Viikko 8

Kesän lakipiste on ohitettu. Sepelrastaan laulua olen kuullut viimeksi kesä- heinäkuun vaihteessa. Vaikka heinäkuu on toistaiseksi ollut viileämpää tai muuten epävakaisempaa kuin kesäkuu, tekemistä maastossa piisaa vielä pitkälle! Tai niin ainakin yritän itselleni uskotella.

Lauri (R) lähti mukaan Skibotniin maanantaina (11.7.). Pönttökierroksen jälkeen suurin osa kirjosiepon pöntöistä on tyhjentynyt ja putsattu, pari myöhäistä pesijää kasvattaa vielä poikasiaan. Talitiaisilla taasen on uusintapesyeet hautumassa tai kasvamassa. Pönttökierroksen jälkeen suuntasimme perinteiselle kierrokselle Skibotnelvin suistoon, mistä löytyi mm. parisenkymmentä haapanaa, 14 kaakkuria ja n. 300 yksilön haahkoista, mustalinnuista ja pilkkasiivistä muodostunut sekaparvi. Pilkkaniska antaa vielä odottaa itseään. Lauri hoksasi riutalta gomian vanhan merikotkan ja perinteinen merikihukin näkyi. Yllättävin havis oli aivan vuonon pohjukassa liikkuneet 2 ruokkia.

Sopiva kalastuspaikka löytyi n. 5 km Skibotnista Altan suuntaan. Etsimme tarpeeksi matalan, mutta alapuolelta pystysuoran kalliohyllyn ja Lauri aloitti viskomisen. Samalla staijailin meren suuntaan: kallion lähellä olevien lohikassien luona notkui n. 80 pikkukajavaa ja 2 harmaahaikaraa, liikekannalla olivat mm. 2 merikihua, 6 riskilää ja pari kaakkuria. Kovimmat havikset irtosivat paljon lähempää, kun kalapaikkamme ohitti 2 pyöriäistä – todella läheltä, melkeinpä rantaa hipoen! Melko sattumalta havahduin myös kallioiden yläpuolisilla jyrkänteillä kaartelevaan isoon petolintuun. Paikka oli lajikandidaatille todella outo, mutta optiikkaan turvautuminen auttoi jälleen – maakotka! Kesän neljäs lintu ja millaisessa paikassa! Meren muut antimet olivat niukemmilla, mutta rannan tuntumasta kiskottiin pieni sei ”syöttipaloiksi” sekä kilon ja rapiat päälle elopainoa kerännyt kissakala. Paluumatkalla havaitut piekana, ampuhaukka ja tuulihaukka lämmittivät myös mieltä – viiden petolintulajin päivä!

Dokumenttikuva pyöriäisestä. "Kuitti!"

Kilpisjärven pöntöilläkin rupeaa sesongin loppu lähenemään. Suurin osa leppälinnuista ja ensimmäiset kirjosiepot ovat myös jättäneet pönttönsä, talitiaisilla on uusintapesyeitä täälläkin. Yksi kauden mielenkiintoisimmista havainnoista on leppälintujen uusintapesyeet. Normaalisti uusintoja ei lajilta kuulu juuri lainkaan, nyt uusintojen määrä näyttäisi olevan lähempänä kymmentä pesyettä! Takaa maastotöitä pitemmälle, sillä rengastin "ensimmäisen aallon" viimeiset 3 pesyettä tällä viikolla.

Tiistaina Aksu, Jarkko, Vilppu & co. palasivat viikon kestäneeltä Ailakan reissultaan. Oli kiva vaihtaa kuulumisia ja kuulla kahlaajapyynnin tuloksista. Kovaa menoa oli ollut ja hyviä vinkkejä annettiin tännekin, mutta rupesi vaikuttamaan siltä että olisin hieman myöhässä helpompia pyyntejä ajatellen. Olkoot sen ajan murhe, tiistaina maistui keppana.

Heinäkuun toinen viikko on ollut melko kolea: tuulista, epävakaista, lämpötilat päivällä alimmillaan n. 5 astetta. Ei siinä paljoa lintuhavainnoilla juhlita, ja pöntöillä kulkeminenkin on melko arkista. Rengastin kirjosiepon poikaset vielä kahdesta pöntöstä ja putsasin pönttöjä vanhoista pesäpohjista, tosin ensimmäiset leppälintujen uusintapesyeet ovat kuoriutuneet. Pikkupuuhaa riittää vielä, vaikka lintuhommien osalta paperitöiksi tämä vääjäämättä menee. Kalahommia tosin piisaa edelleen, tällä viikolla sähkökalastettiin (asianmukaisten lupien kanssa tietty :) Kaisun ja Kirstin kanssa Leenalammella. Tai no, minä lähinnä seurasin vierestä, autoin tarvittaessa kalojen noukkimista ja roudasin tavaraa sinne ja takaisin. Katiskatarkastukset jatkuvat ja elokuussa odottavat Callajavren koekalastukset.

Kultarikot loistavat lumenviipymillä, puroilla - ja tienvarsilla.

Keskiviikkona (13.7.) vastaan sattui pari mielenkiintoista kuriositeettia. Piti rengastamani kirjosiepon poikaset pöntöstä. Pieneksi yllätyksekseni viisi kuudesta hyvin varttuneesta poikasesta lojuivat kuolleina pöntön pohjalla! Kuolivat aivan hiljattain, mätänemisestä oli turha puhua. Poikasten päälailla oli selviä, nokaniskujen aiheuttamia jälkiä, joista yhdeltä valui vielä tuoreellaan verta. Suuremmaksi yllätykseksi yksi poikasista oli elossa ja hyvässä kunnossa! Rengastin ja toivotin hyvää matkaa syysmuutolle. Brutaaliltahan tuo saattaa tuntua, mikä lie tiainen tai toinen sieppo käynyt nokkimassa poikaset hengiltä. Toisaalta Afrikkaan muuttavista pikkulinnuista suurin osa kuolee ensimmäisenä elinvuotenaan – uhkia on monia, lopputulos sama.

Samalla pöntöllä häärätessäni kuuntelin takavasemmalta kantautuvaa rapinaa. Mikähän pikkunisäkäs siellä häärää. Katselin hetken äänen tulosuuntaan ja pienen siirtolohkareen alta kurkisteli kärppä! Minä taisin olla hämmästyneempi, uteliaan oloinen kärppä oli varmaan katsellut minua jo jonkin aikaa. Jähmetyin paikoilleni, kärppä sen sijaan liikkui melko aktiivisesti, sujahti kolosta koloon, nousi parin metrin päästä uudelleen haistelemaan ilmaa, välillä kivikon päälle seisomaan takajaloillaan. Kameraa ei ollut, ehkä hyvä niin, tilanteesta osaa nauttia eri tavalla. Kärpän kadottua kivenkoloon liikuin varovasti puolentoista metrin päähän sen kulkureiteistä. Hetken odoteltuani kärppä näyttäytyi uudelleen, olin pakahtua ilosta!

Viikonlopun suunnitelmat menivät muutamaan otteeseen uusiksi, kun Hyyryläisen Vesa ilmoitteli itsestään ja olinpaikastaan perjantai-iltana – Veskun vanha sotaratsu oli sanonut sopimuksensa irti ja miestä kumppaneineen piti lähteä hakemaan Lossun parkkipaikalta! Onneksi asemanjohtajalta siunaantui lupa, eikä tämä mitenkään meikäläistä haitannut, kaverin jeesaaminen on vähän sama asia kuin laittaisi rahaa pankkiin. Vai koskiko se sanonta sittenkin univelan keräämistä? Anyway, lauantai oli sangen leppoisa vapaapäivä, kun Vesku innostui vuorihempon jähistämisestä aseman pihalla. Virittelimme verkon piharuokinnan viereen, korkkasimme pari kaljaa harvinaisissa olosuhteissa (hellettä ja paahdetta!) ja rengastimme n. parin tunnin aikana urpiaisen, järripeipon (rengastuspinnoja ropisi, hah), pari talitiaista – ja vuorihempon! Antero antoi aseman verkkokepit loppukesää varten, tekemistä riittää siis loppukesästäkin. Hyvin se vapaapäivä näinkin kuluu! Iso kiitos seurasta ja kärsivällisestä opettamisesta verkkorengastuksen kanssa.

Lauantai-iltapäivän tunnelmaa?

Urpiainen, mallia naaras

Koiras-järripeippo.

Talitiainen, naaras tämäkin.

Päivän tähti, vuorihemppo näppituntumalla.

Siiven mittaus.

Siinä sitä sopii ihmetellä punertavaa yläperää ja viidenteen käsisulkaan asti jatkuvia ulkohöydyn kovertumia.

Toisaalta sunnuntaina huomasi, että aloillaan olon jälkeen pää ja ruumis eivät saaneet kunnon rääkkiä. Mieli oli levoton, yö huonosti nukutti eikä ajatus ja askel oikein pelanneet yhteen Marjajärville kuljettaessa. Vesipääskyjen rengastusyritykset venähtivät siis vielä pahemmin lähinnä kehnon sään takia (kahlaajien poikasten etsiminen on sadesäällä turhan riskiä peliä), mutta nyt osui kohdalle nätti vapaapäivä. Ensimmäinen varoitteleva emo löytyi liiankin helposti pienestä tunturilammesta – en edes ehtinyt näkemään mistä kohtaa poikasista huolehtiva koiras lähti lentoon! Vesipääskyjen kanssa juju on kuulemma seuraavanlainen: poikasten ollessa pieniä emo pysyttelee poikasten lähellä ja lähtee lentoon poikasten lähettyviltä, vastaavasti poikasten kasvaessa emo aloittaa varoittelun aina vain etäämmältä ja poikasten liikkuessa aktiivisemmin etsiminen on monin kerroin hankalampaa.

Siinä sitä sitten taas mentiin, kengät jäivät rannalle ja housut käärittiin ylös rengastajanoviisin rämpiessä polviaan myöten rehevässä tunturilammessa. Vesipääskyemo säntäili sinne tänne äänekkäästi varoitellen, joten emon liikkeistä poikasten olinpaikan pystyi tulkitsemaan vain karkeasti. Tietysti homma oli vielä vaikeampaa yksin, edes pienellä porukalla poikasten etsimistä pieneltä alueella voisi tehostaa melkoisesti, puhumattakaan emojen pyynnistä verkolla. Ohjesäännön mukaan poikasia ei pidä etsiä turhan kauaa, ja jotenkin tämä vaihtoehto oli todella helppo niellä...

Muitakin vesipääskyjä Marjajärviltä löytyi, alueella pyöri yhteensä 6 varoittelevaa emoa, mikäli laskuni pysyivät kasassa. Näistä epeleistä nyt otti vielä vähemmän tolkkua, kun isommalla järvellä ilmestyivät milloin mistäkin varoittelemaan, joko oman nahkansa tai poikasten turvallisuuden takia. En enää edes vaivautunut riisumaan kenkiäni. Komppaaminen kannatti silti, kun alueelta löytyi 6 vesipääskyn lisäksi 1 lapinsirri, 5 tunturikihua (joista pari soidintavia, ovatko pesinnät epäonnistuneet ja kehtaavatko vielä aloittaa uusintaa?), 4 tylliä sekä kaakkuri- ja alliemot jälkikasvuineen. Lisäksi kuulin Tsahkaljärvellä yhden laulavan sinirinnan, jäikö kesän viimeiseksi laulajaksi?

Vesipääskylampare.

Määrityspähkinä. Suoukonkorentoa ehdotettu.

En tiedä mikä mätti, mutta pää oli koko päivän jonkin asteisessa solmussa. Iskeekö höperöityminen omat sivuvaiktuksensa kehiin, mene ja tiedä, mutta homman mielekkyyden ja "virkistymisen" huomasi vasta paluumatkalla - joskus sitä pitää kiivetä perse edellä puuhun pään sisällön oikomisen takia. Kannatti silti lähteä, jo pelkästään vesipääskyjen sekä harvinaisen tunnelman takia: tunturikihujen kalalokkimainen metelöinti avarassa tunturimaisemassa kirkkaan auringonpaisteen aikana tuntui harvinaiselta ja tunnelmalliselta hetkeltä, jota ei välttämättä ihan heti koeta uudestaan.