20.6.2017

Biotooppijakso 2017




Kesäkuun alkupuolisko hurahti jälleen Lammin biologisella asemalla. Yliopiston opetuskirjon klassikko, Biotooppijakso, on monelle bilsaa enemmän tai vähemmän opiskelevalle startti siihen kenttäkurssihulluuteen, lajintuntemusautismiin, maastofiilistelyyn tai on muuten tärkeä osa biologista yleissivistystä. Kurssi koostui jälleen kahdeksasta teemapäivästä, loppuyhteenvedon kasaamiseen keskittyvästä päivästä sekä loppuseminaarista, missä kerrataan päivien teemoja ja esitellään kurssitöiden tulokset.

Karvanaaman vetämissä lintupäivissä seuraava biologisukupolvi pääsi taas tutustumaan aikaisien aamujen tunnelmaan, lintujen havainnointiin maastossa, hallitsemattomaan äänikakofoniaan, vihreään helvettiin, puhdistamon vesilintukirjoon - ja siihen oppimisen riemuun, kun takomisen päätteeksi erottaa äänimaisemasta peipon, pajulinnun, laulurastaan, sirittäjän ja mustapääkertun.

Spot on! Kuva: Viivi Lindholm

Tiukka pajulintudemo menossa. Kuva: Niko Nappu


Lintupäivän kohteisiin kuuluivat jälleen aseman ympäristö, Sajaniemi, Ormajärvi & Lammin puhdistamo, Untulanharju sekä Lamminjärvensuo. Samalla lintuopetus tukee kurssin muita, lähinnä erilaisiin metsä- ja vesiympäristöihin keskittyviä teemoja. Kaikkien ryhmien kanssa ei samoilla paikoilla käyty, mutta kelistä tai päivästä huolimatta, jokaiselle ryhmälle osui aina jotain upeaa seurattavaa, joko upeasta näkyvyydestä Ormajärven selälle, lähelä yli lentänyt mehiläishaukka, kohdalle sattunut pikkuharvinaisuus, tai kuusitiaisen pesäpoikasten rengastus.

Säistä ei hirveästi kehtaa valittaa. Suurin osa aamuista retkeiltiin poutaisessa, parhaimmillaan idyllisessä ja kellonaikaan nähden lämpimässä säässä. Pari sateisempaa päivää osui kohdalle, mutta se ei kauheasti menoa haitannut, kun tuuliolosuhteet pysyivät keskipäivään asti aisoissa. Ennakkoon sitä pelkää, että kuinka monta myrskyaamua taas tälle kurssille mahtuu, mutta sen osalta selvittiin hyvin.


Kohti vihreää helvettiä.

... ja hyttysinfernon vastapainoa.

Kahteen edelliseen kurssiin verrattuna lintutilanteessa oli hienoisia eroja. Kylmä kevät on varmasti vaikuttanut tilanteeseen, mutta siinä on varmaankin paljon lajikohtaisia eroja, mitkä yksilöt puskevat läpi vaikituisille elinpiireilleen, ja millä muuttovietti hiipuu, jolloin joitakin lintuja jättäytyisi suosiolla etelämmäs. Tästä käytiin yhtenä päivänä tohtori Markus Pihan kanssa mielenkiintoinen keskustelu; vanhoille reviireilleen palaavien varpuslintujen pesäpaikkauskollisuus on niin vahva, että ne puskee kyllä läpi pesimäpaikoilleen - jos siis pysyvät talven ja muuttomatkan yli hengissä. Toinen tämän kevään lintumääriin vaikuttava tekijä on kahden edellisen kesän todella huono pesimämenestys. Tai ylipäätään 2010-luvulle taitaa mahtua enemmän huonoja kuin hyviä pesimäkesiä. Joten aika vaikea sitä kylmän kevään vaikutusta on suoranaisesti tarkastella, muutoin kuin kevätmuuton ja pesinnän ajoittumisen kannalta. Silmämääräisin ero aikaisempaan, erityisesti kurssin alussa, oli lehtimetsien avoimuus aikaisempaan. Lehtojen latvuskerros vaikutti vielä todella avonaiselta ja vehreys todella tuoreelta. Muilla ryhmillä tämä näkyi joidenkin varhaisten lehtolajien hyvänä näkyvyytenä, toisaalta monet suo- ja kosteikkokasvit olivat vasta aloittelemassa kukintaansa.


Muutkin assarit kokivat myöhäisen kesän hieman hankalaksi...

Se spekuloinnista, selkeitä eroja kahden edellisen kesän äänimaisemaan oli selvästi havaittavissa. Pajulintuja tuntui olevan äänessä niukalti, jolloin sai erikseen hakea maastossa sellaisia yksilöitä, jotka erottuisivat hyvin muusta äänimassasta. Muista laululinnuista sirittäjiä, herne- ja pensaskerttuja tuntui olevan normaalia määriä. Mustapääkerttuja oli aseman ympäristössä ehkä hieman vaisummin, mutta normaalisti Untulassa ja Sajaniemessä. Lehtokerttuja sen sijaan oli huomattavasti vähemmän kuin edellisillä kursseilla, liekö osa linnuista vielä saapumatta, laji kun on näistä se myöhäisin muuttaja. Samoin peukaloiset olivat yllättävän tiukilla - siinä missä aseman alueella on yleensä laulanut lintuja useammalla reviirillä ja Sajaniemessä on päästy kokonaismäärissä viiden paremmalle puolelle, niin nyt ensin mainitussa jäätiin yhteen ja jälkimmäisessä neljään reviiriin.

Näköala Lamminjärvensuolle on lintupäivän järkähtämätön klassikko.

Assari selittää suolinnuista selkä kenossa. Kuvat: Viivi Lindholm

Korviinpistävintä oli pikkusieppojen poissaolo - siinä missä aikaisempina vuosina sekä asemalta että Sajaniemestä on löytynyt vähintään yksi reviiri, parhaana vuotena kolmesta neljään yhteensä, niin nyt ei kurssilaisten kanssa, yrityksistä huolimatta, kuultu lintupäivän puitteissa ainoatakaan (Turusen vetämät ryhmät toki havaitsivat lajia Kotisten aarnialueella). Samoin tikat loistivat poissaolollaan; siinä missä aikaisempina vuosina on havaittu niin harmaapää-, valkoselkä-, pohjan- ja pikkutikkaa, nyt kävi tyytyminen vain käpytikkoihin, yhteen irtonaiseen palokärkeen ja aseman pihalla huutaneeseen käenpiikaan. Sen sijaan pikkukäpylintujen käynnissä oleva vaellus huomattiin myös kurssilla ja ylilentävien, joskus hetkeksi paikoilleen jäävien, parvien ääniä kuului melkein jokaisena päivänä. Viimeisenä Sajaniemessä vietettynä maastoaamuna kuultiin ainakin kuuden eri parven äänet. Siinä on taas hyvä demota sitä, millaisia lajikohtaisia eroja lintujen vuodenkierrossa onkaan.

Yölaulajia sen sijaan piisasi edellistä vuotta paremmin; Lehikoisen Samuli summasi aseman ympäristöstä yhteensä 6 viitakerttusta, joiden lisäksi kurssin aikana löydettiin pari erillistä lintua. Viitasirkkalintu sirisi yhtenä aamuna Pappilanlahden rantapuskissa, mutta pensassirkkeliä ei kurssilla kuulunut. Lisäksi lisäohjelmistossa olleella yölaulajaretkellä kuultiin yksi luhtakerttunen ja yksi ruisrääkkä.

Nää ei oo mitään keskipäivän valoja!

Maisema on itse autuus. Kuvat: Viivi Lindholm

Ormajärven kupeessa sijaitsevalta vedenpuhdistamolta sen sijaan kuului kummia. Ekalla visiitillä paikka näytti aika autiolta ja laituri ammotti tyhjyyttään naurulokeista, siinä missä edellisenä kesänä rakennelma on notkunut naurulokkien pesistä. Ei kai kylmät säät näin radikaalisti voi pesintöjä viivästyttää? Seuraavan visiitin jälkeen professori Arvola osasi kertoa, että kato on ollut ihmisperäistä ja lokkien pesät on laiturilta tuhottu. Tuomittavaa, moinen ilkivalta! Tiedä sitten kuinka pahasti lokit ottavat tästä nokkiinsa, mutta ainakin osa linnuista pesii vielä ruovikossa. Jos naurulokkikolonia katoaa, niin siinä saattavat muut linnustoarvot mennä sen mukana....

Kylmä kevät näkyi ainakin vesilintujen pesinnän ajoittumisessa. Kurssin alussa ei silkkiuikkujen poikasia vielä näkynyt, mutta maasto-osuuden loppua kohti kuljettaessa poikasia näkyi jo useamman emon selässä. Nokikanoilla ei poikueita näkynyt, samoin yksi punasotkanaaras viihtyi tällä kertaa koko kurssin ajan näkösällä, mutta ilman poikasia. Haapanoilla sen sijaan meni pirteästi, usean irtolinnun lisäksi altaalla näkyi kurssin alussa yksi poikue, lisäksi kurssin loppupuolella nähtiin Ormajärven puolella yksi naaras, joka johdatti poikuettaan puhdistamolle! Kuikkalintujakin päästiin näkemään kiitettävästi; Ormajärvellä oli, kahtena eri päivänä, näkyvillä samanaikaisesti 18 eri kuikkayksilöä. Samoin kaakkureita nähtiin pirteästi, sekä Ormajärvellä että Pappilanlahdella, ainakin neljänä eri päivänä ja parhaimmillaan 3 eri yksilön edestä. Härkälinnut keskittyivät lähinnä Pappilanlahdelle, eikä tänä vuonna nähty lajia kertaakaan Ormajärven puolella.

Tiukkaa vesiäistapitusta.
Kuikkia nähtiin tällä kurssilla hyvin. Kuvat: Joona Myllärniemi

Entäs ne kvaliteetit sitten? Aitoja alueharvinaisuuksia havaittiin tasan yksi; 7.6., aamupäivän puolella, kiersin ryhmän kanssa Untulanharjua ja pysähdyimme vielä alueen parkkipaikalle kultarintaa kuuntelemaan. Siinä samalla spottasin korkealta kohti luodetta lentävän ison vaalean linnun; kiikarit silmille ja sekunnin epäuskoisen hiljaisuuden jälkeen totesin, että kyllä tuo on jalohaikara! Katastrofaalisessa tilanteessa linnusta ei päässyt varsinaisesti nautiskelemaan, kun korkealla yli kauhonut lintu katosi melko nopeasti puiden latvojen taakse. Harvinaisuusindeksillä seuraavat maininnan arvoiset ovat kurssin puitteissa havaitut kaksi kuhankeittäjää; 7.6. yksi lintu vislasi aseman tutkija-asuntolan takana, ja kun assari meinasi että olikohan se kurssin ainoa kuhankeittäjä siinä, niin seuraavan ryhmän kanssa (8.6.) kuultiin Sajaniemen kärjessä laulanut lintu! Metkaa, kun kahtena edellisenä kesänä ei havaittu lajia ollenkaan.

Lisäksi tietyt lajit harvalukuiset esiintyvät alueella säännöllisesti, mutta niitä nähdään korkeintaan kerran tai pari kurssin aikana. Näistä voisi mainita ainakin meriharakan (7.6. 1 än W, Pappilanlahti), pähkinähakin (9.6. 1p än, aseman metsä) sekä nokkavarpusen (16.6. 1p aseman piha). Yksi yllättävimmistä haviksista löytyi Pappilanlahdelta, kun pahimmassa kurssille sattuneessa vesisateessa käveltiin aivan rantaviivan tuntumaan - ja viereisestä ruovikkopläntistä lähti uimaan 2 mustakurkku-uikkua! Vanhan sydän meinas pakahtua.


Petolinnut lasketaan myös kvaliteeteiksi - ainakin tällä kurssilla, missä lintupäivä ei koukkunokkien havaittavuudesta kovin kuuluisa ole. Ruskosuohaukkaa ei nähty kertaansa enempää, sääksi sentään kolmesti, ja 6.6. Pappilanlahden komeasti ylittänyt koiras-mehiläishaukka saattoi johtaa hieman rönsyileviin Batumi-fiilistelyihin, ha! =D Nuolihaukka puolestaan nähtiin useampaan otteeseen, tuulihaukka pari kertaa. Pöllöhavainnot taasen keskittyivät yhteen lajiin; 9.6. kuultiin ryhmän kanssa yhden lehtopöllön kähinää, mutta kurssin viimeisenä iltana fiilisteltiin aseman metsässä ruokaa kerjännyttä 4 lehtopöllön maastopoikasen porukkaa. Emokin huusi taustalla pariin otteeseen.


Kurssilaiset Poutunsuolla. Kuva: Joona Myllärniemi

Maasto-osuus huipentui 14.6. järjestettyyn yölaulajaretkeen; 12 kurssilaista ja 2 assaria lähti kahden autokunnan voimin kohti Poutunkankaan ja Poutunsuon klassisia kehrääjäpaikkoja. Sitä ensin harmitteli, että oliko klo 22:30 liian aikainen startti, mutta ensimmäisellä stopilla oli jo aika siistiä hämärtyvässä illassa kuunnella laulurastaita, lehtokurppia, ilmeisesti Suolijärveltä asti kantautuvia kaakkurien huutoja - noh, osa retkeläisistä saa olla eri mieltä =D - mutta taas se kuuluisa kärsivällisyys palkittiin, kun retkeläisten korviin kantautuivat ensimmäiset kehrääjän "kryi" -äänet ja pian eka lintu myös aloitti surinan! Tämä osuus huipentui Poutunsuon reunalla todistettuun kolmen kehrääjän yhteiskonserttiin sekä paluumatkalla tiellä havaittuun kahteen kehrääjään ja vielä yhteen laulajaan, jolloin koko reissun summaksi saatiin ainakin 6 laulavaa kehrääjää sekä näköhavainnot kahdesta yksilöstä. Aivan mielettömän siistiä!


Kehrääjäosuuden jälkeen vietiin aikaisemmin nukkumaan haluavat kurssilaiset asemalle ja jatkettiin pienemmällä porukalla Vanhankartanon ja Parikkalan pelloille. Meni vähän fiilistelyn puolelle, mutta mikäs siinä, kun yö oli valoisa, seurasimme punaisen kuun nousua taivaanrannan takaa, siinä oli rastaskonsertto ja retkifiilis huipussaan. Yölaulajia ois sopinu kuulua enemmän, mutta pari viitakerttusta, yksi luhtakerttunen ja yksi ruisrääkkä kävivät ainakin hyvinä esimerkkeinä lajistosta. Ja pääsipähän assari nauttimaan tästäkin vuorokauden ajasta.





Se havaintosynteesistä. Tosin kenttäkurssi ei olis mitään ilman loistavia kurssilaisia ja korostan, että jokaisesta ryhmästä löytyi toinen toistaan innokkaampia opiskelijoita sekä mainio kirjo persoonia. Lintuassari nautti maastossa vietetystä ajasta jokaisen ryhmän kanssa, vaikka kone välillä yskikin =) Haasteellisen äänien opettelun, lajintuntemuksen, tietoiskujen, maastohavainnoinnin ja seurantojen lisäksi keskityttiin puhtaasti fiilistelyyn - ja yksi kurssin niistä monista kulminaatiopisteistä koettiin viimeisen ryhmän kanssa aamupäivän päätteeksi, kun porukalla seurattiin kun kymmenisen törmäpääskyä saalisti hyönteisiä Pappilanlahdella, aivan lähituntumalla.

Jokaisen ryhmän kanssa tuli taas koettua jotain todella ainutlaatuista ja jokaisen ryhmän oppimista oli ilo seurata. Ja assari oppii myös kurssilaisilta, aina. Saan kyllä itsekin olla edelleen tosi iloinen kurssilla mukana olosta - jokaisella kurssilla on oma tunnelmansa ja kehtaan sanoa oman ystäväpiirin (toivottavasti!) taas laajentuneen =) vielä kerran kiitos kaikille kurssilaisille!

Kiitos myös assareile (Krister, Samuli, Rasse, Hanna, Sari, Kimmo ja Olli), aseman henkilökunnalle sekä muille asianomaisille, toivottavasti kurssin formaatti pysyy yliopiston mullistuksista samankaltaisena ja päästään Lammille taas ensi vuonna samalla porukalla. Thank you guys, always a pleasure! Sen myötä tämä tajunnanvirta on hyvä päättää vanhojen päivän kuvasatoon...
















13.6.2017

Toukokuun jälkipuolisko; pikkuraripetoja, perinnebiotooppitalkoot ja jänkäsirriäisiä





13.5.

Viikonloppulomalla Tvärminnestä, joten tämän kiikarinulkoiluttajan kalenteriin mahtu hyvin kevyt 12 tunnin staiji Vanhankaupunginlahdelle, tietty Hakalaan. Ennen aamuviittä kuittaan puhdistamon suoralta punavarpusen vuodariksi ja saapuessani Hakalaan nauttimaan matalista aamuvaloista huomaan, että koko lahdella ei oo ketään! Lauantaiaamu, paras aika vuorokaudesta ja aivan tyhjää. Vaan ällös huoli, hiljalleen ne tornit täyttyvät ja mm. Julia Palorinteen, Petri Lankilan ja Janne Bruunin kanssa tapitetaan taivaalle ja lietteille pitkin päivää. Lahdella riekkunut jalohaikara näyttäytyy aamuyhdeksän tienoilla (poistui alueelta NE iltapäivästä), lisää paikallista laatua tarjosivat Lemmenlehdon liepeillä notkuneet 2 sitruunavästäräkkiä (1k1n). Raripedoista elätellään toiveita ("kunhan ees macron näkis"), mutta yllättävän vaivihkaa ja varoittamatta se 2kv-arosuohaukka ohittaa idän puolelta, oli löytäjä seurannut sitä jonkin aikaa ja ensin luullut ruskosuohaukaksi. Noh, kiva että ehti edes yhden pyörähdyksen sitä näkemään, Julia tais kuitata puiden taakse pois päin liitävän linnun....

Arosuon lisäksi taivaalta löytyy jokunen kuikkaparvi, alueella harvemmin havaittu kaakkuri, petolintuja kohtalaisella diversiteetillä ja vähäisillä massoilla. Lahden kahlaajameno on edelleen monipuolista, vaikkei rareja taaskaan löytynyt. Silti 22 pikkutylliä, 74 suokukkoa, 24 mustavikloa ja 3 lapinsirriä ilahduttavat lirojen joukossa. Vesspuolelta vois mainita paikallisina 8 uiveloa ja koiras-punasotkan. Tervapääskyjä näkyy päivä päivältä enemmän, muitakin hysyjä on selkeesti saapunut kun hernekerttua ja sirittäjää laulaa tornin läheisyydessä. Se auringonnousun nokkavarpunenkin metelöi taas. Vuosipinnoiksi vielä Purolahdelta löytynyt pensastasku ja Fastholman suunnalla kukkunut käki.


Pikkutikka tornin juurella

Kalalokki iski silmänsä Jannen eväsleipään









14.5.

Sukulointipäivä, oli kiva huomata kohti Hämettä ajaessa että se mustatiira saapui Viikkiin vuorokauden viiveellä. Mutta niitä tulee ja niitä menee. - varsinkin menee. Illaksi taas takaisin Tvärminneen.

 
19.5.

Toukokuun Viikin retket jatkuivat melko maagisella päivämäärällä; omasta haviksesta löytyy kaikenmoist pikkurarii jääkuikasta punajalkahaukkaan ja pikkukiljukotkasta amerikanhaapanaan - ja kaikista tärkeimpänä elämäni ekaan ad-muuttohaukkaan! - eikä ne oikeet raritkaan oo kovin kaukana olleet =) ja tänäänkin tapahtui merkittäviä, kun Utöstä löytyi Suomen 2. nokitasku & Suomen 40 rusorintakerttu, siinä missä Porissa spedeili maan 25. pikkutrappi.

Vuoden 2017 versiossa kiipesin Hakalan torniin klo 10.15. ja elättelin toiveita, että josko sitä tänään näkis vähä muuttoo ja jonkun pikkurarin - ihan niin kuin joka kerralla kun tuohon torniin kiipeää =D tänään odotukset kävivät kuitenkin toteen, kun jo ensimmäisen puolituntisen aikana skannasin taivaalta useamman hanhiparven (yhdessä 300 valkoposken lössissä matkasi 8 sepelhanhea) ja yhden mehiläishaukan. Sit siinä varttia vaille yksitoista löysin länsipuolelta viistosti kohti liitävän pikkufalcon ja jo kiikareilla huomasin et tää pitää kattoo - putki kohti lintua ja siinä sitä ollaan naamatusten koiras-punjalkahaukan kanssa! Lintu liitää suoraviivaisesti ENE ja painelee Arboretumin taakse - oi että! Ohan näitä tuolla maailmalla nähty mutta kyllä niistä ilahtua jaksaa!

Just vesparin katoamisen jälkeen torniin saapuu väkeä, positiiviseksi yllätyksekseni myös Kalle Meller ilmestyy paikalle ahkeroituaan aamun laskemassa Viikin peltoalueiden lintuja. Samoin Janne Bruun saapuu asemiin ja hyvällä porukalla ihmetellään hiljakseen kulkevaa hanhimuuttoa, etsitään taivaalta lisää petoja ja syynätään Purolahtea parempien kahlaajien toivossa, mistä Kalle ansiokkaasti kaivaa esiin aikaisemmin löytyneen tp-kuovisirrin! 125 suokukon joukossa viihtyy myös jokunen mustaviklo sekä 8 lapinsirriä ja 5 suosirriä. Samoin koiras-heinätavi ilahduttaa. Lampivikloa ei yrityksestä huolimatta löydy, mutta eihän sitä kaikkee kehtaa samana päivänä nähdä. Taivaalta löytyy vielä 4 tuuli- ja 5 mehiläishaukkaa sekä 51 kurkea, just sopivasti pitämään mielenkiintoa yllä kuuden tunnin staijisessiolle. Siit' kotiin nauttimaan Susun loihtimista tarjoiluista ja kiskomaan skumppaa & portviiniä naamariin!



21.5.

Perusretkeilyn sijaan tänään kävi kurssi kohti Porvoota ja Uudenmaan Perinnemaisemaryhmän järjestämiä Stensbölen niittotalkoita. Paikalle saapui yli kaksikymmentä vapaaehtoista ja päivän ohjelmaan kuului mm. pääniityn vatukoiden raivaamista sekä lentoreittien raivaamista mm. puita kaulaamalla. Vajaan kuuden tunnin aikataululla suoritetut talkoot sujuivat ripeästi, joskin tavaroiden roudaamisessa meni se oma osuutensa. Kun sitä oli ensin kuorinut muutaman puun rungontyven ja sit riehunut pari tuntia viikatteen jatkeena, niin oli virkistävää saada välillä muutakin aikaiseksi kuin pelkkiä Tiiran havaintorivejä (tänään Stensbölessä 2 laulavaa pikkusieppoa!), vaikka kokemattoman kroppaa vähän jälkikäteen kolottaiskin. Kiitokset Marika Kuokkaselle, Tero Maliselle, Metsähallitukselle, Jukka Ilmoselle, Anna Pajarille & muille talkoolaisille.

Lähtökuopat talkootöihin

Käskyn jakoa ja infoa alueesta



Hyvinhän sitä vatukkoa raivattiin...


24.5.

Purolahdella klo 8:50-15:35, mennessä kuulin Viikinrannassa viitakerttusen ja justheti fillarihikien haihduttua syynään hoitoniityn lietteiltä jänkhäsirriäisiä, edelleen paikalla ruokailevan mustapyrstökuirin ja 2 pikkusirriä! Piakkoin torniin saapuva Gusse manaa sitä, kuinka minutat ei näkyny Hakalan puolelle, mutta minkäs minä sille mahdan =) lopulta ynnätään jänkäsirriäisiä 26 yksilöä (15 Purolahdelta ja 11 Lammassaaresta). 3 lapinsirriä koristavat myös kahlaajakirjoa. Lietteiden kyttäämisen jälkeen sai keskittyä paremmin staijaamiseen ja Helsingin eteläpuolella itä-länsi-suuntainen ohut saderintama kutkuttaa; tuo saattais työntää tänne jotain tai ohjata raripetoja liikkumaan pitkin rannikkolinjaa. Yllättäen molemmat skenaariot toteutuvat, kun rintaman lähestyessä staijataan tornin pohjoispuolelta pari hassua kuikkaparvea ja klo 10:54 parahiksi torniin saapunut Otso spottaa länteen suuntaavan haarahaukan! Just kun Hannu Varkin kanssa mietittiin, että onkohan se Vuosaaresta huudettu lintu menny jo ohi ja mistä. Siinähän se selvis =D eikä tää milvus tosiaankaan pitänyt mitään kiirettä, laiskanlaisesti eteni länteen ja se kait kopattiin parista muustakin Viikin kohteesta.



Loppusessio meni ilman sen suurempia yllätyksiä, sen kapean saderintaman väistyttyä napsittiin taivaalta parit muuttavat mehiläishaukat mutta sit hiljeni, ja meni enemmän paikallisten petolintujen ihmettelyksi. Tornissa kävi hyvin porukkaa, Otson ja Hannun lisäksi päivän aikana pääsi turisemaan Taavin, Nikon, Joskan ja Ilkan kanssa. Aamun puolella puhuttiin useammankin tahon kanssa lyhytnokkaisesta ja sirosta valkoviklosta, ja varmaan tätä lintua mietin kun rupesin yhtä vastavalovikloa Purolahdesta katsomaan. Ei näyttäny ainakaan heti valkoviklolta, vaan pienemmältä ja sirommalta. Stagnapotentiaalia? Kun siirtymä Arboretumin reunaan ei auttanut, niin päätin siirtyä muun porukan kanssa Hakalan puolelle - sainpahan varmistettua, että ei se stagna tietenkään ollu =D mutta pääsipähän fiilistelemään sirriäisiä vähän paremmassa valossa!


29.5.

Tämä pätkä huipentui kuunvaihteeseen; maanantaina notkuin Hakalan tornissa härskillä virkamiesaikataululla (klo 8:20-17:10), staijaaminenkin meinas mennä taas fiilistelyn ja sosialisoinnin puolelle. Aurinko paistoi ja oli mukavaa, vaikka petotutka ei taas pohjoistuulessa oikein toiminut. Olettelin toiveita myös lahden ohittavista kahlaajaparvista, mutta vähemmän yllättäen se paras kahlaajaanti löytyi puurajan alapuolelta; Taavi laski Purolahden lietteeltä ja Hakalan edustan särkältä samanaikaisesti näkyvillä olleet 68 jänkäsirriäistä! Sitä fiilisteltiin Viikin aikojen toiseksi kovimpana lukemana, mutta vielä samana iltana Mikola ja Lankila korottivat summaan 30 yksilöä lisää. Oli miten oli, jänkäsirriäisiä piisaa, todennäköisesti pohjoisvirtausten ansiosta, mutta Purolahden kasvillisuuden poistamisella ja lietteiden avaamisella on varmasti osansa ilmiössä. Komeaa katseltavaa, kun sirriäisparvia lehahtaa ilmaan milloin mistäkin syystä ja äänimaisemaan liittyvät soidin- ja lentoäänet.

Taavi skarppasi samoilta lietteiltä myös tp-tundrakurmitsan, joka on myös lahdella kovaa valuuttaa. Leppoisan staijisession muihin mainittaviin lukeutuivat hetken lahdella saalistanut naaras-sinisuohaukka, aamusella näytillä ollut pikkusirri, lahden vakiokamaa olevat 2 jalohaikaraa sekä muiden kahlaajien joukosta löytyneet suosirri ja 3 lapinsirriä. Illalla tehokokkausta (intia-thai-henkistä kasviskeittoa valmistui varmaan viikoksi) ja aikaisin nukkumaan, sillä...

Jalohaikara teki alkukuusta tiukkaa, mutta nämä kaksi yksilöä ovat asettuneet taas lahden vakiovarustukseen

Seuraavan aamun valoja


30.5. 

... tänään oli tiedossa todennäköisesti viikon kaunein aamu. Paras lepoikkuna tais jäädä kolmeen tuntiin ja klo 2.30 hyppäsin fillarin selkään ja suuntasin kohti Pornaistenniemeä. Pyörä parkkiin ja kiersin Lammassaaren pitkosreitin, Pornaistenniemen ja padon, saldona pensassirkkalintu, luhtakerttunen, 3 rytikerttusta, rastaskerttunen, muutama luhtakana ja viiksitimali. Eli jokseenkin tavanomaista tähän aikaan, mutta niistä pehmeistä, auringonnousua edeltävistä aamuvaloista ja sumuisesta maisemasta osasi kyllä nauttia niin ettei päivän päätteeksi väsymys juuri haitannut. Kaunista. Silkkaa parhautta tämäkin.

Yöllinen urbaani haapana

No nyt! Äänimaisemassa rastaskerttunen. Ainutlaatuisia valoja, mutta aina yhtä vaikea tallentaa kennolle...











Hakalan torniin sotken siinä aamuviiden jälkeen, matkalla ehdin kuulemaan 3 viitakerttusta ja yhden scirpin lisää. Julia Palorinne liittyy pian seuraan, ja sivullisena Raimo Metsomäki joutuu todistamaan melkoista tornissa käyvää sanahelinää. Ei se silti lahden idylliä särje, kun siinä samalla fiilistellään edelleen paikalla viihtyviä sirriäisiä ja muita kahlaajia. Pari suosirriä löytyy helposti, pikkusirrin kanssa tekee tiukempaa mutta kärsivällisyydellä sekin taas löytyy. Purolahden ja Lammassaaren lietteiden ihmettelyn ohella skannaan myös Fastholman ja Kivinokan edustaa; tiiraa ja naurulokkia on hyviä määriä hyönteispyynnissä, mutta parempia lajeja ei löydy.

Tyyni sää vaihtuu etelätuuleksi, ja taas skannataan taivaanrantaa muuttajien toivossa. Aamupäivän puolella tornissa käy taas kovempi trafiikki kuin muuttorintamalla, ja mm. Otso, Julia Palorinne sekä Kimmo Absetz liittyvät jälleen seuraan. Vipinääkin syntyy, kun takakulmassa päivystänyt Ilpo Kuusisalo vihjaisee että tuossa Purolahden lietteen rannalla makoilee pikkutiira! Ja oikeassahan se on, kalatiiraa puolet pienempi & keltainen nokka näkyy hyvin suorasta vastavalosta huolimatta! Tiedä sitten kauanko lintu siinä ehti viihtymään ennen löytöhetkeä - mutta hyvä kun löytyi! Pikkutiira kalastelee Purolahdella aktiivisesti ja ainakin paroni on tuosta keijukaisesta ihan fiiliksissä - vastavalossakin linnun valkoisempi habitus paistaa hyvin ja mulla tämän lajin liikehdinnän kuvailu menee kehumisen puolelle. =D Tämä herättää pientä bongariaaltoa, mm. Lågskärilta kotiutunut Jarkko Santaharju saapuu kuittaamaan Viikkipinnan! Samoin Taavi löytää tiensä jälleen torniin, ja tässä seurassa aika kuluu hemmetin leppoisasti sinne myöhäiseen iltapäivään asti. Mitä nyt kahdentoista tunnin valveillaolon jälkeen se väsymys meinaa iskeä. Taavi urakoi päivän jänkäsirriäisten summaksi 59 yksilöä, lahdella myös 14 tylliä, pikkusirrin lisäksi 2 suosirriä ja lapinsirriä, sekä Purolahdella kerran näyttäytynyt heinätavi. Sää pilvistyy iltaa kohden ja yöksi luvataan melko kovaa saderintamaa, joten...

Nyt piisaa sirriäisiä!

31.5.

... taas aamusta liikenteeseen! Sadetta ripsinyt koko yön ja hyvässä tihkusateessa painelen taas Hakalan tornille, auringon juuri noustessa. Kahlaajien syynääminen on vähän katkonaista, onneksi pahimpia kuuroja voi pidellä tornin alatasanteella ja samalla syynätä Purolahden lietteitä, mutta vaihtuvuutta on kovin vähän, tai ainakaan uusia saapujia ei odotuksista huolimatta löydy. Hajallaan olevien jänkäsirriäisten (54p) joukosta löytyy jälleen pikkusirri, pari suosirriä ja yht. 4 lapinsirriä, eli paikalla on aika lailla samat kahlaajat mitä eilenkin.

Aamun edetessä sateet laantuvat ja torniin saapuu iskuryhmä Vuosaaresta (Heiskanen-Salonen-Vainio). Ja samaan syssyyn huomaan, että aamun kadoksissa ollut pikkutiira on sittenkin palannut rikospaikalle. Muutoin ei kummempia tapahdu, jätkät syynäävät lietteitä ja koitan taas, joskin epätoivoisesti, syynätä taivasta ilmatilaan osuvien kahlaajaparvien toivossa. Myös Pekka J. Nikander saapuu torniin ja sen nojalla pääsen testaamaan Swaron uutta, kahden okulaarin BTX-kaukoputkimoduulia. On ne melkosia velhoja siellä Itävallan päädyssäkin...

Viiden tunnin päivystyksen jälkeen päätän kiertää pellot, ainoana varteenotettavana haviksena Viikinojan varrella huutanut ruisrääkkä. Prisman edustan, hulevesialtaiden viereiset mullokset eivät spondea keräkurmitssa anna, joten aika päättää tämä retkeilyputki ja suunnata kohti uusia vastoinkäymisiä. Tai ainakin kenttäkursseja!




4.6.2017

Tvärminnefiilistelyt, haahkat ja haavitorspoilut 2017









Kenttäasemaputki jatkui seitsemän päivän Tvärminnekomennuksella. Kolmesta aikaisemmasta sesongista on blogissa (turhankin) kattavat stoorit projektin taustojen kera (2014, 2015 & 2016) ja tänä vuonna oma osuus jäi lyhyeksi, mutta ihan hyvin klassiset kopit, tuhoisat kämmit, torspoilut ja läpät tiivistyivät viikon mittaiseen jaksoon - vaikka kropassa olikin vähän sellainen kutina, että en mä enää sellaisiin vuosimallin 2015 räävittömiin koppeihin enää kykenisikään =D Tiimissä tänä vuonna Kim Jaatinen, Markus Öst, Ben Steele, Heikki Eriksson, Sara Neggazi, allekirjoittanut, Elina Ek, Jens Skog, Niilo Aro & Ida Hermansson - kiitos ja anteeksi!

Päiväkirjamerkinnät tältä vuodelta;

10.5.

Heksa poimi kantahämäläisen matkaan Ruoholahden metroaseman kupeelta aamukuuden jälkeen, ja Tvärminneen köröteltiin yhtä kyytiä ottamatta ollenkaan paineita mistään jenkkitukkasotkista. Asemalle saavuttiin hyvissä ajoin ennen yhdeksää, tsekattiin majoitus, järjesteltiin romppeita, katsottiin Markuksen ja Kimin kanssa monitorointivälineistö - ja sit merelle! Farskitgrundetilla, perinteisellä lämmittelypaikalla, onnistuttiin ehkä keskimääräistä paremmin näin kauden ekaksi pyyntisessioksi, kun saatiin haavittua kuusi saarella hautovasta kahdeksasta haahkamammasta! Okei, neljästä ekasta sohastiin hieman ohi, kukin haavimies vuorollaan, mutta alkuhaparoinnista huolimatta homma toimi ihan hyvin. Viime vuonna painajaisia ja paniikkipalaveri nostattanut Kummelgrund (rantautuessa parahdin, että "ei saatana tää on tää saari") ammotti tyhjyyttään vain parilla hautovalla mammalla, joista toinen saatiin jopa kiinni. Kantiskin kuittas ekan kopin jo aamupäivän aikana!

Lähtöfiilikset!

Eka kiinni!

... ja eka irti. Tiimi- ja vapautuskuva (c) Heikki Eriksson

Iltapäivän puolella päästiinkin sit torspoilun makuun. Heksa ehti vain Västra Flakaskärille ennen poistumista kohti Kirkkonummea (retkiopastus) ja Kimi unohti huollossa olleen haavin asemalle. Eikä siitäkään hyvää seuraa, kun haavimiehet pyörivät aivan eri puolilla luotoa ja potkivat haahkoja lentoon ilman passissa olevaa kaveria. Helvetin nohevaa taas. Päivän päätteeksi könytään läpi vielä kolme muuta avoluotoa, mutta ei niitä hötkyjä haahkoja saatais muutenkaan - eiku koppashan se Kimi Östra Pappasilta yhden! Karikukkoja ei vielä nähty, mutta iltapäivälle mahtui mukavat 6 luotokirvistä. Ja onhan niillä ulkomeren äären avoluodoilla steppailu myös ihan tunnelmallista. Paitsi jos ei tuule. Paitsi jos ei tarvii lähteä sieltä kotiin lumimyrskyn saattelemana. Kuulemma Pekka Poudalla oli pettäny pokeri suorassa lähetyksessä. "Ei näille voi ku vaan nauraa näille säille!" Aijjaa!?

Pyyntikauden avauksen jälkeen kävästiin viemässä Aronian vene Hankoon huoltoon (taas näitä mitä vois tehdä vähän aikaisemmin kuin ekana maastopäivänä), kaupoilla ja painuttiin takas asemalle juhlimaan. Klobvillaniin järjestettiin tällaset "dress fancy and point at things" -bileet. Kimi käski tuoda vaan jonkun hassun hatun, joten alipukeuduin sydvestiin ja maastokamppeisiin. Oli silti viinaa. Ja vähän hauskaakin ;)




11.5.

Jos säät mättää niin mättää kyllä haahkatkin. Tänään kirjoitettiin hyvin kyseenalaista Tvärminnehistoriaa, kun läpikäveltiin projektin suurin monitorointisaari ilman ainoatakaan elävää haahkaa! "Onneksi" tuhottuja pesiä löytyi vain muutama, supikoirien hallitsema Vindskär ammotti tyhjyyttään ja tämä hupi mahtui hyvin kokonaiseen päivään. Samoin suurin osa tiimin huumorikavalkadista, vaikka ollaan vielä kaukana liputtamisesta. Ei perkele, ei edes kannata referoida sitä möykkää.

Vindskärin ohella aikaa riitti Hamnskärien kaksikolle. Ei karikukkoja vieläkään, mutta kantis kunnostautui mukavuusalueen ulkopuolelle menneellä kopilla. Lähtötilanteena seisoin kallion laella haahkan oletetun lentoradan yläpuolella. Mamma otti siivet alleen ja se oli pakko lyödä haavilla katajikkoon, jolloin mun piti myös tiputtautua sinne alas ottamaan lintu kiinni. Ensin pelkäsin putoavani linnun päälle, mutta mamma pääs irti haavista, lähti juoksemaan eteenpäin mutta matka tyssäs ensimmäiseen oksaan. Siihen se jäi paikoilleen seisomaan, taisin katsoa sitä hölmistyneenä kriittisen sekunnin ennen kuin tajusin ottaa sitä omin käsin niskasta kiinni. Huhhuh.














12.5.

Alkutorspoilut jatkuu. Vika monitorointipäivä aloitettiin Spikarna -nimellä kulkevasta avoluotoryhmästä, aivan älyttömän siistissä kelissä älyttömän siisti mesta Svanvikin kaakkoispuolella. Haviksina mm. merikihu, 3 lapasorsaa (joista 1n lähti pesältä), pari kallioilla hyppivää leppälintua ja ainoassa pihlajassa lennellyt hernekerttu. Vastineeksi sattumuksia ja kunnolla, nyt ensin rantauduttiin väärän saaren puolelle ja sille oikeelle kivelle mennessä hajos munien kellutusämpäri - toinen jo tänä kautena! - ja paluumatkalla Heksa otti, liukasteli ja lens aika pahan näköisesti veteen, mutta onneksi pahimpana tappiona oli märät vaatteet. Tämän jälkeen päästiin taas pieneen kopittelun makuun Storsundsharunilla.

Avoluototunnelmia









Ennätystahtia taottu monitorointivaihe lopeteltiin Norra Vindskärenille. Parin ekan asiakkaan jälkeen haettiin Kimin kanssa tuplakoppia kahdesta vierekkäin hautoneesta mammasta, mutta ensimmäisen lähtiessä lentoon mie suoritin sesongin pahimman (toivottavasti) mokan lyömällä rystyn puolelta ohi! "V***u Aki tommoset pitää ottaa kiinni!", eikä Östikään hirveästi kuittailuja säästellyt. Neljäs sesonki menossa ja pitäshän nää osata. Tästä järkytyksestä ei seuraavan haahkan kohdalla toivottu, kun sekin meinasi karata pään jäädessä haavin reunan ulkopuolelle, mutta onneksi sain varmistettua. "No nyt otit hyvän kopin." "No enkä ottanu." Ei perkele, ei näin. Onneksi seuraava vaihe duuneissa jatkuu maanantaina ja viikonloppuna pääsee tuulettamaan päätä Viikkiin. Aseman pihalla jyykytti käenpiika.









15.5.

No niin taas, helvettiläinen. Yleensä nämä tutkimussaarten avauspäivät ovat melkoista sähellystä mutta ei sitä mitään näin pahaa uskaltanut odottaa. Välineiden kasaaminen oli suht kivutonta, mutta tekniset veneongelmat jatkuivat ja kriittisten osien puuttuessa Aronian vene otti "vähän" vettä välipohjaan. Hyvä ettei painunu pohjaan takaisintulomatkalla, takaisin kulkeminen oli melkosta akrbotatiaa. Tämän probleeman takia piti päivän päätteeksi säätää, ensin ajaa vene tiilitehtaan laiturille ja tuoda Heksan autolla sinne traileri, jotta veneestä saa vedet ulos ja tulpan oikeelle paikalleen (tätä operaatiota ei tietenkään voi asemalla suorittaa koska laituri on piiiikkasen matala). Sit iltapäivän aluksi ehdin suorittamaan ensimmäisen kastumiseni, Rovholmeniin rantautuessa lensin ihan komeasti kumoon. Onneks kastu vaan oikea käsi eikä kiikareillekaan käyny pahemmin. Mut ei vanha oikein jaksais tämmöstä. Onneksi saatiin haahkoja kiinni, rapiat 14 lintua lippuihin ja pesinnätkin näyttäis olevan ihan hyvässä vaiheessa! Niijja aamulla heräsin lehtokertun lauluun, sekin laskettavissa plussaksi.







16.5.

Alkusählingin jälkeen rutiineihin pääsee ihan mukavasti kiinni; hyvä meno Rovholmenissa jatkuu ja puolitoistatuntisen aikana kopattiin kuusi naarasta, joista suurin osa lippuihin. Pyynti avattiin myös Furuskärissä, missä meno meni enemmän päiväkävelyn puolelle - ja kävellessä on tietty se vaara että kävelee haahkan ohi. Onneks huomasin tarpeeks ajoissa enkä astunu päälle. Ja saatiin sekin mamma kiinni. Iltapäivästä saatiin hiton iso siivu Skomakarskäriä tehtyä, saaren etelä- ja lounaisosista löytyi useita merikotkien tappamia naaraita ja ryöstettyjä pesiä. Muutoinkin haahkoja alhaisella lukumäärällä, osa ei varmaankaan edes uskalla yrittää pesiä tässä pelon maisemassa. Päivän ehdottomana piristyksenä oli v. 2001 rengastettu haahkanaaras, todellinen Tvärminnen matriarkka, joka ei pesällä turhia hötkyillyt vaan otti käsittelyt aivan rutiinilla. Parin nuoremman mamman kanssa meno meni vähän pomppimiseksi, eivät oikein osanneet päättä mihin päin haavia paeta ja nämä sankarit palloilivat aika pitkäänkin eri suuntaan ennen verkon perukoille päätymistä. Päivän päätteeksi kuitattiin Majasgrund ja pääsin ite ottamaan tosisponden kopin ("Täällä mönkii joku!"). Sit kenttähommien jälkeen Lappvikin koululle aseman sählyvuoroon - parin maalin tekeminen puolesta kentästä tuntui vähän helpommalta kuin haahkojen pyytäminen =) eli kivaa oli!

Tämä haahkaemo harmaantuu arvokkaasti

Myös pesään nypitty untuva on valkoista!

Yllä olevat (c) Heikki Eriksson

17.5.

Kantis is disposable. Tänään Jens hoiti kolmannen haavimiehen hommat ansiokkaasti (otti aamupäivän aikana saman verran koppeja kuin mie tän sesongin aikana yhteensä) ja samoin koulutin seuraavan sukupolven digitointiurakoihin. Joten eip siinä, Rovholmenin, Skallotaholmenin ja Rovholmsgrundetin mammoilla tuli 30 liputettua naarasta täyteen. Ja Rovholmsgrundetilla oli vastakuoriutuneita haahkanpoikasia! Seuraavan päivän osalta todettiin, että eihän mua täällä oikeastaan tarvita (tai pikemminkin nyt kannattaa joustaa kun kerran pystyy joustamaan ja väkeä on), joten kantis kuittasi kevään 2017 haahkapyynnit ja läks kotio. Kiitos tsempeistä ja tsemppiä pyynteihin!