Morinelluksia!!

Keräkurmitsan (Charadrius morinellus) poikanen

"Step aside from the way
of a better man than you"

SOUNDTRACK


La, 6.7. klo 20.18. Takaraivossa leijuu soundtrackin Kingston Wall -vaikutteiset sävelet kun nousen ylös Korkea-Jehkasin länsirinnettä. Kari Haataja oli edellisenä päivänä löytynyt jokusen kurmitsapoikueen samaiselta tunturilta, ja nyt kun Suba-kurssin väsymys saatiin karistettua parin puolittaisen työpäivän avulla... tai no, ei oikeastaan, olipahan paineita lähteä maastoon kun kurmitsapoikueet on just kuoriutunu ja kelit on kohdallaan. Erotuspaikalta kuittasin Kallen löytämän punajalkaviklon, muutoin iltaretken eka tunti on sujunut lähinnä sääskiä ynnäillessä.

Korvamadon kertosäe katkeaa kun viiden metrin päästä lähtee kuin lähteekin keräkurmitsa; koiras aloittaa saman tien siipirikkoshown. Poikasia ei vaan ensilöytämältä tule vastaan, joten pitää jatkaa vaihtoehtoisemmalla taktiikalla. Vetäydyn kivenheiton päähän kyttäämään emoa, ja pian yksi poikanen löytyykin emon rinnalta. Painun romppeineni perään, mutta tämä nuorukainen painaakin jo hyvää vauhtia kivikossa. Koitan pysyä perässä, välistä kohde hukkuukin kivikkoon, ja viimeinen näköyhteyden katkeaminen olikin lähes kohtalokasta: en onnistunut enää löytämään poikasta uudelleen. Lienee karannut jonnekin katveeseen ja vetänyt maihin.

Liekö eri pesue kuin mikään Haatajan ilmoittamista, sillä ensimmäisistä kiikaroinneista eteenpäin en onnistunut löytämään kuin yhden poikasen. Pari seuraavaa tuntia kuluu Karin huipulta ilmoittamien pesyeiden etsimisessä. Ei löydy. Viimeisenä vaihtoehtona oli itärinteen puolelta Tuomaksen ilmoittama pesye. Ei löydy sitäkään. Päätän tuulettaa aivojani kuvaamalla jääleinikkejä. Iltavaloista on turha puhua, mutta saanpahan kivoja taustoja. Kaiketi.

Komppaan tunturin huipun vielä pariin otteeseen läpi, kurmitsojen sijaan potkaisen koiras-kiirunan tähän mennessä vaatimattomalle havislistalleni. Kello lähenee puoltayötä ja ajattelin aloittaa paluumatkan alkuperäisen rikospaikan kautta. Hidasta etenemistä ja lähimaaston kiikarointia tasaisin välein. Sitten taivaanrantaa vasten vilahtaa kahlaaja kivikkoa pitkin - kurmitsa! Vissiin sama millä illan aloitinkin. Etenen linnun suuntaan ja sieltähän se ainoa poikanenkin löytyy. Nyt en hätäile maamerkkien kanssa ja pyrin pitämään poikasen koko ajan hallussa. Kun lintua pystyy seuraamaan jo paljaalla silmällä, pitää ampaista juoksuun - ja haaviin jää. Hyönteistarvikekaupasta oli sentäs jotain hyötyä =)

Kurmitsan poika sai kohtaamisestamme muistoksi teräs- sekä lukurenkaan. Nappaan nopeasti parit dokumenttikuvat kaverista ja päästän pienokaisen vapaaksi. Etsin lähimaastoa vielä saman pesyeen muiden poikasten toivossa, mutta tähänkin käy kelpaaminen. Riemuitsen työvoittoani samalla kun suunnistan pikaselle iltapalalle purolaaksoon ja asemalle nukkumaan. Oi kunpa nyt riittäisi kelejä jatkamaan hyvin alkanutta kahlaajapyyntiä...


... eikä niitä oikein riitä, seuraavan kerran säät päästävät lähtemään perjantaina 12.7. Asemalle saapunut Kukka lähtee tietenkin, intopiukeena, seuraksi kapuamaan Jehkakselle. Alkajaisiksi etsimme Kallen löytämää poikuetta huipun länsipuolelta. Eiole. Huipullakin on totutun tyhjää, mutta itäpuolelta, saksalaistien varrelta tärppää. Koiras aloittaa siipirikkoshown aivan jaloissa ja pian Kukka hätkähtää. "Tossa on sen poikanen!" Olisi perkele vieköön pitänyt ottaa saman tien kiinni, mutta toinen poikanen löytyy ylempää rinteestä ja jään kyttäämään sitä. Ohjeistan Kukkaa pitämään ensimmäistä poikasta silmällä kun lähden ylemmäs toisen perään. Minähän sen tilanteen tietysti kämmään ja poikanen häviää kivikkoiseen rinteeseen. Mitä sähellystä... Onneksi Kukka on skarpimpi ja tämän poikasen haaviminen onnistuu jo helpommin. Kukka saa jatkaa sähellyksen dokumentointia ja saadaan sille poikaselle se lukurengaskin jalkaan.

Teräsrenkaan kiinnitystä. Kuva: Kukka Kyrö

Lukurenkaan kanssa häsläystä. Kuva: Kukka Kyrö

Lauantaista saatiin välipäivä ja läksimme Kallen kanssa Lyngenille pyörimään (tästä lissää myöhemmin), mutta seuraavalle sunnuntaille (14.7.) näytti tulevan hyvää pyyntisäätä. Kukka halusi tällä kertaa kulkea omia tahtejaan kasveja kuvaillen, saikohan tarpeeksi tunturikääpiön perässä juoksemisesta =) vaan mitäpä tuota, karvanaama komppasi Jehkasin rinteeltä ensin pulmusen, sitten rinteen notkelmaan piiloutuneen piekanan. Pääsin yllättämään, lähti niin helkkarin läheltä että säikähdin ja melkein kaaduin.

Ekat kurmitsat löytyvät kaakkoisrinteen alaosasta. Naaras varoittelee ja poikanenkin pomppaa jaloilleen. Melko varttuneen oloinen, ei kuitenkaan kokonaan höyhenpeitteinen. Juoksen poikasen melkein kiinni, mutta tämä ottaa jo siivet alleen ja lentää. Eipähän tarvitse tätä yrittää uudelleen. Tällä nyppylällä riittää kuitenkin työsarkaa, joten tähän ei parane luovuttaa. Perjantaiselta kurmitsapaikalta ei löydy elämää, eikä liioin huipultakaan. Huipun eteläpuolisella tasanteella sen sijaan en ole käynyt kertaakaan kesän aikana - ja oli jo aikakin, sieltä sitä elämää löytyi! Yhden naaraan kaitsema kolmen nuorukaisen poikue löytyi melko vaivattomasti kiikareilla, mutta peeveli, kovin varttuneilta näyttävät nämäkin. Pientä spurttia haavi ojossa poikasia kohti ja pakoetäisyys on huomattavasti pidempi kuin illan ekalla nuorukaisella. Löytyi sieltä samoilta sijoilta myös molempien emojen saattelema poikanen, yhteensä 8 keräkurmitsaa näyttää missä tahansa (blogissa, haviksessa, Tiiran etusivulla) aina hienolta, vaikka ainoatakaan ei renkaisiin saatu. Kahlaajat ovat aloittaneet pesinnät noin viikkoa aikaisemmin normaalista, ja hyvin näyttää pyyhkivän. Ja yrityksestä se ei jäänyt kiinni, enempään ei olisi muiden kiireiden takia pystynyt.

Treffataan Kukan kanssa huipulla klo 23. Evästelyä ja kasvien kuvaamista, makrolinssin lainaaminen pari päivää sitten syövytti mieleen pari ideaakin, joita nyt piti toteuttaa. Olin vaan liian laiska hakemaan sitä sammalvarpiota kauempaa. Kuitenkin, veikeetä menoa ja toivottavasti hyvää jälkeä. Paluumatka keskeytyi vähintään puolen tunnin stoppiin, kun Kukka hoksasi kulkueen tieltä väistyneen 11 kiirunan parven ("Heei, nuo kivet liikkuu..."). Tietenkin niitä pitää päästä vähän kuvaamaan, vaikka kuinka huomenna olisi työpäivä ja petiin pääsisi vasta aamukahdelta.

Öinen tunturi...

Korkea-Jehkasin kiirunoita.

Seuraava viikko kului kuin siivillä. Kukka läks takas etelään (suuret kiitokset seurasta!) ja Esko Pasanen piipahti asemalla, heitti muutaman lukurenkaan lisää ja potki karvanaamaa tunturiin pyytämään myöhäisiä poikueita. Ja kannattihan se. 23.7. (tiistai) hyväksikäytin Mallan luonnonpuiston kulkulupaani, tosin nollatuloksin. Linjalaskennoissa todetut potentiaaliset kurmitsapaikat eivät siunanneet edes ainoalla emolla. Silti raahasin ruhoni Iso-Mallan pohjoisreunalle ihailemaan tyyntä Mallajärveä. Onneksi sille pään tuulettamiselle tarpeelliselle reissulle mahtui edes yksi tyyni hetki.


Keskiviikkona kävi mielessä, että alkaako tässä askel hidastumaan. Päivät toimistossa kesän aineiston käsittelyn parissa ja yöt tunturissa. Askel kävi kuitenkin Saanan taakse, Iso-Jehkasille. Ensin ajattelin nousta kaakkoisrinteen purolaaksoa pitkin, mutta etelärinteen päätyyn eksyessäni suunnitelma muuttui. What the hell, voihan sitä tuostakin ylös pinkaista. Nelivetona ei tarvitse nousta, mutta välillä pitää pysähtyä ottamaan happea. Tyllit ja kapustarinnat möykkäävät tunturin juurella... ja peeveli, jostain kuuluu myös keräkurmitsan ääntä! Päälyilen hetken ylärinteeseen ja siellähän se siipirikkoileva koiras hätäilee. Rinne on vaan aika jyrkkä ja kivikkoinen, eikä missään näyttäisi olevan hyvää kiikarointipaikkaa emon ja poikasten jähistämiseen.

Nyt on skarpattava, koska emon käyttäytymisestä päätelleen nämä poikaset eivät lennä. Painan hetken matkaa koiraan perässä ja etsin jälkikasvua niiden jalansijojen ympäriltä, mistä koiraan löysin. Koiras kuitenkin lentää alarinteelle ja katoaa. Päälyilen hetken ympärilleni, lopulta jään parhaaksi katsomalleni paikalle istumaan ja kiikaroimaan rinteeseen. Odottelen jokusen minuutin, kurmitsan ääntä kuitenkin kuuluu alempaa rinteestä. Löydän koiraan melko läheltä, liikkumattomana ja varovaisen oloisena. Odottelen lisää ja tovin kuluttua koiras lähtee liikkeelle. Lintu painelee lähimmän lohkareen taakse ja kotvan kulutta esiin. Sitten vierestä löytyy poikanen! Varmaan vasta muutaman päivän ikäinen, eikä muitakaan poikasia koiraan ympärillä näy. Perään, haaviin ja pienen äheltämisen jälkeen lukurenkaisiin.


Välillä tuntuu siltä, että näitä kurmitsoja piipahtaa esiin aina odottamattomista paikoista =) kun Iso-Jehkasin laelta ei enää morinelluksia löytynyt sellaisista "klassisen tuntuisista paikoista". Kolme kiirunaa kylläkin. Yön taittuessa varhaiseen aamuun kuljin vielä Jehkasien välistä löytyvien Veikkolampien kautta toteamaan tyllien tilanne. Lammilta löytyi myös kiivaasti varoitteleva lapinsirri, aina oikein mukava havis sekin.


Saas nähdä riittääkö rengastusikäisiä poikasia vielä heinä-elokuun vaihteeseen vai joko myöhäisemmätkin pesinnät lentävät silloin karkuun. Kokonaissaldo jäi jälleen kolmeen poikaseen, kuitenkin kolmesta eri poikueesta ja lentäviä poikueita löytyi tähän mennessä saman verran. Upeita hetkiä, unohtumattomia tunnelmia.

Godspeed to you!