Pääsiäistä

Vaikka väsy alkukevään riennoista, opintostresseistä, järjestetyistä tapahtumista ja muista päänvaivoista painaa hartioita, kevät etenee kovaa vauhtia ja hinku maastoon lähtemiseen on kova. Pientä flunssaa puskee myös päälle, mutta puskekoot, pitää vaan ottaa vähän rauhallisemmin eikä auta turhan kovaa juosta rarien perässä. Keväästä on silti pakko päästä nauttimaan, vaikka hampaat irvessä ja veren maku suussa. Aargh!


22.4.

Perjantaina ei rahkeet riittäny muuta kuin iltapäiväretkelle. Sopivasti sateli vettäkin aamupäivän, sai nukkua pitkään. Kotiovi paukkui yhden aikoihin ja suuntasin Vanhankaupunginlahdelle Matinsillan (3 kalatiraa) ja Viikin puhdistamon (pikkutikka) kautta. Keinumäen lintutornissa alkoi vuodaritykitys, kun tornin eteen ilmestyi räyskä. Lammassaaren edustalla näytti oleskelevan usevampikin. Myös sääksi kalasteli lahdella, yhdellä yrityksellä melkein onnistuikin, mutta ei päässyt kalan kanssa enää ilmaan ja se saalis jäi saamatta. Keli oli aika veikeä: sateen jäljiltä kostea ilma tuntui hyvältä hengittää, tyyli tyyni ja aurinko peittyi tummien pilvien taa, jolloin näkymä lahdelle oli lähes otollinen. Päätin siirtyä Hakalan torniin...

... mistä lintuja näkyikin ihan mukavasti puolentoista tunnin iltapäivästaijin aikana. Vesiäisiä ja lokkilintuja alkaa kerääntyä lahdelle jo kivoja määriä, tänään mm.
- 246 tavia
- 20 lapasorsaa
- 5 punasotkaa
- 14 räyskää

Kahlaajamenokin paranee, Hakalasta käsin löytyi mm. pikkutylli, 2 valkovikloa, punajalkaviklo, 3 metsävikloa ja makeimpana 2 liroa. Petomeininki oli vaisua, varmaan sateisesta aamupäivästä johtuen. Pakollinen kanahaukka ohitti tornin todella komeasti, kohahdutti myös muutamaa sopivasti paikalle osunutta brittiä. Koetilan pelloilla selasin melko komeaa rastaskerääntymää sepelrastaan toivossa (ei löytynyt) ja koetilan pihoilta ja rakennusten katoilta etsin mustaleppälintua (ei löytynyt). Kampusalueelta sentäs irtosi kevään eka kivitasku.

23.4.

Lauantaina sitten pitemmän kaavan kautta. Herätys 3.30 ja voi elämä, että osasikin sängystä nouseminen olla vaikeaa. Rutiinillahan tämän pitäisi hoitua... ja vartin jumituksen jälkeen hoitukin. Suunnitelmana oli talsia Koskelasta Hakalan lintutorniin staijaamaan, auringonnousuksi ja niin pitkään kuin energiaa tai menoa riittäisi. Kylmä todellisuus iski kirpeää ilmaa pahemmin Pornaistenniemellä, kun tajusin koko lahden olevan sakean sumun peitossa. Pitihän se arvata. Torniin ei olisi mikään kiire, aamua ehtisi fiilistelemään ilman suurempaa hoppua. Käppäilin lahden rantaa Pornaistenniemen ja puhdistamon kautta kohti Arboretumia (ja Hakalan tornia), matkan varrella kuului yhteensä 5 luhtakanaa. Oli muuten todella makea fiilis kuunnella sumun keskeltä täyttä päätä huutavia luhtakanoja, tyynessä ja hiljalleen valkenevassa aamussa, joskus puoli kuuden aikaan aamusta. Puhdistamolta löytyi odotetusti myös liejukana.

Purolahtea auringonnousun aikaan. Äänimaisemaan voi lisätä viitasammakon pulputuksen, taivaanvuohen mäkätyksen sekä laulurastaan laulun. Kornia? Olkoot. Idyllistä? Totta maar. Tuollaisten hetkien toivoisi kestävän puoli vuorokautta.

Jatkoin sumuisten maisemien kuvaamista Hakalassa, kun kerta lintujakaan ei pahemmin näkenyt. Sumun hälvenemistä sai odotella jonnekin aamuseitsemään asti. - kärvistely palkittiin eiliseen nähden vähäisellä vesilintumäärällä. Taveja ynnäilin 113 paikallista, lapasorsia tällä kertaa vain 5 paikallista, Fastholman edustalta löytyi pari uiveloa ja pienen kaivelun jälkeen heinätavipariskunta Purolahdelta. Räyskiä melkein eilisen veroisesti, 12 p, silkkiuikkuja puolestaan 19 p. 

Sumu hälvenee...

Päivän seuraavasta pikkukivasta vastasi nokkavarpunen, joka mennä tiksutteli Arboretumin päällä puoli kahdeksan maissa. Eikä seuraavaa ylläriä tarvinnut odotella puolta tuntia kauempaa. Klo 8 tornin vieressä päivystäneet sinitiaiset varoittelivat henkihieverissä. Käänsin katseeni tornin yläpuolelle. Ja siinä se oli.

Muuttohaukka.

Matalalla, hitaasti, määrätietoisesti, suoraan tornin yläpuolelta pohjoisen suuntaan. Todella elegantti jalohaukka näytti pysyvän ilmassa vaivatta, liikkuen eteenpäin lähinnä käsisiiven pienillä iskuilla aamun tyynessä ja kirkkaassa ilmassa. Pere oli näkyvillä vain kymmenisen sekunttia ennen katoamista Arboretumin puiden taakse. Vasta tilanteen mentyä ohi tajusi, mitä sitä juuri näkikään, sekä sen kuinka lähellä tilanteen nuijaaminen oli! Tornia miehitti n. 5 taivaanrantaan tapittavaa ornia, samalla kun aikuinen muuttohaukka lipuu päidemme yli. Tilanteen salakavaluutta korostaa Purolahden tavien ja Lemmenlehdon varisten välinpitämättömyys, luulisi taivaanjumalan ilmestymisen aiheuttavan helvetillisen paniikin koko lahdella. Vielä mitä, ainoastaan sinitiaisen varoittelu paljasti linnun! Onneksi osasin vielä katsoa oikeaan suuntaan...

Herääminen palkittiin jo ensi tunteina. Aamupäivästä sää luvatusti kirkastui ja kohtalaisen muuttopäivän elkeitä oli ilmassa, kun 3 kuikkaa paineli tornin yli koilliseen ja muitakin petolintuja rupesi ilmestymään näköpiiriin. Muuttoon luotettiin, sillä auringon noustessa ja siirtyessä lahden päälle paikallisten vesilintujen katselu kävi työstä ja tuskasta. Muutto ei vaan ottanut lähteäkseen - tai sitten sitä tavaraa meni koko ajan turhan korkealla, kuten liian hyvän sään aikana yleensä. Lammassaaren edustalle hetkeksi laskeutunut pikkukuovi ja pari metsähanhea petrasivat vähän, muuten oli hiljaista. Soitto Virvelle Porkkalaan varmisti epäilyt: meri oli puolenpäivän aikoihin edelleen sankassa sumussa. Ilmankos kun on muutto jäissä.

Optimaalinen keli optiikan ulkoiluttamiseen. Lintuja vaan ei turhan paljoa näkynyt.

Iltapäivälläkään ei meno juuri parantunut, yksittäisiä petolintuja näkyi harvakseltaan ja joitakin kahlaajia löytyi lietteiltä: pari tylliä, pikkutylliä, punajalkavikloa ja metsävikloa. Jossain vaiheessa havahduin korkealla tornin yli lentävään keltavatsaiseen västäräkkiin. Hetkonen. Keltavatsainen västäräkki. "!!!" Klassisesti havaitsin linnun sen jo lentäessä poispäin kadoten pian luoteeseen Arboretumin taakse. Eihän siitä muuta irtoa, ei äännellytkään. Se siitä kevään ekasta sitruunavästäräkistä sitten, tosin saattoihan se keltavästikin olla...

Niin, ne petolinnut. Lajikirjo oli kyllä ihan mukavaa, joskin noin kymmenen tunnin staijilla homman hyötysuhde ei ollut sieltä parhaasta päästä. Paitsi pere. Tämän jalolinnun lisäksi Hakalasta havaittiin seuraavaa:
-merikotka, 1 subad m
-ruskosuohaukka, 2 koirasta, 1 naaras
-sinisuohaukka, 2 muuttavaa naarasta
-kanahaukka 2 p
-varpushaukka, 13 m
-piekana, 1 m
-sääksi, 1 kiert

Lisäksi aurinkoisella säällä katu-uskottava ornirusketus oli saletti ja sinetöity. Luovutin neljältä iltapäivällä, sunnuntaina sitten vaaleilla silmänympäryksillä varustettuna Pukkilaan häröilemään.

24.4.

"Tosiaan", sunnuntaina oli vuorossa leppoisa sunnuntairetki Pukkilaan, legendaarisen Kanteleen alueen tulville, tavoitteena nähdä muutama hanhi. Lähtö Viikistä aamukahdeksan aikoihin, muuten ehkä turhan myöhään, mutta eilisen jälkeen oli ehkä hyvä nukkuakin vähän enemmän. Vaikka edelleen väsytti hieman s**t*n*st*.

Lenkin ensimmäinen kohde oli Kanteleenjärvi, missä helvetillinen helle, helvetillisempi väreily ja kaksi kaulushaikaraa toivottivat meidät tervetulleeksi. Muutoin järvi ei ollut lintumassoilla pilattu, poikkeuksena kolmisenkymmentä punasotkaa ja kaksi paria ruskosuohaukkia. Uiveloitakin löytyi muutama.

Auringonottoa jatkettiin Isoniityntien varrella, "popedan" pelloilla tulvan lintuja ihmetellessä. Paikan nimitys juontaa siitä, että ammoisina aikoina tulvapeltojen liepeillä on ruostunut vanha bobeda. Meininki oli vähintäänkin kummallinen: aurinko porotti, tulvavesien pinta oli peilityyni, lintuja näkyi oikein mukavasti eikä väreilykään vaivannut. Kolme härkälintua ja tukkakoskeloa yllättivät. Onneksi infernaalinen paahde ylläpiti kärsimystasoa, auringonpistos ja pahan luokan nestevaje hiipivät ornien kintereillä. Puujalustojen kantaminen kävi myös työstä pobedan peltotiellä, tuolla Kanteleen Via Dolorosalla. "Ei se Jeesus mitään ristiä kantanut - vaan Berlebachia!"

Tundrahanhia ja pitkä, kuuma kevät.

Aikamme länsipuolen vesilintuja ynnäiltyämme siirryimme katsomaan myös itäpuolen tulvia. Kuulemma joku oli jossain jonkun sotkaristeymänkin nähnyt. Ei me vaan. Kalle sen sijaan spottasi tulvan perältä odotetun pikkujoutsenen, jolla sattui vielä olemaan keltainen kaularengas! Etäisyyden takia renkaan lukeminen oli täysin mahdotonta, joten päätimme siirtyä Ylösjoentielle koittamaan linnun kontrollointia paremmista asemista.

Ylösjoentiellä seurueemme lompsi pitkin poikin peltoja, ennen kuin pääsimme riittävän lähelle. Kaamea väreily kompensoi etäisyyttä ja aikaa renkaan koodin lukemiseen taisi kulua suht paljon aikaa. Kuvaamistakin koitin, jälki oli juuri sen väreilyn takia aivan kaameaa mössöä. Sisulla ja sinnikkyydellä Kalle sai renkaan koodin luettua, toivottavasti löydöstä irtoaa mielenkiintoista tietoa.

Dokumenttikuva pikkujoutsenesta. Parempaan ei oikeesti pystynyt.

Markun vinkistä jatkoimme Ylösjoentietä eteenpäin hanhimassojen äärelle, ja mikä näkymä edessämme avautuikaan: satoja hanhia ja vesilintuja kauniissa myötävalossa, väreilystä tietoa vain tulvien kauimmissa osissa. Lintuja huomattavasti enemmän, tiiviimmin ja lähempänä kuin pobedalla konsanaan! Jalustat pystyyn ja nauttimaan! Hanhimassoja ei tarvitse kauaa selata, ennen kuin silmille osuu jotain poikkeavampaa, vaaleaselkäisen ja töpönokkaisen hanhen seilatessa tulvavedessä näkökenttääni. "Hei, tuossa on lyhytnokkahanhi!" Nuotit jakoon ja muutkin pääsevät nauttimaan tästä retken kohdelajista. Kalle löysi jostain metsähanhien joukosta toisen mokoman - ja hoksaa myös yhden kaularenkaalla varustetun tundrahanhen! Kun on muitakin tarkkoja silmäpareja vierellä, sai itse keskittyä myös kuvaamiseen. Tai ainakin yrittämiseen. Siinä sivussa oli hyvä vilkaista Epun hoksaamaa, tulvien päällä vaappuvaa pikkulokkia.

Tulvaa! LINTUJA!!!

Tällasta se sitten oli n. parinkymmenen ruudun verran.

Olihan se kiva joutseniakin kuvata, kun tyrkyllä olivat. Kivaa jälkeä hienosta linnusta.

Päivän viimeisenä kohteena oli Orimattilan puolella, Ruhassa, niukalti tulviva pelto. Paikalla satakunta tavia ja aikaisempiin paikkoihin nähden hieman enemmän kahlaajia, joskin kahlaajamäärillä ei muuten päästy juhlimaan: metsävikloja löytyi alueelta 16, valkovikloja 8, 1 liro, 4 rantasipiä, tylli, pikkutylli ja 3 pikkukuovia.

Aikataulut puskivat päälle ja paluumatka piti aloittaa ennen kuin kaikkia paikkoja ja lintuja ehdittiin edes katsoa läpi. Näytti siellä Orimattilan puoleisilla pelloilla jotain meininkiä olevan, Kalle oli aivan oikeassa todetessaan että lintumassojen ohi on ikävä ajaa. Kuitenkin ne aikataulut, ihmisten piti päästä takaisin Helsinkiin ja sieltä taas eteenpäin.

Oli todella muikeaa päästä retkeilemään Pukkilaan monen vuoden tauon jälkeen. Paikka on tullut tutuksi monella K-HLY:n järjestämällä kummiretkellä, pienestä natiaisesta lukioikäiseen miehenalkuun asti. Hienoja muistoja sekä haviksia on näistä reissuista jäänyt. Helsinkiin muuton jälkeen olen jäänyt näistä huveista paitsi, onneksi nyt tuli otettua ja lähdettyä. Tavoitelajit (pikkujoutsen, lyhytnokkahanhi - paitsi peltopyy), vesilintumassat, muutama yllärivuodari, infernaalinen keli ja mielekäs seura (kiitos retkitovereille pitkästä pinnasta, anteeksi häikäilemättömästä kamerankäytöstä), niin, voihan tässä jo pienestä elämyksestä taas puhua.

Ja ne vesiäismassat. Niitä ynnäiltiin reitiltä seuraavasti:
- laulujoutsen 185 (Popeda 151, Ylösjoentie 34)
- metsähanhi 491 (Popeda 291, Ylösjoentie 200)
- tundrahanhi 488 (Popeda 53, Ylösjoentie 435)
- haapana 383 (Popeda 159, Ylösjoentie 224)
- tavi 399 (Popeda 156, Ylösjoentie 150, Ruha 93)
- jouhisorsa 28 (Popeda 26, Ylösjoentie 2)
- lapasorsa 9 (Kanteleenjärvi 4, Popeda 5)
- punasotka 40 (Kanteleenjärvi 28 , Popeda 11, Ruha 1)
- uivelo 9 (Kanteleenjärvi 4, Popeda 5)

Suuret kiitokset Epulle, Kallelle ja Marille retkiseurasta.


25.4.

Maanantaina oli oikeastaan ihan fiksua nukkua pitempään ja parin päivän takomisen jälkeen rento, kuvauspainotteinen iltapäiväretki Vanhankaupunginlahdelle houkutti kärsimysornimista enemmän. Sitä paitsi tiistaina pitäisi olla skarppina Lahden pöllömetsissä.

Sain Ricardon seurakseni ja suuntasimme Pornaistenniemen piilokojulle. Koju tosin oli tupaten täynnä kuvaajaa sekä turistia, ei niinkään yllättävää loistavalla ulkoilusäällä viideltä iltapäivällä. Teurastimme aikaa Pornaistenniemen lintutornissa, mainittavimpana haviksena torniin kuulunut luhtakana. Jutun tasoja ei kannata edes mainita.

Kojusta vapautui tilaa ja vähän penkkejä siirtelemällä myös kuvaaminen kaukoputken avulla onnistui. Kuten joskus kameraa hankkiessani höpisin, harrastuksen luonne hieman muuttuu, enpä muista näin intensiivisesti nokikanoja ihmetelleeni saati näin pitkää aikaa kojussa viettäneeni. Kohde on lähellä, tänne tulee varmaan lähdettyä myös toukokuun valoisina iltoina.

Ruokalevien nokikanojen kuuvamiseen tarvittavaan tatsiin pääsy vaati varmaan parisenkymmentä ruutua, mutta rupesi niitä tarkempia kuvia hiljalleen tulemaan. Miten sitä kiinnitääkään linnun asentoihin, sukellusten ja ruokailun seuraamiseen kuin aikaisemmin. Peruspönötysten lisäksi syntyi sattumalta pari "tilannekuvaakin", mielenkiintoisuudesta saatte väitellä keskenänne, mulla oli ainakin kivaa siellä kojussa.

 

 

 

Ricardo lähti kojusession jälkeen jatkamaan muita hommia, itse jatkoin Lammassaareen. Jos sieltä irtoaisi vaikka pari vuodenpinnaa. Kavuttuani torniin ja ennen tarkempaa syynäämistä selvitän yleistilanteen skannaamalla lahden pikaisesti läpi. Silkkiuikkuja viitisenkymmentä eli ihan mukavasti, kymmenisen räyskää, pari jouhisorsaa, muutoin aika vähälukuisesti lintuja. Selaan lahden pohjukkaa ja Hakalanniemen edustaa läpi ja silmiini osuu jännän näköinen tiira. Pienen näköinen, lyhyt pyrstö, hetkonen... tik... tik... tik... pikkutiira! Keltainen nokka ja valkoinen otsakin näkyy vähän zoomia kääntämällä. Tämä jymy-ylläri aiheuttaa sellaisia riemunpurkauksia, että torniin eksyneet maallikotkin taitavat ihmetellä. Väliäkö tuolla. Vanhankaupunginlahdella harvinainen, muutoinkin tosi kiva ja poikkeuksellisen aikainen havainto tosispondesti!

Vihjasin haviksesta Viikki-vuodareita keräävälle Petrolle ja samalla pikkutiira laskeutuu Lammassaaren tornin edustalla olevalle särkelle. Kamera laulaa, joskin semikaukana olevasta pieneestä kohteesta on vaikea saada tarkkaa otosta. Dokumenttia kuitenkin. Tässä huumassa unohtuu kaikki muu (räyskien kuvaaminen ja vesilintujen syynääminen, onneksi yksi torniin saapunut orni huikkaa kahdesta uivelonaaraasta) eikä pitkosten varrella näkynyttä leppälintua löytynyt. Väliäkö tuolla, tämä oli mahtava lopetus.

Dokumenttikuvat pikkutiirasta. Hieno lintu!

Ei hassumpi pääsiäinen. Vaikka tässä ei päästykään samoihin sfääreihin kuin orjantappuraseppeleen ja ristin kanssa, ei samasta kärsimyksen tasosta kauas jääty. Jos vaikka jouluna ehtis nukkumaan. Reach out and touch faith.