31.12.2020

Vuoden viimeiset ja spondevuodariprojektin viimeistely

 

8.12.

Yleiskunnon palauttamista yrittävä lenkkihaaste on alkanut ihan mukavasti vielä, pari päivää sitten löysin Kyläsaaresta Kalle Mellerin, yritettiin VKL Timali -ryhmän nuotittamaa huuhkajaa. Onnistuttiin näkemään kyllä ne varikset jotka buboa hätyyttelivät =D

Tänään Sturenkadun Alepan ohi lensi mustavaris.



9.12.

Eka linturetki sitten Haliakselta poistumisen! Sovin Viikin kierroksen uuden biologikaverini Anitan kanssa; Gardenian yli lentää kottarainen, Keinumäessä ihmetellään mustarastaspaljoutta ja fiilistellään ketterää varpushaukkaa. Fastholman kärjestä löytyy pieni parvi viiksitimaleita, mut muuten niemi on aavistuksen tyhjän tuntuinen. Ilmankos, kun keskeisellä paikalla ollut ruokinta on supistunut melkoisesti, kuvaajien mukaan siinä kuitenkin käy nakkeli.

Paluumatkalla takaisin kampukselle kuitataan isolepinkäinen, fiilistellään yli 400 kanadanhanhen kerääntymää, moikataan tuttuja (kiitos Tomu!) ja poiketaan vielä Lintuvarusteessa. Vähän vaan jäi orpo olo, kun marraskuun lenssun takia jäi se talvilintureitti kiertämättä...


19.12.

Tällä kertaa Haltialaan ja Joni Uusitalon matkassa. Sosiaalinen puoli oli itse linturetkeä tärkeämpi, Jonin kanssa fiilisteltiin mm. bändinsä uutta debyyttialbumia ja juttua olis riittäny puolet pidemmälle reissulle. Fiilistelyyn lukeutuivat myös Haltialan keltasirkkumäärät, upeaa joenvarret, aarnialueen sammalkerrostumat, mainittavimpina lintuhaviksina isolepinkäinen, pari kanahaukkaa ja 16 kottaraisen parvi.

"Out there's a fisher divine
but is it for us?"

Laatua.


22.12.
 
Kuningaskalastaja! Vihdoin! 

Talvipäivänseisauksen jälkeen oli hyvä aloittaa seuraava kohti valoa suuntaava sykli spondevuodarilla 253! Kolusin Janakkalassa muutaman sopivan näköisen joenvarren läpi ja tärppäshän se! Ei oo helppo, pimeänä päivänä tummaa joenpengertä vasten, mutta aika rarisen tärinän moisesta sai, olihan tuo itselle vasta toinen havis Suomesta.

Kunkkuhabitaattia


Siinä!

=D



26.12.
 
Talvilintulaskenta reitillä Virala-Hyvikkälä. Pikkupakkasta, täyspilvistä, tyyntä. Aamu alkaa aika ristiriitaisissa tunnelmissa, pihapiirissä ja naapurustossa tuntuu olevan yllättävän vähän tinttejä, mut varpushaukka sentäs ohittaa pihan saalistuslennossa. Oliko peräti uusi laji reitille...
 
Sama fiilis jatkuu reitin ekan kolmanneksen aikana, tyhjältä tuntuu. Suojärven kupeessa metsätien varrelta löytyy riistapelto ja ihan-kuin-oisin-kuullu-ison-urpiaisparven-ääntä -fiilis käy toteen, kun jään arpomaan rypseiltä levottomasti ilmaan poukkoilevan lintupallon kokoa ja koostumusta. Kolmisensataa lintua siitä saa useammalla yrityksellä, porukasta uskaltaa 12 tiklin lisäksi eritellä ainakin kuusi tundraupriaista. Nämä parvet ovat syystäkin levottomia, ja pellon reunapuissa lehahtaa kierroksen toinen varpushaukka. Samoin Suojärventien päädystä löytyvä itselle uusi ruokinta ilahdutaa, mustarastata ei tällä reitillä aina näe ja kiintiöviherpeipot olivat vaihtuneet kahdeksan peipon parveen.

Hyvikkälän puolella seulon uutta, peltotienvarren rudella viihtyvää urpiaisporukkaa ja kirjaan havikseen hienon koiras-tundraurpiaisen. Viralanjärven eteläpäädystä löytyy piekana tutulta paikalta, mut siihen ne yllätykset sit jäävät. Ois voinut päästä mukavaan lajimäärään, mutta tikkalajisto jää yksipuoliseksi ja pari muutakin "itsestäänselvää" lajia jää havaitsematta. Puukipijöitäkin vain yksi yksilö, töyhtötiaiset sinnittelivät vielä kolmella linnulla. Lintulajeja yhteensä 28, mainitaan vielä kolme kanahaukkaa ja 41 laulujoutsenta.

Hakkuukuvat on niin nähty, laitetaan vaihteeks tämmönen

Riistapelto tuolla takana

Piekanan noin neljän pikselin kokoisena



29.12.
 
Vielä sitä malttaa jotenkin yrittää, tänään suuntasin pitkästä aikaa Suomenlinnaan ja kohdelajeist ainakin jaksaa haaveilla =D mutta paikan päällä en viihtynyt reilua nelituntista enenpää. Kiertelyä, suojapaikkojen etsimistä, ruderaattien komppaamista ja staijaamista, ilman oikeastaan mitään tavanomaisesta poikkeavaa. Merellä vielä aika vähän vesilintuja (alli 250p, telkkä 32p, merimetso 3p ym.) kun suurin osa saaristosta ja sisämaan isoista vesistä on edelleen auki. Petopuolelta merikotka 4p, kanahaukka 1 ad k p ja aalloista halli 2p, maalinnuista en kirjannut kuin kuusi mustarastasta ja kuusi urpiaista.





31.12.
 
Tänä talvena Ahvenanmaan laskennat olivat jäämässä väliin ja suuntasin uudenvuodenviettoon Ossin & Mintun luo Laukaaseen! Vuoden viimeinen päivä vietettiin Ossin "piiriskaban" säteellä, autossa istumisen ja keskisuomalaisten sulapaikkojen kouluamisen vastapainoksi yritin auttaa Ossia peltolakeuksia ja metsänreunoja tähystämällä. Tavoitelajit jäivät kuitenkin saamatta, pikku-uikkuja todistetusti maakunnasta löytyy, mutta tämän päivän lintu ilmoitettiin Jämsästä - sellaisesta paikasta minne ei oltais edes osattu mennä =D 
 
Potentiaalisia sulapaikkoja siis käytiin läpi tehokkaalla ja systemaattisella tahdilla. Jotain sinne Tiiraan Ossi kuitenkin kirjasi: Laukaan Tarvaalaan Kirkkovirrasta viisi telkkää sekä Koskenlahdelta myös viisi telkkää, Vuonteelta 42 laulujoutsenta, Kangaskylän pelloilta isolepinkäinen ja taidettiin me näin marjapulan aikana pari räkättirastastakin nähdä. "Jaettu pettymys on kaksinkertainen pettymys" oli taas sellainen huuli joka tässä kokoonpanossa vaan pahentaa psykoottisia naurukohtauksia. 

Spondevuodarikertymä "jäi" Janakkalan kuningaskalastajalla lukuun 253, Jarkko Santaharjun edellinen SE-tulos (252 vuodelta 2017) on nyt ohitettu. MäkPe porskutti joulukuisella pikkukanadanhanhella lukemaan 254, mutta en anna parin Haliaksella nuijatun lajin jäädä hiertämään =) tänään illalla juhlistettiin hopeasijaa, kuunneltiin Insomniumia, sähellettiin varjomääritysskaba ja saunottiin. Samalla sai ääneen hyvien ystävien kanssa pohtia sitä, kuinka etuoikeutettu ja onnekas saa olla, kun tällaisena vuonna on saanut mennä ja tehdä maastossa just niin paljon kun on jaksanut ja huvittanut. Nimenomaan siitä nöyrästä näkökulmasta, ei tällainen itsestäänselvää ole. Niin pitkään kuin sen tiedostaa, niin intoa ja riemua tästä lintukohkaamisesta riittää vielä pitkälle.
 



3.12.2020

Halias 9.11.-2.12.2020 - loppukiriä

 

 
9.11.
Ma
 
Haviskrapulahan sieltä tuli, huikean viikonlopun jäljiltä, samoin 12m/s voimalla puhaltava luoteistuuli. Vakiolla 6 pilkkasiipeä m, lounaassa 600 allia p. Vakion jälkeen niemeä kiertämään, kiireisimmät bongarit olivat kuitanneet eilen löytyneen kashmirinuunilinnun edelleen paikalliseksi, saapuessani tsekkaamaan paikkaa iltapäivän puolella vastaan tulivat Aatu ja Jussi Lindström. Ehdin takseeraamaan tyhjän oloisen särkän ennen kuin lintu löytyi uudelleen ja nämäkin herrat pääsivät sitä fiilistelemään. Paikalta löytyi myös renkaaton naaras-valkoselkätikka. Loppupäivän ohjelmassa huussin säiliön tyhjennys ja polttopuuvarastojen täydennys.
 




10.11.
Ti

Ei tällaisia ulkoilukelejä uskois marraskuussa näkevänsä: aamulla vain aavistuksellinen puhallus pohjoisesta, iltapäivällä pläkätyyntä, aurinkoa koko päivän. Bunkkerilla elämää kului neljä tuntia ja vartti, muutolle kirjasin viisi kaakkuria, nuoren kuikan, 16 pilkkasiipeä, västäräkki, kolme rautiaista, 8 pyrstötiaista, 233 sinitiaista, harakan, 47 pikkuvarpusta, 276 peippoa, nokkavarpusen ynnä muuta, sekä päivän ainoaksi lisälajiksi jääneen vuorihempon. Aivan, linnustollisesti tätä päivää en osannut täysin hyödyntää ja vähän tässä alkaa olemaan paineita sen tunturikiurun paikkaukselle. Staijien jälkeen niemeä kiertämään ja päivänpinnasaldoon sain sentään muutaman lisäyksen, mutta humeikin tuntuu vaihtaneen maisemaa kun tänään paikalla käyneiltä bongareilta ei päivityksiä kuulunut. Oli tää hienoa silti!









11.11.
Ke

Siirtymä linnustollisesti vaisumpaan suuntaan, muuten ois jäänyt melko ontoksi ilman vakion 11 pilkkasiipeä ja nyt plusan rajan metsästä löytynyttä naaras-valkoselkätikkaa. Renkaaton, liekö sama lintu kuin eilen. Asemalle saapui illalla Jarkko Santaharju, joten odotetunlaista säpinää oli luvassa ja päiväkirjatekstitit jäivät kaiken muun ohella hieman tyngiksi =D iltapäivällä käytiin tietenkin Gåulla ja Jarna viritteli pöllöpyyntiä illaksi.


12.11.
To
 
 Pitkäaikainen staijas vakion ja vieraileva rengasta lomaili verkoilla. Peippo, spinari ja kolme tulkkua piristivät tinttisälän seasta. Jarkko kuuli pihaan taivaalta isokirvismäistä ääntä, just samaan aikaan kun olin rinteessä laskeutumassa alas bunksulta =D keli on alkuviikon jälkeen lämmitä ja rarista, mutta enempää ei osattu, Gäun mainittavimmat paikallisina kiuru ja niittykirvinen. Illalla fiilisteltiin tuoreahkon Suomileffan teepaitavalintoja ("I put the black in black metal").


13.11.
Pe

Lintumaailmassa ei kummoisempia muutoksia, samanmoista puuhastelua ja fiilistelyä kuin eilenkin. Lapasotka särkän takana ja kotilahdella pari tavia. Asemalle saapuivat illalla Jukka Vilen, Petri Saarinen ja Tuukka Kupiainen, joten tunnelma sähköistyi entisestää. Tuukka värkkäs kaudenpäättäjäiset vol II kuskaamalla juhla-aterian aineksia. Grilli kuumaksi ja iltaa vietettiin pitkään, myös sisätiloissa, mm. Steven Wilsonin, Toolin, Insomniumin ja Nofx:n tuotantoa fiilistellen.
 
 
14.11.
La

Jumalauta, aamusta tujuja flunssan oireita eikä oikein kyennyt staijaamaan. Iso sääli, sillä tällä kokoonpanolla olis mielellään remunnut maastossa enemmänkin. Jengi staijasi vakion ja komppasi aluetta tehokkaasti, päivän parhaana ensin Gåulta löytynyt virtavästäräkki, joka myöhemmin iltapäivällä ylitti myös pihan. Olin sisällä pakkaamassa, Jarkko ja Tuukka olivat patiolla, kun Jarkko huusi linnun. Kumma kyllä ehdin sisätiloista tilanteeseen mukaan, Jarkon sanoin "harvoin tuossa noin käy mut ihan kuin tuo lintu olis jääny tuohon Munkhamnin päälle hetkeks roikkumaan =D" lisäksi Tuukka ja Jarkko näkivät ilmeisen pikkusirkun plusan rajalla, mutta sitä lintua ei saatu naulattua.

Joten eipä siinä muuta mahtanut, kuin pummata Petriltä kyyti Hankon rautatieasemalle ja poistua kotiin. Ensi viikko oli tarkoitus pitää joka tapauksessa lomaa, mutta poissa Helsingistä, silti sisälomailuksi tämä meni. Kiitos viikonloppujengillä kauden toisista päättäjäisistä ja Petrille vielä erilliset kiitokset kyyditsemisestä. Maanantain koronatesti oli onneksi negatiivinen, joten sen pahempaa karanteenia ei tarvittu. Lisäksi Sami Virta saapui paikkaamaan maanantaista eteenpäin.
 




24.11.
Ti

Asemalle päivän viimeisissä valoissa, plusan raja tulvii ja veemäistä ois ollu kulkea se pimeässä. Liisa-myrsky ei onneksi koetellut Hankoniemeä kauhean pahasti, merilinnut vaan taisi taas jäädä näkemättä. Jurmossa ois ollu mitä mainioin keli sirrien rengastamiseen, mutta pääasia että pysyi terveenä.


25.11.
Ke

Tästä alkaa Aintilan pojan tämän syyskauden loppukiri, tavoitelajeina koskikara, pikkujoutsen, pikku-uikku ja tunturikiuru, mutta saas nähdä miten käy. Olo on puolitoista viikkoa sitten alkaneen lenssun jäljiltä vielä vähän puolitehoinen, onneksi leppoisa keli armahti. Keskiviikon aamu valkeni pilvisenä, sateettomana ja heikkotuulistena, marraskuisempaa säätä saatiin onneksi vasta iltahämärän puolella. Vakiolla jaksoi takoa lomakkeesta yhden sarakkeen täyteen, muutolla mm. kaakkuri, neljä haapanaa, 11 lapasotkaa, 415 allia + 400 p, 8 pilkkasiipeä, pari merimetsoa ja kulorastas, niemeltä puolestaan harmaahaikara 22p Gåun lahdella, peukaloinen 4p, mustarastas 10p, punakylkirastas 2p, harakka 1 pihassa paikallisen oloisena. Lajeja yhteensä 38, joka on kai marraskuun loppuun kelpo määrä. Päivän negatiivisempana puolena pari Gåun särkältä löytynyttä kalastajaa, olivat onneksi yhteistyökykyisiä eikä tarvinnu asiasta ruveta vänkäämään. Muutoin oli oikeastaan kiva tulla vielä hetkeksi takaisin.




26.11.
To

Aamupäivän yhtenäistä sadetta, joten uskaltauduin ulos vasta puolenpäivän tuolla puolen. Gåbin kalliolla huusi pikkutikka ja särkän rudelta löytyi tundraurpiainen, muutoin rannat ja metsäpolut eivät uutta antaneet, peukaloisia 3p ja punarintoja 2p, Gåun harmaahaikaratkin vähentyneet tusinaan. Kevyellä iltapäivästaijilla kirjasin muuttavat 31 pilkkasiipeä lounaaseen ja tukkakoskelon länteen.


27.11.
Pe

Päivälämpötilat putosivat eilisen kymmenestä plusasteesta noin kahdeksalla asteella, tuuli kääntyi pohjoiseen ja voimistui. Aamulla piti olla kuulasta ja kirkasta, mutta säätila toteutui alapilvinä ja lumikuuroina. Lintua kuitenkin liikkui ja viihdyin bunkkerilla vuodenaikaan nähden ruhtinaalliset neljä tuntia. Muutolla laulujoutsen 149, kanadanhanhi 186, valkoposkihanhi 1m, merimetso 5, varpushaukka 1, hiirihaukka 1, piekana 1, kottarainen 8, pikkukäpylintu 2 ja isokäpylintu 1. Långörenin tyven suuntaan laskeutui jalohaikara, tuon vois nähdä vielä ensi kuun puolellakin. Staijin jälkeen niemen kiertelyä ilman mainittavia lisähaviksia, lajeja päivälle mukavat 38.




28.11.
La

Koillistuuli rauhoittu hieman eikä tänään onneksi mitään satanutkaan. Lintujen muuttopaineet purkautuivat eilen, tänään massaa oli vähemmän liikkeellä ja sen kunniaksi bunkkerilla tuli seisoskeltua puoli tuntia vähemmän. Muuten saman taktiikan mukaan kuin eilen ja jotain hajontaa haviksissakin: kaakkuri 3m ja harmaahaikara 36 p (22 idässä, loput Gåulla), kanahaukka 1p, kuusitiainen 4m, peippo 2p 9m, isokäpylintu 1m ja pajusirkku 1m, erikoisimpana kurki, joka ylitti niemeä matkalla etelään Kalskärsbergetin päältä kun olin luontopolulla matkalla Gåulle. Lajeja 34.


29.11.
Su

Aamupalaa syödessä sääennuste näytti siltä, että vakion saisi staijata pihalta ja loppupäivänkin sais ulkoilla sadevaatteissa. Vakion ekan tunnin jälkeen sateet kuitenkin väistyivät eikä itätuulikaan lopulta kauheasti vaivannut, vaan tällä puolella niemeä oli ajoittain ihan leppoisaa. Haviksina mustalintu 3p1m, kaakkuri 1m, sepelkyyhky 1p, pikkutikka 1 k p Gåbilla, tilhi 42m, peukaloinen 5p, punarinta 2p, pyrstötiainen 6m, isokäpylintu 3p, parhaana naaras-valkoselkätikka Munkhamnin ja "Sylvian" välisessä metsikössä. Iltapäivästä saunan puuvarastojen täyttöä ja yhden huussisäiliön tyhjentäminen, nyt siellä on pitkälle talveen yksi tyhjä varalla), sen kunniaksi myös viikonlopun saunavuoro siirtyi tälle päivälle.


30.11.
Ma

Hiljaista, vakiolla ei liikkunut lokkikaan. Kirjauksia muuttolomakkeelle ruhtinaalliset seitsemän, joista yhtenä kuitenkin kaakkuri länteen ja toisena kurki pohjoispuolelta Hanko kohti. Muut havikset: kyhmyjoutsen 90p, telkkä 120p, harmaahaikara 12p, harakka 1p pihassa ja isokäpylintu 1p Gåun männikössä.

Myöhemmin iltapäivällä Aatu soitti ja kertoi Gåsörsbuktenin pohjujkasta käsin katselevansa - kiikareilla - mielenkiintoisen näköistä isoa vesilintua. Mertsimetson kokoluokkaa, mutta "ei näytä merimetsolta", ja vois olla iso kuikkalintu. Kello oli jo yli kolmen, mutta mä läksin yrittämään. Gåbin kalliolta näkyis yksi iso vesilintu "joka vois ehkä olla se", sit ehdin vielä ihan kelpo valoissa pohjoisrannalle, mutta lintu oli varmaan lipunut jo niin pitkälle luoteeseen, ettei väreilyssä kelluneesta yhdestä isosta linnusta saanut edes lajiryhmää irti. Enkä mä sit kirjannu tietokantaankaan mitään ja Aatu laittoi omansa Tiiraan. Mut näitä tulee ja menee, huomenna pitää yrittää heti vakion jälkeen pohjoisrannalle, josko lintu olis jääny selälle yöpymään.
 


1.12.
Ti

Joulukuun ensimmäisenä länsituuli yltyi ja niemenkärki tuntui entistä tyhjemmältä. Haviksiin kuitenkin alli 800p, kaakkuri 5m, peukaloinen 3p, punarinta 2p ja isolepinkäinen 1p retkenpinnaksi aseman pihasta. Päivän päätteeksi alustavaa pakkailua ja pientä säätämistä (mm. asemalomakkeen sähköisen peruspohjan toimittaminen Aksulle ei ollu ihan niin simppeliä kuin ensin ajattelin =D ), huomenna lähtö. Lajimäärä putosi lukuun 26.


2.12.
Ke

Kovaa etelätuulta ja tihkusadetta. Tuli päivän aikana mieleen, kun joskus kun on koko kesän maastoillut Kilpisjärvellä ja lähtöpäivänä se paikka on näyttänyt parhaat puolensa... no, tänään ei ollu sellainen päivä =D eikä oikeastaan tarvinnutkaan, kiva se on silti viimeistään alkukeväästä 2021 tulla takaisin ja hienoja päiviä luulis riittävän ensi vuodellekin. Tänään vakiolla tukkasotka ja kaakkuri, tämän viimeisen etapin aikana retkenpinnoja yhteensä 64. Haliasvuorokausia puolestaan on kertynyt 636. Illan viimeisissä valoissa veks ja kohti Helsinkiä, Sami Virta jatkaa tästä talviekoskaban merkeissä.

Kantahämäläisen syyskausi Haliaksella päättyy tähän, iso kiitos lintuasematoimikunnan pj Aksulle, Tringan pj Jukalle, asemanhoitajille, toimikunnalle, Johannekselle syksyn opastusten koordinoinnista, kaikille joiden kanssa on saanut asemalla tänä vuonna viettää aikaa sekä kaikille niille joiden kanssa tätä maastokautta on päässyt fiilistelemään ja kiroamaan myös etänä. Kiitos ja anteeksi!

 
Lähtöselfie. Kiitos Halias!

 

9.11.2020

Halias 23.10.-8.11. - "Nebu ja humei!"

 

 
23.10.
Pe 

Vaihteeksi länsituulta ja vakio etelämetsän suojista. Aamupäivän puolella tuuli hieman tyyntyi ja päästi tiaista liikkeelle, seurauksena 110 käsittelyä vakioverkoista. Tiaisten mukana niemeen saapui pari pähkinänakkelia. Tänään ei nähty kajavaa, mutta jalohaikaroita kehdattiin kirjata 2m, eka SW 11:12 ja toka samaa linjaa 12:27. Touko ynnäili lounaisestai horisontista 30 000 allia p. Kivitasku ed p. Jösse, Valpuri ja Touko poistuivat, tilalle Inari Nousiainen, Valtteri Lehto, Tatu Hokkanen ja Petro & Alpi Pynnönen. Lajeja 56 + klo 22 jälkeen Tatun tuoma helmipöllö.





24.10.
La

Tästä kehkeytyikin sit oikein hieno päivä! Vaikka aloitus olikin melkoisen tyrmäävä, heti kahdeksan jälkeen Petron piippari lauloi Morgonlandetilta WSW muuttaneesta amerikanjääkuikasta. Pikkulintujen ynnäily keskeytyi hetkeksi ja syksyn pitkäaikainen itki hiljaa sisällään muutaman kyyneleen. Sinne meni, ei mahda mitään. Ja siitä selvittiin, lisäksi läntisen puoleinen tuuli hieman yltyi ja keskitti muuttoa niemenkärkeen; tiaisia ynnäiltiin vajaa tonni, niiden mukana jälleen pari pähkinänakkelia. Petro tietenkin vastasi päivän lajeista ja löysi oikein hyvän paikon aamun nuijaukselle, huutamalla kahden uuttukyyhkyn kanssa pohjoisiin matkanneen turturikyyhkyn! Ja minä kun luulin että se spondevuodari oli menetetty. Vakion jälkeen Petro kepitti idästä saapuneet kaksi pikkukajavaa, jotka Valtsun kanssa kopattiin Länsikärjestä käsin. 

Koko päivän Gåun lahdella hengannut jalohaikara herätti keskustelua =) Petro kirjoittikin päiväkirjaan, että "nyt on tultu siihen pisteeseen, että kun huutaa bunkkerilta jalohaikaran paikallisena, kukaan ei tule katsomaan. Eikä Gåulta vastaan tullut retkiporukka enää muista edes mainita nähneensä jallun. Se siitä, hei hei ex-rariteetti! Turturikyyhky on uusi jalohaikara." Niin, minkäs sille mahtaaa, tältä Haliasnoviisilta puuttuu edelleen se nokikana Haliaspinnoista. Kuningaskalastajaa etsittiin kuumeisesti, kun Haliasemeritus Vattulainen ilmoitti sellaisen eilen näheensä Gåsörsbuktenin pohjukassa. Kalskärin ja Gåbin välisestä metsästä löytyi kaksi valkoselkätikkaa, Petro puolestaan komppasi Kalskärin tyveltä huuhkajan. Illalla saunoa, ei tää nyt niin kauheen huono ollut!




25.10.
Su

"Pelottaa ajatella millanen rari huomenna nähdään."
"Pelottaa ajatella jos huomenna ei nähdä mitään!"

Tällaista sananvaihtoa käytiin eilen illalla, muun muassa, ja voitte vain arvata kuinka hyvin siinä kävi. Maankaatopaikalla mustakurkkurautiainen ja mustapäätasku ed p, täällä päivän parhaimmista vastasivat viiden sepelkyyhkyn kanssa kärkeen saapunut turkinkyyhky, Gåulla edelleen hengaileva jalohaikara ja Jössen värirengastama valkoselkätikka plusan rajan tuolla puolen. Maakotka paineli pohjoispuolelta länteen, aamuneljän rundilla niemessä huusi varpuspöllö. Aamukuuden verkkorundi puolestaan antoi sarvipöllön ja toissayöltä tutun helmipöllön. Renkaisiin myös nuori kanahaukka ja kaksi päivän viidestä harmaapäätikasta. Valtsu, Inari, Petro ja Alpi poistuivat, tilalle Jonne von Hertzen, Aksu Lehikoinen ja Sanna Aarnio. Lajeja 77 ja verkkoja olis tarkoitus tuulettaa vielä alkuiltaan asti.
 
 
 






26.10.
Ma

Kova etelätuuli ja utuinen horisontti eivät kauheasti lupailleet. Nyt sieltä tyhjästä kuitenkin nyhjästiin ja upeasti alkanut kajavasyksy sai jatkoa kahdella uudella yksilöllä; Aksu spottas nuoren eteläpuolelta länteen klo 8:15 ja kantis sai luvan löytää vanhan linnun, samaa linjaa klo 10:50. Maankaatopaikalta Neljän tuulen tuvalle siirtynyt keskisuomalaispoppoo piippas kolmen nuoren kajavan parven tähän suuntaan mut niihin ei ehditty, ja parvet ovat vielä tältä syksyltä näkemättä. Tänään lisästaiji vakion päälle kuitenkin kannatti, kun piirun verran ennen puoltapäivää bunkkerin ohitti pikkusirkku, putosi kaakkoisrannan suuntaan mut ei löytynyt enää uudelleen. Silti se mieluisin yllätys iski kun poistuin alas lounastauolle, rinteessä tuli Tatu vastaan ja ojensi kouraan isolepinkäisen! Jostain syystä oon haaveillut lajin näkemisestä kädessä jo jonkin aikaa ja nyt natsas! Kuvattiin ja fiilisteltiin kuin kovempaakin raria, jostain syystä Aksun kädet vuotivat pahemmin verta kuin mun... ja tuli sieltä verkosta aika pian palokärki lisää vahinko tekemään.
 
Lisäyritystä lyhyellä iltapäivästaijilla ja Gåun reissulla, mutta uusia lisähaviksia ei saatu. Aaamupäivällä tuttu värirenkaallinen valkoselkätikka jäi tällä kertaa keskikallion petoverkkoon. Pikkulokki 1'p, harmaapäätikka 1p1m, mustapääkerttu 2p reng. Aksu valjasti yhdelle mustarastaalle gps-lähettimen, vastakappaleina ovat eri puolille Keski-Eurooppaa (ja myös tänne) sijoitetut vastaanottimet, jotka kertovat jos lintu on viiden kilometrin säteellä laitteesta. Max Plank Istutut, ilmastonmuutos, mitänäitänytoli, mutta Halias 2.0. lähestyy.
 
Jonne veks, tilalle Juha "pyöräilevä bongari" Kylänpää, Aapo "missä ovi" Salmela ja Giorgio Zavattoni. Päiväretkellä Ilse Klockars ja jo useaan otteeseen iemellä vieraillut Sanna Kannisto. Hieno päivä tämäkin!
 
 



Särkällä on hylkeenraato (tuossa vasemmalla)

27.10.
Ti
 
Eipä tuo taaskaan paljoa luvannut, etelätuulta 11m/s, sadetta ja utua. Vakio staijattiin ja tällä kertaa Juhan ei tarvinnut yhtä aamua enempää staijata, kun tärkein tavoitelaji hoitui. Mies itse spottasi itäpuolelta nuoren pikkukajavan ja ekovuodarin numero 279, kuroen kiinni vanhaan ennätykseen!  Myöhemmin aamulla ihmeteltiin rinteessä intensiivisesti iihppaillutta lintua, joka aika nopsaan hiljeni. Mysteeri selvisi kosteikkoverkolla, mistä Aksu kuskasi näytille mitä hienoimman koiras-mustaleppälinnun! Kuvattiin lintu huolelella aseman pihassa ja saatiin tähän päivään kunnon aivopierujakin, kun joku erehtyi kysymään että mistä tuon tunnistaa vanhaksi koiraaksi... =D
 
 
 
 





28.10.
Ke

Edellisestä aurinkoisesta päivästä tuntuu olevan ikuisuus. Tänään Bengtskärin majakka piirtyi horisonttiin varsin skarppina pitkästä aikaa. Muutonhavainnointia suoritettiin lähes yhtäjaksoisesti klo 7.35-16.00, verkkojakin pyynnissä aktiivisesti kun kaksi rengastajaa kärjessä touhuilee apulaisineen. Pikkukajavia nähtiin tänään kaksi, eka juvi just vakion päätteeksi itäpuolelta (palloili määrätiedottoman oloisesti ja tais poistua lopulta NW - - ), tokan Aksu hiffas pihasta suuntaamassa pohjoiseen. Gåulla on nyt kaksi jalohaikaraa ja yksi harmaahaikara. Puoliltapäivin pihaverkkoon pamahti hernekerttu, Aksu kelaili siitä blythii/halimodendri-porukan edustajaa, lyhyt nokka ja laajalti valkoiset uloimmat pyrstösulat. Lintu ei äännellyt. "Tulis jo niitä oikeita rareja."

Muutoinhan tää oli melko vaatimatonta. Sepelhanhia a5p, lapasorsa /4p, haahka 70p1m, alli 2500p, kaakkuri 11m, sinisuohaukka 1'm, varpushaukka 18m, naurulokki 20p31m, kalalokki 350p 599m, riskilä 2p, pähkinähakki 4m (1 itäinen renkaisiin), tikli 63m, hemppo 47m, lajeja yhteensä 61.
 
 







29.10.
To

Näkyvyys säilyi ennallaan ja tuuli tuntui aavistuksen tyyntyneen, ei onneksi liikaa, sillä vakiolla oli pitkästä aikaa pienen pikkulintuhässäkän makua. Puoliltapäivin parit sadekuurot hyydyttivät menoa, mutta ajankohtaan nähden kerättiin oikein mukavia summia: kuusitiainen 138m, sinitiainen 524m, talitiainen 416m, pikkuvarpunen 55m, peippo 954m, järripeippo 902m, viherpeippo 149m, tikli 59m, hemppo 80m, punatulkku 334m. Lisäksi harmaapäätikka ja pikkutikka +1p, kangaskiuru 1m, västäräkki 1m, pähkinähakki 10m, eilinen hernekerttu ed p. Lounaassa 8 000 allin pilvi ja lisälajit aika tuttua osastoa: pikkukajava 1' S 8.10 --, jalohaikara 2 nous E, vuorihemppo 2m (kolmaskin meni mut ei osattu), lajeja yhteensä 69. Aapo poistui, siitä huolimatta kiva päivä!

Iltahuudon jälkeen alkoikin tapahtumaan ihan eri tavalla. Petoverkkoja pidettiin auki reippaasti auringonlaskun jälkeen, kun Aksu lähti pöllövakion jälkeen sulkemaan niitä sateen uhkan takia, Munkhamnin petoverkossa killui kuitenkin pari pöldeä ja samalla rundilla tuli kaksi lisää, loppusaldona tämän vuorokauden puolella suopöllö, helmipöllö ja kolme varpuspöllöä, aamuyön aikana saatiin vielä kaksi varpuspöllöä ja toinen helmipöllö. Unet jäi kaikilla vähiin mutta entäs sitten, näitähän pitää hitto vie hyödyntää.





30.10.
Pe

Tästä päivästä saatiin sit satumaisen heikkotuulinen! Pikkulintumuutto todettiin edelleen reippaaksi, mm. sinitintti 324m, tallari 176m, pikkuvarpunen 124m, tikli 25m, urpiainen 108m ja punatulkku 202m. Muutolla myös vuorihemppo ja iltapäivällä tunturikiuru, jolla herra Kylänpää on saavuttamassa uuden ekovuosipisteiden Suomenennätyksen! Tää spondevuodari-intoilija nuijas linnun, mutta sainpahan fiilistellä naisvankiloilta löytynyttä varpuspöllöä - ja niitä muutamaa peukaloista, jotka kiivaasti pikkupöllöstä varoittelivat. Pitkäaikaisen naftaliinista löytyi sopivasti pullo skumppaa, joka korkattiin Juhan saavutuksen kunniaksi. Halias onnittelee!

Tänään suoritettiin myös ensimmäiset yölintuopastukset asemalle. Kaksi ryhmää käsiteltiin öisen Haliaksen tavoille välillä 18-21, joista molemmat näkivät myös vähintään yhden pöllön! Aikaisemmin päivällä asemalle saapuneen Johannes Silvosen kanssa vastaanotettiin ryhmät kapun penkiltä, saatettiin ryhmät pihaan, missä Aksu oli paikalla, molemmilla kerroilla valmiiksi pöllö käsissään. Yleisölle kerrottiin yömuuton saloista sekä aseman otollisesta sijainnista mm. pöllöjen rengastukseen. Pihalta Aksu ja Johannes veivät ryhmät Munkhamnin petoverkon puolelle, samalla kun kantahämäläinen teki uudet verkkokierrokset. Keli kyllä suosi tällaista tapahtumaa, kun tyyneltä yötaivaalta kaikui tauotta punakylkirastaiden ynnä muiden yömuuttajien ääniä. Vaikea uskoa, että näin ennakkoon sovitulle tapahtumalle olis onnistunut puitteet näin hyvin. Paikalla käväisi myös kaksi toimittajaa, toisen ryhmän poistuttua aseman alueelta kuultiin Johanneksen kanssa yötaivaalta myös kaulushaikara. Kerrassaan erikoisen ja erityisen päivän lajisumma kohosi 80 tuolle puolen - ei uskois et ylihuomenna on jo marraskuu! Pyry Laurikka saapui illalla asemalle, eikä olis voinut ajoittaa saapumistaan yhtään paremmin, sillä...
 




31.10.
La

Hoppsansaa!! Aamukolmelta aseman makuuhuoneen valot lyötiin päälle ja Aksun saatesanoin ("Nyt on iso. Nyt kannattaa tulla kattomaan.") myötä porukka heräili kohmeisina ja epäuskoisina. Juha puhui huuhkajasta, itse mietin että "kyllähän sitä nyt jumalauta huuhkajaa varten pitää nousta ylös", Johannes puolestaan kuittas jälkikäteen että "pitikö jonkun huuhkajan takia näin hyvien unien keskeltä herätä". Totuus oli kuitenkin tarua ihmeellisempää, sillä makuuhuoneen oven tuolla puolen Sannan sylissä odottikin lautasanteinneilla ja vaaleilla puoliympyröillä koristeltu iso harmaa: LAPINPÖLLÖ! Aseman neljäs melkoisen ihmettelyn ja äimistelyn keskellä. Siinä joku tais pudota linnun edessä polvilleenkin. Tästä linnusta suuri kunnia Sannalle, joka vierailevana aineistonkerääjänä otti pöllörundit haltuun ja tuli herättämään Aksun saatesanoilla "yhdessä verkossa on sarvipöllö, toisessa varpuspöllö ja vielä yhdessä sellanen iso harmaa pöllö". Aksu oli lähtenyt irroittelemaan ja hämmästys tais olla melkoinen, kun "... heeeetkinen ei tuo oo mikään viirupöllö" =D ja sit saatiinkin herätellä asemalla väkeä. Hitto vie kun oli hieno! Pitihän se omiin kätösiinsä pummia ja todeta, että vaikka huomattava osa linnusta on höyhentä, on se silti melko painava otus! Yön aikana saatiin "nebun" lisäksi yhteensä viisi sarvipöllöä, kolme helmipöllöä, varpuspöllö ja kaksi lehtokurppaa. Klassinen pöllöyö? Jumankauta kyllä.

Lokakuun viimeisen valoisalle ajallekin riitti jotain. Aamulla asemalle saapunut Petri Saarinen lähti ensitöikseen Gåulle läytäen särkän tyven ruovikosta pari viiksitimalia (bunkkeri kuittas) ja autokentän laidalta koiras-valkoselkätikan. Hanhimuuttoa taltioitiin vielä 1690 valkoposken ja 1170 ab:n luvuin, merellä myös pienempien vessujen liikehdintää: mm. tavi 20p 33m, tukkasotka 630, alli 50p 1490m, mustalintu 140m, telkkä 350p 46m, uivelo 18m, pv 738m. Niemeltä havaittiin myös tuulihaukka 1m, ampuhaukka 1m, harmaahaikra 19p 7m, jänkäkurppa 1p, harmaapäätikka 2m, palokärki 3m, pikkutikka 1m, metsäkirvinen 1m, kangaskiuru 2m, mustarastas 12p (joista 6 renkaisiin, nyt sieltä Saksasta ilmoitettiin että loggereoissa saattaa olla jotain feelua eikä niitä saa enää laitta =D ), itäinen hernekerttu ed p, räkättirastas 1091m, kottarainen 519m, erilaisia lintutaksoneja yhteensä 83 kipaletta! Melkoista lajikirjoa edelleen näin lokakuun viime metreillä.

Aksu, Sanna ja Giorgi poistuivat, tohtori Sykerö kuittas nebulla 270. Haliaspinnan, Petri puolestaan juhlisti timaleita ja 500. Haliasvuorokauttaan!



(c) Johannes



(c) Aksu



1.11.
Su

Marraskuun myötä tuuli yltyy, bunkkerilla toistaiseksi tarkeni vaikka aika navakaksi se meno kävi. Maastossa vietettiin aikaa vakion ja Gåun komppauksen verran, saldona valkoposkihanhi 2443m, haapana 3p 307m, alli 3500p, tukkakoskelo 4m, harmaahaikara 65p, sinisuohaukka +1kv n m, hernekerttu ja viiksitimalit ed p. Pyry ja Pete poistuivat, lisää väkeä tulossa vasta huomenna.


2.11.
Ma

Tuuli kääntyi kaakkoon ja yltyi myrskylukemiin, joten etelämetsästä haettiin tuulensuojaa ja aamustaijit tuijotettiin lounaiselle merialueelle. Lokkeja painoi länteen ja kaakkoon, summina 347 kalalokkia ja 102 harmaalokkia, mukana nuori selkälokki ("varmaan heuglini mut ei niitä voi oikeasti määrittää"). Keskipäivällä kierrettiin niemeä jotta saatais iltahuutoa varten lomakkeelle edes peruslajeja, silti lokakuun lopun huikeista lajimääristä on vain yksi suunta - alaspäin. Pan Hirvonen saapui illalla asemalle yhden yön retkelle.





3.11.
Ti

Etelämetsähommat jatkuvat, tällä kertaa länsituulelta suojassa. Vakiolla lokkeja, isolepinkäinen, harakka ja kolme pulmusta. Staijien jälkeen Kylänpää lähti viemään SE-tulostaan Hangossa tapahtuneen tv-haastattelun kautta kotiin ja Hirvosen kanssa kaivettiin öljysäiliöiltä n-puk mustaleppälintu p. Siinä ne päivän linnut sit olivatkin, illalla asemalle Jari Laitasalo.


4.11.
Ke

Tänään päästiin bunkkerille asti ja jottai renkutushommiaki tuo Jari pääs suorittaan. Jossain kohtaa se Kowa ilmestyi bunkkerille mut ei se mies tinteiltään staijaamaan ehtinyt =D eilistä kevyempi länsituuli pudotti alas sen mitä pudotettavissa oli ja jotain kohokohtiakin tästä oli nimettävissä:

- Ens'töikseen Jari rengasti kosteikosta europaea-pyrstötiaisen, molemmat kuittas "eliksen" ja saatiin tälle syksylle taas yksi RK-tason havis.

- Vakion lopulla bunkkerin ylitti seitsemän kangaskiurun parvi ja sillä sinetöitiin tälle syksylle yli tuhannen kangaskiurun kokonaissumma.

- Tiiran etusivulle suoriuduttiin 240 punatulkulla (m) ja 60 harmaahaikaralla (1a Hangon suunnalla).

- Lajeja saatiin kasaan yhteensä 50, mainittujen lisäksi mukana mm. Gåun särkältä löytynyt luotokirvinen ja vakion jälkeen hajahavainnoksi jäänyt pähkinänakkeli, poistui niemeltä yhtä nopsaan kuin saapuikin.

Illalla Miia Mannerla saapui asemalle parin yön retkelle.
 


(c) Jari
(c) Jari

(c) Jari

 
5.11.
To

Länsituuli voimistui taas eilisestä, ja bunkkerilla ihmeteltiin vartti vakion alusta ja todettiin notta on se etelämetsän suojiin taas mentävä. Staijiviritelmää klo 12.30 asti, iltapäivällä epätoivoista niemen kiertelyä. Alli 5000p 102m, haahka 76m, pilkkasiipi 18m, pulmunen 7m, lokkeja aika vaatimattomia määriä ja maalinnut luonnollisesti piilossa. Lajeja 40, illalla Sanna Kannisto asemalle.


6.11.
Pe

Tänään taas helpompaa, lievää/siedettävää länsituulta ja aurinkoa. Bunkkerilla aikaa ja elämää kului jopa seitsemän tuntia, joista kuitenkin pari puhtaasti fiilistellessä ilman muuttohaviksia. Jari, Miia ja Sanna syynäsivät Gåun, aseman havaintoarkistoa rikastutettiin mm. seuraavilla kirjauksilla: alli 650p, Pluvialis sp 1m, kangaskiuru 6m, västäräkki 1m, kuusi- 32m, sini- 203m ja talitiainen 56m, kottarainen 234m, isokäpylintu 15m, nokkavarpunen 1m ja punatulkku 151m. Jari avas petoverkot ja ekalla rundilla haaviin osui ad n sarvipöllö. Oon näemmä laittanut päiväkirjaan vielä seuraavaa: "Tätä kirjoittaessa odotamme Markus Lampista, Ossi Tahvosta, Tomas Swahnia, Pyry Laurikkaa ja Juho Tirkkosta saapuvaksi asemalle. Kello on 23:19 ja stoner soi..."


Fjara

7.11.
La

"Kosteat oli kestit ja aivan järjetön jälkipyykki" lauloi Turmion Kätilöt kappaleessaan Jalopiina =D kaudenpäättäjäiset vol I etenivät täysin aikataulussa, aamulla keli oli täyttä timanttia ja näkyvyys erinomainen. Lintua oli jonkin verran liikkeellä, mutta parempiakin lajeja on niemellä nähty: harmaahaikara 39, nokkavarpunen 1m, punatulkku 134m, niittykirvinen 6m, pyrstötiainen 36m, semmosta. Vakiota suorittaneet ihalivat pähkinähakkeja, jotka kahlailivat bunkkerin petoverkon viereisessä pienessä lammikossa.

Illan uutiset kertoivat notta Joe Biden valittiin Yhdysvaltojen presidentiksi! Viikonlopun kokoonpano yksipuolisesti totesi, että hyvältä tuntuu, maailmassa on vielä toivoa, jenkkilässä kyllä osataan ja osataan joskus oikeinkin. Skumppa maistui tästäkin syystä. Päivä sintetöitiin saunalla, rohkeimmat kävivät kotilahdessa uimassa ja "huomenna on kuulemma syksyn viimeinen ja paras lintupäivä". Nähtäväksi jää...


8.11.
Su

Lievää kylmänpurkausta ilmassa, lämpötila putosi yön aikana +10,5 asteesta +5,6 asteeseen, tuuli kääntyi pohjoisluoteeseen eikä onneksi puhaltanut kauhean ankarasti. Aurinkoa piisas. SIitä huolimatta, pakko myöntää, aamupäivä meni omalta osalta täysin lusmuiluksi. Ja mikäs siinä, ylhäällä mäellä ruletti pyöri just niin kuin sen pitikin, varpuslintupuolella oli määriltään eilistä hiljaisempaa mut lajisto oli selvästi monipuolisempaa. Muutolla mm. 89 laulujoutsenta, kolme kanahaukkaa, piekana, kangaskiuru, vakiolla nuori selkälokki, vakion jälkeen punasotka, merihanhi ja 18 kanadanhanhen parvi, lounaassa alli 5000p, tikkojakin jälleen harmaapää 2p 1m, käpy 3p ja pikku 1p.

Puolitapäivin aloin visioimaan niemen komppaamista, Mage ensin näytti vihreää valoa ajatuksella ja halus suorittaa rengastusvakion loppuun, mut bunkkerin staijisektorille eksynyt 11 hiirihaukan parvi sai porukan jatkamaan havainnointia kärjessä. Lähdin silti liikkeelle ja vähemmän yllättäen länsikärki, Munkhamni, öljysäiliöt, särkkä eikä Gåun lahtikaan kummoisempia tarjonneet.

Paluumatkakka kuitenkin tärppäs ja kunnolla, talsin luontopolkua pitkin naisvankiloilta asemalle päin, kun autokenttien reunalla olevan niityn laidasta alkoi kuulumaan terävää "tsu-vi"-tyyppistä uunilintumaista ääntä! Otin ensin linnusta äänitteen haltun, sit soitto Lampiselle, että "täältä kuuluu tällästä ääntä, humei tai pro, varmaan humei kun kuulostaa enemmän kaksiosaiselta ääneltä". Mage puolsikin näistä ensimmäistä vaihtoehtoa äänen kuvauksen perusteella ja Collins Bird Guide -applikaation ääneen kuulemani täsmäs myös! Samalla äänitettä tuli jaettua ulkomaailmalle. Asemalta saapuvia odotellessa lintu hiljeni, mutta nousi hetken odottelun jälkeen matalille männynoksille varmistuen KASHMIRINUUNILINNUKSI, aloitti ääntelyn uudelleen ja lopetti just ennen kuin Ossi ensimmäisenä ehti mun vierelle tätä otusta kyttäämään. Lintu ei ollut kauhean liikkuvaisen oloinen ja oli löytötilanteen aikana pysytellyt aika lailla samoilla paikoilla, mutta seuraavasta vartista tuli melkein piinaa, kun tapaus alkoi kähmyilemään eikä tuntunut vastaavan minkäänlaiseen atrappiin. Odotus palkittiin, kun humein ääntä alkoi taas kuulumaan alkuperäiseltä rikospaikalta noin 50m pohjoiseen. Sit linnusta nautittiinkin oikein huolella, valokuvia tallentui kolmen eri järkkärin kennolle, videoita puhelimien muistikorteille, kaikki kuulivat ja näkivät useaan otteeseen hienosti. Samalla kun jengi komppas niittyä, oli siistiä seurata luontopolulta kun lintu välillä laskeutui niityltä alas pientä rinnettä vasten. Aseman neljäs lajinsa edustaja!

Auringon laskiessa retkue palasi asemalle havaintoa juhlistamaan. Shottien ja kryss-kuvien jälkeen asema siivottiin, iltahuuto vedettiin hyvällä tahdilla, viikonloppujengi poistui kotimatkalle ja pitkäaikainen jäi valmistautumaan ensi viikon koitoksiin. Päivälle lajeja 65. Kiitos Halias!

Porukka paikalle

Tuosta se löytyi!