Matkan lopussa

Kuva: Toni Laaksonen

Kuva: Folkert de Boer

Kuva: Folkert de Boer

Kuva: Anna Sandor

Batumi Raptor Count 2012 oli suorastaan utopistinen kokemus. Linnuista on selostettu kaikki oleellinen edellisissä päivityksissä, mutta yhtä lailla tutustuminen muihin vapaaehtoisiin eripuolilta maailmaa oli tärkeä osa tätä jaksoa. Porukkaa oli enimmäkseen Alankomaista, Ranskasta (saatanan hullua porukkaa nämä ranskalaiset), Saksasta, joukossa muutama natiivi, ruotsalainen teknoviikinki, yksi kroatialainen ja yksi yhdysvaltalainen. Ikäjakauma painottui 20-30-vuotiaisiin, muutama varttuneempi henkilö mahtui myös mukaan. Osaaminen oli vaihtelevaa; joukossa oli kaikenlaisia ihmisiä ammattilaskijoista niihin aloittelijoihin, jotka saapuivat Batumiin oppimaan miten hiirihaukan erottaa mehiläishaukasta. Koska asemilla oli aina samanaikaisesti kokeneita ja kokemattomia laskijoita, homma kuitenkin pysyi hyvin kasassa.

Kolmen viikon jakson aikana majoituin yhteensä neljän eri isäntäperheen huovissa. Näin tämän kuuluukin mennä, lintujen ohella pääsee tutustumaan ihmisiin vieraasta kulttuurista, näkemään aitiopaikalta miten paikalliset ihmiset elävät. Kodit ovat yksinkertaisia mutta mukavia, ihmiset vieraanvaraisia ja ystävällisiä. Ruoka maistui ja moni laskija palaa kotimaahansa varmaankin muutama lisäkilo tuliaisina.

Alta löytyy Ingeborg Jakobsenin kuvaama video, josta pitäisi irrota vähän enemmän laskenta-asemien tunnelmaa:

Metsästyksen suhteen odotin paljon pahempaa meininkiä. Jatkuvasta haulisateesta ei tarvinnut kärsiä ja alas ammuttuja lintuja ei näkynyt yksittäisiä lintuja enempää. Metsästäjien kanssa ei tarvinnut pelätä konflikteista, vastaan tulleet haulikonheiluttajat hymyilivät ja kättelivät mielellään. Laiton metsästys on melko ristiriitainen ongelma, köyhät ihmiset ampuvat esim. mehiläishaukkoja lisäravinnon takia, mutta monien lajien räiskiminen on puhtaasti virkistyshakuista. Projektin tekemien selvitysten mukaan metsästys voi olla hyvinkin suuri uhka yksittäisille lajeille. Onneksi BRC ei ole lähtenyt avoimeen sotaan metsästäjien kanssa, vaan välit ovat pysyneet lämpiminä. Ongelmaa pyritään korjaamaan koulutuksen, valistuksen (kouluille pidetyt luennot ja järjestetyt retket laskentapaikoille) ja lisätulojen (turismi) avulla.

Kuva: Folkert de Boer

Myös haukkametsästys elää ja voi hyvin. Välillä tuntui, että joka toiselta pihalta kuului vangitun varpushaukan kiikitystä. Paikalliset metsästävät varpushaukoilla viiriäisiä ja vapauttavat haukat lokakuun lopussa. Satunnaisesti tulee vastaan muitakin lajeja, esim. kanahaukkoja, sattui yksi projektin tuttavaperhe nappaamaan pikkukotkan. Pyytää kuulemma kaneja hyvin. Pikkukotka tosin painii hieman eri sarjassa kuin varpushaukka, tästä syntyikin melkoista jännitettä projektin ja asianosaisen perheen välille.

Kuva: Folkert de Boer

Yleisesti ottaen Batumin ympäristö oli melko ”välimerihenkinen” ja vehreä. Batumi itsessään oli hemmetin sekavan oloinen kaupunki, missä neuvostoaikaisen rappioromantiikan ja länsimaisen (Yhdysvaltojen) vaikutuksen huonot ääripäät kohtasivat. Sakhalvashon kylä oli jo askel parempaan suuntaan, missä viihtyi oikein mielellään, olisi viihtynyt vaikka koko laskentajakson. Tbilisi on tornihuhujen mukaan jotain aivan muuta; kauniimpi ja tunnelmallisempi kaupunki. Sen kautta voisi joskus jopa koukata.

Oli aivan mieletöntä tavata tällainen kokoonpano petolinnuista kiinnostuneita ihmisiä. Laskenta-asemilla vietettyihin päiviin ja iltoihin mahtui paljon naurua ja levotonta läppää. Paljon uusia ystäviä ja kontakteja, paljon ihmisiä joita joskus toivoisi tapaavansa uudelleen. Olimme Kallen kanssa ensimmäiset suomalaiset vapaaehtoiset projektissa, mutta muutamaan suomalaiseen ekoturistiin tuli myös tutustuttua projektin kautta. Mikä tärkeintä, jälleen löytyi sellainen lokero, jonne juuri minä mahduin. Joskus lintuhommissa iskee sellainen fiilis, että kuka tahansa muukin voisi tehdä tätä. Viimeistään jäähyväisten koittaessa, koordinaattorien ja muiden vapaaehtoisten kiittäessä seurasta, tuntui siltä, että juuri minun kuuluikin olla täällä. Uusien ystävien lisäksi haluan kiittää Kalle Melleriä, jonka innovatiivisen hulluuden ansiosta / takia tänne päädyimme. Vaikka aikataulut eivät täysin kohdanneet, oli hienoa jakaa kymmenen päivää elämäni hienointa ornimista hyvän ystävän kanssa.

Kuva: Toni Laaksonen