18.5.2015

Unkari, osa IV - Eger, Noszvaj & Bükk National Park



Taltioniti Bükkin kansallispuistosta. Kuva: Susu Rytteri
14.4.

Matka jatkuu kohti Egeriä, Kecskemétista klo 7.40. lähtevällä bussilla. Reitti kulkee Ceglidin, Hatvanin ja Gyöngyösin kylien kautta, onneksi suoralla neljän tunnin yhteydellä näkee muutakin maisemaa kuin ees-taas-matkan takaisin Budapestiin ja sieltä koilliseen. Maisema on yllättäen avarampaa kuin pienimuotoisemmalla Kiskunságin alueella. Lintuja matkan aikana näkyi yllättävän vähän, sentään reissun toka harjalintu, pari ruskosuohaukkaa ja jokunen hiiri- & tuulihaukka.

Egerin päädyssä koemme ehkäpä reissun ensimmäiset vastoinkäymiset. Turisti-infosta poimittu kansallispuiston kartta osoittautuu reittiverkostoltaan puutteelliseksi ja oikean jatkoyhteyden löytäminen tuntuu työlään vaikealta. Kaikesta eniten taitaa harmittaa se, että jalustasta on pudonnut paloja matkan varrella! Sen siitä taas saa, kun tottuu siihen kuinka asiat toimii ja tavarat pysyy kasassa :p Egerissä kuitenkin nautittiin maukas lounas ja oikea bussiyhteyskin löytyy yhden saksalaisen herrasmiehen avulla.

Bussimatkan maisemia:





Puolen tunnin bussimatkan päätteeksi hyppäämme kyydistä Noszvaj'n kylän pohjoispäädyssä. Hektisen tuntuisen kaupunkimenon ja ahtaan bussikokemuksen jälkeen ponnahdamme keskelle unkarilaista kevätidylliä. Maisema on vehreää, puusto jykevää, on kukkuloita ja viinitiloja, pienimuotoista arkkitehtuuria, punarinnat konsertoivat ja nokkavarpuset tiksuvat. Puolihyvän intuition avulla guesthouse-tyyppinen majapaikka löytyy, pihassa odottavine isäntäväkineen. Kielimuuria yritetään rikkoa tabletin kääntäjän avulla, mutta parin konkreettisen viestin ("meillä on kyllä kaikki hyvin" ja "voinko maksaa euroilla" - mulla oli varmaan puoli tuntia ne rahat kädessä!) perille menoon menee muutama tovi. Kahvikupit toimitetaan paikan päälle jälkikäteen, mutta talon pyyhevarastosta (paikalla vain yksi käsipyyhe, jonka turvin molemmat sinittelemme loppureissun ajan) emme jaksa huomauttaa, tietäen millainen häslinki siitä taas tulisi =)

Alkuillasta ehdimme ostamaan evästä ja kiertelemään kylää. Kansallispuiston retkeilykarttakin löytyy; Jan Södersvedin syystäkin suosittelema Nomád Hotel on aivan kivenheiton päässä majoituksestamme; todella leppoisen näköinen paikka, henkilökunta puhuu sujuvaa englantia, ja selkeästi luontoharrastajille profiloitu majapaikka. Sain hyvät vinkit hienoille tikkamestoille suoraan respalta! Majoitus nyt vaan on kaksi kertaa kalliimpi kuin vieraskodissa. Tänne sit joskus rikkaana turistina...

Nosvaj'n kylä siis sijaitsee aivan Bükkin kansallispuiston rajalla, joka on Unkarin suosituimpia metsälintukohteita. Odotuksissa tikkoja, jylhää puustoa ja alkukevään kukintoa. Iltapäivästä fiilisteltiinkin rastaiden laulua, kylällä elämöiviä mustaleppälintuja & keltahemppoja, sekä metsän päällä soidintanutta kanahaukkaa. Elämä hymyilee.







15.4.

Heräilin omia aikojani aamuyöstä ja heitin kylän pohjoispäädyssä puolentoista tunnin lenkin ennen aamupalaa. Meno oli melko pilvistä ja koleaa, mutta kiertely tuotti muutaman mukavan lajin, kuten reissun ensimmäisen sepelsiepon, 2 vihertikkaa, joista toisen ehdin näkemään vain lennossa ja toisen osalta tyydyin huutojen kuunteluun, tienvarsipuuston latvustossa kähmyilleen tammitikan ja retkenpinnaksi palokärjen. Kylällä kuului mustaleppälintujen, keltahemppojen ja nokkavarpusten lisäksi käenpiika.

Aamiaisen jälkeen pääsimme tositoimiin, kun lähdimme kiertämään ensimmäisen päivän reittiä Noszvaj'n itäpuolelle Bükkzsercin ja Ökörfön kylien kautta kansallispuiston eteläosiin. Kävelyä kertyi päivälle sellaiset 18-20 kilometria ja puitteet olivat erinomaiset reitin kulkiessa viljeltyjen laaksojen ja pikkukylien halki. Päivän ehdoton kohokohta oli Ökörfön pohjoispuolella oleva jykeväpuustoinen sola, aivan upea tikkamesta niin kuin hotellin respasta vinkattiinkin. Seurasimme aika pitkään 3 palokärjen reviirikahakointia ja kymmeniä täpläpapurikkoja samalla pohtien sitä, miten tämän upeuden saisi taltiouta kennolle. Metsän kuvaaminen on taitolaji.

Kansallispuiston retkeilyreitit on hyvin merkitty. Erilaisia symboleja löytyy riittävän tiiviisti.




Tykkään.












Maisemaa kansallispuiston keskisiin osiin. Tuolla hakkaa pyökkiä valkoselkätikka jos toinenkin.


Havislistaa lähes systemaattisessa järjestyksessä:

Mustahaikara a2 kiert
Niittysuohaukka 1 koiras korkealla taivaalla
Ruskosuohaukka 1 koiras p
Hiirihaukka 6p
Käenpiika 3Ä
Palokärki a3p, pitkään seurattiin ja hienoja oli!
Vihertikka 1 Ä
Syyriantikka 1p ja 1 rumm
Valkoselkätikka 1 n p ja 2 ä
Pikkutikka 1Ä
Harjalintu 2Ä
Mustapäätasku 2k Ä
Mustaleppälintu 7Ä
Peukaloinen yht. 23p
Sepelsieppo 7Ä
Etelänpuukiipijä 4Ä
Mustapääkerttu 11Ä
Sirittäjä 3Ä
Pyrstötiainen, 6 eri parven ääniä
Pähkinänakkeli yht. 13p
Keltahemppo  6Ä
Nokkavarpunen n.45p
Harmaasirkku 1ä

Kansallispuiston puolella reitti vei parin näköalapaikan kautta takaisin majapaikalle, paluumatkan viimeisellä kilometrillä Susu löysi polun varrelta kangaskäärmeen! Isokokoinen kärmes näytti aika rauhalliselta, eikä turhista lähtenyt puskiin pakoon, ja antoi rauhassa kuvata itseään pehmeässä alkuillan valossa. Nää taitaa useammin olla vähän hötkyjä, eikä taida viihtyä minuuttiakaan ihmisten äärellä, vaikka nyt kaverin kanssa kului vähintään vartti. Päivän päätteeksi kiskottiin pizzat Noszvaj'n kylällä. Hieno päivä ja jaloissa tuntui!

Palokärkiukot kilpasilla.












Keltahemppo tirisee.





Jouluruusut oli myös aika siistejä. Ensimmäisiä ihmeteltiin, että mitäs tää tämmönen nyt on, mutta niitä näkyi usealla paikalla runsain mitoin.











16.4.

Toinen retkipäivä Bükkin kansallispuistossa suuntautui Noszvaj'n kylän luoteis- ja pohjoispuolelle, suunnitelmana kiertää vähän lyhyempi pätkä kuin eilen. Reitti oli melko lailla "vähemmän" sykähdyttävämpi, kun osuimme ilmeisesti kansallispuiston käsitellyimpään osaan ja löytyi runsaasti avo- ja harvennushakkuita sekä nuorempaa puustoa. Ensin pohdimme, että onko tämä jotain avoimien ja puoliavoimien lajien elinympäristöjen ennallistamista, mutta myöhemmin sain Csabalta kuulla, että ihan raakaa metsätaloutta se on. Härskiä touhua!

Noh, onneksi nähtiin raiskioiden lisäksi ihan hienojan mestoja, joita tarjosivat lähinnä kosteammat notkot ja metsäpurot kauimpana puiston reunasta. Reitin alussa päädyimme nätin sammakkolammen rannalle ja jaloista lähti samalla hetkellä koiras-virtavästäräkki lentoo - juuri kun mietin että täällä vois tuollaisen nähdä. Lammesta löytyi myös kutupuuhissa viihtyvät pari vesiliskoa. Susu älysi tsekkailla salamantereista kertovia infotauluja, että täällä vois nähdä ihan aitoja salamantereita. Tiedosta viisastuneina, mutta eläinten eläintavoista mitään tietämättöminä, jatkoimme matkaa lammelta yläjuoksuun pienen puron vartta, taas miettien notta olispa kiva spotata tuolta jorpakosta sellainen salamanteri. No kappas, tuolla alhaallahan näkyy jotain keltamustaa. Kiikarit silmille - ja hemmetti - keskellä puroa makaa tulisalamanteri! Siitä nyt ei saa kuin pikaiset dokumenttikuvat kasaan, eläin säpsähtää puronvarren suojaan niin ettei häntää enempää jää näkyviin. Noh, me löydetään yks, löydetään toivottavasti toinenkin.









Tulisalamanteri!


Herpetologian harjoittamisen ohella ehtii onneksi keskittymään lintuihinkin. Kansallispuiston syövereistä löytyy retkenpinnoiksi mm. harmaapäätikka (yhdeksäs tikkalaji kahden päivän sisään!), 3 viitatiaista, ja vihdoin ja viimein tulipäähippiäinen! Eilen sitä haettiin, vimmatusti haettiin tänäänkin, eikä tuon spotin jälkeen olis ollut kovin paljoa sopivaa habitaattia jäljellä. Reitin varrella myös yhteensä 3 vihertikkaa, tammitikka, majapaikan lähellä nähty harjalintu, 10 etelänpuukipijää, 2 sepelsieppoa ja 17 pähkinänakkelia.


Paluumatkalla eläteltiin toiveita salamanterirevanssista. Tsekkasimme saman sammakkolammen yläjuoksua - ja sammakkolammen uudelleen - mutta se päivän toinen tulisalamanteri löytyykin alajuoksun puolelta! Nyt päästiin molemmat piru vie kuvaamaankin. Herppien lisäksi kelpasi dokumentoida täpläpapurikkoja, helmihopeatäpliä ja parittelevat aurorat. Nastakehrääjiäkin nähtiin muutama, mutta niihin ei telelinssi ehtinyt...














Päivän toinen tulisalamanteri olis sit siinä.






17.4.

Reissun viimeinen kokonainen päivä. Kahden edellisen päivän patikointeja jäähdyteltiin visiitillä Egerin kaupunkiin. Akuuteimmat alta pois, kun ensi töiksemme marssimme keskustasta rautatieasemalle ostamaan junalippuja. Siitä kaupunkia fiilistelemään, tuliaisia hankkimaan ja kulinarismia harjoittamaan: saldona 4 palloa jäätelöä, 2 lasillista viiniä, kupit teetä, alkukeitto ja paistettu kuhafilee kera perunamuussin ja rosmariinin - per nenä!

Takaisin Noszvaj'n majapaikkaan kuudelta illalla, juuri parahiksi ennen ennustettujen sateiden alkamista. Valokuvien läpikäyntiä, pakkaamista paluumatkaa varten ja vähän lisää punaviinia, niin se alko olemaan siinä. Lintuhaviksia ei päivälle tietenkään paljoa kertynyt, mutta tota keskieurooppalaista sälää keltahemppoineen ja mustaleppälintuineen jaksoi edelleen fiilistellä.








18.4.

Paluumatka kulki kuta kuinkin seuraavanlaisesti.
- Noszvaj'sta bussin kyytiin klo 8, ehdimme juuri ja juuri Egeristä klo 9 lähtevään Budapestin junaan. - Pääkaupungissa falafel-syöttölän jälkeen lentokentälle 2 metroyhteyttä ja bussi -kombinaation avulla.
- Terminaalissa oltiin sellaiset 6 tuntia ennen koneen lähtöä, täyteen ahdetusta kahvilasta löytyy onneksi vapaa pöytä, jonka turvin odottelu sujuu.

Klo 19.15. lähteväksi aikataulutettu lento pääsi lähtemään vartin etuajassa (miten ihmeessä tää näin toimii!) ja Helsingin päädyssä lyötiin päätä tyynyyn hiukka ennen puoltayötä. Kätevää tää näin on, kun paluumatka suoritetaan alle vuorokaudessa, toisin kuin joillakin surullisenkuuluisilla Batumin matkoilla.


Unkari 5.-18.4.2015 - synteesi:

Tiivistelmän aluksi voisi pohtia, että miksi Unkariin? Syyt löytyvät varmaankin Jaakko Kanervan isotrappihehkutuksista, Jethro Tullin kappaleesta Budapest, eli tarpeesta yhdistää lomamatka elämykselliseen ornimiseen ja keväisen luonnon fiilistelyyn, upeisiin mestoihin, sekä maan kulttuuritarjontaan. Tavoitteissa onnistuttiin erinomaisesti.

Näin turistinäkökulmasta unkarilaiset tuntuvat olevan melko varauksellisia ja hillittyjä. Monet asiakaspalvelijat varmaankin arkailivat puutteellisen kielitaitonsa takia, ja välillä tuntui siltä, että sai tehdä duunia sen asian ilmaisemiseen, että ei meillä tässä mitään hätää ole. Mutta eipä me valinnanvaikeuksillamme aina tehty niiden jäätelykojujen myyjien tai kahviloiden tarjoilijoiden rooleja helpoiksi. =) Ehkä nurjin esimerkki tästä hillitystä ilmapiiristä koettiin paluumatkalla bussissa Noszvaj'sta Egeriin, kun bussin jokaisella penkkirivillä istuu yksi henkilö, eikä kukaan anna istumatilaa bussiin nousseelle pariskunnalle, jotta pääsisi joko vierekkäin tai rinkan kanssa istumaan. Tämä oli kuitenkin yksittäistapaus, ja vaikka ihmiset olivat varauksellisen oloisia, meno ja vastaanotto oli aina kohteliasta. Ja aina kun ihmisten kanssa jäi juttelemaan pidemmäksi aikaa, sieltä paljastui sitä iloisempaa, nauravampaa ja avoimempaa puolta.

Historia on kova sana unkarilaisille - ja syystäkin. Unkaria on myllerretty maan tasalle kautta kirjoitetun historian, ennen osmanien (ts. ottomaanien, turkkilaisten) valtakuntaa, sen aikana ja jälkeen. Maailmansotien aikana Unkari kärsi melko tukalasta sijainnista Saksan ja Venäjän/Neuvostoliiton välissä. Ennen toista maailmansotaa Unkari hakeutui Saksan läheisyyteen kommunismin pelossa, mutta huonosti siinäkin kävi: unkarilaisia sotilaita menehtyi paljon esimerkiksi Stalingradissa, Saksan vetäytyessä neuvostojoukot pommittivat ankarasti myös Unkaria, ja sodan jälkeen Unkari päätyi Neuvostoliiton satelliittivaltioksi. Erityisesti sodan jälkeinen sosialismin aika on jättänyt syvät jälkensä unkarilaisiin, johtaen mm. korkeisiin alkoholisti- ja itsemurhatilastoihin.

Syystäkin monet ihmiset puhuivat mielellään historiasta, ja samankaltaisen historian (väliinputoajavaltio idän ja lännen välissä) takia ihmiset löysivät myös sitä hengenheimolaisuutta suomalaisista. En tiennyt esimerkiksi sitä, että Unkarista lähti melkoinen osa vapaaehtoisia sotilaita talvisotaan! Jälkikäteen tarkastettuna yksikään unkarilainen ei puutteellisen koulutuksen takia ehtinyt rintamalle asti, mutta kuitenkin.

Unkarilainen ruokakulttuuri oli ehkä reissun ristiriitaisin kokemus, lähtökohtaisesti tuosta lihan ja rasvan määrästä joko pitää tai ei pidä. Me pysyimme kala- ja kasvisruokien linjalla, kertaalleen tuli syötyä punaista lihaa - unkarilaisessa papukeitossa (jota matkaoppaat hehkuttivat ainoana unkarilaisen keittiön kasvisruokaspesialiteettina), mitä nyt sitä keitossa olevaa kinkkua ei ruokalistassa mainittu. Yhden vieraanvaraisen mummon tarjoamat friteeratut sianihrapalat olivat myös melko hyvin ruokahalua tuhoava kokemus. Kalalinja toimi enimmäkseen hyvin, Budapestissa pärjää vaikka vegaanilinjalla kunhan löytää tietyt ravintolat, ja osittain kasvisruokapitoisella ruokavaliolla pärjää pääkaupungin ulkopuolellakin.

Unkarilaisessa paprikassa on kastikkeiden pohjamausteena paljon potentiaalia. Lisäksi näiden leveyspiirien kasvukaudesta on oltava kateellinen. Täällä kasvavat niin viinirypäleet, aprikoosit, laventeli, kuin magnoliatkin. Palinkan maistelu jäi vähän vähemmälle, mutta viiniä upposi. Kuuluisimmat unkarilaiset viinit ovat sitä kuivempaa osastoa, niitäkin maisteltiin, mutta Susun kanssa pysyteltiin enemmän makeiden punaviinien linjalla. Valkoviinit ovat oma juttunsa, mutta kun niitä ei oikein tahdo "tajuta", niin jätettiin niihin perehtyminen väliin.

Matkakertomuksessa muutamaan otteeseen mainitut jälkiruoat, kuten kakut ja leivokset, olivat oma lisänsä. On se kumma, kun Suomessa makeuttamiseen käytetään lähinnä sokeria ja rasvaa, monissa muissa maissa se onnistuu muillakin keinoin. Enkä tarkoita E-koodeja. Hienostuneemmasta makumaailmasta löytyi erilaisten liköörien ja suklaiden lisäksi sitrushedelmiä ja basilikaa.

No mites ne linnut sitten? Itsenäisesti retkeilevän omatoimimatkaajan silmin Unkari ei välttämättä ole se helpoin maa, sillä monista paikoista saa parhaimmat puolet irti oppaan kanssa. Kiskunságin kansallispuistossa ei käytännössä katsoen ollut minkäänlaista merkittyjen reittien verkostoa, kansallispuiston karttaa ei tullut missään vastaan (toisaalta eipä sitä hirveästi etsittykään), eikä maastossa löytynyt hirveästi opasteita tarkkailupaikoille ja lintutorneille. Seuraavalla kerralla pitänee lähteä myös Hortobágyyn, siellä fillarivuokraus muutamaksi päiväksi ja omatoiminen retkeily reittejä pitkin toimisi, kiitos kirjallisuuden ja valmiin reittiverkoston.

Auto olisi ollut hyödyksi myös Bükkin kansallispuistossa, missä vain kävellen tehdyt retket yhdestä paikasta käsin osoittautuivat pitemmän päälle puutteellisiksi. Tai, pääsisihän sitä Egerin kautta busseilla muualle kansallispuiston reuna-alueille, ehkä keskiöönkin, mutta kuka sitä metsäsamoilua haluaa yhdeltä iltapäivällä aloittaa. Autolla pääsisi kartan avulla hyville mestoille haluamaansa aikaan. Mutta käykööt tämä reissu esimerkkinä siitä, että vuokra-autottomilla reissuilla saa myös paljon irti.

Pusztan erikoisuuksien (aavikkohaukka, isotrappi, keisarikotka) lisäksi Unkari on todellinen tikkamaa. Pohjantikkaa ei ole koskaan maassa havaittu (lajia esiintyy kyllä Karpaattien kuusimetsissä), mutta Noszvaj'n ympäristössä kahdessa päivässä havaitut yhdeksän tikkalajia (käenpiika, palokärki, harmaapää-, viher-, pikku-, tammi-, käpy-, syyrian-, ja valkoselkätikka) kertovat maan lintumatkailupotentiaalista länsimaalaisten ornien silmissä. Intensiiviretkeilyn raportoinnin ohella tuli spekuloita muuta Unkarin lintumeiningistä ja saas nähdä millainen addiktio täällä reissaamisesta kehittyy, maalla kun on kokonaisuudessaan mahtavat lintupuitteet vuoden ympäri...

Loppuun vielä kiitokset järjestelyavuista ja matkavinkeistä Jan Södersvedille, Aili Jukaraiselle, Timo Metsäselle, Jorma Tenovuolle, Csaballe loistavasta opastuksesta - ja erityisesti rakkaalle Susulle mitä parhaimmasta seurasta ja lintuintoilun sietämisestä! =)