Zeiss Victory SFL 8/10 x 42

 

 Zeissin kiikarivalikoima laajenee nyt kevyempien retkeilykiikarien suuntaan. SFL 8x40 ja 10x40 -malleista on viilattu ylimääräiset grammat pois optisesta laadusta liikoja tinkimättä. Victory SmarFocusLight on siis uusi vaihtoehto kevyemmäksi laatukiikariksi, esimerkiksi "kakkoskiikarina" vaelluksille ja linjalaskentoihin, tai sitten huippukiikaria etsivälle hieman kevyempään hintaan niihin lippulaivamalleihin verrattuna.

Speksit pilkottuna ja avattuna:

• Painoa laitteella on 640 grammaa. Esimerkiksi 42-kokoluokan Zeissin SF & Conquest, Leican Ultravid, Svarowskin Svarowision -malleihin verrattuna painoa on keskimäärin 30% vähemmän, samoin pituutta on huomattavasti vähemmän kuin esimerkiksi omassa 10x42 SF-mallissa. Uuden SFL:n etulinssit ovat halkaisijaltaan pari millimetriä kapeammat, tämä ratkaisu on mahdollistanut myös entistä kapeampien ja keveämpien linssien rakentamisen. Näin linssit myös mahtuvat pienempään tilaan, ja runkokin kevenee.
  

 

• Optinen suorituskyky on huippuluokkaa, eikä kevyempi rakenne ja millien nipistäminen linsseistä juuri kuvanlaadussa näy. Näkökenttä on noin 5% kapeampi kuin vastaavissa SF-malleissa, ulostulopupilli on 8x40-mallissa vain 0,3 mm pienempi kuin SF:n 8x42-mallissa ja valonläpäisyssäkin on kahden prosenttiyksikön ero. Linsseissä on käytetty uutta UHD-tekniikkaa, jonka avulla värientoiston ja erotuskyvyn luvataan olevan samaa tasoa kuin lippulaivamallissa.
  

• SmartFocus-tarkennusjärjestelmä: lähemmäs kiikarin keskiosaa sijoitettu tarkennuspyörä, ja tarkennuspyörän kääntämiseen menee alle kaksi kierrosta lähitarkennusetäisyydestä äärettömään (1,6 kierrosta x30-mallilla ja 1,8 x40-mallilla), jolloin tarkentaminen sujuu nopeammin kuin muilla vastaavilla malleilla keskimäärin.

 

Piti ottaa vertailukuva omista SF-kiikareista. Mulla on kuitenkin aika pieni käsi...

... joten kokoeron huomaa parhaiten tästä

 

SFL:n läpileikkaus

 

Testasin SFL 10x40 -mallia Haliaksella maaliskuun lopussa eri valaistusolosuhteissa, vertailussa olivat omat SF 10x42 -kiikarit sekä samana päivänä paikalla olevien havainnoijien laitteita. 

 

Omaan SF-kiikariini verrattuna painoero on helposti huomattavissa ja SFL todellakin menee pienempään tilaan. Tarkennuspyörä on jämäkämpi, mutta ei kuitenkaan tahmea, oma SF on tarkennukseltaan huomattavasti herkempi. Kintaiden kanssa tarkentaminen voi olla vaikeampaa, mutta sormikkaiden kanssa tuntuma on sopivan jämäkkä.

 

Kirkkaassa päivänvalossa SFL lunastaa lupauksensa kuvanlaadussa, värientoisto on SF-malliin verrattuna moitteetonta eikä sävyeroja juuri ole. SFL tuntuu olevan aavistuksen kontrastikkaampi sekä aavistuksen himmeämpi, kuitenkin kontrasti tekee kuvasta miellyttävän eikä eroa varmaankaan huomaisi ilman suoraa vertailua. Kapeamman näkökentän noteeraa myös, mutta näkökenttä on paperilta katsottuna leveämpi kuin esimerkiksi Leican Ultravid ja Nikonin EDG -malleissa.

Pilvisellä säällä ja hämärässä korostuvat samat erot mitä paperilta ja teknisistä tiedoista löytyy, valovoimaisuudessa jäädään piirun verran jälkeen kärkimalleista, mutta hintaluokkaa alempiin kiikareihin, esimerkiksi Hawken pioneerimalliin ja Nikonin Monarch-malliin verrattuna kuva on SFL:ssä mukavan valoisa. Vaikka linssien koosta on hieman nipistetty, lasin laadulla ja pinnotteilla (sekä hinnalla) voi valovoimaisuutta kompensoida.

Kupletin juoni on tosiaan siinä, että nämä 10x42 SFL:t ovat about yhtä kevyet kuin esimerkiksi kapeammat linssit omaavat 10x32 Conquestit, jotka ovat olleet joskus kokeiltavana vaellusreissulla. Nyt sais samoille grammoille leveämmät ja laadukkaammat lasit, jos ei aktiivisessa staijauskäytössä olevia kiikareita halua ottaa linjalaskentoihin tai tunturiin mukaan.

SFL-malli saapuu markkinoille kesällä 2022 ja Lintuvarusteestahan näitä sit saa.

Optiikkatesti: Zeissin uutuusputki Victory Harpia 23-70x95

Zeiss esitteli jo elokuussa 2017 Englannin lintumessuilla uudet kaukoputkensa, ja Suomen ensi-ilta nähtiin viikkoa myöhemmin Helsingin lintumessuilla. Victory Harpia 22-65x85 ja 23-70x95 -kaukoputket korvaavat Victory Diascope FL-mallit, ja Harpia haastaa sekä Swarovskin että Kowan suuremman etulinssin mallit. Kaukoputkien kärki levenee, mutta onko Harpia "vain Zeissin oma 95-millimetrinen kaukoputki", vai tuoko malli jotain uutta kaukoputkien huippumalleihin?

Keskeistä Harpia-mallin kaukoputkessa on suurennoksen sijainti. Zoom-linssit on nyt sijoitettu okulaarin sijasta objektiiviin, prisman ja tarkennuslinssistön väliin. Tämä mahdollistaa hyvin laajakulmaisen, pienirakenteisen ja kiinteäsuurennoksisen okulaarin käytön, jonka suhteellinen näkökenttä säilyy samana koko suurennusalueella. Okulaareja vaihtamalla voidaan samalla vaihtaa suurennusaluetta, ja samalla säilyy kolminkertainen zoomausalue.

Halkaisijaltaan 95-millimetrinen etulinssi, rakenteeltaan yksinkertainen okulaari ja zoomin sijainti mahdollistavat valovoimaisen ja huippulaatuisen kuvan aina 70-kertaiselle suurennukselle asti. Toistaiseksi ainoa markkinoilla oleva okulaari on laajakulmaokulaari, ja tällä ratkaisulla Harpia eroaa muista kaukoputkista merkittävästi. Mallin 58,8m näkökenttä alimmalla suurennoksella tuntuu huikealta, ja tosiaan, suhteellinen näkökenttä säilyy samana koko suurennosalueella. Zeissin Diascopeen verrattuna näkökenttää on tullut nyt noin kolmannes lisää.

Esimerkkejä muista kaukoputkimalleista, näkökenttä objektiivin pienimmällä suurennoksella:
- Swarovskin ATX 95 HD:n 30-70-zoom, näkökenttä 35m
- Kowan TSN883 Prominar 25-60x WA, näkökenttä 42m
- Zeiss Victory Diascope FL 85 20-75x, näkökenttä 40m
- Leica Apo 82 Televid 25-50x, näkökenttä 41m

Painoa Harpialla on okulaarin kanssa 2300g ja pituutta 40,8 cm, eli sellaisenaan tämä laite on 150g Swaron ATX95-putkea painavampi ja pari senttiä lyhyempi.

Tätä kirjoittaessa mulla on ollut Harpia käytössä vajaalla parillakymmenellä staijipäivällä.

- Uuden putken käyttö vaatii aina vähän opettelua ja lintuja oppii löytämään putkella kuin putkella kunhan vain harjoittelee, mutta musta tuntuu siltä, että kompakti okulaari helpottaa lintujen löytämistä, eikä tarvii erillisten tähtäimienkään kanssa kikkailla.

- Tarkennusrenkaassa toimii sama kaksiportainen tarkennusjärjestelmä kuin edellisessä Diascope-mallissa, eli hienotarkennus hennolla liikkeellä ja nopeampi, karkeampi tarkennus hieman voimakkaammalla pyörittelyllä. Saattaa vaatia totuttelua sekin, mutta omasta mielestäni idea on loistava. Swaron ATX-putken tarkennusrenkaaseen tottuneelle Harpian hienotarkennus saattaa tuntua ensin jopa löysältä, mutta parempi näin, niin tarkentaminen onnistuu untuvakintaillakin.

- Lähtökohtaisesti tykkään pitää putkea 1,5-kertaisella suurennuksella, meristaijilla erotuskykyä on pikkasen enemmän kuin pienimmällä suurennoksella, ja kuva säilyy edelleen laadukkaana ja laajakulmaisena.

- Suojalaukkua ei mulle vielä saapunut, mutta promokuvista päätellen laukku on ratkaistu fiksusti siten, että se ei haittaa zoom- ja tarkennusrenkaan käyttöä.

Tähän mennessä en oo kauheasti suoravertailua ehtinyt tekemään muihin kaukoputkiin, esimerkiksi Swaron ATX 95 -putkeen, mutta ainakaan Absetz ei Linnut 2/2018-artkkelissaan moittinut kuvanlaatua. Odotan, että samalta suunnalta tulee vielä tarkempi analyysi.

Blogissa lisää Optiikkatestit-tunnisteen alla.

Optiikkatesti: ovatko kiikarivaljaat uusi musta?

Kevyemmän välineistön hankkiminen ei ole ainoa keino kantokuorman vähentämiseen. Swarovski toi ensimmäisenä markkinoille "kiikarivaljaat"; henkseleiden kaltaiset hihnat, jotka kulkiessaan olkapäiden ylä- että alapuolelta jakavat kiikarin painon tasaisesti ylävartalolle. Kevyempi painaa kantavia kiikareita. Valjaissa on muitakin näppäriä puolia, mutta ovatko ne kokonaisvaltaisesti hihnoja parempi ratkaisu?

Kun henkselit on vedetty päälle, kiikarit saa pikakiinnityksellä helposti valjaisiin kiinni. Näin kiikarit saa kannosta pois ja takaisin valjaisiin vaivatta, mistä syystä kiikarit ikinä pitääkään riisua pois (automatkan ajaksi, kaverille katseltavaksi, tai jos iski tarve painua maan tasalle makaamaan ja jotain mötiäistä kuvaamaan). Muoviklipsut puolestaan kiinnittyvät kiikareihin todella näppärästi ja nopeasti. Valjaiden hihnojen pituuden säätäminen on myös helppoa - paitsi jos ne valjaat ovat päällä, eikä ole kaveria auttamassa.

Kun valjaat on kiristetty omaan kroppaan sopiviksi, kiikarit roikkuvat mukana vyötärön yläpuolella eivätkä kävellessä turhia heilu. Nailonhihnat joustavat sen verran, että kiikareita ei tarvitse väkivoimin kiskoa ylös.

Keväistä kuvitusta, hitto vie.

Erityisen hyvin nämä kiikarit jakauttavat kannettavien vermeiden painoa, kun mukana kulkee kunnollinen hihnahelvetti; kiikarien lisäksi kaulaa kiertää kameran Blackrapid-hihna, kameralaukun (missä säilytetään niitä kahta muuta objektiivia) hihnat, ja tähän päälle vielä selkäreppu, niin on se hyvä kun jotain saa hartiolta pois.

Huonoa palautetta näistä nyt ei varsinaisesti voi antaa, ellei sitten päällepukemisprosessista joku tiukkapipo haluaisi niuhottaa. Hintaahan on tietysti vähän enemmän kuin perinteisellä hihnalla. Paitsi mites seipiön käyttö? Mietitääs.

Koska henkselit syövät liikuttamismahdollisuuksia horisontaalisuunnassa, käyttö seipiön - erityisesti vähän painavamman seipiön - kanssa tuntuu hieman hankalammalta, painavan seipiön pudotessa jalkojen eteen pörimään. Pienen teleskooppivartisen tai sellaisen seipiön, jota ei kiinteästi kiinnitetä kiikariin, avulla käyttö olis varmaankin helpompaa.

Valjaita voi silti käyttää kirveenvarsimallinkin kanssa "hihnat olan yli ja kainalon ali" -taktiikalla. Silloin seipiö menee kropan sivulle / kainaloon, eikä pyöri yhtä herkästi jaloissa. Kun hihna on tarpeeksi löysä, sillä on varaa nostaa kiikareita silmille järkälemäisellä staijikepillä ilman, että mistään kiristää. Tämä tietysti vähän syö sitä valjaiden alkuperäistä ideaa ja kuormittaa toista hartiaa, valjaan hihnat ovat vähän leveämmät kuin monet perushihnat.

Swaron ja Zeissin lisäksi tällaisia henkselivaljaita valmistaa ainakin Kite.

Näin. Seipiön käyttöä helpottaa se, että laittaa valjaat tämän saksalaisen mallin mukaisesti olalle, staijipamppu kiikareihin kiinni ja sit muuttoa kepittämään. Hihnat vaan riittävän löysälle, ettei mistään kiristä.

Plussat ja miinukset:

+ Helppo kiinnittää kiikareihin
+ Eivät rasita niskoja, helpottaa kuormaa erityisesti silloin kun niskassa roikkuu muita hihnoja.
+ Edessä pidettynä kiikarit eivät kävellessä heilu - ainakaan niin paljoa
+ Muoviklipsut nopeuttavat kiikarin irrottamista valjaista

- Epäkäytännölliset painavan seipiön kanssa, jos nyt ylipäätään pitää painavaakaan seipiötä käytännöllisenä. Tämä korjaantuu viemällä valjaat toisen olan yli, eikä se poista painavan seipiön epäkäytännöllisyyttä. ;)
- Valjaat itsessään hitaammat riisua, perinteisen hihnan avulla retkeilyvaatetuksen keventäminen tai lisääminen on helpompaa.

Optiikkatesti: Victory SF:t kourassa!

Arvioin 10x42-mallin speksejä (näkökenttä, kontrasti, valovoimaisuus) jo vuosi sitten. Nyt, kun ennakkosuitsutus on vaihtunut kiitettäviksi arvioiksi ja tavaraa on saatu kauppojen hyllyille, oli korkea aika saada 8x42-malli omiin kätösiin.

Kun vuosi sitten kokeilin ensimmäistä Suomeen saapunutta demokappaletta, suurin kritiikki kohdistui vähän falskaavaan tarkennukseen ja heikkolaatuisiin silmäkuppeihin. Markkinoille tulevan tavaran toimitus viivästyi kiikareiden viimeistelyjen takia, ja ainakin näitä asioita on Saksan puolella parannettu; nyt tarkennus osuu kohdalleen vaivatta ilman falskaamista, tarkentaessa ainakaan mun silmillä ei näy mitään kuvavääristymiä, ja silmäkupitkin ovat nyt jämäkämpää tekoa.

Muutenkin ne ominaisuudet ovat kohdallaan, jotka aikaisemmin todettiin erinomaiseksi. Kuva on silmiä hivelevä, kontrastikas, terävä, ja kokonaisuudessaan luonnollisen lämmin, joka on todella hyvä parannus Victory-sarjan vanhasta mallista. Omilla silmilläni en huomaa mitään vääristymiä tarkennuksen aikana tai kiikareilla skannatessa. Tästä ilmiöstä muutamat käyttäjät ovat kritisoineet näitä tasauslinssistöjä, sekä Zeissin että Swarovskin malleissa. Sen puolesta näitä kannattaa itse kokeilla, että miten omille silmille istuvat. 

Edelleen kiikarin rungon suunnittelusta ja käyttöergonomiasta osaa olla aivan fiiliksissä. Koska uudenlaisen rakenteen ansiosta kiikarien painopiste on lähempänä okulaareja, silmille nostettaessa kiikarit tuntuvat loksahtavan kohdalleen ja niitä on kevyt pidellä. Tämä tasapainopisteen siirtyminen (paradigme shift!) ja laitteen keveneminen ei ole utopiaa, vaan perustuu esimerkiksi erilaisten prismojen käyttöön:

Vasemmalla Schmidt-Pecan-prismat, oikealla Abbe-König-prismat.

© Carl Zeiss Optics.

Victory HT -kiikarissa käytettiin enemmän tilaa vieviä, mutta tehokkaasti valoa läpäiseviä Abbe-König-prismoja. Tällainen prismaratkaisu mahdollistaa parhaan mahdollisen valoläpäisyn ja kuvan kirkkauden; HT:t ovat paperilta katsottuna kokoluokassaan markkinoiden valovoimaisimmat kiikarit. SF-kiikareihin puolestaan upotettiin Schmidt-Pecan-prismat. Nämä prismat ovat edellisiin verrattuna kompaktimmat, mutta tällaisella ratkaisulla prisman valonläpäisy putoaa hieman, ja prismaan pitää lisätä kallis peiliratkaisu, jotta valonläpäisy olisi priimaluokkaa. Silti kiikarien valonläpäisy putoaa HT:n 95%:sta SF:n 92%:in. Ei ole kovin suuri pudotus, mutta osittain pienempien prismojen ansiosta painopiste saadaan siirrettyä lähemmäs silmiä.

HT-kiikarin sisäinen rakenne. Pitkä prisma tuo painopisteen lähemmäs kiikarin keskiosaa.
© Carl Zeiss Optics.

SF-kiikarin rakenne. Kevyemmän prisman lisäksi kiikarin painopistettä on siirretty lähemmäs silmiä sijoittamalla enemmän linssejä kiikarin okulaariosan ja prisman väliin.
© Carl Zeiss Optics.

Ergonomian lisäksi tarkennuspyörän sijainti on tämän mallisessa kiikarissa sellainen ominaisuus, johon tulee kiinnitettyä huomiota  vasta sitten, kun on välistä katsellut muilla kiikareilla ja kädet löytävät taas SF:ien luokse. Koska tarkennuspyörä sijaitsee kauempana silmiltä kuin monilla muilla "open bridge" -malleilla, kiikareita pidellessä etu- ja keskisormea ei tarvitse taivutella taaksepäin tarkentamista varten. Pikaisella käytöllä tuollaisella ominaisuudella tuskin on mitään väliä, mutta pitkäaikaisella käytöllä, paksut tumput kädessä... niin, noh,  kokeilaa! Lisäksi tarkennus äärettömästä lähitarkennukseen vie tarkennuspyörältä 1.8 kierrosta (eli alle 2 täyttä kierrosta), joka on 40% vähemmän edelliseen Victory-malliin verrattuna. Horisontissa rundaavien petojen staijaamisesta voi entistä nopeammin siirtyä jalkojen viereen pudonneen pikkulinnun tsekkaamiseen.


Victory SF 8x42, yksinkertaistettuna yhteenvetona:

+ ennätyksellisen laaja näkökenttä reunasta reunaan terävällä kuvalla
+ keveys ja käyttöergonomia
+ ensimmäisiin testikappaleisiin nähden parannettu, jämptimpi ja nopea tarkennus
+ ilmiömäinen kuvalaatu

- hinta voi olla melkoinen kynnyskysymys
- ei kannata hankkia ilman ennakkotestiä, tasauslinssistö ei välttämättä istu kaikkien silmille

... ja nyt kun SF:iin istuva seipiökin on väsätty, kyllä näillä kelpaa lähteä Batumiin petoja staijaamaan!

Linkkejä:

Lintuvarusteen sivuilta voi tsekata lisää speksejä. SF:t ovat ainakin kirjoitushetkellä alennuksessa! Zeissin omat tuotesivut löytyvät täältä:
http://www.zeiss.com/sports-optics/en_us/nature/binoculars/victory-binoculars/victory-sf-binoculars.html#inpagetabs-1

Jos tämä ei riitä, niin jatkeeksi voi lukea Richard Gregoryn (Royal Society for Protection of Birds, luonnonsuojelubiologian keskuksen tutkimusjohtaja) mietteitä SF-kiikareista:
http://blogs.zeiss.com/sports-optics/birding/en/review-zeiss-victory-sf-10x42/

Sportman's News -sivustolta löytyy - hehkuttavasta otsikosta huolimatta - hyvä, analyyttinen ja mainiosti taustoitettu arvio:
https://www.sportsmansnews.com/2014/09/the-worlds-best-binocular/#.VcSTfPkprbw

Optiikkatesti: Zeiss Terra ED, halvempaa kiikaria kevyempään käyttöön

Parin viime vuoden aikana Zeiss on uudistanut kiikarimallistoaan uusilla lähtökohdilla sen vanhan päälle rakentamisen sijaan. Siinä missä uunituoreet SF-kiikarit tuovat uutta puhtia katselukiikarien käyttöergonomiaan ja entistä laajempaa näkökenttää (tästä lisää myöhemmin), niin Terra-sarjaa suunniteltiin eri lähtökohdista. Kun kärkimallistossa on ensin tavoiteltu täydellisyyttä ja mietitty hintaa vasta sitten, niin Terroille annettiin ensin markkinahinta, ja kiikari suunniteltiin hinnan mahdollistamien resurssien mukaan. Toimiiko tällainen ratkaisu?

Kuten edellisessä optiikkatestissä totesin, mielestäni ne kevyimmät vaihtoehdot (monokulaarit) eivät kaikissa käyttötarpeissa korvaa kiikaria. Kahden tuhannen euron hintaisille ja vajaan kilon painaville möhkäleille löytyy silti laadukkaita vaihtoehtoja, ja Zeissin repertuaarista löytyy ratkaisut tähänkin tarpeeseen; Zeissin Terra ED -sarja painii alemmassa hintaluokassa ja ovat valmistajan kevyimmät kiikarimallit omissa kokoluokissaan. Suomen oloissa Terrat pyörivät n. 400-500 € hintaluokassa, vastaavassa kuin Nikonin Monarch -sarjat, Hawken Frontier 10x36 -malli,  ja monet Kiten mallit. Saman kokoluokan vaihtoehtojen määrä tietenkin kasvaa, kun hintaluokkaa pyöritellään satasen molemmin puolin.

 Kestävän ja kevyen rakenteen takaava polymeerirunko, värihajontaa korjaavat ED-linssit ja vesitiiviys ovat tätä nykyä itsestäänselviä lähtökohtia hyville kiikareille. Erilaisista Terra-malleista omiin käsiin löytyi 10x32-malli. Kun kaapista löytyy myös Conquestin 10x32:t, niin ensituntumalta Terra on siihen verrattuna huomattavasti kevyempi, näkökenttä tuntuu likimain samanlaiselta ja tarkennus osuu helpon oloisesti kohdilleen. Kevyt, mutta jämäkkä, hyvältä nämä käsissä tuntuvat. Kuva on kontrastikas, värientoisto sitä mitä pitääkin, mutta valovoimassa jäädään - luonnollisesti - huippukiikareista jälkeen. Loistavasta, mun vanhat Nikonin Monarchit koska tahansa peittoavasta syväterävyydestä huolimatta Terralla katselu tuntuu hetken käytön jälkeen hieman rauhattomalta. Sellainen fiilis tulee, että päivätolkulla staijatessa silmät saattais väsyä, mutta arkisempaan käyttöön sopii paremmin.

Diopterisäätö ja silmäkuppien säätö tuntuvat vanhanaikaisilta ratkaisuilta. Diopterisäätöä kaipaaville löytyy oikeassa okulaarissa oleva liukuva säädin, jossa ei ole +- -kohtaa lukuunottamatta merkkiasteikkoa eikä säätöä saa lukittua. Säätimen löystyessä oikea kohta pitäisi hakea uudelleen ja uudelleen, ellei oikeaa kohtaa merkitse kiikariin esim. tussilla. Silmäkupit ovat periaatteessa säädettävissä neljään eri pituuteen, mutta lukituksia juuri ja juuri huomaa, ja näistä tulee sellainen fiilis, että lukitukset myös löystyvät ajan ja käytön kanssa.

Kädet näiden kanssa ei kuitenkaan väsy. 10x32 mallin Terrat painavat valmistajan mukaan 510 grammaa, siinä missä vastaavan kokoluokan Conquestit rapiat sata grammaa enemmän. Suurin osa saman hintaluokan vastaavankokoisista malleista painaa vielä vähemmän kuin Terrat, Hawken Frontier 8x32 -kiikarien 500 grammasta Nikonin Monarch 7 -sarjan 440 grammaan. Tosin, aika monen mallin linssinhalkaisija on supistettu tasan 30 millimetriin, joka ainakin paperilta katsottuna taas heikentää valovoimaisuutta. Sitä en osaa arvioita, onko valovoimaisuudesta tinkiminen painon pudottamisen arvoista. Valovoimaisuuden speksit (valoisuusluvut 17,32 ja 17,9  ja ulostulopupillit 3,0 ja 3,2 mm) asettuvat kuitenkin Terran eduksi.

Näkökentissä ei näytä olevan suuria eroja muihin vastaaviin malleihin verrattuna. Lähimmässä tarkennusetäisyydessä on enemmän hajontaa, ja Terra sijoittuu 1,5m lähitarkennusetäisyydellään parempaan päätyyn. Suurin osa vastaavan kokoluokan malleista tarkentaa enimmäkseen kahteen metriin, mutta Kiten Lynx tarkentaa joa 1,35m asti. Kokoluokkaa suuremmat, Terran 8x42-mallit, ovat huomattavasti kevyemmät esim. Conquest-sarjaan ja muihin huippukiikareihin verrattuna, mutta Nikonin uudet Monarchit pysyvät silti Terraa kevyempinä vermeinä.

Kaikkea ei kuitenkaan näe pelkästään paperilta, tai edes parin eri mallin rinnakkaustestauksen jälkeen. Atlantin toiselta puolelta olevien optiikkapuotien arvioissa kehutaan mm. Terran laajaa huipputerävyysaluetta (n. 75% koko näkökentästä), näppärää, nopeaa ja jämäkkää tarkennusta, loistavaa kuvanlaatua myös hämärissä olosuhteissa ja vastavalossa, tai ylipäätään hyvästä  ja keskitasoa paremmasta hinta-laatu-suhteestaan sekä kelpo ratkaisuista hintatasoon nähden.

Eräässä testissä verrattiin Terroja samankokoisiin Nikonin Monarch 5 -sarjan kiikareihin,

Terra
- parempi tarkennusmekanismi
- huomattavasti laajempi huipputerävyysalue
- lyhyempi lähitarkennusetäisyys
- kätevämpi okulaarisuoja

Monarch 5
- helpommin säädettävät silmäkupit
- pidempi silmän ja okulaarin välinen etäisyys, sopii paremmin silmälasien kanssa kiikareita käyttäville
- hieman laajempi näkökenttä (mutta kapeampi huipputerävä alue)
- kätevämmät linssisuojat

Aika lailla samoja pointteja, joita puolisokea paronikin kiikareista löysi. Värientoistossa ja valovoimaisuudessa ei tässä testissä havaittu eroja. Kaikissa arvioissa Terran kritiikki kohdistuu joihinkin heppoisen tuntuisiin käytännön ratkaisuihin, kuten liukuvasti säädettäviin silmäkuppeihin ja lukitsemattomaan diopterisäätön. Yhtä arvostelijaa lainatakseni, Terroilla katsellessa unohtuu se, että nyt pidellään tonnin kiikareiden sijaan 400-500€ kiikareita. Optinen laatu on kohdillaan, vaikka aivan huippusuorituskykyyn on vähän matkaa ja osa käytännön ratkaisuista on hoidettu vähän puolivillaisesti. Jos silmät eivät diopterisäätöä kaipaa ja silmäkuppeja on tapana pitää alhaalla, niin Terrojen optinen suorituskyky tuntuu olevan hintaluokkansa kärkipäätä.

Taskukoon optiikkaa - Zeiss 6x18 ja 3x12 -monokulaarit

Budjetti-, paino- tai tilasyistä aina ei ole pakko kantaa mukana varsinaisia kiikareita. Monokulaarit voivat olla suhteellisen halpoja, helposti mukana kulkevia, optisilta ominaisuuksiltaan laadukkaita, ja yllättävän monikäyttöisiä.

Näistä testilaitteista ensimmäinen on ihan perus-mono. Painavampia kiikareita käyttämään tottuneelle katselukokemus on ens'alkuun todella kevyt, tarkennus tuntuu paljon karkeammalta kuin kiikareissa, ja näin hennon välineen kanssa kuva tuntuu tärisevän herkemmin, kun laitteesta ei saa kunnon otetta. Ne ovat kuitenkin käyttömieltymyksiä, eivätkä optisia ominaisuuksia, ja muutaman käyttökerran jälkeen laite istuu jo paremmin omiin näppeihin.

Lähtökohtaisesti tässä monossa on kuitenkin skarppi kuva ja värientoisto kohdallaan. 6x-suurennos tarjoaa perusretkeilyyn riittävää erotuskykyä, vaikkapa 8x-suurentaviin kiikareihin verrattuna. Näkökenttäkin tuntuu kohtuulliselta (120m / 1000m), joihinkin kalliimman hintatason kiikareihinkin verrattuna. Valoa riittää hämärässä kuusimetsässä pilvisenä talvipäivänä tiaisten tunnistamiseen ihan hyvin (valoisuusluku 10.4).  Oma lisänsä on 30 cm lähitarkennusetäisyys, eli laite toimii tosi hyvin vaikkapa hyönteisten havainnointiin.

Omassa intensiivikäytössä tällainen mono ei kiikaria kokonaisuudessaan korvaa, mutta se sopisi hyvin housujen / takin taskuun ja mukaan esim. lenkkipolulle. Tai minne tahansa, minne nyt kaipaa kevyempää ja pieneen tilaan menevää optiikkaa mukaan. Suojapussissa säilytettävä mono on myös melko huomaamaton. Näppärän oloinen peli, missä optinen laatu ei ole kärsinyt käytännön ratkaisujen takia. Yksinkertainen toimii.

Paperilta katsottuna Zeissin 6x18-monokulaarissa on suurempaan versioon (8x20) reippaasti lyhyempä lähitarkennusetäisuus (30 cm vs 3m) ja laajempi näkökenttä (120m vs. 110m / 1000m), mutta pienemmän suurennoksen ja pienemmän linssin halkaisijan takia se ei aivan yllä pienen kiikarin tasoiseen erotuskykyyn ja valovoimaisuuteen. 10x25-monokulaarin speksit puolestaan ovat seuraavat: näkökenttä 88m / 100m, lähitarkennusetäisyys 4,5m, valoisuusluku 15.8. Silti ottaisin mieluummin 6x-kertaisen monon omaan käyttöön kiikarien ohelle, juurikin sen monikäyttöisyyden vuoksi.

Henkilökohtaisesti suurempi mielenkiinto kohdistui pienempään, 3x12-monokulaariin, jota pystyy käyttämään yhdessä kiikarin kanssa. Tällaista kaipaisi mukaan esim. sellaisille ulkomaan reissuille, jonne ei kehtaa ottaa kaukoputkea mukaan (Madagaskar!). Toki tässä monossa on sellaisenaan käytettynä hyvä ja skarppi kuva, mutta kolmekertainen suurennos tuntuu sellaisenaan käytettynä melko onnettomalta, jos vaihtoehtoina on suuremman suurennuskertoimen omaavia monokulaareja.

Tosin, tällä laitteella on 20 cm lähitarkennusetäisyys, joten lähelle päästävien kohteiden tarkkailuun tämäkin monokulaari sopii mainiosti. Tuohon 6x18-monoon verrattuna kuva on kirkkaampi, pienemmän suurennuskertoimen ansiosta syväterävyyttä vähemmän ja laajemman näkökentän puolesta suhteellisen suuremmat kohteet mahtuvat samaan kuvaan paremmin. 6x18-monokulaarilla pääsee silti lähemmäs tarkastelemaan pienempiä yksityiskohtia.

Entäs 3x12-mono kiikarin kanssa? Ainakin mono pitäisi saada riittävän tukevasti kiinni kiikarin okulaariin. Okulaarin ohelle löytyy Zeissin oma adapteri, joka nyt ei kuitenkaan meikäläisen käsiin eksynyt. Victory HT-kiikariin monon saa sopimaan esim. kiinnittämällä ohuen kerroken polkupyörän rengaskumia sovittimeksi. Mulla oli käytössä jostain kaapin perältä sopivan kokoinen okulaarin ympärille menevä muovirengas, jonka avulla okulaarin saa pysymään kiinni riittävän tukevalla ja kevyellä otteella. Hands free -ratkaisuksi sopii vahva kumilanka ja seipiö. Uuden Victory SF -kiikarin silmäkuppiin okulaari on liian paksu, mutta ympärille menevään muovirenkaaseen tukeuten siitä saa riittävän tukevan otteen.

Hands free -ratkaisut ovatkin suositeltavia tällä yhdistelmällä. Kun monokulaaria käyttää 8x-suurentavan kiikarin kanssa, kuvasta muodostuu lyhyellä matikalla laskettuna 24-kertainen. Meikäläisen hintelillä tikkukäsille kuva tärisee jonkin verran. Pettymykseksi huomasin, että kombinaation (okulaari ja Victory HT 8x42 -kiikari) kuvanlaatu on melko pehmeä, hieman sumuinen ja kontrastiton. Lasia ei taida olla määrältään riittävästi ja vastaavasti erilaisia elementtejä liikaa, jotta kuva säilyisi täydellisen skarppina.

En mä tätä silti kaivoon heittäisi, sillä sopivissa tilanteissa lisäsuurennos auttaa tarkempien yksityiskohtien näkemisessä ja lajinmäärityksessä kiikarin oman kantaman ulkopuolella. "Nyt pitäs yksinkertaisesti tietää mikä hitto tuo on" -fiilis voittaa täydellisen katseluelämyksen ihannoinnin. Menneiden kokemusten esimerkkinä puolentoista vuoden takaiselta Madagaskarin reissulta, kun tuijotin kaukana puun latvassa istuvaa haukkaa, jonka sai määritettyä vasta kroppaamalla telelinssillä otetun dokumenttikuvan tappiin asti. Viikissä retkeillessä 600 m päässä pönöttävän jalohaikaran nyt määrittää paljaalla silmillä, mutta monokulaarin avulla linnusta näkee nokan värin. 200m päässä kahlaavat pienet viklot saa myös lajilleen.

Kyllä tällaisen ottais matkaan sellaiselle intensiivilinturetkelle, jonne ei raaski putkea raahata. Paino ei tunnu missään ja menee todella pieneen tilaan.

Zeissilla on laaja valikoima erilaisia monokulaareja. Kaikki ovat roisketiiviitä, kaikissa liukuva diopterisäätö +-4 pykälään asti. Kaikkien mukana tulee pieni, pehmeä säilytyspussi. Suurinta osaa näistä saa Lintuvarusteesta; 3x12-monon hinta on tällä hetkellä 380€ ja 6x18-monon 290€.

Uutuuskiikari Zeissilta: Victory SF!

Kylläpä laitteen lykkäsivät. Zeissin kiikarien uusi kärkimalli on kerännyt melkoisesti ennakkosuitsutusta. Skeneä mullistavaa tarkennusjärjestelmää (SF=Smart Focus), huippuun hiottua käyttöergonomiaa ja parasta mahdollista opitiikkaa kuvan reunasta reunaan terävällä piirrolla, so they say. Kauppojen hyllyille nämä saapuvat marraskuun alussa. Suomessa näitä on tällä hetkellä tasan yksi kappale – Lintuvarusteen hyllylllä, jota meikäläinenkin pääsi räpläämään muutama päivä sitten. Vain 10x42-malli, ei kaseja. Sisäänajo ei kestänyt kahta minuuttia kauempaa, pikaisen käytön jälkeen valkeni, että näissä on katselufiilis ja näkökenttä vastaavaa tasoa kuin Swaron 8,5x42 EL-kiikareissa – mutta 10-kertaisella suurennoksella!

Ensin testasin tietenkin ”vanhempaan” Victory HT –kiikariin. 8 kertaa suurentavia ei tietenkään voi suoraan verrata 10 kertaa suurentaviin, mutta SF vie HT-mallia kuin litran mittaa. Kympeissä on paljon kontrastikkaampi sekä skarpimpi kuva, jolloin värien toisto vaikuttaa luonnollisemmalta ja kuva on levollisempi (diopterisäätö osuu kohdalleen paremmin eikä tarkennusta tarvitse ”sahata ees taas” sopivan tarkennuksen löytämiseksi). Uuden mallin valovoimaisuutta on turha lähteä päivänvalossa edes testailemaan, mutta näistäkin olisi oikein kiva sitä selvittää. 92% valonläpäisy on markkinoiden kärkipäätä, Zeiss lupaa samaa tasoa sekä 8x että 10x suurentaviin, joten olisi mielenkiintoista nähdä, kuinka valovoimainen tämä koekappale olisi pienemmän suurennuskertoimien kiikareihin verrattuna.

Suurin osa testiin käytetystä ajasta kului siis Swarovisionin 8,5x- ja 10x42-malleihin vertailuun. Pointteja:

SF:n 120m näkökenttä skaalautuu juuri näiden kahden väliin (Swarojen 8,5x 132m ja 10x 112m), eli 10x-kertaiseksi näissä on todella laaja näkökenttä (markkinoiden laajin), eikä se paljoa jää noista 8,5x-Swaroista. SF:n 8x suurentavassa mallissa näkökentäksi ilmoitetaan 148m – terävällä reunapiirrolla. Uskaltaako hehkuttaa? Hulluutta! Tahtoo testata!

Kontrasti tuntui paremmalta kuin kummassakaan Swarossa. Valovoimaisuutta en lähtenyt arvioimaan, mutta valmistaja ilmoittaa molempien mallien valonläpäisyksi 92% ja valoisuusluvuiksi 18.3 (8x) ja 20.5 (10x). Victory HT:lle on ilmoitettu samat luvut, mutta valonläpäisy on hieman korkeampi (95%). Swaron EL 42 –malliston vastaavat luvut ovat 18.9 (8,5x) ja 20.5 (10x), molempien mallien valonläpäisy on 90%. Toisin sanoen, uudet SF:t ovat paperilta katsottuna valovoimaisemmat kuin Swarot, eivätkä jää kauaksi vanhasta HT:sta (samat valoisuusluvut, mutta hieman heikompi valonläpäisy).

Ergonomia on taas vähän jännempi juttu: termistöstä ja SF:n ”ErgoBalance” –konseptista en hirveästi ymmärrä, mutta sen pystyi nopealla käsituntumalla toteamaan, että SF on kevyt malli (780g vs. 840g). Zeissin suunnittelu kuitenkin toimii, sillä kaikki muut samalla testaamani kiikarit tuntuivat huomattavan etupainoisilta. Käsivaralta katseltuna kiikareiden käyttö tuntui kevyemmältä ja yhdellä kädellä kiikaria jaksaa kannatella paremmin. Aivan kuin kiikari istuisi just eikä melkein silmille.

1,5m lähitarkennusetäisyys on tervetullut parannus Victory HT-malliin nähden. Tosin SF:n lähitarkennus tuntuu jäävän muutama sentti Swaroja taaemmas – kyse on pienestä nootista, mutta tällaisella 170-senttisellä heittokääpiöllä Swaro tarkentaa suoralta selältä kengän kärkiin, Zeissin kuvaa saa siirtää hieman ulommas ennen kuin kuva on skarppi. SF:n silmäkupit tuntuivat aika onnettomilta, paikalleen lukitseminen vaati pari yritystä ja ensimmäinen lukitus saisi olla paljon lyhyemmällä etäisyydellä. Lisäksi tarkennuspyörä saisi olla jämäkämpi, Swarojen tarkennuspyörässä on enemmän tarttumapintaa. Helppohan noita on nyt pyöritellä, mutta mites maaliskuussa tumput kädessä.

Tarkennuksessa oli hieman falskausta; ääripäästä toiseen tarkentaminen oli todetun nopeaa, mutta tarkennuksen hienosäätö tuntui tahmealta ja jäykältä. Lintuvarusteen henkilökunnan mukaan Birdfair-messuilla näytillä olleiden mallien tarkennus toimi paremmin ja kuvanlaatukin tuntui paremmalta. Tämä on paristakin syystä sääli: tarkennuksen toimivuudesta ei nyt saanut riittävän hyvää tuntumaa, ja toivottavasti kyse on testiyksilön viasta, eikä hyllyihin saapuvissa kappaleissa olisi moista laadunvaihtelua.

Lintuvarusteen ilmoittamat ovh:t ovat 8x42-mallille 2.485€ ja 10x42-mallille 2530€. 45€ Ero 8 ja 10 kertaa suurentavan mallin välillä on suhteellisen pieni, antaen ehkä enemmän valinnanvaraa kiikareita hankkiessa. SF:t ovat n.200€ kalliimmat kuin Swaron samankokoiset EL:t ja onkin mielenkiintoista huomata laajan käyttäjäkunnan reaktio siihen, ovatko uudistukset hinnan väärti. Ottaen huomioon tasaväkisen optisen laadun (värientoisto ja valovoima), paremman kontrastin, huomattavasti laajemman näkökentän, kevyemmän ja ergonomisen mallin sekä nopeamman tarkennuksen, Zeiss on tuonut markkinoille hemmetin hyvät kiikarit, kärkipäätä kokoluokassaan. 8-kertaisia SF-kiikareita testaamaan sitten vuoden lopussa. Kutkuttaa.

Tuotesivut:

http://www.zeiss.com/sports-optics/en_us/nature/binoculars/victory-binoculars/victory-sf-binoculars.html#inpagetabs-1

Lisää juttuja Optiikkatestit-tunnisteen takaa.

Optiikkatesti: Zeiss Conquest 10x32 HD

Tällaset sain Lapin reissulle mukaan. Mulla on ollut aikaisemmin täsmäkäytössä olleet Nikonin Monarchit "varakiikareina" laskennoissa ja niissä pahemmissa ryteiköissä, missä on hyvä saada pienemmän kaliiberin kiikareita käyttöön. Kun putki ei kulje mukana, 10-kertaiset kiikarit antavat hyvin etumatkaa pienempien suurennosten erotuskyvylle. Aluksi kinusin testiin kokoluokkaa isompia (10x42 Conquest) kiikareita paremman valovoiman takia, mutta parin päivän käytön jälkeen totesin, että hitot tässä mitään neljäkakkosia tarvitaan.

Tekniset tiedot:

-ulostulopupillin halkaisija 3,2 mm
-näkökenttä 118 m/1000 m päässä
-lähin tarkennusetäisyys 1,5 m
-diopterin säätövara +-4
-katseluväli (silmän ja okulaarin välinen etäisyys) 16mm
-silmäväli  54-74mm
-okulaariaukon koko 3,2 mm
-valoisuusluku 17,9
-prisma: Schmidt-Pecan
-täysin vesitiivis 4 metriin asti, typpitäyte
-toimintalämpötila -23 / +63 astetta
-koko (ko x le) 132 x 118 mm
-paino 630 g


Lyhyesti sanottuna näissä on pirun skarppi ja kontrastikas kuva, käytössä niin kevyet ettei niitä edes huomaa, ja kuva on paljon kirkkaampi Lapin pilvisissä öissä kuin aiemmin käytössä olleissa 42-kokoluokan Monarcheissa. Muita huomionarvoisia seikkoja ovat sopivan jämäkkä tarkennuspyörä (itse tarkentaminen sujuu nopeasti ja helposti) ja tähän mennessä parhaimmat vastaan tulleet silmäkupit, jotka eivät kertaakaan vahingossa irronneet, kuten on kaikkien aikaisempien pitempiaikaisessa käytössä olleiden kiikareiden kanssa käynyt.


Zeissin Conquestit ovat todettu laadukkaimmiksi kiikareiksi alle 1000€ hintaluokassa pyörivissä huippukiikareissa (Absetz, K. 2012: Laatukiikari pienemmällä rahalla. - Linnut vol. 47. n.4, testissä lisäksi Kite Ibis 8x42, Hawke 8x43 Saphire ja Nikon Monarch 7 8x42). Kun tätä Conquestia vertaa paperilla muiden valmistajien samankokoisiin (10x32-luokka) kiikareihin, niin Conquest pyörii omassa hintaluokassaan (929€). Nikonin ja Hawken vastaavat ovat huomattavasti halvempia, siinä missä Swarovski ja Leica ovat lähenpänä kahta tuhatta euroa. Hintaero näkyy ainakin siinä, että Zeiss on 50 ja 70g painavampi kuin Swaro ja Leica, näkökenttä on 2m ja 17m kapeampi 1000m skaalalla. Valmistajien ilmoittajien valoisuuslukujen perusteella valovoimaisuudessa ei ole mitään eroa (skaala 17,9-18) ja Conquestissa lyhyin lähitarkennusetäisyys (1,5m) puolen metrin erolla muihin malleihin. Jos ei rahkeet riitä parin tonnin huippukiikareihin eikä kaukoputki kulje mukana, niin Conquest on hyvä ykkösvaihtoehto kevyemmän laidan katselukiikariksi.


Lisää tekstejä (Zeissin PhotoScope ja Victory 8x42 HT) Optiikkatestit-tunnisteen takana!

Optiikkatesti: Zeiss Photoscope 85FL

”Jo muinaiset roomalaiset” –tyyppinen johdanto digiskouppaukseen

Digiscoping eli valokuvaaminen kaukoputken avulla on kasvanut suosituksi kuvaamismuodoksi. Monet harrastajat kuvaavat ihan omaksi ilokseen ja omia arkistojaan varten, mutta skouppaaminen on kätevä tapa dokumentoida harvinaisia ja mielenkiintoisia havaintoja – erityisesti harvinaisuuskomiteoiden arvostaessa havaintoilmoitusten liitteinä ns. kovia dokumentteja.

Digiscopingiin löytyy vaihtoehtoja, yksinkertaisimmillaan kuvaaminen hoituu lätkäisemällä pokkari tai kännykän kamera kaukoputken okulaarin päälle. Itse rakennetut tai teolliset adapterit sekä pokkari- että järjestelmäkameroihin vievät ideaa jo hieman pitemmälle, kun adapterin avulla kamera asettuu okulaarille vakaammin ja itse kuvaaminen helpottuu. Skouppaukseen vihkiytyneet hankkivat perusvälineistön lisäksi lanka- ja kaukolaukaisinta, ulkoista etsintä jne. Hain itse tuntumaa skouppaukseen parin vuoden ajan, kunnes järkkärin jatkeeksi eksyi erillinen telelinssi. Liikkuvien kohteiden kuvaaminen kaukoputken avulla vaatii hyvää välineistöä ja/tai pirusti treeniä, mutta pienemmän budjetin kameravälineistöön verrattuna kaukoputki antaa enemmän erotuskykyä ja ulottumaa, jolloin kauempanakin olevista linnuista ja kohtuuhyviä dokumentteja ilman turhaa lintujen häirintää.

Mutta mennäänpä asiaan.

Zeissilla on ollut markkinoilla kaukoputki, jossa on sisäänrakennettu digikamera. Konsepti voi toimia kuvausvaihtoehtona niille, jotka eivät raaski kantaa kaukoputken kanssa kameraa maastossa, eikä adapterien kanssa räpeltäminen innosta. Itse en ole törmännyt tuotteesta suomeksi kirjoitettuihin arvioihin, joten toivottavasti tämä teksti avaa konseptia kiinnostuneille käyttäjille. Tällaista värkkiä onkin mielenkiintoista testata seuraavista lähtökohdista: miten Photoscopella saa dokumentti- ja painokelpoisia kuvia eri olosuhteissa ja istuuko laitteen hinta optiseen kuvanlaatuun ja helppoihin käyttöominaisuuksiin.

Photoscope 85FL – lähtökohdat.

Laitteen tekniset tiedot ovat tässä:

-ovh 5990,00 € (Lintuvaruste)

-pituus 438 mm
-paino 2990 g
-suurennos 15-45x
-näkökenttä 80-27 m /1000 m
-lähin tarkennusetäisyys 5 m
-tarkennus käsin tai tarkennusavustajan kanssa
-Kameran kenno 7 mpx CCD
-7 cm Oled näyttö
-kamera laukaistaan mukana tulevalla kaukosäätimellä, jolla estetään tärähdyksia
-kameraosa vastaa 600-1800 mm teleä
-suurin aukko 15x f2,4 ja 45x f3,3
-aukkoarvot auki, 11, 22
-herkkyys ISO 50-800
-suljinajat B-1/4000s
-ohjelmat käsikäyttö, P, A, Auto
-valonmittaus piste, keskustapainotteinen, matriisi, histogrammi, huippuvalot, varjo
-valkotasapaino: automaatti, käsin, keinovalo, pilvinen, pilvi ja varjo puoliaiutomaattisesti
-valotuksen haarukointi 6 sarjana
-tarkennuksen haarukointi 2 sarjana
-kuvan koko 7 M, 4 M ja 2 M
-kuvamuodot: JPEG, DNG (RAW), AVI
-akku 7,4 V Litiumioni tai ulkoinen virtalähde
-liitännät: USB ja virtapistoke
-käyttää SD muistikorttia

Speksejä katsomalla laitteesta irtoaa seuraavaa. Teknisiä puolia hieman vieroksuen en lähde ihan jokaista kohtaa avaamaan, vaan tarkempaa vertailua omaan välineistöön voi myös tehdä itse.

–        Laite on painava, n. 1,5 kg painavampi kuin 85mm –kokoluokkaa olevat kaukoputket.

–        Suurennos on pienempi kuin vastaavan kokoluokan kaukoputkissa, joka hieman heikentää erotuskykyä ja kaukaisempien kohteiden kuvausmahdollisuuksia 85-kokoluokan putkeen verrattuna.

–       7 megapikselin kenno on nykymittapuilla melko pieni, monissa pokkarikameroissa on yli 10 megapikselin kenno, kuten myös omassa käytössä olevassa Nikon D80-rungossa. Pienempi kenno yleensä tarvitsee vähemmän valoa, mutta vastaavasti heikentää kropattujen kuvien laatua.

–        ISO-herkkyyden skaala on melko pieni, mutta suurimmat aukot 15x ja 45x –suurennoksilla kertovat valovoimaisesta tuotteesta.

–        Valonmittaus- valkotasapaino- ja tarkennusohjelmien vaihtoehtoja on niin kuin peruskamerassa pitääkin olla.

–        Zeissin tuotteet ovat lähtökohtaisesti valovoimaisia ja halkaisijaltaan 85mm linssi parantaa skouppausmahdollisuuksia.

Pikaisesti katsottuna Zeiss on joutunut hieman tinkimään sekä kameran että kaukoputken ominaisuuksista tällaisella kombinaatiolla, mutta laitteen painosta huolimatta tällaista pakettia on luultavasti tukevampi käyttää kuin kaukoputki-adapteri-kamera –yhdistelmää. Siinä missä kuvausvälineistöä on mahdollista päivittää väline kerrallaan, tässä kaikki tulee luonnollisesti samassa paketissa. Btw, vara-akku vois olla jees.

Lähtökohdat kuvaamiselle

Laitteen kantolaukku sisältöineen.

Akun, SD-muistikortin, ulkoisen virtalähteen ja USB-liittimen paikat laitteen rungolla.

Kaukosäädin, jota ei parane hukata.

Kuvausnäyttö.

Kuvausvalikkoa.

”Hands on…”

Optisilta omaisuuksiltaan putki on laatutavaraa; kuva on skarppi ja valovoimainen ilman häiriöitä värientoistossa suurimpaan suurennokseen asti. Putken kuvassa näkyy ruutu, joka rajaa otettavan kuvan alueen näkökentässä. Käyttö ei tunnu mitenkään huteralta ja tähtääminen on helppoa ainakin tällaiselle, joka on tottunut Zeissia käyttämään.

Kaukosäätimen käyttö tuntui ensi alkuun hieman kömpelöltä, kun värkillä pitää osoittaa suoraa kohti infrapunavastaanotinta, just eikä melkein. Erityisesti lentävien lintujen kuvaamisessa käyttö vaati vähän opettelua. Tilanteeseen sopivien kuvausasetusten hakemisessa auttaa näyttö, joka suorilta käsin näyttää asetusten tuloksen (eli onko tuleva kuva esim. yli-/alivalottunut) ennen kuvan ottamista. Asetusvalikot ovat simppeleitä, Nikonin järkkäriä käyttämään tottuneella menee sormi suuhun monen pokkarin kanssa, mutta tästä pääsin kyllä hyvin kärryille.

Testi tuloksineen

Helppoa tavaraa alkuun. Vanhankaupunginkosken rannassa hengaavia valkoposkia pääsee kuvaamaan läheltä ja aurinkoisena päivänä hyvissä olosuhteissa.

Kroppaamaton ja käsittelemätön raakakuva täysautomaattiasetuksilla 15x-suurennoksella.

Sama kuva, mutta kuvan valoisuutta ja kontrasteja käsitelty Adobe Lightroomilla.

Sitten aukon esivalinnan kimppuun, testasin samalla myös valkotasapainon säätöä:

Aukon esivalinta, auto-valkotasapaino, 15x-suurennos, kroppaamaton ja käsittelemätön.

Aukon esivalinta ja manuaalinen valkotasapaino, muutoin sama litanja kuin edellisessä kuvassa.

Tästä eteenpäin käytin käsin valittua valkotasapainoa. Onnistuin näköjään räpläämään ISO-herkkyyden täysille (800), mikä näkyy melkoisena kohinana.

Sitten parit kropit eri suurennoksilla:

15x-suurennoksesta todelliseen kokoon kropattuna, ei muuta kuvankäsittelyä. ISO 50,

45x-suurennos, A-esivalinta, manuaalinen valkotasapaino, kroppaamaton ja muokkaamaton.

Sama kuin edellinen, mutta valotusta, kontrasteja ja kohinaa muokattu.

Kroppaus edellisestä, kohinanpoistosta huolimatta kuva on rakeinen.

Sessiilin oloisten kohteiden jälkeen ajattelen kokeilla jotain vähän "hooseempaa" ja painua Pornaistenniemen torniin staijaamaan - ja yrittämään lentokuvausta. Aikansa se vaati (ja vaatii myös hyvän videopään), eikä harjoittelun puutteen takia jälkikään sitä mallikainta ollut, mutta ehkä pari otosta antavat tuntumaa laitteen potentiaalista:

f 11, 1/1600, ISO 800, valotusta ja kontrasteja käsitelty.

Räyskä nappasi lampareesta jonkun ruutanan näköisen. Paremmilla asetuksilla ja hieman lyhyemmällä kuvausetäisyydellä jälki olisi varmasti namumpaa, kun räyskän kaltaista lintua pystyy pienellä treenillä seuraamaan. Lähellä kaartelevaa petolintua olisi ollut siistiä koittaa kuvata, mutta tilanteet jäivät puuttumaan.

Session päätteeksi piti vielä testata dokumentointimahdollisuuksia. Siispä Lammassaaren torniin ja lampivikloa etsimään =)

Naaras-uivelo sinisorsan kanssa Lammassaaren särkällä. Etäisyyttä n.250 m. Kropattu kuva.

Tyllejä Lammassaaren särkällä, etäisyyttä n. 200m. Kropattu kuva, väreilyn, osaamattomuuden tai heikon kuvanlaadun takia melkoista mössöä.

Lintuja lahden pohjukassa. Hanhen/sorsan kokoluokan linnut taltioituvat, mutta etäisyyden takia dokumenttikuvien ottaminen esim. kahlaajista on hankalaa. Etäisyyttä 700m, kropattu.

Putkella saa kuvattua myös liikkuvaa kuvaa:

Yhteenveto

Zeissin Photoscope on mielenkiintoinen peli. Kaukoputkena se toimii moitteettomasti ja lähellä olevista kohteista saa hyvissä olosuhteissa ihan kivaa jälkeä. Kokonaisuuden kannalta myös kuvien laatu printattuna olisi tärkeää tutkia, mutta siihen ei nyt ollut aikaa, koska laite oli testikäytössä vain yhden päivän ajan. Koska meikäläisellä on melkoisen rajattu kokemus eri skouppausvaihtoehdoista, tämän päivityksen tarkoituksena on demota, että tässä on tällainen laite, joka toimii näin, ja tällaista jälkeä sillä tulee. Laitteen käyttöhalukkuuteen varmasti vaikuttaa se, mitä Diascopelta loppupeleissä haluaa: julkaisukelpoisia kuvia, kuvaamista omaksi iloksi, vai esimerkiksi helppoa raridokumentointimahdollisuutta tilanteen niin vaatiessa. Koitan saada näppini kiinni Photoscopeen uudelleen loppuvuodesta, jolloin laitteesta saisi lisää erti tai ainakin testiä eri olosuhteissa.


Lisää tekstejä Optiikkatesti-tunnisteen takana.

Optiikkatesti: Zeiss 8x42 T* FL Victory HT

Blogin aihepiirit laajenevat. Melko monet kollegat kyselevät vinkkejä optiikan ostamiseen ja tuotteista bloggaaminen on kuulemma nykyään muodikasta. Lisäksi allekirjoittanut on tätä nykyä jossain määrin velvollinenkin optiikkatesteihin. Tässä avautuu taas uusia ovia ja oppimismahdollisuuksia karvanaamallekin, joten kaiken maailman itätimot voivat lopettaa huutelun jo alkuunsa =)

Kirjoitettu ja testattu 1.-2.3.2014. Lisää tekstejä Optiikkatesti-tunnisteen alla.

Vertailussa Zeiss 8x42 Victory HT
- Tekniset tiedot täällä
- Arvio Linnut-lehden numerossa 3/2013 (Absetz, K: Kolme huippukiikaria testissä)

ja Swarovski 8,5x42 EL Swarovision
-Tekniset tiedot täällä
-Arvio: Lintuvarusteen optiikka-arviot (Absetz, K: Swarovski 8,5x ja 10x42 EL Swarovision)

 

Swarovskin ja Zeissin mallit lienevät 8-kertaa suurentavien kiikareiden kärjessä. Kun taso on kova, laatuerot ovat melko pieniä ja kiikaria hankkiva keskittyy lähinnä siihen, miten kiikarit istuvat omille silmille ja näpeille, millaisissa olosuhteissa optiikkaa käyttää ja siitä johdettuna mitä ominaisuuksia kiikareiltaan haluaa. Mulle 8x-kokoluokka on istunut parhaiten perusretkeilyssä ja staijatessa; kun kaukoputki kulkee usein mukana, kiikareilta odottaa laajaa näkökenttää, skarppia kuvaa ja valovoimaisuutta.

Testasin Zeissin mallia Swarojen roikkuessa mukana aurinkoisena alkukevään päivänä, myötä- ja vastavalossa sekä kaukaa että läheltä lentäviin lintuihin. Koska optiikkamieltymyksiin vaikuttaa myös tottumus, Zeissin kiikaria piti "sisäänajaa" tovi, ennen kuin Swaron kanssa pystyi tekemään suorempaa vertailua.

Zeissin uutuusmallia on hieman parjattu siitä, että niiden kuva ei ole aivan yhtä skarppi kuin kilpailijansa (Absetz 2013). Mikäli silmät ovat tottuneet Swarojen reunapiirtoon (eli täysin terävään kuvaan näkökentän reunoille asti), niin Zeissin kuva tuntuu ensialkuun hieman levottomalta. Toisin sanoen, Swaroilla on hieman miellyttävämpi katsella ja kuva tuntuu rauhallisemmalta, jos terävä reunapiirto ylipäätään istuu silmiin.

Sisäänajon jälkeen en kuitenkaan huomannut muita merkittäviä eroja kuvan terävyydessä. Zeiss ei muilla osa-alueilla jäänyt altavastaajaksi, vaan reunoihin asti terävällä kuvalla Swaron malli menettää muilla osa-alueilla. Zeiss on todistetusti valovoimaisempi (Absetz 3/2013), jolloin tässäkin testissä kuva tuntui kirkkaammalta hyvälläkin säällä. Lisäksi Zeissin mallissa on laajempi näkökenttä, mikä on plussaa meikäläisen kaltaiselle perusstaijarille.

Loppujen lopuksi huippukiikareiden eri ominaisuuksissa on eroja, jolloin "mikä on markkinoiden paras kiikari" -kysymykseen ei saa yksiselitteistä vastausta, vaan "parhaat" ovat usein ne, jotka täyttävät yksittäisen harrastajan vaatimukset käyttöolosuhteisiin. Kaikkea ei voi saada, ainakaan tässä kiikareiden kokoluokassa. Swarovskin reunapiirto on hemmetin hieno ominaisuus, jonka ansiosta kiikareilla on levollisempi kuva. 8,5x-suurennos tuntuu pienenä erona kiikareiden erotuskyvyssä, Swaron hyväksi. Zeissin mallissa vastaavasti on kirkkaampi kuva ja laajempi näkökenttä, ja kuva tuntuu yhtä terävältä, mikä tosin vaati allekirjoittaneelta pientä totuttelua. Kyllä nuo uudet Victoryt kelpaavat siinä missä Swarovisionitkin.

Testit vaativat tietysti haviksia; vertailun varjolla steppailin 1.3. Kyläsaareen etsimään Cardueliksia. >40 urpiaisen lössistä löytyi kaivatut 4 tundraurpiaista sekä yksi ruskourpiainen (cabaret-tyypin urpo). Yhden otoksen perusteella Zeissilla löytää myös petolintuja, kun staijastin Vallilan päältä variksen kanssa kisailevan varpushaukan. Tikli sai kunnian olla päivän kolmas vuodari (a8 Vanhakaupunki ja a2 Kyläsaari).