Pitkästä aikaa postaus ilman kuvia. Jes! Miksi siis julkaisen, vaikka tämä väkisin väännetty teksti voisi yhtä hyvin säilyä henkilökohtaisena muistopätkänä kovalevyn syövereissä? Saati kiinnostaako ketään Ahvenanmaa kun tiedossa on Batumin kaltaista tykitystä?
Välillä on hyvä raataa maasto-orjana, pääsee niillä
tienesteillä nauttimaan ornitologin vapauksista – tai näkeehän siinäkin
lintuja, jos sumplii itsensä linnustollisesti mielenkiintoiselle alueelle.
Viime vuonna täpläverkkoperhosia etsittiin Eckeröstä, tänä vuonna Saltvikin
alueelta. Toiveissa hyvää lämmittelyä parin viikon päästä alkavaa koitosta
varten. Aisaparina Henriikka Hallamaa, tavoitteena vaikka joku siro suohaukka
sieltä Hagan pelloilta :)
La 25.8.
Lähtö Helsingistä kärsimysaikasin kärsimysvähäisten unien
takia, tuttuun tapaan. Turussa ehdin staijaamaan tunnin ennen
kartoituspalaveria, Ruissalossa nappasin mm. harmaapäätikan, Ruissalon jälkeen
näkökenttään 3 sääkseä ja kanahaukka. Palaverissa sinnittely onnistui
yllättävän hyvin (ja ihan hyödyllistä & orientoivaakin oli), loppumatkan
kansistaiji perinteisesti Föglön ja Maarianhaminan sataman välillä. Löyhä 14
merikotkan parvi, yksi merikihu, 5 hiirihaukkaa (joista yksi
börringe-tyyppinen) lämmittivät mieltä. Iltapäivällä kotiutuminen tuttuun
Söderön mökkikylään, maastodemoineen ja kartoitusrompesähläyksineen. Tästä se
taas lähtee!
Su 26.8.
Ohjelmistojen testauksen ja kartoittajien sertifioinnin
jälkeen eka maastopäivä jäi vähän torsoksi. Saltvikin Näs haltuun ja tietokantaan,
alle kymmenelle laikulle mahtui parisenkymmentä pesää, cinxiat ovat
runsastuneet entisestään. Saas nähdä millaista pesähelvetin kiroilua Eckerön
suunnalta kuuluu.
Havispuolella toistaiseksi vaatimatonta; yksi viidentoista
metrin korkeudelta yli liitänyt nuori merikotka (sierainaukosta ois saanu
kuvan, kamera tietty turvallisesti autossa), ja mökkikylässä
huutanut harmaapäätikka, siinäpä ne ilmoituskynnyksen ylittäneet.
Ma 27.8.
Ekan päivän sertifioinnista huolimatta fjäriljägare-tiimi Aintila-Hallamaa torspoili, kun toukkien
keräämisen kannalta hyvin oleellista välineistöä jäi mökkikylään. Kartoitimme
laadultaan huonompia reuna-alueita, vaikka paikkauksiakin jäi seuraavalle
päivälle. Eli kepitettiin pesät, kirjattiin havikseen laikkutiedot ja kerättiin
toukat vasta seuraavana päivänä. Kelit ovat olleet aika epävakaiset,
perinteinen sadekiintiö on täyttymässä jo ensimmäisellä viikolla, huolestuttava
merkki.
Päivän parhaina haviksina 2 peukaloista ja 4
pikkukäpylintua. Sekin kertonee jotain.
Ti 28.8.
Säiden puolesta oikein hieno päivä. Eilisen paikkausten
jälkeen siirryimme Ödkarbyn puolelle. Lounastauolla lentävä lause (”Hei, nyt
kun on hyvä sää niin mennään kartoittaan toi laikku jossa oli viime vuonna 40
pesää!” ) oli johtaa varmaan tuhoon. Seuraavan kerran havahduimme kellon
lyödessä kahdeksaa ja laikusta oli vielä melkoinen osa jäljellä! Puurtaminen
loppui luonnonvalon sekä läppärin vara-akun loppuessa, pesän # 54 kohdalla.
Tekemistä siis riitti, leppoisia nämä 14 tunnin työpäivät.
Havispuolelta tähän asti parhaana Tobölessa havaittu isonokkosperhonen, lintupuolelta mm.
pari hernekerttua, pikkulepinkäinen, harmaapäätikka ja nuori ruskosuohaukka.
Ke 29.8.
Kelvolliset kelit jatkuivat, vaikka säiden puolesta ois
voinu tehdä pidemmänkin päivän. Ödkarbyn ”päälaikulta” revitettiin 40 pesää
lisää, siihen päälle yksi jämälaikku. Aamulla löytyi session ensimmäinen punkki
nivusista, rämpimisen lisätunnusmerkeistä käyvät myös selkää ja niskaa
pistelevät katajanneulaset.
Ödkarbyn pelloille kerääntyneet kurjet viestittivät kivoja
viboja vuoden takaisesta Haliaksen reissusta. Tasaisesti taivaanrannasta ja
taivaalta kaikuva kurkien huutelu tuntuu kovin rauhoittavalta. Ja haikealta.
Syksy saa…
To 30.8.
No nyt iski se oikeasti mainitsemisen arvoinen päivä! Eri
asia erottuuko se tästä kohinasta. Anyway, päivän viimeisellä laikulla sattu ja
tapahtu asiaa toisensa perään. Sitä katselee muina miehinä
tähkätädykekasvustoja läpi toiseensa perään, kunnes silmiin osuu käärme: ruskea
pohjaväri, ei sahalaitakuviota… *raks*… *raks*… ”Ei helvetti! Kangaskäärme!” Enhän minä nahoissani
pysynyt, vaan käärme ehtii melkein luikahtamaan yösijaansa ennen kuin Henriikka
ehtii ihmettelemään tätä otusta. Elikset paukkui!
Kangaskäärme-episodista ei oikeasti kulkenut kuin pari
minuuttia eteenpäin, kun silmä osuu taivaalla liitävään pisteeseen. Peto,
kiikarit silmille, ja superlaji-kutinat iskivät jälleen. ”No tossa menee nyt
sitten se muuttohaukka!” Henriikalla
ei taaskaan ollut onnea matkassa, nuori lintu kun kaartaa nuotittamisen aikana
jyrkästi alaspäin ja syöksyy katveeseen. Aisapari ehti näkemään pisteen
taivaalla. Onneksi päivän päätteeksi komiasti näyttäytyneet nuolihaukka ja ruskosuohaukka
paikkasivat.
Päivän osalta mainittakoon myös ruusupensaasta veistetyt
kolmisenkymmentä merkkikeppiä (laikulla +40 pesää ja matalaksi vedetty
ruusupuska ainoaa järkevää puutavaraa) sekä samaisella laikulla nyhjännyt
ylikesy siili. Hieeeno päivä.
Pe 31.8.
Välipäivän makua, eikä iltaa kohti yltynyt sadekaan
kannustanut tekemään pitempää päivää. Saltvikin Strömma tehtiin heittämällä,
yhdellä kolonisoidulla laikulla oli ennätyksellinen pesätiheys: 13 cinxian
toukkaryhmää tappelemassa (yhteensä) puolen neliön heinäratamopläntistä!
Lintupuolellakin tapahtui, Strömmassa tuli vastaan 12
pyrstötiaisen parvi. Ödkarbyssa ihmettelin taivaalta kuuluvaa nokkavarpusmaista
tiksahtelua, kunnes ääntelijä näyttäytyi; ”Mitä ihmettä, tuohan on joku
sirkku..?” Kaveri katosi ja lajinmääritys jäi tasolle "ilmeinen pohjansirkku". Jännyyttä taas kerrakseen.
Su 2.9.
Sateisen välipäivän jälkeen saatoimme Ödkarbyn osuuden
loppuun ja vaihdoimme hiljalleen Hagan puolelle. Sunnuntain saldona kahdeksan
laikkua ja viitisenkymmentä pesää, viimeisellä populaatiokasvu yhdestä
toukkapesästä kahteenkymmeneenyhteen. Cinxia outbreak!
Eräälle laikkuklusterille saapuessamme paikallinen
maanomistaja intoutui kartoittamaan osaa laikusta sekä jauhamaan hieman enemmän
schaibaa kartoittajien kanssa. Minä yritin mongertaa jotain takaisin, Henriikka
puolestaan koitti tulkata mitä gubella oli sanottavana. Kuulemma pilaili
kartoittajien huonon ruotsin osaamisen kustannuksella. Käsipäivääkin läiski,
hirveä kulttuurishokki tällaiselle jurolle suomalaiselle.
Lintujakin näkyi, parhaimpana palana itsensä vuodarilistalle
huudellut lapinkirvinen ja aina yhtä
komea koiras-sinisuohaukka. Hagan pelloilta löytyi massojakin, mm 260 kurkea,
45 kapustarintaa ja tusina tylliä.
Illalla ranteesta löytyi reissun toinen punkki, toisena
huomionarvoisena seikkana voisi mainita kameran käyttämättömyyden – Nikonin
sulkija ei ole tällä kartoitusreissulla räpsähtänyt vielä kertaakaan.
Ma 3.9.
Kartoitusisku Kumlingeen! Kyseisessä kunnassa en ole
aikaisemmin kartoittanutkaan (Föglö taitaa olla ainoa joka uupuu listalta) ja
paikkaa on muutenkin kehuttu, joten oli ilo liittyä tähän yhden päivän excuun. Sumplin tiimimme Seglingen pähkinäpensasmestoille, joten
toiveissa oli yksi reissun hienoimmista päivistä.
Mikään ei tunnetusti voi mennä liian hyvin. Kesken menomatkan havahduin hihnojen vähyyteen – kiikarit jäi mökille! Laivamatkalla tästä Aki-unohti-kiikarit
–jutusta muotoutui yksi vuoden parhaimmista vitseistä. Tuumasin, että sit vois
vaikka ulkoiluttaa kameraa, kun ei ole enempää remmejä roikkumassa. Mitä nyt
akku oli ajan kanssa tyhjentynyt eikä vara-akkuakaan ollut mukana. Että sekin
siitä sitten.
Optiikan unohtaminen oli siitä hyvä veto, että Seglingessä
linnut kirjaimellisesti tulivat näytille tai ilmoittivat itsestään riittävän
tehokkaasti. Päivän mukavimmista haviksista vastasivat hienossa
pähkinäpensaslehdossa metelöinyt pähkinänakkeli,
pikaisesti lennossa nähty pähkinähakki, pari nuolihaukkaa ja sinisuohaukka.
Petokavalkadia täydensivät pakolliset merikotkat ja varpushaukat sekä hiiri-,
tuuli- ja ruskosuohaukka. Lintuja piisasi enemmän kuin Hagassa konsanaan!
Toinen mainitsemisen arvoinen seikka oli itse
pähkinäpensaat. Seglingen Österönin pensaskujat olivat vähintään yhtä komeita
kuin Ramsholmenissa. Meni fiiliskertoimien perusteella paikoin jopa havistelun
ohi, meinasi kartoittaminenkin jäädä toissijaiseksi. Taktisesti aloitimme
kartoittamisen cinxian kannalta heikkolaatuisemmilla paikoilla ja iltaa kohti
etenimme saaren ydinalueille. Kartoituskoordinaattori # 1 (Sami) liittyi
pariksi tunniksi seuraamme, tarkoituksenaan myös kuvata työskenteleviä
kartoittajia MRGn videojulkaisua varten.
PR-kuvioiden jälkeen meinasi tulla kiire, kun
arvaamattomasti populaatioräjähdyksestä kärsiviä laikkuja tuli kahmittua hieman
liikaa. Onneksi muut kartoittajat saivat valmiiksi omia alueitaan ja saapuivat
avuksi. Ettei tarvinnut aivan suoraan yhteysalukseen ajaa :) perillä
mökkikylässä 00.45, päivälle kirjattiin komeat 16 työtuntia.
Aamulla jaloista revittiin irti kaksi punkkia lisää, joista
ensimmäinen useammassa osassa, viimeiset leuan puolikkaat pienen skalpellin
avulla. Toivottavasti ei tulehdu…
Ti 4.9.
Kumlingen keikka tuntui kropassa pitkälle tiistai-iltaan.
Kartoittaminen Hagassa oli melko väsynyttä touhua, onneksi
kartoituskoordinaattori # 2 (Kalle Saramo) saapui osaksi aikaa messiin
piristämään toimintaamme. Muuten olisimme nukahtaneet laikuille useammin kuin
kerran. Reissun eka hily-tiltaltti kuultiin, tiistaista eteenpäin näitä epeleitä tuli vastaan päivittäin. Syksyn merkkejä sekin.
Ke 5.9.
Hagan laikut eivät kärsi vastaavanlaisesta
täpläverkkoperhos-epidemiasta kuin esim. Ödkarbyn alueet. Pikku perkeleet
oikeasti harjoittavat sitä metapopulaatiodynamiikkaa. Oli pitkästä aikaa mukava
tehdä geneerinen kymmenen tunnin työpäivä, jäi energiaa vielä alkuillalekin. Yhdellä laikulla lauma nuoria hiehoja hääti kartoittajat muihin maisemiin. Reissun eka sääksi nähtiin keskiviikkona, muuten Saltviksfjärdenillä ei näkynyt kummoisempia.
To 6.9.
Viimeinen päivä Hagassa! Urakka lopetettiin Söderholmeniin, missä vastaan tuli ensimmäinen unmapped-maininnan saanut laikku. Perkele kun noista hevosista ei koskaan tiedä. Työt keskeytyivät Hagan alueella levähtävien kurkien järjestämään näytelmään, kun yhdeksi 260 yksilön parveksi kerääntyneet linnut kieppuivat yllämme melkoista mekkalaa pitäen. Ja joku orni on kuulemma josksu kehdannut väittää, että kurjet ovat tylsiä!
Iltapäivästä siirryimme Sundin Gesterbyn puolelle. Cinxioita lähinnä yksittäisissä pesissä. Mainittavinpana haviksena kolmen hiirihaukan parvi. Blaaah. Illalla punkkisyyni paljasti kaksi verenimijää lisää. Onko näilläkin perkeleillä ollut hyvä vuosi?
Pe 7.9.
Omalta osaltani kartoitus päättyi Vårdön laikuille. "Ottakaa tästä tommonen kokonaisuus, vaikka aattelin säästää sen lauantaille. Tuolla laikulla on ollut viime vuonna yksi pesä, sit tossa on pari laikkua mistä on joskus löytynyt jotain." Eipä löydetty sitäkään vähää, vaan tärkeitä havaintoja on nollahavainnotkin. Ollaan me hyviä kartoittajia joo! Alkoikin olla lähtöpäivän makua, eikä sen kummoisempia haviksiakaan irronnut. Tulipahan nähtyä paikallinen luomivihannesten myyntikoju sekä pari mukavaa paikallista.
La 8.9.
Lähtöpäivänä ehdin pikaisesti katsastamaan Torpfjärdenin tilanteen, ennen kuin Viking Linen tarjoama kansistaiji päättäisi tämän(kin) kartoituksen. Torpfjärden antoi tuttuun tapaan tyhjän vaikutelman, vaan irtoaahan sieltä lajeja kun vaan jaksaa tapittaa. 90 sinisorsan ja 100 haapanan lössistä löytyi heinätavi ja pari harmaasorsaa, taivaalle tähystäminen tuotti 8 lajia petolintuja, parhaimpina nuori mehiläishaukka sekä nuolihaukka. Viiksitimalit huutelivat ruovikossa, eksyi järvelle pari räyskääkin pyörimään.
Kansistaiji ei innoittanut kuin matkan puoleenväliin, lupaus paremmista lajeista tärinävapaalla alustalla eivät olleet parasta motivaatiota horisontissa leijuvien merikotkien tirhustamiseen. Kotkia silti 33 paikallista Kihdinselälle asti. Parhaat sävärit aiheutti laivan ohi muuttanut 2kv koiras-sinisuohaukka, joka taittui yllättävän vaikeasti Zeissin kuvan muistuttaen enempi epämääräistä pikselimössöä kuin laatuoptiikkaa. TaxFreen viskitarjousten ja pakollisen Turun vesisateen kautta pariksi päiväksi Helsinkiin.
Epilogi
Cinxioilla oli kokonaisuudessaan valtaisa esiintyminen, kartoittajat löysivät maastosta yli 10 000 toukkapesää! Mahtaa keväällä tulla kiire. Omasta puolesta voin sanoa, että perhosia oli maastossa juuri sopivasti. Hagan pellot olivat ehkä pienoinen pettymys, petolintuja olisi suonut näkyvän enemmän, varsinkin viime syksyn Eckerön tykitykseen verrattuna. Taitavat vaan olla niin hajallaan, ettei niitä tällä tavalla kykene kunnolla havaitsemaan. Kurkia, kahlaajia ym. muuta peltolinnusta näkyi ihan kivasti. Seutuakin oppi tuntemaan paljon paremmin tehokkaan kartanluvun ansiosta.
Kiitos Åland, kiitos MRG (jälleen kerran!), kiitos kartoitustiimi, kiitos mökkiseura ja kaverit. Skål!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti