13.8.2018

Jurmo 2.-5.8.2018




Jebu! Elokuinen Jurmo kutsui viiden vuoden tauon jälkeen. Talvikausina saaressa on rampattu tämän blogin olemassaolon aikana vuosittain, mutta lämpimämpien säiden kahlaajaretket ovat jääneet paitsioon. Nyt irtosi neljän päivän reissu Otson ja Julian kanssa, ja ajoitus oli mitä mainioin...


To 2.8.

Lähtö Helsingistä aamukahdeksan aikoihin, jotta Nauvon päädyssä olisi riittävästi aikaa lounastaa ja oastaa evästarpeita. Humppakin raikas ajomatkalla. Eivor läksi klo 13.30. ja aika lailla koko menomatka staijattiin ruuhkaiselta kannelta käsin. Aspööhön asti havainnoitiin lähinnä saariston peruslajistoa, riskilää, pilkkasiipiä, yksittäisiä luodoilla näkyneitä suosirrejä ja pari harmaahyljettä. Jurmon selän pohjoispuolella sit tapahtuikin, kun suht kaukana Eivorin itäpuolelta läpsytteli menemään isokokoisen näköinen tiira. Painokkaasti sanottu "kattokaas tota Tiiraa" kiinnitti muiden huomion ja oikeilla nuoteilla lintu saatiin kaikkien haltuunkin. En oikeastaan erottanut linnusta muuta kuin pitkäsiipisen ja lyhytpyrstöisen habituksen, vaalean yläperän & pyrstön sekä tumman nokan. Siivenkärjen tumman kuvion muoto jäi vähän auki etäisyyden ja tärinän takia, mutta onneksi h/a-tiiraan saatiin suora kokovertailu ja Otso näki karille istuneen linnunt tumman päälaen muodon, joten saatiinhan se epeli määritettyä riuttatiiraksi. Eikä ollu ees vuodari... =)

Jurmoon rantauduttiin viideltä iltapäivällä, välissä käytiin majoittumassa asemalle ja tankkaamisen jälkeen lähdettiin iltaretkelle. Otso kiersi Sorgenin, Julian kanssa suunnattiin länteen aina Heinäsaareen asti. Tää osoittautui hyväksi ratkaisuksi, kun etelälahdelle vievältä polulta katseltiin sinne tänne sinkoilevia kahlaajaparvia, joista poimittiin niin tundrakurmitsaa, punakuiria ja retken ensimmäinen karikukko. Merikihut naukuu, iltavalo hemmottelee ja loppukesän saariston ja kahlaajaretken tunnelma on käsin kosketeltavissa. Heinäsaaresta käsin löydetään kerrassaan mukavat 2 pikkutiiraa ja korotetaan mainittavimmat kahlaajasummat mm. 99 suosirriin, 6 kuovisirriin, 35 isosirriin, 96 pikkukuoviin ja 38 valkovikloon. Lisäksi lokkeja on kerääntynyt hyviä määriä länteen (kalalokki 510p) ja pikkulepinkäisiä löytyy katajaniityiltä sekä lammaslaitumen läheisyydestä 11 yksilön edestä. Iltahuuto venyy, univelka painaa päälle ja huomenna olis tarkoitus aloittaa tositoimet...

Iltatunnelmia, tosin tässä vaiheessa oltiin vielä Heinäsaaressa. (c) Otso Häärä


Pe 3.8.

No eipä tää päivä ihan niin vahvasti mennyt. Otso hoiti suurimmalti osalti rutiinit (eilisilta ja -yö meni suurimmalti osalti riidellessä tuon retken kolmannen osapuolen kanssa), onneksi länsi kierrettiin kattavasti ja idässäkin piipahdettiin. Jurmo vaatii taas hikeä, kyyneliä (sipulia pilkkoessa) ja vähän vertakin, mutta tulosta tulee. Kahlaajia lomakkeelle tylli 61p, pikkutylli 2p, tundrakurmitsa 8p, isosirri 17p, järveltä löytynyt pikkusirri, lapinsirri 4p, kuovisirri 9p, suosirri 203p, punakuiri 6p ja pikkukuovi 48p3m. Komeissa turistikeleissä havaittin myös lapasotka 2 k p, merikihu 8p, pikkutiira 4p, pilkkasiipipoikueita a15, a2, a10 ja a7, kuikkia 1jp ja a8eijp. Iltahuudon aikana asemanhoitaja Jorma Hellstén saapui taloon, huomiselle luvataan sateita ja ukkoskuuroja, joten ehkä säätyypin muuttuminen piristäis lintutilannetta ja kohdalle osuva salamanisku saa vielä odottaa...

Yksi Heinäsaaren pikkutiiroista

"...but this my shattered heart can't bear"

La 4.8.

Ja sitähän me saatiin, lintupäivää ja elokuista Jurmoa parhaimmillaan. Aamuvakio staijattiin vielä leppoisassa kelissä, lomakkeelle saatiin ihan oikeita muuttohavaintoja (mm. pilkkasiipi 17, tundrakurmitsa 23 ja isosirri 3), ja tyvenessä oli hyvä laskea saaren vesialueilta yhteensä 14 320 haahkaa, kaukana lännessä näkyneet linnut mukaanlukien. Staijin jälkeen Jorma läksi suoraan Heinäsaareen kitkemään kurtturuusuja (samoin itäosan esiintymää on nyt kunnolla kurmootettu) ja me muut läksimme laskemaan länsireittiä, mutta ensin saarta kiertäneet ja lopulta Utöstä saapuneet ukkoset ajoivat dudet takaisin asemarakennuksen suojiin. Sen verran lähellä jyrähteli ja iski, että piti oikeasti päästä sisälle.

Uutta vauhtia otettiin yhdeltätoista ja seuraava kuusituntinen menikin sit heittämällä, kun länsireitillä ja Heinäsaaressa ihmeteltiin saareen pudonnutta kahlaajapaljoutta, sillä sirriä sekä tylliä löytyi niin lounaisriutalta, järveltä, Heinäsaaren rannoilta ja saarta ympäröiviltä särkiltä. Kahlaajasummista saatiin lopulta oikein mukavia. Suosirrejä ynnäiltiin yhteensä 676 p, joista vajaa puolet alunperin länsireitiltä, yksi parvi idästä ja loput Heinäsaaresta. Sekaan mahtui 37 isosirriä, 17 kuovisirriä, 5 lapinsirriä, pikkusirri ja 2 jänkäsirriäistä, muita kahlaajia ainakin 152 tylliä, pikkutylli, 16 mustavikloa, 43 liroa, 11 tundrakurmitsaa ja punakuireja 5p4m

Päivän parhaimmiksi havainnoiksi laskettakoon Jorman lännestä löytämä mustapyrstökuiri ja itäreitiltä noussut heinäkurppa, Otson Högbergetin eteläpuolen pihlajista hoksaama idänuunilintu ja SW-riutalla pienemmilleen seuraa pitänyt pulmussirri. Kuirin kanssa vähän torspoiltiin, eikä vähiten sen takia koska yksi karvanaama ei osaa avata suutaan oikeassa paikassa, mutta pulmussirri oli työvoitto: lintu katosi SW-särkältä, löytyi uudestaan Haahkasaaren länsipuolelta lennossa, mutta kähmyili senkin jälkeen. Tuli käytyä Heinäsaaren eteläpuoleisella särkällä, oli hemmetin siistiä kahlata merivedessä polviaan myöten ja fiilistellä läheltä ohi lentäviä sirriparvia, karikukkoja sekä tiiroja, pikkutiiraa ja nuorta lapintiiraa myöten. Lopulta sirri löytyi uudelleen SW-särkältä, paluumatkalla kaivettiin Högbergetin iduli ääneen ja lyhyen tankkauksen jälkeen otettiin Otso mukaan matkaan ja lähdettiin etsimään idästä löytynyttä heinäkurppaa. Jorman nuottien avulla lintu paikallistettiin todella hyvin, ei tarvinnu edes kahtakymmentä metriä kompata, kun kerran käheästi yskähtänyt suurikokoinen kurppa läks heinikosta, juuri Julian jalkojen vierestä =D

Asemalle saavuttiin taas aika myöhään ja iltahuuto venyi jälleen. Jos maastossa huomattiin, että tässä on lajipäivän makua, niin sama me huomattiin huudossa. Lajikirjoa kasvattivat mm. aamuvakion punavarpunen ja parit paikalliset uudet hysyt (sirittäjä, metsäkirvinen, pensastasku), pari ristisorsaa, Nallen talolta löytynyt käenpiika, männikössä viihtyneet neljä käkeä, Heinäsaaren ohittaneet 2 ruokkia ja lännestä löytynyt törmäpääsky. Päivän lajimäärä huikeat 88!










Su 5.8.

Lähtöpäivä. Aamuvakiota piristi retkenpinnoiksi havaitut nokkavarpunen, härkälintu ja urpiainen. Staijien jälkeen pienet tirsat ja aseman tehosiivous, jonka jälkeen hajaannuttiin viimeisille retkille saaren eri osiin: Julian kanssa laskettiin länsireitti, Jorma paineli Heinäsaareen ja Otso käväsi idässä. Helteisenä päivänä havaittiin vielä eilinen heinäkurppa ja kohtuullisesti kahlaajia, joskin määrät ja lajidiversiteetti laskivat huomattavasti eilisestä, suosirrejä "vain" 313 paikallista sekä iso-, kuovi- ja lapinsirrejä kolme yksilöä kutakin. Syksy etenee ja saareen on saapunut lisää lintuja, mistä osoituksena 21 keltavästäräkkiä ja 94 liroa. Heinäsaareen ilmestyi kangaskiuru ja pikkulepinkäisiä laskettiin tänään 22 yksilöä.

Paluumatka oli kohtalaisen väsynyt, Eivorilla olo meni vähän nuokkumiseksi, ja autossa Otsoa kiusattiin Maidenilla ja glam-rockilla. Seuraava Jurmon reissu oliskin suunnitteilla marraskuulle, joten kiitos retkiseura, kiitos Jurmo, kiitos TLY, seuraavaan kertaan...




1.8.2018

Subarktinen ekologia 2018



"Aina sinne on laitettu opiskelijat töihi, ku ite ei jakseta. Perinne on tärkeä (Tuntuma 2018)."

Yhdeksi Helsingin yliopiston parhaimmiksi kenttäkursseiksi kehuttu Subarktinen ekologia pyöri jälleen. Kiitos Sipilän hallituksen "Suomi kuntoon" -projektin (paskat talkoot, sanon minä), tämänkin kurssin järjestäminen meni opetuksen määrärahojen vähentämisen takia melkoiseksi säätämiseksi. Kurssille kuitenkin on tilausta, tänä vuonna Kilpisjärvelle haki yhteensä 22 opiskelijaa, ja kurssille päätyi lopulta 13 kurssilaista.

Viime vuoden kurssin rakenteeseen ei kauheasti tullut muutoksia: kurssin alkupuolella kerätään pienimuotoiset datasetit kurssitöitä varten, käydään läpi suurin osa luennoista, sekä opiskelijaesitelmät kahdessa eri sessiossa. Kurssin jälkipuoliskolla keskitytään retkeilyyn Käsivarren aluetta painottaen, kahdella retkellä rönsyillään Norjan puolelle, ja vapaa-aikaakin löytyy.

Oman lisänsä tälle kurssisessiolle toi samaan aikaan järjestetty tunturikasvikurssi. Moinen päällekäisyys ei ollut ideaalista opiskelijoiden kannalta, mutta olipahan säpinää ja saatiin taas pahennusta herätettyä isolla kirkolla - vaikka hotellin baarin alakertaan ei päästykään =D












Kurssitöiden aineistojen keruu sujui aika lailla niin kuin pitkin. Tunturikoivikon lintujen pesimävuosi oli vähintäänkin kohtalainen, tilanteeseen voi vaikuttaa niin kylmä alkukesä kuin edellisen kesän heikko poikastuottokin. Ampuhaukka pesi juuri ja juuri koivikon koealueen ulkopuolella, havaittiin kuitenkin, ja voi pyhä sendari miten yhden kurssilaisen silmät pyöristyivät hämmästyksestä kun suopöllö paineli menemään tunturikoivikon halki.

Tunturikoivikon kasvillisuustyössä tutkittiin lajiyhteisön rakennetta eri kasvupaikkojen välillä, joskin kurssin loppuyhteenvedossa puntaroitiin ajankäyttöä ja tehokkuutta maastossa kerättävän aineiston analysointimahdollisuuksiin. Toisaalta klassisessa tunturikoivikon rakennetta tutkivassa työssä riittää isoa otoskokoa ja aineiston analysointimahdollisuuksia. Näin kolme erilaista pientä projektia muodostavat hyvän kokonaisuuden. Ja mikäs siinä dataa kerätessä, kun Saanan rinteeltä kaikuvat sepelrastaiden säkeet tulivat myös ensimmäisenä päivänä tutuksi. Piekana piti reviiriä Saanan länsirinteen pahdalla ja sinirintakin kuultiin. Kurssin neljäntenä päivänä, Pikkuvaaran retkellä, demottiin taas Suomen mittakaavalla tyypillisempää karua tunturikoivikkoa. Ahkera staijaus palkittiin vanhalla maakotkalla.












Ensimmäinen Norjan retki oli jälleen yksi kurssin kohokohdista. Elämystä tasasi turhan voimakas länsituuli, turhan haasteellinen puhurinsuunta ruokkilintujen näkemisen kannalta. Uddenilla staijattiin silti ahkerasti, siinä missä lunni jäi harvojen havaitsemaksi ja pyöriäisten näkeminen oli vähintäänkin haastavaa, niin etelänkiisloja, pikkukajavia ja erityisesti merikihuja nähtiin runsaammin. Skibotnin jokisuistolla viihdyttivät niin ristisorsat, meriharakoiden massat, haahkapoikueet, ruijankuirimot ja merihalikat. Yksittäisistä luontokappaleista suosirri ja pohjannoidanlukko keräsivät suurimmat huomionosoitukset. Kun mennessä ihmeteltiin pahdalla pesivää piekanaa sekä Skibotnin järvien mustakurkku-uikkuja, niin paluumatkalla poikettiin taas Lulledalenin tikankonttien ja Roviputouksen kautta. Kukkivia tikankontteja löytyi taas vähän sivummalta, onneksi viime vuonna varastetuksi raportoidun kasvuston tilalle on kasvamassa uusia yksilöitä. Löysivät ne penteleet vielä metsänemänkin.


Välipäivän meininkiä

Retkeilyputken avaudutta Kilpiksellä todistettiin myös kahden eri kurssin kimppabileitä. Approja on nähty ennenkin, mutta Suban ja tunturikasvikurssin kombo isolla kylällä oli aika uniikkia. Jos kurssien päällekäisyydestä hyviä puolia haluaa hakea... =)











Kuvista voisi päätellä, että suoretkellä tarkeni. Reissua ei petolinnuilla pilattu, eikä vesipääskyäkään näkynyt, mutta Markkinan Hietajängällä oikean reitin valinneet kurssilaiset pääsivät fiilistelemään jänkäsirriäisten soidinta sekä päiden ohi kiitäviä mustavikloja (neljä yksilöä Hietajängällä tuntu kohtuuttoman hyvältä määrältä). Näin assarin näkökulmasta on aina yhtä siistiä päästä demoamaan näitä etelämpänä muuttomatkoilla näkyviä pohjoisen lintulajeja näissä omissa pesimäympäristöissään. Ja kulkemaan suolla. Äänet, värit, tunnelma. Ja kurssilaisten into.









Suoretken jälkeen ohjelmassa palattiin takaisin Kilpisjärven suurtunturien pariin. Ensin valloitettiin Korkea-Jehkas, tavoitteena havainnoida tunturipaljakan tavoitelluimpia lintu-, kasvi-, ja perhoslajeja. Säät eivät perhosia suosineet (hitto vie, lapinverkkoperhonen on edelleen näkemättä ja edellisenä päivän Acerbia alpinaa lensi niin penteleesti), mutta muuten onnistuttiin hyvin. Länsirinteen lapinvuokkokankailta löytyi kuin löytyikin viimeiset kukkivat lapinalppiruusut, ja "satulassa" ihmeteltiin niin kiirunan kuin keräkurmitsan poikuetta! Kanalinnut saivat olla rauhassa, mutta kurssiassari juoksi taas yhden keräkurmitsanpojan kiinni rengastusdemoa varten. Itärinteeltä löydettiin hyvä esiintymä jääleinikkejä, samoin Jasonin spottaama tundrakimalainen oli kova juttu!






















Pikku-Mallalle ei kai koskaan päästä hyvällä säällä. Alapilvistä ja haasteellisesta kelistä osaa kyllä nauttia tiettyyn pisteeseen asti, mutta voishan tätä tunturikasvien mekkaa fiilistellä joskus auringonpaisteessakin. Jos eilen haettiin tiettyjä spesialiteetteja ja kerrattiin peruslajia, niin jälleen Rauni johdatti kurssilaisia kokonaisvaltaisemmin paljakan, erityisesti kalkkipitoista kasvupohjaa suosivien sekä vaativien, lajien pariin. Lintupuolella tapahtui myös, kun muuttohaukka yllätti, keräkurmitsa pakeni pesältä ja itärinteen sepelrastaitakin nähtiin.





.... ja ihan kuin huonon sään karma olisi jatkunut kurssin viimeisenä päivänä. Kilpisjärvellä oli tyyntä, aurinkoista ja pilvetöntä, mutta kun kaksi pakullista biologeja suuntasi kohti Lyngenin alppeja, retkueemme sukelsi jo rajan ylityksen jälkeen sakeaan sumuun. "Näinkö tässä sitten taas käy..."

Sama meno jatkui vuonon puolella, laaksoihin oli käytännössä olematon näkyvyys. Furuflatenin kylältä vallettiin kohti Vestbreeniä vain laakson pohjaa ihaillen. Mutta melkosen kupletin Lyngenin säätila oli kirjoittanut, kun juuri jäätikkösuiston vieressä olevalla vuoristomajalla pilviharso väistyy ja verkkokalvoille piirtyy utuisia vuorenhuippuja sinistä taivasta vasten. "Oho", kuului jostain, muut olivat varmaan täysin mykistyneitä. Lounastauon jälkeen jatkettiin jäätikköjoen vartta ja siinä oli assarissa ihmettelemistä, kun deltalta löytyikin tuttu kasvi monen vuoden takaa. Raks, raks, raks.... pensaskanerva! 













Tällanen ihme löytyi

Vestbreenin edustan ylätasanteella eeppiset maisemat pääsevät paremmin oikeuksiinsa. Pelkästään miljööstä jaksaa olla innoissaan uudestaan ja uudestaan, erityisesti näillä keleillä, siihen päälle on mukava nöyrtyä jäätikköjoen tasalle kuvaamaan Niilon ja Viivin löytämää jääleinikkä postikorttimaisemaa vasten. Paluumatka takaisin parkkipaikalle tarjosi vielä yhden vanhan maakotkan, ja vuononpohjukassa etsittiin vielä niitä pyöriäisiä sellaisella vimmalla, että kaikki halukkaat pääsivät varmasti näkemään.









Subarktisen ekologian kurssi vetelee näillä muodoilla viimeisiään. Toivottavasti kurssin järjestämiseen löytyisi resursseja vielä seuraavalle vuodelle, jonka jälkeen vastaavanlaista opetusta voisi Kilpisjärven biologisella asemalla jatkossakin järjestää. Jos karvanaamaa ei syystä tai toisesta silloin mukana näy, niin edelleen saa olla etuoikeutettu ja onnellinen siitä, kuinka monen eri biologisukupolven ja monipuolisen kurssikokoonpanon kanssa on saanut olla kurssilla mukana. Antero, Rauni, Riitta Savolainen ja Jukka T. Lehtonen ansaitsevat kiitokset kurssin opetuksesta sekä taustatöistä. Kiitokset myös Tunturikasvikurssin tyypeille, aseman henkilökunnalle (Oula, Pirjo, Sara, Heidi ym), sekä muille kenen kanssa asemalla tuli aikaa vietettyä (Jykä, Heikki, Miska Luodon porukka). Taas yksi ainutlaatuinen ja upea sessio yhdessä Suomen kauneimmista kolkista. Kiitos.


Kurssikuva otettiin tällä kertaa Malalla, koska yksi meistä poistui kurssivahvuudesta ennen jäätikköretkeä. Suba2018: Aura, Mira, Matti, Laura, Tinja, Viivi, Amanda, Elisa, Joona, Niilo, Vitali, Jason ja Samuli.