"The sky was so brilliant blue
and I was lost in the sunshine of you
and it's another sunny day
but you're a million miles away"
Toista teemapäivitystä, eikä jää viimeiseksi. Parempi kuin
kahden edellisen kesän sillisalaattipäivitykset?
Keräkurmitsojen ohella ampuhaukat (Falco columbarius) ovat kannustaneet maastoon. 19.7. se hulluus
alkoi, kun pönttökierroksella jaloista lähti ensimmäinen ampuhaukkanuorukainen
ja kymmenen metrin päästä toinen mokoma. Juu, olihan se emo varoitellut aika
kiivaasti viimeiset minuutit, reviirikin paikallistettu pari viikkoa sitten.
Mutta enhän mä uskonut niiden junnujen olevan vielä ulkona pesästä! Ensimmäinen
pesinnän varmistus hoitui siis turhankin kivuttomasti.
Toinen reviiri löytyi vain puolen kilometrin päässä
edellisestä. 22.7. kuului taas linnunpönttöjen takseerauskierroksella
kiikitystä karvanaaman korviin, ja päivän päätteeksi pakkasin kameran reppuuni
ja päätin etsiä pesän, tai poikaset mikäli nekin ovat jo maastossa.
Ja olihan ne. Naaras vihtoi koivikon päällä riivatusti
huutaen. Ei ne koskaan, ainakaan tähän mennessä, ole päälle asti tulleet, mutta
pariin otteeseen pää hieman väistyi kun colu paineli vain parin metrin päästä
ohitse, koivikon läpi niin että ilmassa suhisi. Otin suunnan sinne mistä naaras
lähti, ja sieltäkös se ensimmäinen poikanenkin lähtee lentoon. Toista ei tarvitse
kauaa etsiä, näkyy kaukaa istumassa kivenlohkareen päällä. Kaverilla on
edelleen untuvaa niskassa! Ei liene kovin kauaa sitten poistunut pesästä
nämäkään.
Lähestyn poikasta sivuttain ja kamera käy kädet täristen.
Lopulta pääsen aivan nuorukaisen viereen, taipaleensa maailmalla aloittanut lintu
katselee kameran kanssa keikkuvaa karvanaamaa uhmakkaasti, ja samalla
uteliaasti. Linssini lähin tarkennusetäisyys on muistaakseni 2,5 metriä ja pariin
otteeseen piti pakittaa taaksepäin =) Kuvaaminen saattoi mennä rengastuksen
edelle, oli mulla renkaat mukanakin, mutta syöksyessäni kädet edellä linnun
perään haukanpoika lehahtaa pakoon, tietenkin. Ja se meteli on huumaava, emo ja
kaksi poikasta äänessä samaan aikaan.
Miten noin pieniin lintuihin voikaan mahtua noin paljon
vimmaa!
Jatkoin Pikku-Mallalle seuraavaan reviirin pesintää
paikallistamaan. Tunturissa varoitteli haukka linjalaskentojen aikaan ja
kesäkuun puoleisilla rantastaijauksilla näkyi paikallisen oloinen lintu
pariinkin otteeseen. Kierrän eteläpuolen koivikkoa ylös alas puurajaa myöten,
eikä mitään kuulu. Joko en osu tarpeeksi lähelle pesää / poikasia tai pesintä
on mennyt mönkään.
Kuudesta reviiristä kolme tarkastettu. 26.7. on seuraavan
vuoro, pönttökierroksen ohella jälleen. Ensimmäisenä silmiin osuu koivun
latvassa tähystävä koiras, tietysti lehahtaa perään ja varoittelee kun suuntaan
olettavani pesän suuntaan. Vanha variksen pesä löytyy ja naaraskin aloittaa
varoittelun, on vain pienempää puoliskoaan flegmaattisempi. Etsin pienen hetken
mahdollisia maastopoikasia pesän ympäriltä, mutta pesälle kiikarointi paljastaa
tilanteen: vanhasta variksen kyhäelmästä paistaa untuvaa! Nämä ovat vielä
pesässä – tai tämä, koitan kiikaroida vähän eri suunnilta mutta en saa
poikasten tarkkaa lukumäärää selville. Viikon / parin päästä uudestaan paikalle.
Läksin vielä samana päivänä pistokeikalle Pallakselle (tästä
lisää seuraavassa synteesipäivityksessä), seuraavana päivänä paluumatkalla
tsekkasin pari perinteistä reviiriä Ala-Kilpisjärven puolelta. Tyhjää
molemmilla. Edellisen kesän pohjanoteerauksesta voi parantaa kaikilla
mittareilla, mutta hieman yllättävää että kesän 2011 tasolle ampuhaukat pääse.
Silloin poikueita oli paljon ja kaikissa löytyi väistämättä kolmesta neljään
nuorukaista. Ei huono pesintätulos tämäkään, ja nämä takseeraukset pääsevät
ehdottomasti sinne Kilpisjärven kokemusten WAU-listalle.
Näin sivuhuomautuksena, heinäkuu on vuodareiden keräämisen
kannalta ollut melko hiljaista. Yhtenä iltapäivänä onnistuin vihdoin ja viimein
staijaamaan sen TUNTURIHAUKAN (#231)
ja 22.7. sendari potkaisi uudelleen lähettämällä lapinkirvisen (#232) aseman yli. Huusi kahdesti, suuntasi
pohjoiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti