21.9.2012

Ensimmäiset massat

"They are coming..."
Ympäristökasvatusta ja suomalaisen ornikulttuurin levittämistä. Kuva: Kalle Meller
Trombi rikastutti Batumin maisemaa eräänä pilvisenä aamuna.



20.9.
Day 8
Sakhalvasho

Voi pyhä sendari! Jos ensimmäinen viikko on ollut jossain määrin ”vaisu” Batumin tasoon nähden, niin nyt rupesi tulemaan niitä massojakin. Keskiviikon aamu oli jokseenkin epävakainen, mutta suohaukkoja näkyi jo ihan mukavasti. Ruskosuot muodostivat selkeän massan, mutta joukosta oli mukava poimia nuoria aro- ja niittysuohaukkoja. Eri-ikäisiä ja -pukuisia lintuja olisi tietysti mukava nähdä vielä lisääkin. Punajalkahaukkojakin alkaa näkymään, tänään melko hienosti yksi koiras, kaksi naarasta ja kaksi nuorta lintua. Yhtä lailla mässäiltiin pikkutuulihaukoilla, kun yhden koiraan ja kahden naaraan parvi ohitti hienosti Sakhalvashon staijikukkulan. Päivän ensimmäinen muuttohaukka meni pahasti sulkuihin, onneksi ehdin toiseen mukaan.

Pilvien väistyttyä rupesi tapahtumaan. Tutun kaavan mukaan ensimmäiset petovirrat hiipivät staijaussektorille, kiire pääsee aina yllättämään. Ennakko-odotusten vastaisesti suurin osa linnuista muutti jälleen Sakhalvashon itäpuolelta, mutta suuret massat niskaansa saanut Shuamtan asema koordinoi osan linnuista meillekin. Ja nyt, nyt, meininki alkoi olla sitä millä Batumi on mainettaan niittänyt. Pohjan poika saattoi vain monttu auki ihmetellä, kun itäpuolen kukkuloiden päältä löytyy buteotolppaa toisensa perään. Eikä mitään muutaman linnun lössejä, vaan nyt puhuttiin satojen lintujen parvista – toisensa perään! Suurin osa laskentaurakasta kaatui irlantilaisen kollegan niskaan, vaan sai karvanaamakin osansa – vajaassa puolessa tunnissa yhdestä virrasta laskettiin yli 5000 hiirihaukkaa! Ja juuri tästä kyseisestä virrasta osui silmiin se reissun ensimmäinen arohiirihaukka! Melko hyvin se pitkäsiipinen härveli erottui lähisukulaistensa joukosta.


Hiirihaukkojen ohella massoista vastasivat 1797 haarahaukkaa. "Pennatukset" jatkavat vahvasti, päivän summana 353 pikkukotkaa. Päivä oli kauden ensimmäinen hyvä päivä myös käärmekotkille (56m). Pikkukiljukotkia näkyi myös mukavasti (59 m). Löytyi sieltä idän sekamelskasta myös yksi ilmeinen keisarikotka. Päivän ainoasta eliksestä vastasi harmaa- ja ruskohaikaroiden mukana etelään matkannut pronssi-iibis, myös muutolta kuulunut lyhytvarvaskiuru lämmitti oikein kivasti.

 Poimintoja päivän summista:
Mustahaikara 2
Mehiläishaukka 526
Ruskosuohaukka 115
Aro- ja niittysuohaukka 28
Arokotka 1
Pikkukotka

Näitä riittää päivästä toiseen:








21.9.
Day 9
Sakhalvasho

Ensimmäistä hiirihaukkaryntäystä seurannut aamu valkeni kirkkaana ja tyynenä. Puoliltapäivin itäpuolen kukkuloille kerääntyi pilviä, jotka ohjasivat jonkin verran massoja rannikolle. Päivän tarjontaan kuului mukavia sekaparvia ja virtoja, myös mehiläishaukkoja näkyi todella mukavasti (2200 m) myöhäiseen ajankohtaan nähden. Vanhoja lintuja näkyy enää yksittäisiä, nuorten pukukirjosta sai edelleen nauttia. Haarahaukkoja ripottelee tasaiseen tahtiin, tänään 2490 m.  Suohaukkoja näkyi melko vaisusti, mutta kahden vanhan arosuo-koiraan ohilento palkitsi suht tyhjän aamutaivaan tapittajia.

Toinen laskenta-asema lähetti jälleen isoa petovirtaa meidän laskettavaksi, tarjouduin tällä kertaa hikoilemaan klikkerin kanssa. Tuloksena kolme tonnia hiirihaukkaa puolessa tunnissa! Tällä kertaa hihojen väliin mahtui kolme mustahaikaraa, pari arokotkaa sekä tiäs kuinka mones muuttohaukka, jota ansaitusti seurasin hyvän tovin, hiirihaukkasummien kustannuksella (:


Jos päivälle osuu vahingossakin hiljaisia hetkiä, niin puisevaa petostaiji ei missään vaiheessa ole. Varsinkin iltapäivällä meno voi olla todella monipuolista, kun ei oikeasti tiedä onko seuraava kiikariin osuva peto mehiläishaukka, punajalkahaukka tai käärmekotka. Kolme lapinkirvistä ja virtavästäräkki muistuttivat myös mielenkiintoisesta pikkulintumuutosta.

Muita poimintoja:

Käärmekotka 39
Ruskosuohaukka 41
Pikkukiljukotka 49
Arokotka 4
Sääksi 5



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti