Madagaskar, osa VIII - opintoretki itärannikolle

Ekskulaiset Manakarassa. Kuva: Tarmo Virtanen

RESPECT2013-kurssin päätteeksi järjestettiin itärannikolle suunnattu opintoretki; tiedossa uusia elinympäristöjä ja kasvillisuustyyppejä, vähän rantakohteita ja toivottavasti uusia eliksiäkin.

Ke 18.12.

Päivä alkoi haikeilla jäähyväisillä; Daniel ja Mar perheineen suuntasivat Andasiben ja Mantadian kansallispuistoon lomailemaan ennen paluumatkaa Suomeen, Tarmo otti suurimman osan kurssilaisista ”huomaansa”. Vuan kas kummaa, Mada-säätöelementit siirtyivät excun ekan päivän korkeimmiksi voimiksi ja lähtöaikatauluista myöhästyttiin puolitoista tuntia yleisen häslingin puitteissa (yhteisten materiaalien inventaariot, matkatavaroiden väliaikainen varastointi, pakkaamiset ynnä muut lähtösähellykset).

Sitten kohti reissun ensimmäistä kohdetta, Kianjavatoa; mesta on Madagaskarin näiden kulmien suurimpia jäljellä olevia metsäfragmentteja ja sijaitsee alemmilla korkeuksilla kuin Ranomafanan kansallispuisto, joten eroavaisuuksia tuttuihin sademetsiin oli odotettavissa. Hommaa ei yhtään helpota se, että Kianjavaton metsäasema paikalla odottavine oppaineen ei osu kartalle, jolloin tienvartta suhataan hieman eestaas. Oppaat kuitenkin löytyvät, Kianjavato-strategioista päästään pienen kädenväännön jälkeen yhteisymmärrykseen (kaksi ryhmää, joista toinen tähtää huipulle) ja puoliltapäivin päästään ”haikkaamaan”.

Itärannikon paljaaksi raivattuja kukkuloita.

"Tonne!" Kuva: Anni Nousiainen

Koska faunaa ei välttämättä näy ja linnuillekin ajankohta on kehno, päätän liittyä huipulle sykkivään ryhmään. Ensimmäinen neljännes menee hyvin, joskin helle ja nestehukka puskevat päälle lähes väkivaltaisella tasolla. Olo ei nestetankkauksesta ja evästauosta huolimatta kohene, ja puoliväliä kohden päässä heittää jo vähän enemmän. Ratkaisevan ”nyt ei enää pysty” –kommentin jälkeen askel ei enää kulkenut eteenpäin, jäin noin kolmeksi vartiksi puuskuttamaan paikoilleen eikä hikoilu loppunut muutamaan tuntiin. Nestevaje-väsymys-helle-painolasti –yhdistelmä vei voiton, toisaalta parempi kun osasin lopettaa ajoissa…

Jotain kuitenkin tarttui mukaan. Korkeuserojen takia Kianjavaton puusto vaikutti selvästi jykevämmältä ja keskimääräistä korkeammalta kuin Ranomafanassa. Faunaakin näkyi, muutamasta sieppovangasta ja naamiomehiläissyöjästä huolimatta kovimmat riemunkiljahdukset saatiin MadagascarLeaf Bug’in nymphistä, joka löytyi repun päältä lämpöhalvauksesta toipuessa. Taas sitä ”nämä on pakko nähdä Madalla” –listan kamaa.

Harvoja onnistuneita faunakuvia tältä etapilta.

Toipumista patikoinnista. Kuva: Juho Lappalainen

Myös metsistä raivattujen alueiden sekundaarikasvillisuus tuli tutuksi: matkustajanpalmut ja ”sekundaaribambut” olivat yllättävän runsaita. Maisemagradientti Ranomafanasta rannikolle oli myös mielenkiintoinen, edellä mainitusta sekundaarikasvillisuudesta silmänkantamattomiin näkyviin ruohostomaihin ja rannikon pienimuotoiseen riisinviljelymaisemaan.

Alkuillasta saavuimme Manakaran kaupunkiin, hotelli löytyi myös suht vaivatta. Tosin majoituksen taso oli jälleen mielenkiintoinen, kun huoneeseemme ojennettu avain kävi yhtä lailla viereiseen oveen. Repullinen arvotavaraa mukana myös päivällispöydässä. Lisäksi länsirannikon ilmankosteus on jotain aivan jäätävää, koko ajan hikoiluttaa eikä vaatteet kuivu sitten millään. Hotellin yli lentänyt tornipöllö onneksi herätteli intoilua ja toiveita tätä reissua kohtaan..

To 19.12.

Yöunia häiritsi melkoinen närästysaalto, joka ei ottanut lähteäkseen muutamaan päivään. Hikoilu piti myös hereillä, joten aamulla olo oli melko lailla helvetillinen. Riisiaamupalan jälkeen painuttiin porukalla Manakaran rannalle, ja kuukauden päivät sademetsässä rämpinyt biologipoppoo selvästi innostui Intian valtamerestä; rannalle juoksentelua, mereen kastautumista, taskurapujen ihmettelyä ynnä muuta häröilyä. 

Akva löysi luontaisen habitaattinsa.

Löytyi sieltä muutakin elämää kuin niveljalkaisia; punakuiri lähti rannalta lentoon sinne saapuessamme ja merellä näkyi pörräämässä suurikokoisia tiiroja. Pikkutöyhtötiira on yleisin tapaus täälläpäin, mutta se elis jäi varmistamatta, kun tiurat pysyttelivät määritysetäisyyden ulkopuolella. Heitimme Tarmon kanssa pienen lenkin yhden kanaalin suulle, mistä löysimme kaislamerimetson päivystämässä lipputangon nokassa. Nice! Vielä parempi laji plokattiin paluumatkalla saman kanaalin ylittävällä sillalla, kun valkorääkkähaikara paineli nätisti exculaisten ohitse. 

Kaislamerimetso oli jossain tuolla...

...ja tässä demotaan kirjasta valkorääkkähaikaran määritys.

Eiliseltä käyntiin jääneen lämpöhalvausheikotuksen ja närästyksen lisäksi sairastelulistaa jatkettiin ientulehduksilla – tuskin mitään tappavaa, mutta saamarin rasittavaa kuitenkin. Jani on manaillut samaa asiaa. Väsymystaso oli Farafanganaa lähestyttäessä melkoinen, mutta välietapissa lounastaminen ja excun ruokaostokset sujuivat yllättävän hyvin – mitä nyt oudot valkoihoiset ihmiset houkuttelivat läjäpäin väkeä auton ympärille. Taas =)

Farafanganan jälkeen siirryimme yllättävän nopeasti Manomboon, matkan varrella näkyi jokunen haarahaukka, yksi madagaskarinkanahaukka sekä – pentele vieköön – pieni parvi helmikanoja! Voinpahan kuitata, että nekin tuli nähtyä. Manombo Special Reserven metsäkeskus tuntui miellyttävän oloiselta somine rakennuksineen, siisteine telttakatoksineen sekä leirintäaluetunnelman ansiosta. Siinä sitten kotiutumisen ohella kuvailtiin drongoja sekä tuulihaukkoja, tässä mestassa tuntuisi olevan hyvin potentiaalia…

Asiatonta ientulehduksen hoitamista Faraganganan torin laidalla. Kuva. Anni Nousiainen

Manombon metsäkeskus telttakatoksineen, aika hulppeeta.

Madagaskarintuulihaukka leirissä.

Pe 20.12.

Onneksi ei ollut paineita herätä aikaisin, uni oli jälleen harvinaisen levotonta. Aamupalalla kuitenkin skarppina, kun hiffasin leirin vierestä lentäneen MADAGASKARINHAIKARAN – endeemiä helmeä kehiin! Minibussin ikkunasta on jotain kosteikkomeininkiä näkynyt, joten kelpasi tätä odottaakin.

Perjantai pyhitettiin Manombo Special Reserven eri kohteille; aamupäivällä suuntasimme reservin itäpuolen rehevimpiin osiin ja fragmentin reunalle piti patikoida tovi, mutta metsä tarjosi jälleen jotain uutta ensikertalaiselle Madankävijälle. Alavahko metsä oli melko mangrove-henkistä, lisäksi ilahduttavan moni puunrungoista oli jykevämpää tekoa. Allekirjoittaneelle metsän eliölajiston kohokohtia olivat fragmentin reunalla havaittu parvi MADAGASKARINKAIJASIA, kaksi Brookesia–kameleonttia, sekä koukku- ja sinivanga. Nämä vangat eivät Ranomafanassa tuntuneet turhan yleisiltä, joten siistiä löytää vastaavia metsälajeja tältä suunnalta. Paluumatkalla spottasin vielä MADAGASKARINHEINÄKERTUN polun varrelta.

Tässä paikallista äänimaisemaa dominoiva laji...

Brookesia!

Iltapäivästä retkueemme suuntasi itärannikolle tyypillisen rantametsän fragmenttiin (littoral forest). Metsä on lähinnä kuivalla, hiekkaisella ja vähäravinteisella pohjalla kasvavaa melko tiheärakenteista primaarimetsää. Ei ihmekään, että tihentyneen viljelykierron seurauksena tällaisien paikkojen tilalle puskee ruohostomaata. Rantametsät ovat lajirikkaita ympäristöjä ja yksi ihmisvaikutuksesta kärsineimpiä metsätyyppejä Madagaskarilla. Lintuja ei rantametsästä irronnut, meni enemmän muiden taksonien kuvaamiseksi, mutta menomatkalla auto lennätti pari MADAGASKARINKIURUA sekä useamman viiriäisen lentoon.

Paluumatkalla leirille poikettiin vielä merenrannalla, mitä nyt pikkanen kanaali oli sopivasti biologien ja aidon rantaviivan tiellä. Nyt merellä vaappui aikaisempaa enemmän isoja tiiroja, pienellä meristaijilla osa läheltä lentäneistä taittui PIKKUTÖYHTÖTIIROIKSI. Illasta leirilläkin tapahtui, kun hämärän laskeutuessa lähilatvuston ylle ilmestyi lepattamaan madagaskarinkehrääjä! Ensin yksi, sitten toinen, ja lopulta ilmassa oli samanaikaisesti viisi lintua. Meno oli metkan näköistä; lyhyitä, nopeita pyrähdyksiä ja pitkiä liitoja siivet koholla. Excuporukalta kului nopeasti kymmenen minuuttia näitä mystisiä lintuja seuratessa. Kui siistii!

Tuleen ajettu maa.

La 21.12.

Opintoretken kokonaisvaltaisemmat osuudet jatkuvat: aamupäivästä vierailimme Missouri Botanical Gardenissa, Farafanganan kaupungin suunnalla. Vastassa oli paikallisia työntekijöitä, jotka esittelivät meille karttapohjalta ”reviirillään” olevia metsäalueita ja kertoivat alueen tutkimustoiminnasta. Tarvetta olis tutkijoille! Paikalta meidät opastetaan Mahonaben metsään, tyypiltään samanlaista rannikkometsää kuin eilisen iltapäivän fragmentti. Tämä sirpale oli kuitenkin eilistä suurempi, jonka huomasi mm. patikoinnin määrässä, erilaisten habitaattien määrässä (mm. kosteikot, missä katselimme Nepenthaceae-heimoon (?) kuuluvia järkälemäisiä lihansyöjäkasveja) sekä lajistossa; löysimme yhdeltä umpimetsäkierrokselta madagaskarintöyhtöiibiksen sulan! Yhden kosteikon yli lentänyt ruskohaikaran sai kunnian olla päivän ainoa madapinna. Ja joku hemmetin iso Anax-suvun sudenkorento siellä pörräs kanssa.

Iltapäivällä tarjottiin seuraavaa lenkkiä rannalle: 2 tuntia kävelyä ja 20 minuuttia rannalla ei kuulostanut houkuttelevalta hyötysuhteelta, joten puun varjoon makaamaan ja Devin Townsendin Ghost-levyä fiilistelemään.

Suomeininkiä.

Tommone. Iso.

Meren lisäksi Juho viihtyy myös kameran äärellä.

Vapaapainin maaottelu Madagascar-Suomi. Kuva: Tarmo Virtanen

Ehti siellä leirissä raatoilemaankin. Kuva: Juho Lappalainen

Su 22.12.

Excun paluumatkapäivä, leirin kasaaminen aloitettiin klo 5 ja yllättävän vähäisen alkusähellyksen jälkeen tien päälle päästiin klo 6.30. Matka oli muutoin melko tylsä (fotoaminen ja havikset vähissä), mitä nyt exculla opittuja asioita oli hyvä kerrata ainakin maisematasolla. Excun paluupäivänä meidän piti ottaa koppi parista omatoimiselle reissuosuudelle liittyvästä kaverista (Kalle M. ja Seija S.), mutta pikkasen rupesi stressaamaan, kun puhelinyhteydet eivät toimineen ja Ranomafanan kylältä, asemalta saati kansallispuiston portin majoituspaikoista ei kavereita löytynyt. Ei siinä, Kalle osaa varmasti pitää huolen itsestään paremmin kuin me muut yhteensä, mutta helpottaishan se mielenrauhaa, jos tietäis missä päin tyypit liikkuvat. Sähköpostien tsekkaus onneksi päivittää tilannetta ja pariskuntaan saadaan yhteys – ovat matkalla Fianarantsoasta Isaloon! Sovimme sinne treffit ja toivotin hyvää matkaa.

Alkuillasta selvisimme Fianarantsoaan asti. Seikkailun makuun päästiin taas, kun puolet kaupungista oli ongelmissa vesijohtoveden kanssa (”ei toimi”), siinä sitten alettiin etsimään ruokapaikkaa toiselta puolen kaupunkia. Päädyimme hyvälaatuiseen, mutta paikallisella tasolla kalliiseen pizzeriaan. Vatsa pinkeeksi, olutta päälle ja nukkumaan. Huomenna jatkamme viettämään joulua lounaisrannikolle Ifatyyn!