23.2.2017

Avescapesin määrityspäivä - 18.2.2017


Lintuasiantuntijapalveluita tarjoava Avescapes uusi viime vuonna menestyneen määrityspäivän. Konsepti pysyi pääpiirteissään samanlaisena, järjestävät tuovat määrittäjien kovinta kärkeä ja kuuminta määritystietoa yleisölle, välissä tykitystä "kevennetään" matkakertomuksella ja illan ohjelmaan kuului jälleen SM-määrityskilpailu. Zeissin maahantuojalta oli jälleen optiikkaa näytillä, esimerkiksi uutuusputki Gavia oli yleisölle näytillä.

Tämä päivitys toimii ikäänkuin referaattina esityksistä (tai paronin oppimispäiväkirjana) ja kuvituksena on myös esityksestä otettuja kuvia, joiden tarkoituksena on esitysten sisällön havainnoillistaminen (alkuperäisten kuvien tekijänoikeudet kuuluvat tietenkin kuvaajille). Ihan kaikkia yksityiskohtia en lähde luettelemaan, järjestäjien, esiintyjien ja paikalle saapuneen yleisön puolesta, vaan tarkoitus on kertoa siitä millä tasolla määrityksestä ja tuntomerkeistä puhuttiin.

Esitysten rakenne ja sisältö oli jälleen ammattimaista: perustiedoista liikkeelle, esitetään pahimpia määrityksen sudenkuoppia ja tyyppituntomerkkejä sekä vaihtelua kerrottiin runsain esimerkein. Mä en ainakaan kokenut tätä niin, että pitäisi olla määritysskabojen kärkiä vastaavat taidot jotta sisältöön pääsisi kiinni, perusosaamisella pärjäs oikein hyvin - paitsi itse skabassa =)



Tilaisuuden avaaminen ja alkusanat

Pepe Lehikoinen ja Zeiss Optics Finlandin Juhana Toikko avasivat tilaisuuden aamukymmeneltä lyhyesti ja ytimekkäästi. Tavaraa oli tarjolla viime kertaa runsaammin ja päivästä näytti tulevan melko pitkä, mutta ohjelma näytti hyvin suunnitellulta ja tasapainoiselta. Joten persettä penkkiin ja oppeja sisäistämään!



Pepe kertaa päivän ohjelman ennen starttia.



William Velmala - Mäntysirkkunaaraiden määrityskriteerit

Mäntysirkku on hyvin ajankohtainen suurharvinaisuus, menneen syksyn itäraripulssin myötä Suomesta löytyi kolme uutta yksilöä. Aikaisimpia hyväksyttyjä havaintoja oli seitsemän, mutta RK:n päätöksellä kaikki naaraspukuiset yksilöt (kolme hyväksyttyä havaintoa ja pöydällä olleet) siivottiin pois tilastoista. Ja tässä esityksessä Wilu kertoi hyvin perusteellisesti miksi näin tehtiin.

Mäntysirkun levinneisyysalue ulottuu Uralvuorien tälle puolelle ja mäntysirkulla on 3 000 kilometrin levyinen päällekkäisyys keltasirkun levinneisyysalueen kanssa. Tämä ”risteymäalue” kasvaa edelleen keltasirkun levitessä itään. Johdannon jälkeen alkoi naaraspukuisten mäntysirkkujen tuntomerkkien käsittely – niistä lähtökohdista, että pelkkä keltaisen puuttuminen ei riitä, jolloin määrityksessä on kiinnitettävä huomiota vatsapuolen viirutukseen, pään kuvioihin ja silmäkulmajuovan väriin. Monet muut tuntomerkit, kuten alanokan väritys, valkoisen määrä pyrstössä ja pyrstön alapeitinhöyhenten viirutus, ovat tukea antavia tuntomerkkejä. Mäntysirkun muutolla ja talvehtimisalueilla pitämä lapinsirkkumainen kutsuääni on myös käyttökelpoinen tuntomerkki.

Wilu näytti esimerkkejä useammasta naaraspukuisesta linnusta ja korosti, että nuorilla linnuilla tuntomerkit korostuvat kevättä kohti, kun puku kuluu, jolloin linnusta tulee kontrastikkaampi. Myös erilaisista risteymälinnuista nähtiin esimerkkejä. Wilu myös havainnollisti määritysproblematiikkaa pienellä kuvankäsittelyllä, näyttämällä kuvia keltasirkuista, joista oli kuvaa käsitellessä poistettu keltaiset sävyt – ja nämä linnut näyttävät hyvin samankaltaisilta kuin Suomessa aikaisemmin määritetyt naaraspukuiset mäntysirkut. Keltasirkut saavat keltaisen värinsä ravinnon karotinoideista, joten pelkästään keltaisen puuttumisella ei voi poissulkea haaleaa keltasirkkua. Nuoren naarasmäntysirkun saa silti Suomessa määrittää, mutta silloin oikean värityksen lisäksi linnulla pitäisi olla mäntysirkulle tyypilliset vatsapuoli ja päänkuviot, sekä linnusta pitäisi havaita muita puoltavia tuntomerkkejä. Wilu korosti myös kuvausolostuhteiden merkitystä ja oikeaa väritasapainoa valokuvia käsitellessä.


Esimerkkejä museonäytteistä, rinnan ja leuan kuviointi vaihtelee...

Euroopassa havaittuja sirkkuja




Petteri Lehikoinen - Idänkäen maastomääritys 

Toissavuonna havaittu Suomelle uudeksi lajiksi hyväksytty idänkäki nosti myös tämän lajin maastotuntomerkit uudelleen esille. Kuinka konkreettisia kirjallisuuden (Lintuoppaan?) esittämät tuntomerkit ovat ja kuinka konkreettisia tuntomerkkejä onkaan tämän lajiparin erottamiseksi? Pepen aloittama selvitystyö eri museoissa sijaitsevista nahkanäytteistä kertoi, että kirjallisuuden esittämät tuntomerkit (selkäpuolen sävy, vatsapuolen viirutus ja alaperän kuvioinnit) vaihtelevat paljon. Sen sijaan konkreettisia tuntomerkkejä löytyy siiven alapinnan kuvioinnista, siipisulkakohtaisesta täplien määrästä. Näitä tuntomerkkejä tutkiessaan Pepe on käsitellyt noin nelisensataa käkinäytettä kolmen eri museon kokoelmista ja tuloksia esiteltiin sen mukaan, pedantisti ja yksinkertaisen havainnollistavasti, jolloin suuri otoskoko ja päällekäisyys täplien määrissä tuli hyvin esille.

Ne selkeimmät erot ovat kolmannen (ulkoa laskien) käsisulan täplien määrissä. Myös muissa sulissa, kuten 1. ja 2. käsisulassa, on eroja. Näissäkin on tietyn verran päällekkäisyyttä, mutta jos 3. käsisulan täplien määrä pelkästään ei ratkaise määritystä, pitää katsoa vielä 1. ja 2. käsisulkien määrä (useamman tuntomerkin yhdistelmänä) tai näiden käsisulkien täplien kokonaissumma. Sama pätee myös molempien lajien punaruskeisiin muotoihin ja nuoriin lintuihin, joilla on harmaisiin verrattuna enemmän täpliä käsisulissa, mutta samat lajienväliset erot toimivat, idänkäellä täpliä on vähemmän käkeen verrattuna. Elävän linnut erot nähdäkseen lintu pitää tietenkin kaivaa esille ja valokuvata siiven alapinta. 



Esimerkkejä nahkanäytteistä, vaihtelua on molemmin puolin.

Tällä linnuilla uloimmat ja pienet, mutta selvästi samanväriset ja selvärajaiset kuviot laskettiin täpliksi.

Täplien määrien vaihtelua

Käki...

... ja idänkäki


Petteri Lehikoinen - Lintukuvamäärittämisen SM-kisa
 
Viime vuonna lanseerattu lintumäärityksen suomenmestaruuskilpailu uusittiin, odotetusti skaba oli vaikea ja taso korkealla. Viime vuoteen nähden skaban sijainti ohjelmassa oli paremmin suunniteltu, eikä tällä kertaa kulunut ”turhaa aikaa” lomakkeiden tarkistamiseen ja tulosten odottamiseen. Myös skaban rakenne oli paremmin suunniteltu, kuvien välissä näytettävässä tyhjässä diassa oli sekä edellisen että seuraavan kuvan numero.

Ja aika jäätäväähän se tällaiselle noviisille oli, jolle määrityskilpailut ovat olleet aika hiljainen osa omaa harrastuskenttää. Vaan näyttivät muutkin olevan vähän päähän lyötyjä. Kuten tällä tasolla ilmeisesti kuuluukin =D


Skaban säännöt

Skaban jälkeisiä tunnelmia
Skaban ja lounastauon jälkeen ohjelmassa matkakertomus

Heikki Eriksson - Marokon ihmeet

Kovan määritystiedon keskelle sijoitettu ”keventävä” matkakertomus keskittyi tällä kertaa Marokon upeaan linnustoon. Avescapesin iskuryhmä pohjusti maan lintukohteita vuosi sitten toukokuun alussa, ja nyt Heksa esitteli reissun satoa, sekä maisemia että lajeja. Marokko on monessakin syyssä mielenkiintoinen lintumaa, sinne mahtuu paljon erilaisia elinympäristöjä suht pienelle alalle (korkeuserot mukaan lukien) ja täällä Afrikan luoteiskulmassa sijaitsee ”taksonomisesti mielenkiintoisia” tapauksia, eli laajemmalle levinneiden aavikkolajien alalajeja, jotka ovat splittausuhan alla – tai niitä on jo splitattu.

Heksa jakoi Marokon elinympäristöt ja lintukohteet kuuteen eri kategoriaan; pohjoisemman luoteisrannikon kosteikkoalueisiin, pohjoisen lehti- ja havupuumetsiin, korkean Atlas-vuoriston alueeseen (vuoristossa yli 4000m korkuisia huippuja), Saharan puolelta kurottava dyynialue, läntisempään puoliaavikkoon ja karkeamman kivimateriaalin alueeseen, sekä eteläisempään viljelysalueiden ja tekojärvien kirjomaan tasaiseen rannikkoalueeseen. Monet ryhmät kiertävät nämä alueet ikään kuin renkaana, ja Heksa näyttikin kuvia sen mukaisessa järjestyksessä; upeita maisemia, luonnontilaisia metsiä, vaikeakulkuisia hiekkadyynejä…

Marokko on kiurujen ja taskujen pyhä maa, juurikin korkeuserojen ja erilaisten habitaattien mosaiikin ansiosta. Aavikkolajeista korostuivat myös uudelleenistutettu lännenkaulustrappi, aavikkovarpuset ja aavikkokehrääjä, paksunokkakiuru sekä jouhihietakyyhky. Samoin Lintuoppaan esittämä kääpiökertun ja aavikkotaskun ystävyyssuhde todettiin ihan oikeaksi ilmiöksi =) pelkkää aavikkotykitystä tämä ei tietenkään ollut, vaan korkkimetsien lajit, kuten atlaksenvihertikka ja atlaksensieppo, kosteikkojen kruununokikanat ja ilmeisesti koko ajan vähenevät afrikansuopöllöt saivat myös ansaitun osansa. Kuvasettiin eksyi myös Marokon kolmas tundravikla – ulkomailla retkeily voi yllättää muutoinkin, kuin eksoottisella pesimälajistolla!



Marokon karkeaa elinympäristöjaottelua

Tavallinen varpunen valtaa alaa aavikkovarpuselta, joten jälkimmäistä joutuu etsimään aina vain syrjäisemmistä ympäristöistä


Dick Forsman Kiljukotkat

Todella odotettua sisältöä määrityspäivän ohjelmaan! Kiljukotkien määrittäminen ja erityisesti pikkukilju- ja kiljukotkien risteymät ovat olleet todella puhuttuja ornitologian lähihistoriassa, ja Dick Forsman on alan parhaimpana asiantuntijana oikea henkilö kertomaan näistä määritysillan yleisölle. Dici ottikin esitykselleen seuraavat lähtökohdat: ensin esitetään linnuista hyviä kuvia ja yksityiskohtia, ja sitä kautta yritetään oppia tuntomerkkejä maastotilanteita varten. Esityksessä käytiin ensin kiljukotkan, sitten pikkukiljukotkan, ja lopulta oletettujen ja varmistettujen risteymien piirteitä. Dici korostikin sitä alusta alkaen, että hybridi pitäisi aina ottaa huomioon kun kiljukotkalajia määrittää maastossa - ainakin Euroopan näissä osissa.

Avausdiassa "turhat luulot pois" - ylempänä kiljukotkia, alempana arokotkia


Ensin esityksessä käytiin läpi eri-ikäisten kiljukotkien tuntomerkkejä. Ikämäärityksen tärkeyttä korostettiin jälleen, ja avaintuntomerkit (siipisulkien väritys ja juovitus) eroteltiin hyvin niistä vaihtelevimmista (7. käsisulan pituus ja ”puolikuut”) tuntomerkeistä. Nuori kiljukotka voi näyttää yläpuolelta hyvinkin kontrastikkaalta, ja jälleen, määritys ei saisi nojata yhteen tuntomerkkiin. Vaikka näitä kotkia olisi jokunen nähty aikaisemminkin, perusteita on aina hyvä kerrata ja ”petotohtorin” esitelmää kuunnellessa varmasti kaikki oppivat jotain uutta. Olihan se aika shokeeraavaa nähdä kuva todella vanhasta kiljukotkasta jolla on vaalea silmä. Tai huomata kuinka laajaa vaihtelua linnuilla on ruumiinhöyhenten sulkasadossa – ja huomata miten höyhenpuvun kuluminen talvehtimisalueilla vaikuttaa lintujen ulkonäköön. 


Petotohtori vauhdissa

Vaikka hienoista clangakuvista on vaikea pistää paremmaksi ja omia vanhoja käsityksiäänkin on hyvä oikoa, niin itselle kaikista odotetuin osuus koski hybridejä. Lähtökohtaisesti lajien keskenäiset tuntomerkit menevät ristiin (esimerkiksi linnulla voi olla muutoin kiljukotkamainen väritys, mutta pikkukiljukotkamainen ”rintavyö”, siipisulkien juovitus ja niskalaikku). Yksi loistava esimerkki tuntomerkkien ja muiden piirteiden yhdistämisestä oli syksyinen 2kv-kotka, joka muutoin näytti pikkukiljukotkalta, mutta puvun yleisväritys ei täsmännyt – 2kv-linnun pitäisi olla sen ikäisenä paljon vaaleampi! Muutama vuosi sitten Satakunnassa seikkaillut ja Jaakko Esaman dokumentoima kotka syynattiin läpi todella tarkasti; lintu oli rengastustiedoista varmistettu risteymä ja vaikka esiaikuinen lintu olikin sulkasatonsa takia melko sotkuisen näköinen, Dici osoitteli samasta linnusta vuorotellen pikkukiljukotkan ja kiljukotkan tuntomerkkejä. 1:1-risteymät vielä menettelevät, mutta entäs sitten kun tapahtuu takaisinristeymistä tai kaksi risteymäyksilöä pariutuu keskenään. Dici sanoikin suoraan, että ”tälle ongelmalle ei mahda yhtään mitään” ja referoi esityksensä päätteeksi eestiläisen ornitologian grand-old-man Eerik Kumaria, joka kertoi ”niiden kuitenkin olevan yhtä ja samaa lajia”. Oli risteymien tai näiden kotkien lajilleen määrittäminen relevanttia tai ei, tällainen ”hybridisaatio” kertonee Itä-Euroopassa tapahtuvista ympäristönmuutoksista, jolloin vanhojen metsien pirstoutuessa pesimäympäristönsä menettäneet kiljukotkat hakeutuvat, juurikin pirstoutuneempaa maisemaa suosivien, pikkukiljukotkien sekaan pesimään.

Nuoren kiljukotkan vaihtelua

Esiaikuinen kiljukotka

Tässä taas yksi esimerkki pikkukiljukotkan ruumiinhöyhenten sulkasadon vaihtelusta...

Kuvia tästä Satakunnassa havaitusta risteymästä löytyy mm. MäkPen blogista.




Dick Forsman - Suohaukkakompleksi ja haasteelliset idänmehiläishaukat

Kahvitauon jälkeen petolintuguru jatkoi kahden muun haastavan lajiryhmän kanssa. Toisen esityksensä alussa Dici korosti ”nöyryyttä, erityisesti lintujen edessä”, kun suohaukkakompleksin läpikäynti aloitettiin sinisuohaukasta – se yleisin laji on tunnettava hyvin, kun harvinaisempiin verrataan. Lajin kohdalla korostettiin tietenkin harittavien käsisulkien määrää ja siiven muotoa – sisu on näistä kaikista lyhyt- ja pyöreäsiipisin.

Yleisin ongelmakohta suohaukoissa on syksyisten (elo-syyskuun), vanhojen ja sulkivien lintunen määrittäminen. Monilla siipisulkiaan vaihtavilla yksilöillä puuttuu usein 2 siipisulkaa (1 on pudonnut ja 1 kasvavassa), jolloin siiven kärjen habituksen muututtua pitää keskittyä muihin tuntomerkkeihin, kuten uloimpien sormien pituussuhteisiin ja värituntomerkkien yhdistelmään. Tämän ongelmakohdan puimisen jälkeen katseltiin sirompien lajien nuorien ja vanhojen naaraiden tuntomerkkejä – ja taas kehtaa sanoa, että jokusen suohaukan aikaisemmin nähneenä tästäkin sessiosta oppi jälleen uutta ja vähintäänkin näki asioita uudesta näkökulmasta. 

Alkusyksystä siipisulkiaan vaihtava naaras-sinisuohaukka - käsisiipi näyttää perhanan terävältä, kun yks sulka puuttuu kokonaan ja yks on kasvamassa, mutta sisemmän kässiiven tumma takareuna sulkee pois arosuon ja kainalon peitinhöyhenten kuvionti niittysuon, noin alkajaisiksi.

Suohaukkaristeymien osuudessa konkreettiset esimerkit jäivät ehkä hieman vähiin, mutta Dici keskittyi puhumaan ilmiöstä laajemmin. Kuten 1:1-kotkaristeymilläkin, myös näillä linnuilla tuntomerkit menevät aika tasan ristiin. Esimerkkinä näytetyllä nuorella risteymälinnulla oli mm. arosuohaukalle liian pitkä 5. käsisulka ja pullottava kyynärsiipi. Risteymän näkeminen Suomessa on edelleen varteenotettavaa, joskin tämä ilmiö on Suomessa vähentynyt ja havaittujen risteymien painopiste on siirtynyt lännemmäs; arosuohaukkojen runsastuessa nopeasti monet linnut pariutuivat ”lähimmän mahdollisen kanssa” aikaisemmin, mutta nykytilanteessa on hieman helpompaa löytää samaa lajia edustava lisääntymiskumppani. Vastaavasti havaittujen risteymien määrä on kasvanut Ruotsissa ja Norjassa. Lisäksi lähes kaikki tapaukset ovat koskeneet valokuvattuja ja oletettuja arosuohaukkoja, joista on jälkikäteen paljastunut sinisuohaukan piirteitä. Dici toisaalta kertoi kokeneiden Falsterbo-staijareiden kokemuksia, että nuori risteymälintu on ”näyttänyt arosuolta, mutta lentotavassa on vähän jotain hämärää”. Thumbs up. Koirasristeymät pystyy määrittämään jo vähän varmemmin. Myös aro-ja niittysuohaukan risteymän näkeminen on mahdollista (Suomesta todettu sekapesintä v. 1993) ja Dici kertoi myös todella hämärästä ruskosuohaukan ja arosuohaukan välisestä risteymästä! Kuvia on, mutta niitä ei ole ainakaan vielä saanut julkaista, linnulla on joka tapauksessa ollut ruskea alavatsa, arosuohaukan päänkuviot ja sirosuohaukan siipikaavio. Wtf?

Idänmehiläishaukan piirteitä. "Mutta..."

Setin toisessa osiossa Dici käsitteli idänmehiläishaukkoja, niiden määrityskriteerejä sekä mahdollisia hybridejä ja muita mysteerilintuja. Tällekin probleemalle löytyy pohjaa viime kesänä Falsterbossa havaitusta linnusta sekä esim. Israelissa ja Omanissa talvehtivista ”mysteerilinnuista”. Dici kuitenkin pohjusti aihetta kertomalla vuoden ’93 Kazakstanin matkastaan, jolloin mehiläishaukkojen muuttoa seuratessaan siellä ”tavallisten pernisten seassa meni valtavia perniksiä ja sellaisia, jotka olivat ”jotain siltä väliltä” ”.

Tämän jälkeen idänmehiläishaukkojen paraatituntomerkit käytiin läpi ja aika pian päästiin keskittymään niihin ”epämääräisiin lintuihin”. Yleensä muutoin idänmehiläishaukalle näyttävässä linnussa on jotain pientä häikkää, kuten karpaalilaikun aihetta, turhan kapea siipi, lyhyt sormi ja pitkähkö pyrstö. Nuorista idänmehiläishaukoista saatiin myös oikein hyvä kattaus ja Dici korosti hyvänä tuntomerkkinä siiven etureunalla ennen karpaalia sijaitsevan pienen täpän (toimii myös vanhoilla linnuilla).

Pukutuntomerkkien lisäksi korostettiin eroja lajien sulkimisaikatauluissa. Idänmehiläishaukan siipisulkasato on syysmuutolla pidemmälle edennyt kuin meikäläisillä mehiläishaukoilla – ja tämä korostuu myös outojen lintujen määrityksessä. Idänmehiläishaukat jatkavat siipisulkasatoa talvehtimisalueilla, mutta nämä oudot idänmehiläishaukkojen piirteitä omaavat linnut eivät suli. Vastaavanlaisilla linnuilla on tummanpunaisen iiriksen sijaan vaaleampi karmiininpunainen iiris. Dici spelukoi Intiassa esiintyvän, paikkalintuna tai lyhyen matkan muuttajanana tavattavan, idänmehiläishaukan alalaji ruficolliksen mahdollisuutta; ehkä nämä oudot yksilöt voisivat olla alueeltaan pois ajautuneita yksilöitä. Osalla linnuista sulkasato kulkee myös Intiassa aivan eri aikataululla (missä pitkänmatkan muuttaja, alalaji orientalis, myös talvehtii) ja ne ovat muutenkin hieman eri näköisiä kuin muuttavat linnut. Ainakin tämä yleisön edustaja jää mielellään odottamaan lisätietoja ilmiöstä!

... ja pitkät haistatukset kaikille "Batumi -1!" -huutelijoille! =)

Yksi monista mysteerilinnuista.


Jyrki Normaja - Johdatus siipijuovallisten uunilintujen maailmaan

Rariteettikomitean pj Jyrki Normaja jatkoi määritystiedon tykittämistä esitelmöimällä siipijuovallisista uunilinnuista. Nämä itäiset uunilinnut ovat karkeasti jaettavissa kahteen eri ryhmään, taigauunilintu- ja idänuunilinturyhmään, joilta löytyy selkeitä yhdistäviä tuntomerkkejä, mutta viime vuosien uudet tutkimustiedot ovat muuttaneet käsitystä näistä ryhmistä melkoisesti.





Ryhmiä yhdistävien tuntomerkkien lisäksi lajikohtaiset piirteet, taiga- ja idänuunilinnusta alkaen, käytiin läpi perusteellisesti. Taigauunilinturyhmässä kutsuäänet ovat hyvin tärkeitä tuntomerkkejä, lisäksi lajien esiintymisessä ja määrityksessä kannattaa huomioida keväthavainnot ja keväällä radikaalisti kulunut puku, esimerkiksi siipijuovat ja kyynärsulkien tyvelle muodostuva palkki saattavat kulua kokonaan pois!  Idänuunilinturyhmän yleisin ongelma puolestaan on idän- ja lapinuunilinnun erottelu toisistaan, mutta tästäkin ryhmästä löytyy aivan älytöntä raripotentiaalia, alkaen jo kertaalleen Suomessa havaitusta amurinuunilinnusta. Olikohan se Phylloscopus examinantus, jonka kohdalla Normaja kehoitti; ”jos jotain tämän näköistä ja tämän kuuloista tulee vastaan, niin ottakaa se kiinni. Tai äänittäkää edes.” Ja kuten taas viime syksynä nähtiin, sieltä Uralin takaa voi tulla kaikenlaista jännää…

Käytännön vinkkejä kirjallisuudsta: "jos löydät tällaisen linnun, ota välittömästi yhteyttä asiantuntijoihin, yritä ottaa valokuvia ja käänny yksityiskohtaisen kirjallisuuden pariin." =D



Sonogrammit havainnoillistivat hyvin kutsuäänten eroja.


SM-kisan purku

Varsinaisten määritysesitelmien päätteeksi Pepe purki määrityskilpailun kuvat yleisölle, käymällä läpi jokaisen linnun tuntomerkit kuva kerrallaan. Yleisöstä kuului niin kohahduksia, onnistumisen riemua kuin vastakaikuista mutinaakin, ja ainakin itse yritin ammentaa oppia loppuun asti samalla toteamalla, että ”kuten lintuharrastuksessa yleensä, parhaiten oppii niistä omista virheistään.” Ilmeisen hankalaan skabaan vastattiin 33 lomakkeella ja kokonaissijoitukset paljastuvat varmaankin vasta myöhemmin osallistujille lähetettävällä sähköpostilla. Nyt kuitenkin tilastojen ohella julkaistiin Top10, ja sielläkin oli useampi jaettu sija. Seassa jo viime vuodelta ja Tringan skaboista tuttuja määrittäjä-ässiä, mutta voitto meni mukaan kutsutulle puhujalle. Yhtä osallistujaa referoiden (”pitikö se kutsua tänne pilaamaan kotkat, suohaukat ja pernikset”) Pepe kertoi saman miehen pilanneen vielä määrityskilpailunkin julistaessaan Dick Forsmanin vuoden 2017 lintumäärityksen Suomen mestariksi! Grattis!




Mestari & järjestäjiä. Kuva: Avescapes


Määrityspäivä 2018

Sama konsepti jatkuu ensi vuonna, todennäköisesti jälleen Lauttasaaressa, mutta metropolialueen ulkopuolellakin sijaitsevaa paikkaa spekuloitiin. Jatkoilla järjestäjätaho kertoi tapahtuman sisällön tason nousseen erittäin korkealle, mutta ei täältä kovan luokan määritystiedosta ja niistä kertovista taida pulaa olla – joten antaa tulla vaan!


Tilaisuuden loppuhetkillä William Velmala promosi ensi keväänä järjestettävää Champions of the Flyway -tempausta, jonka nimin kerätään varoja muuttolintujen laittoman tappamisen vastaiseen työhön. Suomesta on jälleen mukana Arctic Redpolls, aiheesta lisää tulossa tähänkin blogiin myöhemmin!


Määrityspäivää jatkoiltiin mm. Kampin Rotterdamissa. Ja sieltä löytyi päivän teemaan, erityisesti määrityskilpailun voittajaan, liittyvä olut!


Jumankauta kyllä ne Hollannissakin osaa!



"He's a crazy vicious madman!" DR. RAPTOR! Tää oli kova!

Kiitos ja anteeksi!

16.2.2017

Batumi Raptor Count 2016 - yhteenveto









Paronin toinen koko sesongin ja kauttaaltaan neljäs sessio Batumissa on nyt paketissa. Blogitarinat venähti ja kieltämättä kokemus oli edellistä raskaampi, mutta ne koko sesongin näkemisessä olevat hyvät puolet säilyivät vahvasti sinne sesongin loppuun saakka. Jälleen pinnalla olevat ne fiilikset, kuinka sitä pääsi näkemään tämän järkälemäisen ja massiivisen muuttonäytelmän alusta loppuun. Siitä, kuinka ensimmäisten päivien aikana muutto rakentuu ja ensimmäisiä ryntäyksiä odotellaan kärsimättömästi. Alkusyksy ja useat mehiläishaukkojen massapäivät. Suohaukkojen pulsseista keskisyksyn kaaokseen, hiirihaukkoihin ja lopulta eeppiseen kotkamuuttoon. Ja kuinka paljon muutakin siinä ehtii näkemään.


Yhteen kappaleeseen tiivistettynä näin se meni; sesongin alku oli melko hiljaista ja niitä ensimmäisiä massapäiviä odoteltiin jo aika ahdistuneina. Ensimmäisen yli 20 000 mehiläishaukan jälkeen rytisi ja elo-syyskuun vaihteeseen vaihtui monia hienoja massapäiviä. Syyskuun puolivälistä eteenpäin säät olivat aika epävakaisia ja syyskuun kolmas viikko oli valitettavan - ja epätodellisen - hiljaista aikaa, aivan eri tasoista kuin mitä vuosi sitten, tai syksyinä 2012 ja 2013. Säistä johtuen hiirihaukkojen kokonaismäärät jäivät yllättävän vaisuiksi, vaikka pari vähän hektisempää päivääkin saatiin. Kotkamuutto oli nautinnollisimmillaan taas lokakuun alkupuolella, kun lokakuun toisen viikon sateet sotkivat jälleen staijifiiliksiä. Onneksi laskennan standardiosuuden jälkeiset päivät olivat taas palkitsevia ja tarjosivat elämää suurempaa kotkamuuttoa.

Kuvituksesta suuri kiitos Adrien Brunille! / Pictures by Adrien Brun, thank you my friend!

Vertailuksi voi tsekkailla myös syksyn 2015 yhteenvetoa.








Batumi 2016 laji lajilta:

Mehiläishaukka: 549 372

Jälleen hieno ja keskiarvojen paremmalle puolelle yltävä kokonaissumma. Parhaina vuosina Batumissa lasketaan yli satatuhatta yksilöä enemmän, mutta huonoimpina vuosina tästä on jääty reilusti jälkeen. Yli sadan tuhannen linnun päiviä ei tänä syksynä laskettu, vaan väliäkö tuolla; 30.8. laskettiin yli 90 000 muuttavaa mehiläishaukkaa ja, edellisen lisäksi, yli 50 000 linnun päiväsummia oli tänä kautena neljä; 28.8., 29.9., 2.9., 3.9. Lisäksi 27.9. ja 4.9. ynnäiltiin yli 20 000 mehiläishaukkaa.


Idänmehiläishaukka: 10

Lähivuosiin nähden niukka esiintyminen, parhaina vuosina idänperniksiä on nähty neljä kertaa enemmän ja viime sesongistakin jäätiin yli kahdellakymmenellä yksilöllä. Ensimmäiset nähtiin aivan elokuun lopussa, havainnot pääsääntöisesti syyskuun alkupuoliskolta ja viimeinen syyskuun lopusta.


Haarahaukka: 180 078

Ennätysmuutto! Haarahaukat rynnistivät voimalla syyskuun puolivälissä ja pistivät päiväsummaenkan uusiksi yli 30 000 yksilön päiväsummalla! Hienoja muuttoja nähtiin vielä syyskuun lopussa (25 000 26.9. ja 16 000 27.9.) ja lokakuun alussa (7 500 3.10.). Mainittavaa myös yli 1 600 linnun muutto laskennan standardin jälkeen, 19.10.

Merikotka 10

Mustanmeren ja Kaspianmeren rantakosteikoilla pesii harva kanta, sen puolesta seurannan arvoinen laji. Batumin pohjoispuolella sijaitsee yksi reviiri ja ilmeisesti osa lasketuista linnuista koskee näitä paikalla pesiviä lintuja. Suurin osa Batumiin saapuvista ornituristeista menee näistä aivan sekaisin =)


Pikkukorppikotka: 32

Pari yksilöä enemmän kuin viime vuonna. Pikkukorppikotka on Georgiassa harvalukuinen pesimälaji ja oletettavasti osa kannasta muuttaa Batumin kautta. Pikkukorppikotkaa voi nähdä lähes koko sesongin ajan, varmimmin syyskuun puolivälissä tai loppupuolella.


Hanhikorppikotka: 4

Hanhikorppikotka on Georgian vuoristoalueilla näkyvä pesimälaji, mutta Batumissa harvalukuinen läpimuuttaja. 4 yksilöä laskennan aikana on keskimääräistä parempi summa ja tänä vuonna kaikki nähtiin lokakuun puolella: 2m 1.10., 1m 4.10. ja 1m. 5.10m. Tosin voi niitä mennä syyskuun puolellakin. Laskennan jälkeen näin muutamia hanhikorppikotkia seuraavasti: 1m 18.10., huikeat 4m 19.10 ja 2m 21.10. Tänä syksynä laskennassa ei havaittu ollenkaan munkkikorppikotkaa (ei läheskään jokavuotinen), mutta 19.10. yksi esiaikuinen muutti Shuamtan itäpuolelta.


Käärmekotka: 1 611

Lähes ennätyksellinen summa syksylle! Käärmekotka on yksi Batumin bravuurilajeista ja aina hienoa nähdä lajilta hyviä muuttoja. Ensimmäisiä lintuja näkee elo-syyskuun vaihteessa ja muutamia kymmeniä vielä lokakuun puolivälissä, ja huippumuutot ajoittuvat syys-lokakuun vaihteeseen; tämän vuoden parhaimmat päivät olivat 4.10. (yhteensä 222m) 1.10. (yhteensä 138m), tähän päälle useita yli sadan linnun päiviä.


Ruskosuohaukka 6 978

Määrällisesti paljon, mutta parhaimmista vuosista jäätiin useammalla tuhannella yksilöllä. Vaikka laji itsessään on helppo tuntua, pukuvaihtelusta ja varsinkin toisen kalenterivuoden lintujen iälleen määrittämisestä oppii aina lisää. Parhaimpia ruskosuohaukkapäiviä olivat 11.9 (290 Sakhalvashosta ja 270 Shuamtasta), 25.9. (272 ja 207 yksilöä) ja 29.9. (210 ja 255 yksilöä.) Ruskiksia menee monesti hienoja määriä niittysuohaukkojen päämuuton kanssa, mutta tältä lajilta menee vielä hienoja aamumuuttoja syys-lokakuun vaihteessa.


Sinisuohaukka 6

Vaisu vuosi, kuten muillakin suohaukoilla. Sinisuohaukkoja voi nähdä oikeastaan pitkin koko sesonkia, tilastollinen muuttopiikki on syyskuun puolivälissä.


Niittysuohaukka 3 189

Viime vuotta heikompi esiintyminen, parhaimpina vuosina Batumista on määritetty yli 5 000 niittysuohaukkaa. Määrät ovat olleet vuodesta 2012 lähtien pienessä laskussa mutta mistäs näistä tietää. Syksyn 2016 ylivoimaisin päivä oli 29.8., kun molemmilta asemilta tykitettiin yhteensä vajaa 600 niittysuohaukkaa ja määrittämättömät päälle. Syyskuun ensimmäisellä viikolla oli myös useampi muutaman sadan sirosuohaukan päivä.


Arosuohaukka  416

Entistä heikompi syksy myös arosuohaukoille, syksyn summana alle puolet parhaista syksyistä! Ensimmäisen linnun näkemisessä kesti melko pitkään, syyskuun puolivälissä lintuja alkoi näkymään jo melko säännöllisesti ja huippu saavutettiin syyskuun lopulla; yhteensä 90 yksilöä 30.9., 36 29.9. ja 25.9. 31 yksilöä.


Niittysuo-/arosuohaukka 3 958

Siroja suohaukkoja nähtiin kokonaisuudessaan noin kolmannes vähemmän kuin viime vuonna ja parhaista syksyistä yli tuhat lintua. Suurin osa määritttämättömistä on kaukaa menneitä niittysuohaukkoja (parhaimmat päiväsummat korreloivat parhaimpien niittysuopäivien kanssa), joskin kaikkia hyvinkään nähtyjä lintuja ei aina pysty tai uskalla määrittää. Tänä syksynä parhaimmat sirosuohaukkapäivät olivat, sp:t ja määritetyt huomioiden, 30.8. (yht. 960 määrittämätöntä + 330 niittysuota), 29.8. (660 määrittämätöntä + 600 niittysuota) ja 3.9. (540 määrittämätöntä + 240 niittysuota).

Ideaalitilanteissa suohaukkoja napsitaan taivaalta tasaisessa tahdissa ja tällaisia hetkiä Batumissa on monesti ollut, mutta ne voimakkaimmat pulssit voivat olla todella hektisiä, hyvässä muistissa toissasyksyn 28.8. aamu, jolloin Sakhalvashon yli paineli yli 400 sirosuota vartissa.

Elo-syyskuun vaihde on siis paras ajankohta sirosuomassojen näkemiseen, ja luonnollisesti niittysuohaukkojen pukuvaihtelu on tässä vaiheessa parhaimmillaan. Suohakkalajisto on monipuolisimmillaan syyskuun puolivälissä, jolloin joukossa alkaa olemaan ihan hyviä määriä arosuohaukkoja, mutta vanhat niittysuohaukat ovat siihen mennessä suurimmalti osalti menneet. Jos kalenteriin varaa syyskuun kaksi (tai kolme) ekaa viikkoa, niin suohaukkoja pitiäisi näkyä hyvin ja monipuolisesti.










Sirovarpushaukka 3 632

Punajalkahaukan ohella ainoa Batumissa laskettava pieni petolintu. Tämän syksyn esiintymä oli tuhannen yksilön luokkaa parempi kuin toissasyksynä, joskin määrät vaihtelevat ja parhaimpina vuosina kokonaissummat ovat yltäneet melkein 7 000 yksilöön. Syksyn 2016 parhaimmat päivät olivat 3.9. (yht. 680 yksilöä), 11.9. (480 yksilöä), 2.9. (420 yksilöä) ja 5.9. (390 yksilöä).


Hiirihaukka: 225 583

Hiirihaukkojen muutto voimistuu syyskuun puolivälin jälkeen ja tänä syksynä ensimmäinen huomattava päivä oli 17.9. yli 16 000 yksilöllä. Seuraavat piikit ajoittuivat syyskuun viimeiselle päiville, kun 28.9. laskettiin 14 000 ja 30.9., tämän sesongin huippuna, yli 48 000 hiirihaukkaa. Heti seuraavana päivänä laskettiin 41 000 hiirihaukkaa, muutoin lokakuun puolen summat liikkuivat 5 000 - 10 000 yksilön päiväsummissa.

Hiirihaukka on Batumin massalajeista se kaikkein oikullisin. Viime vuoden tapaan tämä sesonki ei ollut parhaimmasta päästä, nyt puolestaan sateet työnsivät lintuja muualle, eikä sellaista "painajaismaista massaryntäystä", yli sadan tuhannen linnun päivää, tänäkään vuonna koettu. Vaan oli noissakin tekemistä.


Arohiirihaukka 94

Projektin kannalta vähälle huomiolle jäänyt laji, jota Länsi- ja Pohjois-Euroopasta tulevat petostaijarit kuitenkin etsivät. Vuosikohtaiset tilastot eivät ole ihan verrannollisia, mutta aikaisempaan verrattuna minusta ainakin tuntui että arohihoja näkyi huomattavasti enemmän kuin edellisinä (v. 2015 tietokannassa 59 yksilöä).

Yksittäisiä lintuja, erityisesti nuoria, näkyy jo elo-syyskuun vaihteessa, syyskuun lopulla jo päivittäin ja laji on runsiammillaan lokakuun alussa; syksyn 2016 parhaimmat päivät olivat 4.10. (yht. 18 yksilöä), 5.10. (13 yksilöä) ja 3.10. (13 yksilöä).


Pikkukiljukotka 4 703

Syksyn kotkista määritettiin pikkukiljukotkia hyvällä prosentilla, joskin kotkien kokonaismäärä jäi aika keskimääräiseksi. Massoiltaan järkälemäisin kotkapäivä oli 27.9., jolloin molemmilta asemilta laskettiin yhteensä se 990 pikkukiljukotkaa ja 750 määrittämätöntä kotkaa päälle. Muita hyviä pomarinapäiviä olivat 26.9. (418 m) ja 4.10. (541m). Useiden kymmenien yksilöiden päivämuuttoja näkyy jo syyskuun puolivälissä ja pikkukiljukotka on syyskuun puolella ylivoimaisesti runsain kotka, mutta lokakuun puolella (erityisesti puoliväliä kohti kulkiessa) runsaussuhteet muiden suurien kotkien kanssa tasoittuvat.


Kiljukotka 320

Hyvä syksy jälleen! Poikkeuksellisen toissasyksyn jälkeen pelotti että palattais jonnekin parinsadan yksilön tienoille, mutta "clangaa" löytyi jälleen mainiosti Batumin taivaalta. Syyskuun puolella näkyy lähinnä yksittäisiä lintuja päivittäin ja piikit osuivat jälleen lokakuun puolelle; 5.10. 83 yksilöä, 4.10. 71 yksilöä ja 7.10. 32 yksilöä.


Arokotka 279

Harvoin arokotkien summa jää kiljukotkien taakse, laji on yleensä standartilaskennan ajan runsaampi. 279 yksilöä on silti keskimääräinen summa. Taas tänä syksynä nähtiin yksittäisiä vanhoja lintuja sesongin alkuvaiheessa ja nuoret sekä esiaikuiset ovat näkyvää ja lähes päivittäistä tavaraa syyskuun alusta alkaen. Laji kuitenkin runsastuu vasta syys-lokakuun  vaihteessa ja parhaat päivämuutot menevät lokakuun alussa; syksyllä 2016 5.10. 52m ja 4.10. 39m


Keisarikotka 30

Monelle se Batumin janotuin kotkalaji. Yksittäisiä keisarikotkia voi näkyä jo mehiläishaukkojen muuttopiikin aikaan, mutta tänä vuonna sesongin ensimmäinen nähtiin suhteellisen myöhään, hulluna kotkapäivänä 27.9. Lokakuun alku on parasta aikaa tällekin lajille: 5.10. 9m, 6.10. 7m ja 7.10. 5m. Jälleen nähtiin pari vanhaa lintua lokakuun alkupuoliskolla.


Kotkalaji 2 899

Vaikka kotkat ovat määrityksellisesti kaukana itsestäänselvyyksistä, määrittämättömien kotkien määrät korreloivat pikkukiljukotkamäärien kanssa; samoihin aikoihin menee paljon hiirihaukkoja ja muuta sälää, tai sitten kiivaimpina pomarinapäivinä kaikkia ei ehdi katsomaan läpi. Toisaalta hankalia kotkia näkee lokakuussakin, jolloin edes hyvin nähtynä kaikkia ei pysty määrittämään.


Standartilaskennan jälkeinen kotkamuutto, 18.-21.10.

Aikaisempien käsitysten mukaan Batumin petomuutto hiljenee lokakuun puolivälin jälkeen (standardilaskenta päättyy 16.10.). Tätä käsitystä tukee myös syksyn 2012 laskenta, jolloin porukka tapitti Batumissa kuun loppuun asti, lähinnä tyhjää taivasta ihmetellen. Jostain ne vanhat arokotkat kuitenkin menevät, ja ilmeisesti paljon itäisempiä reittejä. Tänä syksynä, parin mukavan sattuman kautta, päädyin staijaamaan Batumissa vielä standardilaskennan jälkeen ja tulokset olivat melko huikeita.

Pikkukiljukotka
- 27 m 18.10.
- 74m 19.10.
- 10m 20.10.
- 8m 21.10.

Kiljukotka
- 21m (3 juv, 3 subad, 15 ad) 18.10.
- 93m (5 juv, 9 imm, 46 ad ja 33 ilman ikäkirjausta) 19.10.
- 26m (4 juv, 9 imm, 13 ad) 20.10.
- 21m (4 juv, 9 imm ja 8 ad) 21.10.

Arokotka
- 16m (8 juv, 3 subad ja 5 ad) 18.10.
- 294m (17 juv, 22 imm, 17 ad ja 238 ilman ikäkirjausta, huomattava osa vanhoja) 19.10.
- 24m (8 juv, 6 imm, 10 ad) 20.10.
- 30m (4 juv, 5 imm, 21 ad) 21.10.

Keisarikotka
- 2 juv m 18.10.
- 34m (20 juv, 5 imm, 8 ad) 19.10.
- 5m (2 juv 1 imm 2 ad) 20.10.
- 7m (3 juv, 2 imm, 2 ad) 21.10.


Kilju-, aro- ja keisarikotkien osalta tämän pätkän ikäjakaumat ovat aivan huikeita, varhaisemman syksyn nuorisopainotteisempaan jakaumaan verrattuna. Lisäksi tässä meni parissa päivässä - tai vain päivässä - enemmän yksilöitä kuin stantardilaskennan yhteissummana!

Tämä nyt ei varmaankaan tarkoita sitä, että jokainen lokakuun jälkipuolisko olisi tällainen, pikemminkin mulle jäi sellainen fiilis että vallitsevien sääsysteemien takia nämä päivät olivat todella ainutlaatuisia ja ohjasivat poikkeuksellisen paljon lintuja rannikolle. Mutta ainakin ensi syksyksi kaavaillaan koko lokakuun kattavaa laskentaa, saas nähdä miten käy...

Tämän kotkaspektaakkelin yksityiskohtaisia fiilistelyjä löytyy täältä.


Pikkukotka 8 011
 Jälleen huippuvuosi pikkukotkalle! Hyviä, yli 200 linnun päiviä näkee jo syyskuun alkupuoliskolla (+350 11.9. ja aikaisemmin +200 useana päivänä), ja todelliset huippupäivät ovat syyskuun puolivälissä; tänä vuonna parhaimmillaan pikkukotkia muutti vajaa 900 yksilöä 17.9., 600 yksilöä 18.9. ja 300 yksilöä vielä 28.9.


Sääksi 160

Hienot sääksisummat jatkuvat ja edellinen kausienkka rikottiin muutamalla yksilöllä. Syyskuun puoliväli on täällä lajille parasta aikaa ja tämän syksyn parhaimmat päivät olivat 10.9. ja 17.9., molempina päivinä yhteensä 15 yksilöä.


Punajalkahaukka 2 087

Syksyllä 2015 näitä ei nähty juur mitenkään ja lajia alettiinkin laskemaan syksyn 2013 "oho, niitä voi oikeesti mennä täältä" -reaktioiden jälkeen. Syyskuun lopun sateisissa ja epävakaisissa keleissä oli siis puolensa: nyt meni ja parvikaupalla! Hupi alkoi pahimpien syyskuun sateiden laannuttua 25.9. ja useampana päivänä päästiin reilusti yli 300 yksilön, kovimpina 30.9. jolloin Sakhalvashosta laskettiin 934 lintua, näistä kolmannes meni käytännössä yhtenä parvena! Lokakuun puolella ei näkynyt enää kuin rippeitä, tähän verrattuna. Lajin määrät ovat tosiaan vaihdelleet paljon vuosien välillä, mutta syyskuun jälkimmäisellä puoliskolla pitäisi näkyä vähintään yksittäisiä yksilöitä ja pieniä parvia.


Aavikkohaukka 1

Jokavuotinen pikkuharvinaisuus, yhdestä neljään yksilöä per syksy. Tilastollisesti syyskuun puoliväli on parasta aikaa, mutta elokuun lopulta on myös havaintoja. Tämän syksyn ainoa meni 17.9. Sakhalvashon asemalta.

Muuttohaukka 27

Tänä sesonkina ei pereviisari värähdellyt ihan niin usein kuin edellisenä, enimmillään taivaanjumalia on nähty Batumissa syksyn aikana yli 50 yksilöä. Jotain kuittailua taisin syksyn jälkeen kuulla, että Falsterbo olis parempi paikka... =)





Muut täsmäseurannassa olevat lajit

Mustahaikara 1 536

Perushyvä sesonki, vaikka määrät ovat paljon vähäisempiä kuin Burgasin puolella. Batumin ennätys taitaa olla vuodelta 2012 vähän päälle parin tonnin kokonaissummalla. Yksittäisiä lintuja näkee pitkin sesonkia, mutta huippumuutot ajoittuvat syys-lokakuun vaihteeseen; tämän syksyn parhaimmat päivät olivat 25.9. (236m) 1.10. (230m) ja 25.9. (181m).


Kattohaikara 418

Batumissa "yllättävän" vähälukuinen laji, Venäjän puoleinen kanta taitaa olla aika harva tai sitten linnut pääsääntöisesti kiertävät Bosporinsalmen kautta. Muutto ajoittuu elokuulle ja syyskuun alkuun: 85m 18.8., 76 27.8. ja 60 25.8.


Turturikyyhky 2 039

Kovaa vauhtia harveneva laji. Kaukana petolinnusta, saati nousevia ilmavirtauksia hyödyntävästä kaartelijasta, mutta Batumin läpi muuttaa suht hyvin lintuja ja parvia on helppo laskea muun staijaamisen ohella. Tämän syksyn summa oli Batumin toiseksi korkein (syksyllä 2013 yli 5300 yksilöä), mutta tänä syksynä laskettiin päiväenkka, yli 700 lintua 3.9.! Päämuutto ajoittuu elo-syyskuun vaihteeseen ja suurin osa linnuista menee rannikon puolelta.


Sininärhi 1 257

Edelliseen sesonkiin verrattuna hieno esiintyminen myös sininärhiltä!  Paras syksyn summa yltää yli 2300 yksilön, vastaamasti heikoimmat summat ovat vain muutamia satoja. Nyt nähtiin hienoja parvia jo elokuun lopulla, mutta varsinaiset rynnistykset menivät syyskuun alussa, kun ensin 3.9. Sakhalvashosta laskettiin 447 sininärheä (Batumin päiväenkka ja tod.näk. maailmanennätys) ja tähän päälle 5.9. lasketut 296 yksilöä. Jos Batumin-retkellä haluaa nähdä sininärhiä, niin elokuun loppu ja syyskuun alku ovat parasta aikaa, osuen hyvin yhteen mehiläishaukkojen ja niittysuohaukkojen päämuuttojen kanssa.


Jos Batumin tilastoja haluaa pyöritellä enemmän, kannattaa perehtyä Trektellenin Analysis-sivustoon, record counts - ja graph-sivut ovat varsin näppäriä.





The People of BRC 2016

Vaikka kaudessa oli omat hankaluutensa, paljon siitä jäi käteen loistavan tiimin ansiosta! Oli ilo ja kunnia viettää aikaa tuttujen ystävien kanssa sekä tutustua uusiin ihmisiin. Kiitos teille kaikille, niin muille koordinaattoreille kuin laskijoille, ahkerasta työstä ja ponnistuksista projektin, datan ja lintujen eteen, sekä upeiden vaikeidenkin hetkien jakamisesta sekä oikuttelevan koordinaattorin sietämisestä =) erityiset kiitokset Toukolle sekä Janille, aina hienoa staijata täällä muiden suomalaisten kanssa!

Even though writing the summary mostly in Finnish, I really need to dedicate this part to those people more or less involved with this years count. Even though I became more and more weary towards the end of the count, it was a pleasure and a privilige to work with you all, the fellow coordinators and counters, meeting old friends again and making new ones. Thank you for sharing your time and thoughts, making the efforts, bearing my presence both in the count stations and in the office. Cheers!

Giacomo Biasi
Simon Cavailles
Dries Engelen
Adrien Brun
Rafa Benjumea
Filiep Tj'ollyn
John "I've just ***" Wright
Demian Hiss
Gabi "E3" Caucal
Albin Berglund
Rick Lockwood
Pia Fetting
Gerd Wichers
Bart Hoekstra
Triin Kaasiku
Touko Torppa
Rei Segali
Mike Jeanvoine
Doriane Hebinger
Dachi Shoshitashvili
Nick Gardner
Andrew Francis
Ruben Verniuwe
Thomas Cansse
Bastiaan De Ketelaere
Valentin Moser
Levon Harytunyan
Jani Vastamäki
Romain Lengagne
Jidde Spangenberg
Philippe Malenfert
Valentijn van Bergen
Anna Sandor
Guillaume Peplinski
Bernard Siddle
Carole Davis
Matthias Kellerman
Will Salmon
Rien van Wijk
Andreas Wiedenmann
Frauke Helms
Diego Jansen
Olga Lukshyts
Vedran Lucic
Eva Knizatkova
Ivaylo Tonev
Jan Ranson





Kiitos kuluneesta sesongista kuuluu muillekin kuin laskentatiimille. Kauden varrella tuli vietettyä aikaa muiden projektin henkilökuntaan kuuluvien ihmisten, retkioppaiden, projektivalokuvaajien, SABUKOn henkilöstön - ja tietenkin paikalle muuttoa fiilistelemään saapuneiden turistien kanssa. Erityiset kiitokset taas suomalaiselle osastolle!

Naturally lots of other people were involved than just counters and fellow coordinators. My thanks to other BRC personell, tour guides, project photographers, SABUKO personell, and of course tourists and other BRC supporters, - apologies if I forgot somebody - sharing the passion for raptor migration!

Annika Forstén, Antero Lindholm, Anne & Seppo Sarlin, Folkert de Boer, Johannes Jansen, Andrea Corso, Paul French, Hans, Olivier Dochy, Wim Bowens, Eveline Follet, Kristof Goemaere, Billy Herman, Lars Soerink, Olivier Dupont, Gauthier Deschamps, Thibaud Vandaudenard, Alexander Rukhaia, Gocha Kakulia, Nino Chkhaberidze, Aslan Bolkvadze, Natia Javakhisvhili, Yuval Dax, Nicholas Rodd, Luke Blazejewski, Huub Don, Carmen Lopez, Datuna Dekanoidze & Levan Ninua.


Sakhalvashon ja Shuamtan kylissä isäntäperheet tekevät melkoista duunia vapaaehtoisten laskijoiden ylläpidon eteen. Tiettyjen perheenjäsenten mukana oleminen pitkällä tähtäimellä on varmasti tehnyt monista käytännön asioista hieman helpompia.

Also the long-term work and efforts of our host families and other people from the village is appreciated. The last thank you goes to these local people and their families.

Elza Makaradze, Ruslan Dilaverovi, Merabi, Murman & Rolandi. Kiitos! Thank you! Didi madloba!