9.9.2012

Georgiaan!



No nyt lähtee! Eilen Ahvenanmaa, ylihuomenna Istanbul! Sieltä odottaa jatkoyhteys Georgiaan, Batumin kaupunkiin, missä karvanaama kiipeää staijauskukkulalle toivottavasti jo 13.9. Kalle Meller otti varaslähdön muutama päivä aikaisemmin.

Retken funktiona on osallistua Batumi Raptor Count -nimiseen projektiin, jossa seurataan systemaattisesti petolintujen muuttoa ja näin pyritään seuraamaan lajien kannanvaihteluita. Laskentaa pyöritetään muutaman palkallisen koordinaattorin, vapaaehtoistyö-periaatteella haettujen laskijoiden sekä paikallisten tuen avulla. Lintujen metsästys alueella voi olla melko villiä, joten tällaisella projektilla pyritään hillitsemään hillitöntä ammuskelua - eli tuomaan esille muitakin puolia, kuten lintuturismia paikallisten tulonlähteinä sekä muuttolintujen "kansainvälisyyttä". Ei hirveän kiva se, jos kovan työn tuloksena suomalaiseen korpeen pystytettyjen tekopesien asukit losautetaan alas jossain Mustanmeren rannalla.

Miksi Georgiaan? Projektin yleishyödyllisyys on jo riittävän hyvä syy, havainnoille on muutakin käyttöä kuin rustausten jämähtäminen haviksen sivulle. Toisekseen, Batumissa lintuja näkee aivan perkeleellisiä määriä. Mustanmeren rannikon ja Pikku-Kaukasuksen vuoriston väliin jää kapea pullonkaula, joka kerää muuttavia lintuja kuin valtaisa suppilo. Ruotsin eteläkärki potenssiin kaksikymmentä. Mehiläis-, hiiri- ja haarahaukkoja odotettavissa useiden tuhansien päiväsummia, lisäksi odotettavissa paljon Suomessa harvinaista lajistoa, paljon ja läheltä. Petolintujen ohella on mahdollisuus pistäytyä läheisillä kosteikko- ja metsäalueilla, tosin petostaijiin tulee varmasti panostettua laskennan ulkopuolellakin. Kaukasian vuoristo houkuttaisi myös, mutta se elementti taitaa jäädä tällä retkellä kokematta.

Seuraavaa päivitystä sopii odotella syyskuun loppupuolella tai vasta lokakuussa kotiutumisen jälkeen. Varmasti työstän blogia paikan päällä, mutta mahdollisuudet internetin käyttöön ovat rajalliset. Ihan hyvä niin.

Laskennan ajankohtaisia tuloksia voi seurata alla olevasta osoitteesta, saman linkin takaa löytyy lisätietoja projektista, kuvagalleriaa jne.

http://www.batumiraptorcount.org/projects/raptor-count/latest-count

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti