy lisää järrejä. Järventaustantiellä meno meinaa jo revetä käsistä, kun yhden pienen peltoläntin laitamilla on onneton kaistale jotain riistapellon kaltaista ratkaisua. Käväsen vähän lähempänä ja ennen kuin ehdin ees syynäämään urpiaisparvea, niin isolepinkänen nousee pellosta reunapuihin. Siinä samalla urpiaisparvikin vauhkoontuu ja spottaan yhdestä erillisporukasta kolme hemppoa!

Mainittujen ansiosta laskennan diversiteetti nousi 34 eri lajiin; hemppojen, laniuksen ja järrien lisäksi tuloksiin kirjattiin Hyvikkälän ylittänyt kalalokki, Myllykylän ylittäneet 23 isokoskelon parvi ja Järventaustantiellä matalalla liitänyt kanahaukka. Tiklejä ja pikkuloxioitakin oli liikenteessä. Järripeippoja löytyi lopulta 5 eri yksilöä, toivottavasti niitä jäisi tänne vuodenvaihteeseen asti.  Viikonlopun sykähdyttävin havis saatiin kuitenkin laskennan ulkopuolelta, kun Viralantien varrella auton valoissa nähtiin viirupöllö, ensin laskentaa edeltävänä ja uudelleen seuraavana iltana!


7.11.


Taavi Sulander välitti Viikin alueella retkeileville tiedoksi, että Länsi-Herttoniemeä ja Etu-Viikkiä kiertävä talvilintureitti vapautuisi seuraaville laskijoille. Sopivaa ajankohtaa kytättiin ensimmäisen laskentaviikon yli ja lopulta reitin korkkaaminen osui mitä kauniimmalle syyspäivälle. Kalle Mellerin ja Niko Björkellin kanssa aloitettiin reitti Majavatien kalliolta kahdeksan jälkeen ja olihan siinä starttialueella jo ihmettelemistä, että ollaanko tässä kaupunkialueen vai minkä puolella, sekä mitä kirjataan vielä ylilentäviksi. Kun rastaita on perkeleesti liikenteessä, seassa niin punakylkeä kuin kulorastaskin, niin ainakin omalta osalta laskennan eka tunti meni vähän ihmettelyksi. 

Sisislaskentoihin tottunut höristelee korviaan Saunalahdella, kun ruovikossa rätisee päivän ensimmäinen peukaloinen. Fastholman ruokintaa lähestyttäessä seurue muistuttelee alueella pitkään olleesta pähkinänakkelista. En ehtinyt edes elättelemään toiveita, kunnes totean että "mikäs tossa tiksuu" - nakkeli ilmestyy näköpiiriin ilman sen kummempia yrityksiä ja piti tosiaan jännää, lähes nokkavarpusmaista tiksutusta. Fastholmassa yritän totutella myös siihen, että sieltä taivaalta oikeesti kuuluu hemppojen ja järripeippojen ääniä. Järrejä löytyy myös pihlajista, ja talvilintujen esiintymistä tutkinut Kalle kertookin, että juuri pihlajanmarjojen määrä on parhaiten järrien talviesiintymistä selittävä tekijä. Loogista, siinähän ne näyttää kiskovan marjoja missä tilhetkin. 



Reitti etenee Mölylän kalliolle, Kalle spottaa kohti Saunalahtea lentävän kuuden viiksitimalin parven ja porukalla ihmetellään Purolahdella lepäilevää merihanhea. Purolahden tornin tuntumasta puolestaan löydetään isolepinkäinen ja Keinumäen tornista staijataan lahtea ylittävä harmaahaikara. Metsät on väärällään mustarastaita ja saa niitä räksäparviakin seuloa. Vaan sendari sentään kun päästään Viikin koetilalle asti, jos siinä hevosaitauksen kulmilla pyörineissä neljässä västäräkissä ei olis ollu tarpeeksi kestämistä, niin samoilta sijoilta mennään ja löydetään mustaleppälintu! Lintu on tottumattomille hämäävään näköinen; ruskeanharmaat ruumiinhöyhenet, mutta selvä siipipaneeli näyttäis olevan. Pitäskö niiden +1kv-koiraiden olla jo aika mustia tähän aikaan? Lintu piti silti laittaa tiedotukseen, ja erehdyin ilmoittamaan naaraspukuisena vaikka kimpassa todettiin että koirashan se oli. Ja WhatsApp kyllä muistutti, useampaankin otteeseen, että linnulla on siipipeili. Upeaa =D

Mulelin myötä päivä rupesi maistumaan jo oikealta lintupäivältä. Loppupäivä kierrettiin Mäyrämetsää, Purolahden lavaa ja Länsi-Herttoniemen metsiä ennen paluuta lähtöpisteeseen. Tämän laskennan saldona oli lopulta 46 lintulajia; edelleen sulalla olevalla lahdella kellui merihanhen lisäksi pari laulujoutsenta, telkkiä, isokoskeloita ja sinisorsia. Marjalintuja oli näytillä runsaasti, räksiä laskettiin 309 yksilöä, punakylkirastaita 13 ja mustarastaita 89. Peukaloisia löytyi 4 lintua, järripeippoja 8, pikkutikkoja 5, seassa vielä yksi palokärki ja yksi pajusirkku. (Huomionarvoisena nollahavaintona voisi mainita, että laskennalle ei osunut ainoatakaan viherpeippoa!) Oikein kiva fiilis päivän päätteeksi, kyllä se tavallisten lintujen laskeminen antaa retkeilylle omaa näkökulmaansa, varsinkin tällaisessa ympäristössä. Kirjuri kiittää Kallea ja Nikoa laskentaseurasta!





... mutta ei näillä reiteillä pyyt viheltele, ei teeret lehahtele puiden latvoista, eikä vanha homenokka säikäytä lentoon lähtiessään. Harmaapäätikatkin on vähissä. Silti tämä laskenta, ja sitä pari päivää seurannut Anatheman sekä Sólstafirin keikat osuivat kyllä sopivaan saumaan.




"I had to let you go
to the setting sun
I had to let you go
and find a way back home"

- Anathema, Untouchable