26.5.2016

Ahvenanmaata ja täpläverkkoperhosia 4/2016 - pähkinäpensaslehtoja & wappuherkutteluja








Hyvä yleisö, Ramsholmen on niin nähty ja Finströmin Prästgårdsnäset on nyt kuuminta settiä! Tai oli, ehkä kaksi vuotta sitten, silloin taisin kuulla tästä paikasta ensimmäisen kerran ja nyt saarivaltion ehkä hienointa pähkinäpensas- ja tammilehtoa hehkutetaan klassisella hämäläisellä viiveellä. 23.4.2016 tein paikalle ensimmäisen retkeni, seurana hetken aikaa Rami Lindroos ja Mia Rönkä. Oli oikein mukavaa vaihtaa kuulumisia ja pohtia Ahvenanmaan lintumeininkiä hieman paikallisemman ornin kanssa. Ennen juttu- ja suomukkatuokiota ehdin kaivamaan Prästgårdsnäsetistä yhteensä 6 pähkinänakkelia ehkä jopa neljältä eri reviiriltä (voiko Suomessa muka tällaisia tiheyksiä löytää!?), pari pyrstötiaista, kanahaukan ja niin'ikkään 6 puukiipijää. Niemen viereisellä lahdelmalla kellui ihanaisesti 9 uiveloa.

Niin, vielä siitä paikasta. Pähkinäpensasta riittää ihan riittävän tiheinä monokulttuureina. Puusto on monipuolisempaa ja jykevämpää kuin Ramsholmenissa, kun sekaan mahtuu todella monta mahtitammea, paksuja kuusia ja pari käppyrämäntyäkin. Lehtofiilistelyn jälkeen tehtiin Susun kanssa työpäivä ja totesimme, että uudestaanhan tänne pitää tulla. Aamulla Husössä huusi käenpiika!

























Suomukka!

Kelit ovat pysyneet viileinä ja 28.4. mennessä tiltaltti on keväisin hyönteissyöjä mitä täällä päin on havikseen kirjattu. 24.4.-27.4. punnituksia aika tiukan kylmässä säässä ja kynsikkäillä peitellyt sormet painuvat takintaskuihin lämmittelevään toukkasämpläämisen ohella. Jos ei ilma, niin havikset välillä lämmittää: Eckerön Överbyssä spottasin auton yli lentävän mustavariksen, Marsundin salmella on säännöllisesti näkynyt 6 mustakurkku-uikkua ja kerran nähtiin Bölevikenillä uinut liejukana!

24.4. jatkettiin pähkinäpensaslehtojen takseerauskierrosta ja painuttiin punnitusten jälkeen möyrimään Lemlandin Herröskatanille. Siitä on varmaan kuusi vuotta kun viimeksi oon täällä pyörinyt, tämä taisikin olla Ahvenanmaan urani toinen kerta. Myöhäinen iltapäivä ei tietenkään liippaa läheltä optimaalista ornimisaikaa, mutta Herrön parkkipaikalla meitä kuitenkin tervehtii pähkinänakkeli. Alueelta löytyy sitä klassista lehtosälää, aina peukaloista, puukiipijää, pyrstötiaisia ja pikkutikkaa myöten. Vasetiakin etsitään, mutta ainakaan nyt ei tärppää. Eikä niitä kovin montaa taida näillä saarilla ollakaan.

















28.4. alkoi loppukiri: tsekkasimme toukkien ravintokasvitilanteen (neliön alalta pesän ympäriltä) viimeistä kertaa ja samana iltana kävimme Hammarlandin Kattbyssä thaimaalaisessa ravintolassa. Siinä kirkon itäpuolen kiskalla. Siinä on thaimaalainen. Helvetin hyvä thaimaalainen. Ja niillä on Falcon Bryggerin tuoppeja. Oli pakko ostaa yksi!

29.4. tehtiin viimeinen lämpötilaseuranta, laikkuna Eckerön Uddenin merenrantalaikku. Tää on toiminut koko pätkän ajan loistavana "luontohavaintolaikkuna", sieltä tai lähistöltä on tullut vuodenpinnaa niin lapasorsasta (9.4.), pähkinähakista (21.4.) ja pikkulokista (4p 21.7.). Laikku on muutenkin idyllinen, kaunista matalakallioista merenrantaa suht suojaisella lahdella. Mitä nyt matala männikkö ei tänpäiväistä etelätuulta kauhiasti pidätelly.

Samalla laikulla mikroilmaston ja paahteisuuden erot ovat melkoisia, samalla paikalla osa toukista ei kasva lainkaan, osa taas kehittyy ja kasvaa kovaa vauhtia.

Merenrantaidylliä, toteemia lukuunottamatta. Kuva: Susu Rytteri.

30.4. otettiin se todellinen loppurutistus ja punnittiin toukkia kaikilta muilta laikuilta, kirjoille kevyt 12h kestänyt työpäivä! Ihan hyvä niitä tunteja oli kirjatakin, koska tämä päivä aukeni monen sateisen ja tuulisen aamun jälkeen hieman utuisena, lämpimänä, aurinkoisena, ja täysin tyynenä. Kuvankaunista Marsundia ylittäessä totesin, että tänään laulaa pajulinnut. Enkä ollut kauhiasti väärässä, kun päivän mittaan kuultiin yhteensä 4 pajulintua.

Viimeinen päivä paisui erityisesti Godbyn laikulla, jonka urakoin yksin, samalla kun Susu kävi ratsastamassa. Pitkään siinä meni, mutta en mä valita. Enkä varsinkaan, kun taivaalta kuuluneet äänet herättivät vaa'an kanssa äheltäneen assarin. "Tsi-rli-rli!" Jumalaare siin' menee keltahemppo! Matkalennossa painellut pikkulintu huusi kolmesti, ennen kuin katosi itään puiden taakse. Samalla mestalla kyykytti käenpiika.

Wappuaattoa juhlistettiin asianmukaisesti kuohuvalla, inkivääri-cashewpäkinähauella ja Puneh Orientalin snackseilla. Valkosuklaalla ja salmiakilla kuorrutettuja lakritsipaloja? Oi kyllä!


Bloggaaja kuvitustöissä. Kuva: Susu Rytteri
Wappupäivänä toteutettiin se, mistä puhuttiin kuun alusta lähtien: lähdetään Getaan! Keski- ja iltapäivän kierroksen aikana oli tarkoitus tsekata yksi lehtojensuojelualue, pari kartalta katsoen idylliseltä vaikuttavaa merenrantakylää ja kiertää Getabergetin luontopolku. Saatiin me jotain aikaiseksikin.

Höckböleholmenin luonnonsuojelualue ei räjähdä tajuntaan samalla lailla kuin Prästgårdsnäset tai Ramsholmen sillä ensimmäisellä visiitillä. Puusto on vähän ohuempaa, alue pienempi ja maasto kumpuilevampaa. Hienoa sävyjä täältä silti paljastuu. Aluetta rajaa vankan kuusikon koristama suuri kallionseinämä - ja kyllä, myös se vähän vaihteleva topgrafia tuo jotain erilaista noihin kahteen edelliseen verrattuna. Mutta pähkinänakkelia ei näy eikä kuulu. 2 laulavaa peukaloista vähän indikoivat alueen arvosta, pyrstötiaisetkin löytyy. Vuodarilista kasvaa alueen yli lentäneellä haarapääskyllä ja parkkipaikalla laulaneella mustapääkertulla.













Höckbölestä siirrymme Getan syrjäisempiin osiin; kartalta katsottuna Dånön kaltaiset pienet saaristokylät ovat todella idyllisen näköisiä pienine merenlahtineen, mutta ei se todellisuus ihan odotuksia vastaa. Kun ei lahdilta löydy mukurujakaan! =D Dånössä sentään huutelee käenpiika ja samaisen saaren rantamilla lentelee räyskä. Kuinkakohan kaukaa tuokin on tänne lentänyt...

Kun Getaan kerran lähdettiin, pitihän se käydä heittämässä kierros Getabergetin maastossa - erityisesti kun Susu ei näitä paikkoja ole aikaisemmin nähnyt. Luontopolun varrella ihmeteltiin vanhasta merenpohjasta rakennettuja kivipaaseja, kalliomännikköä, komeita jyrkänteitä, kalliomännikköä ja niitä luolia. Kerran vähän lipsuttiin reitiltä ja hikikin siinä tuli, joten Getabergetin ravintolasta noukittu kylmä Stallhagen IPA maistui oikein mukavasti, vaikka ipaksi aika kesy onkin.













Siinä se kait sitten oli. Husön aseman tapaan lähtöpäivän siivoamisissa kesti niin perkeleen kauan, että ei me enää minnekään Nåtön lehtoihin ehditty. Kansistaijitkin jäivät melko köykäisiksi, Viikkarin takakannelta kun sai tuijottaa joko helvetilliseen vastavaloon tai myötävalon puolelle puskeneeseen savumössöön - siis siihen tuhnuun mitä siitä laivan piipusta tulloo. Kyhmyhaahkakiintiö täyttyikin kaksi vuotta sitten, joten sitä saa sit varmaan seuraavat kuusi vuotta taas odottaa.

Huhtikuu summattuna, vaikka sitä ei koskaan ehdi linturetkelle niillä määrin kuin sydän halajaisi, voi sitä aikaansa huonomminkin kuluttaa kuin ulkotöissä keväisellä Ahvenanmaalla. Susun väitöskirjaprojekti on lähtenyt maastotöiden osalta hyvin käyntiin ja lisää tällaisia keikkoja on tiedossa. Kiitos Susu, kiitos Husö henkilökuntineen, kiitos MRC, kiitos kevätkartoitustiimille (Kalle, Sami, Sara, jne), kiitos Rami ja Mia, kiitos cinxiat. Vi ses!



Ahvenanmaata ja täpläverkkoperhosia 04/2016, osa II - meristaijia ja kevätkartoittajien kiusaamista



Sorvin äärellä. Kuvat: Susu Rytteri

Lämpöaalto vaihtui kylmänpurkaukseksi - torstaina 14.4. cinxialaikuilla alkoi jopa paleltamaan. Ja vastahan me edellisenä päivänä otettiin ipat ja jäätelöt yhdellä laikulla. Joskus saa olla tyytyväinen siihen, että edes selviää kotiin asti eikä sairastu flunssaan. Puurtamisen arkisuudesta kertoo myös se, että samoja kohteita kulkiessa ei aina edes muista kirjata päivittäisiä lintuhavaintoja Tiiraan. Kylmänpurkauksen toista päivää kuitenkin piristi Saltvikissa laulaneet 2 kangaskiurua! Maastossa ne pienetkin asiat ilahduttavat. Eikä muutenkaan samojen laikkujen kiertäminen ole alkanut hiertämään, ainakaan vielä, varsinkin kun rutiininomainen takominen voi hetkessä muuttua täydeksi nauruhysteriaksi. Esimerkiksi monttuihin ajamisella voi olla melkoisia henkisiä seurauksia. "Can't see the light in your Blackout State!" =D


Keväistä tilhimenoa.







16.4. lunastin ensimmäiset maastoassarin bonukseni ja suuntasin hyvin kokonaisvaltaiselle linturetkelle! Tähtäsin Styrsingsuddenille auringonnousuksi, aika hyvin siinä onnistuenkin. Tuuli oli tällä kertaa paljon koleampaa kuin Ahvisrallistaijin aikana, ja lintudiversiteettikin piirun verran alhaisempaa.

Ruokkeja tänne tultiin tietenkin ynnäämään. Joka kerta kun täällä on, sitä muistelee keväälle 2010 osuneesta lähes 800 ruokin ja useamman kiislan päivämuutosta. Sillon meni pitkää junaa toisensa perään. Nyt junat eivät ole kovin pitkiä eikä niitä kovin läheltäkään mene, mutta kolmen tunnin staijilla yllän yhteensä 231 ruokin kokonaissummaan. Riskilöitä paineili 27 yksilöä. Kevät on kuitenkin edennyt edellisestä staijikerrasta, sillä nyt näkökenttään osuu 14 kaakkuria ja 2 merikihua. Tämän reitin tummat merisorsat taisivat mennä jo tovi sitten, kun mustalintuja ei riitä kuin 782 ja pilkkasiipiä 89 yksilöä. Lisäpiristystä tarjoavat Degersandin ludoilta löytyneet 9 merisirriä ja kärjestä näkyneet 5 härkälintua sekä 2 mustakurkku-uikkua. Harvoin täällä tylsää tulee.

Styrsillä tapittamisen jälkeen käyn toteamassa, että myös Torpin mustakurkku-uikkupariskunta on saapunut paikalle. Paluumatkalla sitä vasta onnistaakin, kun eteläistä Storbytä ajaessani tien yli lentää mustaleppälintu! Auto kylmästi tien sivuun ja käyn tsekkaamassa saako siitä enempiä irti. 2kv-koiras istuu kiltisti aidanseipäällä. Storbystä tie johtaa luonnollisesti Käringsundin suuntaan; leirintäalueen kohdalla kulkijaa tervehtii isolepinkäinen ja salmelta löytyy tällä kertaa  16 mustakurkku-uikkua (2 kanaalin pohjoispuolelta, 8 kanaalin eteläpuolelta ja 6 Semesterbystä) - parhaimpina vuosina paikoilla on ollut useampi pari lisää, optimaalinen takseerausaika olisi varmaan vasta viikon päästä - tai sit niit ei oo tuon enempää tänä vuonna.

Staijinäkymät Styrsiltä

Täsä oli kahdeksan mukurua!
Nyt on veikeetä lajikomboa.

Mustakurkku-uikut piristää aina.



Palaan takaisin Storbyhyn ja komppaan postitalon ympäristöä. 2 mustakurkku-uikkua täälläkin ja postitalon legendaariselta serapaikalta löytyy tiltaltti. Sandvikeniltä löytyy vuodenpinnaksi pikkutylli ja toinen mokoma pamahtaa yli lentävästä metsäkirvisestä.

Jatkan linturetkikierrosta Marsundin kautta. Tiiroja on tullu lissää, melko suppealla lahdelmalla puuhalstelevat 62 silkkiuikkua tuntuvat myös laskemisen arvoiselta summalta. Päätien varrella sijaitsevalta Långträskiltä ynnään yli 240 tukkasotkan kerääntymän. Torpfjärdeniä tekee mieli katsella tällä kertaa Ramsholmenin puolelta, ja niin olisi ehkä kannattanut tehdä viikon takaisessa rallissakin. Jo plotalla näkyy, että kyhmyjoutsenia näyttäs olevan paikalla ja päätänkin ottaa niistä ihan kunnon luvun ylös. Itäpäätyä seuloessani putken kuvaan osuu joutsenta joutsenen jälkeen ja huomaamatta ohi livahtaa yksi ruovikossa seisoskellut kokovalkea lintu  - eiku tuo onki jalohaikara! Seuraavalla skannauskierroksella lintu on kadonnut jonnekin näkyvyyden ulottumattomiin. Kerääntymien ulkopuolelta lapasorsapari jää ainoaksi havainnoksi paremmista sorsalajeista, onko Torpfjärdenin laatu laskemassa ku ei harmaasorsaa ja heinätavia meinaa löytyä millään? Merikotka sentään pöllyttää 37 harmaahaikaraa lentoon, joka tuntuu lajin runsaudesta huolimatta melko vakuuttavalta. Tiiran etusivulle sillä pääseekin. Ramsholmenin länsipuolelta löytyy perussälän joukosta 2 mustakurkku-uikkua, tällä paikalla en muista aikaisemmin nähneeni. Ja näin päivän kokonaissaldo kiipesi 24 mukuruun! Enkä ees tsekannu kaikkia potentiaalisia paikkoja.

Paluumatkalla kotiin tein pienen koukkauksen Saltvikin Vandöfjärdenille - Ahvisrallissa vessukirjollaan loistanut mesta oli hyvä tsekata seuraavia koitoksia sekä jatkoretkeilyä varten. Lintuja tuntuu olevan paljon, mutta myöhään iltapäivästä väreily vaivaa. Rämmin ensin laonneen ruovikon läpi kosteaan rantaan, mutta toisella hakemisella löytyy suht järkevä kuivan maan tähystyspiste. Vastarannalta kaivetaankin mm. 62 haapanaa ja muikeat 8 jouhisorsaa, harmaasorsan näkeminen tuntuu turhan haasteelliselta tässä väreilyssä. Järvellä myös 14 räyskää.

Otteita Sandvikenin pikkutyllistä.











Retken päätteeksi sää muuttui jälleen ja Ahvenanmaalle saapuneet sateet toivat mukanaan kylmempiä ilmamassoja. Kylmänpurkauksen myötä saapuivat myös kevätkartoittajat ja seuraavan viikon päivien illat kuluivat ruokaa laittaessa ja saunoessa. Kevätkartoittajien kiertäessä Ahvenanmaata kokonaisvaltaisemmin, taas huomaa uusia puolia tässä projektissa. Kuinka erilaisia tuloksia "kylmiltään" tulisikaan, tällaisella intensiiviseurannalla saa oikeasti paremman käsityksen siitä että mistä pesästä ne toukkaryhmät ovatkaan kotoisin. Samoin toukkien käyttäytyminen on mielenkiintoista, kun ryhmät siirtyvät etappi kerrallaan, saattavat hajaantua maastoon täysin (klassinen "shotgun plot") ja miten ne täydellisessä kaaoksessa levittäytyneet ryhmät kokoontuvat jälleen samaan ryppääseen. Jotain kommunikointia tai signalointia siellä toukkien kesken on pakko tapahtua...

Korkeasti koulutettua väkeä pitkin poikin Ahvenanmaata.

Biologien työnäytteitä.





Ruffe on mitä mainioin toukkakoira.

Sitten niitä hommia paiskittiinkin ihan hyvällä tahdilla - punnituksissa kehittyy oma rutiininsa, kun hiljalleen tajuaa missä järjestyksessä asiat kannattaa tehdä. Hajahavaintoja ei hirveästi kerry, ja välillä unohtaa Tiirata ne vähäisetkin linnut mitä vastaan tulee. Assarin bonusretkeä pari päivää myöhemmin kuulostelin Jomalan laikulla tämän reissun ensimmäistä harmaapäätikkaa (käykö nää vähiin Ahvenanmaalla?) ja Godbyn laikulla toista nokkavarpusta.

Kun tohtori Meller kerran lähti kevätkartoitustiimin mukaan, niin pitihän sitä jonkin asteinen retki säheltää. Kallen ja Saran kanssa suunniteltiin aamustaijiretki Styrsille 21.4. ja meno oli vieläpä leppoisempaa kuin edellisellä staijilla. Tuuli helli vähän lempeämmin, aurinko paistoi ja lintua liikkui. Merisorsia ynnättiin aika lailla edellisen staijin veroisesti (haahka 571m, mustalintu 836m, pilkkasiipi 108m), mutta kevään edetessä kuikkalintujen määrä tuntuu kasvavan, nyt nähtiin se 12 kuikkaa, 23 kaakkuria ja 6 määrittämätöntä gaviaa. Merisirrejä löytyi kaakkoispuolen luodolta tällä kertaa 12 yksilöä, samoin 6 merikihua lämmitti mieltä. Ruokit eivät yltäneet kuin 151 yksilöön, mutta Kalle löysi siitä kriittisestä staijin viimeisestä parvesta etelänkiislan! Lintu meni melkeinpä nautinnollisen läheltä, mitä nyt oman torspoilun takia pääsin linnusta kärryille vasta ohitustilanteen jälkeen =D pitkään sitä seurattiin ja yläperän kuviointi ruokkiin verrattuna näkyy melko kauas, erityisesti takaviistosta. Ainakin kun tietää mitä lintua katsoo. Jokainen Styrsillä nähty kiisla tuntuu aina pieneltä opetukselta, ai niin tuoltahan se oikeesti näyttääkin...

Olis oikeesti mielenkiintoista kehittellä joku kevätstaijausprojekti Styrsille. Tapittais siellä kaks kuukautta putkeen neljän tunnin aamuvakioilla. Kukakohan rahottais?

Retkeä seuranneena päivänä tehtiin lämpötila Hammarlandin Postadin laikulla. Parin kierroksen välissä läksin komppaamaan Orrkärrin "legendaarisia" niittyjä, löytämättä mitään punajalkavikloa ja jokusta taivaanvuohea kummoisempaa. Sepelrastas siellä yhdessä rastashässäkässä vissiin oli, mutta en mä oikein osannu. Natiivien liikehdinnän kannalta tämä on varmaan vilkkain laikku, kun ohi hurisee kolme eri traktoria varmaan kahdelta eri maatilalta. Mahtavat ihmetellä, kun kaksi Helsingin yliopiston tutkijaa kiertää samat pusikot kerran tunnissa, loput ajasta kuluttavat autossa istuen radiota kuunnellen =D

Kun työmaata löytyy heppalaitumelta...

... niin sitä myös päätyy heppojen luo.