Kolmas staijausasema

Kolmannen muutonseuranta-aseman maisemaa Pikku-Kaukasuksen vuoristoa kohti

Station # 3. Kuva: Kalle Meller

Edellinen päivä jäi Janilta, Kallelta ja minulta hieman torsoksi – yhtä belgialaista ja kahta suomalaista odotti lähtö kolmannelle laskenta-asemalle, joka sijaitsee n. 20 km Batumista etelään. Kolmosaseman tarkoituksena oli selvittää petolintujen liikkumista alueella, jonne kaavaillaan hieman isompaa sähkölinjaa. Mikäs siinä, näkeepähän uusia paikkoja, toivottavasti uusia lajeja ja tutustuu siinä samalla uusiin paikallisiinkin, kun käytännön syistä isäntäperhe vaihtui uudeksi. Vanha miehistö vaihtui osittain, yhtenä laskentakoordinaattorina Arthur jäi paikalle neljänneksi staijariksi.

17.9.

Day 5

Station # 3

Menomatka kolmannelle staijikukkulalle oli oma seikkailunsa. Neljä miestä ahtautui vanhaan maasturiladaan, joka kiipesi sangen tehokkaasti ylös staijikukkulalle, reittiä jota juuri ja juuri kehtaa sanoa tieksi. Meno oli hurjaa, mutta maisemat olivat vielä hurjemmat. Staijauspaikalta näkyi suoraan Pikku-Kaukasuksen vuorille. Ei lumisia huippuja, mutta selkeästi karumpaa kuin rannikon vehreät kukkulat. Asema sijaitsi vain 800 metrin korkeudessa, joten vuoristolajeja ei tältä reissulta sopinut odottaa.

Odotetunlainen hiljainen aamu tarjosi hyvät puitteet hyönteissyöjien ja tikkojen komppaamiseen. Caesia-alalajin pähkinänakkeleita löytyi sieltä täältä, pikkusieppoja kaivettiin muutama yksilö, Kallen avulla näimme myös ensimmäisen kaukasianuunilinnun kunnolla ja läheltä. Balkanintiainen piti hyvää mekkalaa rinteen metsissä, etelänpuukiipijöitäkin löytyi. Tikat olivat sitten oma lukunsa, kun aamun mittaan havikseen kirjattiin mallit pikku-, harmaapää-, viher-, muutama tammi-, sekä viimeisimpinä viereisellä kukkulalla mekastaneet valkoselkätikka ja palokärki. Kuusi lajia samoilta jalansijoilta kahdessa tunnissa! Vaikka petostajiin on kaikkea muuta kuin kyllästynyt, oli ihan virkistävää päästä jähistämään pusikoita ja potkimaan keloja.

Petoja rupesi näkymään aamukahdeksalta ja tuntia myöhemmin laskijat olivat työn touhussa. Paikka oli hyvin sekava, suorastaan kaoottinen. Ensinnäkin, staijasimme osittain selkä petojen tulosuuntaan päin. Rannikon puolelle näkyi kohtuullisesti, mutta suoraan pohjoisesta harjannetta pitkin saapuvat linnut löydettiin vasta niiden ylittäessä poispäin. Lintuja saapui kahdelta tai kolmelta eri suunnalta yhteen termiikkiin, josta linnut jatkoivat eteenpäin. Mikä omituisinta, petohanat sulkeutuivat täysin puolenpäivän jälkeen! Siitä eteenpäin riitti vain rippeitä. Vaan jos iltapäivän aikana näkee yhden muuttohaukan, eihän se voi olla huono iltapäivä, eihän? Aamupäivän aikana niitä lintuja tietysti riitti, täydellinen stoppi jäi vähän mietityttämään.

Niditus! Kuva: Kalle Meller

 

Näitä sai ynnäillä Batumin eteläpuolellakin. Kuva: Kalle Meller

Kuva: Kalle Meller

BRC maksaa ja Ladalla pääsee. Kuva: Kalle Meller

Kuva: Kalle Meller

18.9.

Day 6

Station #3

Toinen päivä ylimääräisellä laskenta-asemalla meni ensimmäisen asettamien raamien mukaan. Aamulla hysykomppausta, tällä kertaa ilman mainittavimpia haviksia, muutolla kuitenkin virtavästäräkki, peltosirkku ja pari kuhankeittäjää. Balkanintiainen suostui näyttäytymään yhdellä sissivessareissulla.

Aamupäivän petopulssi oli eilistä intensiivisempi, parhaimmillaan ilmassa oli 2000 hiirihaukkaa samanaikaisesti! Näitä ja kotkia täältä näkee oikein mukavasti (siis sen ajan kun niitä ylipäätään näkee), kahdenkymmenen pikkukiljukotkan virta oli myös oikein mukavaa katseltavaa. Sekaan mahtuu käärmekotkia, arokotka ja muutama kiljukotka, Arthurin näkemä arohiirihaukka jäi ”ässäksi”, karvanaaman iltapäiväsessio palkittiin jälleen muuttohaukalla.

Kolmannen laskenta-aseman keikka piti olla kahden päivän homma, mutta kas kummaa, iltapäivällä saimme soiton Sakhalvashosta, että meitä odotti vielä kolmas päivä tällä surkuhupaisalla paikalla. Isäntäperhettä, kuskeja ja muita vapaaehtoisia oli jo infottu asiasta, joten olihan se hyvä että tieto kulki myös meille asti! Sen kunniaksi tempaistiin parit sikarit ja isäntäperheen kanssa shotit paikallista pontikkaa. Kovaa kamaa.

Pakollinen kasvikuva. Määritysehdotuksia?

Plantago lanceolata!

Tämä on jo oma stoorinsa. Läpikulkumatkalla olleen lehmä/vuohilauman pässi leikki hankalaa ja otti matsia laskijoiden puujalustojen kanssa. Noh, pässiä sarvista ja talutus paimenen luokse, alkeellista kommentoitia ("problemo") ja ratkaisuksi raippaa perseelle. Pässille siis. Kuva: Kalle Meller

Verta, tulta ja kuolemaa! Kuva: Kalle Meller

ZZ Top goes Batumi. Kuva: Kalle Meller

19.9.

Day 7

Station # 3

Kolmantena aamuna ei hysykomppaukseen ollut enää kauheasti voimia, lähinnä samoja lintuja näytti puskissa pyörivän. Jokunen suohaukka näytti painelevan aseman ohi, joten sitä saattoi yhtä hyvin tapittaa taivaalle.

Ennen petopulssia tapahtui kuitenkin jotain todella odottamatonta. Metsästä kuului lepinkäismäinen ääni. ”Äähts… äähts”. ”Ja mikähän helvetti tuo nyt sitten oli?” Ei vastausta, linnulta saati kollegoilta. Kiikaroin äänen suuntaan ja puiden latvojen tasalla livahtaa nakkeli. Ei hitto, vaalea vatsa! Sitä on pari aamua intoillut jännästi ääntelevien caesia-nakkeleiden perässä, mutta oisko se toivelaji nyt oikeasti siinä. Ehkä oli, lintu katoaa eikä näyttäytynyt uudelleen vähään aikaan.

Puolen tunnin päästä kuuluu uudelleen samaa ääntä. Joukossa myös nasaalia dvyyi-tyyppistä kutsuääntä. Armotonta piiskutusta. Lintu lentää, mutta tippuu lepikkoon viidenkymmenen metrin päähän. Puolijuoksua, lisää armotonta piiskutusta, liikettä latvoissa, mistä lintu tippuu pari metriä alemmaksi puunrungolle. Ja siinä, siinä, hemmetti vieköön, siinä se vihdoin on, kaikessa komeudessaan kolmen sekunnin ajan. PUNARINTANAKKELI! Huuto kajahtaa ja Kalle juoksee perään. Ei ehdi, mutta onneksi Kalle kuittasi lentävän linnun ja äänen jo aikaisemmin.

Petopulssi tulee ja menee, helvetillisen kiireen jälkeen ehtii syömään ja torkkumaan. Arthur & Jan ottavat ensimmäisen lepovuoron, ja yhtä varmasti kuin petopulssi tulee ja menee, iltapäivän siestan aikana karvanaama staijaa eteläpuolelta muuttohaukan.

Sen sijaan päivän toinen ylläri osui iltapäivälle. Taivaalta kuuluu varpuspaimen ”tsilp”. Isohko kirvinen lentää yli. Nummikirvinen! Elistä paukkuu, vaikka tämän saattaa hyvin hoitaa sieltä Chorokhin suistolta. Tippuupahan näille petopäivillekin vaihtelevaa lajistoa, eikä kaikki uusi rymise kerta-annoksina yli.

Ylimääräinen kolmas päivä oli oikein kiitettävä, eilisillan katkeruudesta ei ollut tietoakaan. Mukavalle isäntäperheelle jätettiin haikeat hyvästit, joskin perheen matriarkka uhkasi parturoida naamani passikuvan nähtyään (: ja onhan se kiva palata takaisin niille mestoille, missä aamulla näkee suohaukkoja ja petoja riittää muutenkin pitkälle iltapäivään.

Tänään alkoi BRC:n järjestämä Batumi Bird Festival – osallistujille järjestetään retkiä Batumin alueen lintupaikoille, iltaisin ohjelmassa on luentoja ja esitelmiä mm. Batumin metsästystilanteesta, haukkametsästyksen perinteistä sekä petolintujen iän ja sukupuolen määrittämisestä.

BRC:n isäntäperhe kolmannen aseman tuntumassa. Kuva: Kalle Meller

Kuva: Kalle Meller

Kuva: Kalle Meller.

Emäntä uhkasi leikata partani, siitä huolimatta kaverikuvassa hymyilytti. Kuva: Kalle Meller

Team Berlebach!