Paluu etelään alkoi asteittain. Ensin totuttelu pimeisiin öihin, viikon päästä totuttelu liikenteeseen, mainosvaloihin, oravanpyöriin. Vielä viikon päivät seilasin Helsingissä ilman kämppää, Jurmossa komppaaminen piti edelleen pahimmat maastopaineet poissa ja takasi edelleen hyvät yöunet. 24. elokuuta uskaltauduin pienelle virkistäytymisretkelle Viikkiin. Onneksi.
Saavuin Etu-Viikin pelloille puoli kymmenen aikoihin, mielsin reitikseni lenkin peltojen, Hakalan ja Purolahden tornien kautta takaisin kampukselle, ajoissa lounaalle. Viime tinkaanhan se tietysti meni, sillä pelkästään pelloilla olisi voinut viettää puoli päivää. Muutolla olevia keltavästäräkkejä oli paikalla useita kymmeniä, ilmatilassa toista sataa haara- ja räystäspääskyjä. Nuolihaukka jahtasi korentoja kuusikon päällä, puskissa päivysti yhteensä 4 pikkulepinkäistä. Tiklejä, hemppoja, muita Jurmossa tapaamattomia etelän lajeja. Aivan kuin eläisi kevättä uudelleen. Tietysti kaivattuja valkoposkihanhiakin oli kerääntynyt pelloille vajaa tuhat lintua. Melkeinpä naamaan kiinni lentänyt lapinkirvinen muistutti raa'asta todellisuudesta. Syksy lähestyy, sitä myötä hiljainen talvi, josta hanhikerääntymät ja läpimuuttajat enteilevät. Kaksi kurkeakin lensi yli, Uurnalehdossa valkoselkätikka ilmoitti itsestään ja olinpaikastaan.
Hakalan lintutornissa olin taas yltä päältä hiessä. Tyyntä, aurinkoista, turistikeliä. Puolen päivän seesteinen hetki elokuussa oli varmaankin pahin mahdollinen valoisan ajan hetki tarkkailla lahdella olevia paikallisia. Töyhtöhyyppiä sentään vajaa sata. Joukosta löytyy muutama suokukkokin, hetken odottelun jälkeen myös suosirri, myös melko myöhäinen metsäviklo. Sorsat torkkuvat, massat vastavalon puolella. Mölylästä näkisi paremmin. Lahden päällä pyörii 450 pääskyä. Lintumassat huimaavat, lasken kiikarit silmiltäni ja siinä samassa nuori käki lentää tornin yli. Merikotkakin näyttäytyy, kuin myös ruovikossa piileskelevät 2 viiksitimalia. Retken ensimmäistä kanahaukkaakaan ei tarvitse kauaa staijata.
Purolahden kautta Mölylään, siinä samassa mm. sirittäjä, pari hernekerttua, pensastaskuja. Jokin pöläyttää pelloilta 170 suokukkoa lentoon. Liekö pelottelijana myyräapajia etsinyt, esillä kääntynyt tuulihaukka. Aikuinen kanahaukka lentää Mäyrämetsään, lahdelta saapuu päivän ensimmäinen varpushaukka. Mölylän kalliolta näkee katveeseen ja vastavaloon jääneet vesilinnut: haapanoiden ja tavien joukosta löytyy pari harmaasorsaa ja viisi jouhisorsaa. Nokikanojakin viitisenkymmentä. Diversiteettiä, oi tätä diversiteettiä!
Palaan lounaalle vielä peltojen kautta ja koitan sisäistää neljän tunnin retken lajirunsautta. Tuttujen lajien tupsahtelu sieltä täältä tuntuu ylitsevuotavalta, elokuun lämpö tukahduttavan hyvältä. En silti kadu poissaoloani, murehdi kesän aikana havaittuja rariteetteja, vaan virkistyn. Ajankohdan lisäksi retken rikkaus piilee siinä, kuinka erilaisia ja laadukkaita, lähekkäin sijaitsevia ympäristöjä Viikistä löytyy. Purolahti toimii parhaimpana esimerkkinä: samasta pisteessä yhdistyy valtakunnallisesti tärkeä lintukosteikko, pienimuotoinen maalaismaisema, laidunnetut tulvaniityt, ympärillä lehtoa ja pohjantikkakuusikkoa.
Vasta kampuksella havahdun olevani Helsingissä. Ilman Viikkiä allekirjoittaneelta olisi karissut viimeisetkin järjen rippeet jo vuosia sitten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti