30.4.2021

Halias 17.4.-30.4.2021 - huhtikuinen pikkusirkku ja hillitön piekanamuutto


17.4.
La

Nyt sitä kauan kaivattua itätuulta saatiin, mutta lintumäärät jäivät vielä yllättävän vaisuiksi eikä lämmin kaakkoisvirtaus ihan vielä päässyt purasemaan. Haviksina mm. 2 uiveloa, punajalkaviklo, 6 tiltalttia, Juho näki jälleen aamuisella Gåun retkellä vuorihempon ja vieläpä pikkutikan. Lauantaisaunaa edelsi kunnon puusavotta.


18.4.
Su

Arkinen, aurinkoinen ja itätuulinen päivä. Jengi jaksoi staijata ym. häröillä niemessä kellon ympäri, Pyry ja Juho osallistuivat nuorten valtakunnalliseen linturalliin ja taisivat pärjätä ihan hyvällä menestyksellä =) Asiaan: niemestä havaituista 88 lintulajista vihdoin ja viimein saatiin se jalohaikara keväänpinnaksi. Tosin tämä pitkäaikainen vietti toista vapaata aamuaan putkeen ja nuijas. Tai vapaata ja vapaata, sisätoimistohommia enempikin. Muutoin lintuosasto oli tuttua ja turvallista huhtikuun puolivälin tavaraa: ristisorsa 2p, lapasotka 1m, ruskosuohaukka 2m, sääksi 3m, ampuhaukka 1m, kurki 804m (pari parvea itäpuolelta illalla, kun iltahuutoa pidettiin pihalla), kuovi 28m, selkälokki 6m, tiltaltti 6p, peippo 2221m, isokäpylintu 5p. Kokoonpanomuutoksiakin todettiin, Tirkkonen poistui upean jakson päätteeksi ja tilalle ensikertalaisena Anna Isotalo.


19.4.
Ma

Kupolia käristävä auringonpaiste ja itätuulet painavat edelleen päälle, mutta tänään Haliasjengi takoi kovaa tulosta. Lajimäärä kurotettiin jälleen lukemaan 88 (ilman lehtokurppaa) mut laatu ja määrä nostettiin kertaluokkaa korkeammalle. Päivän lajina ja massana ehdottomasti kurki, joita ynnäiltiin toistaiseksi kevään kärkitulos 7349m. Muutto käynnistyi puolenpäivän aikaan ja huipentui klo 13.00-15.30, lähinnä länsipuolelle ohjautuneeseen tykitykseen. Meno hyytyi alkuiltaan mennessä ja huutoakin päästiin pitämään kahdeksan jälkeen. Päivän kvaliteetiksi löytyi avosetti koilliseen itäpuolelta klo 8.41, kantiksen eka tosisponde havis Suomesta. Peippolinnutkin virittelivät kevään päämuuttoa, sigmana noin 6000 koppanokkaa seuraavasti jakautuen: peippo 4151m, järripeippo 132m ja Fringilla sp 1779m. Kehtaan mainita vielä seuraavat: ristisorsa 2p 2m, alli 2400p, kaakkuri 7m, kuikka 41m, ruskosuohaukka 2m, piekana 13m, sääksi 4m, merikihu 1p 1m, räyskä 1m, kalatiira 1p 9m, luotokirvinen 3p 3pm, västäräkki 144m, kivitasku 2p 1m (keväänpinna), tiltaltti 8p, isolepinkäinen 2p samaan aikaan Hauensuolessa, ja nokkavarpunen 1m. Iltapäivällä asemalle Keski-Suomen vahvistus Vilma Niskanen. "Ei oo häävii!"




20.4.
Ti

Aika erikoinen päivä kaiken kaikkiaan. Rauhallisen aamuvakion tuoksinnassa niemen ympärillä soidintavasta sinisorsaparvesta osui naaras keskikallion petoverkkoon. Se päätyi sit Lampiselle laitettavaksi, "raskaaksi ykköseksi vyölle roikkumaan". Jari puolestaan rengasti legendaarisen ja verenhimoisen isolepinkäisen! Keväälle ainoana uutena heinätavi, jonka Jari ja Mage löysivät kaakkoispuolelta Högberget-nimisen saaren länsipäästä. Vain osa porukasta sai kuitenkin hoidettua lajin, sillä epeli päätti jäädä sen samaisen pienen niemen taakse yöpymään. Päivässä oli lajipäivän makua ja muutolle kirjattiin mm. metsähanhi 23m, tundrahanhi 26m, mustalintu 356m, sääksi 5m, kurki 2071m, kapustarinta 29m, punakuiri 6m, västäräkki 92m, peippo 1446m, järri 43m ja Fri sp 1135m.




21.4.
Ke

Lintupäivä! Yritystä oli jo aamuhämärissä, kun ensimmäinen aamuyön käynti Gåbille suoritettiin. Vakiolla massat olivat vähissä, parina mukavana kvaliteettina mustakurkku-uikku (keväänpinna) länsipuolelta kaakkoon ja siunaantui se heinätavikin viimein vuosipisteeksi tälle pitkäaikaiselle, näkyi lennossa Dödörenin suunnalla haapanaparin kanssa. Suolipukeltajia muutenkin mukavasti mestoilla: haapana 104p 53m, harmaasorsa 4/3p, tavi 28p 39m, jouhisorsa 2p 14m.

Säätilasta kehkeytyi päivän aikana varsin keväinen, bunkkerilla tarkeni helposti ilman talvitakkia ja otsanahka kärysi. Tunti vakion jälkeen eteläiselle sektorille ilmestyi kerralla useampi piekana ja klo 11 jakson alussa ohittaneet taisivat todeta että "väylä on auki, tulkaa perässä", joiden jälkeen pieniä piekanajengejä ilmestyi näköpiiriin yksi toisensa jälkeen! Tämä pitkäaikainen ajoitti lounastaukonsa ihan väärään paikkaan, mut mitäpä pienistä, kun bunkkerilla päivystänyt jengi seurasi Haliaksella ennennäkemätöntä petomuuttoa. Aseman edellinen kevätenkka oli paperia reilun puolen tunnin jälkeen ja syksyn enkkakin jäi pian kauas jälkeen, kun jatkoin lounastauon jälkeen Lampisen vastuulla ollutta länsisektoria, sieltä pystyi nakuttamaan yksittäisiä ja kolmen-neljän linnun parvia tasaisella tahdilla. Sektorilta riitti vielä useita kymmeniä uusia lintuja! Päiväretkelle saapunut Petteri Hytönen nuotitti lintuja eteläkalliolta käsin ja Haliaskonkari Vattulainen sai myös osansa bunkkerilla. Kovin meno laantui parin tunnin jälkeen ja iltapäivällä kasassa oli huikeat 130 piekanaa! Lisäksi ynnäiltiin kaksi ruskosuohaukkaa, sinisuohaukka, 47 varpushaukkaa, sääksi, kaksi tuulihaukkaa, kolme ampuhaukkaa, 1095 kurkea, 66 kuovia, selkälokkeja 3p ja 12m sekä mereltä haahkoja 7000p.

Staijit lopeteltiin siinä neljän jälkeen, hommia jatkettiin hakkaamalla loput Samin ja Soljan tuomat koivut klapeiksi, siivottiin verkkolinjoja ja suoritettiin huussille säiliönvaihto-operaatio. Sauna lämpeni, mutta se todellinen kvaliteetti jäi vielä iltahämärään. Jari ja Mage palasivat päivän viimeiseltä verkkorundilta salamyhkäisesti myhäillen, Jari istahti tuvan pöydän päähän naaras-pajusirkun näköinen lintu kädessään ja minä jatkoin elämääni omissa oloissani illallisen äärellä. Jari taisi tokaista, että "piti tulla tänne sisälle rengastamaan kun tuolla ulkona ei enää näe mitään", ilman minkäänlaista vastareaktiota, seuraavaksi mumistem "nää naaras-pajusirkut on välillä vähän vaikeita muutenkin", jonka jälkeen vilkaisin lintua ja totesin, että "niin ja tuo varmaan sanoo tsik sit kun se lähtee". Jatkoin muina orneina ateriaani mut sit mä älysin katsoa lintua uudelleen. Hitto, onpa punaruskea pää ja kokotumma nokka - mitäääää, jumankauta! Sit vasta epäuskoisena tajusin että Jari pitää käsissään PIKKUSIRKKUA! Oli tullut kosteikkoverkosta, kovaa kamaa huhtikuussa ja Jarylle kaivattu Haliaspiste! Pyry piti hälyyttää kammarin puolelta paikalle ja tais naisten saunavuorokin loppua kohden vähän hoppua. Valokuvattiin, vapautettiin ja juhlistetiin! Lintulajejakin messevät 92.



(c) Mage

22.4.
To

Aamusta pilvipeitettä ja pieniä sadekuuroja, iltapäivää kohti oikein kesäistä menoa, aurinkoista, tyyntä, lämpöväreilyn ja ilmankosteuden yhdistelmänä utuista horisonttia. Pikkusirkku todettiin edelleen paikalliseksi, keväänpinnoiksi taasen valkoviklo ja nuolihaukka, isot massat eilisen jäljetä kateissa mut monta muuta mukavaa havista voi tähän päälle lisätä: harmaasorsa 2p 7m, haahka 7000p 555m, alli 2500p 565m, kuikka 59m, nuolihaukka 1m, kalatiira 30p 23m, lapintiira 3p, (tiirat ovat tulleet ja taas aikaisin!), suopöllö 1m, punarinta yht. 89p, isolepinkäinen 1p, nokkavarpunen 1p. Jari veks, lintulajeja 93!

Kevään eka nuolihaukka (c) Jari

23.4.
Pe

"Ei se retkuksi tee jos vähän renttuillaan."

Nyt se pohjoisvirtaus ottaa muuttotilanneta haltuun ja Koistisen lintusäätiedote lupaa viikonlopulle jopa "masentavan surkeaa" muuttosäätä. Mut ei täällä tähän aikaan vuodesta voi tyhjin käsin jäädä (ei välttämättä edes säkkisumupäivänä), henkisiä ja fyysisiä sisämaataustaisia harrastajia lämmittivät mm. samalle luodolle kerääntyneet kuusi merikotkaa, jotka kyttäsivät yhdeltä linnulta saalista, pari ristisorsaa p, sekä merikihuja 3p 2m, joista muuttavat upeesti bunkkerin viereltä N. Arviopohjalta allien määrät tuntuivat eilen runsastuneen, joten nyt otettiin solulaskin pitkäaikaisen käteen ja aloin ynnäilemään parvia yhteen, loppummana alleja 3800p. Aamustaijin jälkeen pitkät torkut ja sisätoimistohommia, iltapäivällä asemalle Petri Saarinen.


24.4.
La

Luoteistuulta ja vakio etelämetsästä. Pakko myöntää, että oli mukavaa vaihteeksi seurata merellä liikkuvia lintuja lähempää ja näyttää Vilmallekin, että eikö olekin siistiä kun nuo allit näkyy nyt paljon lähempää. Ja hyvin niitä nähtiinkin, tänään lomakkeelle 5600p. Sitä päivän parempaa antia myös merikihu 3p 5m, kalatiira 71p 22m, luotokirvinen 8p 2m. Melkoisia riemunkiljahduksia nostatti myös eteläpuolella pyörähtänyt riskilä.

Iltapäivästä tämä pitkäaikainen pääsi viestintähommiin, kun Erä-lehdestä pyydettiin lintuharrastajan haastattelua Reppu-juttusarjaan. Hauska sessio, vaikka säät vähän haasteita heittivätkin ja toimittajan mielestä varmaan tuputin liikaa linnustonseurantaa ja ne iänikuiset mikäonsunparasbongaus-tarinat jäivät vähän vähemmälle =D


25.4.
Su

Karua. Pohjoisblosista pitkin päivää, useita lumi- ja sadekuuroja pyyhki niemen yli. Jengi jaksoi sankarillisesti yli yhdeksäntuntisen staijin ja Gåullakin käytiin, vaikka lajimäärä jäi reilusti alle 80 niin jotain järkevää päästiin silti lomakkeelle printtaamaan: haahka 8000p 424m, alli 4500p, tukkakoskelo 16p 65m, sääksi 1m, rantasipi 1p, merikihu 2p3m, selkälokki 1"p 17"m, kalatiira 50p 25m, nokkavarpunen 1m. Vilma ja Anna poistuivat, iso kiitos mukavasta viikosta ja upeaa kun asemalle innostuu uusia kävijöitä saapumaan <3


26.4.
Ma

Keväälle takapakkia monessa eri muodossa, aamupäivän aikana ulkona tuli niin vettä, räntää kuin pieniä rakeitakin. Mage otti ansaitun vapaan aamun ja Peten kanssa kerättiin staijivakion ajan peruslajeja päivän pienimuotoista lintuasemaskabaa varten. Vastaavasti päätin ottaa iltapäivän puolelle vapaata ja Magen, Pyryn, Clelian ja Lluisin muodostama komppausryhmä lähti kohti seuraavia sankarillisia urotöitä. Mage tosin palasi aika nopeasti takas asemalle, mukanaan Kalskärin tyven supikoiraloukkuun hairahtanut varis! Ja tovin kuluttua sain lähteä rykmentin perään, kun ässät olivat hiffanneet Gåun ruovikossa huuttelevan luhtakanan! Asemalle jättäytyminen osoittautui jälleen toimivaksi vaihtoehdoksi ja lärppyhälytyksen jälkeen lähdin bointsaamaan Haliaspinnaa - mikäli lintu enää suostuisi ääntelemään. Kuittailut "pussitiaispartaisesta pitkäaikaisesta" ja hetken aikaa vallinnut epätietoinen tunnelma väistyivät, kuin sikamessias-lempinimellä siunattu rantakana päätti viritellä uudelleen syrinxiään ja tunnelma vapautui. Hyvä, että lintuasemaskabaan mahtuu lisälajikin. Asemalle alkuillasta Pan Hirvonen.


Luhtakanaa juhlistettiin asiallisella selfiellä

27.4.
Ti

Tuuli edelleen pohjoisesta ja vakiolla odotetun hiljaista, pieninä piristeinä kaksi nuolihaukkaa ja ampuhaukka. Teerinaaras seikkaili jälleen niemessä ja ei se nyt mitenkään turhan kaukaa sitä lähintä verkkoa ohittanut. Puolenpäivän staijiyritys antoi lounaispuolelta löytyneen ja länteen suunnanneen 2kv-arosuohaukan (keväänpinna). Arktisten meriharakoiden muutto on hyvässä vauhdissa, särkälle kerääntyi tänään mukavat 138 yksilöä


28.4.
Ke

Pohjoisvirtaus alkaa hiljalleen hiipua, tänään vielä luoteistuulta, aurinkoista sentään, joten muuttoa padonnut tulppa alkoi hiljalleen hellittämään. Päivän haviksiin kirjattiin mm. 51 kuikkaa, 460 mustalintua, 103 tukkakoskeloa, 117 meriharakkaa, 3 piekanaa, 2 sääkseä, suopöllö, nokkavarpunen ja kevään ensimmäinen pajulintu. Iltapäiväksi saatiin jo kesäisempiä kelejä ja ulos uskaltautui ilman välikerrastoa. Huomiseksi povattiin sääennusteiden perusteella viikon kovinta lintupäivää, lisäksi henkilökohtaiset tilastot näyttivät 700. Haliasvuorokauden rajan menevän rikki. Aikataulussa oli myös vaihtopäivä, kun Mage ja Pyry aikatauluttivat poistumisensa tulevaa Lågskärin reissua ajatellen, joten juhlaskumpat juotiin ennakkoon keskiviikon saunavuoron yhteydessä. =D

Herrat Lampinen ja Hirvonen verkkoilun äärellä

Särkän tyvelle eksyi pieni sakki isojen koirien ulkoiluttajia. Eivät sentään vapaana juoksuttaneet...



29.4.
To

Hellurei! Tämä merkkipäivä osoittautui lähes odotusten mukaiseksi: aurinkoa, tyyntä tai korkeintaan kainoa lännenpuoleista puhallusta koko päivän mittaan. Ensimmäistä kvaliteettia ja ei tarvinnut kauaa yrittää, kun pitkäaikaisen näkökenttään lipui eteläpuolelta länteen suunnannut ja kauan kaivattu MUSTAPYRSTÖKUIRI. Mage ehti bointsaamaan vuosipisteen ja allekirjoittanut kuittasi kevätkauden neljännen Haliaspisteen! Liikettä oli muutenkin reippaammanpuoleisesti, merellä viuhtoi tavaraa hyvää tahtia ja verkoista irtosi lintua useamman edellisen aamun edestä. Haviksina mm. haahka 8500p 570m, alli 2500p 230m, mustalintu 2159m, pilkkasiipi 81m, tukkakoskelo 10p120m, härkälintu 4m, suokukko 8m, merikihu 4p, kiisla/ruokki 1m, riskilä 2m, kangaskiuru 2m, västäräkki 126m, punarinta 35p kärjestä, mustapääkerttu 1 k p reng, isokäpylintu 1m, kaikenlaista kertyi siinä ennen puoltapäivää. Mage rengasti aamun karmanteella myös koiras-sarvipöllön.

Orastavaa petomuuttoa havaittiin jo vakion puolella ja alkuiltapäivästä alkaen kaikenlaista jännää lappas tasaiseen tahtiin niin, ettei bunkkerilta uskaltanut poistua ennen kahtennentoista staijitunnin täyttymistä. Petokavalkadista kehittyi miellyttävä ja monipuolinen: ruskis 5m, sisu 3m, nisari 2p 11m, hiirihaukka 1m, piekana 9m, sääksi 4m, tuulihaukka 19m, ampuhaukka 3m, nuolihaukka 1m, koiras-arosuohaukka länsipuolelta N sekä sirosuohaukaksi jäänyt naaras-arosuo, vastavalon puolelta pohjoiseen.

Noin klo 12.20 katsoin Russarön linjaa saapuvaa päivän ainoaa hiirihaukkaa, samalla kaukoputken näkökentässä kaukaa hiirihaukan takaa erottui Hankoa kohti saapuva kurkimainen iso lintu. Nykivä lentotyyli karkoitti ensifiilikset siitä oletusarvoisesta lajista ja saimme kevään toisen kattohaikaran naulattua. Muuta jengiä hälyyteltiin paikalle, lintua seurattiin asiaan kuuluvalla intensiteetillä, sitä sit ihmeteltiinkin kun epeli heitti selkeästi ennen Hankoa täydellisen u-käännöksen takaisin etelään, painaen hetken matkaa takaisin kohti Viroa ja kääntyi sit kuitenkin kohti itää, selvästi rannikkolinjan ulkopuolella.

Mahtui tähän muutakin, mm. kurki 207m, kapustarinta 104m, lajipäivää tästä lähdettiin tekemään ja erinäisiä lintutaksoneja lyötiin asemalomakkeelle yhteensä 101 kiappaletta, ilman lehtokurppaa. Lähestyvä vappu enteili myös kokoonpanomuutoksia, Lluis, Clelia ja Mage poistuivat, tilalle Jukka Hintikka. Ei yhtään hassumpi 700. Haliasvuorokausi.


30.4.
La

Vappuaatto on aina lintuharrastajalle mielenkiintoista aikaa ja oman visiitinsä alkuhetkillä Jukka muisteli edellistä Hangossa viettämäänsä vappuaattoa. Tapahtumasta ehti kulumaan yli 20 vuotta ja merkittävien lintuhavaintojen sijaan tarinaan sisältyi "pientä rähinää" paikallisten kanssa. Vuoden 2021 vappu vietettiin fyysisesti väkivallattomissa tunnelmsisa (ajoittain intensiiviseksi yltynyt kuittailu ja kaaottiset soittolistat ois ulkopuolinen saattanu tulkita henkiseksi väkivallaksi): staijattiin, juotiin, grillattiin, fiilisteltiin musiikkia ilman genrerajoja. Päiväretkellä todellisen Haliaskipinän saanut Anita Bognomini. Pohjoistuuli vei havispuolelta parhaimman terän, kirjoihin mm. ristisorsa 3, piekana 3, nuolihaukka 4, keväänpinnaksi liro.



16.4.2021

Halias 1.4.-16.4.2021 - TUPLA JA KUITTI!


1.4.
To

Haltin reitillä myskihärkä, puolet Suomen leppäkerttujen nimistä vaihtui pirkoista perteiksi ja Rantamäen rautiaismankassa soi mustapääkerttu.... aprillipäivää vietettiin Haliaksella aurinkoisessa sekä länsiluoteisen puhurin tuulettamassa säässä, iltaa kohti myös ei-niin-vakavissa tunnelmissa. Kauheasti tässä tämä miehen puolikas yrittää sanoa jotain nokkelaa, mutta tämän päivämäärän havikset Haliakselta ovat totista totta:

- Vakion loppupuolella jäin Petrin kanssa kahdestaan bunkkerille, haahkoja staijatessa tuijotimme samanaikaisesti samaa Morgonlandetilta kohti tulevaa haahkaparvea, sekä sen mukana saapuvaa tummaa haahkakoirasta. Ennen Kistskäriä parvi jakautuu, seurannassa oleva lintu kääntyy länteen ja kevään ensimmäinen kyhmyhaahka saatiin viimein listoille. Lintu jäi paikaliseksi länsipuolen haahkalauttaan, jolloin Mage ja Juho ehtivät myös lintuun ja onnittelimme toisiamme rehellisestä työvoitosta.

- Löytötilanteen jälkeen lähdin bunkkerilta eteläkalliolle nuotittamaan pattihaahkaa parille päiväretkelle saapuneelle paikalliselle lintuharrastajalle. Hetken siinä höpistyäni radiopuhelimeen alkoi kuulumaan levotonta höpinää länteen lipuvasta milvuksesta! Juho spottas länsikärjestä Magen kanssa Kalskärin yli painaneen linnun, mutta pientä hämminkiä aiheutti samaa linjaa matkannut hiirihaukka jota bunkkerille jääneet Ari ja Pete nuotittivat. Lopulta huippuaikainen HAARAHAUKKA löytyi länsiluoteen suunnalta suunnaten edelleen tasaista tahtia länteen ja koko jengi ehti linnun näkemään.

- Lintulajeja havaittiin yhteensä 72, sieltä voi pikkurarien lisäksi mainita 128m tundrahanhea, 2500p ja 2715m haahkaa, 9p 97m tukkakoskeloa, 2kv-kanahaukan, 48p 17m meriharakkaa, merikihun, 2m kangaskiurua, 2p 4m luotokirvistä, västäräkin (keväänpinna!), 37m sinitiaista, 132m naakkaa, 12p 96m kottaraista, 2m isokäpylintua ja pulmusen. Pikkurarikausi on viimein avattu!


2.4.
Pe

Piinaviikon perjantaina nautittiin hauraasta ja leppoisasta tunnelmasta, niin säätilan kuin muutonkin suhteen. Päivän lajimäärä pinnistettiin toistaiseksi kevään parhaaseen (78kpl), sieltä voi nostaa ainakin haahkan 4100p 3592m, mustalinnun 45m, tukkakoskelon 116m, merikotkan 23p 3m, kurjen 197m, kuovin 1m, merikihun 3p 1m, suopöllön 1m, pulmusen 8m ja aina Haliaksella levottomuutta aiheuttavan lyhytnokkahanhen (1m harmaahanhiparvessa länsipuolelta). Aila ja Ari poistuivat iltapäivällä, uhkasivat saapua takaisin viimeistään syksyllä =) tilalle Tomas "sivari 2018" Swahn!
 
 

 




3.4.
La

Herranv?t#njumala, ihan tällasta menoa ei huhtikuun alun pohjoistuulipäivälle odottanut. Kuulaan oloinen blosis oli ainakin saanut niemen tyhjenemään eikä rengastajaa kuuemma aamun ekalla rundilla hemmoteltu. Bunkkerilla sentään nautittiin hyvästä näkyvyydestä ja länsihaahkoilla oli hyvää menoa, 4000p ja 3038m. Mereltä poimittiin myös kaakkuri 2m, kuikka 1 jp m, tukkakoskelo 85m, merikihu 1m ja selkälokki 1"m. Aamukahdeksan jälkeen rysähti ensimmäisen kerran, kun bunkkerin päältä kuului kovin keväistä tirinää ja KELTAHEMPPO kirjattiin mukavan aikaisessa vaiheessa keväänpinnaksi. N-puk-lintu katosi matalalla länsikärjen taakse eikä etsinnöistä huolimatta näyttäytynyt uudelleen, joten kirjattiin muutolle. Tunti myöhemmin tärähti uudelleen, kun Saarisen Petri huusi kumealla bassollaan notta KYHMYHAAHKA ja sit ihasteltiin eteläpuolelta länteen haahkaparven mukana liikkunutta mielettömän upeaa arktista merisorsaa. Meni niin pitkälle länteen kuin jaksettiin seurata, sit jotenkin siinä samassa hässäkässä Tomas spottas vielä bunkkerin päältä sepelkyyhkyn kanssa matkaa tehneen turkinkyyhkyn.

Tässä vaiheessa aseman kokoonpano oli jo oikein tyytyväinen tämän pääsiäisen tarjontaan. Vakio lusittiin loppuun ja näytti siltä, että kurkea alkaisi puskemaan lievään vastatuuleen. Kovasti oli myös puhetta, että muitakin petoja kuin haleja vois hiljalleen näkyä. Se oli sit tietenkin Tomas, joka ehti kytkemään petotutkan päälle, eikä aikaakaan kuin bunkkerilla käytiin seuraavanlainen sananvaihto:
- "Joku peto.... butski... eiku.... MILVUS!"
Tätä Tomaksen lainia seurannutta tapahtumaketjua on vaikea kuvata mitenkään järkevästi, koska seuraavaksi se pohjoispuolelta kärkeä kohti lampsinut ISOHAARAHAUKKA räjähti jengin verkkokalvoille kaikessa kauneudessaan. Lintu oli lipunut vaivihkaa kaupungin suunnalta lähes Kalskärien päälle ja bunkkerilla oli aivan saatanallinen möykkä päällä, kun lintua juhlittiin saman tien, sitä huudettiin radiopuhelimiin sekä eteläkaltsin päiväretkeläisille. Keskikallion petoverkon viereen asemalta saapunut Pete ei ottanut mitään tolkkua et mistä lajista täällä oikein möykätään, mut osasi huutojen perusteella katsoa pohjoiselle taivaalle ja naps! Siinä sitä sit ihmeteltiin kun Haliaksen kolmas isohaarahaukka käy vieressä kääntymässä ja lähtee Gåsörsbuktenin yli pohjoiseen. Taju kankaalla, itkua, kuolaa supielissä ja järjetöntä tuuletusta. Oltiin todella iloisia siitä, että viime pääsiäisenä lajin "nuijineet" Pete ja Tomas saivat tämän paikattua.

Ja vielä mitä. Päivä tuntui totaalisen järjettömältä tässä vaiheessa, mut pari tuntia myöhemmin Tomas spottas Russarön klassiselta petolinjalta pohjoisiin lipuvan petolinnun, joka osoittautui - miksipä muuksi kuin - seuraavaksi isohaarahaukaksi! Tämä lintu eteni rauhallisesti klassista linjaa itäpuolelta pohjoiseen (usein Virosta Russaröhön ja siitä Hankoon saapuvat linnut kulkevat tätä reittiä), samalla käytiin kiivasta nuotitusta niin Kim Söderlingille, Markus Keskitalolle sekä Aatu Vattulaiselle, eikä staijaamisesta sen jälkeen meinannut tulla mitään. Mitä muuta sitä muka ois voinut vielä samana päivänä nähdä? =D

Pari muuta anekdoottia näistä tapahtumista:
- Jokaisen pikkurarihaviksen kohdalla joku aseman tyypeistä oli poissa bunkkerilta: Mage oli verkkorundilla sekä keltahempon että turkinkyyhkyn aikana, just poistunut alas bunkkerilta kun Pete oli huutamassa kyhmyhaahkaa. Pete oli asemalla kun päivän eka isomilvus löytyi ja allekirjoittanut lounastauolla kun Russarö-linjaa saapunut toinen yksilö astui estradille.
- Tajuttoman hienoa miten nämä kaksi lintua näyttäytyivät eri tavoin, ensimmäisen värimaailma vain räjähti kasvoille ja toisesta tuli ahmittua enemmän lentotyyliä sekä silhuettia. "Ei mikään muu peto näytä tuollaiselta".

Tällasta tää touhu saattaa joskus tulevaisuudessa olla, mutta kovin monelta paikalta Suomesta ei oo kahta isohaarahaukkaa havaittu samana päivänä. Huikeeta.

Lintupäivä?

[  ] Ei

[x] Kyllä

Sauna ja skumppaa. This is Halias <3 





4.4.
Su

Saariskabapäivä! Messissä Jurmo, Kökar, Lågsi ja Halias. Vähän jännitti et miten lisälajeja ois eilisen jälkeen riittänyt, mut mukavan monipuolinen päivä tästä silti saatiin. Kun staijivoimaa oli runsaasti tiedossa, päätin lähteä kiertämään niemeä jo auringonnousun jälkeen. Ratkaisu selkeästi kannatti, niemen itärannalta oli hyvä tsekkailla muutama pankkilaji Hangon kaupungin puolelta, lisäksi isolepinkäinen löytyi yhdeltä itäpuolen luodolta, sarvipöllö parkkipaikan viereisistä männyistä, ilmeisesti myös järripeippo ja urpiainen olivat arvokkaita haviksia. Gåun särkän tyveltä löytyivät räyskä, lapasotka ja härkälintu, naisvankiloiden yleisöpenkeiltä päiväretkellä ollut Lauri Mäenpää, siinä höpistessä tuli kuitattua myös bunkkerin lähettämä suopöllö. Kärjessäkin toki tapahtui ja skabatulos muototui hyvällä tahdilla: molemmat gaviat hoituivat, samoin mustavaris, vihervarpunen, uivelo, piekana, hiirihaukka, tuulihaukka ja ampuhaukka.

Komppaushommien ja lounastauon jälkeen vaihdoin pitkälle iltapäivästaijille, mutta kovin montaa uutta ei enää saatu, uupumaan jäivät useat hanhet, ristisorsa, teeri, ruokkilinnut ja töyhtötiainen. Päivän viimeiseksi pinnaksi kepitettiin selkälokki, jonka avulla saavutettiin jaettu ykkössija Kökarin kanssa (molemmilla 84 lajia), perässä laahasivat Jurmo 68 lajilla ja Lågsi 63 lajilla.


5.4.
Ma

Aamusta alkaen Lampisen sanoin "melko väkivaltainen keli", lounaistuulta 15m/s ja vesisadetta. Pitkäaikaisen velvollisuuksien mukaisesti siirryin suorittamaan vakiota saunan kattolipan alle. Rutiininomainen haahkojen ja tukkakoskeloiden ynnääminen sai vakion loppua kohti miellyttävää vaihtelua, kun kova tuuli puhalsi länsilounaiselle (sille saunalta käsin ainoalle merelliselle) sektorille useita mukavan kokoisia meriharakkaparvia ja sigmaa kertyi lopulta 117 yksilön edestä! Yhdessä parvessa matkasi mukavan aikainen punakuiri ja länsipuolelta lounaaseen muuttanut pikkutylli yllätti myös. Lampinen saapui sateen tauotessa pihalle menoa ihmettelemään ja spottasi päältä pohjoiseen suunnaaneen sääksen.

Vakion jälkeen pidin lounastauon ja muu jengi päätti lähteä Gåulle hoitamaan "sen mustavalkoisen mut ylöspäin käyränokkaisen" kahlaajan pois kuleksimasta. En ehtinyt kauaa jatkamaan staijia saunan seinustalta, kun Tomaksen ääni kaikui radiopuhelimesta ja sain hyvin vahvan kehoituksen vilkaista Gåun särkän uloimpaan kärkeen =D piti mennä ihan länsikärkeen asti (tai vaihtoehtoisesti kapun penkille) toteamaan että jumankauta, siellä todellakin kärvistelee kaksi avosettia! Eivätkä nämä mitään itsestäänselvyksiä ole, jostain syystä kalalokit tahtovat kiusata oudolta näyttäviä eteläisiä kahlaajia ja niin kävi nytkin, avosetit väistivät lokkien ärhäntelyjä särkältä sivulle ja poistuivat kohti lounaisia ilmansuuntia noin tunti löytötilanteen jälkeen. Samanlainen havis oli viime pääsiäisenäkin, muut kuittas vuodarin mut Tirkkonen kuittasi eliksen!

Iltapäivän puolella päätin jatkaa staijia eteläkaltsilta käsin, mut aika kuluikin sit turistien kanssa merimetsoista höpistessä = ) Ilkka Vatanen ja Jukka Vilen saapuivat myöhäisiltapäivän aikana asemalle, läksin herrojen kanssa vielä iltaretkelle Gåulle ja Gåbilta käsin totesimme särkän meriharakkapaljouden. Jugi ja Ilkka kävivät vielä pohjoisrannalla, jäin odottelemaan että nousisko kaikki särkän linnut kerralla esille jotta ne vois paremmin laskea. No, ei ne noussu, joten piti vielä lähteä särkän tyvelle takseeraamaan. Siinä samalla lounaistuuli yltyi ja toi mukanaan sankan lumisateen! Särkällä sai pitää jalustasta kaksin käsin kiinni ja olosuhteet heittivät mielen sata kilometriä lännemmäs Jurmon joulukuisille retkille - tosin nyt takseerauskohteina olivat ihan muut linnut kuin merisirrit =D paluumatkalla ois valo loppunut kesken, mutta lunta tuli niin että maisema oli kokovalkoinen, lumi narskui jalkojen alla ja kerääntyi niin optiikkaan, vaatteisiin kuin partaankin. Melkosta.

Mut päivän meriharakkasummaksi saatiin 117 muuttavaa ja huikeat 166 paikallista lintua! Lisäksi Ilkka ja Jugi varmistivat kameran näytöltä aikaisemmin Lohjalla näkyneen suohaukan koiras-arosuohaukaksi! Mukavan aikainen ja moista sopis toivoa tännekin.


Aamuvakio saunan terassilta ja muuttoa kulkee!

Särkän meriharakoita. (c) Juho

 ... ja avosetit! (c) Juho
 
Lunta tupaan! (c) Mage

6.4.
Ti

Raripäivät ja saariskabat vaihtuivat perinteiseen huhtikuun alun ulkotoimistopäivään: staijia 9h50min, lajeja 68, puolipilvistä ja navakkaa lounaisenpuoleista tuulta. Lisälajimeiningillä jatkettiin, kun Lampinen spottas pihan yli lentäneen vuorihempon ja yksinäistä iltapäivästaijaria ilahdutti kaukana lännessä lentoon noussut noin 40 merisirrin parvi. Linjaverkkoon eksyi keltasirkku, johon oli saattanut vähän lorahtaa itäistä sisarlajia, mut hybridiä ei kehdattu lapulle laittaa. Lisäksi haahka 4500p 2710m, alli 1500p 81m, tukkakoskelo 10p 43m, kaakkuri 6m, sinisuohaukka 1 ad k m, hiirihaukka 4m, piekana 2m, meriharakka 74p 12m, merikihu 1p, kangaskiuru 1m, luotokirvinen 7p 3m, järripeippo 2m ja isokäpylintu 1p 3m. Tomas veks ja huomiselle odotetaan täydennysorneja...
 




7.4.
Ke

Lounaistuuli puhaltaa luihin ja ytimiin siivittäen jälleen haahkoja liikkeelle; tälle päivälle ynnäiltiin 3009 muuttavaa ja 5400 paikallista haahkaa. Lisäksi muutolla 119 pilkkasiipeä, neljä silkkiuikkua, 13 varpushaukkaa, 7 hiirihaukkaa, 5 piekanaa, sääksi, tuulihaukka ja kaksi mustavarista. Ajatuksia herätti nyt yksinään kotilahdella oleskeleva reviiritietoinen laulujoutsen, onkohan lintuinfluenssa vienyt puolison ja leski hengailee edelleen vanhalla reviirillä. 

Iltaa kohti tuuli heikkeni ja lopulta aurinko laski varsin leppeässä kelissä. Sekös kannusti pitkäaikaista iltastaijiin ja moinen puuhastelu palkittiin yhdessä päivän viimeisissä parvissa länteen matkanneella kyhmyhaahkakoiraalla. Jari ja Mage kasasivat uudet kottikärryt aseman käyttöön ja Mage viritteli vielä lisää petoverkkoja pyyntiin.


Keltasirkkuun on sotkeunut itäisiä vaikutteita...

Mustavaris

... ja teeri!

8.4.
To

Luoteis-/länsituuli ei kauheasti tälle päivälle luvannut, kun samanlaista säätä on seurattu jo useampi päivä putkeen. Aamu oli kuitenkin valoisa ja näkyvyyttä riitti, joten vakiota staijattiin hyvällä fiiliksellä. Haahkaa lappas länteen reippaalla tahdilla (summat 5000p 3881m) ja tukkakoskelolle kirjattiin kevään toistaiseksi korkein summa, 148m. Puoli yhdeksältä ihmeteltiin et miks tuon keltasirkun äänen perään kuuluu virtavästäräkin ääntä, kunnes sopivan näköinen lintu löytyi etelämetsän päältä painamassa Kistskärin suuntaan. Jebu ja jee! Maininnan arvoisena myös vakiolla muuttanut kevään eka ruskosuohaukka.

Yhteentoista mennessä yksi haliasaktiivi oli jo poistunut sisätoimistoon päiväduuneihin ja kaksi muuta lounastauolta pihahommiin. Staijasimme Jarin kanssa kahdestaan, meno oli aamusta rauhoittunut eikä petolintukaan oikein vielä liikkunut. Mut petolintua ei tähän päivään tarvittu, sillä itäpuolelle staijannut asemanhoitaja spottas Russön päältä "kurjen", kunnes epämääräinen mumina vaihtuikin jämäkämpään "....se onkin KATTOHAIKARA" -huutoon! Lintu oli siinä vaiheessa vielä itäpuolen autokenttien päällä ja eteni hitaasti pohjoispuolelta NW. Pitkäaikainen kuittas siltä seisomalta Haliaspinnan, bunkkerille saapuneet Pyry - eiku Juho - ja Mage täydensivät tällä yksilöllä myös listojaan. Jugi ja Ilkka puolestaan näkivät linnun Kapun penkin kohdilta. Kevään 2013 nuijaus on nyt kuitattu!

Mitään muuta ei sit enää tarvinnutkaan nähdä. Jari pohjusti vierailijan kanssa mahdollista porakaivon paikkaa niemestä, Jugi visioi pitkoksia "plusan rajalle", käytiin kaupoilla, tehtiin puutöitä ja kuitattiin eilinen saunavuoro tänään. Jari poistui onnistuneen yhden yön retken jälkeen, tilalle Jonne von Hertzen. Lintulajeja 73.
 

Kevään toinen Haliaspinna on siinä!

9.4.
Pe

Sää vaihteeksi ihan skeidaa, kovaa tuulta ja puuskat yltyivät 26m/s vahvuisiksi, ajoittain sadetta. Juho kiroili kun "aamun retki Gåulle tuotti vain märät sukat, kun ruovikkopolulla saappaat hörppäs vettä, joutsenetkin tulivat niityn puolelle uimaan". Aamustaiji sentään palkittiin kevään ensimmäisellä ruokilla. Ilkka ja Jugi poistuivat kotimatkalle. 


10.4.
La

Toinen välipäivä putkeen, vaikka tällainen asiaan kuulukin kun pitkää kevättä viettää lintuasemalla. Tuuli edelleen lounaasta 14-16m/s voimalla, räntäkuuroja saatiin pitkin aamua ja maalinnut ovat luonnollisesti ihan jossain muualla kuin täällä. Rengastusvakio jäi 45 min vajaaksi kun kelille piti antaa periksi. Mereltä irtosi jotain, mm. kevään tähän mennessä paras mustalintusigma 662m. Keväälle uutena lapasorsapari m, meriharakoita jälleen mukavasti Gåun särkällä ja lapulle lukemat 121p 29m. Lisäksi länteen päin läpsytteli tuhkaselkälokki. Iltasella tietenkin sauna ja syvälliset keskustelut sivusivat mm. korvamatojen reseptiikkaa.


Osaa se Haliaksen arkikin olla kovaa..

11.4.
Su

Vihdoin ja viimein tuo takatalavimeno ja armoton puhuri hellitti. Sunnuntaiaamu valkeni aurinkoisena, heikkotuulisena ja kevyen utuisena, talvitakin sai riisua päältä jo vakion loppupuolella. Kaakkoissektorilta nousi kuitenkin utua, taivas kääntyi välillä puolipilviseksi ja iltaa kohti meri muuntui rasvatyyneksi, eli melko vaihtelevista keleistä on saatu tänään nauttia. Päiväretkellä pari tuttua biologianopiskelijaa perheineen, bunkkerilla aikaa kului yhteensä 12h ja rengastajaässä Lampinen rengasti uransa 20 000. lintuyksilön, katkaisuna 2kv k viherpeippo.

Havispuolelta riittää pitkästä aikaa useampi maininta. Tukkakoskeloilla todettiin huikeaa menoa, muutolla messevät 216 yksilöä. Lisäksi kalatiira ja pari ruokkia ilahduttivat, kärkeen saapunut töyhtötiainen hairahti linjakakkoseen ja sai renkaan kannettavakseen, autokenttien itälaidalla lauloi kangaskiuru. Lisäksi haahka 5800p 2840m,  mustalintu 325m, pilkkasiipi 122m, kuikka 12m, ruskosuohaukka 2m, kurki 202m, meriharakka 52p 17m, kuovi 1m, luotokirvinen 4p 5m, västäräkki 3p 25m, tilhi 1m, peukaloinen 7p, punarinta 55p, kulorastas 29, hippiäinen 40p, mustavaris 1" 1' m, hemppo 54m. Lintulajeja yhteensä 80 ja kevät kulkee taas hienosti eteenpäin.



12.4.
Ma

Tuuli kääntyi kaakon puolelle ja voimistui, mutta lämpimähkön oloinen henkäys antoi päivälle rarisen ilmapiirin. Ainakin punarintoja oli maastossa edelleen kohtuullisesti, lomakkeelle 25+70p. Myös tiltaltit ovat viimein saapuneet, havaitsimme yhteensä kolme yksilöä. Keväälle uusina pitkään pantanneet metsäviklo 2m ja punajalkaviklo 1p2m. Muuttopuolella haahkat jaksavat edelleen porhaltaa, tänään liikkeellä 2398 yksilöä. Sepelkyyhkyjä kirjattiin yhtä vaille kuusisataa lintua ja yksinäinen suopöllö ilahdutti iltapäivästaijaria. Peipoilta huomattiin ensimmäinen yli tuhannen yksilön päivä. Kutkuttava olo, huomiselle ennustetaan kevyempää lounaistuulta ja yölle pientä tihkusadetta, nähtäväksi jää poistuiko Jonne päivää liian aikaisin...


13.4.
Ti

Näkyvä ja runsaslukuinen aamumuutto osoittautui odotettua vaisummaksi, peippoja havaittiin alle puolet eilisestä, vakiolla myös muutamia satoja valkoposkia, pari härkälintua, yksittäisiä kuikkalintuja ja räyskä. Piirua verran ennen puolta kymmentä Mage hoksas Kalskärien takaa länttä kohti liikkuvan tiiran, hetken otusta ihmetellessämme taisin mainita et "miks tuolla on musta nokka" ja pian Mage oikaskin et "On se RIUTTATIIRA!" Ja olihan se vaaleakin kuin mikä! Just alas asemalle poistunut Juho pääsi juoksemaan takas bunkkerille ja kuittaamaan odotetun elämänpinnan. Näin aikaisia haviksia tunnetaan Suomesta vain kourallinen ja aseman saapumisenkastakin jäätiin päivällä.

Kurjet ponkaisivat liikkeelle ja saapuivat Hankoniemen ilmatilaan puolenpäivän aikoihin. Pari vajaa parinsadan linnun parvea yliti todella hienosti aivan bunkkerin päältä keväisesti kailottaen. Vanhakin innostui ja gruseja ynnäiltiin lopulta 1640m. Lampinen rengasti nuoren naaras-kanahaukan, melkonen rötkäle, painoa löytyi 1460g! Illalla verkosta myös lehtokurppa. 









14.4.
Ke

Vallitsevat ilmavirtaukset kääntyivät muutolle vastaisiksi ja vakion alkupuoliskolla niemen ympärille nousi sankka sumu, joka onneksi työntyi puoleenpäivään mennessä pois. Nuori herra Tirkkonen vastasi päivän parhaista haviksista komppaamalla aamun kierroksella Kalskärsbergetin tyveltä vuorihempon ja kepittämällä iltapäivän staijin aikana ad-tuhkaselkälokin. Päivän muista kirjauksista voisi nostaa esille myös koiras-harmaasorsan, haahkoja 6000p 158m, sinisuohaukka 1k ja 1n m, meriharakka 52p 17m, taivaanvuohi 2p, metsäviklo 1m, kalatiira 3m, kangaskiuru 1m, luotokirvinen 4p 2m, punarinta 46p, tilötaltti 1p, hippiäinen 60p, mustavaris 2'm, nokkavarpuen 1m, kotilahden rannalla saukko. Metsähallitukselta saatin tänään vieraita, Roland Võsa ja Joose Lassila kävivät tarkistamassa tiluksia ja toivottavasti Gåun laidunhommille saatais iosa vaihdetta silmään, kun laidunalueen olisi tarkoitus ulottua särkän eteläpuolelta ja naisvankiloilta aina Kalskärin tyvelle. Lisäksi Gåun metsään olisi tiedossa lehdesniityn tyyppistä habitaattia ja pidemmän päälle männiköstä ois tarkoitus heivata hyvä siivu niinsanotusti svidduun. Oli hyvä päivä myös tän pitkäaikaisen parannella pääkoppaansa, vaikka parempiin tuloksiin vaadittais sekä morfiinia että terapiaa.
 



15.4.
To

Jotain taas tänäänkin! Juhon kanssa ei kauaa ehditty bunkkerilla vakiota kykkiä, kun Lampinen ilmoitti lärppyyn huussin katon päällä päivystävästä naaraspukuisesta mustaleppälinnusta. Pikapikaa alas, lintu oli ehtinyt tekemään pienen katoamistempun mut ilmoitti pian läsnäolostaan lyhyellä laulunpätkällä. Spondevuodari talteen ja takas bunksulle, Mage jäi virittelemään pyyntiyritystä mut tällä kertaa se ei ottanut siihen lähtevään. 

Muuten päivä oli rauhaisa ja iltaa kohden jopa "epätavallisen lempeä". Kevään ekan mulelin lisäksi ilahduttivat mukavan aikainen lapintiira ja niin'ikään kevään eka metsäkirvinen, määriä myös kyhmyjoutsenella 251p, haahkalla 9200p 1351m, mustalinnulla 577m, kurjella 560m ja peipolla 593m. Monet kevätlajit tosin tuntuvat olevan vielä varsin vähissä, vaikka muutamia erityisen aikaisia saapujia onkin tullut. Lähipäivien sääennusteet näyttävät vaihtelevilta ja tuuliolosuhteet valitettavan pohjoisenpuoleisilta, mutta kaukaa kaakon suunnalta näyttäis Suomen tuntumaan saapuvan lämmintä ilmamassaa....


16.4.
Pe

Koilliseen se tuuli kääntyikin, mutta muutoin saatiin nauttia aurinkoisesta kelistä. Juhon kanssa kepitettiin vakiolla kevään neljäs kyhmyhaahka, tällä kertaa haahkaparven mukana luoteeseen, sekä vihdoin ja viimein se vuorihemppo uskaltautui henkilökohtaiselle vuodarilistalle. Lintuja oli maastossa muuten vähän oloisesti, mutta rengastajaässä tempas ja kiikutti bunkkerille naaras-mustapääkertun! Lintu oli valitettavan vähässä rasvassa, ilmankos, kevät on pienille pitkänmatkan muuttajille raskasta aikaa. Pari muutakin mukavaa rengastusta verkkoja kiertäneille osui, pihalta löytyi niittykirvinen ja "accilinjasta" kulorastas.

Vakion jälkeen kulutin aikaa hyvän biologiystävän kanssa ja sosiaalisen puolen sivusaalina eteläkallion tuntumassa viihtynyt n-puk mustaleppälintu sekä kevään eka haarapääsky! Löytyi niitä kevätlintuja muutama muukin, iltahuudossa ynnäiltiin mm. 6 tiltalttia ja västäräkkejä 28m 13p. Asemalle päivän mittaa Jari Laitasalo ja Pyry Laurikka.