29.12.2015

Tikkasyksyn rippeitä, talvilintulaskentoja, valkopäätiainen & ranskalainen maailmankiertolainen



Loppuvuoden tapahtumien synteesiä:

24.10. kävimme Susun sekä Jukka Ilmosen & Anna Pajarin kanssa tsekkaamassa Porvoon Stensbölen perhosmaisemat lammaslaitumineen. Roudasimme pässit talvilomille kauraämpärin, köysien ja käsivoimien avulla. Laidunvaikutuksetkin näkyvät hyvin. Syksyn tunnelmia loihtivat kuusikossa viheltänyt pyy ja yli tööttäillyt kirjosiipikäpylintu.


Porvoon Stensbölen niitty.

Oikealla aidan laidunnettu puoli. Keväällä se on sit täynnä kiurunkannusta.

Tämä sarvipää päätyy joulupöytään.

Karavaani kulkee.

Samana iltana Mäntyharjulle suunnatessa spottasin jossain Kouvolassa auton vieressä rundanneen maakotkan. Mäntyharjulla varpuspöllö vislaili syksyisä skaalavihellyksiä.


Pitäskö vaihtaa alaa? Tai edes blogin aihetta?

Melkein talvilintureitin varella. Vielä kun näkis itse eläimen!

Talven ensimmäinen talvilintulaskentojen kierros meni lauhoissa meiningeissä. Hietaniemessä pyrstötiainen kohosi valtalajiksi ja marraskuinen kulorastas ylsi ainakin PHLY:n alueellisesti mielenkiintoisiin haviksiin. Harmaapäätikoilta täällä ei oikein voi välttyä, ja pakkomielteeksi nousseen valkoselkätikattoman valkoselkätikkametsän liepeiltä löytyi sentäs naaras-pohjantikka. Ikonisesti puolitoista metriä korkeassa koivupökkelössä hakkuun reunassa. Hieno oli.


Viralan-Hyvikkälän reitillä vesistöt auki. Muutama telkkä ja isokoskelo edistivät tiedettä.

Loppuvuoden kohokohtiin lukeutuu vuoden 2012 Batumin reissulta tutun hahmon, Guillaume Peplinskin, ilmaantuminen Helsinkiin. Mies on kiertänyt minimibudtejilla Ranskasta Georgiaan, Kiinaan ja Kazakstaniin, sieltä Suomeen. Kierrettiin Vanhankaupunginlahti: melko osaamatonta, että tällaisena tikkasyksynä lahden rantamilta löytää kyllä kolme pikkutikkaa, mutta ei vasetia. Kivinokassa fiilisteltiin kivasti aloillaan pysynyttä vanhaa kanahaukkaa, Purolahden isolepinkäinen sai luvan olla Guillaumen yhdeksäs lepinkäislaji tällä matkalla. Eikä meillä ollut siinä sivussa hauskaa, ei sitten yhtään.


Sitten onkin havispäivyrissä melkoisia aukkoja. Maakuntamatkoilla, edustajiston kokouksissa ja Batumi-esitysten ohella kertyi hajahavainnoiksi Lahdenväylän varrelta spotattu piekana ja Hietaniementien varrella jäpittänyt varpuspöllö.

Joulukuun puolivälin jälkeen löytyi sopiva rako sille yhdelle täsmäretkelle, kun siviilikiireet hellittivät ennen joululomia. 17.12. sikabongasin Vanhankaupunginlahden Fastholmassa viihtyneen valkopäätiaisen. Painuin Fastholmaan jo auringon noustessa, mutta etsintäajan ensimmäinen tunti meni  haaskuuseen, kun ruokinnalla päivystäessäni huomasin kanssabongareiden keskittyvän rantaruovikon syynäämiseen. 

Kun samoille jalansijoille kuului valkoselkätikkakoiraan nakutusta, kärsimättömän piti välillä käydä päivittämässä vuodenpinnatilastojaan. Havahduin bongariporukasta kuuluvaan huutoon, kun joku oli nähnyt vaalean tiaisen lentävän ruovikossa parin sekunnin ajan kohti etuvasenta. Uuden staijisektorin hakeminen, ja kohtahan se sinisin sävyin koristeltu lumipallo nousi ruovikon latvustoon. "Näkyy!" Siinä saa jo vähän paleltunut karvanaama haparoivalla äänellä nuotittaa, että tuolla suunnalla, tuosta takana näkyvästä kalliosta vähän vasemmalle.

Valitettavasti tintti jäi kuvausetäisyyden ulkopuolelle. Riittävästi siitä sai silti irti ja ensimmäisen polven sinitinttiristeymän pystyi ainakin sulkemaan pois - uskomattoman räikeä lintu näytti lennossa vielä räikeämmältä; pyrstö, siipijuovat, siiven takareuna ja kaikkee. Lintu on pysynyt hyvin aloillaan, vuodari- ja kuukausibongareiden iloksi taitaa pyöriä paikalle pitkälle ensi vuoteen, ellei varpushaukka tai -pöllö vie. Kovemmat pakkaset ajaisivat tintin ruovikosta metsäruokinnalle, joka ei näin kuvausmielessä haittais meikäläistäkään. Krys!

Mestoilla liikkunut koiras-valkoselkätikka oli sentäs yhteistyökykyisempi.










Leppoisia lomia ja hyvää lintuvuotta 2016!


Tästä on hyvä jatkaa keskitalven talvilintulaskentoihin, EkaEkaa-pinnarallin pohjustuksiin ja itse kisasuoritukseen, sekä seuraavaan lintuvuoteen. Jatkumoa ja sillei.

Laadukkaan ornimisen lisäksi olut on taidetta.

30.11.2015

Batumi 2015 – Yhteenveto




Perkele. Olipa huikeeta.


Tätä kokemusta odotettiin syksystä 2012 lähtien. Kahdella aikaisemmalla kerralla homma on jäänyt vähän puolitiehen; mehiläishaukat meni ja lähtö koitti ennen kuin miljoonan pedon kokonaissumma saavutettiin.

Nyt näki koko syklin; elokuun puolivälin hiljaiset päivät, muuton ensimmäisen vaiheen kasvu siihen totaaliseen mehiläishaukkakaaokseen jota pääsi aitiopaikalta todistamaan, syyskuun puolivälin lajirikkain – ja kovina muuttopäivinä myös hankalin – vaihe, kehittyen lopulta hiirihaukkojen massamuutoksi sekä sitä seuraavaksi kotkafiilistelyksi.

Ihan hyvin siinä onnistuttiin, tosin tänä vuonna mehiläishaukkojen massamuutto nojasi vain yhteen rynnistykseen (aikaisempina vuosina syyskuun ensimmäisellä viikolla on ollut toinen muuttopiikki). Syyskuun puoliväli tuntui paljon kaaottisemmalta kuin kahdelta edelliseltä kerralta muistin, johtuneeko uudesta pestistä tai poikkeuksellisen vahvasta haarahaukkojen muutosta. Syyskuun loppua ja lokakuun alkua kohden pelkäsimme, että nähdäänkö me korkeapaineiden takia hiirihaukkoja ollenkaan, onneksi sääsysteemi muuttui muutolle suosiolliseksi ja miljoonan petolinnun rajapyykki ylitettiin, muutaman todella hienon muuttopäivän jälkeen, 5. lokakuuta. Tämän jälkeen saapuivat sateet sotkien muutonlaskentaa ja työmotivaatiota, mutta muutamana päivänä todistettiin myös upeaa kotkamuuttoa ilman sitä hiirihaukkakaaosta.

Yhteenvedon kuvituksesta kiitokset: Filiep T'jollyn, Ron Efrat, Joachim Bertrands & Yves Dubois.

BRC Autumn Count 2015, laji lajilta:

Mehiläishaukka, 588 936

Hieno kokonaissumma, parhaimmista vuosista jäätiin n. sadallatuhannella yksilöllä, mutta laihimmat vuodet ovat jääneet reilusti alle puolen miljoonan yksilön. Muutto ajoittui suhteellisen varhaiseen vaiheeseen ja ainoa piikki nähtiin elokuun viimeisellä viikolla, kun 26.8-28.8. Batumin taivaan ylitti yli neljännesmiljoona mehiläishaukkaa, joista 110 000 27.8. Leirissä käytiin paljon spekulaatiota muuton aikaistumisesta – tai aikaistuneesta muutosta huonon pesimämenestyksen takia, mutta ihan hyvin niitä nuoriakin nähtiin tänä vuonna.

Idänmehiläishaukka, 28

Muutama yksilö kuin edellisenä vuonna ja reilu kymmenen yksilöä vähemmän kuin huippuvuonna 2013. Vaikka näitä määritetään paikan päällä aika tarkoin kriteerein ja kaikki yksilöt pyritään dokumentoimaan mahdollisimman hyvin, laji on opittu löytämään Batumista, ja vuodesta 2012 lähtien näitä on havaittu vähintään parisenkymmentä lintua per sesonki.

Haarahaukka, 135 676

Ennätysmuutto! Aikaisempien syksyjen summat vaihtelevat sadantuhannen molemmin puolin. Tänä kautena lajin päiväennätys lyötiin myös uusiksi, 16.9. 25 000 lintua, edellinen enkka taisi mennä vähintään kymppitonnilla rikki.

Pikkukorppikotka, 30

Hieno summa tämäkin, parhaimpina vuosina Batumissa on havaittu 45 pikkukorppikotkaa, mutta heikoimmat summat ovat jääneet kahteenkymmeneen lintuun. Batumin pohjoispuolella ei kovin runsaasti pikkukorppikotkia pesi, joten tämä pullonkaula on tärkeässä osassa pohjoisten populaatioiden seurannassa.

Hanhikorppikotka. 1

Jokavuotinen aluerariteetti, parhaimpina vuosina havaittu neljästä viiteen lintua.

Munkkikorppikotka, 1

Edellinen havainto Batumista vuodelta 2012, sekin lokakuun puolivälin jälkeen.

Käärmekotka, 1 489

Hyvä ja Batumin keskiarvojen mukainen kokonaissumma. Lajia näkee tasaisesti pitkin sesonkia, huippumuutot näkyvät usein syyskuun jälkipuoliskolla tai lokakuun alussa, tämän vuoden paras päivä oli yli 110 yksilöä.

Ruskosuohaukka, 9 307

Tilastojen kärkipäässä oleva kokonaissumma. Piikkipäivä 11.9., jolloin laskettiin yli 800 ruskosuohaukkaa yhteensä molemmilta asemilta käsin.

Sinisuohaukka, 34

Kärkipäätä tämäkin summa, ensimmäiset linnut näkyivät suht varhaisessa vaiheessa laskentaa. Mukana oli myös ilahduttavan paljon vanhoja koiraita.

Niittysuohaukka, 3 540

Korkeasta summasta huolimatta tasoon nähden heikohko esiintyminen, parhaimpina syksyinä Batumissa on näkynyt yhteensä 5 000 niittysuohaukkaa. Huippupäivät olivat elokuun lopussa ja syyskuun alussa.

Arosuohaukka, 815

Keskimääräistä heikompi esiintyminen, kuten sirosuohaukoilla muutenkin tänä syksynä. Parhaat päivät ylsivät viiteen-kuuteenkymmeneen yksilöön syyskuun puoli- ja loppuvaiheilla.

Niitty-/arosuohaukka, 6 160

Myös määrittämättömistä suohaukoista jäätiin parhaista tuloksista noin tuhat lintua vajaaksi. Vajaata vuotta voisi perusteella esimerkiksi sääolosuhteilla (aurinkoisella säällä linnut menevät korkealla ja ovat hankalasti havaittavissa), mutta mistäs näistä tietää. Sikäli mielenkiintoista vertailua, koska ruskosuohaukkoja havaittiin hieman normaalia runsaammin.

Sirovarpushaukka, 2 424

Lajia on laskettu ”systemaattisemmin” (eli viiden linnun tai suurempia parvia) viime vuodesta lähtien. Viime vuoden summa ylsi yli kuuden tuhannen linnun, mutta Batumissa määrät vaihtelevat melkoisesti - tästä syystä lajia ei otettu seurantaan heti projektin alkuvaiheilla.

Hiirihaukka, 225 388

Heikko vuosi, parhaimpina syksyinä Batumissa lasketaan yli puoli miljoonaa hiirihaukkaa. Hiirihaukkoja karkasi paljon syyskuun lopun korkeapaineiden takia, jolloin linnuilla on selkeä näköyhteys Kaukasuksen yli ja linnut muuttavat kaukaa Batumin itäpuolelta. Tarkennettakoon, että näistä linnuista vain promillen murto-osa on nimialalajin hiirihaukkoja, käytännössä kaikki linnut ovat vulpinus-alalajia.

Pikkukiljukotka, 4 407

Tilastojen kärkipäätä. Pikkukiljukotkia ainakin määritettiin suhteessa enemmän kotkien kokonaismääriin kuin edellisinä vuosina. Silti kotkien kokonaissumma jäi keskimääräistä pienemmäksi.

Kiljukotka, 446

Ennätyksellinen esiintyminen! Syksyn summat ovat usein parinsadan linnun luokkaa. Useina päivinä yli parinkymmenen linnun päiväsummia, parhaana päivänä ylsimme yli kolmeenkymmeneen kiljukotkaan.

Arokotka, 533

Kuin myös ennätyksellinen esiintyminen! Yleensäkin runsaampi kuin kiljukotkan, aikaisempien huippuvuosien yltäessä n. 360 yksilöön. Tänä vuonna nähtiin poikkeuksellisen runsaasti myös vanhoja lintuja.

Keisarikotka, 35

Muiden suurempien kotkien sijaan keisarikotkien summa ei yltänyt huippulukemiin. Nuoremmat ikäluokat on muita helpompi tunnistaa pitemmiltä etäisyyksiltä. Se on kuitenkin poikkeuksellista, että tänä vuonna laskennassa havaittiin yhteensä viisi aikuista keisarikotkaa, yleensä aikuisia lintuja nähdään Batumissa hyvin harvoin.

Aquila sp., 2 891

Vaikka suuria kotkia määritettiin ennätyksellisen tasokkaasti, kotkien kokonaissumma jäi silti melko alhaiseksi. Monina vuosina sekä määritettyjen pikkukiljukotkien että määrittämättömien kotkien yhteissumma on kivunnut yli 15 000 yksilön. Jälleen mielenkiintoista vertailua; vaikka kotkien kokonaissumma jäi alhaiseksi (ilmeisesti samasta syystä kuin hiirihaukkojen kokonaissumma), niin arokotkia ja kiljukotkia nähtiin ennätyksellisen runsaasti. Jännää.

Pikkukotka, 7 565

Huippuvuosi myös pikkukotkalle! Keskimäärin Batumissa nähdään 6800 pikkukotkaa syksyn aikana. Myös päiväennätys rikottiin, kun 16.9. Sakhalvashosta laskettiin 807 pikkukotkaa. Seuraavina päivinä laskettiin 605 ja 520 pikkukotkaa, jotka keskivertovuosina olisivat huippupäiviä itsessään.

Aavikkohaukka, 2

Säännöllinen rariteetti, joka syksy yhdestä viiteen yksilöä. Kahtena aikaisempana syksynä nuijasin, nyt tärppäsi!

Muuttohaukka, 44

Batumin tasolla hieno kokonaissumma myös Peregrinuksella. Yleensä sesonkiin mahtuu se yksi kolmen tai neljän linnun päiväsumma. Täällä näkee oikeastaan kolmea eri alalajia, erityisesti Siperian tundralta Afrikkaan painelevia calidus-alalajin yksilöitä. Nimialalaji muuttaa myös alueen läpi, brookei-alalajin linnut lähinnä paikallisia lintuja.


Sääksi, 157

Ennätysmuutto tämäkin! Yhden sääksifanaatikon ansiosta myös etsintätehokkuus oli huipussaan.




For birds... and the people
Kuten aikaisemmillakin reissuilla, Batumissa on kyse muustakin kuin linnuista. Täällä tapaa samanhenkisiä ihmisiä ympäri Eurooppaa, kolmannella kerralla oli ilo aiheuttaa pahennusta vanhojen kavereiden kanssa ja kunnia tutustua moneen uuteen ja mainioon ystävään. Huutonaurut, levottomat läpät, määrityskonsultoinnit, hyvät bileet, henkinen tuki ja kollektiivinen nautinto Batumin petolinnuista ovat sellaisia puolia, jotka eivät näin havis- ja laskentakeskeisessä blogissa liiaksi korostu, mutta ovat kentällä sitäkin tärkeimpiä juttuja. Kaksi ja puoli kuukautta upeiden ihmisten parissa on paljon tärkeämpää kuin kaksi ja puoli kuukautta huonossa seurassa, oli se lintupaikka millainen tahansa.


Linkin takana Aurélie Chaputin väsäämä videopläjäys tämän syksyn meiningistä. Hats off!
https://www.youtube.com/watch?v=JVASAgZCVvI&feature=youtu.be


Lämpimät kiitokset upealle tiimille:
Jasper Wehrmann
Rafa Benjumea
Charly Robinet
Dries Engelen
Johannes Jansen
Wouter Vansteelant
Filiep T'jollyn
Daniel Hinckley
Aurélie Chaput
Gabi Caucal
Emma-Louise Cole
Stiven Kocijancic
Christian Gelpke
Yves Dubois
Emmanuel Roy
Sean Foote
Yael Lehnardt
Ron Efrat
Will Hayward
Demetris Bertzeletos
John "It's a f0ckin' disaster" Wright
Willem Bockx
Vincent Romera
Joachim Bertrands
Sander Bruylants
Jonas Pottier
Simon Vyncke
Michael Hoit
Johannes Silvonen
Mikel Salvador
Theo Askov
Tamara Mertes
Milda Sniaukstine
Ilaria Murgia
Vincent Thary
Luka Basrek
Iva Šoštarić
Miloš Martinović
Alexander Resetaritz
Diego Jansen

Lämpimät kiitokset myös isäntäperheille, SABUKO:n metsästysseurantatiimille, Batumi Birdingin henkilökunnalle, kaikille alueelle saapuneille turisteille ja muille vasaan tulleille hipeille:

Anna Sandor
Sarah Dalrymple
Alice Tribe
Conor Mackenzie
Guille Mayor
Lars Buckx
Christian Brinkman
Bram Ubels
Gerard Troost
Ruslan Dilaverovi perheineen
Elza Makaradze perheineen
Zaza Kuratashvili
Alexander Rukhala
Brecht Verhelst
Billy Herman
Olivier Dochy
Wim Bovens
Toni Uusimäki
Johan Hassel
Juhani Hannila
Rainer Hakanen
Levan Ninua
Hans & tanskalaistiimit

… ja kaikki ne kiittämisen arvoiset, jotka tästä unohdin. Ne suurimmat kiitokset kuuluvat kuitenkin kotiin; Susulle, kaikesta tuesta, ymmärryksestä ja rakkaudesta.

































6.11.2015

Batumi 2015 - Javakhetin ylänkö







17.10. klo 10.00.

Paluulento Suomeen saa odottaa vielä pari päivää, edessä pienimuotoinen road-trip Jasperin, Danielin ja Alexin kanssa. Sitä kun on viettänyt Georgiassa reilut neljä kuukautta elämästään, oli jo aika nähdä muitakin kolkkia tästä maasta.

Suunnitelmana oli suunnata n. 90 kilometriä Batumista itään alkavalle Javakhetin ylängölle, Keski-Georgian eteläisimpään osaan. Tarkoituksena oli päästä tänään sopiville pelipaikoille, intensiiviretkeillä seuraava päivä ja varmistaa paluukyyti Batumiin minun ja Alexin viimeisenä päivänä. Jasper ja Dani jatkaisivat siitä omille teilleen.

Lauantaina reittimme kulki Batumista suoraan itään, mm. Kedan ja Khulon kylien kautta kohti Akhaltsiken kaupunkia. 50 km matkalla nähtiin melkoinen gradientti, kun Mustanmeren rannikon ikivihreät maisemat vaihtuivat havupuuvaltaisiksi ja upean ruskan värjäämiksi metsiksi. Korkeimmilla kohdilla tuli vastaan ihmisvaikutteinen puuraja, ja lopulta Akhaltsiken ympäristö oli jo hyvin Välimeren henkistä, puolikuivaa pensaikkoa.

Tästä voi hahmotella reissun reittiä. 17.10. Batumi-Khulo-Akhaltsike, 18.10. Akhalstike-Vardzia-Khando-Bakuriani-Borjomi, 19.10. Borjomi-Khashuri-Kutaisi-Kobuleti-Batumi.

On the road.









Åland-nostalgiaa. "Plantagoa!"





Reitti kulki enimmäkseen hienoja solia ja rinteitä pitkin. Khulon kylästä eteenpäin tie oli harvinaislaatuisen huonokuntoista tietä pitkin (”Where the f***k is the main road? – This IS the main road!”), noin kolmisen tuntia, välillä tehtiin fotaus-, maisemafiilistely- ja komppausstoppeja. Korkeilla osuuksilla tuli vastaan todella upeita niittyjä ja komeita näkymiä Turkin puolen vuoristoon, parilla komppauskeikalla löydettiin mm. 65 kiurun parvi, 2 arokiurua ja harmaasirkku.

Päivän hulppeimpia maisemia todistettiin Goderzin reitin (Goderzi pass) varrella. Ihmiset tuntuvat elävän todella ankarissa olosuhteissa, taas yksi esimerkki siitä kuinka hulluihin paikkoihin tämä laji osaakaan levittäytyä.















Tien korkeimman kohdan jälkeen lähdimme laskeutumaan alas kohti Akhaltsikea, vahvasti ruskan värjäämässä maisemassa. Huipun tienoolta emme onnistuneet löytämään mitään järkevää, mutta alas laskeutuessa spottasimme aivan tien tuntumasta 25 KULTAHEMPON PARVEN! Porukassa oli onneksi muutama vanha koiras, valitettavasti dokumenttikuvia irtosi vain parista nuoresta linnusta. Nooh, irtosi kuitenkin. Road-tripin ensimmäinen elis ja odotettu kohdelaji kuitattu.

Siin' o, kultahemppoi!












Saapuessamme Javakhetin ylängön reunoille ja Akhaltsiken kaupungin tuntumaan, maiseman vaihtuessa jo mainitun Välimeri-henkiseksi, tiimillä oli edelleen hyvä draivi päällä vaikka päivänvalo alkoi jo hiipumaan. Asumusten ja peltojen taustalla näkyi jyrkkiä seinämiä ja ilmeisesti Georgian puolella olevia lumihuippuja, kuvausinto löi melkoisen ”sensory overdrive” –vaihteen päälle kun maisemasta löytyi upeita yksityiskohtia toisensa perään. Spottasimme maisemasta myös pari arohiirihaukkaa ja muutaman hemppoparven.

Sopiva majapaikka löytyi ensiyrittämällä kivasta pienestä hotellista, bookasimme yhden huoneen kombolla parisänky, sinkkusänky ja sohva. Iltasella lähdimme kaupungin yöhön illalliselle, mainio setti georgialaista perinneruokaa, vaikka annokset tuotiinkin pöytään vähän sattumanvaraisessa järjestyksessä =)





















Dokumentti peltoarohiirihaukasta....

... ja tolppa-arohiirihaukasta.



18.10.

Herätys jämptisti klo 5.45., eikä selkäkään tuntunut sohvalla nukkumisen jälkeen kankealta. Aamupala täsmällisesti kuudelta ja matkaan klo 6.40. Joku jantteri oli edellisenä yönä koristellut Pajeron häädekoilla! =D

Kun tien päälle päästiin, aamuhämärä vaihtui nopeasti säkkisumuksi ja saimme ajaa sen 20 km ennen kuin maisemat selkeytyivät. Malttamattomina teimme sumussa pari stoppia ja jo ekalla kerralla tärppäsi, kun tien viereiseltä kallioseinämältä kuului KALLIONAKKELIN laulua! Tovin aikailtuamme kiipeilimme perään, ainoastaan Jasper ehti näkemään seuraavan kalliojyrkänteen luo lentäneen ja sinne kadonneen linnun. Näillä mestoilla näitä pitäisi tulla lisää. Ympärillä oli muutakin elämää, kun vastakkaiselta rinteeltä kuului VUORIPYYN huutoa, mustaleppälintu lauloi jossain viereisellä jyrkänteellä ja joka puolella tuntui kuhisevan vuorisirkkuja.

Ihmettelyä ensimmäisellä rikospaikalla.
Tokalla sumustopilla pysähdyttiin joen varteen, ja pienen jähistystuokion aikana löysimme pari koskikaraa. Ei mikään rari täälläpäin maailmaa, mutta aina piristävä havis. Pian käännyimme Akhalkalakiin vievältä tieltä kohti Vardziaa ja samalla ampaisimme sumusta ulos – suoraan aurinkoiseen ja jylhään jokilaaksoon! Pajeron takapenkiltä kuului heti levottomuuksia, että nyt ollaan jännän äärellä, auto tien sivuun ja ulos!

Saman tien tykitetään: viereisellä seinämällä häärää kallionakkeli, Jasper spottaa kiven päältä sinirastaan, nuori maakotka lipuu yli ja jää seinämälle tähystämään, vastakkaisen seinämän päältä löytyy viiden hanhikorppikotkan parvi. Äänimaisemaan kuuluu linnuista huumantuneiden ornien lisäksi parin muun kallionakkelin laulua, töyhtökiurujen kutsuääniä ja päivän toinen vuoripyy.



Laadun äärellä!

Seuraavalla stopilla jatketaan revitystä. Nyt lääniä hallitsee vähän kokonaisvaltaisemmin ja ensitöiksi kepitämme kaksi vanhaa maakotkaa sekä arohiirihaukan. Kuulemme kolme kallionakkelia lisää, paroni spottaa tien varresta lentoon lähtevän alppirautiaisen ja pikkulintumuutto tuo tullessaan neljän arokiurun parven. Melko intensiivinen ja matalalla kulkeva järripeippomuutto on myös jännää seurattavaa.

Vuorisirkkuja.





Hanhikorppikotka.

Kolmas stoppi kohti Vardziaa osoittautui myös kovaksi vedoksi, solan kapeimmalla kohdalla oli sopivasti levähdyspaikka ja vähän korkeampi kallio, aivan kiinni tien puoleisessa seinämässä. Tuohon parkkiin. Autosta ulos ja heti hiffaamme samalla tasolla pyörivät 2 kallionakkelia. Kuvaamaan! Kun nakkeleilta maltamme, painumme kielekkeelle staijaamaan ja äimistelemään, tuloksena seuraava vanha maakotka, 3 hanhikorppikotkaa, yhteensä 14 alppinaakkaa ja ok-tasoista kuvamateriaalia. Toistamme kuvaussessiot kallionakkelien kanssa autolle palatessa.



























Viimeinen stoppi kohti etelää tehdään Vardzian luostarin vastakkaisella seinämällä. Melkoinen ”culture clash”, suomalaistyylistä petolintustaijia reilut 1500 vuotta vanhan kiviseinämään hakatun luostarin äärellä. Hengelliset puitteet tarjosivat 2 hanhikorppikotkaa, yhteensä 6 maakotkaa (kaksi erillistä lintua ja neljän linnun parvi, samanaikaisesti!), pari arohiirihaukkaa, jokusen muuttavan hiirihaukan ja tuulihaukan. Staijarien yli lensi vuorikirvinen. Tunnin kepityksellä emme kuitenkaan onnistuneet näkemään odotuksissa ollutta partakorppikotkaa, joten päätimme suunnata uudelleen pohjoista kohti. Päivä oli vasta puolivälissä, joten aikaa olisi vielä toiselle retkikohteelle.






































Toisin kuitenkin kävi. Se mikä näytti päätieltä Akhalkalakista Borjomiin, osoittautuikin kuoppaiseksi ja kuppaiseksi ”päätieksi”, teoreettiseen puolentoista tunnin matkaan meni yhteensä viisi tuntia! Jälkiviisas sanoisi, että olis kannattanu kiertää, mutta hitostakos me oltais voitu tietää.

Epäonninen reitti kulki ensin tasaista tasankoa pitkin ja kiipesi lopulta noin parin tuhannen metrin korkeuteen. Kivuliaasta reitistä huolimatta maisemissa ei ollut valittamista ja tien korkeimmalta kohdalta avautui hulppeat näkymät sekä Kaukasuksen että ”Kaspian” puolen lumihuipuille! Matkan varrella nähtiin muutaman vaalean lisäksi tumman muodon arohiirihaukka (pukuelis!), vuorikirvinen ja upeasti Kaukasusta vasten kaarrellut vanha maakotka. Viimosen kohdalla oli jo sellainen fiilis, että ehkä tämä kärrypolkuilu oli sen arvoista...

Tosin pian tämän elämyksen jälkeen pitkäksi venynyt passintarkastussessio miliisin maastopisteellä vesitti toiveet siitä, että tällä reissulla mitään partakorppikotkia nähtäisiin, ellei sitten totaalisella onnenkantamoisella. Bakurianin kaupunkiin saavuttiin vasta hämärän aikaan, ja päätimme suunnata sieltä käsin suoraan Borjomin kaupunkiin majapaikkaa etsimään.






























Borjomissa vasta kolmas majatalo tärppäsi, sielläkin piti hetki odotella ja varmistella, olivatko alustavan varauksen tehneet saapumassa tänään vai eivät. Lopulta nappasimme kaksi lämmintä ja mukavaa kahden hengen huonetta, ja ainakin omassa pedissä oli paras matka missä olen kuunaan tässä valtiossa nukkunut! Ruokapaikkaa ei tarvinnut kaukaa hakea, kun isäntä kutsui omaan pöytäänsä syömään. Näissä nyt on aina riskinä se, että talon omia taikajuomia joutuu ottamaan sen sietokyvyn ylittävän määrän, mutta tänään mentiin onneksi miedolla – ja yllättävän hyvällä – kotiviinillä. Ja kehtasi tämän reissun viimeiselle illalle, kahden kuukauden aikana nähdyille linnuille (se yli miljoona petolintua ja kymmenen elämänpinnaa) ja mukana olleille ihmisille vähän kumotakin.

19.10.

Kotimatkapäivä. Alex oli onneksi suuntaamassa samalla iltapäivälennolla Istanbuliin, joten yksin ei tarvinnut paluumatkasta kärsiä. Borjomista suuntasimme Tbilisi-Batumi –päätien varteen ja Alexin kanssa hyppäsimme pikkubussiin varttia vaille yhdeksän. Sakhalvashoon saavuimme tasan klo 13, monen uhkarohkean ohituksen ja kiihdyttelyn jälkeen, joten meille jäi vielä puolitoista tuntia aikaa valmistella säilössä olleet matkatavarat lentoa varten ja nauttia viimeinen isäntäperheen tarjoama lounas. Ne viimeiset jäähyväiset ja sit kentälle.

Check-in-häsläys nousi astetta kiinnostavammalle tasolle, kun paronin käsimatkakassi ilmeisesti painaa liikaa. Nojoo, onhan siellä läppäri, kameravehkeet, kaukoputki ja kiikarit, mutta turkkilaisvirkailijan päähän ei millään istu se, että mikään noista ei oikein kestä ruumakuljetusta ja samalla tavaramäärällä tänne matkustettiin. Unohtumatonta. Alexin avustuksella kaikki matkatavarat löysivät onneksi turvallisen reitin koneeseen. Ne tärkeimmät etapit toteutuivat, ehdin Batumista lähtevään koneeseen, lento lähti ajoissa ja luppoaikaa Helsingin koneen portilla jäi runsas puolituntinen. Helsingissä klo 23.20.

Intensiivistä, huumaavaa, stressaavaa ja palkitsevaa, siinä edelliset reilu kaksi kuukautta tiivistettynä. Yhteenveto seuraa perästä.

Tiimikuvista kiitos Daniel Hinckleylle.