Madagaskar, osa III - syvemmälle metsään

Töyhtödrongo ValBion pihapuissa

SU 24.11.

Yhden väliaamun jälkeen jaksoi taas herätä aikaisin, tällä kertaa suuntasimme Annin kanssa Auran suosittelemalle metsäpolulle, joka kulkee kyllä hyvälaatuisen habitaatin läpi, mutta ei kuitenkaan kansallispuiston alueella. Ja peeveli, olipa pirteää päästä tien reunalta syvemmälle metsään! Reittiä ei tarvitse alle sataa metriä kulkea, kun polkua pitkin juoksee punajalkakuku! Parin tunnin aikana seuraa lisää riemunkiljahduksia, kun uuteen äänimaailmaan turhautuminen uhkaa vaihtua oppimisen riemuksi. Vangat (koukkuvanga, sininokkavanga, kinkimavo ja tiaisvanga), jerit ynnä muut alkavat Danielin lainaaman atrapin avulla taittumaan. Uuteen äänimaailmaan turhautuminen alkaa vaihtua oppimisen riemuksi; hymy korvissa höpisin ympäriinsä, että hei, mä osaan näitä! Tekee ihan hyvää ornille tämmönen =) voi samaistua siihen miltä harrastuksen parissa aloittelevilta tuntuu ja nimenomaan itseopiskelun kautta!

Daniel liittyy seuraan vähän myöhemmin ja aamun äänimäärityksiin kirjataan myös sinikuku ja pittamarhi. Paluumatkalla Anni löytää tien viereltä komean rotkotaskukoiraan. Lisäksi aamun aikana kuullaan kahden eri lemurin, MILNE-EDWARD’S SIFAKAn (ainoa sifaka täällä päin) sekä BLACK-AND-WHITE RUFFED LEMURin meteliä.

Se mainittu rotkotasku.

Madagaskarinkäpinkäinen (lontooksi Madagascar Cuckoo-Shrike, jos yhtään suomenkielistä nimeä selventää...)

Tiaisvanga. Söpö ku mikä!

Sitten kirjallisuudesta ihmetellään hullunkiilto silmissä, mitä sitä taas näkyi. Kuva: Juho Lappalainen

Havistykitys jatkui aamupäivällä, kun kurssiohjelmaan kuului visiitti Ranamofanan kylään. Kävelimme Annin, Janin, Hannan ja Nooran kanssa asemalta alas kylään (1h20m) kaikenlaista vastaantulevaa samalla ihmetellessä. Linnustokohokohtina voisi mainita tien yli lentäneen madagaskarinkanahaukan sekä 2 afrikansininärheä. Myös reissun eka banaanimedestäjä tuli määritettyä. Hiirihaukkatiheydet taitavat olla melkoisia, aseman ja kylän alueelta pystyi helposti erottelemaan kaksi eri paria, ehkä kolmannenkin.

Nettikahvilassa etsittiin sähköistä materiaalia ryhmätöitä varten, kylällä ihmeteltiin markkinameininkiä, sekä päiviteltiin kävelystä ja paahteesta johtuvaa lihaskipua. Jani spottasi nettikahvilan ikkunasta petolinnun, joka taittui madagaskarinrosvohaukaksi. Takaisin ei onneksi tarvinnut kävellä, vaan asema hoiti paluukyydityksen. Iltapäivästä jatkettiin kurssitöiden suunnittelua: aineiston keruu, töiden aikataulutus, kiertoryhmien suunnittelu jne.

Tähän mennessä kurssilla on ollut rento meininki ja letkeä ilmapiiri – tai kai se riippuu asennoitumisesta, välillä jengi panikoituu siitä ettei kellonlyömällä tiedetä tarkalleen mitä tapahtuu seuraavaksi ja missä, samalla kun kurssiohjelmasta vastaavat hääräävät oleskelutiloissa lastensa kanssa =) pientä häsläämistä tämä homma toki on, seuraavaa projektia aloitellaan vaikka kaksi muuta on edelleen kesken, eikä sitä jaksa varsinkaan kipeänä ollessa, mutta vastaavanlaista ”multitasking”-toimintaa se elämä Viikissäkin on.

Ranomafanan kylää

Nettikahvila

Länkkärit liikenteessä.

Ranskalaista kulttuurivaikutusta...

MA 25.11.

Seuraava aamukävely oli jälleen tuottoisa! Punajalkakuku näyttäytyi jälleen, pari kurolia huuteli kuuluvasti lähilatvustossa, myös pittamarhi ja sinikuku kuuluivat polulle. Uusina lajeina havaittiin polun ohi lentänyt madagaskarinviherkyyhky, reissun eka madagaskarinparatiisimonarkki (naaras) sekä yhden puun latvasta löytynyt madagaskarinkottarainen. Danielin lainaama atrappi lunasti potentiaaliaan, kun maastoäänityksiltä pari määrittämätöntä laulajaa saavat nimet viidakkosieppokerttu ja madagaskarinkerttu.

Aamupäivällä kasattiin ja tarkistettiin kenttävarusteita: vedensuodattimet, EA-laukut, teltat ynnä muut. Sitten puoltapäivää kohti rupesi tapahtumaan: paikkoja kolottaa niin peevelisti ja tuntui siltä, että lämpö nousee. Keskittymiskyky katoaa ja iltapäivän ryhmätöistä on otettava vapaata. Aika kuluukin pitkällään puolivaloilla musiikkia kuunnellessa. Kuume ei onneksi pahemmin nouse ja illalla jaksaa notkua ihmisten kanssa vähän enemmän. Parempi levätä nyt, kuin teltassa ensimmäisellä maasto-osuudella.

RESPECT 2013 kasassa! Kuvan taisi oikeasti ottaa Daniel Burgas, vaikka copyright-merkintä muuta väittäisikin.

Tutkimusvälineistön kasaamista...

Kurssin opettajia perheineen.

Verkkojen virittelyä

Madagaskarinvästäräkki ei erehtynyt...

... mutta madagaskarinmedestäjä erehtyi. Yritin piristää raasua katsomalla sitä tuimasti. Ei piristynyt. Kuva: Juho Lappalainen

Juhon kärsinyttä kamerakalustoa. Omaakin kameraa on maastokeikkojen ohella säilytetty kuivasäkissä silicageelin kera.

TI 26.11.

Kurssin vetäjät järkkäävät aamupäiväkävelyn kansallispuiston puolelle. Aamuherätyksiin ja pienemmän ryhmän kanssa liikkuneelle homma tuntuu hiljaiselta ja suurin osa patikoinnista kuluukin ilman sen ihmeellisempiä fiilistely- tai kuvauskohteita. Oppaita on onneksi hyvä liuta mukana ja karvanaama kulkee jokuset metrit kahdestaan yhden oppaan kanssa. Sitten tapahtuu, kun törmäämme malagassiryhmään, kertovat että lyhyen matkan päästä löytyy pari lemuria! Oppaan kanssa hirveetä vauhtia perään, sitten karvanaama istutetaan pimeän bambumetsän siimekseen ja:

Ja siinä se Golden Bamboo Lemur on! Neljän metrin päässä! Ei oksia tai lehtiä tiellä. Ei tarvitse niska kipeänä kurkotella yläoksiin. Vaan siinä, suoraan edessä silmien tasalla, lähellä! Lemuri häärää bambunpalojen kanssa kahdesta kuvaajasta välittämättä ja näyttäisi tottuvan kameran sulkijan ääneenkin. Kuvaamisesta vaan ei tietenkään tule yhtään mitään (vähän valoa, suljinajat jotain 1/30 ja 1/40 luokkaa), mutta onpahan luonnonkappale jota seurata. Ihmettelyn jatkeeksi lemuri siirtyy bambunvartta pitkin lähemmäksi ja edelleen niin, ettei linssin lähitarkennusetäisyys enää riitä! Spondesti ja pyytämättä! Jumankauta!

Taas kerran älyän vaihtaa linssiä liian myöhään, liian hitaasti ennen kuin lemuri viimein vaihtaa paikkaa. Muutkin suomalaiset saapuvat sopivasti paikalle, onneksi lemuri jää melko hyvään valoon ja tiivis kuvaajarivistö on äkkiä piirittämässä lemuria. Mää otan pari askelta taaksepäin, käyvän hyväkseni zoomilinssin 500 mm ulottuma ja annan palaa. Kivoja tilannekuviakin syntyy, kun ei oo oksia niin hirveesti tiellä.

Seuraavan kerran hymy leviää korviin (tai oikeastaan korvien ohi päälaelle), kun lähempänä oleva lemuri hyppää alas oksalta ja hyppää kohti karvanaama. Ja hyppää edelleen lähemmäksi. Ja taas lähemmäksi. Seuraavalla loikalla lemuri on aivan vieressä sviddu puolen metrin päässä! Siinä sitten kaksi erilaista kädellistä tuijottaa toisiaan, lemuri ehkä vähemmän hölmistyneen näköisenä. Kurssikaveritkin ihmettelevät, että kävipä Akilla tsägä. Lemuri jatkaa pian matkaansa, jonka jälkeen biologien elo jatkuu epämääräisenä hihittelynä, fiilistelynä ja kuvien pläräämisenä.

Bambu maistuu!

Paluumatkalle alkaa olla kiire, vaikka sitä elätellään toiveita että olis kiva vielä joku tirppakin kuvata. Daniel onneksi hiffaa polun varrelta naaras-paratiisimonarkin, joka atrapin avulla saadaan alas kuvattavaksi. Taas mennään tovi eteenpäin, kun jämähdämme Danielin kanssa härväämään jotain – enkä nyt kuollaksenikaan muista, että mitä. Tärkeää taas on se, mitä seuraavaksi tapahtui. Sivusilmällä hiffaan korkealle puun oksalle laskeutuvan suurehkon, sinertävän linnun. Kiikarit silmille ja – jumankauta – KUROLI!!! Madan mysteerisimpiä lintuja upeasti näytillä! Kuvaamisen kannalta melko hankalassa paikassa, vähän lehtiäkin edessä, mutta pienellä hakemisella kohtuullinen väylä löytyy. Sydämen pumpatessa adrenaliinia kehoon ei aina edes osaa etsiä sitä parasta mahdollista paikkaa, vaan ensimmäinen edes vähääkään sopiva riittää.

Kädet tärisevät ja hikoiluttaa, kurolin kuvaaminen on lähinnä aivotonta räpsimistä kun ei jaksa edes odottaa, vaihtaisiko lintu asentoa paremmaksi. Täytyy vaan toivoa, että jotain julkaisukelpoista jälkeä syntyisi. Tilanne raukeaa viimein, kun lintu vaihtaa oksaa. Äimästelemme Danielin kanssa tapahtunutta ja otamme muun porukan kiinni. Kuulemma ovat miettineet, että jotain kuvattavaa siellä on. Lounaaltakin ollaan pahasti myöhässä, mutta se ei tässä paljoa paina. Hymyilyttää älyttömästi, perkeleen siisti lintu! Ja perkeleen siistissä mestassa! Seuraava etappi fiilistelläänkin upeaa joen varren jykevärunkoista metsää. Tropiikkieuforia! Ei sitä muuten pysty kuvailemaan. Noste ja vapina jatkuu vielä reilusti lounaan ylitse.

Cuckoo-Roller! Kuroli! What a magnificent bird!

Madanparatiisimonarkki jäi kakkoseksi, vaikka kiva lintu sekin on.

Sademetsäfiilistelyä. Kuva: Daniel Burgas

Iltapäivällä ihmeteltiin lintujen sijaan pylväitä. "Kyllä tuo tollaiselta roomalaistyyppiseltä vaikuttais..." Kuva ja quote: Juho Lappalainen

Iltapäivällä koittaa kuitenkin paluu arkeen, kun sukupuuttovelasta kertovien artikkelien läpikäynti on melkoisen vaikeeta hommaa. Kulttuurishokki laajenee, kun malagassiopiskelijoilla ei vastaavalla tavalla riitä kiinnostus, terminologia, kielitaito ja tieteellisen artikkelin luku- ja tulkintataito. Ei siinä mitään, jos ei olisi kiire, mutta olisi kiva saada ne ensimmäisen maastoetapin kamppeetkin pakattua, tarpeeksi säätöä tiedossa siinäkin.

Illalla Tarmo Virtanen ja Ricardo Rocha saapuvat täydentämään kurssiopettajien kirjoa. Ricardolla on kovat suunnitelmat kerätä ja julkaista Ranamofanan ensimmäisiä lepakkohavaintoja (vastaavaa ei täällä olla ennen tehty), intoilua ja päivyrin kirjoittamista jatkuu pikkutunneille asti. Hullu madeiralainen testailee detektoriaan ValBion parvelleella ja irtoaahan sieltä Miniopterus majori –nimeä kantava siivellinen nisäkäs. Siistiä. Ja huomenna lähdetään metsään!

KE 27.11.

Lähtöaamu, sitä koitetaan herätä riittävän ajoissa pakkaamista viimeistelemään ja aamupalalle. Mitä nyt h-hetken koittaessa ilmenee ongelmia: riisisäkit ovat liian painavia, ylimääräisiä riisisäkkejä ei ole – tai on, ehkä, mutta kukaan ei tiedä etsitäänkö niitä vai ei. Alkuperäinen lähtöaikataulu viivästyy parilla tunnilla (tavaroiden siirtelyä riisisäkeistä toiseen, ihmettelyä ja lisää ihmettelyä), jonka seurauksena 5-6 km siirtymämarssi Vatoharanan leiriin menee melkoiseksi ravaamiseksi. Määritysongelmiin ei ehdi kiinnittämään huomiota ja kuvaustilanteiden vaihtuessa linssin vaihtamisesta on turha edes kuvitella. En mä siitä Leaf Tailed Geckosta olis kuvia halunnutkaan. Jälkikasvuaan kuljettavaa Golden Bamboo Lemurin perässä nyt ei olis muutenkaan pysynyt.

Hikee pukkas. Kuva: Tarmo Virtanen

Pari kivaa lintuhavista kuitenkin osuu kohdalle: ruskokyyhkyrääkkä innostuu pariin vihellyssarjaan polun varrella, nyt alkaa lintupuoleltakin löytyä niitä kovia lajeja! Lisäksi töyhtökuku huutelee horisontissa. Pikkumustakaija yleistyy sitä mukaa kun ääntä oppii, samoin tiaisvangoja tulee vastaan siellä täällä.

Vatoharanan leiri tuntuu melkoiselta helpotukselta helvetillisen hikoilun jälkeen ja faunaa näyttäisi riittävän täälläkin: paratiisimonarkkeja ja kutojia pörrää leirin puissa, Daniel spottaa äänestä madagaskarinsiepon. Vaikka sekin taitaa olla oikeasti vanga. Leiritymisen ja vedensuodattimien käyttöönoton jälkeen lintulaskentojen suunnittelu on yhtä kaaosta. Tarmo haluaisi yhdistää lintu- ja kasvidataa, Ricardo taas laajentaa kolmen vuoden takaista dataansa. Melkoisen kädenväännön jälkeen palaamme alkuperäiseen suunnitelmaan ja katsomme lähtöpisteet kolmelle ensimmäiselle linjalle.

Siitä sitten leirielämää viettämään, zebua riisillä –tyyppisen päivällisen päätteeksi Ricardo kuskasi näytille reissun sekä Ranamofanan alueen ensimmäisen pyydystetyn ja dokumentoidun lepakon! Mitä nyt elukkaa piiritettiin sen verran tehokkaasti, että karvanaamalta jäi kuvat tästä(kin) otuksesta ottamatta. Nukkumaan päästään klo 20.15 ja herätys seuraa kahdeksan tunnin kuluttua. So long...

P.S. Me ollaan sademetsässä!