28.8.2013

BATUMIIN!!


http://www.batumiraptorcount.org/sites/all/themes/marinelli/img/Logo_BatumiRaptorCount.png





Suomen kesä on karvanaaman osalta takana, edessä lintusyksy. Batumin retki syksyllä 2012 oli sen verran mieleenpainuva ja opettavainen kokemus, että moinen vaatii revanssia. Ajankohta vähän pitempi ja aikaisempi (31.8.-1.10), joten tiedossa on toivottavasti mehiläishaukkojen ja niittysuohaukkojen massamuutot syyskuun alussa sekä sitä viime reissulta tutumpaa settiä, joskin kotkat saattavat jäädä hieman paitsioon. Kaikkea ei voi saada, ainakaan tällä kertaa. Ja aivan turha miettiä koittaako petrata Symbioosin vuodariskabassa bongaamalla samoja pikkurareja mitä kaikki muutkin näkee, vai viettääkö muuttosesongin oikealla lintupaikalla =) lokakuussa kuullaan! Ja muuton etenemistä voi seurata jälleen tästä linkistä:

http://www.batumiraptorcount.org/projects/raptor-count/latest-count


"So cease every night
every waking hour
breathe every moment"


 

Halias 24.-27.8. – syysmuutto käyntiin







Jurmon rehkimisen ja sekoilun jälkeen oli hyvä lähteä Haliakselle hetkeksi rentoutumaan. Alun perin piti saapua asemalle jo to 23.8., mutta palaverit loppuvuoden ulkomaanreissuista pitivät karvanaaman Helsingissä. Miehittäjät rokottivat poissaolijaa kivoilla muuttosummilla (käpytikat, hakit, pedot jne), mutta rareja eivät onneksi iskeneet pöytään. Saapuminen asemalle pe 23.8. klo 21, paikalla Aatu, Aleksi Mikola, Ossi Tahvonen ja Jarmo Ruoho.


LA 24.8.

Jumankekka kun osui viikonloppuretken ajoitus kohdalleen. Ulkotakkia ei olisi missään vaiheessa tarvinnut, meri enimmäkseen tyyni, aurinkoa saatiin taivaan täydeltä koko päivän, ylätorsolle vähän pohjarusketusta Batumia varten ja lintujakin näkyi aika kivasti.

Pojat enteilivät kovaa lintupäivää perjantaille, joten bunkkerille kannatti kavuta puoli tuntia ennen vakion alkua. Päivän päätähti selvisi jo ennen aamukuutta, kun bunkkerin oli ohittanut parisenkymmentä varpushaukkaa. ”Tänäänkö on SE päivä”, bunkkerilla tuumailtiin syystäkin, mutta eihän se syksyn eka nisaripiikki mennyt ihan ennusteiden mukaan. Vakion parin ekan tunnin jälkeen pikkupetojen muutto hiipui, mutta puolenpäivän jälkeen saatiin uusi pulssi, kun klo 13-14 kirjasimme 215 muuttanutta varpushaukkaa. Aamun jälkeen muutto kulki jossain hemmetin korkealla zeniitissä, jopa useiden kymmenien lintujen parvissa, mutta pahaa sinitaivaan tihrustamista se silti oli. Ja näiden kavereiden pitäisi muuttaa niemen suuntaisesti puidenlatvoja hipoen… Varpushaukkojen välisumma laskettiin pariinkin otteeseen, mutta kahdentoista tunnin staijin jälkeen homman sai lopettaa hyvillä mielin. Ja sen kaksitoistatuntisen aikana laskimme yhteensä 833 muuttavaa varpushaukkaa, ehdottomasti lajin top5-muuttoja Haliaksella. Jake kertoi pultanneensa 31 varpushaukkaa päivän aikana, henk.kohta päiväenkka asemakonkarilta, kovaa kamaa =)

Nisarien myötä myös tuulihaukkojen (30m 4p) ja ruskosuohaukkojen (21m) muutto oli reipasta, meni siinä sivussa myös sinisuohaukka, pari ampuhaukkaa, 7 nuolihaukkaa, 4 sääkseä ja 13 hiirihaukkaa. Öömapin osasto rikastui taas, kun paria aamuvarhaisella muuttanutta isoa petolintua ei saatu naulattua loppuun asti, ja keskipäivällä Aleksi spottasi plusmiikasta länteen painelleen ilmeisen naaras-punajalkahaukan. Mustaa siiven takareunaa ja vaaleaa päätä ei vaan näkynyt.

Petojen lisäksi bunkkerilla ynnäiltiin käpytikkoja ja merimetsoja. Sensaatiomainen tikkavaellus on näkynyt erityisesti Pohjanmaan ja sisämaan hurjissa muuttosummissa, mutta vaelluslinnuista tuttu Halias on jäänyt tästä ilmiöstä pahasti paitsioon. Käpytikkoja ”vain” 124m, niistäkin suurin osa idän puolelta Russarön linjaa seuraten. Merimetsot ovat myös yksi Haliaksen ”bravuureista”, muutolle ynnäiltiin 1957 mustaa viikinkiä niemen ympärille pörränneen 700 merimetson lisäksi.

Pikkulintupuolellakin riittää nähtävää, kun metsäkirvisten ja keltavästäräkkien päämuutto on ollut hyvässä käynnissä. Molempien lajien lentoääniä kuului jatkuvalla syötöllä niemen päältä ja pikkulintumuuton seuraaminen meni karvanaamalta taas vähän kertaamiseksi. Lomakkeelle kirjattiin 352 metsäkirvistä ja 342 keltavästäräkkiä. Päivää piristivät myös 4 käkeä, 2 lapinkirvistä, 14 pähkinähakkia (vuodari#245), 3 kirjosiipikäpylintua ja bunkkerin vieressä rätissyt pikkusieppo. Aika pirun upea elokuinen lintupäivä!

Jakella on riittänyt kiirettä varpushaukkojen kanssa:







SU 25.8.

Vielä lämpimämpi ja tyynempi päivä kuin eilen. Päivän ennuste selvisi jälleen aamun ensi tunteina, kun vakiolla ei meinannut tulla kiire missään vaiheessa. Liekö ensimmäinen muuttopajatso tyhjentynyt parin edellisen päivän aikana, vai tarvittaisko lintujen liikkumiseen vähän huonompia säitä.

Ei tämä huono päivä kuitenkaan ollut. Varpushaukat petrasivat iltapäivästä, lomakkeelle 275m nisaria. Vielä karumpaa laskettavaa kuin eilen, pilvetön taivas ei auttanut lintujen löytämistä saati nuotittamista. Iltapäivästä tuuli kääntyi vähän mereisemmäksi ja varpushaukkoja lappasi mereltä takaisin niemeen ja niemeltä koilliseen.

Melkosena pommina pamahti myös vakion ekalla jaksolla länteen painellut 15 silkkiuikun parvi – ja parven keskellä painellut kaakkuri! Tehokas aamuherätys, tuollaisia parvia ja parvikokoonpanoja harvemmin näkee. Parasta havainnossa lienee se, että siinä meni silkkiuikun syysmuuttoennätys Haliaksella kerralla poikki! =)

Aamusta meri oli rasvatyyni ulapalle asti ja Hangon haahkat helposti laskettavissa; Aleksi hikoili kolme varttia ja ynnäili merialueilta 6800 paikallista haahkaa. Olihan niitä etelä- ja länsipuolen massoja hauska katsella itsekin pikkulintumuuton ynnäilyn ohella, suurin osa haahkoista katosi näkyvistä heti, kun pienikin tuulenvire toi eloa meren pintaan.

Muutoin muutto oli hieman vaisumpaa; merimetsoja 684m 500p, ruskiksia 4m, tinnuja 9m 3p, subareita 4m 3p ja hakkeja 3m. Mukavasti metsäkirvisiä 533m, lähinnä sen takia eilistä parempi luku kun pl-muuttoa seurattiin vähän systemaattisemmin.


MA 26.8.


Sitä samaa, sitä samaa. Aamun kohokohtia oli yhteensä 1400 merimetson aamulento niemenkärjen ohi. Siinä olis kalastajat kauhuissaan kuin tuollaisien teurastajien menoa seuraisivat =) petolintumuutto oli lajistollisesti eilistä pirteämpää, vaikka varpushaukkoja kirjattiin enää 188 m ja iltapäivästä nisareiden muutto oli helvetin sekavaa. Dick Forsmania löyhästi lainatakseni; ”Kun katto tonne Hangon päälle, niin sinne tuli nisareita mereltä ja niemeltä. Sieltä meni lintua koilliseen, ja sitten sieltä Bromarvin suunnalta tuli lintuja tänne niemeen.” Kehää kiertäviä varpushaukkoja!

Isompia petoja oli kuitenkin enemmän liikenteessä; sääksiä kirjattiin 6m, hiirihaukkoja 10m ja ruskosuohaukkoja 8m. Tuulihaukkojakin nähtiin 12m. Hauskaahan siellä bunkkerilla oli tapittaa ja jauhaa schaibaa muiden miehittäjien ja vierailevan päiväretkeläisen kanssa, kun siitä muusta mukavasta vastasivat 20 pähkinähakkia, 2 lapinkirvistä sekä nokkavarpunen. Batumin petohuumaa varten alkaa olemaan hyvä pohjarusketuskin kasassa.


22.8.2013

Symbioosi goes Jurmo!!

Kuva: Mikko Tiusanen

Ei elokuuta ilman Jurmon retkeä. Kolmatta vuotta Symbioosin retkivastaavana ajattelin vielä kantaa vähäisiä korsiani kekoon tämän järjestön toiminnassa.

16.-20.8. järjestetylle retkelle lähti yhteensä 14 henkeä, kiitokset asemanhoitaja Kylänpäälle mahdollisuudesta majoittaa muutama retkeläinen telttoihin aseman pihaan. Mitä nyt menomatkalla puolet porukasta jäivät jonottamaan Paraisten ja Nauvon välistä lossia, eivät ehtineet Eivorin kyytiin ajoissa ja saapuivat saareen vasta seuraavana päivänä =) perjantain iltalautalla ei valoisaa aikaa saareen juuri jäänyt, joten retkeily alkoi kokonaisvaltaisesti vasta lähtöpäivän jälkeen. Ehdittiin siinä silti jokunen annos sendarille uhraamaan, toivottavasti ylijumala kuulee pyyntömme eikä reissu mene pelkäksi Madagascarin lajiston opetteluksi. Lisäksi reissulle oli Kilpisjärveltä lähdön ja Koskelassa valvomisen jälkeen hyvät univelkapohjat. Ja kuinka sitten kävikään...


17.8.

Oi Jurmo, missä on silmiä häikäisevä aurinko? Karrelle palanut otsanahka? Nestehukka? Lintutyhjiö? Tilalla yli 10 m/s puhaltava etelätuuli sekä lähes jatkuva sade. Berlebach tärisee ja miehistö kastuu, oli sitä sadevaatteet mukana tai ei.

Jo aamuvakiolla näkyy hyvää kahlaajaliikehdintää; vuodarit paukkuu tundrakurmitsasta (a14 m, #237) ja isosirristä (a7m, #238).  Vakiolla menee myös pari tylliparvea, kapustarintoja ja suosirrejä. Hyvä kun aikaisemmilla reissuilla on nähnyt edes sen yhden kahluriparven per vakio.

Kaksituntisen staijin jälkeen asemalle haukkaamaan välipalaa. Männikön hysykyttäys tuottaa ihan kivasti perushysyjä, Tuomas ja Olli hoksaavat männiköstä myös kirjosiipikäpylinnun. Länsireitille suuntaamme Sörgenin kautta, lenkki tuottaa parin merikihun lisäksi komeita meritatarkasvustoja. Länsireitin laskenta menee vähän hapuillen, kahlaajia reitin varrella niukemmanpuoleisesti. Liekö kaikki Heinäsaaren särkillä, kun ei järveltäkään parempia sirrejä irtoa. Punakuiri kuitenkin, tosin tästä epelistä irtosi vuodenpinna Viikin retkellä pari päivää sitten.

Oman mausteensa tälle päivälle antoi saariskaba Haliaksen kanssa. Tuulisella säällä hysykomppaus tuntuu jäävän vähän puolivillaiseksi, reitillä Sörgen-Etelälahti-järvi ei Jurmon karpaaseja (yeah right) kahlaajilla juuri hemmoteltu, ja viimeisen niitin tappiomielialaan löi Haliakselta ilmoitettu campestris...

Suuntana länsireitti. Kuva: Mikko Tiusanen


Nooh, pohjalta kun ei enää syvemmälle pääse, niin ornin pitää luottaa korkeimpiin voimin, pudotuskeliin sekä Heinäsaareen.  Kesää saaressa viettävä sepelhanhi (#239) löytyi Moringharun tyveltä. Jo Haahkasaaren rannoilta löytyy suosirrien ja tyllien joukosta hyvä lössi kuovisirrejä (#240). Ja sieltä Heinäsaaren särkältä löytyy tutunlainen kahlaajahärdelli. Samalta suunnalta temmotaan ensimmäiset paikalliset isosirrit, tundrakurmitsoja viheltelee vähän siellä täällä.

Koska sitä ensimmäistä kovempaa kahlaajaa ei jähistyksen ensimmäisellä puoliskolla havaittu, Tuomas kaivaa repustaan rommipullon ("mä nyt aattelin säästä tätä juhlahuikaksi mutta otetaan nyt vähän ennakkoon"). Pullo kiertää ja seuraavalla tähystyskierroksella sieltä sitten löytyy se pulmussirri! Sendari taisi arvostaa Tuomaksen elettä =) kärsivällisellä, vajaan tunnin jähitykseltä särkältä löytyy kokonaisuudessaan 3 pulmussirriä (#241) sekä pikkusirri (#242). Ohilennon pamauttanut karikukko oli myös ihan kiva veto, joskin oisi saanut jäädä koko porukan näytille. Hyvä sessio!

Paluumatkalla tuumasin, notta kierretääs järvi tällä kertaa eteläpuolelta ja kompataan se heinäkurppa lentoon. Vähän väsynyt ajatushan se oli eikä oma kulkurata hirveästi suoraviivaisesta poikennut. Tovi meni ilman linnun lintua, mutta ehtiessämme järven kulmalta n. 30 m eteenpäin se peevelin MEDIAKURPPA lähti kuin lähtikin sieltä heinikosta lentoon! Vuodari #243 aika autenttisesti listoille, ja mikä tärkeintä, kurppa näkyi helkkarin hyvin.

 Länsireitiltä kotiudutta ei kauaa ehtinyt happea ehtinyt vetää, kun piti lähteä maitokärryjen kanssa satamaan vastaanottamaan niitä laivasta myöhästyneitä. Mää yritin vinoilla, mutta ne vinoili väsyneelle pahemmin takaisin =)

Kahlaajameno oli pudotuskelien ansiosta ekana päivänä oikein pirteää. Sirrejä nähtiin seuraavasti: isosirri 7m 16p, pulmussirri 3p, pikkusirri 1p, kuovisirri 9p, suosirri 3m 101p. Ja olihan niitä muitakin: tylli 10m 107p, kapustarinta 5m 15p, tundrakurmitsa 14m 18p, suokukko 67p, taivaanvuohi 9p, punakuiri 2p, pikkukuovi 2p, kuovi 49p, mustaviklo 11p, punajalkaviklo 7p, valkoviklo 4p, liro 20p, rantasipi 5p ja karikukko 2p. Tähän vielä jo mainitut extralajit sekä 5 jouhi- ja 16 lapasorsaa, 3 merikihua, 450 merimetsoa, 2 räyskää, 229 keltavästäräkkiä, 8 hernekerttua, 14 pensaskerttua ja 5 pikkulepinkäistä. Saaripinnaskaba hävittiin luvuin 79-85. Tappion kunniaksi saunottiin.


Porukka koolla. Kuva: Mikko Tiusanen

18.8.

Tuulta edelleen etelästä 10m/s, kuitenkin kuivempaa kuin eilen. Säätyypin muuttuminen maallikko/dudeystävällisemmäksi näkyi heti kahlaajamäärissä; rantalintuosaston parhaimpia olivat 3 pikkusirriä, punakuireja 12m 4p, tundrakurmitsa 11m 8p, suokukko 105p, taivaanvuohi 31p, ja karikukko 3p. Pulmussirrejä ei Heinäsaaressa ei enää havaittu. Kahlaajariuttaa töllöttäessä hälytyskellot soivat, kun jännän näköinen sorsalintu viipotti ohi ja sukelsi lapasorsien joukkoon. Huolestuneet mumelletut fraasit ("mitä helvettiä...", "mikä helvetti tonne meni..." "mikä ihme toi oikein on") muutama juoksuaskel sekä lintukirjan huolestuneen näköinen plärääminen aiheuttivat pientä levottomuutta muussa porukassa =) ja lintu tietenkin osoittautui nuoreksi lapasotkaksi. Tutun lajin havaitseminen oudossa paikassa ja/tai outoon ajankohtaan on aina opettavaista - tai puhdasta torspoilua.

Saaren länsiosien kierroksen jälkeen keräilin hieman voimia ja lähdin kirjokerttujahtiin Grundvikharunille. Lepinkäiset ja hernekertut olivat vielä melko helposti löydettävissä, kivana yllärinä myös Jurmon männyn raunioilta lähteneet 5 teertä. Kirjokerttua tosin sai hakea toista tuntia ja tietenkin sitä rätinää kuului sieltä viimeisistä puskista ennen itäreitin päätepistettä. #244!!

Muista mukavista vastasivat Heinäsaaressa riehunut kanahaukka, 4 tuulihaukkaa, hernekerttu 18p, pensaskerttu 21p, harmaasieppo 41p, pikkulepinkäinen 16p sekä aseman pihasta havaitut 2 punavarpusta, nokkavarpunen sekä kirjosiipikäpylintu. Mainittakoon myös Länsiriutan kärjestä löytynyt kuollut harmaahylje. Death rides this night!!

Illan päätteeksi juhlimme Tuomaksen synttäreitä ja karvanaaman silmät punottivat pahemmin kuin otsanahka. Ai miten niin univelkainen olo?


Kimppaposeeraukset raadon kanssa. Kuva: Mikko Tiusanen

Heinäsaaren kahlaajahärdellin ihmettelyä. Kuva: Mikko Tiusanen


Korkki sanoo "narsk" ja siit se lähtee. Kuva: Mikko Tiusanen


19.8.

Rakas blogi. Tänään sadetta siunaantui vain aamuvakiolla, jota jaksoivat ansiokkaasti staijata noin neljäsosa osallistujista. Krapulasta kärsiviä aamuvirkkuja siunattiin ampuhaukalla sekä peltosirkulla. Loppupäivän aurinko porotti (pun intended) ja lännen kahlaajapajatso tarjosi komppaajille 3 pikkusirriä, lapinsirrin ja karikukon. Oma kuriositeettinsa oli myös lähes täysin talvipukuinen suosirri. Idässä remunneilla symbionteilla kävi parempi onni kvaliteettien kanssa, kirjokerttu ed p ja löytyi sieltä rantaruovikoista myös reissun toinen heinäkurppa.

Muusta päivän aikana nähdyistä sälöistä ja silpuista erottuivat 20 lapasorsaa, 5 merikihua, 6 selkälokkia, 21 tervapääskyä, käenpiika, männikössä edelleen tööttäilevä kirjoloxia summuuta peruskivaa Jurmontirppaa.

Länsiriutalta löytynyt kuollut hylje menetti tänään päänsä sekä muitakin kriittisiä ruumiinosia - ja fossiilisymbiontit onnitteli =) Viimeisen kokonaisen retkipäivän kunniaksi saunoimme ja tyhjensimme retken liköörivarastoja. Hyvin tyhjeni.


Uusitalo havittelee lisää lisukkeita joulupöytään.

Kati ja Hallituskuva (pun inteded).

20.8.

Lähtöpäivä ja nyt se tuulikin viimein tyyntyi. Vakiolla muutti huikeat 11 käpytikkaa, melko jännän näköistä menoa kun mereltä saapuu saareen uutta Dendrocoposta toiseensa perään. Pilkkasiivilläkin jotain outoa liikehdintää, 18m ja 29 p. Lieneekö pesinnät menneet päin hemmettiä, kun nuoria sorsalintuja, kihuja ja tiiroja ei ole juuri näkynyt.

Aamupäivästä siivosimme aseman kuntoon ja osa porukasta painui vielä länteen retkeilemään. Järvi eikä Heinäsaari tarjonnut enää mitään uutta tälle reissulle, laiva lähti ajallaan klo 14, kaikki ehtivät mukaan eikä lähtöä väsymystason takia enää ehtinyt suremaan.

Paluumatkakaan ei nyt mennyt ihan nappiin. Voimia säästelläkseni hyppäsin Katin autoon ja Katin piti kävästä hoitamassa lepakkolinjalaskenta Salossa. Kamojen kanssa satamasta "kotiovelle" eikä Katinkaan tarvitsisi erikseen ajaa Kirkkonummelta Saloon sitä linjaa tekemään. Paperilta katsottuna hyviä ratkaisuja. Mutta kun lepakkolaskentaan lähdön sijaan jään istumaan järven rantaan kuutamoa ja vesisiippoja ihailemaan, paleltumaan ja Insomniumia fiilistelemään, Helsingissä pääsee petiin vasta aamukahdelta ja tällä välillä sain nukuttua ehkä yhteensä puoli tuntia, niin aika karmeessa psykoosissa sitä loppureissusta oltiin.

Psykoosista toivottuani pystyin taas tätäkin rapsaa kirjoittamaan. Symbioosi ry kiittää ja kumartaa sendaria, Jurmoa ja TLY:tä: tämä on upea saari, missä kelpaa kulkea kerta toisensa jälkeen ja asemalla upeat puitteet, kiitokset heille jotka jaksavat painaa duunia aseman toiminnan ja viihtyvyystason eteen. Kiitokset myös retkeläisille (Kaisa, Mats, Joni O, Kati, Joni U, Olli, Suski, Eppu, Ninni, Mikko T, Niko B, Tuomas L ja Lauri T), kyllä tätä kannatti järjestää kun lähtijöitä riitti ja uusia jurmonkävijöitä on tiedossa.

"Itsestään pellen tekeminen on taitolaji." Retardilla nuppi hajoo. Kuva: Mikko Tiusanen

Kuva: Mikko Tiusanen

13.8.2013

... ja etelään


Vinkki: kuvien katselu katselu kannattaa aloittaa soundtrackin kellottaessa kohtaa 1:36 ;)

SOUNDTRACK



13.8.2013 se päättyy, kolmatta kertaa. Kuvien ja kiitosten lisäksi en tarkempaa synteesiä tähän lado, sillä en pystyisi millään järkevällä tavalla kertomaan sitä tiiviimmin, mitä tuolla ei olisi aikaisemmin kerrottu.

Kiitokset kaikille niille, joiden kanssa on ollut kunnia kanssakäydä kesän mittaan. Antero, Oula, Pirjo, Kalevi ja muu aseman henkilökunta; kämppäkaverit Kalle ja Aura; Suba2013; Miska Luodon orjaporukka; asemalla ja tunturissa piipahtaneet ystävät. Takana on jälleen unohtumaton kesä, jonka tunnelmat ovat toivottavasti tallentuneet onnistuneesti tähän blogiin. Näitä päiviä on hyvä muistella tulevan talven pimeinä hetkinä.

Vaan sitä ennen on vielä paljon nähtävää. Eteenpäin päästäkseen on jostain luovuttava, jotta pystyy taas kokemaan jotain uutta, näkemään maailmasta muitakin kuin pohjoisia puolia.

” Mieshän ei tiedä mitä suru on, ennen kuin on kerran jättänyt Kilpisjärven taakseen.”
-Joel Jalkanen

Eikä mies tiedä mitä lohtu on, ennen kuin astuu elokuiselle Jurmon saarelle.










Kuva: Kukka Kyrö





12.8.2013

Kesän loppua...

SOUNDTRACK







Heinäkuu kääntyy elokuuksi aina yhtä varkain. Yöt pimenevät, koivikossa ja paljakalla näkyy ruskan merkkejä. Osa loppukesän kukistakin on ohikukkinut jo aikaa sitten, koivikossa kuuluu nuorten pajulintujen syyslaulua ja Tiira kertoo keräkurmitsojen lähteneen muutolle.

Heinä-elokuun puolella karvanaaman työsarka on muodostunut kesällä kerätyn datan tallentamisesta tutun protokollan mukaisesti. Pesintöjen talletus paperilomakkeille ja exceliin, pesintöjen yhteenvetojen kokoamista, rengastustietojen kasaaminen ja lähettäminenjne. Siinä sivussa on valmistunut myös lausunto Käsivarren erämaa-alueen linnustoarvoista kansallispuistohankkeen tueksi, pari pienimuotoista raporttia sekä synteesi kesän lintuhavainnoista.

Havaintopäiväkirjojen työstäminen ja puhtaaksi kirjoittaminen on laahannut pahasti jäljessä viime syksystä alkaen, tällä projektilla on saanut tekemistä vapaa-ajalle huonojen säiden aikana. Aika on kulunut myös järjestöhommien parissa; kevään projektien viimeistelyssä sekä ensi syksyn hommien aikatauluttamisessa.

Maastopuolella viimeisistä töistä vastasivat viimeisten uusintojen putsaukset sekä perinteinen rautujen nuottauskeikka Leenalammella. Sitä ei koskaan tahdo muistaa, kuinka hankalaa kivisen tunturilammen nuottaaminen onkaan, vaikka sitä saalista onneksi saatiin riittävästi. Ja olihan sekin kokemus kuskata pahvilaatikkoon säilöttyä nuottaa maitokärryillä vanhaa saksalaistietä pitkin.


Järvisen kalansaalis.

Sinirinnoilla pyyhki hyvin, nuoria lintuja on maastossa paljon.



Komennuksen lopulle on jokunen lintuhaviskin osunut. Käpytikkavaellus on yltänyt Yliperälle asti, heinä-elokuun vaihteessa Kilpiksen ympäristöstä on löytynyt ainakin 5 eri käpytikkaa. Oikeasti kova laji täällä päin maailmaa. Melko päräyttäviä olivat myös Eurolan ohittaneet 4 pulua. Jaska paheksuikin mullistavaa havaintoa hallusinaationa - "sä olet ollut siellä liian pitkään", kai mie oonkin jos pulun nähdessään meinaa pudota tuolilta =)
­­­­
11.8. tein kesän viimeisen päiväretken tunturiin. Aurinko porotti (pun intended) eikä tuuli hirveästi naamaa hivellyt. Seurana alkukesästä Interact-ryhmässä työskennellyt Elisa. Tehokas reissu lajien ja kulkemisen puolesta; Korkea-Jehkasin etelärinteeltä komppasimme 14 keräkurmitsan parven, Iso-Jehkasin länsipuolelta 13 kiirunaa (naaraan ja seitsemän maastopoikasen sekä naaraan ja neljän maastopoikasen kokoonpanot, kiirunoilla näyttäis menevän hyvin), Saanan etelärinteeltä puolestaan pulmusen ja tuulihaukan. Ikävä tulee näitä maisemia.

Myös Kilpisjärven kuninkaalliset jättivät karvanaamalle eräänlaiset jäähyväiset, kun Elisan kanssa katselimme kolmea kisailevaa muuttohaukkaa. Niiden myötä täältä voi lähteä sielu tyynenä, levollisin mielin =)

10.8.2013

Norjan ja Pallaksen rönsyilyt

SOUNDTRACK


Edellisten kesien tapaan viikottaiset pistot Skibotnin puolelle ovat tuoneet vaihtelua Kilpisjärven komennukselle. Ei sillä että valittamisen tarvetta olisi =) vuononrannalla eteläisempien ja merellisempien lintujen ihmettely on ollut ihan virkistävää, vaikka sitä "Skibotnin raria " ei tälle kesälle siunaantunutkaan.


Kesän parhaista paloista vastaavat ristisorsat, mustakurkku-uikku, pari harmaahaikaraa, pönttölinjojen liepeille pesinyt kanahaukka (pesästä lähtenyt nuorukainen pyöri näytillä ja huusi riivatusti 25.7.), punakuirit, pikkulokit, Skibotnin jokisuistolla parina päivinä viihtynyt tunturikihu. Pikkukivoja nyt ei joka reissulla näy, mutta mereisiä vesilintuja, kihuja ja kahlaajia näkee aina, usein mukavia määriä ja vähän lähempääkin.

Aitoja merilintuja on Skibotnissa näkynyt tutun ailahtelevasti. Joillain kierroksilla ei näy kajavan kajavaa, mutta vakioreitin kiertäminen kannattaa kerrasta toiseen. 11.7. laskin Larsbergetin tasanteelta (muutama kilometrin Skibotnista pohjoiseen) 580 lunnia!






Pariin otteeseen olen päässyt pitemmällekin. 15.7. Kalle halusi lähteä märkäpuvun kanssa läträämään Spåkeneesiin. Mikäs siinä, mä lähden kiskomaan kaverille märkäukua päälle ja staijaamaan merelle.

Spåkenesissä etsimme Kallelle sopivan kalastusrannan, jonkinlaisen uuden lomakylän liepeieltä. Enhän mä malta olla staijaamattta ennen kuin mies saadaan veteen kampeloiden perään. Spåkenes on vielä kaukana ulkomerestä, joskin usein täällä näkee hieman enemmän merilintuja kuin Skibotnissa tai Uddenissa. Vaan nyt oli lintua liikkellä enemmän kuin koskaan olen näin sisällä nähnyt. Lähimpiä meressä kelluvia lunneja oli helppo spottailla Kallellekin ja aivan sama minne päin näiltä jalansijoilta katsoi, niin aina jossain näkyi pintaa pitkin viipottavia lunniparvia tai meressä kelluvia ruokkilintuja. Tunnelma on muutenkin melko uskomaton; meri on rasvatyyni, vuorenhuippuja peittävät tasaisen ohut pilvimassa ja vuonon suun horisontti on aivan sumussa.

Kalle viihtyy meressä tovin ja massojen laskemiselle (tai valistuneelle arpomiselle) jää hyvin aikaa. Välillä vilkuilen laskuveden paljastamalle vuorovesirannalle, kahlaajapuoli jää odotettua niukemmaksi. 12 punakuiria, kolme pikkukuovia, vain kolmisenkymmentä meriharakkaa eikä puhettakaan pienemmistä kahlaajista. Ruokokerttunen laulaa rannan pajukossa. Silti on turha edes valittaa, kajavaparvien ja merikihujen naukuessa niin että vuono raikaa, orniminen tuntuu
sietämättömän nautinnolliselta.

Vaikka vain murto-osa lähimmän, hankalasti saavutettavan lintukolonian massoista tällaisena päivänä näyttäytyykin, Spåkenesin lintupaljous oli nautinnollista ynnäillä ja ihailla:
Lunni 580p
Ruokki 230p
Etelänkiisla 80p
Lunni/ruokki/kiisla n.700p (suomeksi siis määrittämättömät ruokkilinnut)
Pikkukajava 900p
Merikihu 8p (5t, 3v)
Larus sp. 600p (kala-, harmaa- ja merilokkien massat, lähinnä vuorovesirannalla)


Noin kolmen tuhannen lintuyksilön joukosta löytyi ne pari kvaliteettiakin. 2kv-isolokki löytyi jo ensimmäisellä ruokkilintujen laskentakierroksella. Vielä kovempi pommi, vai sanoisiko sitä hävittäjäksi, lensi estradille samalla kun Kalle kiipesi ylös merestä. "Mikäs tossa lentää?" Kohti tulee kihu, syvin siiveniskuin, vatsakkaalla vartalolla ja Kilpisjärvelle asti paistavilla siipilaikuilla. "Ei jumalauta... ISOKIHU!!" Heikkilän Tuomas joskus levitteli tornihuhuja lajin pesinnästä Lyngenin Nord-Fugleöyalla, mutta ei tämä monsteri aikaisemmin ole meikäläisen näkökenttään eksynyt. Ja siinä se nyt tulee! Rantaa myöten ja aivan vierestä paineleva merten peregrinaattori pölläyttää mennessään puolet vuonon linnuista ilmaan! Merilokkienkin on syytä pelätä tätä kaveria. Huh!

Kallelle reissu ei kuitenkaan ollut yhtä antoisa, edellisinä päivinä pauhannut tuuli on sotkenut vuorovesirannan veden niin sakeaksi, ettei näkyvyys riittänyt juuri missään kampeloiden harpuunoimiseen. Spåkenesistä siirrymme Birtavarreen vuonon pohjukkaan, ja täällä näkee nostaa kampelaa vedestä. Vuonon pohjan linnut on äkkiä tarkastettu, vaan kelpaa sitä mennä maate vuonon rannalle ja torkkua raikkaassa meri-ilmassa.




Heinäkuun lopussa Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon suunnattu reissu oli sitten se oma lukunsa. Metsähallituksella Kylästä Kylään -hankkeen opaskoulutuksesta vastaava Paa Hellstedt pyysi vetämään koulutettaville linturetkeä ja ajankohdaksi sovittiin heinäkuun loppu. Aseman kanssa sovittiin talon auton käytöstä ja suoritin yksinäisen moottorimarssin Pallakselle perjantaina 26.7. Tunturikoivikko vaihtui hiljalleen mänty- ja kuusimetsiksi, Käsivarren tyven profiililtaan tasainen maisema jälleen kumpuilevammaksi kansallispuiston lähettyvillä.

Paa pitää idyllistä majaansa Pallasjärven rannalla Metsähallituksen toimipisteellä. Perillä noin klo 18.30 ja pienen evästauon jälkeen lähdemme Paan ja nuoren lapinkoiran kanssa - minnekäs muualle kuin - linturetkelle! Kaivoin Tiirasta virtavästäräkkipaikan, joka sijaitsee Muonion Äkäsjärven eteläpäädyssä. Äkäsmyllyltä ei lintua pienen tovin jälkeen irtoa, onneksi intoa riittää ylävirran komppaamiseen. "Kyllä se täältä löydetään", Paa kannustaa ja painaa halkopinoa (Berlebachia) roudaavan karvanaaman rinnalla pitkin ryteikköä. Hienoa kun intoa riittää!

Ylempänä joen varrella olen kuulevinani virtaväinön ääntelyä, lintua ei vaan saada näkyviin. Seuraava tapaus ei jää määrittämättä, kun kovin tsik-sirkulta kuulostava kähmyilijä jossain välissä näyttäytyykin ja taittuu pohjansirkuksi. Umpisponde ja vähän yllättäväkin havis, vuodari#233! Saavumme Äkäsjärven eteläpäätyyn, joen poikki meneville pitkospuille. Ihan hyvän näköinen västäräkki- ja rantasipihärdelli ja pitkosten lintuja katsellaan useamman pusikon takaa. Minä perkele menen jättämään putkeni puolikkaan kivenheiton päähän seuraavasta siirtymästä, ja sitten se retken kohde löytyykin siitä pitkoksilta. "Hei, tuossa se virtavästäräkki nyt on!" Erottuu jo profiililtaan muista linnuista, jos tavavästäräkki mielletään pitkäpyrstöiseksi linnuksi, niin virtavästäräkillä vasta pyrstöä riittääkin! Naaras ei ole pään kuvioiltaan aivan yhtä korea kuin koiras, mutta kellertävä alaperä, mustat siivet sekä selvä silmäkulmajuova muine kaulan kuvioineen riittävät koreaan vaikutelmaan. Upea lintu, upea havis ja riittävästi työvoiton makua tässäkin vuodenpinnassa (#234).










Pallasjärvellä Paa tarjoaa pakastepitsat, lyhyen suunnittelupalaverin huomiselle retkelle sekä saunan. Ja peevelin hyvät löylyt siitä MH:n toimipisteen puusaunasta irtoaakin, hatunnoston arvoinen lämmitys. Nukkumaan päästään vasta joskus yhden aikoihin ja unet jäävät kolmeen tuntiin. Veri vetää aamuretkelle luppokuusikkoon ja Tiirasta pohjustetun mahdollisen eliksen perään…

Aamuviideltä suuntaamme Paan ja lapinkoira Raksun kanssa Pallasjärven ja Pallashotellin väliselle retkeilyreitille. Upeita saniaislehtoja, karua männikköä ja ikivanhaa luppokuusikkoa, Metsä-Lapin idylliä. Linnut eivät juuri laula, pari syyslaulua virittelevää pajulintua ja pynakylkirastasta, vaan ei se Tarsigerin kaivamista estä, saattaa vaan vaikeuttaa…
Patikoinnin alkutaipaleella saamme kivan vastaanoton kuuden lapintiaisen parvelta sekä koiras-pohjantikalta. Maineensa mukaisesti Picoides päästää aivan muutaman metrin päähän. Onneksi on vähän oksia edessä ja huono valo, telelinssin jättäminen Kilpisjärvelle ei harmita niin paljoa. Olenko mie laiskistumassa? Hällä väliä, kun pari kuukkeliakin intoutuu naukumaan (vuodari#235)

Sopivia traksutuksia ja vihellyksiä kuulostellaan jo hyvissä ajoin ennen pyrstöpaikkaa. Polun kulkiessa aivan Pallastunturien rinteellä Paa vinkkaa, notta mikäs ääni tuolta kuuluu. Ihan lupaava ääni, vastaan ja aloitan komppaamisen. Lintu, mikälie olikaan, ei ihan niin tiiviisti ääntele että paikallistaminen olisi helppoa, joten tämä mysteeri jää ratkaisematta. Paa jättää karvanaaman komppaamaan ja lähtee takaisin Pallasjärvelle, hakemaan yhtä linturetkeläistä hotellille.

Jatkan omin nokkineni vajaat sata metriä eteenpäin ja sitten tapahtuu. Kuusikosta, polun eteläpuolelta, kantautuu leppälinnun kaltainen, mutta lyhyempi, nopeampi ja kirkkaampi säe. SINIPYRSTÖ! Vähän jää epäuskoinen fiilis. Jämähdän niille jalansijoille ja koitan kuulostella lisää ääniä. Komppaan äänen suuntaan ja sama laulun säe kantautuu uudelleen, mutta etäämmältä. Varmistus, JES! Suomenpinna #290 ja vuodari #236. Vaan listaamisesta viis, tässä vaiheessa harrastajauraa löytyy edelleen uusia löytöjä, elämyksiä ja uudenlaisten tunnelmien kokemista.

Enempää aikaa ei pyrstön komppaamisen juuri ole, sillä aikataulu käskyttää painumaan hotellille ja aloittamaan linturetkeä. Loppumatka sujuu kevyesti, naama loistaa taas sinne Suomenlahden niemennokkiin asti. Lisää taigan spesiaalilajistoa suorastaan tarjoutuu havislistalle, kun kirjosiipikäpylintu lentää yli, 2 kuukkelia saapuu polun varteen ihmettelemään kuusikon kulkijaa, ja jostain metsän syövereistä kuuluu myös taviokuurnien ääntä. Suomalaisen metsäluonnon helmiä toisensa perään, upean kuulaassa loppukesän aamussa.



Hotellilla vedän vähän happea, pari kuppia teetä ja koetan orientoitua retken vetämiseen. Kohtaamispaikalle valuu hiljalleen väkeä ja mukana on lopulta vajaan parinkymmenen hengen porukka. Paan vetämän porukan lintutietämys on melko heterogeenistä, mikä tietenkin pistää omat haasteensa tälle keikalle. Samalla pitäisi kerrota Pallaksen alueen erikoisuuksista sekä yksi toisensa jälkeen demota tavallisia lajeja. Retken alussa tuleekin vastaan nuoria sinirintoja, pajulintuja ja urpiaisia yksi toisensa jälkeen, Paa hoitaa reitillä pysymisen ja etenemisen. Kovasti riittää väellä asiaa ja kysymyksiäkin, hyvä niin, välistä pääsen puhumaan myös Käsivarren tunturien lajistosta. Hotellin tekolammella liro ja rantasipi ihastuttavat, paljakkaosuudella Vatikurun varrella ihaillaan riittämiin kolmea koskikaraa. Taivaskeron rinteellä pyörivä sääksi osoittautuu retken yllättävimmäksi havainnoksi. Taivaskeronsatulalta komppaamme myös jokusen pulmusen näytille, mutta paljakan kahlaajat pysyvät piilossa. En mä sitä halkopinoa tällä infernaalisella helteellä kuitenkaan mukana kantanut =)

Paluumatkalla vastaan vaappuu tuttu karvanaama etelästä; Antto Mäkinen vetämässä partioreissua Pallakselta Hettaan. Tunturi raikaa naurusta ja irvailusta. Myös Paan retkeläiset tuntuvat ilmeisen tyytyväisiltä reissuun, toivottavasti porukka kuskaa kiikareita ja lintukirjaa täst’edes hieman useammin mukanaan. Aikaisemmin huomioimattomalle lintujen lajikirjo saattaa shokeerata, mutta suurin osa ihmisistä (myself included) oppii kuitenkin kertauksen kautta. Samaan yritin Paan porukkaa nytkin kannustaa.

Mielestäni skarppaan riittävän hyvin vielä paluumatkan, mutta hotellilla väsymys iskee ja voimat uupuvat. Vielä Pallasjärvelle happea vetämään ja kahvia kuluu kuin linjalaskentasesonkina konsanaan. Moottorimarssi takaisin Kilpikselle tuntuu enemmän raskaalta selviytymistaistelulta kuin leppoisalta road tripilta, mutta tutkijavuoro aseman rantasaunalla oli tarpeeksi kova motivaattori hengissä pysymiseen =)

Suuret kiitokset Paalle järjestelyistä, puitteista ja seurasta – ehdottomasti yksi tämän kesän kohokohdista! A-M-A-I-Z-I-N-G!

4.8.2013

... ja columbariuksia!!

SOUNDTRACK

"The sky was so brilliant blue
 and I was lost in the sunshine of you
and it's another sunny day
but you're a million miles away"




Toista teemapäivitystä, eikä jää viimeiseksi. Parempi kuin kahden edellisen kesän sillisalaattipäivitykset?


Keräkurmitsojen ohella ampuhaukat (Falco columbarius) ovat kannustaneet maastoon. 19.7. se hulluus alkoi, kun pönttökierroksella jaloista lähti ensimmäinen ampuhaukkanuorukainen ja kymmenen metrin päästä toinen mokoma. Juu, olihan se emo varoitellut aika kiivaasti viimeiset minuutit, reviirikin paikallistettu pari viikkoa sitten. Mutta enhän mä uskonut niiden junnujen olevan vielä ulkona pesästä! Ensimmäinen pesinnän varmistus hoitui siis turhankin kivuttomasti.

Toinen reviiri löytyi vain puolen kilometrin päässä edellisestä. 22.7. kuului taas linnunpönttöjen takseerauskierroksella kiikitystä karvanaaman korviin, ja päivän päätteeksi pakkasin kameran reppuuni ja päätin etsiä pesän, tai poikaset mikäli nekin ovat jo maastossa.

Ja olihan ne. Naaras vihtoi koivikon päällä riivatusti huutaen. Ei ne koskaan, ainakaan tähän mennessä, ole päälle asti tulleet, mutta pariin otteeseen pää hieman väistyi kun colu paineli vain parin metrin päästä ohitse, koivikon läpi niin että ilmassa suhisi. Otin suunnan sinne mistä naaras lähti, ja sieltäkös se ensimmäinen poikanenkin lähtee lentoon. Toista ei tarvitse kauaa etsiä, näkyy kaukaa istumassa kivenlohkareen päällä. Kaverilla on edelleen untuvaa niskassa! Ei liene kovin kauaa sitten poistunut pesästä nämäkään.



Lähestyn poikasta sivuttain ja kamera käy kädet täristen. Lopulta pääsen aivan nuorukaisen viereen, taipaleensa maailmalla aloittanut lintu katselee kameran kanssa keikkuvaa karvanaamaa uhmakkaasti, ja samalla uteliaasti. Linssini lähin tarkennusetäisyys on muistaakseni 2,5 metriä ja pariin otteeseen piti pakittaa taaksepäin =) Kuvaaminen saattoi mennä rengastuksen edelle, oli mulla renkaat mukanakin, mutta syöksyessäni kädet edellä linnun perään haukanpoika lehahtaa pakoon, tietenkin. Ja se meteli on huumaava, emo ja kaksi poikasta äänessä samaan aikaan.

Miten noin pieniin lintuihin voikaan mahtua noin paljon vimmaa!



Jatkoin Pikku-Mallalle seuraavaan reviirin pesintää paikallistamaan. Tunturissa varoitteli haukka linjalaskentojen aikaan ja kesäkuun puoleisilla rantastaijauksilla näkyi paikallisen oloinen lintu pariinkin otteeseen. Kierrän eteläpuolen koivikkoa ylös alas puurajaa myöten, eikä mitään kuulu. Joko en osu tarpeeksi lähelle pesää / poikasia tai pesintä on mennyt mönkään.

Kuudesta reviiristä kolme tarkastettu. 26.7. on seuraavan vuoro, pönttökierroksen ohella jälleen. Ensimmäisenä silmiin osuu koivun latvassa tähystävä koiras, tietysti lehahtaa perään ja varoittelee kun suuntaan olettavani pesän suuntaan. Vanha variksen pesä löytyy ja naaraskin aloittaa varoittelun, on vain pienempää puoliskoaan flegmaattisempi. Etsin pienen hetken mahdollisia maastopoikasia pesän ympäriltä, mutta pesälle kiikarointi paljastaa tilanteen: vanhasta variksen kyhäelmästä paistaa untuvaa! Nämä ovat vielä pesässä – tai tämä, koitan kiikaroida vähän eri suunnilta mutta en saa poikasten tarkkaa lukumäärää selville. Viikon / parin päästä uudestaan paikalle.
 
 
 
Läksin vielä samana päivänä pistokeikalle Pallakselle (tästä lisää seuraavassa synteesipäivityksessä), seuraavana päivänä paluumatkalla tsekkasin pari perinteistä reviiriä Ala-Kilpisjärven puolelta. Tyhjää molemmilla. Edellisen kesän pohjanoteerauksesta voi parantaa kaikilla mittareilla, mutta hieman yllättävää että kesän 2011 tasolle ampuhaukat pääse. Silloin poikueita oli paljon ja kaikissa löytyi väistämättä kolmesta neljään nuorukaista. Ei huono pesintätulos tämäkään, ja nämä takseeraukset pääsevät ehdottomasti sinne Kilpisjärven kokemusten WAU-listalle.


Näin sivuhuomautuksena, heinäkuu on vuodareiden keräämisen kannalta ollut melko hiljaista. Yhtenä iltapäivänä onnistuin vihdoin ja viimein staijaamaan sen TUNTURIHAUKAN (#231) ja 22.7. sendari potkaisi uudelleen lähettämällä lapinkirvisen (#232) aseman yli. Huusi kahdesti, suuntasi pohjoiseen.