Täpläverkkoperhosen syyskartoitus 2012

Pitkästä aikaa postaus ilman kuvia. Jes! Miksi siis julkaisen, vaikka tämä väkisin väännetty teksti voisi yhtä hyvin säilyä henkilökohtaisena muistopätkänä kovalevyn syövereissä? Saati kiinnostaako ketään Ahvenanmaa kun tiedossa on Batumin kaltaista tykitystä?

Välillä on hyvä raataa maasto-orjana, pääsee niillä tienesteillä nauttimaan ornitologin vapauksista – tai näkeehän siinäkin lintuja, jos sumplii itsensä linnustollisesti mielenkiintoiselle alueelle. Viime vuonna täpläverkkoperhosia etsittiin Eckeröstä, tänä vuonna Saltvikin alueelta. Toiveissa hyvää lämmittelyä parin viikon päästä alkavaa koitosta varten. Aisaparina Henriikka Hallamaa, tavoitteena vaikka joku siro suohaukka sieltä Hagan pelloilta :)

La 25.8.

Lähtö Helsingistä kärsimysaikasin kärsimysvähäisten unien takia, tuttuun tapaan. Turussa ehdin staijaamaan tunnin ennen kartoituspalaveria, Ruissalossa nappasin mm. harmaapäätikan, Ruissalon jälkeen näkökenttään 3 sääkseä ja kanahaukka. Palaverissa sinnittely onnistui yllättävän hyvin (ja ihan hyödyllistä & orientoivaakin oli), loppumatkan kansistaiji perinteisesti Föglön ja Maarianhaminan sataman välillä. Löyhä 14 merikotkan parvi, yksi merikihu, 5 hiirihaukkaa (joista yksi börringe-tyyppinen) lämmittivät mieltä. Iltapäivällä kotiutuminen tuttuun Söderön mökkikylään, maastodemoineen ja kartoitusrompesähläyksineen. Tästä se taas lähtee!

Su 26.8.

Ohjelmistojen testauksen ja kartoittajien sertifioinnin jälkeen eka maastopäivä jäi vähän torsoksi. Saltvikin Näs haltuun ja tietokantaan, alle kymmenelle laikulle mahtui parisenkymmentä pesää, cinxiat ovat runsastuneet entisestään. Saas nähdä millaista pesähelvetin kiroilua Eckerön suunnalta kuuluu.

Havispuolella toistaiseksi vaatimatonta; yksi viidentoista metrin korkeudelta yli liitänyt nuori merikotka (sierainaukosta ois saanu kuvan, kamera tietty turvallisesti autossa), ja mökkikylässä huutanut harmaapäätikka, siinäpä ne ilmoituskynnyksen ylittäneet.

Ma 27.8.

Ekan päivän sertifioinnista huolimatta fjäriljägare-tiimi Aintila-Hallamaa torspoili, kun toukkien keräämisen kannalta hyvin oleellista välineistöä jäi mökkikylään. Kartoitimme laadultaan huonompia reuna-alueita, vaikka paikkauksiakin jäi seuraavalle päivälle. Eli kepitettiin pesät, kirjattiin havikseen laikkutiedot ja kerättiin toukat vasta seuraavana päivänä. Kelit ovat olleet aika epävakaiset, perinteinen sadekiintiö on täyttymässä jo ensimmäisellä viikolla, huolestuttava merkki.

Päivän parhaina haviksina 2 peukaloista ja 4 pikkukäpylintua. Sekin kertonee jotain.

Ti 28.8.

Säiden puolesta oikein hieno päivä. Eilisen paikkausten jälkeen siirryimme Ödkarbyn puolelle. Lounastauolla lentävä lause (”Hei, nyt kun on hyvä sää niin mennään kartoittaan toi laikku jossa oli viime vuonna 40 pesää!” ) oli johtaa varmaan tuhoon. Seuraavan kerran havahduimme kellon lyödessä kahdeksaa ja laikusta oli vielä melkoinen osa jäljellä! Puurtaminen loppui luonnonvalon sekä läppärin vara-akun loppuessa, pesän # 54 kohdalla. Tekemistä siis riitti, leppoisia nämä 14 tunnin työpäivät.

Havispuolelta tähän asti parhaana Tobölessa havaittu isonokkosperhonen, lintupuolelta mm. pari hernekerttua, pikkulepinkäinen, harmaapäätikka ja nuori ruskosuohaukka.

Ke 29.8.

Kelvolliset kelit jatkuivat, vaikka säiden puolesta ois voinu tehdä pidemmänkin päivän. Ödkarbyn ”päälaikulta” revitettiin 40 pesää lisää, siihen päälle yksi jämälaikku. Aamulla löytyi session ensimmäinen punkki nivusista, rämpimisen lisätunnusmerkeistä käyvät myös selkää ja niskaa pistelevät katajanneulaset.

Ödkarbyn pelloille kerääntyneet kurjet viestittivät kivoja viboja vuoden takaisesta Haliaksen reissusta. Tasaisesti taivaanrannasta ja taivaalta kaikuva kurkien huutelu tuntuu kovin rauhoittavalta. Ja haikealta. Syksy saa…

To 30.8.

No nyt iski se oikeasti mainitsemisen arvoinen päivä! Eri asia erottuuko se tästä kohinasta. Anyway, päivän viimeisellä laikulla sattu ja tapahtu asiaa toisensa perään. Sitä katselee muina miehinä tähkätädykekasvustoja läpi toiseensa perään, kunnes silmiin osuu käärme: ruskea pohjaväri, ei sahalaitakuviota… *raks*… *raks*… ”Ei helvetti! Kangaskäärme!” Enhän minä nahoissani pysynyt, vaan käärme ehtii melkein luikahtamaan yösijaansa ennen kuin Henriikka ehtii ihmettelemään tätä otusta. Elikset paukkui!

Kangaskäärme-episodista ei oikeasti kulkenut kuin pari minuuttia eteenpäin, kun silmä osuu taivaalla liitävään pisteeseen. Peto, kiikarit silmille, ja superlaji-kutinat iskivät jälleen. ”No tossa menee nyt sitten se muuttohaukka!” Henriikalla ei taaskaan ollut onnea matkassa, nuori lintu kun kaartaa nuotittamisen aikana jyrkästi alaspäin ja syöksyy katveeseen. Aisapari ehti näkemään pisteen taivaalla. Onneksi päivän päätteeksi komiasti näyttäytyneet nuolihaukka ja ruskosuohaukka paikkasivat.

Päivän osalta mainittakoon myös ruusupensaasta veistetyt kolmisenkymmentä merkkikeppiä (laikulla +40 pesää ja matalaksi vedetty ruusupuska ainoaa järkevää puutavaraa) sekä samaisella laikulla nyhjännyt ylikesy siili. Hieeeno päivä.

Pe 31.8.

Välipäivän makua, eikä iltaa kohti yltynyt sadekaan kannustanut tekemään pitempää päivää. Saltvikin Strömma tehtiin heittämällä, yhdellä kolonisoidulla laikulla oli ennätyksellinen pesätiheys: 13 cinxian toukkaryhmää tappelemassa (yhteensä) puolen neliön heinäratamopläntistä!

Lintupuolellakin tapahtui, Strömmassa tuli vastaan 12 pyrstötiaisen parvi. Ödkarbyssa ihmettelin taivaalta kuuluvaa nokkavarpusmaista tiksahtelua, kunnes ääntelijä näyttäytyi; ”Mitä ihmettä, tuohan on joku sirkku..?” Kaveri katosi ja lajinmääritys jäi tasolle "ilmeinen pohjansirkku". Jännyyttä taas kerrakseen.

Su 2.9.

Sateisen välipäivän jälkeen saatoimme Ödkarbyn osuuden loppuun ja vaihdoimme hiljalleen Hagan puolelle. Sunnuntain saldona kahdeksan laikkua ja viitisenkymmentä pesää, viimeisellä populaatiokasvu yhdestä toukkapesästä kahteenkymmeneenyhteen. Cinxia outbreak!

Eräälle laikkuklusterille saapuessamme paikallinen maanomistaja intoutui kartoittamaan osaa laikusta sekä jauhamaan hieman enemmän schaibaa kartoittajien kanssa. Minä yritin mongertaa jotain takaisin, Henriikka puolestaan koitti tulkata mitä gubella oli sanottavana. Kuulemma pilaili kartoittajien huonon ruotsin osaamisen kustannuksella. Käsipäivääkin läiski, hirveä kulttuurishokki tällaiselle jurolle suomalaiselle.

Lintujakin näkyi, parhaimpana palana itsensä vuodarilistalle huudellut lapinkirvinen ja aina yhtä komea koiras-sinisuohaukka. Hagan pelloilta löytyi massojakin, mm 260 kurkea, 45 kapustarintaa ja tusina tylliä.

Illalla ranteesta löytyi reissun toinen punkki, toisena huomionarvoisena seikkana voisi mainita kameran käyttämättömyyden – Nikonin sulkija ei ole tällä kartoitusreissulla räpsähtänyt vielä kertaakaan.

Ma 3.9.

Kartoitusisku Kumlingeen! Kyseisessä kunnassa en ole aikaisemmin kartoittanutkaan (Föglö taitaa olla ainoa joka uupuu listalta) ja paikkaa on muutenkin kehuttu, joten oli ilo liittyä tähän yhden päivän excuun. Sumplin tiimimme Seglingen pähkinäpensasmestoille, joten toiveissa oli yksi reissun hienoimmista päivistä.

Mikään ei tunnetusti voi mennä liian hyvin. Kesken menomatkan havahduin hihnojen vähyyteen – kiikarit jäi mökille! Laivamatkalla tästä Aki-unohti-kiikarit –jutusta muotoutui yksi vuoden parhaimmista vitseistä. Tuumasin, että sit vois vaikka ulkoiluttaa kameraa, kun ei ole enempää remmejä roikkumassa. Mitä nyt akku oli ajan kanssa tyhjentynyt eikä vara-akkuakaan ollut mukana. Että sekin siitä sitten.

Optiikan unohtaminen oli siitä hyvä veto, että Seglingessä linnut kirjaimellisesti tulivat näytille tai ilmoittivat itsestään riittävän tehokkaasti. Päivän mukavimmista haviksista vastasivat hienossa pähkinäpensaslehdossa metelöinyt pähkinänakkeli, pikaisesti lennossa nähty pähkinähakki, pari nuolihaukkaa ja sinisuohaukka. Petokavalkadia täydensivät pakolliset merikotkat ja varpushaukat sekä hiiri-, tuuli- ja ruskosuohaukka. Lintuja piisasi enemmän kuin Hagassa konsanaan!

Toinen mainitsemisen arvoinen seikka oli itse pähkinäpensaat. Seglingen Österönin pensaskujat olivat vähintään yhtä komeita kuin Ramsholmenissa. Meni fiiliskertoimien perusteella paikoin jopa havistelun ohi, meinasi kartoittaminenkin jäädä toissijaiseksi. Taktisesti aloitimme kartoittamisen cinxian kannalta heikkolaatuisemmilla paikoilla ja iltaa kohti etenimme saaren ydinalueille. Kartoituskoordinaattori # 1 (Sami) liittyi pariksi tunniksi seuraamme, tarkoituksenaan myös kuvata työskenteleviä kartoittajia MRGn videojulkaisua varten.

PR-kuvioiden jälkeen meinasi tulla kiire, kun arvaamattomasti populaatioräjähdyksestä kärsiviä laikkuja tuli kahmittua hieman liikaa. Onneksi muut kartoittajat saivat valmiiksi omia alueitaan ja saapuivat avuksi. Ettei tarvinnut aivan suoraan yhteysalukseen ajaa :) perillä mökkikylässä 00.45, päivälle kirjattiin komeat 16 työtuntia.

Aamulla jaloista revittiin irti kaksi punkkia lisää, joista ensimmäinen useammassa osassa, viimeiset leuan puolikkaat pienen skalpellin avulla. Toivottavasti ei tulehdu…

Ti 4.9.

Kumlingen keikka tuntui kropassa pitkälle tiistai-iltaan. Kartoittaminen Hagassa oli melko väsynyttä touhua, onneksi kartoituskoordinaattori # 2 (Kalle Saramo) saapui osaksi aikaa messiin piristämään toimintaamme. Muuten olisimme nukahtaneet laikuille useammin kuin kerran. Reissun eka hily-tiltaltti kuultiin, tiistaista eteenpäin näitä epeleitä tuli vastaan päivittäin. Syksyn merkkejä sekin.

Ke 5.9.

Hagan laikut eivät kärsi vastaavanlaisesta täpläverkkoperhos-epidemiasta kuin esim. Ödkarbyn alueet. Pikku perkeleet oikeasti harjoittavat sitä metapopulaatiodynamiikkaa. Oli pitkästä aikaa mukava tehdä geneerinen kymmenen tunnin työpäivä, jäi energiaa vielä alkuillalekin. Yhdellä laikulla lauma nuoria hiehoja hääti kartoittajat muihin maisemiin.  Reissun eka sääksi nähtiin keskiviikkona, muuten Saltviksfjärdenillä ei näkynyt kummoisempia. 

To 6.9.

Viimeinen päivä Hagassa! Urakka lopetettiin Söderholmeniin, missä vastaan tuli ensimmäinen unmapped-maininnan saanut laikku. Perkele kun noista hevosista ei koskaan tiedä. Työt keskeytyivät Hagan alueella levähtävien kurkien järjestämään näytelmään, kun yhdeksi 260 yksilön parveksi kerääntyneet linnut kieppuivat yllämme melkoista mekkalaa pitäen. Ja joku orni on kuulemma josksu kehdannut väittää, että kurjet ovat tylsiä!

Iltapäivästä siirryimme Sundin Gesterbyn puolelle. Cinxioita lähinnä yksittäisissä pesissä. Mainittavinpana haviksena kolmen hiirihaukan parvi. Blaaah. Illalla punkkisyyni paljasti kaksi verenimijää lisää. Onko näilläkin perkeleillä ollut hyvä vuosi?

Pe 7.9.

Omalta osaltani kartoitus päättyi Vårdön laikuille. "Ottakaa tästä tommonen kokonaisuus, vaikka aattelin säästää sen lauantaille. Tuolla laikulla on ollut viime vuonna yksi pesä, sit tossa on pari laikkua mistä on joskus löytynyt jotain." Eipä löydetty sitäkään vähää, vaan tärkeitä havaintoja on nollahavainnotkin. Ollaan me hyviä kartoittajia joo! Alkoikin olla lähtöpäivän makua, eikä sen kummoisempia haviksiakaan irronnut. Tulipahan nähtyä paikallinen luomivihannesten myyntikoju sekä pari mukavaa paikallista. 

La 8.9.

Lähtöpäivänä ehdin pikaisesti katsastamaan Torpfjärdenin tilanteen, ennen kuin Viking Linen tarjoama kansistaiji päättäisi tämän(kin) kartoituksen. Torpfjärden antoi tuttuun tapaan tyhjän vaikutelman, vaan irtoaahan sieltä lajeja kun vaan jaksaa tapittaa. 90 sinisorsan ja 100 haapanan lössistä löytyi heinätavi ja pari harmaasorsaa, taivaalle tähystäminen tuotti 8 lajia petolintuja, parhaimpina nuori mehiläishaukka sekä nuolihaukka. Viiksitimalit huutelivat ruovikossa, eksyi järvelle pari räyskääkin pyörimään.

Kansistaiji ei innoittanut kuin matkan puoleenväliin, lupaus paremmista lajeista tärinävapaalla alustalla eivät olleet parasta motivaatiota horisontissa leijuvien merikotkien tirhustamiseen. Kotkia silti 33 paikallista Kihdinselälle asti. Parhaat sävärit aiheutti laivan ohi muuttanut 2kv koiras-sinisuohaukka, joka taittui yllättävän vaikeasti Zeissin kuvan muistuttaen enempi epämääräistä pikselimössöä kuin laatuoptiikkaa. TaxFreen viskitarjousten ja pakollisen Turun vesisateen kautta pariksi päiväksi Helsinkiin.

Epilogi

Cinxioilla oli kokonaisuudessaan valtaisa esiintyminen, kartoittajat löysivät maastosta yli 10 000 toukkapesää! Mahtaa keväällä tulla kiire. Omasta puolesta voin sanoa, että perhosia oli maastossa juuri sopivasti. Hagan pellot olivat ehkä pienoinen pettymys, petolintuja olisi suonut näkyvän enemmän, varsinkin viime syksyn Eckerön tykitykseen verrattuna. Taitavat vaan olla niin hajallaan, ettei niitä tällä tavalla kykene kunnolla havaitsemaan. Kurkia, kahlaajia ym. muuta peltolinnusta näkyi ihan kivasti. Seutuakin oppi tuntemaan paljon paremmin tehokkaan kartanluvun ansiosta.

Kiitos Åland, kiitos MRG (jälleen kerran!), kiitos kartoitustiimi, kiitos mökkiseura ja kaverit. Skål!