31.10.2015

Batumi 2015, osa X - Viimeisten päivien kotkahuumaa








Shuamta, 11.10.

Aijjaijjai! Yöllä piinaava tuuli tyyntyi, aamu odotti kirkkaana ja kuulaana, näkyvyyden ollessa vähintäänkin loistava kohti Kaukasian vuoristoa. Sen haistaa heti, että tänään tapahtuu. Tämä on se päivä, kun nähdään hanhikorppikotka.

Ja niin tapahtuikin, heti klo 8.10. kun kapusimme Shuamtan laskentapaikalle revittämään. Ensimmäinen keisarikotka näkyi jo ennen aamuyhdeksää, nuorukainen sai muutenkin olla päivän ensimmäinen kotka. Päivän mittaan nähtiin lopulta mukavat 4 keisarikotkaa; toinen lintu oli Shuamtan nuotittama, kolmannen spottasin myös asemien välistä ja neljäs löytyi Sakhalvashon laskemasta petovirrasta, kaukaa pohjoispuolelta, linnun kuitenkin ottaessa vähän takapakkia pohjoisen suuntaan ja ohittaen lopulta laskentasektorit ”meidän puolelta”.

10 400 hiirihaukkaa toivat tietysti mukanaan muitakin kotkia, kun tänään ynnäiltiin komeat 36 kiljukotkaa (päivyrissä näkyy olevan lisäkommenttina, että ”tämä tykitys vaan jatkuu!”) ja 25 arokotkaa (”taas pari ad-lintua aika perkeleen hienosti”), 90 pikkukiljukotkaa ja 94 määrittämätöntä Aquilaa. Korkealta zeniitistä muutti koiras-sinisuohaukka, arohiirihaukkoja lokakuun linjan mukaisesti kolme lintua, käärmekotkia riitti vielä 58 yksilön ja mustahaikaroita 43 yksilön verran.

Meno yllättäen hiipui aikaisin iltapäivästä, mutta kvaliteettia löytyi sitä mukaa kun jaksoi taivasta seuloa. Tapitin kauas pohjoisen puolelle kun hoksasin tosi hidasta kaartoa tekevän suuren silhuetin. Putki löysi viistosti kohti liitävän ison pedon ja hitaasta siiveniskusta huomasi, että nyt on. ”Tuossa tulee jäätävän iso lintu, jolla on vaalea pää.” Mitään määrityspähkinää tästä ei varsinaisesti saatu, linnun hidastaessa ja kaartaessa seuraavan kerran siipien muoto, onnettoman pieni pää, lyhyt pyrstö ja siipien yläpinnan kontrasti kajauttavat ”GRIFFON!” –huudon ilmaan ennen kuin sitä oikeastaan edes tajuaa, mitä on katsomassa. Odotettu hanhikorppikotka ohittaa lopulta parin kilometrin päästä Sakhalvashon puolelta, mutta pääsinpä lähettämään =) ja se oli tämän jakson kolmaskymmenes petolintulaji!

Astetta kirjavampi nuori pikkukiljukotka...

Vanhempaa pomarinaa...

... ja nuorempaa kiljukotkaa!


Jälleen fulvescens-kiljukotka!

Vaalea nimialalajin hiirihaukka.

Korkealta yli painellut koiras-sinisuo.

Arohiirihaukkaa...


Sakhalvasho, 12.10.

”Pikkukotka, 1’m +-”

Sadepäivästajin ainoa havismerkintä maastopäivyrissä. Onneksi sain välillä nukkuakin pitkään ja sateessa seisoskelu painottui iltapäivään. Alkaa käymään mielenterveyden päälle, jos loppukausi kuluu tällaisissa tunnelmissa…







"Mental!"

Shuamta, 13.10.

Vaihteeksi vähäsateisempi päivä, ja ailahtelevien kelien takia tuntui siltä, että tämä saattaa jäädä kauden viimeiseksi järkeväksi päiväksi. Tänään pitäisi sitten nähdä se maakotka, jos meinataan moinen nähdä ollenkaan. Aamu oli todella hiljainen eikä huono näkyvyys sen enempää toiveita nostanut. Iltapäivästä kuitenkin tapahtui, juuri sopivasti kotkafiilistelyyn. Hiirihaukkoja ei muuttanut reilua tonnia enempää eikä kotkia nyt massapäivän veroisesti mennyt, mutta riittävällä variaatiolla kuitenkin. Päivän ainoa keisarikotka meni melkein ohariksi, Gabi spottasi sen itäsektorilta jo kauas loittonevana. Kiljukotkia kirjattiin 11 yksilöä, vain yksi vähemmän kuin pikkukiljukotkia. Metkan tuntuista, kun kiljukotkia löytää ja määrittää yhtä kovalla tahdilla kuin pienempiä. Tai sitten siinä on kyse jostain aivan muusta… =)

Se päivän kvalitettii pääsi hiipimään esille taas vähän salakavalasti, hyvä ettei mennyt ohariksi. Skannasin taas pohjoispuolen kukkuloita ja katoin, että tuolla kaartelee hiirihaukan kanssa kotka. Putki oikeaan suuntaan ja – kappas – MAAKOTKA! Sen verran aloillaan ehti olemaan, että kerkesin nuotittamaan radiolla Sakhalvashon väelle, nuori kiertelijä otti ja suuntasi kohti koillista ja katosi sen suunnan kukkuloille. Vähän tällaista viimeisen päivän deja vu –fiilistä vuodelta 2012… Chrysa sai kuitenkin olla allekirjoittaneelle se jakson 31. petolintulaji. Metkaa.


Taas o' pahannäköne, tuntomerkit menee täysin ristiin...



Vähän helpompi clanga.




Etelänkeltaperhosia näkyy vielä melko runsaasti, tämä aloillaan pysynyt kaveri sai melko hyvin huomiota.







Sakhalvasho, 14.10.

”Haarahaukka 1’ S
Hiirihaukka 3 N
Kangaskiuru 2 S”

Siinä tämän aamupäivästaijin melko köyhä saldo, kangaskiurut sentään pienenä piristeenä kun – muiden varpuslintujen ohella – nekin ovat olleet kateissa tänä syksynä.

Suurin osa staijista meni jälleen sadesuojan alla seisoskeluksi, seipiölle löytyi uutta käyttä – maapähkinänsärkijänä. Shuamtaan ei lähetetty väkeä ollenkaan, joten miehitys vaihtui puoliltapäivin ja tämä koordinaattori vietti iltapäivän toimistohommissa.

Sakhalvasho, 15.10.

Sateisen päivän jälkeen taas sateinen yö ja seuraava sateinen päivä. Tänäänkään ei lähetetty väkeä Shuamtaan ja paronin tiimi hoiti päivän ensimmäisen puolikkaan, niistäkin pari päivää meni puhtaassa kaatosateessa. Suojan alla seisoskelu osoittautui eilistä palkitsevammaksi; päitä ja sateensuojaa hipoen muuttanut koiras-sinisuohaukka, arosuohaukkoja yhden nuoren ja yhden vanhan koiraan edestä, esiaikuinen kiljukotka, kymmenisen tuulihaukkaa, 6 kangaskiurua, 2 vuorikirvistä ja vajaa viisi tonnia peippoja. Ai että jos Suomessa näkis tällaisen päivän… =)





Shuamta, 16.10.

Viimeinen päivä, jumankauta viimeinen päivä, ja aamusta sataa edelleen vettä ja koko tiimi nukkuu. Ei tätä jaksoa näin sovi lopettaa! Tiukkaa se teki meikäläiseltäkin, mutta saimme sovittua lähdön Shuamtaan klo 10, pakkohan siellä on vielä käydä.

Keli oli täydellisen tyly vielä puoliltapäivin: tihkusadetta, kylmä, tuulee. Hiirihaukoilla oli kuitenkin meno päällä, tuulen tyynnyttyä ja taivaan poutaannuttua kotkakin alkoi lentämään! Hieman yllättäen se vahvempi muuttoväylä kehittyi Sakhalvashon päälle ja siellä neljän hengen kokoonpanolla taisi olla välillä melkoinen kiirus. Shuamtassa oli rennompi meininki, laskenta pyöri todella itsenäisesti, lintua meni mukavasti ja aurinkokin lämmitti. Tavallaan tuntui nurinkuriselta pyytää porukkaa laskemaan hiirihaukkoja siltä vähemmän kotkia antavalta sektorilta, kun vastakkaisella suunnalla näkyisi enemmän lintuja ja viimeisestä päivästä pitäisi päästä nauttimaan. Vaan eipä hätiä, me nautittiin.

Viimeinen laskentapäivä toi tullessaan yhteensä 5700 hiirihaukkaa, joista vajaa puolet laskettiin Shuamtan päädyssä. Lajikirjo oli mainiota; 15 käärmekotkaa, nuori sinisuohaukka, vanha arohiirihaukka, tumma pikkukotka ja sääksi. Yksi yllättävimmistä haviksista oli vanha mehiläishaukka, kuinkakohan kaukaa pohjoisesta tämä lintu on lähtenyt. Kotkia naputeltiin tietokantaan tasaisella tahdilla; pikkukiljukotkat olivat 14 yksilöllä hieman altavastaajina, oli vähän hassua vilkaista kerran yhtä nuorta lintua ja todeta, että hitto vieköön tuo näyttää pieneltä. Suuremmat veivät, 20 kiljukotkaa ja 29 arokotkaa olivat jälleen oikein nautinnollista seurattavaa.

Shuamtan miehittäjiä hemmoteltiin erityisesti 7 KEISARIKOTKAN PÄIVÄMUUTOLLA. Joojoo, parhaimpien kotkapäivien keisarisummat on yltäny yli kymmenen ja muualla päin maailmaa niitä varmasti näkis enemmän, mutta allekirjoittaneelle oli henkilökohtaisesti tärkeää yltää edes lähelle kymmentä.

Rynnistys alkoi kahdella nuorella linnulla. John spottasi länsipuolen sektorilta yhden, ja linnusta keskustellessa Gabi ilmoitti, että täällä idässäkin olis keisarikotka! Seuraava lintu löytyi puoli tuntia myöhemmin, maestro Wright spottasi viistosti kohti tulevan kotkan ja höpisi jotain ”kultaisesta kruunusta”. Suuntasin Zeissin lintuun ja totesin, että tuohan on taas keisari! Tämä lintu oli esiaikuista sorttia, samaa ikäluokkaa (4kv) kuin 12.9. nähty tajunnanköyrijä, tosin tällä pään höyhenten sulkasato oli edistynyt enemmän ad-tyyppiseksi.

Päivän neljäs lintu oli jo puhtaasti vanha yksilö, tämä lipui lopulta melko lähelle laskijoita. Viides löytyy kaukaa pohjoispuolelta, jumalattoman suuri ja hidasliikkeinen tapaus, taisin ilmoittaa että tuleeko tuolta taas joku helvetin korppikotka! Tämä ohitti lopulta kaukaa länsipuolelta, kovasti koitettiin nuotittaa Sakhalvashoon mutta eivät saaneet koppia. Kuudes lintu oli puolestaan nuori, koppasin tämän matkalennossa yhdestä meidän länsipuolen parvessa, ja matkalennossa ohittikin. Seitsemäs lintu oli jälleen vanha, Gabi löysi tämän korkealta itäpuolelta, joka ei onneksi hirveästi hötkyillyt vaan hyvin ehdittiin fiilistelemään. Näin saatiin kasaan todella nätti ikäjäkauma: 3 juv, 1 2kv, 1 4kv ja 2 ad! Pjärkele kun riemuittiin!

Muutto hyytyi puolitoista tuntia ennen varsinaisen laskenta-ajan loppumista. Roudasimme penkkejä takaisin turistisuojaan, siivosimme ympäristön ja tsekkasimme muut materiaalit kantokuntoon. Hetki löi ja Johannes Silvosen tuoma pullo väkijuomaa (kiitos!) narskahti auki. Fiilis oli haikea, mutta jossain määrin myös helpottunut, tästä selvittiin ja tehtiin hemmetin hienoa tulosta. Ampuhaukka sai kunnian olla viimeinen tietokantaan kirjattu petolintu.

Loppubileissä kuitattiin viimein kaivattu Batumi-perinne, kun Vincent kaivoi naftaliinista Chartreuse-pullon! Tätä oli ikävä, ensin kaksi vuotta ja sen jälkeen kaksi kuukautta. Naurettiin, ryypättiin, naurettiin, laulettiin ranskalaisia folkkilauluja ja naurettiin vielä lisää. Loistavat päättäjäiset.

Nuori arokotka...

Esiaikuista arokotkaa..


Nuorempaa kiljukotkaa...
Vanhempaa kiljukotkaa...
... ja taas nuorempaa kiljukotkaa...

... ja sendari vieköön, vanhaa arokotkaa!

Jebu ja jee, perkele!
Sakhalvasho, 17.10.

Aijjaijjai, nyt helpottaa. Herätys klo 5.45. järkkäämään aikaisille lähtijöille aamupalaa (isäntäperhe krapulassa) ja hoitamaan viimeisiä koordinointihommia, niiden jäljiltä ehti nauttimaan mitä upeimmasta aamusta: selkeä taivas, tyyntä, lämmintä ja näkyvyys huippuluokkaa Kaukasuksen ulottuessa todella kauas länteen. Siinä oli hyvä nauttia aamun toista teesatsia Ruslanin pihalla, kun yli lappasi hyvin varpuslintumuuttoa (peippoja, järrejä, pari nokkavarpusta ja arokiuru).

John, Diego ja Gabi jäivät vielä staijaamaan iltapäivään asti, ennen kuin heillä lähtisi kyyti lentokentälle. Vaikka koti-ikävä painaa armotta päälle, ihmisille on silti vaikea sanoa hyvästejä. Klo 9.30. vuokrattu Pajero kokoonpanolla Wehrmann-Resetaritz-Hinckley-Aintila starttasi kohti Batumia, ja Batumin kautta kohti Javakhetin ylänköä. This ain’t over yet.














28.10.2015

Batumi 2015, osa IX – Sateet saapuivat







Shuamta, 6.10.

Hiirihaukkojen muutto hiipui eilisen rynnistyksen jälkeen, ja juuri tällaisia päiviä jengi kaipaa laskennan viimeisessä vaiheessa; helposti laskettavissa ja seurattavissa olevaa muuttoa, aurinkoisten päivien mukanaan tuomia kotkia, joita ehtii rauhassa katselemaan. Koordinoinninkin pitäisi helpottua, ja laskennan pyöriä kuin itsestään, kuten tänään. ”Sit back and enjoy.”

Tämän päivän tapahtumista suurin osa osui aamupäivän puolelle. Nähtiin pari vanhaa arokotkaa (1 hienosti läheltä itäpuolelta), muutama komea nuori kiljukotka ja kauempaa itäpuolelta kopattu nuori keisarikotka, joka lopulta saapui lähes aseman viereen kaartelemaan. Vastavalossa tosin. Kokonaisuudessaan tänään ynnäiltiin 111 pikkukiljukotkaa, 14 kiljukotkaa ja 10 arokotkaa (+53 määrittämätöntä kotkaa). Hiirihaukkoja 2400, arohiirihaukkoja 3, haarahaukkoja 320, käärmekotkia 51, mustahaikaroita 32, siinäpä ne.

Eikä täällä vähään aikaan olla helteistäkään kärsitty. Päivät ovat auringonvalossa ihanteellisen lämpimiä (suomijunttikin tarkenee vielä ilman paitaa), mutta aamut ja yöt voivat olla yllättävän viileitä, alle kymmenen asteen, mikä on melkoinen kontrasti vielä viikon takaisiin ilmoihin. Syksyn etenemisen huomaa, mutta kasvavasta koti-ikävästä huolimatta tämä sesonki on vielä kaukana valmiista…






Ihanaa nuorta arokotkaa...



Risteymän makua ilmassa: väritys, jykevä pää ja silhuetti puoltavat kiljukotkaa, "tuplapuolikuut" ja siipisulkien kärkeen asti kulkeva juovitus puoltavat pikkukiljukotkaa.

Nuori arohiirihaukka on onneksi vähän helpompi määrittää.



Aurinkoisen sään lajistoa tämäkin.

Sakhalvasho, 7.10.

Tänään ei paljoa tapahtunut. Aamulla kärvisteltiin tunti jatkuvassa sateessa ja keskipäivästä keli kääntyi kohdilleen, mutta peto ei juuri lentänyt. Väylät Kaukasuksella ummessa tai jottain. Painelin yhdeltä alas toimistohommiin, sitä ennen ehdin näkemään 18 ruostesorsaa, sinisuohaukan, nummikirvisen, pari lapinkirvistä ja 3 nokkavarpusta.


Makhindjauri & Batumi, 8.10.

Yöllä pauhasi aivan tajuttoman kova syysmyrsky, sade hakkasi ikkunoita ja tuuli tärisytti taloa, seurauksena todella huonosti nukuttu yö ja alkanutta päivää dominoinut päänsärky. Myräkkä jatkui aamusta niin kovalla vimmalla, että päätimme jättää petostaijit tänään väliin ja suunnata – ainakin aamupäiväksi – Batumin kasvitieteellisen puutarhan rantaan meristaijille!

Jasper tiesi sopivan suojan, josta käsin seulottiin Mustanmeren aallokkoa pari tuntia kestäneen session ajan, saldona 95 pohjoiseen matkannutta harmaahaikaraa, vaalea merikihu, n.15 riuttatiiraa, 2kv-mustanmerenlokki ja jokunen pikkulokki. Merellä pyöri myös muutama nuolihaukka aamupalan perässä. Sopivasti satuin seuraamaan yhtä subaria, kun se selkeästi spottasi jotain ja lähti jäntevään saalistuslentoon kohti rantaviivaa. Pian Zeissin kuva löysi matalalla ja mereltä suoraan kohti lentävän pikkukahlaajan, perässä tuo mainittu subari ja etelänargari! PeeKoo osoittautui jänkäkurpaksi, joka pamahti rantaan ja staijarien ohi lopulta 15 metrin päästä.

Staijin jälkeen kiskottiin turkkilaiset kahvit viereisessä juottolassa, nautimme lounaan ja torkut majapaikassa ja huonon sään jatkuessa jatkoimme välipäivän viettämistä Batumissa. Päänsärky eliminoitiin tehotorkuilla. Aloitimme Chorokhin jokisuiston pohjoispuolelta, ja hyvinhän siinä seuraava puolitoistatuntinen kului. Merellä pörräsi paljon enemmän pikkulokkeja ja riuttatiiroja kuin edellisellä sessiolla, muuta kevyempää antia tarjosivat 4 kaitanokkalokkia ja heuglini-selkälokki.

Raskaamasta osastosta vastasivat vajaassa tunnissa etelään painelleet 36 merikihua! Se kaikista täräyttävin parvi aloitti show’n: ympärillä kuhistaan tiiraparvesta, valuvat horisontissa etelään. Rupean skannaamaan ja spottaan 20 solakan merilinnun parven, muuutta… ”nuo on kaikki kihuja!” Taisi olla eri parvi, kun tiiroja nuotittaneet rupesivat näitä etsimään. 20 merikihun posse on jotain sellaista, jota odottaisi näkevän toukokuisessa Slettnesissä, täällä siihen suhtautui hieman epäuskoisesti. Seuraava, kymmenen yksilön parvi, oli jo helpompi niellä ja nuotittaa, näiden lisäksi nähtiin kuusi yksittäistä lintua.





Meristaijin jälkeen läksimme Batumin rantapuistoon (”Batumi Park”) etsimään hollantilaisrengastajien löytämää punapyrstölepinkäistä. Myös paikalla viihtynyt suopöllö lukeutui monen retkeläisen intresseihin. Hollantilaiset olivat jo valmiiksi paikalla ja tervetuliaiksi nuotittivat petostaijareille paikallisen brookei-alalajin Peregrinuksen! Kaunokainen päivysti todellisen arkkitehtuurin riemuvoiton seinustalla, ainakin sillä oli hyvät näkymät merelle ja loistavat optiot napsia sieltä saapuvia uupuneita muuttolintuja.

Batumi Park itsessään oli valitettavasti raiskattu. Viime vuonna mesta niitti melkoista kulttimainetta, parhaimpina pudotuskelipäivinä retkeilijät napsivat täältä tolkuttomia hysymääriä (http://blogbirder.blogspot.fi/2014/10/migrant-passerines-batumi-harbour-1st.html). Sen mitä mahtilinnun ihailulta malttoi, komppasimme myös hysyjä, saldona 4 sepeltaskua, joista yksi hieno variegatus-alalajin koiras-sepeltasku. Etsimme lepinkäistä joutomaa-alueen viereisen hotellin puistosta ja rantabulevardin männiköistä, paikalta kaivettiin parisenkymmentä tiltalttia, kolme pikkusieppoa, pari leppälintua ja muutama juovaton kerttunen.

Lepinkäistä ei kuitenkaan löytynyt, bongarituuria. Kun valo kävi vähiin, tuumattiin Johin kanssa että ”screw this, let’s get out of here and give another look for the Peregrine”. Tutulla rikospaikalla John spottasi matalalla tornia kohti ja taakse lentäneen linnun, leidi räpiköi melkoisella vimmalla ja nousi ylös. Aivan kuin se olisi kantanut saalista mukanaan! Ja niinhän se teki, kiersimme tornin ympäri ja spottasin linnun aterioimassa tornin keskivaiheilla. Saalis nyt oli rakenteiden piilossa, mutta ilmeisesti variksen kaltaisen roskalinnun lento katkesi ylemmän tahon tahtoon. Jumankauta mikä lintu, siellä se napsi iltapalaa meidän maan matosten vilkuillessa, kelpasi siinä 75-kertaisella fiilistellä silmärenkaan tarkkuudella, vaikka kuvan tärinä ei ihan tainnut johtua huonosta jalustasta…











Pereilyn jälkeen painuimme puiston toiselle laidalle pussikaljalle ja lopulta kaupungin puolelle perinteiselle ravintolaillalliselle. Hyvää makeaa punaviiniä, loistavat salaatit, ”Adjarian khachapuria” ja muita klassisia herkkuja. Samassa nosteessa nostimme maljat kahdelle Batumissa toisensa tavanneelle, Maélille ja Clairelle sekä heidän tulevalle jälkikasvulleen, saavutetulle miljoonan petolinnun yhteissummalle sekä kaikille ihmisille tämän tuloksen takana. Ja mikä tärkeintä, pidimme koko illan aivan helvetinmoista metakkaa.



Shuamta, 9.10.

Nakittivat vapaapäivän, jonka vietin hyvän sään ennusteella oikein mielelläni Shuamtan laskenta-asemalla. Ennuste nyt ei täysin pitänyt kutinsa, kun aamupäivä oli totaalisen hiljainen ja tihkusateinen (eikö nää aamut lokakuun puolella aina tahdo olla, vähintäänkin hiljaisia). Hetken näytti siltä, että eikö tästä tule yhtään mitään ja pitääkö täältä jaloin lampsia takaisin Sakhalvashoon (mahdollista!), jotta päivän saisi jotenkin järkevästi kulumaan.

Kannatti olla kärsivällinen hämäläinen, sillä kahdelta iltapäivällä keli lämpeni ja taivaalle ilmestyivät ensimmäiset pienet hiirihaukkatolpat. Ensimmäiset kotkat löytyivät pienen odottelun jälkeen ja iltapäivästä kehittyi melkoinen ”clangafestivaali”, kun läheltä ja kaukaa poimittiin eri-ikäisiä kiljukotkia yhteensä 23 linnun edestä. 7 arokotkan joukosta löydettiin jälleen pari vanhaa lintua. Pikkukiljukotkien ja määrittämättömien lintujen osuus jäi kuutenkymmeneen lintuun, mutta mitäs tuosta, kiljukotkilla mässäily teki tästäkin päivästä elämisen arvoisen.

Kiljukotka...

Seuraava kiljukotka...

... ja pikkukiljukotka, varmaan määritettiin maastossakin ihan oikein.

Käärmekotkia näkee edelleen hyvällä tahdilla aurinkoisina päivinä.



Sakhalvasho, 10.10.

Taas myrskyinen ja totaalisen kylmä aamu, oli hemmetin hienoa herätä hiljaiseen taloon ja tyhjään aamupalapöytään. Visiitti toisessa talossa antoi saman tuloksen, mä taidan olla koordinaattoreistakin se ainoa joka ei osaa rentoutua edes tällaisina hetkinä =)

Seuraava sadepäivä siis, suurin osa porukasta läksi iltapäivällä Batumiin tai jäi sisätiloihin katsomaan elokuvia. Yhdeltä kiipesin Willemin ja parin muun staijarin kanssa laskentapaikkaa miehittämään; petoa paineli itäsektorilla yllättävän hyvällä tahdilla, lähinnä 360 hiirihaukan edestä, saivat näillä tuulilla varmaan hyviä nosteita harjanteista. Pari tuntia kestäneen staijisession kohokohtina olivat 2 kiljukotkaa, nuori ja vanha ikäluokka edustettuina. Staijin alussa 76 kurkea paineli pohjoista kohti; väärään suuntaan muuttavat linnut ovat aina huono merkki epäedullisista muuttokeleistä…

Laskentaa on vielä kuusi päivää jäljellä. Ja jos sateet väistyvät, tässä ehtii tapahtumaan vielä vaikka mitä...