Haliaksen lokakuuta, pt. 2

Tässä tuoreimpia kuulumisia Suomen rintamalta. Batumin tekstejä löytyy tuolta taaempaa (edelliset päivitykset) ja lisää tulee!

18.10.

Kolmen Helsingissä vietetyn välipäivän jälkeen karvanaama hyppäsi Hankoon suuntaavaan junaan, tällä kertaa aamupäivällä. Tammisaaressa näkyi yksi komia tilhiparvi, Hangon esplanadilla muutama lisää. Myös länteen painellut nokkavarpunen kiristi asfaltin tallojan askelta.

Asemalle hiukka aamukymmenen jälkeen, tummien pilvien sumentaessa taivasta ja pimentäen kaunista aamuvaloa. Haliasta miehittämässä Aatun lisäksi Tatu Hokkanen, Heikki Karimaa, Markus Lampinen, Ossi Tahvonen ja Tomas Swahn. Bunkkerille kavutessa jo tihuttaa, vaan eipä se kokonaan estä tilhi-, rastas- ja peippoparvien ynnäilyä. Tunnin seisoskelun jälkeen sade kuitenkin voimistuu ja tuomion viimeinen puolituntinen vietetään aseman pihassa. Bunkkerille ei torstaina enää kavuttu, keskipäivällä pidettiin sadetta ja iltapäivällä painuttiin Gåsörsuddenille torspoilemaan. Paikalla eilisen niittykirvisen lisäksi hyvin orvon näköinen pikkutikka. Markus tempoi mereltä 15 lapasotkaa ja riskilän. Illalla pientä pöllöpyynnin yritystä, ilman mainittavaa tulosta.

19.10.

Jooh, eilisen tavoin aamun pari ekaa tuntia staijikelpoista aikaa, vaan vakion jälkipuoliskolla vettä alkoi tihutella tasaisesti ja pian saunan seinustalle (ei taakse!) siirtyminen oli väistämätöntä. Tilhiä painelee edelleen kivasti, yht. 2370 m, suurimmissa parvissa sellaiset 350 lintua. Kaunista! Marjanpurijoiden lisäksi vakion aikana ehti näkemään 3 pähkinähakkia ja bunkkerin päällä pyörähtäneen kirjosiipikäpylinnun.

Kärsittyämme vakion loppuun, muodollisen lounaan jälkeen nuorisojaosto läksi komppaamaan märkiä puskia, minulla ja Markuksella ei niinkään into riittänyt. Sateen pitämistä Batumin kuvasadon ja Pahkasikojen äärellä. Huomenna on sit se lintupäivä!

20.10.

… ja se lintupäivä saatiin! Aamu alkoi jälleen selkeänä, mutta tihenevästä tihkusateesta vakio saatiin kuin saatiinkin staijattua loppuun saakka bunkkerilta käsin! Tilhiä painui taas aivan perkeleesti, komeimpana yksittäisenä kirjauksena Russo/Russärö-akselilta laskettu 700 lintua. Päivän aikana niemenkärjen ohitti yhteensä 4670 töyhtöpäätä!

Kangaskiuruja muutti myös todella komea määrä, yksittäisiin parviin nojaten. Tätä tapahtui; taivaalta kuuluu tuttu kangaskiurun ääni, mutta lintua / lintuja etsiessä silmiin osuu jättimäinen parvi; ensin 13 ja jälkeen 21, yhteensä 42 kangaskiurua!

Sade pakotti staijarit sisätiloihin lounastauolle, mutta pian Aleksi, Heikki ja Tomas suuntasivat Gåbin kalliolle, Aatu Hankoon, Markus verkkoja kiertämään ja Ossi takaisin bunkkerille. Itse vietin vielä tovin Pahkasikojen parissa, mihinkäs sitä kiire, aamun tarjonta oli kuitenkin ollut verrannollista edellisiin vakioihin nähden. Kyllästyttyäni aivoköyrintään ja sateen laantuessa kapusin itsekin staijaamaan – onneksi, sillä nyt sitä kerrottavaa vasta irtosi.

Tilhillä ja räksillä oli meno päällä edelleen, sen verran että yhden miehen oli tilannetta vaikea hallita. Kolme varttiako sitä kului, kunnes tilhiparvesta kuului outoja ääniä.

”Plyiit… plyiiit… plyiit”

”Mitä helv*****?”

”Bytt-bytt-bytt…”

”Pilaileeko noi tilhet meidän kustannuksella?”

”Plyiit… plyiit…”

Show’ta jatkui joitakin sekuntteja, kunnes muutama tilhen kokoinen ja pitkäpyrstöinen lintu lennähti lähimäntyjen latvoihin. Karvanaama hihkui innosta: ei helvetti, taviokuurnia!  Ensin kolme, sitten neljä kuurnaa pyörii aseman ja bunkkerin välillä, kadoten toviksi pihapuihin.

Kymmenen minuuttia eteenpäin, niin tapahtui taas. Taivaalta kuului terävä ”zi-zi”, ja nyt määritys kävi kuin refleksinä selkärangasta: virtavästärkki! Kaksi ääntä lisää, Ossi ja verkkorundilla ollut Markus kuulee myös, mutta lintua ei näy ja äänet katoavat jonnekin pohjoisen suuntaan. Tässä vaiheessa myös kuurnat ottavat, lähtevät ja suuntaavat takaisin pohjoiseen, suoraan Gåbin kalliota miehittäneiden staijisektorille. Kuuluu taivaalta myös nokkavarpusen ja länsipuolelta lapinsirkun ääntä. Varsin kiihkeä lintupulssi!

Myöhemmin iltapäivällä marjanpoimintareissulla piipahtaneet kollegat palaavat bunkkerille. Marjalinnut hyytyvät, mutta Aleksi pamauttaa päivälle arvoisensa päätöksen revittämällä pohjoisen puolelta länteen matkaavan muuttohaukan. Tyyneys laskeutui, tuuli ei humissut korvissa, sadepisaroiden kylmyys kaikkosi kasvoilta ja lämpö palasi sormenpäihin. Ei lisättävää.

Illalla lämpeni sauna. Petteri Lehikoinen sekä Jarkko Santaharju saapuivat viihd.. siis miehittämään asemaa, joten tupa täyttyi liiankin tehokkaasti. Mainittujen lisäksi iltahuudossa lomakkeelle kirjattiin 22 lapasotkaa, piekana, ampuhaukka, sepelhanhi, 4 mustapääkerttua, 3 isolepinkäistä, 2 lapinsirkkua ja 3 nokkavarpusta.

21.10.

Legendaarisen kenttäkerttusen kolmivuotispäivä valkeni jälleen tyynenä – ja umpisumuisena! Rarisumu, kuulin jonkun mainitsevan, vaan saas nähdä. Bunkkerilla ei nähnyt etelämetsää kauemmaksi, mutta maasto tuntui olevan täynnä lintuja. Punarintoja tiksui siellä täällä, rastaita pörräsi sumussa, jokunen peukaloinenkin rätisi pusikossa. Komppaukseen ei silti ollut intoja, antaa nuorempien painaa, vaan eiköhän se päivän laji taas löydy bunkkerilta käsin…

Rastaiden, peippojen ja muiden pikkulintujen ynnäily oli melko seesteistä hommaa. Lähtöpäivän fiilistä, väsymystä, vaikka jakso ei ole ollut mitenkään yli-inhimillinen. Sesonki kulkee loppuaan kohti, kohta päättyvän kenttäkauden tuntee luissa ja ytimissä. Siinä mietiskellessä ja schaibaa jauhaessa saattaa jokunen lintu mennä ohi – aseman pihapuita kiikaroidessani näkökenttään osuu hälyttävän mielenkiintoinen lintu. Pulssi tihenee, Zeissia ohjaavat kädet haparoivat, mutta pian näkyy tunnusomainen muoto, takaraivon valekasvot ja pään kääntyessä pistävän keltaiset silmät.

”Ei perkele, tossa on Surnia!”

Bunkkerille jämähtäneet Heikki ja Markus ovat yhtä hölmistyneitä kuin löytäjäkin ("Taas Surnia!?)", tiäs vaikka vähän säikähtivät. Hiiripöllö viihtyi ensin aseman pihapuissa, liikkuen etelämetsän ja länsikärjen väliä. Soittoa asemalla roikkuvalle nuorisolle ja Gåun särkkää kompanneille rääväsuille. Kaikki kuittas, kiitollinen pöllö.

Pöllön liittyessä osaksi maisemaa näkyvyys selkenee ja muutto käynnistyy hiljalleen. Jokunen tilhi- ja rastasparvi ynnäillään ennen kuin Jarkko ja Pepe saapuvat bunkkerille. Ja tällaisten kavereiden saapuessa paikalle alkaa tapahtua. Jättimäisiä tilhiparvia valuu Hangosta niemenkärkeen ja pilviseltä taivaalta kirjaimellisesti tippuu räkättejä puidenlatvoihin. Välillä ilma on sakenaan linnuista. Pepe tietysti tempaisee männikön takana notkuvista rastasparvista sepelrastaan! Siinä samalla pitää vilkuilla pään sivuille, ettei parvia pääse livahtamaan ohi.

Bunkkerista, raripotentiaalista, rastasparvista ja hyvästä seurasta luopuminen oli pirun vaikeaa, mutta miehitysaikamme kulki loppuaan kohti ja Helsinkiin oli kiva päästä hyvissä ajoin. "Onneksi" Hangosta kuului huhuja kumman näköisestä taskusta (osoittautui kivitaskuksi), jota Aatu, Pepe, Jarkko ja Aleksi painuivat bongaamaan, ja se rastasmeininki hyytyi myös. 3000 räkättirastasta ja 4700 tilheä kelpasi silti viimeisen päivän sigmoiksi. Lisää niitä tietysti menisi, mutta ei sitä kaikkea ehdi näkemään.

Haliaksella on käynnissä melkoinen marjalintusyksy. Oman visiittini aikana bunkkerilta laskettiin yli 12 000 tilheä, taviokuurnia on sittemin näkynyt uusien muuttoennätysten veroisesti. Seuraavasta viikonlopusta ja Pepen raritakomisesta on kai turha edes mainita, mutta eihän Haliasta voi kaikki vuoden ympäri miehittää... :)