8.12.2011

Tuulta ja pimeyttä Jurmossa

Marraskuu. Jälleen muistui mieleen, miksi havisvihkojen sivuilta ei loppusyksystä ja alkutalvesta kovin runsaasti merkintöjä löydy. Tuskin tarvitsee kultaisen ansiomerkin kokemusta, kuinka vähän lintuja tähän aikaan maastossa on. Menneen maastokauden rehkimiset painavat jaloissa eikä alkuvuoden kaltaista intoa niin vain aina löydy. Silti kuuden biologin sekalainen seurue Jurmoutui muutamaksi päiväksi marraskuun lopussa, hyvinä täkyinä toimivat saaren legendaarinen raripotentiaali sekä muutenkin mielenkiintoinen lintusyksy, näillä lämpimillä keleillä kun Suomessa on nähty yhtä sun toista. Karvanaaman kymmenes reissu Jurmoon tarjosi mielenkiintoiset puitteet - häikäisevien rariteettien lisäksi tavoitteina mm. pikkujoulutunnelman virittely ja epämääräinen häröily.

To 24.11.

Lähtö Helsingistä aamuseitsemältä. Ajomatka taittui mainiosti sankarihevin (Battlefield!) ja huonon huumorin avulla. Laivamatka Pärnäisistä Jurmoon oli myös... rhm... mielenkiintoinen. Navakkaa merituulta haisteltiin jo satamassa ja tuulen takia aktiivisempi staijaaminen kannella kävi melkein mahdottomaksi. Pikkukajavasta eläteltiin kovia toiveita, yhden nuoren naurulokin kohdalla oltiin jo herkillä. Näkyi siinä sentään muutama merikotka, pari riskilää jne. Kameran kanssa leikkimiseksi ja odotetuksi häröilyksi se sitten meni. Todistusaineistoa ohella. Säikähdyksiltäkään ei selvitty, kun Aspon satamassa karvanaaman kaukoputki rysähti tuulen mukana kumoon - onneksi Eivorin penkkejä vasten, eikä suoraa lattialle! Se riitti varoitukseksi...

Eivorin staijausrykmentti. (Kuva: Kalle Meller)

Tuulista. (Kuva: Kalle Meller)
Riding the storm! Death or glory!!! (Kuva: Kalle Meller)











Perillä Jurmossa iltapäivällä, valoisaa aikaa lintujen katseluun jäi pari tuntia ja tervetulotoivotuksista vastasivat mm. 4 teertä, 15 tilhen parvi, pari punarintaa, 18 räkättirastasta ja lintuaseman ruokinnalla viherpeippojen kanssa kähmyillyt peippo. Näyttäytyi tyyliin joka toisena päivänä, Kalle hiffasi kertaalleen pihakatajan sisuksista. Melko arka tapaus! Laurin ja Nikon kanssa kiivettiin ihastelemaan saaristoon laskeutuvaa pimeyttä kylän viereiselle kalliolle - karvanaamalla oli heti komppaushalut nollissa! "Nyt ei ole mitään tarvetta liikkua mihinkään, tässä on ihan hyvä." Aava maisema teki tehtävänsä heti. Jaksaa sit kokonaisena päivänä paremmin.

Pe 25.11.

Perjantai taisi olla retkeilyn puolelta aktiivisin retkipäivä. Odotetun tuulista, ja vaikka pahempaa oli tulossa, Lauri mainitsi tuulen "puhaltavan sielun ulos korvista". Jossain vaiheessa korvissa humisevaan puhallukseen ehti jo tottumaan, kaukoputken kaatumisvaaraan ei. Ulkona oltiin kuitenkin koko valoisa aika, aamupäivästä suuntasimme saaren länsiosiin seulomaan vessuparvia, staijaamaan merelle ja etsimään niitä legendaarisia "rantarottia". Etelälahdelta löytyi kohtalaisesti vesilintuja, sinisorsien ja telkkien joukosta mm. 8 lapasotkaa ja jokunen haapana. Jari näki jouhisorsan, Kalle komppasi lounaisriutalta pari pulmusta.

Heinäsaareen talsiminen oli jälleen työn ja tuskan takana, erityisesti melkoisen vastatuulen takia. Haahkasaaren tuntumaan oli pakkautunut lähes kolmisensataa sinisorsaa, joukossa pari haapanaa lisää ja kolmisenkymmentä tavia. Ensimmäiset merisirrit löytyivät lennosta, kun 50 sirrin parvi siirtyi Haahkasaaren taakse. Heinä- ja Haahkasaaren väliseltä särkältä löytyi lissää rantarottia ja hätäisempien lähdettyä paluumatkalle Kalle hoksasi lisää sirrejä Heinäsaaren kärjestä. Päivän sigmaksi saatiin siis komiat 165 merisirriä - joskin määrät olivat vielä kaukana pari viikkoa sitten havaituista 300 linnun parvista...









Palumaatkalla yhytimme länsiriutan kärjestä kottaraisen ja etelälahden päällä lentäneen harmaahaikaran, satamalahdelta löytyi nuori pilkkasiipi (viihtyi paikalla koko jakson) ja pari haahkaa. Merelle kannatti välillä tähyillä ja suojaisia paikkoja koluta läpi - peruslajiston (tukkasotka, alli, iso- ja tukkakoskelo) keräilyä retkipinnoihin, vaan ei mitään maatamullistavaa. Kehtasin jopa ajatella, että Sörgen (saaren eteläpuolella) jäisi länsituujilta suojaan ja sieltä löytyisi oikeesti jotain mielenkiintoisempaa. P*sk*t. Pari kyhmyjoutsenta, rakkolevävalleillakaan ei pikkulinnun pikkulintua, kirvisen kirvistä tai kiurun kiurua.

Perjataina kiersin käytännössä koko saaren, pitempiä lounastaukoja oli valoisaan aikaan turha pitää ainakaan niin pitkään kuin virtaa suonissa suinkin riitti. Kiersin etelärantaa pitkin itäreitille (vaikka vuodenajasta johtuen mitään vakioseurantavelvotteita ei ollut), josta löytyi saaren kolmas vähän merkittävämpi sorsakeskittymä. Päivän summaksi kirjattiinkin vajaa 500 sinisorsaa, kai toi nyt jotain on. Itäsannoilta löytyi myös 5 pulmusta. Itäriutallekin jaksoin raahautua, tunturikiurun toivossa. Ei löytynyt. Päivän pimetessä piti jaksaa vielä takaisin asemalle, reilu kolme kilometriä hiekkaa, kiveä, kanervaa ja katajaa, harteilla 6 kiloa tavaraa, päällä olevat toppavaatteet tuntuvat purjeilta 20 m / s vastatuulessa. Tätä sen marraskuun kai kuuluu ollakin...

Kun muu porukka komppasi tervalepikkköä ja männikköä ja sää oli tulevaan nähden vielä inhimmillen, asemalomakkeen sisällöstä muotoutui jakson monipuolisin. Mainittujen lisäksi kirjattiin mm. 2 merikotkaa, 1 varpushaukka, 19 naurulokkia, pari kiurua, 11 hippiäistä ja yhteensä 340 viherpeippoa. Perjantain pitkän ja pimeän illan kunniaksi viriteltiin jakson ensimmäiset pikkujoulut pystyyn, käsiteltävinä aiheina mm. nuoren miehen tuska ja Laurin snorklausyritykset. Mies onnistui näkemään mm. korvameduusan!

Pikkujoulutunnelmaa ja puhelimen haastattelua. (Kuva: Kalle Meller)
"Nuorten miesten tuskaa." (Kuva: Kalle Meller)
26.11.

Pikkujouluhuumassa totesimme länsituulen puhaltavan suoraa Pohjanmereltä, Norjassa ja Ruotsissa oli kait melko myrskyistä. Sehän tietää sellaisia oikeita merilintuja! Vaikka todennäköisyydet suulan, myrskylinnun tmv näkemiseen olivat satakertaiset normaaliin olosuhteisiin nähden, meristaiji tuntui silti helkkarin epätoivoiselta. Lauantain aamupäivä kuluikin muinaismuistolla (lintuaseman "vakiostaijauspaikka") tyhjää, tuulista ja aaltoista merta tuijottaen ja paremmista havainnoista romantisoiden. Ah, kaipuu, romanttisen kirjallisuuden, musiikin että parempien havaintojen kulmakivi. Tällä kertaa piti tyytyä pariin riskilään.

Pakollinen kuva alpakasta, tuosta tyypillisestä mäntymetsien lajista Jurmossa.


Pienimuotoisen lounaan poppoo Jaria lukuunottamatta suuntasi melko laajassa häröpallossa (halkaisia parhaimmillaan pari kilsaa?) jälleen länsiriutalle ja Heinäsaareen, varustuksena kamerakalusto, työhanskat, lapio ja oksaleikkurit. Iltapäivän ohjelmanumero I: merisirrien kuvaaminen! Kalle oli edellisenä päivänä yhyttänyt merisirrejä parhaimmillaan metrien päästä Heinäsaaren kärjestä, ja pitihän niitä rantarottia päästä kuvaamaan itsekin! Ekalla yrityksellä sirrit säikähtivät, mutta pienen odottelun jälkeen n. 30 linnun parvi vaappui viereiseltä särkältä uudelleen polttoväliemme ulottuville. Ja sit jähistettiin, odoteltiin, innon kasvaessa maattiin ja ryömittiin pitkin Heinäsaaren hiekkarantaa. Karvanaama sai parhaat kuvausmahdollisuudet ryömimällä aivan vesirajassa olevan suuren, matalan kiven päälle ja parhaimmillaan sirrejä kuvattiin aivan parin metrin päästä! Eivät olleet moksiskaan. Karvanaaman kameran osoittaessa itään, hetken päästä eteläpuolelta kuului pari merisirrin kutsuääntä. Käänsin päätäni varovasti ja sendari vieköön, yksi rantarotta oli vaappunut aivan metrin päähän! Pari fotoa ruudun täydeltä ja täpinätila oli saletti. Kerrassaan valoittavia otuksia! Kaiken kruunuksi Niko kuvasi mainiota elävää kuvaa rantaviivassa rämpineistä hipeistä ja itse rotistakin!



















Julkaistu Facebookissa kera kuvauksen "pari merisirriä ja Akin ahteri". Like/dislike? (Kuva: Kalle Meller)
Otso tetsasi myös.
Kiitokset Niko Feltille käyttökelpoisemman objektiivin (15-200 mm) lainasta!

Kun valo kävi liian vähäiseksi sirrien kuvaamiseen (tai muuten vaan kyllästyttiin touhuun jossain kohtaa), oli aika iltapäivän toisellelle vaiheelle: kurtturuusujen likvidoinnille! Pistettiin porukalla ranttaliksi (myöhemmin humpaksi) ja poljettiin, revittiin ja raadettiin tuon sangen aggressiivisen ja vihuliaan tulokaslajin viimeisiä Jurmon esiintymiä matalaksi. Hiekkaa löytyy parrasta ja hampaankoloista varmaan edelleen, mutta ihan hyvälle mallille saatiin ruusuesiintymä, toisen jäljellä olevat kasvustot n. puolilleen ja toisen esiintymän maanpäälliset osat kokonaan matalaksi. Kivaa oli! Kait, ainakin näin jälkikäteen ajatellen.

Illalla saunottiin ja pidettiin humppapikkujoulut! Kohokohtana Eläkeläisten sanojen hyräily alkuperäisten versioiden päälle. Pro-meininki.

27.11.

Sunnuntaina Otso, Jari, Niko ja Lauri poistuivat saaresta, karvanaama siivosi asemaa ja edelleen voimakkaan tuulen takia saatiin vielä vettä! Maastojyräily jäi syistä vähemmälle, olipahan aikaa Ornimisen sietämättömälle keveydelle ja aseman määritysoppaille. Pakko se oli silti ulos vääntäytyä iltapäivästä, ajattelin että pitäisihän sitä edes etelälahden vesilinnut tsekata. Kauaa ei tarvinnut optiikkaa ulkoiluttaa, ennen kuin linssit olivat käyttökelvottomassa kunnossa vaakatasossa ryöppyävän sateen takia. Etelälahdella ja satama-altaassa edelleen tutut vesilinnut, laulujoutsenia sentään mainittava määrä (67 p). Litimärkänä takaisin asemalle säätä ja pimeää pitämään, onneksi tällaisina päivinä on olemassa sisätilat, vaihtovaitteet, single-malt-viskiä ja hyvää seuraa, joiden avulla toipua marraskuisen saaren ankarasta kurituksesta. Tosin saaren itäosissa aamupäivän ahkeroinut Kalle ei säältä säästynyt sen paremmin kuin minäkään. Ja ihan kuin kerta ei riittänyt, sateen laannuttua suuntasimme kylän laidalle kuvaamaan myrskyävää saaristoa. Samalla kun omat toppavaatteet kuivuivat, oli kelpo lainata aseman pilkkihaalareita. Melkoiset purjeet! Mutta oli siinä meiningissä myös tunnelmata!



Havispuolelta ei mitään uutta, ei esim. ainoatakaan uutta retkenpinnaa koko päivälle. Kalle kuuli kertaalleen mielenkiintoista kiurun ääntelyä, mutta yritä nyt tässä tuulessa kompatakin kun tuuli kiskoo miehittäjiäkin mukaansa, saati katajikossa kähmyileviä pikkulintuja. Se siitä lyhytvarvaskiurusta sitten. Illalla muisteltiin hempeästi elokuuta, sen lämpöä, lajirunsautta sekä yllätyksellisyyttä, kuin myäs romantisoitiin niistä paremmista haviksista...

28.11.

Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä tuuli niin, että korvissa humisi tuvan sisälläkin! Ilmankos, kun eteläisessä Skandinaviassa pauhasi kolmattakymmentämetriä korkeat aallot kera melkoisen puhurin. Utöstä mitattiin 8 m korkeita aaltoja ja tuulenpuuskia a lá 28 m/s! Eivor seisoi Utössä koko päivän, vaikka sen piti kulkea Nauvoon ja takaisin. Mutta sieltä se rariteetti tulee! Eri asia vain jaksammeko me sen staijata. Viimeisen, kokonaisen retkipäivän aamupäivänä koitimme etsiä paikkaa, mistä sopivalla suhteella näkisi merelle ja missä Berlebacheista ei tarvitsisi pitää kaksin käsin kiinni. Männikön etelälaidalta sellainen paikka löytyi, pilvien takia Jurmon eteläpuolen merialueillekin näki tyydyttävästi. Pientä vessuliikehdintää havaittiinkin, jotain isokoskeloita, alleja, joutsenparvi, merimetsojakin. Sykähdyttävin (ja merisirrien jälkeen reissun kovin) havis löytyi kuitenkin mereltä, vaan tämä ei ollut merilintua nähnytkään. "Hei, tuolla menee peto!", intoilin ja rupesin nuotittamaan Kallelle AVOMERELLÄ VASTATUULEEN KAUHOVAA PIEKANAA. Ette kuulkaa usko, siellä se tyrskyissä melkein vettä viistäen hakaten infernaalisen tuulen päälle. Toivottavasti pohjan poika osasi tiputtautua sopivalle luodolle, tuolla tuulella ei ainakaan Utötä kauemmas kannata mennä, olkoot millainen muuttovietti tahansa. Paitsi, pere varmaan olisi painellut...

Puolenpäivän aikaan lauantailta tuttu kuvio: asemalle vaihtamaan kuteita, lounastamaan, työkalut mukaan ja suunta jälleen Heinäsaareen, yleiseksi hyödyksi oleminen koettiin järkevämmäksi vaihtoehdoksi kuin epätoivoinen staiji merelle tai vielä epätoivoisempi saaren vähäisen linnuston komppaaminen. No, ei sitä tietenkään suoraan sinne Heinäsaareen päästy, vaan vietimme tovin jos toisenkin Moringharulla melkoisia tyrskyjä (!!!) kuvaten. Oli myös mielenkiintoista nähdä, kuinka luoteistuuli painoi lokkeja länsiriutalle. Siinä ne leikkivät, tai mitä lie tekivät, tuulessa pitkin päivää. Lokkeja oli muutenkin liikkeellä enempi edellisiin päiviin nähden, lomakkeelle kirjattiin 14 naurulokkia ja 110 kalalokkia. Heinäsaaresta likvidoitiin loputkin maanpäälliset kurtturuusut ja vähän maanalaisia juuriakin. Rankkaa duunia! Toivottavasti jo ensi vuonna helpottuisi kasvustojen kontrolloiminen. Kurtturuusutalkoiden kunniaksi saunottiin ja juotiin viskiä.

Tyrskyä.
Vastavalotyrskyä.


Kalle ja tyrskyt.
Close-up-tyrsky.
Tyrskyjä perkele!




Tanssia tuulessa. (Kuva: Kalle Meller)
29.11.

Maanantai-illan riennoista huolimatta taistelupari Meller-Aintila heräili hyvissä ajoin siivoamaan kämppää. Tuuli oli tyyntynyt jo huomattavasti, n. 10 m/s tuntui lähes täysin tuuneltä! Toppavaatteet sai pakata suosiolla rinkkaan. Aamun touhujen ohella oli hyvä kuulostella männiköstä ja sen takaa kantautuvia ääniä. Tuulen tyynyttyä lintujakin tuntui olevan enempi liikkeellä, retkenpinnoiksi mm. vihervarpunen ja korppi! Joku tikka innostui myös ääntelemään. Roudatessamme tavaroita kohti satamaa, Nallen talon kohdalla jäimme ihmettelemään sietämättömän kevyen näköisesti matalalla lentävää pikkukäpylintuparvea - pari yksilöä innostui jopa laulamaan! Telkät puolestaan soidinsivat satama-altaalla. Mikä vuodenaika nyt olikaan?

Perinteiseen tapaan kamat satamaan odottamaan ja pariksi tunniksi länteen komppaamaan ja staijaamaan. Hetkiseltään vesilintumäärät näyttivät vähentyneet, lapasotkat vähentyneet kuuteen ja tavit neljään. Mereltä kuitenkin löytyi päivälle toinen pilkkasiipi, 34 allia ja Jurmoa ympäröiviltä luodoilta 4 merikotkaa. Kalle komppasi etelälahden lutakoista taivaanvuohen retkelle uudeksi lajiksi. Urakan päätteeksi piti menemämme vielä Heinäsaareen sirrejä fiilistelemään ja vesilintuja jähistämään - mutta kas! Jatkuva ja sopivasta suunnasta puhaltanut tuuli oli katkaissut Länsiriutan ja Heinäsaaren välisen kannaksen! Kumisaappailla olisi ehkä vielä päässyt, viikon päästä ei olisi mitään asiaa ilman kahluuhousuja. Pitääköhän ensi elokuussa jälleen kahlata parhaille sirriapajille päästäkseen?

Eivorilla staijatessa valo loppui kesken matkan, jossain Aspön jälkeen. Näkyi siinä sentään pari riskilää, merikotkaa, muutama teeri ja 50 tilhen parvi. Kuten kahdella edellisellä kerralla, tämä jakso säästyi arvoiseltaan päätökseltä eli homman päättävältä rariteetilta (elokuu 2011 heinäkurppa, joulukuu 2010 muuttohaukka), mutta ainahan sitä voi uskotella itselleen, että tärkeintä oli ulkona liikkuminen ja Helsingistä etääntyminen. Niin kai sitten.








Päätös

Yllä kuvattu retki Jurmoon oli karvanaamalle kymmenes, sekin omalla tavallaan ikimuistoinen. Muutenkin vuoden päätteeksi rikotaan hieman rajoja, kun blogitekstejä tulee täyteen pyöreät 50 ja sivun avauksiakin näyttää kertyneen jo yli 3300! Kiitos lukijoille! Blogin kirjoittelu jatkuu varmaankin vuodenvaihteen jälkeen, riippuen vuoden 2012 riennoista, toivottavasti hieman uudistuen. Vaikka tässä tallentuu itsellekin tärkeitä muistoja, olisi kiva kuulla myös lukijoiden kommentteja. Kriittistäkin palautetta on kuultu esim. viime kesän teksteistä ja se on otettu hyvillä mielin vastaan. Avatkaahan suunne. Vai pitääkö tuonne pystyttää joku pikakysely?

14.11.2011

Talvilintulaskenta Laajasalossa

Karvanaamaa ei näköjään sunnuntairetkeily hirveästi motivoi. Liikkeelle lähtöön vaaditaan joko lintuasemakeikka, jonkin sortin laskenta, ralli tai itse järjestetty (ja siten kahleilla sitouduttu) retki. Viikon takaisella Symbioosin joutsenretkellä ei sinisuohaukkaa kummempaa nähty, mieluummin sitä olisi notkunut Haliaksella ja rariteettien keskellä! Ehkä karvanaama oppii ja parantaa tapansa...

Otso potki jälleen mukaan Laajasalon talvilintulaskentaan. Hassua, että viivyttelijöiden tihruilu ja raripuskien tonkiminen Vanhankaupunginlahdella ei ole inspiroinut, mutta kummasti riittää energiaa lähteä ynnäilemään sinitiaisia ja variksia johonkin harvinaisuustyhjiöön. Hyvä siinä on elätellä toiveita hysyistä ja pikku-uikuista, niin vissiin.

Aikuisten oikeasti lämmin syksy on antanut todella mielenkiintoiset lähtokohdat tämän talven talvilintulaskennoille. Ja jos nyt kuriositeetinomaisesti vertaa viime helmikuun laskentaan (teksti: Lost in Laajasalo), niin nyt vesialueillakin riitti laskettavaa, siitä osoituksena ainakin 95 sinisorsaa, 85 isokoskeloa, muutama telkkä ja melko yllättävät 19 merilokkia. Siinä missä viimeksi lintutyhjiössä sai talsia kilometrikaupalla ja pahempien keskittymien selvittämiseen meni tovi jos toinenkin, nyt linnut olivat tasaisesti maastossa - sinne ne viivyttelijätkin hukkuvat, eikä mainittavia rastas- tai tiaislössejä löytynyt.

Jotain "highlighteja" laskennalle osui silti - tai sitten rimaa piti laskea sen verran, että jotain voisi tuloksista edes eritellä. Selkeästi parhaimpana ja yllättävinpänä oli kesken kaiken taivaalta löytynyt piekana, joka jatkoi muuttoaan kohti itää. Ihan kolmea pikkutikkaa ei myös osannut odottaa, ja onhan palokärkeäkin kiva fiilistellä, kun sattui vielä ääntelemään hassusti. Tilhi oli myös yllättävän runsas, 240:stä lasketusta linnusta innostuimme ihailemaan n. 70 linnun parvea lähietäisyydeltä, sattuivat vielä ruokailemaan matalalla. Myös 8 tikleä piristivät. Hienoja lajejahan nuo!

Laskennan tulokset:

kyhmyjoutsen 13
sinisorsa 95
isokoskelo 85
merimetso 2
tukkasotka 7
telkkä 4
piekana 1
merilokki 19
harmaalokki 14
kalalokki 12
kesykyyhky 3
käpytikka 4
pikkutikka 3
palokärki 2
mustarastas 30
tilhi 240
hippiäinen 8
talitiainen 151
sinitiainen 163
kuusitiainen1
hömötiainen 2
puukiipijä 4
varis 229
naakka 76
harakka 16
närhi 3
varpunen 46
pikkuvarpunen 10
viherpeippo16
vihervarpunen 16
urpiainen 2
tikli 8
punatulkku 42

Melko mielenkiintoisia puutteita olivat kanahaukka, merikotka, töyhtötiainen ja peippo. Miten ihmeessä voi talsia 14 km helsinkiläistä lähiöseutua näkemättä ainoatakaan kanahaukkaa? Vähissä olivat myös vihervarpuset, urpiaiset ja viherpeipot. Tiaiset edelliskertaa tasavahvempia, eikä esimerkiksi mustarastaiden lukumäärä hirveästi eroa edellisestä laskennasta. Varikset ja tilhet yllättivät runsaudellaan. Lajimäärä kertoo ehkä jo enemmän; viime talvena samalta reitiltä löydettiin 24 lajia, nyt päästiin sigmaan 33.

2.11.2011

Haliaksella jälleen

Maastojyräily on vaihtunut virkistyslintuharrastukseen, mikäli Haliaksella vierailua sellaiseen kategoriaan voi sijoittaa. Pätkäduunin keskelle oli hyvä sijoittaa viikonloppuvisiitti "Suomen Eilatiin" (tosin Eilatissa olisi huomattavasti enempi lämpöä ja lintuja). Ei sähköä, ei omaa nettiyhteyttä saati tietokonetta. Vapauttavaa.

Petri Saarinen poimi ystävällisesti karvanaaman kyytiin Koskelasta perjantai-aamuna ja suuntasimme suorilta käsin Hankoon, kiva päästä viikonloppuretkellä mahdollisimman ajoissa pelipaikoille. Kaupan kautta Haliakselle, paikalla entuudestaan Jarkko, Anttu, Hannu, Heikki ja Aatu. (Heikki poistui vielä saman päivän aikana ja illalla asemalle saapuivat Jonne ja Tuukka.) Palumatkalla kauhisteltu sumu oli onneksi Hankoniemen kärjessä hieman väljempää, niin p*sk*njauhannan ja häröilyn ohella pystyi vähän staijaamaankin. Lokakuun loppu tarjoilee silmittömiä lintumassoja harvemmin, mutta jotain seurattavaa liikeni meillekin. Perjantaina bunkkerin ohitti 873 tilheä ja parisensataa punatulkkua. Petolintupuolen luettelointi ei tällä kertaa kamalasti tilaa vie, mainittavimpina 1 sinisuohaukka, piekanoja 3m 1p, 5 hiirihaukkaa ja rapiat 15 varpushaukkaa, jos nyt jotain vertailukohtaa haluaa elo-syyskuun massapäiville. Merellä paineli 2 selkälokkia ja 12 pikkulokkia, jostain löytyi paikallinen kaakkuri, 30 valkoposken hanhen parvi oli yllättävän myöhäinen havis, ainakin Hangossa.

Haliaksella harvemmin pultattu laji - niittykirvinen


Päivän kovimmasta haviksesta vastasi Jarkko. Rääväsuu kehotti karvanaamaa tähyilemään eräälle länsipuolen luodolle. Luodon laelta löytyikin lupaavan näköinen silhuetti ja Zeissin zoomin vääntyessä pään sisällä poksahteli tasaiseen tahtiin ja pari riemunhuutoakin kajahti ilmoille. Vanha muuttohaukka seisoi luodon laella, ylväänä, koko komeudessaan, kaiketi tarkastellen loppusyksyn ja talven saalistusmaastojaan. Pere näyttäytyi muutamaan otteeseen päivällä ja valitsi mielipaikakseen yhden Kistskärin linjatauluista. Käväsi yhtä naakkaakin vähän kiusaamassa, tempoi tuulessa miten tahtoo. Vaikka homma näytti välillä leikiltä, pariin kertaan pere otti kunnolla vauhtia ja näytti paikallisille, miten se siivenisku oikein kulkeekaan. Jäntevyyttä, voimaa, ketteryyttä. Eikä siltä naakalta hirveesti anteeksi pyydelty.

Pöllöt silmäkulmassaan Jarkko piti petoverkkoja auki puolilleöin asti. Nokturnaalisilla pedoilla ei asemamiehittäjiä tällä kertaa hemmoteltu, mutta ensimmäiseltä verkkorundilta tarttui mukaan lehtokurppa - oli jopa kontrolli, vuosi sitten asemalla rengastettu yksilö! Korkeiden jännä-kertoimien lisäksi oli hauska päästä kyyläämään ja kuuvaamaan scoloa näppituntumalta. Taas tätä lintuasemaelämän yllätyksellisyyttä, sitä koskaan tiedä mitä pyyntiverkkoon eksyy...

Pe-iltana kannustimme Jarkkoa rengastamaan muutaman tilhen.









Illalla petoverkkoon lentäneen lehtokurpan rengastamiseen ei hirveästi kannustusta tarvittu:






Lauantaiaamu valkeni selkeänä, joskin tuulisena ja edelleen lämpimänä. Elättelimme toiveita äkillisesti kylmenevästä kelistä, joka heittäisi lintuja liikkeelle. Näillä lämmöillä viivyttelijät jäpittävät paikoillaan eikä petomuuttokaan kulje. Samalla oli hyvä elätellä toiveita eteläisistä rareista sekä mielenkiintoisista merilintuhaviksista, näkyvyys merelle kun oli poikkeuksellisen hyvä. Ei sitten minkäänlaista väreilyä! Vesilinnut olisi kai voinut laskea Bengtskäriltä asti.

Ja voi hyvää päivää mikä episodi todistettiin heti aamuvakion ensimmäisen puolikkaan aikana. Ehdimme vissiin staijata reilun tunnin, kun Jarkko kiikutti bunkkerille tiltaltin. Siis ei siinä tiltaltissa mitään hirveän ihmeellistä ollut, vähän vihertävän oloinen ja suht myöhäinen tietty. Kuvailtiin ja ihmeteltiin. Jarkko oli juuri poistumassa mittailemaan lintua, kun tapahtui todella paljon ja todella nopeasti. Taivaalta kuulunut jännä ääni herätti Jarkon huomion:

-Hei, mikä **** toi on? Kahlaaja, suoraa yläpuolella! Onko toi isovesipääsky!? Se on ISOVESIPÄÄSKY! Ei helvetti!
-Missä se menee?
-Suoraa yläpuolella! Kääntyi vähän itään päin! Tota... tota...
-Lentää auringon päällä!
-Ehtikö kaikki näkeen? Ääni kuulu tosi hyvin.
-Tuolla se menee, Russarön suuntaan. Löytyi putkellakin...
-Isovesipääsky... ei jumal... siis mitähelv... IiVeePee!!

Seuraavaksi halailtiin, naurettiin, ihmeteltiin, vähän tanssahdeltiin ja ihmeteltiin lisää. Vähän kuin olisi saanut komean kolauksen melkoisesta halosta. Kesti varmaan puoli tuntia, ennen kuin Anton ja Tuukan kanssa pystyimme keskittymään staijaamiseen - Pete toipui tilanteesta huomattavasti nopeammin, heh. Mutta selkeämmin ilmaistuna, ennen linnun löytymistä olimme Jarkon kanssa jääneet bunkkerin juurelle tiltalttia ihmettelemään. Taivaalta kuulunut metallinen "kitt, kitt" -ääni (todella lajityypillinen tapaus) herätti porukan ja Jarkko hälyytti linnusta. IVP paineli ohitti bunkkerin 50 metrin päästä hieman itäpuolelta kiivaasti äännellen. Itse löysin linnun saman tien ja hyvin siitä ehti näkemään habituksen, leveän ja käsisiipeen päättyvän siipijuovan sekä nokan muodon. Jarkon kanssa nuotitimme lintua muille ja Jonne ehti näkemään linnun yläpuolen putkellaan. Ihan RK-kelpoiselta vaikutti - ainoa takaisku oli se, että Aatu oli päättänyt lähteä heti aamusta Gåun särkälle ja oli kaukana bunkkerilta, kun ivp ylitti alueen. Mies ei onneksi täysin murtunut nuijauksesta, tai ainakaan antanut ymmärtää niin. Kyseessä oli siis Suomen 96. havainto lajista ja vasta Haliaksen toinen.Todella hieno elis, mikä tärkeintä, tosispondesti!

Kun syksyn kvaliteetti saadaan pois päiväjärjestyksestä, käteen jäi silti kiva ja monipuolinen lintupäivä. Pikkulintupuolella tiaisilla oli edelleen pientä yritystä, tali- ja sinitiaisia paineli yhteensä vajaa tonni. Tilhejä muutti 600 lintua, myös 2 kangaskiurua piristivät. Mereltä löytyi myöhäinen sepelhanhi (muutolla) ja 18 pikkulokkia. Petolintupuolella 2 sinisuohaukkaa (joista toinen ad-koiras, ohitti bunkkerin melko mageesti), 30 varpushaukkaa, 7 hiirihaukkaa, piekana ja ampuhaukka. Neljältä iltapäivällä staijasin kaukaa idästä muuttaneen suopöllön.







Tietysti aseman alueella paikallisena viihtynyt ad-pere piti huolen siitä, että adrenaliini sykki suonissa myöhemminkin päivällä. Tuukka lähti ihailemaan linjataulun päällä viihtynyttä lintua länsikärjestä käsin ja jäimme Aatun ja Peten kanssa bunkkerille kolmistaan. Tovin päästä muuttohaukka nousi siivilleen ja suuntasi yllättäen kohti bunkkeria! Siivet kantoivat ja lintu eteni tehokkaasti bunkkerin yläpuoelle - ja rupesi yllättäen jahtaamaan pikkulintuja korkealla taivaalla! Mikä lie kun ei flaksi käynyt, päättikö vain järjestää miehittäjille pari pientä lentonäytöstä. Erittäin viihdyttävää seurattavaa. Vaikka jokunen pere on tänä vuonna tullut nähtyä, vihdoin ja viimein sitä pääsi kunnolla seuraamaan, katselemaan ja ihastelemaan, teurastajan huppua ja keltaista vahanahkaa myöten. Kehtasin sanoa, että onhan tämä nyt paljon hienompaa kuin jonkun ison vesipään pikainen ohilento. Eikä minua silti heitetty bunkkerilta alas.

Sunnuntaiaamu oli edellisiä huomattavasti tuulisempi - ja ankeampi. Näkyvyys oli auringon noustessa mainio, mutta lännestä puskenut pilvirintama heikensi meristaijin potentiaalia huomattavasti. Ilmeinen rissakeli, bunkkerilla manattiin muutamaan otteeseen, ja Tuukan kanssa tapitettiin merelle armottomasti, kiitollisina Petelle joka handlasi pikkulintumuuton. Vaan me pojat tapitimme liian kauas merelle, päivän laji löytyi paljon lähempää. Ja kukapa muukaan kuin Pete löysi nuoren pikkukajavan Gåun särkän takaa! Lintu liikkui nuoren pikkulokin kanssa aseman pihakoivujen takana - mitä nyt pikkulokki jatkoi matkaansa etelään, mutta kajava ei missään vaiheessa ilmestynyt ihmisten ilmoille vaan taisi kääntyä niiltä sijoiltaan takaisin pohjoiseen! Asemalle aamusta saapunut Seimola asteli tyylikkäästi ja juuri parahiksi paikalle kuittaamaan kajavan, mutta muutaman minuuttia myöhemmin bunkkerille saapunut Jenni ei tilanteeseen ehtinyt. Muista aamupäivän haviksista pitää tietysti mainita alueella edelleen paikallisena viihtynyt muuttohaukka, jota karvanaama kyyläsi aina kun mannekiinni sattui näkymään paikalla. Muutoin bunkkerilta käsin ei mitään uutta tai mullistavaa nähty: reilu tuhat paikallista allia, pari uiveloa, 8 pikkulokkia ja kangaskiuru. Tilhiä ja tulkkuja ei sunnuntaina mennyt mainittavia summia, vihervarpusia riitti vielä tonnin verran.

Iltapäivästä lähdettiin porukalla Gåun särkälle, matkalla syynättiin jokainen hippiäinen, jokainen risahdus ja piiskutus tarkastettiin, varmuuden vuoksi. Särkältä kompattiin muutamia niittykirvisiä, paluumatkalla puskista potkittiin rautiainen, pari punarintaa ja myöhäinen metsäkirvinen - Aatu oli nähnyt ilmeisesti saman yksilön kahtena edellisenä päivänä. Aavikkotasku jäi haaveeksi, tai ensi syksyyn. Gåulla rämpimisen jälkeen pakkauduimme Tuukan kanssa Peten kyytiin ja suuntasimme takaisin sivis... sivistyksestä. Sama fiilis aina Kirkkonummen jälkeen, Helsinkiin paluu tuntuu jotenkin groteskilta. Silti viikonloppu kruunasi syksyn miehitysjaksot Haliaksella. Syyskuussa fiilisteltiin massoja, hienoja tilanteita ja pikkurareja. Nyt saatiin se syksyn RARITEETTI ja pari muutakin kvaliteettia. Tästä on hyvä hiljentyä ja rauhoittua pimenevään syksyyn ja alkavaan talveen, kerätä voimia ensi maastokauden varalle. Paitsi Jurmo. Paitsi rallit. Paitsi...

Siinä se on. Aivan onneton kuva, ilmankos kun valoa on vähän ja lintu on jossain kilometrin päässä. Mutta siinä se silti on.