27.5.2011

Saapuminen

Mites tämän nyt sitten aloittaisi...

Sunnuntaina 22.5. istahdin Anteron kyytiin aamukolmen jälkeen ja kolmen tauon siivittäminä paahdimme Kilpisjärvelle kahdessatoista tunnissa. Melko rankkaa, mutta oli kieltämättä mukava päästä ajoissa perille, rauhassa asettumaan aloilleen ja valmistautumaan ekaan päivään. Sää oli mitä mainioin koko päivän ajoin ja normaalin "vaihettumisen" näkeminen lievitti järkitystä: kun pikkuhiljaa haavoissa ei enää ole lehtiä, kuuset "muuttavat muotoaan" eikä tervapääskyjäkään näy. Enontekiön eteläosissa koivut olivat vielä hiirenkorvilla ja vedet auki, mutta Kilpisjärvi on vielä tovin jäässä eikä lehtivihreääkään taida ihan heti näkyä, paljakalla ja syvemmällä koivikossa kulkeminen taitaa olla turhan vaikeaa vielä viikon päivät Lämmintä täällä on kuitenkin ollut, sunnuntaina ja maanantaina n. +16, toki molempina päivinä pilvistä.


22.5. - Biologisen aseman päärakennus.
22.5. - Eurola-talo, majapaikka seuraavan kolmen kuukauden ajan.
22.5. - Näkymää Eurolan portailta: naapurissa sepelrastaan ja piekanan habitaattia...

Sopuleita riittää, mutta petolinnuista onnistuimme näkemään Anteron kanssa "vain" 2 ampuhaukkaa ja tuulihaukan. Kahden päivän aikana on näkynyt vain yksi piekana! Mitään puhetta pöllöistäkään. Ehkä meillä vaan oli huono säkä. Lintuja kuitenkin näkyy, biologisen aseman ruokinnalla pyörii nelisenkymmentä järripeippoa, kevään ekat sinirinnat ovat viritelleet syrinxejään ja maanantaina näkyi ekana työpäivänä kolme ampuhaukkaa ja koskikara. Laatua!

Skibotnissa kololintujen pesintä on hyvässä vauhdissa: kirjosieppoja on paljon, yhdeltä aikaisijalta pesijältä löytyi jo viisi munaa. Sataan pönttöön osui muutama muniaan hautova talitiainen. Alempana Norjan vuoristossa kevät edeltää Kilpisjärveen nähden, vaikka loppukevät oli lämmin täälläkin.


22. 5. - Sopuleiden ja myyrien myllerrysjälkiä rantasaunan vieressä.

22.5. - Kilpisjärvi on jäässä vielä tovin eikä korkeimmilta tunturikankailta lumet ihan heti sula.

22.5. - Järripeipot viihtyvät aseman ruokinnalla.

22.5. - Pienellä vaivalla ja odottelulla ruokinnan menoa pääsi myös kuvaamaan.
Tiistai kului Kilpisjärven alueen pönttöjä kolutessa. Puolipilvistä, tyyntä ja suht lämmintä, mitä nyt jalat hieman kastuivat kumisaappaiden hörpätessä aika ajoin lunta toistaiseksi vaikeakulkuisessa tunturikoivikossa. Päivän päätteeksi uitiin polvia myöten tulvivassa joessa, karttaan piirretyn kymmenen pöntön takia - joita ei kuulemma ole ollut tavoitellussa paikassa viiteentoista vuoteen. :D Sinirintoja on äänessä päivä päivältä enemmän, lisäksi tiistaina kuului reissun eka sepelrastas.

Keskiviikko palkitsi joessa rypemisen, mitä nyt tällä kertaa uitin hiessä! Päivä oli alueeseen ja ajankohtaan nähden poikkeuksellisen kesäinen: pilvetöntä, tyyntä ja elohopea jossain kahdenkymmenen plusasteen tienoilla. Kahdeksantuntinen maastopäivä meni aseman alueen, järven rantakoivikon sekä Saanan rinteen pönttöjä tarkastaessa. Ihan taivaallinen meininki, vaikka yltiöpäinen hymyilyni taisi nousta mukana kulkevan työharjoittelijan hermoille. Päivän aikana riitti aikaa kuvaamiseen ja muuhun fiilistelyyn: "filmille" tallentui ekat sopulikovat ja sopiva alku digitaaliselle kasviherbaariolle. Saanan rinnelehdosta löytyi ampuhaukan reviiri.

25.5. - Saanan rinne kylpi auringonvalossa ja lintupoika hiessä.
25.5. - Hikoilu kannatti.
25.5. - Soppiiko tätä sitte sanoa Kilpisjärven raitiksi...

Keskiviikkona pamahti myös yksi reissun odotetuimmista haviksista, kun viimeisimpien pönttöjen tarkistuksen aikana ("ei siellä kuitenkaan mitään ole"-ajatteluun sortuessani) säikähdin pahanpäiväisesti pöntöstä yhtäkkiä ulos lehahtavaa pikkulintua. Säikähdyksestä toipui nanosekunnissa, kun uteliaasti sähisevä lapintiainen jäi keikkumaan puolen metrin päähän täysin hölmistyneestä pääkopastani. Voi sitä riemua, oi sitä autuutta, kun tätä ylisöpöä tirppaa pääsi ihmettelemään ja kuvaamaan. Tällaisiin sfääreihin ei päihteillä pääse.


25.5. - Heikki Henttosen mukaan sopulien kevätvaellus hiipuu, ilmiö näkyy elukoiden määrien lisäksi käytöksessä: tämä yksilö, jota pääsin ensimmäistä kertaa kuvaamaan, käyttäytyi huomattavasti rauhallisemmin kuin pari päivää sitten ärhännelleet piekanan suupalat.
25.5. - Kasvirari: rauhoitettu suippohärkylä kasvaa Suomessa lähinnä tunturikoivikossa.
25.5. - Lapintiainen! Lapintiainen! Lapintiainen!!!
Samalla Kilpisjärven kololinnuista ja tilanteesta sai parempaa kokonaiskuvaa: lapintiaisen lisäksi vain yhdellä talitiaisella ja yhdellä leppälinnulla on muninta alkanut ja kirjosiepot vasta rakentelevat pesiään. Leppälinnun pesiä löytyi helposti toistakymmentä, jostain kumman syystä lajia ei tavata ollenkaan Skibotnissa.

Koska viimeisetkin pöntöt tuli kierrettyä torstaina eikä uutta rundia tarvisi aloittaa ennen ensi maanantaita, Antero laittoi minut sisähommiin excel-tiedostoja täydentämään. Mitäpä tuota, torstai oli jo paljon kylmempi ja tuulisempi päivä, perjantaina painutaan jo pakkasen puolelle. Ulkoilusäätä pitäisi silti piisata, onhan tässä hinkua päästä koivikosta hieman ylemmäs...

21.5.2011

Kesä Kilpisjärvellä!

Bloggaaja Kilpisjärven jylhissä maisemissa heinäkuussa 2010. Kuva: Lauri Tuomiranta.


Ugh!

Sunnuntaina 22.5 allekirjoittanut hyppää professori Antero Järvisen kyytiin ja hurautamme puolessa vuorokaudessa suoraa Kilpisjärvelle. Olen todella onnellisessa asemassa, kun Kilpisjärven biologiselle asemalle pyydettiin kesätöihin tutkimusavustajaksi: hommat alkavat heti maanantaina 23.5. ja sopimus päättyy 20.8, todennäköisesti palailen takaisin etelään ennen sitä.

Toimeenkuva keskittyy lähinnä Kilpisjärven alueella pöntöissä pesivien varpuslintujen (leppälintu, kirjosieppo, talitiainen, lapintiainen) pesintöjen seuraamiseen ja rengastamiseen. Asemalla on muutama pönttöverkosto Kilpisjärven alueella, yksi Skibotnissa Norjan puolella, pönttöjä on yhteensä 300. Pesimälinnuston pitkäaikaisseuranta on aloitettu 1957, nykyisellä pönttökapasiteetilla aineiston keruu on alkanut 1960-luvulla. Tämän pääprojektin lisäksi saatan tehdä jotain kala- ja kasvihommia.

Jos maastossa ollaan työajalla, niin tunturissa notkutaan varmasti myös vapaa-ajalla - sään ja voimien rajoilla. Sain tällä viikolla rengastusluvan 24 lintulajin rengastamiseen Enontekiön alueella: lähinnä varpuslintuja, muutamia kahlaajia sekä piekanaa ja ampuhaukkaa varten. Vapaapäivät menevät varmasti tuttujen mutta myös entuudestaan tuntemattomien tunturien ja vesistöjen koluamiseen: Iso-Jehkats, Ailakkavaara, Marjajärvet, Ailakkajärvi... Kun ei jaksa lähteä kotituntureita pitemmälle, aika kuluu varmasti myös kasveja kuvatessa - tarkoitus olisi kasata myös digitaalista herbaariota. Lisäksi lupasin laskea muutaman lintulaskentalinjan osana valtakunnallista linnustonseurantaa. Norjan puolella tulee varmasti käytyä muutenkin kuin töiden merkeissä. Eikä yksinäisyydestäkään tarvitse kärsiä, kun asemalla on muitakin kollegoita töissä, kenttäkursseilla tai tuttuja tulee alueelle muuten vaan - ystäviä piisaa :)

Tässä vaiheessa lähtö tuntuu hieman haikealta. Kesä on juuri pääsemässä vauhtiin: tuomet kukkivat, satakielet laulavat eikä loppukevään lintuja ehdi tänä vuonna edes havaitsemaan. Kesäkuun alun valoisat, lämpivät ja linturikkaat yöt jäävät tällä kertaa väliin. Toisaalta tuleva kesä on aivan ennenkokematon. Vaikka tuoreita kuulumisia Kilpikseltä on korviin tarttunut, eihän sitä itse osaa kuvitella sitä menoa ennen kuin paikalle pääsee. Koko pohjoisen kesän seuraaminen "sinirintojen täyslaidallisesta" alkavaan ruskaan ja mahdolliseen ensilumeen. Siihen väliin mahtuu vajaa kahdeksankymmentä maastotyöpäivää, sopulimassoja, mahtavia lintuhavaintoja, rengastuksia, eksoottisia perhosia, ja vaikka mitä. Kunhan malttaa myös mielensä eikä intopiukoile itseään loppuun heti kahdella ekalla viikolla, heh.

Koitan päivitellä blogia n. viikon välein. Mukavaa kesää kaikille!

Lahden lehtopöllöt: Paten radiohaastattelu

Laitetaan oman lehtopöllökauden jälkilöylyiksi linkki projektin vetäjän radiohaastatteluun. Patte puhuu mm. meneillään olevasta projektista, taustoista ja muista lehtopöllöihin liittyvästä mielenkiintoisista jutuista.

http://areena.yle.fi/audio/1306564598756

Kevään viimeinen retki Viikissä

Pöllöhommien loputtua eteen tarjoutui kevään viimeinen mahdollisuus lähteä nauttimaan Vanhankaupunginlahden aamuisesta lintukonsertossa. Ulko-ovi paukkui aamuneljän aikaan ja tarkoituksena oli kiertää koko lahti hysyjä etsien ja palailla ennen puoltapäivää Hakalan torniin staijamaan parin vaihto-opiskelijakaverin kanssa.

... ja voi elämä sentään millainen aamu! Idyllisempää kuin idyllisyys itse. Aamuneljältä lahden päällä leijui vain kevyttä usvaa ja askel oli kevyt lämpimässä ja tyynessä ilmassa. Lintujakin ropisi: satakieliä, punavarpusia, kerttuja, kerttusia... lintuja ei löytynyt tasaisesti reitin varrelta, vaan tuntuivat olevan tiiviinä ryppäinä: esimerkiksi Pornaistenniemen tervalepikössä lauloi 6 satakieltä melko lähellä toisiaan, noin puolet päivän aikana havaituista yksilöistä. Eli potentiaalia olisi ollut parempaan - tai sitten tyssäsivät laulun täysin siinä puoli kuuden aikoihin.

Poistuin reitin päätepisteestä (Kivinokasta) n. klo 9.30 ja reilun yhdeksän kilometrin lenkin aikana lintuja tuli Vanhankaupunginlahden ruovikosta ja rantametsistä ynnäiltyä seuraavasti:

nuolihaukka 1p
luhtakana 1ä
ruisrääkkä 1Ä Lammassaari
lapinsirri 1p Purolahti
pikkutikka 1Ä Kivinokka
peukaloinen 2Ä
satakieli 13Ä
pensassirkkalintu 1Ä Lammassaari
ruokokerttunen 113Ä
rytikerttunen 5Ä
rastaskerttunen 5Ä
kultarinta 1Ä Pornaistenniemi
mustapääkerttu 25Ä
lehtokerttu 10Ä
hernekerttu 4Ä
pensaskerttu 16Ä
sirittäjä 9Ä
tiltaltti 1Ä
punavarpunen 22Ä

Purolahden lapinsirri tippui sen verran lähelle, että kuvaamista pystyi ainakin yrittämään...


Kymmenen aikoihin paluumatkalla kohti Hakalan tornia pari vasta retkelle lähtenyttä ornia kommentoi, että lahdella pitelee hiljasta. Nimenomaan, linnut hiljenivät aika tehokkaasti jo yhdeksän jälkeen. Hiljaisuus on varmaan muutenkin suhteellista, kun Purolahdella havahduin pääskyjen runsauteen: erityisesti tervapääskyjä pyöri muutaman kymmenen metrin säteellä kymmeniä, korkealla taivaalla ja päitä hipoen. Räystäspääskyjä sekä haarapääskyjä pyöri lahdella joitakin kymmeniä, silmissä riitti vielä sen verran voimia, että jaksoin skarpata vuoden ekan törmäpääskyn. Aikamoinen fiilis siinä iski, juuri kun ovat sankoin joukoin Suomeen kotiutuneet, näen tervapääskyjä vastaavina massoina seuraavan kerran vuoden päästä...

Hakalasta ei kummempia nähty - jos nyt 24 muuttavaa kurkea aiheuttivat pientä ihmettelyä. Aurinkoisella säällä ja vahvalla etelätuulella sitä olisi saattanut nähdä paljon muutakin, mutta nyt ei oikein jaksanut eikä ehtinyt jäädä tapittamaan tyhjää taivasta. Parin tunnin staijin jälkeen hyvästelin madeiralaisen ystäväni Ricardon, sain siinä sivussa kutsun Portugaliin ensi kevääksi :)

Todella hieno päivä kaiken kaikkiaan, nosti mukavasti vuodarisaldoakin: tähän mennessä vuoden aikana on tullut havaittua tasan 190 lajia.

20.5.2011

Lahden lehtopöllöt: poikasten rengastusta ym.

No niin... viikon 20 pöllöduunit voi kiteyttää siihen... oikeastaan, ei tätä voikaan kiteyttää mihinkään yhteen asiaan. Viikolla painettiin metsässä kolmena maastopäivänä, joista maanantaina aloitettiin lääkintä kolmella reviirillä, jotka löytyivät hieman myöhässä tai aloittivat pesintänsä hieman myöhemmin (kts. edellinen teksti). Osui sitten se ensimmäinen sadepäiväkin kohdalle. Siinä pääsi näkemään niitä kenttätöiden nurjempia puolia, meinasi tulla jo ikävä...

Keskiviikosta tuli taas piiiiiitkä päivä. Tavoitteena oli laittaa kolmeen pönttöön loukku naaraan kiinnisaamista ja viimeistä lääkintäkertaa varten, rengastaa poikaset samoista pöntöistä sekä laittaa yhteen pönttöön koirasloukku - seuraavan päivän aamuna samat pöntöt käydään uudelleen läpi. Eipä siinä muuta, mutta eteläisin pönttö on keskellä Orimattilaa ja pohjoisin Asikkalan pohjoisosissa. Ja taas saatiin suhata tutkimusalueen ääripäiden väliä.

Poikasten rengastusta voisi sanoa tämän urakan kohokohdaksi. Kuvio toimi siten, että Pekka kiipesi puuhun ja laski poikaset alas, missä minä aloitin "linjan" kiinnittämällä helyn poikasen nilkkaan. Punnituskin hoitui ja opettelin siinä samalla siiven sekä käsivarren pituuden mittaamista, mikäli Pekka ei muulta sämpläämiseltä ehtinyt. Työt etenivät sulavasti ja kivaa oli. Huolimatta menninkäisten pienestä yliaktiivisuudesta sekä siivottomuudesta, nimim. kädet naarmuilla ja housut pöllönpaskassa. Autossa onneksi tottuu hajuun. Päivän aikana rengastettiin yhteensä 13 poikasta. Ja ehti niitä rääpäleitä kuvaamaankin... :)






Söpöys tappaa.

Torstaina kierrettiin loukutetut pöntöt uudelleen läpi. Liikkeelle lähdettiin aamuseitsemältä ja ennen kymmentä olimme viimeistelleet protokollan kahden naaraan kanssa. "Läpihuutopäivä", tuli huudeltua jossain vaiheessa. Voi kunpa olisin ollut oikeassa, vaikka muistin koputtaa omaa päätän... eikun puuta. Nimittäin kolmannella pöntöllä yllätyimme jälleen, kun naaras oli paennut pöntöstä! Ritilä oli tippunut pöntön pohjalle ja oli alun perin sopinut huterasti pöntön suulle. Se siitä sitten, perjantaina uudelleen. Ei siinä, olisi vapaapäiväkin kelvannut. Asikkalassa rengastimme reviirin koiraan, kuten pitikin, mutta päivän viimeisellä pöntöllä sattui ja tapahtui taas. Tällä kertaa (sekä ensimmäistä että viimeistä kertaa tällä maastokaudella) allekirjoittanut möhli haavin kanssa, kun en ehtinyt nappaamaan pöntöstä ulos hyppäävää naarasta! Pari valittua voimasanaa ja tyly toteamus, että tuossa se nyt menee. Niin sitä pitää. Noh, turha tänne on yhden naaraan takia tulla takaisin ja protokollan työstäminen sateisessa ja tuulisessa kelissä olisi muutenkin ollut perseestä. Onneksi saatiin perjantaina istua tunti pitempään autossa, kaiken lisäksi saatiin kahdesta naaraasta vain toinen kiinni...


Meikäläisen osalta nämä hommat päättyvät tämän kevään osalta tähän, Pekka hoitaa protokollat ja loput rengastukset Katjan kanssa. Suuret kiitokset Patrik Karellille, Heikki Koluselle ja erityisesti Pekalle tästä maastokaudesta!

13.5.2011

Lahden lehtopöllöt: koiraspyyntiä & pieniä vastoinkäymisiä...

11.5.

Keskiviikkona piti aloittaa ensimmäinen lääkintäkierros kolmelle jäljelle jäänelle naaraalle. Protokollan mukaan homma pitäisi aloittaa poikasten kuoriutuessa - ja kuis kävikään, yhdessäkään pesässä ei havaittu merkkejä munien kuoriutumisesta! Että se siitä sitten, tavallaan "turha ajopäivä" ja ensi viikon aikataulut meni osittain uusiksi. Mutta sitähän tätä lintujen kanssa työskentely on, niiden ehdoilla mennään ja tilannetta pitääkin seurata tiiviisti. Mieluummin "menee turhaan" kuin jättää menemättä ja huomaa myöhemmin olevansa liian myöhässä... Työstä ei muutenkaan parane valittaa, kun helteiset kelit jatkuvat ja tänään pöllöjen ohella nähtiin mm. nuolihaukka, 2 pyytä ja nastakehrääjä.

Harmaan värimuodon naaras Pekan käsissä.

12.5.

Torstaina otettiin sitä päivän pituutta oikein urakalla takaisin. Homman piti olla kasassa muutamassa tunnissa, mutta päivä venähtikin yli kahteentoista tuntiin. Hiphei! Päivän ohjelmaan kuului viikko sitten ensimmäistä kertaa lääkittyjen naaraiden toinen lääkintäkerta sekä koirasloukkujen asettaminen koiraiden rengastusta ja väriarviointia varten. (Huom. pyydämme koiraat elävinä :)

Kahdella ensimmäisellä pöntöllä kaikki meni niin kuin pitikin, naaras kopattiin komeasti pöntöstä, lääkittiin ja mitattiin, Pekka vastaavasti kiipesi puuhun, asensi ja viritti koirasloukun pöntön suulle ja viimeisenä naaras laitettiin takaisin pönttöön. Protokolla ei todellakaan ole niin helppoa miltä se kuulostaa, silmukkaruuvien ruuvaaminen pönttöön ja loukun asettelu korkealla puussa ei tietenkään ole mitään helppoa hommaa. Hands up and hats down, Pekka teki mainiota työtä. Jos minä olisin keikkunut siellä kuusessa, päivä olisi venähtänyt vähintään 18-tuntiseksi.

Kolmannella pöntöllä pöllöjen arvaamattamuus iski sitten vasten kasvoja - pöntöstä löytyi vain poikaset eikä merkkiäkään naaraasta! Toisaalta se mikään yllätys ollut, tämän reviirin poikaset ovat kasvaneet jo reilun kokoisiksi, jolloin ahtaassa ja näillä säällä infernaalisen kuumassa pöntössä naaralla on varmasti tukalat oltavat. Noh, Pekka viritti ritilän pöntön suuaukolle ja siirryimme seuraavalle paikalle tarkoituksena palata nappaamaan naaras ennen koirasloukun asentamista.




Mutta kas kummaa, myös päivän viimeisestä pöntöstä puuttui naaras! Tässä vaiheessa homma rupesi näyttämään synkemmältä, naaraan paluuta pitäisi kuitenkin odotella tovi. Saimme hyvän syyn "tappaa aikaa" palaamalla päivän ensimmäiselle pöntölle korjaamaan koirasloukkua ja kiertämällä kaksi viimeisintä uudelleen läpi. Joku piknikin kaltainen pidettiin myös jossain välissä - autossa sai istua kuitenkin riittämiin, kun kuljimme tutkimusalueen läntisen ja itäisen ääripisteen välillä kolme kertaa! Homma meni aika ajoin läskiksi myös kartanluvun kanssa, kun meikäläinen pelkääjän paikoilla nuotitti kuskin samoilla seuduilla harhaan pariin otteeseen. Pekan kanssa muistelimme, että sekoilin tismalleen samoilla paikoilla myös kaksi vuotta sitten viirupöllöduuneissa. Pisteiden Lahti-Nastola-Orimattila välillä tämän navigaattorin sensorit pimenevät täysin. Todellinen Päijät-Hämeen Bermudan kolmio!

Kolmannella pöntöllä naaras saatiin toisella yrityksellä kiinni, mutta viimeisellä paikalla ja kaikista kauimmaisella reviirillä naaraasta ei vieläkään kuulunut mitään! Tässä ehdotettiin jo toista piknikkiä, linturetkeä, kunnon päivätorkkuja sammalmättäällä, ynnä muuta. Pekka kuitenkin keksi, miten koirasloukusta saa tuplaloukun: ensimmäisen linnun tullessa sisään pönttöön loukusta poistuisi "varmistin", jonka avulla loukku pysyisi vireessä ja myös toinen emoista jäisi nalkkiin. Tämän toteuttaminen olikin sitten toinen juttu, varsikin kokonaisuuden virittely puussa, mutta Pekka teki jälleen mainiota työtä ja lopulta pääsimme myös hämärtyvästä kuusikosta illaksi kotiin...



13.5.

Perjantaiaamuna ajoimme Pekan ja Ricardon kanssa Lahteen jännittäen, kuinka onnistunut eilinen viritelmä olisi. Helpotus oli suuri, kun huomasimme koirasloukun lauenneen ja ainakin toisen linnuista olevan sisällä. Siitä se riemu vasta repesi, kun Pekka kapusi pöntölle ja totesi myös naaraan olevan paikalla! Homma meni tietysti heti mutkikkaammaksi, kun molemmat vanhemmat (peloissaan) ahtautuivat pönttöön viiden poikasen seuraksi – aivan, yhdessä pöntössä oli samanaikaisesti seitsemän lehtopöllöä! Pieneksi säädöksi se meni, linnun noukkiminen yksi kerrallaan alas puusta. Pekka joutui uhraamaan puffinsa, jotta sekä koiras että naaras saataisiin rauhallisina maahan ja protokollan toinen vaihe hoidettua.

Taistelupari Kontiainen & Aintila työn touhussa.

Kolmannella pöntöllä pöllöjen oikutteluja ihmeteltiin taas. Eilen homma meni niin, että pöntön eteen laitettiin koirasloukku, loukun ja pöntön suuaukon väliin ritilä, loukku viritettiin ja naaras laitettiin takaisin pönttöön. Noh, puuhun päästyään Pekka totesi, että molemmat pöllöt ovat koirasloukun sisällä – naaras on siis jotenkin onnistunut hivuttautumaan (hemmetillisellä vimmalla ja väännöllä) koirasloukun sisään, ja koiras on tietenkin tullut toisesta päästä sisään laukaisten loukun toisesta päästä. Hetki siinä mietittiin, että heitettiinkö me se naaras toisen lääkinnän jälkeen lentoon vai ei, vai mitä tässä nyt sitten kävi. Mitään vahinkoa tässä ei tietenkään sattunut, tilanne tuntui vain täysin absurdilta.

Määrityspähkinä: linnun ikä?
Tällaiset sattumukset kuitenkin rikastuttavat kenttärutiineja. Päivä oli siis oikein onnistunut ja hauska. Kaikki neljä koirasta saatiin kiinni rengastusta, värien arviointia ym.. varten, Pekan suostumuksella ja pienellä kärsivällisyydellä allekirjoittanut sai luvan rengastaa yhden koiraista – ensimmäinen rengastamani petolintu! :) Muuten meni nappiin, mutta rengas tuli asetettua linnun jalkaan ”väärin päin”, jolloin se on hankalampi lukea lintua käsiteltäessä. Oppii näistäkin. Ja kiitokset mukana olleelle hovikuvaajalle, tämä päivitys tarjoaa hieman enemmän kuvia.






Kuvat: Ricardo Rocha

11.5.2011

Hysyjä & pikkurareja

9.5.2011.

Keväiset kelit jatkuvat. Kaikenlaisten asioiden hoitamisen ohella ehtii vähän fiilistelläkin, kävin iltapäivällä hakemassa Itäkeskuksesta ehjäksi parsitun takin ja päätin kävellä Herttoniemestä Viikin kampuksella, kiireettä ja hyönteissyöjiä etsien. Ehti siinä aurinkoisesta ja muutenkin kivasta ulkoilusäästä nauttimaan.

Johtuuko sitten kevään ekasta retkestä lahden näihin osiin tai etenevästä muutosta, mutta hysyjä näyttää saapuneen jo kohtalaisesti. Pajulintuja sekä mustapääkerttuja laulaa jo vähän siellä sun täällä, jälkimmäisiä tuli ynnäiltyä Herttoniemestä Arboretumiin yhteensä yhdeksän laulavaa koirasta. Sirittäjiä osui matkan varrelle kaksi, tiltaltteja kolme. Mahtui sinne pari peukaloistakin.

"Parempien" hysyjen makuun päästiin jo Fastholmassa, kun jäin kuuntelemaan polun vierestä kaikuvia sirahduksia ja korkeita vihellyksiä. Pään raapimista, arpomista, "mikähän hemmetti tämä nyt taas on...". Kunnes välähti. Harmaasieppo. Vuoden eka havis, eikä näitäkään kovin montaa ole vielä Suomeen saapunut. Ja sitten Mölylässä, kuusikossa maapuiden seasta kantautunut rätinä tuntui liian lyhyeltä ja vaimealta peukaloiseksi. Tämä tuli jo melkein selkärangasta. Pikkusieppo, hellurei! Siinä sivussa hengähdin Mölylän kalliolla ihmettelemässä lahden meininkiä, sai siitä kiikarien avulla haltuun ainakin 10 mustavikloa ja saman verran pikkulokkeja.

Sammaan syssyyn oli hyvä käydä bongaamassa Purolahdella notkunut kattohaikara. Viikon päivät lahdella viihtynyt lintu ei näyttäytynyt lauantaina eikä heti Mölylän kaltsiltakaan, mutta nyt se oli kivasti näytillä Purolahden edustalla tornista käsin, makoillen ensin matalassa ruovikossa nousten lopulta pystyyn kävelemään. Vähän vaan vaikutti aneemisen oloiselta, liekö lintu uupunut tai ei-pesivänä osaa ottaa lunkimmin, jos on hyvän paikan löytänyt. Harvemmin näin pitkäksi aikaa asettuvat aloilleen. Joku oli muuten nähnyt sinirinnan samoilla seuduilla pari tuntia aikaisemmin.

Myöhemmin päivällä käväsin myös Lammassaaressa, tapitin tornissa iltaseitsemästä yhdeksään. Ensialkuun lahti näytti olevan melko tyhjillään linnuista, mutta pikkuhiljaa sitä lajidiversiteettiä sai taas kaivettua esiin: heinätavipariskunta, neljä lapasorsaa, kahlaajista punajalkaviklo 3p, liro 26p, mustaviklo 3p, suokukko 3p, tylli 1p, pikkutylli 2p, suokukko 4p, ei mitään erikoisempaa sillä linjalla. Parin keltavästäräkin joukosta ei vieläkään löytynyt sitruunavästäräkkiä, mutta tornin edustalla lehahtanut ja pariin otteeseen äännellyt lapinkirvinen kruunasi iltaretken. Kevätmuutolla lajia tavataan huomattavasti harvemmin kuin syksyllä, johtuneeko eri muuttoreitistä vai mistä, ja tämä olikin meikäläiselle aikojen eka keväthavainto!


Purolahden kattohaikara näkyi juuri ja juuri myös Lammassaareen....

10.5.

Tiistaina sit uudelleen iltaretkelle Lammassaareen. Päivystin tornissa jostain kuudesta yhdeksään ja seurana mm. Eppu, Zorbas, Jani, Henriikka, Mikko & Janne. Sekavaa menoa siis, kun lintuja tuli katsottua läpi ei-niin-intensiivisesti kuin tapana on. Tai, en minä tiedä, Lemmenlehdon lähistöllä hetkellisesti lehahtaneet 2 sitruunavästäräkkiä (vihdoin!) tuntuivat olevan työn ja tuskan takana, sai siinä aidantolppaa ja ruovikkoa selata läpi melkoisen tovin ennen kuin kaivattu vuodari kivasta lajista irtosi. Vähän myöhemmin 1 sittiskoiras lensi tornin edestä laskeutuen itäpuolen ruovikkoon, jei.

Irtosi päivän aikana muutakin, sittisten jälkeen parhaimpana Jannen skarppaama pohjoiseen muuttanut suopöllö. Myös nuolihaukka pyörähti lahden päällä ja mustavaris saapui illansuussa Klobbeniin yöpymään. Kahljaajameininki kovenee, huippuna Lammassaaren hoitoniityltä nousseet ja ilmeisesti yömuutolle lähteneet 105 liroa, 15 p suokukkoa, 3 p tylliä, muutama punajalka- ja valkoviklo, pikkutyllejä. 15 rantasipin parvi aiheutti melkoista ihmetystä, nousivat ensin yhtenä lössinä Purolahdelta, jäivät kieppumaan Hakalan päälle puoleksi minuutiksi ennen kuin lähtivät törkeän korkealla yömuutolle. Ihme epeleitä, harvoin niitä tuollaisissa sfääreissä näkee.

 11.5.

Lyhyen työpäivän jälkeen piipahdin Viikin kampuksella syömässä ja palasin kämpille Vanhankaupunginlahden rantoja myötäillen - tietty. Reipas ulkoilu antoi hyvän tekosyyn rastaskerttusen tsekkaamiseen, joka löytyi jo aikaisemmin päivällä Keinumäen edustalta. Samoilta jalansijoilta irtosi myös hernekerttu vuodariksi sekä eka pääskylössi, 15 räystäspääskyä. Aikaisemmin on näkynyt lähinnä yksittäisiä.

Pornaistenniemessä ihmettelin muutaman kuvaajan kanssa varisten ja rastaiden pitämää metakkaa, todennäköisesti kanahaukan takia. Nuori kanahaukka sieltä koivikosta löytyikin, joka yllättäen osui silmiin ennen lentoon lähtemistä. Kauaa kanahaukka ei aloillaan viihtynyt, vaan vahtoi pikaisesti paikkaa, kuvaajat tietenkin perässä. Melko koomista touhua taas. "Jos me mennään tästä puiden takaa, niin se ei huomaa meitä." Niinpä niin. Katselin menoa aikani ennen kuin palasin kämpille, Lammassaaren kautta ei enää jaksanut kiertää.

8.5.2011

Tornien Taisto 7.5.2011

Lammassaaressa staijattiin tyylillä.

Birdlife Suomen järjestämä Tornien taisto kisattiin Vanhankaupunginlahdella kirkkaassa, melko tyynessä, aamusta viileässä mutta iltapäivää kohti lämpenevässä säässä. Ollaan aikaisemmin kisattu opiskelijaporukalla Symbioosin nimissä Purolahdella, joko tornissa tai lavalla, ja Lammassaari toi pientä vaihtelua tähän rutiiniin. Mielenkiintoinen paikka muutoin, mutta "huono" kisaamisen kannalta, kun vierestä ei löydy kovin monipuolista "kunnon" metsää ja Viikin pelloillekaan ei juuri näe. Otettiin sitten lahdelta ja horisontista se mitä irti saatiin, joskin lahdella tuntui olevan hyvin vähälukuisesti lintuja, kohtalaisella lajidiversiteetillä sentäs. Sääli ettei aamuyöstä pitkospuiden vieressä laulanut ruokokerttunen kuulunut torniin asti. Lintutilannetta kuvaa aika hyvin, että pinnojen kertyminen loppui kuin seinään kahden ekan tunnin jälkeen. Uusia lajeja tippui enää hyvin hajanaisesti, tarkkana sai olla ettei esim. lahden yllä pyörähtänyt ruskis tai taivaanrannassa muuttanut sääksi mennyt ohi.

Vaikkei lintutilanne mikään imartelevin ollutkaan, hauskaa siellä tornissa tietenkin oli. Allekirjoittanut löysi itsensä tornin pohjalta nauraa röhnöttämästä pariinkin otteeseen. Tornissa piipahti yhteensä viitisenkymmentä henkeä (kiitti kaikille!), itse taisin poistua paikalta tuttavapariskunnan häihin juuri ennen pahinta ryntäystä - puoli tuntia ennen kisan loppumista. Oli kuitenkin mukava nähdä tuttuja ja tuoda Symbioosia jälleen mukaan tähän tapahtumaan.

Lammassaaresta havaitut lajit (76), subjektiivisesti kivat ja mielenkiintoiset havikset lihavoituna:

kyhmyjoutsen
laulujoutsen
merihanhi
kanadanhanhi
valkoposkihanhi
haapana
tavi
sinisorsa
harmaasorsa 2/ p
heinätavi 1/1 p
lapasorsa
tukkasotka
telkkä
isokoskelo
fasaani
kuikka 2 m
silkkiuikku
harmaahaikara
ruskosuohaukka /1 kiert
sääksi 1 m
varpushaukka 6 kiert
kanahaukka 2 p
nokikana
meriharakka 4 p
pikkutylli 5 p
tylli 1 p
töyhtöhyyppä
suokukko 2/ p
taivaanvuohi
kuovi 1 m
mustaviklo 1p
punajalkaviklo 2 p
valkoviklo 2 p
liro 6p
rantasipi 1p
pikkulokki 6m, 2a
naurulokki
kalalokki
selkälokki 1 kiert
harmaalokki
merilokki
räyskä 2p
kalatiira
lapintiira
kesykyyhky
uuttukyyhky
sepelkyyhky
kiuru
haarapääsky 5 p
räystäspääsky 2 p
metsäkirvinen
niittykirvinen
keltavästäräkki 4 p
västäräkki
punarinta
mustarastas
räkättirastas
laulurastas
punakylkirastas
kulorastas
mustapääkerttu 1 Ä
pajulintu
kirjosieppo
sinitiainen
talitiainen
puukiipijä
naakka
varis
korppi
kottarainen
peippo
viherpeippo
tikli
vihervarpunen
nokkavarpunen 1p,ä
pajusirkku

Sijoituksia
Valtakunnallisesti: 78/311
Helsinki: 8/13
Viikki: 6/8

6.5.2011

Lahden lehtopöllöt: lääkintä aloitettu


Torstaina (5.5.) aloitimme Pekan kanssa neljän ensimmäisen naaraan lääkitsemisen. Keskiviikkon verrattuna touhu kääntyi aivan toisenlaiseksi, kun kävimme vain niillä reviireillä, missä linnut pesivät. Tässä on tietenkin hyvät ja huonot puolensa. Homma pysyy mielekkäämpänä, kun jokaiselta visiitiltä sopii ja pitääkin odottaa pöntöstä haaviin hyppäävää pöllömammaa. Yhdellä pesällä menee tunnin verran, jolloin näihin lintuihin saa taas näppituntumaa, niiden kanssa ehtii olemaan ja niitä ehtii ihastelemaan kunnolla, hieman jopa kuvaamaan.

Ensimmäisellä pesällä jännitti niin maan perkeleesti, ensimmäistä kertaa pariin vuoteen pitäisi omin nokin ottaa petolintu käteen ja käsitellä sitä. Korkealla pulssilla ja varovaisin ottein siitäkin selvittiin, parin linnun jälkeen homma tuntui siirtyvän vanhan kertauksesta rutiininomaiseksi puuhaksi. Ainakin melkein. Työnjako edelleen seuraava: minä kuskaan ja käsittelen haavia samalla kun Pekka kiipeää puuhun, vastaavasti linnun pitely ja muu avustaminen jää minulle samalla kun Pekka hoitaa lääkitsemisen ja muun näpertelyn. Rutiineja on välillä hyvä rikkoa ja alustavasti pääsen kokeilemaan poikasten rengastusta. Jjei!

Ääripää I: todella punertavan ruskea lehtopöllö, juuri haavista poimittu.

Huonona puolena niskaan kaatuu se kaikenlainen sähellys ja protokollan tuhannen asian muistaminen, alkaen linnun värisävyjen arvioinnista (harmaan ja punaruskean värin skaala eri osissa lintua, sekä kokonaisvaikutelma) siihen oleellisimpaan eli lääkitykseen - joka taisi kahdella kertaa unohtua autoon, pitemmän tai lyhyemmän välimatkan päähän. Eikä se kartanlukukaan aina tahtonut meikäläiseltä sujua. Kun kaikenlaisen näpertelyn opettelu ottaa oman aikansa, niin pikkumokat eivät ainakaan lyhennä sitä päivää. Onneksi mitään peruuttamatonta ei ole ehtinyt tapahtua. Yhden pesän tilannetta jännitetään, missä poikaset ovat jo nyt niin suuria, että kahden viikon päästä ensimmäinen voi olla jo ulkona pöntöstä, jolloin naaras ei pönttöön juuri vaivaudu ja viimeinen lääkintäkerta saattaa jäädä tekemättä. Noh, sen näkee sitten kuinka käy.


Ääripää II: harmaa lehtopöllö. Edellistä uneliaampi mamma.

Perjantaina (6.5.) kävimme Pekan ja Paten kanssa kymmenisen pönttöä läpi Asikkalan suunnalla - tämän jälkeen jäljellä pitäisi olla yksittäisiä hajareviirejä, missä linnut todennäköisesti eivät pesi. Jo ekalla pöntöllä tärppäsi, kun tämä keltanokka otti munivasta lehtopöllönaaraasta komean kopin: hyvä kun ehdin haavin asettamaan pöntön suulle, niin naaras otti ja lähti melkosella vauhdilla suoraa pussiin! "Projektipäällikkö" nosti arvosanaani... tällä mammalla oli pöntössä 3 munaa haudottavana, ja yllättäen linnulta puuttui kintusta helyt! Mistä lienee alueelle saapunut, yleensä lähialueilla rengastetuista pöllöistä tulee melko hyvin kontrolleja. Pari edellistä talvea on kaiketi "tyhjentänyt" osan reviireistä ja muualta on vaeltanut uusia pesijöitä. Tämä nätti harmaa naaras sai kuitenkin renkaan jalkaansa, muistoksi ensimmäisestä tapaamisestamme.

Päivän toinen uusi pesintä tippui muistaakseni viidenneltä pöntöltä. Tämäkin naaras pamautti haaviin sellaisella vimmalla ja vaaleanharmaa lintu tuntui muutenkin niin painavalta, että lintua luultiin aluksi viirupöllöksi! "10 vuotta pöllöjen parissa eikä vieläkään osaa määrittää lajia oikein", Patte tokaisi katsellessaan haavista poimittua lehtopöllöä. Mutta oli mammalla kokoa. Tälläkään lehtarilla ei ollut rengasta entuudestaan jalassa, vastaavasti pöntöstä löytyi 4 munaa.

Lahden alueen lehtopöllöistä on nyt saatu melko hyvä kokonaiskuvaa, 7 käynnissä olevaa pesintää ja yksi epäonnistut reilua neljääkymmentä pönttöä kohden. Pesintätilanne on melko mielenkiintoinen ainakin tällä suunnalla; sellaisia yrityksiä, yhden tai kahden munan / poikasen pesyeitä ei ole löytynyt, joillaisia esimerkiksi viirupöllöillä tavataan pohjavuosina tai niiden jälkeen. Kolmen poikasen pesyeitä on vain yksi, yksi viiden, loput neljän. Eli ne jotka pesivät, niillä on riittänyt voimia vähän parempaan yritykseen. Olisi myös mielenkiintoista tietää, mistä rengastetut linnut ovat tulleet - lisäksi nyt pesivistä linnuista vain yksi on "oman alueen" kontrolli, muut kontrolloidut on rengastettu jossakin muualla.

Metsissä tulee tietty havaittua muutakin kuin pöllöjä. Mustapääkerttuja tuntuu laulavan joka paikassa, pajulintuja sekä kirjosieppoja päivä päivältä enemmän. Yksi alitajuntaisesti pitkään toivottu havainto toteutui tänään, kun matkalla pöntölle komppasimme lentoon koppelon! Edellisestä kerrasta onkin kolme vuotta, mitäs en ole liikkunut oikeilla paikoilla. Kuvaavaa sekin, että autonikkunafiiliksen pohjalta Asikkalan metsät näyttivät voivan paremmin kuin alueen eteläosien, esim. Orimattilan ja Hollolan raiskiot. Tai vähääkään laajempi alue talousmetsää hivelee silmiä tarpeeksi monen hakkuuaukean jälkeen. Perhosiakin rupeaa lentelemään entistä enemmän, samaiselta "koppelotieltä" näkyi useita kangasperhosia sekä paatsamasinisiipi.

4.5.2011

Lahden lehtopöllöt: maastotyöt käyntiin!

Varsinainen maastotyökausi alkoi virallisesti 3. toukokuuta, jolloin painuin ensimmäistä kertaa tänä keväänä Päijät-Hämeen pöllömetsiin. Pyörin osan maastokaudesta maastoavustajana lehtopöllöjen (Strix aluco -> "Stralu") pesimäbiologiaa tutkivassa projektissa, tarkemmin kokeellisen lääkinnän avulla selvittää loisten vaikutusta lintujen poikastuotantoon ja kuolleisuuteen. Hommaa pyörittää FT Patrik Karell toimien lähinnä Kirkkonummen, Lohjan ja Siuntion sedulla. Otoskoon lisäämiseksi projektia laajennettiin Lahteen Heikki Kolusen ja Hannu Pietiäisen "reviirille", missä allekirjoittanut ja FT Pekka Kontiainen hääräävät lehtarien parissa tässä kevään mittaan.

Kokemusta vastaavista hommista on kahden vuoden takaa, kun avustin viirupöllöistä väitöskirjaa tekevää Pekkaa viirupöllömetsällä. Se oli hienoa aikaa se, ennätyksellisen ruokatilanteen takia pöllöt löivät kaikkia ennätyksiä uusiksi (pesivien parien määrä, poikasten määrä, pesinnän aikaisuus) jolloin lintuja, tilanteita, kommelluksia, kenttätyön huonoja ja hyviä puoli näkemään. Verta, hikeä ja vähän kyyneliäkin.

Kahden vuoden jälkeen metsissä on eri meininki. Kuvaavinta on se, että maastourakointi alkoi kaksi viikkoa suunniteltua myöhemmin, koska lehtopöllöillä oli pesinnät turhan aikaisessa vaiheessa projektin aikatauluja ajatellen! Kaksi kovaa talvea on tehnyt tehtävänsä, pienikokoisempana lajina lehtopöllöillä näyttää menevän "heikommin" kuin suurikokoisemmalla viirupöllöllä, jolla pesinnät ovat paremmalla mallilla käynnissä Lahden seudulla. Myyriä vikisee eteläisen Suomen metsissä riittämiin ja yllättävän monet lehtopöllöt(kin) ovat reviirejään kuulutelleet, mutta kunto ei riitä pesimiseen. Niitä harvoja poikasia, jotka tänä keväänä pöntöistä ulos lentävät, odottaa leppoisat ajat, sillä myyrien määrien pitäisi kasvaa aina jonnekin ensi vuoteen asti.

Tiistaina 3.5. kiersimme Pekan ja Heikin kanssa 12 reviiriä Lahden seudulla. Näistä paikoista "vain" kahdessa oli pesintä käynnissä. Ensimmäinen pöntöstä haavittu naaras oli klassisen harmaa, vähän ruskeaa sävyä höyhenissä (monet lehtopöllöthän ovat väriltään välimuotoisia). Tällä mammalla oli kolme komeaa munaa pöntössä ja haudonta näytti olevan hyvissä vaiheessa, poikaset kuoriutuvat n. viikon päästä. Edes kohtalaisesta pöllövuodesta meinasi usko loppua kymmenennen pöntön jälkeen, mutta yhdennellätoista tärppäsi, kun ilmeinen koiras lehahti pöntön suunnalla pakoon. Iloksemme pöntöstä haavittiin päivän toinen naaras, joka oli melko yllättäen kauttaaltaan ruskea, harmaata / harmaanruskeaa lähinnä ruumiin höyhenissä. Esim. selkä oli kauniin pähkinänruskea ja naamakiehkura lähes punertava. Todella hieno lintu! Pöntöistä löytyi neljä parin päivän ikäistä poikasta sekä kosolti sapuskaa. Juuri tällaisissa olosuhteissa kasvavilla junioreilla on edessä loistava tulevaisuus.

Kosteikoilla, rannikolla ja tulvapelloilla ravaamisen jälkeen oli mukava päästä vaihteeksi sinne metsään. Parin vuoden tauon jälkeen sekä minulla että Pekalla oli hieman hakemista kenttäprotokollan kanssa, mutta kyllä se haavin käyttö ja puihin kiipeileminen (tätä pääsi tekemään oikein luvan kanssa) rupesi muutaman harjottelukerran jälkeen sujumaan. Muutamat pöntöt on laitettu todella makeisiin luonnonmetsiin, suojelu- tai ulkoilualueiden liepeille (päivän ekan pöntön läheltä löytyi pohjantikan ruokailujälkiä), mutta monia pönttöjä on jäänyt talousmetsien tai hakkuuaukkojen liepeille. Vuodesta '77 alkaneessa projektissa alueen metsät ovat muuttuneet radikaalisti... pöllöjen lisäksi muitakin tirppoja havaittiin siinä sivussa, esim. pari mustapääkerttua, muutama peukaloinen ja kevään eka sirittäjä intoilivat oikein kunnolla.

Ekan päivän 2/12 taitaa olla kohtalainen saldo. Monelta tyhjältä reviiriltä on kertynyt huuteluhavaintoja, mutta into ei näytä riittävän pesintään tai reviireille ei ole ilmaantunut sitä toista osapuolta...Me otamme vastaan sen mitä tarjotaan ja katsotaan sitten, mitä tällä tilanteella voi tehdä. Kuvia sööteistä lehtopöllöistä on varmasti tulossa lähiaikoina, mieletön hinku päästä taas räpläämään kameran kanssa. Ja eiköhän se vähäisten pesien ja löyhän työtahdin kanssa onnistukin.

Toisena päivänä kiristettiin työtahtia ja tavoitteena oli käydä parisenkymmentä pönttöä läpi. Päivälle tulikin lopulta mittaa 11 tuntia, sisältäen ajot Helsingin ja Lahden välillä. Kuulostaa ehkä hurjalta, mutta missään vaiheessa ei ollut kiire mihinkään ja hommat sujuivat ilman pahempaa stressiä. Ainakin enimmääksen. Tässä kuiteskin jotain poimintoja päivältä:

-21 pöntöstä irtosi 3 pesinnän aloittanutta lehtopöllönaarasta, 1 epäonnistunut pesintä, 1 muniva/hautova telkkänaaras, telkän untuvia kahdessa muussa pöntössä.

-Päivän naaraista yksi oli kauniin punaruskea ja kaksi harmaita. Pesivien naaraiden koko on huomioitavaa, yhden naaraan kyynärsiivellä oli pituutta 110 mm eli lähes samoissa lukemissa mitä viirupöllökoiraat! Ilmeisesti suuri koko on ollut eduksi pesimäkunnon saavuttamisessa.

-Parhaimmillaan yhdestä pöntöstä löytyi 5 poikasta, suurimmat ovat jo noin 7-10 päivän ikäisiä.

Rauhallisesta tunnelmasta huolimatta metsässä päästiin myös sähläyksen makuun. Jännin anekdootti irtoaa tällaiselle kääpiölle painajaismaiselta pesäpaikalta, missä pönttö oli niin korkealla, että sitä joutui seisomaan varpaillaan peittääkseen haavin pöntön suuaukon edessä. Sopivasti pöntöstä todettiin pesintä ja eihän se haavi siinä suuaukon edessä pysynyt. Naaras olisi karannut, ellei puussa keikkunut Pekka olisi kirjaimellisesti työntänyt naarasta takaisin pönttöön! Jotta homma hoidettaisiin vaikeamman kautta, kolmiosaisen haavin uloin osa jäi Pekan käteen puuhun ja varren kaksi osaa omiin hyppysiin. Onneksi pöllömamma oli jo haavissa ja pienen taiteilun jälkeen lintu vihdoin saatiin alas maahan. Episodin jälkeen mukana olleesta GPS-laitteesta loppui virta eikä varaparistoja tietenkään ollut mukana...

Näillä pönttömäärillä pääsi itsekin apinoimaan riittämiin asti - oikeastaan voimat loppuivat kesken vajaan kymmenen kipuamisen jälkeen, viimeisen puun kohdalla käväsi jo ajatus siitä että pääseekö enää omin voimin alas, kun kroppa uupuu. Parempi luovuttaa kun lähteä väkisin yrittämään ja Pekka se kokeneempi kapuaja on muutenkin. Tulipahan yritettyä ja treenattua, ei sitä muuten opi ja kehity.

2.5.2011

Wappu Haliaksella

Morrrjens! Ja hauskaa vappua kaikille!

Meikäläinen lähtee pääkaupunkiseudun hulinoita karkuun Hangon lintuasemalle (kiitos ja anteeksi), missä huhtikuun puolivälistä alkanut lintutykitys toivon mukaan jatkuu. Tai sittenhän sen näkee, hukkuuko Hankoniemen äärimmäisin kärki rariteetteihin, sateeseen vai molempiin. Mikäli sendari ei meitä suosi, seuran ainakin pitäisi olla asiaankuuluvaa. Eli kehnoa ulkoilusäätä luvassa, lähinnä sadetta ja enemmän tai vähemmän voimakasta tuulta huonosta ilmansuunnasta, mutta tällaisessa paikassa ei voi koskaan tietää mitä tapahtuu. Ainakaan jos ei lähde ovesta ulos katsomaan mitä vastaan tulee...

Viimeistään maanantaina selviää
-riittääkö puoli litraa Jägermeisteria kolmelle päivälle?
-kestääkö krapulasta toipuminen yli viikon?
-kestääkö Tringa-aktiivien tuottamasta henkisestä pahoinpitelystä toipuminen yli kolme kuukautta?
-kestääkö huimista lintumassoista toipuminen yli viikon?
-kestääkö pohjattomasta lintutyhjiöstä toipuminen yli kolme kuukautta?
-riittääkö kolme päivää Hangon lintuasemalla vuoden ensimmäisen elämänpinnan havaitsemiseen?

Ja näin siinä sitten kävi...


Saavuimme Jarkon ja Jennin kanssa Haliakselle joskus iltaseitsemän tienoilla, muutaman päivän jakso alkoi leppoisasti iltasaunassa, jonka asemakonkari Aatu oli pitänyt lämpimänä. Fiilikseen pääsi heti kiinni, eihän siinä muuta tarvittu kuin seura saunan terassilla, tumma Stallhagen hyppysissä, laskeva aurinko ja allien laulu. Taisin runoilla ajatuksiani liialti julki, kun joku komensi olemaan herkistelemättä. Ei sit, ei väkisin. Olo maittoi silti.

Haliaksella on uusi maskotti - tämä Sciurus viihtyi aseman pihapuun kolossa aika tiiviisti.

Lauantaiaamu valkeni kirkkaana erinomaisen näkyvyyden saattelemana ja tuuli puhalteli leppoisasti, muuton kannalta vaan vähän väärästä suunnasta... Leppoisaa meininkiä leppoisassa seurassa, leppoisasti. Eli mitään massoja nyt ei nähty, mutta jotain kuitenkin. Kyllä keltanokan kelpasi Hankoniemen eteläisimmän kärjen näkymiä ihmetellä, kun aamuvakiolla (lintuaseman perusrutiinilla, vakioidulla muutontarkkaidulla) bunkkerin ohitti mm. yht. 33 kuikkalintua (7 kaakkuria, 13 kuikkaa ja 13 lajilleen määrittämätöntä), 1 punakuiri, 25 pikkukuovia, 7 merikihua (+ 3 paikallista), 2 suopöllöä. Tämä torspo tyytyi myös aseman alueella itsestään kuuluttaneeseen ja kivasti näyttäytyneeseen käenpiikaan sekä Jarkon lintuverkoista kuskaamiin leppälintuun, tiltalttiin ja mustarastaaseen. Lovely.

Toisen kalenterivuoden eli edellisenä kesänä syntynyt leppälintukoiras.
Tiltaltti Jarkon hellässä huomassa.
Tämä rantakäärme oli melkoinen lötkö.

Aamupäivän aseman alueelle saapui isohko päiväretkiporukka ("jotain muovilapajengiä") ja homma handlattiin sinitiaisen rengastusdemonstraation ja läpikattavan luennon avulla muuten hyvin, mutta meikäläisen jäädessä yksin bunkkerille tarkkailemaan lintutilannetta, yhtäkkiä koko kolossi oli täynnä väkeä ja jalustojen seassa sekä kaiteiden väärillä puolilla roikkuvia lapsia. Tila loppui. Ahdisti. Ei ehkä ole fiksua päästää niitä skideja roikkumaan pari metriä tyhjän päälle saati tökkimään alueella liikkuvia rantakäärmeitä...




Aksu ja Mari saapuivat kahden ihanan belgianpaimenkoiran (Sintti & Ilo) paikalle puolen päivän aikoihin, Aatu puolestaan lähti Helsinkiin vapun viettoon. Iltapäivän ohjelmaan sisältyi mm. leppoisaa staijaustua, leppoisaa piknikmeininkiä aseman sisätiloissa tuulen yllyttyä ei-niin-leppoisaksi, leppoisaa moottorisahan manausta, leppoisia puutöitä, erittäin leppoisaa saunomista ja helkkarin leppoisia tortilloja. Sosiaalinen meininkiä ja juttujen taso kasvoi asiattoman levottomasta torspoilusta niihin sfääreihin, joita ei ainakaan tässä lähdetä referoimaan. Jekkupullo korkattiin, skumppaa siemailtiin ja jenkkiläinen Midnight Sun -stout maistui leppoisan hyvältä saunan ohella.





Asemanhoitaja pisti keltanokan töihin...
... siinä missä muut osasivat ottaa vähän rennommin. Illanviettoa aseman pihalla.


Ilmankos kun sunnuntai-aamuna päätä kiristi. Vai johtuiko se valvomisesta. Varmaan molemmista. Herätys klo 4.30 ei silti tuntunut missään, mitä nyt Jarkko jäi "kuittailemaan univelkojaan" asemalle. Vakiolla ja sen jälkeen menoa havaittiin kahdella rintamalla. Ensinnäkin merellä näytti olevan kohtalaista meininkiä, kun haahkoja ja muita vesilintuja lappasi pikkuparvissa tasaseen tahtiin länteen. Aivan niin, länteen, päinvastaiseen suuntaan minne kevätmuuttajat painavat. SYKSY ON TÄÄLLÄ. Eihän se kevät kestänytkään kuin kaksi viikkoa...

Petoja näkyi myös eilistä runsaammin, muutolla meni 2 nuolihaukkaa, 3 tuulihaukkaa ja 6 varpushaukkaa. Lisäksi alueella pörräsi 10 merikotkaa. Tajunnanköyrintä alkoi vasta puoli kahdeksan jälkeen, kun Aksu hiffasi pohjoisen puolelta bunkkerin jo ohittaneen ja länteen suunnanneen haarahaukan. Loistavaa! Pienien vaikeuksien ja oikeiden nuottien avulla myös Jarkko näkee linnun. Sendari kuitenkin tarjosi tavaraa isolla kauhalla, ja me emme osanneet ottaa kuin pienellä lusikalla, vieläpä sieltä lievemmästä päästä. Pari tuntia haarahaukan jälkeen bunkkerille kuului mielenkiintoista ääntä epämääräisestä suunnasta. "Tsiiiyyyh.... tsiiiyyyh..." Pussitiainen! Lintua ei kuitenkaan näy missään eikä atrapin soittaminenkaan auta, joten tämä meni Ö-mapin puolelle. Kuulemma monet linnut osaavat samanlaista ääntä pitää, joskin tämä kuulosti lajipuhtaalta kaikkien mielestä...

Tämä oli vasta lämmittelyä, sillä meno kävi aina vaan kylmemmäksi. Yhdentoista jälkeen Jarkko hoksasi pohjoisen puolella poispäin lentäneen petolinnun. Lintu lensi niin matalalla, jolloin se näkyi vain ajoittain männynlatvojen takaa. Linnusta kuitenkin erottui heti muutama oleellinen tuntomerkki: pitkät ja leveät siivet, lyhyehkö vaalea pyrstö, isot laikut ulompien käsisulkien päällä ja siivet selvästi koholla liidon aikana (klassinen V-tyyli). Tämä "härveli" loittoni, loittoni, loittoni ja suostui kaartelemaan vasta yli-inhimmillisen etäisyyden päässe. Silloin e.m. tuntomerkit ja alapuolen vaalea, punaruskealla maustettu höyhenpeite näkuivät. Perkeleellisen etäisyyden takia tarkempia tuntomerkkejä (mm. karpaalilaikut ja pyrstön yksityiskohdat) ei erottunut. Se siitä Suomen kuudennestatoista ja spondesta arohiiirihaukasta sitten. V*tt*. Varsinkin Jarkkoa harmitti pikkasen enempi, mies kuitenkin löysi linnun ja kiinnitti huomiota linnun potentiaaliin. Kuulemma nuoret piekanat voivat näyttää vastaavilta, mutta sehän se onkin, tarpeeksi ei näkynyt...

Kahdentoista jälkeen hommaan saatiin uutta puhtia, kun jäimme Jarkon kanssa bunkkerille kahdestaan. Pomppiva ja kirkas kutsuääni keskeytti hiljaisen horisontin tapittamisen ja totesimmekin kuin yhdestä suusta: "Keltahemppo!" "Serinus" tippui jostain etelästä bunkkerin itäpuolelle, nuotit muille ja lintu haltuun. Turhan kauaa keltahemppo ei paikalla viihtynyt, vaan vaihtoi paikkaa pariin otteeseen ja viimein otti ja lähti kohti koillista. Hieno ja mieltä lämmittävä havis, vaikka tällanen "perusrari" tähän aikaan Haliaksella onkin. Mutta näitähän täältä tultiin hakemaan.

Mä sain käskyn staijata bunkkerilla Haliaspinnaa porukalle samalla kun muut siivosivat ja valmistautuivat lähtöön. Valmistelujen jälkeen palloilin samaa matkaa parkkipaikalle ja kiitin aivoja köyrineestä tajunnanvirrasta. "En tuu enää ikinä tänne uudestaan!" Ei kuulemma tarvitsekaan. Vitsit vitseinä ja tässä vaiheessa vilpittömät kiitokset Jarkolle, Jennille, Vilpulle, Aksulle, Marille, Sintille ja Ilolle mitä loistavimmasta seurasta ja mahtavasta reissusta!


Sintti.
Hyvästeltyäni muut torspot suuntasin Gåsörsuddenille, asema-alueen koilispuolella sijaitsevalle särkälle ja pienelle, matalalle merenlahdalle. Lietteet olivat todella komeat, linnut vaan näyttivät puuttuvan, muutama tylli ja pari valkovikloa irtosi alueelta. Visiitin mittaan pohjoisesta puski massiivisia tummia pilviä ja sateen riski näytti kasvavan - juuri sopivasti iltastaijia varten! Ehkä kuurot pudottaisivat kahlaajia muutolta ja näkyviin. "Gåun" jälkeen kapusin bunkkerille fiilistelemään meininkiä. Pohjoisesta vyöryvät tummat ja massiiviset pilvet myötävaloa vasten, täydellisen tyyni keli, läheisiltä luodoilta kaikuva allien laulu. Niin maaginen puolitoistatuntinen josta a.o. kuva tuskin pystyy tarpeeksi kertomaan. Toiveiden mukaisesti jotain lintujakin näkyi, kun Russarön majakkasaaren suunnalla 20 pikkukuovin parvi kirjaimellisesti putosi sadepilvestä näkyville! Itse säilyin kuivana, sateet näyttävät kiertävän niemennokkaa todella hyvin...

Jylhää menoa bunkkerin pohjoispuolella.


Miehittäjätilanteesta huolimatta (tai juuri sen takia) unet jäivät aikaisempien töiden tasolle, muuttoaineiston näpyttely jäi ainoan miehittäjän harteille. Ehti siinä kuitenkin kuuden tunnin torkut ottamaan - se vähä mitä nukutaan, nukutaan sikeästi. Maanantaiaamu ei oikeastaan tarjonnut kummoisempaa edellisiin aamuihin nähden, sää oli edelleen kirkas, näkyvyys hyvä, tuuli pohjoisen puolelta. Keltahemppo kävi jälleen pyörähtämässä bunkkerin päällä, tällä kertaa puoli kahdeksalta aamulla. Lupaavalta vaikuttanut kuikkalintujen muuttokin hyytyi parin tunnin jälkeen, mainittakoon myös 4 merikihua, 3 ristisorsaa, sääksi, 3 nuolihaukkaa, 14 pikkulokkia ja lapinsirkku. Jotain kuitenkin. Puolenyön aikoihin Helsingistä palannut Aatu liittyi seuraani vakion puolivälissä, eikä staijaamisesta tahtonut tulla mitään suht tiiviin jutustelun ja hiljaisen lintutilanteen takia. Mitä nyt naama taisi taas vähän kärähtää... lopettelin staijaamisen puoliltapäivin, kamat kasaan, omien jälkien siivous ja junaan. Kiitokset Aatullekin, toivottavasti seuraavan kerran sit elokuussa.

Mahtava wappu!