Lahden lehtopöllöt: Paten radiohaastattelu

Laitetaan oman lehtopöllökauden jälkilöylyiksi linkki projektin vetäjän radiohaastatteluun. Patte puhuu mm. meneillään olevasta projektista, taustoista ja muista lehtopöllöihin liittyvästä mielenkiintoisista jutuista.

http://areena.yle.fi/audio/1306564598756

Lahden lehtopöllöt: poikasten rengastusta ym.

No niin... viikon 20 pöllöduunit voi kiteyttää siihen... oikeastaan, ei tätä voikaan kiteyttää mihinkään yhteen asiaan. Viikolla painettiin metsässä kolmena maastopäivänä, joista maanantaina aloitettiin lääkintä kolmella reviirillä, jotka löytyivät hieman myöhässä tai aloittivat pesintänsä hieman myöhemmin (kts. edellinen teksti). Osui sitten se ensimmäinen sadepäiväkin kohdalle. Siinä pääsi näkemään niitä kenttätöiden nurjempia puolia, meinasi tulla jo ikävä...

Keskiviikosta tuli taas piiiiiitkä päivä. Tavoitteena oli laittaa kolmeen pönttöön loukku naaraan kiinnisaamista ja viimeistä lääkintäkertaa varten, rengastaa poikaset samoista pöntöistä sekä laittaa yhteen pönttöön koirasloukku - seuraavan päivän aamuna samat pöntöt käydään uudelleen läpi. Eipä siinä muuta, mutta eteläisin pönttö on keskellä Orimattilaa ja pohjoisin Asikkalan pohjoisosissa. Ja taas saatiin suhata tutkimusalueen ääripäiden väliä.

Poikasten rengastusta voisi sanoa tämän urakan kohokohdaksi. Kuvio toimi siten, että Pekka kiipesi puuhun ja laski poikaset alas, missä minä aloitin "linjan" kiinnittämällä helyn poikasen nilkkaan. Punnituskin hoitui ja opettelin siinä samalla siiven sekä käsivarren pituuden mittaamista, mikäli Pekka ei muulta sämpläämiseltä ehtinyt. Työt etenivät sulavasti ja kivaa oli. Huolimatta menninkäisten pienestä yliaktiivisuudesta sekä siivottomuudesta, nimim. kädet naarmuilla ja housut pöllönpaskassa. Autossa onneksi tottuu hajuun. Päivän aikana rengastettiin yhteensä 13 poikasta. Ja ehti niitä rääpäleitä kuvaamaankin... :)

Söpöys tappaa.

Torstaina kierrettiin loukutetut pöntöt uudelleen läpi. Liikkeelle lähdettiin aamuseitsemältä ja ennen kymmentä olimme viimeistelleet protokollan kahden naaraan kanssa. "Läpihuutopäivä", tuli huudeltua jossain vaiheessa. Voi kunpa olisin ollut oikeassa, vaikka muistin koputtaa omaa päätän... eikun puuta. Nimittäin kolmannella pöntöllä yllätyimme jälleen, kun naaras oli paennut pöntöstä! Ritilä oli tippunut pöntön pohjalle ja oli alun perin sopinut huterasti pöntön suulle. Se siitä sitten, perjantaina uudelleen. Ei siinä, olisi vapaapäiväkin kelvannut. Asikkalassa rengastimme reviirin koiraan, kuten pitikin, mutta päivän viimeisellä pöntöllä sattui ja tapahtui taas. Tällä kertaa (sekä ensimmäistä että viimeistä kertaa tällä maastokaudella) allekirjoittanut möhli haavin kanssa, kun en ehtinyt nappaamaan pöntöstä ulos hyppäävää naarasta! Pari valittua voimasanaa ja tyly toteamus, että tuossa se nyt menee. Niin sitä pitää. Noh, turha tänne on yhden naaraan takia tulla takaisin ja protokollan työstäminen sateisessa ja tuulisessa kelissä olisi muutenkin ollut perseestä. Onneksi saatiin perjantaina istua tunti pitempään autossa, kaiken lisäksi saatiin kahdesta naaraasta vain toinen kiinni...


Meikäläisen osalta nämä hommat päättyvät tämän kevään osalta tähän, Pekka hoitaa protokollat ja loput rengastukset Katjan kanssa. Suuret kiitokset Patrik Karellille, Heikki Koluselle ja erityisesti Pekalle tästä maastokaudesta!

Lahden lehtopöllöt: koiraspyyntiä & pieniä vastoinkäymisiä...

11.5.

Keskiviikkona piti aloittaa ensimmäinen lääkintäkierros kolmelle jäljelle jäänelle naaraalle. Protokollan mukaan homma pitäisi aloittaa poikasten kuoriutuessa - ja kuis kävikään, yhdessäkään pesässä ei havaittu merkkejä munien kuoriutumisesta! Että se siitä sitten, tavallaan "turha ajopäivä" ja ensi viikon aikataulut meni osittain uusiksi. Mutta sitähän tätä lintujen kanssa työskentely on, niiden ehdoilla mennään ja tilannetta pitääkin seurata tiiviisti. Mieluummin "menee turhaan" kuin jättää menemättä ja huomaa myöhemmin olevansa liian myöhässä... Työstä ei muutenkaan parane valittaa, kun helteiset kelit jatkuvat ja tänään pöllöjen ohella nähtiin mm. nuolihaukka, 2 pyytä ja nastakehrääjä.

Harmaan värimuodon naaras Pekan käsissä.

12.5.

Torstaina otettiin sitä päivän pituutta oikein urakalla takaisin. Homman piti olla kasassa muutamassa tunnissa, mutta päivä venähtikin yli kahteentoista tuntiin. Hiphei! Päivän ohjelmaan kuului viikko sitten ensimmäistä kertaa lääkittyjen naaraiden toinen lääkintäkerta sekä koirasloukkujen asettaminen koiraiden rengastusta ja väriarviointia varten. (Huom. pyydämme koiraat elävinä :)

Kahdella ensimmäisellä pöntöllä kaikki meni niin kuin pitikin, naaras kopattiin komeasti pöntöstä, lääkittiin ja mitattiin, Pekka vastaavasti kiipesi puuhun, asensi ja viritti koirasloukun pöntön suulle ja viimeisenä naaras laitettiin takaisin pönttöön. Protokolla ei todellakaan ole niin helppoa miltä se kuulostaa, silmukkaruuvien ruuvaaminen pönttöön ja loukun asettelu korkealla puussa ei tietenkään ole mitään helppoa hommaa. Hands up and hats down, Pekka teki mainiota työtä. Jos minä olisin keikkunut siellä kuusessa, päivä olisi venähtänyt vähintään 18-tuntiseksi.

Kolmannella pöntöllä pöllöjen arvaamattamuus iski sitten vasten kasvoja - pöntöstä löytyi vain poikaset eikä merkkiäkään naaraasta! Toisaalta se mikään yllätys ollut, tämän reviirin poikaset ovat kasvaneet jo reilun kokoisiksi, jolloin ahtaassa ja näillä säällä infernaalisen kuumassa pöntössä naaralla on varmasti tukalat oltavat. Noh, Pekka viritti ritilän pöntön suuaukolle ja siirryimme seuraavalle paikalle tarkoituksena palata nappaamaan naaras ennen koirasloukun asentamista.

Mutta kas kummaa, myös päivän viimeisestä pöntöstä puuttui naaras! Tässä vaiheessa homma rupesi näyttämään synkemmältä, naaraan paluuta pitäisi kuitenkin odotella tovi. Saimme hyvän syyn "tappaa aikaa" palaamalla päivän ensimmäiselle pöntölle korjaamaan koirasloukkua ja kiertämällä kaksi viimeisintä uudelleen läpi. Joku piknikin kaltainen pidettiin myös jossain välissä - autossa sai istua kuitenkin riittämiin, kun kuljimme tutkimusalueen läntisen ja itäisen ääripisteen välillä kolme kertaa! Homma meni aika ajoin läskiksi myös kartanluvun kanssa, kun meikäläinen pelkääjän paikoilla nuotitti kuskin samoilla seuduilla harhaan pariin otteeseen. Pekan kanssa muistelimme, että sekoilin tismalleen samoilla paikoilla myös kaksi vuotta sitten viirupöllöduuneissa. Pisteiden Lahti-Nastola-Orimattila välillä tämän navigaattorin sensorit pimenevät täysin. Todellinen Päijät-Hämeen Bermudan kolmio!

Kolmannella pöntöllä naaras saatiin toisella yrityksellä kiinni, mutta viimeisellä paikalla ja kaikista kauimmaisella reviirillä naaraasta ei vieläkään kuulunut mitään! Tässä ehdotettiin jo toista piknikkiä, linturetkeä, kunnon päivätorkkuja sammalmättäällä, ynnä muuta. Pekka kuitenkin keksi, miten koirasloukusta saa tuplaloukun: ensimmäisen linnun tullessa sisään pönttöön loukusta poistuisi "varmistin", jonka avulla loukku pysyisi vireessä ja myös toinen emoista jäisi nalkkiin. Tämän toteuttaminen olikin sitten toinen juttu, varsikin kokonaisuuden virittely puussa, mutta Pekka teki jälleen mainiota työtä ja lopulta pääsimme myös hämärtyvästä kuusikosta illaksi kotiin...

13.5.

Perjantaiaamuna ajoimme Pekan ja Ricardon kanssa Lahteen jännittäen, kuinka onnistunut eilinen viritelmä olisi. Helpotus oli suuri, kun huomasimme koirasloukun lauenneen ja ainakin toisen linnuista olevan sisällä. Siitä se riemu vasta repesi, kun Pekka kapusi pöntölle ja totesi myös naaraan olevan paikalla! Homma meni tietysti heti mutkikkaammaksi, kun molemmat vanhemmat (peloissaan) ahtautuivat pönttöön viiden poikasen seuraksi – aivan, yhdessä pöntössä oli samanaikaisesti seitsemän lehtopöllöä! Pieneksi säädöksi se meni, linnun noukkiminen yksi kerrallaan alas puusta. Pekka joutui uhraamaan puffinsa, jotta sekä koiras että naaras saataisiin rauhallisina maahan ja protokollan toinen vaihe hoidettua.

Taistelupari Kontiainen & Aintila työn touhussa.

Kolmannella pöntöllä pöllöjen oikutteluja ihmeteltiin taas. Eilen homma meni niin, että pöntön eteen laitettiin koirasloukku, loukun ja pöntön suuaukon väliin ritilä, loukku viritettiin ja naaras laitettiin takaisin pönttöön. Noh, puuhun päästyään Pekka totesi, että molemmat pöllöt ovat koirasloukun sisällä – naaras on siis jotenkin onnistunut hivuttautumaan (hemmetillisellä vimmalla ja väännöllä) koirasloukun sisään, ja koiras on tietenkin tullut toisesta päästä sisään laukaisten loukun toisesta päästä. Hetki siinä mietittiin, että heitettiinkö me se naaras toisen lääkinnän jälkeen lentoon vai ei, vai mitä tässä nyt sitten kävi. Mitään vahinkoa tässä ei tietenkään sattunut, tilanne tuntui vain täysin absurdilta.

Määrityspähkinä: linnun ikä?

Tällaiset sattumukset kuitenkin rikastuttavat kenttärutiineja. Päivä oli siis oikein onnistunut ja hauska. Kaikki neljä koirasta saatiin kiinni rengastusta, värien arviointia ym.. varten, Pekan suostumuksella ja pienellä kärsivällisyydellä allekirjoittanut sai luvan rengastaa yhden koiraista – ensimmäinen rengastamani petolintu! :) Muuten meni nappiin, mutta rengas tuli asetettua linnun jalkaan ”väärin päin”, jolloin se on hankalampi lukea lintua käsiteltäessä. Oppii näistäkin. Ja kiitokset mukana olleelle hovikuvaajalle, tämä päivitys tarjoaa hieman enemmän kuvia.

Kuvat: Ricardo Rocha

Lahden lehtopöllöt: lääkintä aloitettu

 

Torstaina (5.5.) aloitimme Pekan kanssa neljän ensimmäisen naaraan lääkitsemisen. Keskiviikkon verrattuna touhu kääntyi aivan toisenlaiseksi, kun kävimme vain niillä reviireillä, missä linnut pesivät. Tässä on tietenkin hyvät ja huonot puolensa. Homma pysyy mielekkäämpänä, kun jokaiselta visiitiltä sopii ja pitääkin odottaa pöntöstä haaviin hyppäävää pöllömammaa. Yhdellä pesällä menee tunnin verran, jolloin näihin lintuihin saa taas näppituntumaa, niiden kanssa ehtii olemaan ja niitä ehtii ihastelemaan kunnolla, hieman jopa kuvaamaan.

Ensimmäisellä pesällä jännitti niin maan perkeleesti, ensimmäistä kertaa pariin vuoteen pitäisi omin nokin ottaa petolintu käteen ja käsitellä sitä. Korkealla pulssilla ja varovaisin ottein siitäkin selvittiin, parin linnun jälkeen homma tuntui siirtyvän vanhan kertauksesta rutiininomaiseksi puuhaksi. Ainakin melkein. Työnjako edelleen seuraava: minä kuskaan ja käsittelen haavia samalla kun Pekka kiipeää puuhun, vastaavasti linnun pitely ja muu avustaminen jää minulle samalla kun Pekka hoitaa lääkitsemisen ja muun näpertelyn. Rutiineja on välillä hyvä rikkoa ja alustavasti pääsen kokeilemaan poikasten rengastusta. Jjei!

Ääripää I: todella punertavan ruskea lehtopöllö, juuri haavista poimittu.

Huonona puolena niskaan kaatuu se kaikenlainen sähellys ja protokollan tuhannen asian muistaminen, alkaen linnun värisävyjen arvioinnista (harmaan ja punaruskean värin skaala eri osissa lintua, sekä kokonaisvaikutelma) siihen oleellisimpaan eli lääkitykseen - joka taisi kahdella kertaa unohtua autoon, pitemmän tai lyhyemmän välimatkan päähän. Eikä se kartanlukukaan aina tahtonut meikäläiseltä sujua. Kun kaikenlaisen näpertelyn opettelu ottaa oman aikansa, niin pikkumokat eivät ainakaan lyhennä sitä päivää. Onneksi mitään peruuttamatonta ei ole ehtinyt tapahtua. Yhden pesän tilannetta jännitetään, missä poikaset ovat jo nyt niin suuria, että kahden viikon päästä ensimmäinen voi olla jo ulkona pöntöstä, jolloin naaras ei pönttöön juuri vaivaudu ja viimeinen lääkintäkerta saattaa jäädä tekemättä. Noh, sen näkee sitten kuinka käy.

Ääripää II: harmaa lehtopöllö. Edellistä uneliaampi mamma.

Perjantaina (6.5.) kävimme Pekan ja Paten kanssa kymmenisen pönttöä läpi Asikkalan suunnalla - tämän jälkeen jäljellä pitäisi olla yksittäisiä hajareviirejä, missä linnut todennäköisesti eivät pesi. Jo ekalla pöntöllä tärppäsi, kun tämä keltanokka otti munivasta lehtopöllönaaraasta komean kopin: hyvä kun ehdin haavin asettamaan pöntön suulle, niin naaras otti ja lähti melkosella vauhdilla suoraa pussiin! "Projektipäällikkö" nosti arvosanaani... tällä mammalla oli pöntössä 3 munaa haudottavana, ja yllättäen linnulta puuttui kintusta helyt! Mistä lienee alueelle saapunut, yleensä lähialueilla rengastetuista pöllöistä tulee melko hyvin kontrolleja. Pari edellistä talvea on kaiketi "tyhjentänyt" osan reviireistä ja muualta on vaeltanut uusia pesijöitä. Tämä nätti harmaa naaras sai kuitenkin renkaan jalkaansa, muistoksi ensimmäisestä tapaamisestamme.

Päivän toinen uusi pesintä tippui muistaakseni viidenneltä pöntöltä. Tämäkin naaras pamautti haaviin sellaisella vimmalla ja vaaleanharmaa lintu tuntui muutenkin niin painavalta, että lintua luultiin aluksi viirupöllöksi! "10 vuotta pöllöjen parissa eikä vieläkään osaa määrittää lajia oikein", Patte tokaisi katsellessaan haavista poimittua lehtopöllöä. Mutta oli mammalla kokoa. Tälläkään lehtarilla ei ollut rengasta entuudestaan jalassa, vastaavasti pöntöstä löytyi 4 munaa.

Lahden alueen lehtopöllöistä on nyt saatu melko hyvä kokonaiskuvaa, 7 käynnissä olevaa pesintää ja yksi epäonnistut reilua neljääkymmentä pönttöä kohden. Pesintätilanne on melko mielenkiintoinen ainakin tällä suunnalla; sellaisia yrityksiä, yhden tai kahden munan / poikasen pesyeitä ei ole löytynyt, joillaisia esimerkiksi viirupöllöillä tavataan pohjavuosina tai niiden jälkeen. Kolmen poikasen pesyeitä on vain yksi, yksi viiden, loput neljän. Eli ne jotka pesivät, niillä on riittänyt voimia vähän parempaan yritykseen. Olisi myös mielenkiintoista tietää, mistä rengastetut linnut ovat tulleet - lisäksi nyt pesivistä linnuista vain yksi on "oman alueen" kontrolli, muut kontrolloidut on rengastettu jossakin muualla.

Metsissä tulee tietty havaittua muutakin kuin pöllöjä. Mustapääkerttuja tuntuu laulavan joka paikassa, pajulintuja sekä kirjosieppoja päivä päivältä enemmän. Yksi alitajuntaisesti pitkään toivottu havainto toteutui tänään, kun matkalla pöntölle komppasimme lentoon koppelon! Edellisestä kerrasta onkin kolme vuotta, mitäs en ole liikkunut oikeilla paikoilla. Kuvaavaa sekin, että autonikkunafiiliksen pohjalta Asikkalan metsät näyttivät voivan paremmin kuin alueen eteläosien, esim. Orimattilan ja Hollolan raiskiot. Tai vähääkään laajempi alue talousmetsää hivelee silmiä tarpeeksi monen hakkuuaukean jälkeen. Perhosiakin rupeaa lentelemään entistä enemmän, samaiselta "koppelotieltä" näkyi useita kangasperhosia sekä paatsamasinisiipi.

Lahden lehtopöllöt: maastotyöt käyntiin!

Varsinainen maastotyökausi alkoi virallisesti 3. toukokuuta, jolloin painuin ensimmäistä kertaa tänä keväänä Päijät-Hämeen pöllömetsiin. Pyörin osan maastokaudesta maastoavustajana lehtopöllöjen (Strix aluco -> "Stralu") pesimäbiologiaa tutkivassa projektissa, tarkemmin kokeellisen lääkinnän avulla selvittää loisten vaikutusta lintujen poikastuotantoon ja kuolleisuuteen. Hommaa pyörittää FT Patrik Karell toimien lähinnä Kirkkonummen, Lohjan ja Siuntion sedulla. Otoskoon lisäämiseksi projektia laajennettiin Lahteen Heikki Kolusen ja Hannu Pietiäisen "reviirille", missä allekirjoittanut ja FT Pekka Kontiainen hääräävät lehtarien parissa tässä kevään mittaan.

Kokemusta vastaavista hommista on kahden vuoden takaa, kun avustin viirupöllöistä väitöskirjaa tekevää Pekkaa viirupöllömetsällä. Se oli hienoa aikaa se, ennätyksellisen ruokatilanteen takia pöllöt löivät kaikkia ennätyksiä uusiksi (pesivien parien määrä, poikasten määrä, pesinnän aikaisuus) jolloin lintuja, tilanteita, kommelluksia, kenttätyön huonoja ja hyviä puoli näkemään. Verta, hikeä ja vähän kyyneliäkin.

Kahden vuoden jälkeen metsissä on eri meininki. Kuvaavinta on se, että maastourakointi alkoi kaksi viikkoa suunniteltua myöhemmin, koska lehtopöllöillä oli pesinnät turhan aikaisessa vaiheessa projektin aikatauluja ajatellen! Kaksi kovaa talvea on tehnyt tehtävänsä, pienikokoisempana lajina lehtopöllöillä näyttää menevän "heikommin" kuin suurikokoisemmalla viirupöllöllä, jolla pesinnät ovat paremmalla mallilla käynnissä Lahden seudulla. Myyriä vikisee eteläisen Suomen metsissä riittämiin ja yllättävän monet lehtopöllöt(kin) ovat reviirejään kuulutelleet, mutta kunto ei riitä pesimiseen. Niitä harvoja poikasia, jotka tänä keväänä pöntöistä ulos lentävät, odottaa leppoisat ajat, sillä myyrien määrien pitäisi kasvaa aina jonnekin ensi vuoteen asti.

Tiistaina 3.5. kiersimme Pekan ja Heikin kanssa 12 reviiriä Lahden seudulla. Näistä paikoista "vain" kahdessa oli pesintä käynnissä. Ensimmäinen pöntöstä haavittu naaras oli klassisen harmaa, vähän ruskeaa sävyä höyhenissä (monet lehtopöllöthän ovat väriltään välimuotoisia). Tällä mammalla oli kolme komeaa munaa pöntössä ja haudonta näytti olevan hyvissä vaiheessa, poikaset kuoriutuvat n. viikon päästä. Edes kohtalaisesta pöllövuodesta meinasi usko loppua kymmenennen pöntön jälkeen, mutta yhdennellätoista tärppäsi, kun ilmeinen koiras lehahti pöntön suunnalla pakoon. Iloksemme pöntöstä haavittiin päivän toinen naaras, joka oli melko yllättäen kauttaaltaan ruskea, harmaata / harmaanruskeaa lähinnä ruumiin höyhenissä. Esim. selkä oli kauniin pähkinänruskea ja naamakiehkura lähes punertava. Todella hieno lintu! Pöntöistä löytyi neljä parin päivän ikäistä poikasta sekä kosolti sapuskaa. Juuri tällaisissa olosuhteissa kasvavilla junioreilla on edessä loistava tulevaisuus.

Kosteikoilla, rannikolla ja tulvapelloilla ravaamisen jälkeen oli mukava päästä vaihteeksi sinne metsään. Parin vuoden tauon jälkeen sekä minulla että Pekalla oli hieman hakemista kenttäprotokollan kanssa, mutta kyllä se haavin käyttö ja puihin kiipeileminen (tätä pääsi tekemään oikein luvan kanssa) rupesi muutaman harjottelukerran jälkeen sujumaan. Muutamat pöntöt on laitettu todella makeisiin luonnonmetsiin, suojelu- tai ulkoilualueiden liepeille (päivän ekan pöntön läheltä löytyi pohjantikan ruokailujälkiä), mutta monia pönttöjä on jäänyt talousmetsien tai hakkuuaukkojen liepeille. Vuodesta '77 alkaneessa projektissa alueen metsät ovat muuttuneet radikaalisti... pöllöjen lisäksi muitakin tirppoja havaittiin siinä sivussa, esim. pari mustapääkerttua, muutama peukaloinen ja kevään eka sirittäjä intoilivat oikein kunnolla.

Ekan päivän 2/12 taitaa olla kohtalainen saldo. Monelta tyhjältä reviiriltä on kertynyt huuteluhavaintoja, mutta into ei näytä riittävän pesintään tai reviireille ei ole ilmaantunut sitä toista osapuolta...Me otamme vastaan sen mitä tarjotaan ja katsotaan sitten, mitä tällä tilanteella voi tehdä. Kuvia sööteistä lehtopöllöistä on varmasti tulossa lähiaikoina, mieletön hinku päästä taas räpläämään kameran kanssa. Ja eiköhän se vähäisten pesien ja löyhän työtahdin kanssa onnistukin.

Toisena päivänä kiristettiin työtahtia ja tavoitteena oli käydä parisenkymmentä pönttöä läpi. Päivälle tulikin lopulta mittaa 11 tuntia, sisältäen ajot Helsingin ja Lahden välillä. Kuulostaa ehkä hurjalta, mutta missään vaiheessa ei ollut kiire mihinkään ja hommat sujuivat ilman pahempaa stressiä. Ainakin enimmääksen. Tässä kuiteskin jotain poimintoja päivältä:

-21 pöntöstä irtosi 3 pesinnän aloittanutta lehtopöllönaarasta, 1 epäonnistunut pesintä, 1 muniva/hautova telkkänaaras, telkän untuvia kahdessa muussa pöntössä.

-Päivän naaraista yksi oli kauniin punaruskea ja kaksi harmaita. Pesivien naaraiden koko on huomioitavaa, yhden naaraan kyynärsiivellä oli pituutta 110 mm eli lähes samoissa lukemissa mitä viirupöllökoiraat! Ilmeisesti suuri koko on ollut eduksi pesimäkunnon saavuttamisessa.

-Parhaimmillaan yhdestä pöntöstä löytyi 5 poikasta, suurimmat ovat jo noin 7-10 päivän ikäisiä.

Rauhallisesta tunnelmasta huolimatta metsässä päästiin myös sähläyksen makuun. Jännin anekdootti irtoaa tällaiselle kääpiölle painajaismaiselta pesäpaikalta, missä pönttö oli niin korkealla, että sitä joutui seisomaan varpaillaan peittääkseen haavin pöntön suuaukon edessä. Sopivasti pöntöstä todettiin pesintä ja eihän se haavi siinä suuaukon edessä pysynyt. Naaras olisi karannut, ellei puussa keikkunut Pekka olisi kirjaimellisesti työntänyt naarasta takaisin pönttöön! Jotta homma hoidettaisiin vaikeamman kautta, kolmiosaisen haavin uloin osa jäi Pekan käteen puuhun ja varren kaksi osaa omiin hyppysiin. Onneksi pöllömamma oli jo haavissa ja pienen taiteilun jälkeen lintu vihdoin saatiin alas maahan. Episodin jälkeen mukana olleesta GPS-laitteesta loppui virta eikä varaparistoja tietenkään ollut mukana...

Näillä pönttömäärillä pääsi itsekin apinoimaan riittämiin asti - oikeastaan voimat loppuivat kesken vajaan kymmenen kipuamisen jälkeen, viimeisen puun kohdalla käväsi jo ajatus siitä että pääseekö enää omin voimin alas, kun kroppa uupuu. Parempi luovuttaa kun lähteä väkisin yrittämään ja Pekka se kokeneempi kapuaja on muutenkin. Tulipahan yritettyä ja treenattua, ei sitä muuten opi ja kehity.