Batumi2013, osa 4 - lajisto vaihtuu & suistovisiitti

Chorokhi-joen suistolla. Kuva: Zacke Svensson

11.9. – DAY 12, SHUAMTA

Oikein hieno päivä saatiin tästäkin. Aamupäivällä näimme ranskalaisen kollegan kanssa polun varrella lillfordi-alalajin valkoselkätikan; metkan näkönen tapaus, selässä oli ainoastaan valkoisia poikkiraitoja ja muutenkin lintu oli meikäläistä valkoselkätikkaa tummemman näköinen.

Mehiläishaukkojen massat ovat takana ja nyt petovirroissa on paljon enemmän haarahaukkoja ja hiirihaukkoja. Myös kotkien muutto kohenee, lajien runsaussuhteet ovat vaihtuneet radikaalisti vain parissa päivässä! Hommassa on paljon enemmän haastetta, kun saman laskijan pitäisi eritellä samoista parvista sekä mehiläis-, hiiri- että haarahaukat. Päivälle riitti monipuolisesti tekemistä; massalajien klikkailua, suohaukkojen ja kotkien poimimista parvista, noin neljästä kilometristä kulkeneiden pisteiden klikkailua sekä aseman päältä lentäneiden mehiläis- ja haarahaukkojen ikämäärityksiä.

Oman kehityksen näkee muutenkin kuin lajimääritysten kehityksessä sekä itse laskennan oppimisessa. Viime syksynä lajinmääritys otti laittomia harppauksia eteenpäin ja nyt sitä huomaa selkeää kehitystä mm. ikämäärityksissä ja yksityiskohtien huomioimisessa. Esimerkiksi tänään yli lentäneestä käärmekotkasta erottui, että lintu on muuten nuoruuspukuinen, mutta kyynärsiivessä sojottaa pari aikuispuvun sulkaa. Eikä tässä vaiheessa tietenkään jokaista suohaukkaa saa naulattua lajilleen tai jokaisesta ohilentävästä pysty kertomaan sulkasadon etenemistä yhden siipisulan tarkkuudella, mutta nyt lintuja pystyy tunnistamaan yksilöiksi aikaisempaa paremmin. Homma osaa olla hemmetin hankalaa puuhaa edelleen ja touhu vaatii ennen kaikkea nöyryyttä. Nöyryyttä jota esimerkiksi joiltain ranskalaisilta laskijoilta ei tahdo löytyä =)

Päivän tilastot:

Mehiläishaukka 9830

Haarahaukka 7453

Pikkukorppikotka 4

Käärmekotka 8

Ruskosuohaukka 345

Arosuohaukka 22

Niittysuohaukka79

Aro-/niittysuohaukka 184

Hiirihaukka 969

Pikkukiljukotka 51

Arokotka 6

Pikkukotka 126

Dokumenttitason kuva nuoresta pikkukorppikotkasta, joka rundasi Shuamtan päällä päivän päätteeksi.

12.9. – DAY 13, CHOROKHI DELTA

Eka vapaapäivä kahteen viikkoon! Läksimme Kallen, Lauran sekä kahden ruotsalaisen laskijan (Rasmus & Zacke) Chorokhi-joen suistolle sekoilemaan. Paikka todettiin todella mielenkiintoiseksi jo vuosi sitten ja tältäkin syksyltä paikalta on kuulunut kaikenlaisia jännyyksiä. Suistolla kärsittiin pudotuskelien sijaan helvetillisestä paahteesta, päivän loppua kohti jokainen retkeläinen taisi kärsiä jonkin sortin auringonpistosta ja nestehukasta.

Aloitamme kierroksen joenvarren eteläpuolelta. Silkkihaikaroita, nummikirvisiä ja keltavästäräkkejä pyörii vähän joka suunnalla. Joenvarren parhaimmaksi havikseksi voi varmaan laskea 65 lyhytvarvaskiurun parven. Kahlaajia ei turhan paljoa joen varrelta löydy ja kala-altaille siirtyminen osoittautuu jälleen melkoiseksi seikkailuksi: harhasuunnistuksia, tulvivien vesistöjen yli kahlaamista ynnä muuta orpoilua. Kala-altaatkin osoittautuvat pienoiseksi pettymykseksi vaikka lietteille tapitettiinkin todella intensiivisesti; paikalla lähinnä 4 rääkkähaikaraa ja 8 pikku-uikkua. Huitteja ei yrityksestä ja odotuksista huolimatta löytynyt, liekö helteisellä kelillä näppinsä pelissä.

Kuva: Zacke Svensson

Huteraa hommaa? Kuva: Zacke Svensson

Horisontti vinossa, mutta miehistö rivissä! Kuva: Zacke Svensson

Meristaijikaan ei ensin näyttänyt tulokselliselta. Kala-altailta käsin nähtiin riuttatiiroja, jokunen musta- ja valkosiipitiira sekä 38 pikkutiiran parvi. Lounastauolla siirryimme lähemmäksi meren rantaa, pari naurulokkia taisivat olla ainoat linnut jotka näimme edes kohtuullisen hyvin. Piknikin jälkeen Kalle hiffaa mereltä ”ison parven tiiroja”. Otamme parven kovaan syyniin ja tiiravaikutelma hajoaa lähes heti: turhan yhtenäisen tummia. Jumankauta, onko noi kahlaajia? Jos ovat, niin nyt ollaan kovan lajin äärellä. Parvesta erottuu muita suurempi mustapyrstökuiri sekä pari hassua suokukkoa. Yhtenäisen tummista siivistä ja valkoisesta pyrstöstä tulee ensin tietysti pitkäjalka mieleen, mutta pitkien jalkojen kai pitäisi erottua. Alapuolelta yhtenäisen tummat siivet, yläpuolelta mustat käsisiivet ja tummanruskeat yläpeitinhöyhenet sekä valkoinen pyrstö yhdistettynä lintujen lentotapaan (parvi kaartelee taivaalla korkeutta hakien lintujen vuorotellessa liitoja ja siiveniskuja) kertovat, että elämänpinna on pelissä, mutta laji on vielä pahasti hakusessa. Kalle ja Rasmus aloittavat höpinän pääskykahlaajista, jolloin linnuista tulee vielä levottomampi olo. Parvi tulee ehkä aavistuksen lähemmäksi, mutta lopulta linnut ottavat, lähtevät ja suuntaavat määrätietoisesti kohti etelää. Etäisyys ei mahdollista tarkempien lajituntomerkkien näkemistä, joten havikseen kirjataan 450 PÄÄSKYKAHLAAJAN PARVI. Jokseenkin ironista.

Kohti uusia vastoinkäymisiä, sanoi karvanaama suunnatessaan kohti suistoalueen etelälaitaa. Ruotsalaisjaosto päätti pulahtaa mereen, Kalle ja Laura suuntasivat uudelleen altaille huittijähistykseen. ”Brechtin kulmalta” löytyneet punakottarainen (juveniili) ja mustapäätasku (naaras) olivat laiha lohtu edellisestä tällistä. Palaan altaille kuvaamaan lähietäisyydellä pyörivää valkoposkitiiraa ja onnistumme jotenkin raahautumaan jokisuistolle kahlaajia ihmettelemään. Katseltavaa onneksi löytyy, tulvien takia kahlaajat ovat kasautuneet jokisuiston lietteille ja paikalta löytyy yhteensä 33 pikkusirriä, jänkäsirriäinen, jokunen kuovi- ja suosirri, kolmisenkymmentä tylliä ja muutama pikkutylli. Tässä kohtaa päivä alkaa olla kasassa ja aloitamme suunnistamisen takaisin kylälle. Jo mainittujen lisäksi havikseen kirjattiin 20 silkkihaikaraa, 7 ruskohaikaraa, punajalkahaukka, 5 pulmussirriä, 4 harjalintua, lapinkirvinen, 20 nummikirvistä, 15 sitruunavästäräkkiä, pari kirjokerttua ja vaaleakultarinta. 

Puhki palaneet silkkihaikarat

Valkosiipitiira

Paluumatkalla eksyn muusta porukasta vähän sivupoluille ja palatessani muun porukan luokse kuulen, että jengi etsii loukkaantunutta ruskosuohaukkaa. Metsästäjiä on tänäkin päivänä näkynyt suistolla ja puskista on kuulunut laukauksia erityisesti aamupäivällä. Ruskis ilmeisesti hyppäsi pusikkoiseen ojaan piiloon ja nyt sitä haetaan useamman ornin voimin. Hyppään itsekin ojan pohjalle ryömimään ja karhunvatukoiden pistävyysastetta testaamaan. Pistäviä olivat, ruskista vaan ei löydy.

Jotain epämääräistä rapinaa seuratessani viereisen puskan juurelta hyppääkin suohaukka puskan suojiin – tuo oli kuitenkin nuori sirosuohaukka! Huikkaan porukan mukaan ja menen perään, samasta puskasta löydän kohti tuijottavan nuoren arosuohaukan. Koitan napata linnun kiinni paljain käsin, mitä nyt pitkäjalkainen suohaukka iskee helposti muutaman naarmun näpeille. Tämä kaveri ei ole ainakaan vielä kuoleman kielissä. Rasmuksella sattuu olemaan yksi jämäkämpi hanska mukana, mutta seuraavalla kiinniottoyrityksellä arosuo hyppää ojan pohjalle piiloon. Karvanaama juoksee perään, arosuo löytyy ja pienen odottelun ja kärsivällisen lähestymisen jälkeen ojasta rämmitään ulos arosuo näpeissä.

Linnulla on oikeassa siivessä ampumahaava, mutta paketti näyttäisi olevan ehjänä. Tällä kaverilla voisi olla mahdollisuuksia selvitä. Zacken kamera käy samalla kun tutkimme linnun kuntoa. Ja pitäähän sitä näin upeaa lintua kuvatakin, vaikka linnun kohtalo on vielä epävarma. Soitamme residenssiin ja kysymme, löytyisikö jostain kontaktia joka voisi viedä linnun hoidettavaksi. Samalla aloitamme hitaan oloisen paluumatkan kohti kylää, suuntaamme Sakhalvashoon kahdella eri taksissa, huivin peittämä lintu edelleen karvanaaman kourissa.

Residenssissä lintua tietenkin odottaa melkoinen sirkus, projektin tunnuslaji käsittelyssä! Simon tutkii lintua ja huomaa linnun murtuneen siiven – ja toteaa, että lintu pitäisi lopettaa, koska toipumismahdollisuudet ovat käytännössä olemattomat. Suomessa tällaisen tapauksen voisi helpommin sijoittaa hoitolaan tai eläintarhaan. Muistoksi saan yhden käsisulan. Todella, todella surullinen tapaus. Vaikka näitä lintuja ammutaan paljon alas Batumin taivaalta ja kyseisellä joensuistolla satoja haavoittuneita lintuja odottaa joka tapauksessa hidas kuolema, tämä nuori arosuo olisi ollut mitä mainioin symboli projektin toiminnasta, mikäli siipi ei olisi ollut niin pahasti vaurioitunut. Arosuohaukkoja näkee muutenkin päivittäin, mutta tämän muistaa varmasti niin kauan kuin henki kulkee tai ennen kuin Alzheimer iskee.

Kuvat: (edelleen) Zacke Svensson