Madagaskar, osa I - ensimmäiset neljä päivää ja +8000 kilometriä

Here we go! Kuva: Juho Lappalainen

SU 17.11.

Koskela klo 8.10.

Juhon porukat poimivat karvanaaman kyytiin, takana BirdLifen 40.v-bileet, sitä edellisenä iltana Symbioosin pikkujoulut, Riihimäen linnustoselvityksen kohdekuvauksia, muita järjestöhommia, sähköposti- ja puhelurumbaa. Nyt voi keskittyä reissuun. Pikkasen jännittää.

Helsinki-Vantaa klo 9.15.

Muita kurssilaisia (Hanna, Juho, Anni, Elina) valuu kentälle, myös Noora piipahtaa jättämässä yhden yhteisen matkalaukun, vaikka lentää Pariisiin vasta iltapäivällä. Päivitellään mukaan lähteävän tavaran määrää, kuinka paljon vaihtovaatteita kukakin otti ja mitä jäi kotiin. Madan opiskelijakollegoille ostetaan tuliaisia. Viimoset puhelut ja viestit kotiin ennen klo 12.15 lähtevää konetta, sit mentiin!

Pariisi klo 15.45.

Charles de Gaullen kenttä on iso. Osa porukasta haluaisi lähteä keskustaan pyörimään. Hotelli on aivan muutaman kilometrien päässä, mutta infopisteen mukaan ”hotellibussi maksaa 5€ tai sitten ei.” Mennäänkö julkisilla, päästäänkö niillä hotellille, entä sieltä keskustaan ja takaisin, paljonko maksaa, kauanko kestää jne...

Pariisi klo 16.30.

Istumme bussissa hotellille, ihmetellään ja fiilistellään nokivariksia. Kuinkakohan sekaisin mennään siitä Madan faunasta...

Pariisi, Premiere Classe Roissy –hotelli klo 16.45

Keskustaan meno maksaa helvetisti ja vie aikaa, jäädään hotellille nukkumaan / koomaamaan. Jani sekoilee luontodokkaria katsellessa (”ai miten niin Yellowstonessa ei oo virtahepoja!”) ja karvanaama opettelee lintujen ääniä. Kertut, kerttulit, sieppokertut ja jerit tuntuvat pikkasen haastavilta...

Klo 19.45.

Hotellin ravintolasta saa onneksi ruokaa. Punaviinia kuuluu kaksi karahvia (3 lasillista per nenä) ja nälättää parin lautasellisen edestä. Mitään muuta tehnytkään kuin syöny viimeisen muutaman päivän aikana. Kauaa ei tarvitse unta odotella.

Jerit ja tetrakat hallussa? Kuva: Juho Lappalainen

MA 18.11.

Herätys klo 5.30, univelka alkaa painamaan päälle vaikka nukuin nyt parhaat yöunet varmaan kahteen viikkoon.

Klo 6.15.

Aamupala menee helvetilliseksi sekoiluksi, kun päädymme ”väärän” hotellin puolelle. Check-in eri rakennuksessa siis. Me onnistuimme hiipimään ilmaiseksi parempien (ja kalliimpien) apajien äärelle, mutta tytöt käännytetään takaisin.

Klo 7.30-9.00

Kentällä on onneksi runsaasti aikaa, oikea terminaali ja lähtöportti selviävät kun vähän kysellään. Turvatarkastusten jälkeen tunnelma vapautuu ja häröilyvaihde lyödään pari pykälää isommalle.

Klo 9.15.

Tapaamme kurssin vetäjän (Mar Cabeza) sekä yhden assareista (Daniel Burgas), löytävät opiskelijat sopivasti viinakaupan viskiosastola =)

Klo n.10.50

Kone on ainakin vartin myöhässä, ilmeisesti laukkujen siirto ei sujunut ihan niin kuin piti ja viimeisiä matkatavaroita odotellaan vielä tovi. Pitihän se arvata, täytyy vain toivoa että kaikki tulee ehjänä perille – tai edes perille...

Lento sujuu yllättävän mukavasti. Selkä kestää penkkejä ja tarjoilut ovat huippuluokkaa (ilmaista punaviiniä!). Aika kuluu lintu- ja matkaoppaan sekä BBC:n Madagaskar-dokumenttien äärellä. Jaloittelun ohella fiilistellään koneen alla levittyvää Saharaa.

Klo n. 23.45

Perillä! Ulos astuessa tropiikin kyllä tuntee eikä Antananarivon kentällä näy valosaastetta juuri lainkaan. Hyvän odottelun jälkeen selviämme passitarkastuksista ja vielä pidemmän odottelun jälkeen saamme kaikkien matkatavaratkin kasaan!

Tämä parta on melkoinen hörhömagneetti: tullivirkailijoiden huomio kiinnittyy paljon helpommin ja äkkiäkös on porukkaa kinuamassa ”lahjojen” perään. Fisherman’s Friendit ei kelpaa =)

MICETin (Madagascarin vastine Institute for Conservation of the Tropical Environments (ICTE) -järjestölle) edustaja on kentällä vastassa ja rahanvaihto onnistuu pienien ongelmien jälkeen. Madagaskarin pinnalistan avaa lentokentän parkkipaikalla havaittu madagaskarinsarvipöllö!. Matka lentokentältä hotellille menee melkoisessa tokkurassa ja nukkumaan päästään vasta klo 2.45...

Tanan kaupunkikuvaa hotellin parvekkeelta:

TI 19.11.

Antananarivo. Kavereiden kesken Tana. Aamuyöllä heräilyä kulkukoirien haukkuun sekä ensimmäisten autojen ääniin. Auringonnousu oli hemmetin upean näköinen, mutta virtaa ei riittänyt kuvaamiseen.

Aamupalalla tapaamme Niinan, Madalla vaihdossa olevan maantieteen opiskelijan, sekä Temban, yhdestä endeemisestä lintulajista väitöskirjaa tekevän kurssiassarin. Temban johdolla suuntaamme MICETin toimistoon tapaamaan järjestön henkilökuntaa sekä Tanan yliopistosta kurssille osallistuvia malagassiopiskelijoita (Ndimby, Santatra, Santarni, Malalatin & Narindria).

Siitä sitten kaupungille säheltämään:

-          rahanvaihdossa kestää

-          SIM-korttien kanssa kestää

-          lounaalla kestää

-          hyttysverkkojen kanssa kestää vielä lisää

joten eläintarhavisiitti ja Pepen suosittelema Parc de Tsarasaotra jäävät väliin. Tana on myös yllättävän siisti kaupunki, arkkitehtuuri on pienimuotoista ja paikoin jopa sympaattista. Ilman Tembaa ja malagassiopiskelijoita kaikkien hommien hoitaminen olisi paljon vaikeampaa. Paikallinen julkinen liikenne, ahtaat kadut, ihmettelevät kasvot ja tropiikin hiostavuus sekä käry tulevat tutuksi. Käsitykset paikallisista ilmasto-oloista saavat uusia ulottuvuuksia lounaalla, kun kaupungin sekoittaa raju raekuuro!

Myös tropiikin linnustoon saatiin jonkinmoista ensitatsia. Madagaskarintuulihaukkoja pyörii vähän joka suunnalla. Kaupungin ilmatilasta poimitaan myös madagaskarinsilkkihaikaroita sekä lehmä- ja jalohaikaroita. Madagaskarinkutojia näkyy matkalla MICETin toimistolle ja keskustassa muutama pihamaina. Tulokaslaji Intian suunnalta, mutta ihan metkan näkönen lintu silti. Jotain tervapääskyn näköisiä öttiäisiä pörrää kaupungin päällä, kuten myös jotain pienempiä törmäpääskyjä muistuttavia lintuja, joista ei ainakaan vielä otettu mitään tolkkua...

Alkuillasta lähdin Temban kanssa takaisin Tanan lentokentälle hakemaan taakse jäänyttä yhteistä laukkua. Pikkasen vitutti kolmen tunnin ylimääränen reissu, mutta jonkun se piti tehdä. Onneksi kentällä huutanut madagaskarinkehrääjä lohdutti =) illalliseksi zebua (lehmää) ja johdattelu paikalliseen olutbrändiin (Three Horses Beer, THB), ihan kelvollisesti päähän nousevaa tavaraa.

KE 20.11., Tana – Ranamofana

Herätys aamukuudelta, kamat kasaan ja aamupalalle. Minibussin lastauksen aikana hotellin pihapuissa pistäytyi madagaskarinrilli. Osoittautui todella yleiseksi lajiksi retken myöhemmillä vaiheilla.

Kaupungista päästiin ulos melko nopeasti ja riisipeltojen vilistessä ohi biologihulluus pääsi valloilleen, kun bussin ikkunasta huudetaan vasarapää- ja varjostajahaikara, lehmä-, jalo-, rääkkä- ja madagaskarinsilkkihaikaroita. Madagaskarintuulihaukkoja näkyy tasaisin välein, pihamainat päivystävät talojen katoilla ja ekat madagaskarinvästäräkit näyttäytyvät. Myös madagaskarinkalastajat aiheuttavat riemunkiljahduksia, Anni & Jani ovat ainakin hyvin fiilistelyssä mukana.

Maisemat ovat suurimman osan matkasta hyvinkin ihmisvaikutteisia. Riisipeltoja, paljaaksi hakattuja kukkuloita, eroosion paljastamaa punaista maannosta. Asutukset vaihtelevat punertavista savi- ja tiilimajoista puisiin majoihin.

Pienemmät kaupungit, kylät ja kauppapaikat ovat muodostuneet pitkälti teiden varsille. Asutusalueita ohitettaessa vauhti hidastuu ja joka kerta bussimme matkustajineen saa uteliaita katseita osakseen. Jos valkoihoinen ("vaza") on monin paikoin outo nähtävyys, niin naamakarvoituksen peittämä pitkätukkainen valkonaama vasta friikki onkin! Yksi kadun varrella istuva paikallinen nuori mies intoutuu estottomasti osoittamaan sormella ja nauramaan karvanaaman nähtyään! Mää hymyilen ja vilkutan takaisin =)

Lounas pidetään loogisesti matkan puolivälissä, ruokatauon lisäksi pidämme muutaman kusipaussin. Jaloittelun ohella on hyvä jähistää puskaa ja tulosta tulee useamman eliksen (mustabulbuli, madagaskarinkäki, metsäjeri & madagaskarinkukaali) edestä. Pienet pääskyt osoittautuvat pikkutörmäpääskyiksi. Myös mustapäätaskuja löytyy stopeilla aika hyvin. Nykyisen splittauspolitiikan siivillä varmaan tästäkin saisi eliksen. Bussimatkan aikana spottaamme myös afrikanvariksia, muutaman punanokkatavin sekä haarahaukkoja.

On the road...

MICETillä on varaa vähän hulppeimpiin menopeleihin

Zebut jarruttamassa matkantekoa

Riisipeltoja sekä paljaaksi hakattuja kukkukoilta

Paikallisen kaskeamiskulttuurin (tavy) jälkeä.

Etelään mentäessä asutus ja riisiviljemlmien osuus maisemassa vähenee ja paljaaksi raivatuilla kukkuloilla alkaa näkyä puustoakin. Kolmen tunnin päässä määränpäästä ajamme parin mukavan oloisen metsäfragmentin ohitse. Auringon laskettua viihdytän itseäni mörköoopperalla ja pienten torkkujen jälkeen havahdun maiseman muuttumiseen – bussin ajovaloissa näkyy pelkkää metsää! Pari kipaletta eteenpäin ja valoissa näkyy Ranamofanan kylttejä. Vielä tovi, niin bussi kaartaa valokuvista tutunu rakennuksen pihaan. Centre ValBio. Perillä!

Tavaralastia purkaessa tunnelma on pikkaisen epäuskoinen. Sirkkojen ja sammakoiden äänidiversiteetti on huikea, trooppisen kakofoninen. Huoneiden tsekkaamisen jälkeen saamme lyhyen esittelyn aseman käytännöistä ja painumme päivälliselle (kanaa ja perunamuussia, mitä helvettiä!?).

Huomisen ohjelman selvittyä biologipoppoo painuu tien varteen otsalamppujen kanssa. 3 Mouse Lemur’ia on mainio startti sademetsän faunan fiilistelyyn. Lisäksi nähdään paljon palmuhämähäkkejä, pari gekkoa ja rutosti perhosia, peeveli kun täällä on elämää! Huomenna jos jaksaisi nousta auringon kanssa ylös lintuja ihmettelemään... tästä tämä viimein alkaa, innosta piukeena!