KABLI - PT 3

La 5.5.

Kablissa staijattiin Tornien taiston hengen mukaisesti; ”varjotaistoa” värittivät horisontin peittänyt sumu ja reipas lounaistuuli. Muutto oli kaikilla rintamilla heikkoa, mutta olosuhteista huolimatta saatiin kasaan 106 lajia.

Pikkuraripuolelta kirjattiin kylän päällä vilahtanut harjalintu ja mereltä painellut naaraspukuinen niittysuohaukka. Paikalliset erikoisuudet (nokkavarpunen, mustaleppälintu, valkoselkätikka, viitatiainen) hoitui ihan hyvin, noista nyt ei kaikkia joka päivä näekään. Ajankohtaan ja paikkaan nähden hyviä lajeja löytyi kivasti, mm. haahka, ampuhaukka, piekana, tilhi, urpiainen, pikkukäpylintu. Sopivaan saumaan osuivat myös kangaskiuru ja sinisuohaukka, molemmat olivat uusia lajeja tälle jaksolle! Merikihut, lapasotkat ja mustaviklot olivat myös ihan piristäviä haviksia.

Listalta jäi uupumaan mm. laulujoutsen, jouhisorsa, tuulihaukka, kurki, tylli, kapustarinta, metsäviklo, tervapääsky, kivitasku, satakieli ja liuta muitakin hysyjä – noh, potentiaalista huolimatta tätä tää aina on :) meri- ja kanadanhanhea saati punakylkirastasta täällä ei oo jaksolla havaittukaan. Lauantai olisi ilman varjotaiston päivänpinnarevityksen henkeä ollut melko tympeä päivä, muuttoa kun ei mennyt ollenkaan eikä ensimmäistä kertaa jakson aikana tarvinnut aurinkorasvan kanssa läträtä. Tuhnukelistä huolimatta 106 lajia riitti Suomen tornien nöyryyttämiseen!

Päivän piristävin havis taisi olla Timon löytämä ahokylmänkukka – piristävävin siinä mielessä, että pitkästä aikaa ornitologi makasi sannassa pitkin pituuttaan jotain rehua kuvaten.

Su 6.5.

Viimeinen aamu Kablissa kajasti raikkaana, tyynenä ja selkeänä. Vähän kuin viime viikolla Ahvenanmaalla – tyventä horisonttia on mukava tuijottaa sumun ja tuulen jälkeen. Olo oli raukea, melkeinpä seesteinen, eikä revittämiseen ollut enää minkäänlaisia paineita. Eikä tarvinnut revittääkään, kun pikkukivaa tuli tarjottimelle laji toisensa jälkeen; harjalintu puputti pitkästä aikaa reviirillään, mustaleppälinnun laulu raikasi kylän puolella ja gomia koiras-valkoselkätikka piti meteliä aivan tornin juurella. Reilun sadan pikkulokin parvi pyöri tornin edustalla paikallisena, valuen hiljalleen muutolle, viitatiainenkin liittyi äänimaisemaan, Timo löysi rantalepän latvasta paikallisen käenpiian… ja niin edelleen. Pitkästä aikaa oli rauhallinen olo, kaikenlaisten mielen ja sielun myrskyjen jälkeen. Kabli ja kärsimysornitologia tekevät tehtäväänsä. Helsinkiin asettuminen saattaa tuttuun tapaan syödä miestä, mutta voinpahan sanoa eläneeni hetkessä.

Vakion hiipuessa Timo plokkasi kaksi harjalintua lennossa tornin itäpuolella – upupat kiersivät pohjoispuolen metsikön kautta ja laskeutuivat hoitoniityn lampareille ruokailemaan. Mietin äänen lyhyen tovin, että ottaisinko riskin, mutta ryntäsin kameran kanssa alas tornista ja suuntasin harjalintujen perään. Smyygailusta huolimatta epelit eivät päästäneet turhan lähelle ja operaatio Hali jäi lähinnä dokumenttikuvien tasolle. Silti session jälkeen karvanaaman pärstä paistoi hangonkeksinä.

Muutolla ei hirveästi tapahtunut, kohokohtana viiden pikkutyllin ja neljän suosirrin (retkenpinna!) kimppaparvi. Lopetin staijin aamukymmeneltä, siivoilin ja pakkailin omaisuuttani kasaan. Kapusin vielä hetkeksi torniin ennen lounasta, Timo oli staijannut pääskyryntäyksen poikasta ja lisää kahlureita, eikä kauaa tarvinnut taivasta ihmetellä kun Timo huikkasi pohjoiseen suuntaavasta kuhankeittäjästä! Ei nyt mitenkään mässäilyetäisyydeltä, mutta kivasti kuitenkin. Melko aikainen havis ja hemmetin magea lopetus reissulle. Tai lopetus ja lopetus, lopetuksia nyt löytyy joka toiselle hetkelle. Reissu päättyi siihen mistä se alkoikin, riuttatiiran kirkunaan Kablin hiekkarannalla, lähinpänä Tallinnaa pesivään kattohaikaraan, Hesburger-visiittiin Marguksen kanssa… ja niin edelleen, hah!

Lämpimät kiitokset Kalle Mellerille retkiseurasta viimeisen parin viikon aikana sekä Margus Ellermaalle Kablin jakson mahdollistamisesta. Tästä sitten Vanhankaupunginlahden elämää ihdettelemään, Virolahdelle seuraamaan arktikaa – ja Kilpisjärvelle. Orniminen tuntuu taas vähän muultakin kuin tyhjän elämän tyhjien päivien täyttämiseltä.

”Hear me now my hapless son

warn away all your fears

Make good use

of your brief days

Life may be grim but

death is more austere

By yourself you sit and wait

by yourself you will have time to repent

In these lonely halls

no moon will beam

no sun will shine

In these narrow rooms

no tears are seen

no laughter heard

At the dawn of a quiet day

I strolled from the woods

returned to the hearth

And with a restful mind I roamed

the dreary shores, the darkling wilds

Greeting all the days that behalf

Taking life as it comes”

(Insomnium – In the Groves of Death)