Madagaskar - Loppukaneetit

RESPECT2013 monipuolisimmillaan. Kuva: Tarmo Virtanen

17.11.2013-9.1.2014.
Kaksi kuukautta.
Sademetsää, puoliaavikkoa, suola-altaita, ylänköjä, kuivaa lehtimetsää, kosteikkoja.
Yli 10 täyttä päivää pikkubussissa istumista.
Kehitysmaan suurkaupungeista pikkukyliin.
152 lintulajia (joista 101 endeemejä!), 18 makilajia, matelijoita, sammakkoeläimiä, biodiversiteettiä, vehreyttä ja aurinkoa.
Helvetisti hikeä, painon putoamista, lämpöhalvaus ja kaksi loistartuntaa.

Ja paljon muuta, jota aikaisemmista päiväkirjasepustuksista poiketen onnistuisin tässä avaamaan hieman enemmän. Reissu päättyi puoli vuotta sitten ja tämä rapsa jää melkoiseksi pintaliidoksi (ja ehkä vanhan kertaukseksi), eikä tämä varmaan tarjoa tällä saarivaltiolla käyneelle mitään uutta - mutta lätkäistään nyt kuitenkin.

RESPECT-kurssi oli tietysti tämän reissun ytimessä ja käteen jääneet opit olivat varmasti erilaisia suomalaisille kuin malagassiopiskelijoille. Valmiiseen protokollaan tottuneelle pioneeritutkimuksen suunnittelu oli haastavahkoa vaihtelua, eikä ryhmätyötaidoista tällaisissa olosuhteissa voi liikaa kokemusta olla =) jotain luonnonsuojelun biologisista lähtökohdista ymmärtävälle tieteenhaaran sosiaalinen puoli oli paljon silmiä avartavampaa;  termi community-based-conservation (vapaasti suomennettuna ihmisyhteisöihin pohjautuva luonnonsuojelu) oli kurssilla kovaa huutoa ja auttoi ymmärtämään sitä, että pitkällä tähtäimellä luonnonsuojelu ei toimi, elleivät paikalliset ihmiset ole suojelun puolella. Päätee ehkä enemmän kehitys- kuin teollisuusmaihin, missä ihmisten toimeentulo on vahvemmin sidoksissa luontoon ja lähiympäristöön. Myös malagassikollegoiden kanssa kommunikointi ja vertailu siitä, miten asiat rullaavat eri tavoin Suomessa ja Madalla olivat myös kurssin tärkeitä lähtökohtia.

Ennen lähtöä reissuporukkaamme varoiltiin siihen malliin, että "Madalla asiat toimivat ehkä, jos toimivat ollenkaan". Viime kädessä tällä reissulla tuntui siltä, että yllättävän vähällä säätämisellä sitä selvittiin. Siis olihan sitä kaikenlaista häsläämistä ja kommunikaatiovaikeutta pitkin reissua, parilla etapilla kuski meinasi nukahtaa jatkuvasti rattiin, kulkupeli sammui, eivätkä kaikki kulkuyhteydet järjestyneet ihan halutuilla tavalla. Aina kuitenkin päästiin perille kuviot kuitenkin järjestyivät. Mutta esimerkiksi Ankarafantsikan reissu järjestyi niin optimaalisen hienosti, että ihmetyttää edelleen. Ilman Hannan ja Elinan ranskantreenejä kommunikaatio paikallisten kanssa olisi ollut huomattavasti vaikeampaa, mutta englannillakin pärjäsi yllättävän monessa paikassa.

Madan ruokakulttuuri on melko vaatimatonta. Perinteinen riisiä eri lisukkeilla aamupalaksi, lounaaksi ja päivälliseksi meni vielä maasto-oloissa, ja onneksi ValBion asemalla tähän kaavaan sai pientä, joskin ei aina ravitsevinta mahdollista, vaihtelua. Omatoimisen reissun aikana pääsimme käsiksi myös ranskalaisten jättämään perintöön, ja lounaisrannikon mereneläväateriat olivat elämys jo itsessään. Jos jotain jäi ikävä, niin tuoreita hedelmiä, erityisesti ananaksia ja mangoja. Kotiintuliaisiksi lähti todellisia Mada-spesialiteetteja: pari vanilijatankopakettia, rommia ja suklaata.

Kulttuuripläjäystä odottaville tuotetaan nyt pieni pettymys; silloin kun psyyke pelaa pinnojen ja biodiversiteetin perässä, niin kulttuuriin perehtyminen jää hieman toissijaiseksi kansallispuistoissa ravaamiselle. Aika paljon sitä oppi sivusilmälläkin. Madalla on parisenkymmentä etnistä alaryhmää, joille kaikille löytyy kuitenkin uskonnollisesti ja kulttuurisesti yhteisiä piirteitä. Esi-isät ovat keskeinen osa valtakunnallista kulttuuria, lähtökohtaisesti elävien ihmisten asumuksiin ei panosteta paljoa, sillä se homma on vain väliaikaista: erilaiset haudat ovat huomattavasti pysyvämpiä ratkaisuja ja kulttuurikeskeisesti arvokkaampia. Hautajaiset ovat iloisia tapahtumia ja suvun tärkeitä vainajia kaivetaan tasaisin välein ylös haudasta (ekshumaatio), ja ne vasta isoja pirskeitä ovatkin.

Puolet Madagaskarin väestöstä harjoittaa perinteisiä uskontoja, puolet tunnistavat kristinuskon ja muslimeja löytyy jokuinen prosentti. Väki käy aktiivisesti kirkossa ja suhtautuvat vakaumukseensa "sopivan vakavasti", joskin jokunen malagassikollegamme ilmaisi huolestuneisuutensa kuullessaan suomalaisten nuorien maallisuudesta =) Madagaskarin kulttuurista kiinnostuneet voivat lukea lisää aiheesta täältä.

Paronin pitäisi nyt Madan osalta hiljentyä ja keskittyä lätinöiden sijaan kiittämiseen ja kumartamiseen. Sellaiset ansaitsevat sekä suomalaiset reissukaverit että malagassikollegat, kurssin vetäjät (Mar, Tarmo, Aili, Daniel, Ricardo, Temba) ja muut kurssin mukana liikkuneet ihmiset, ValBion henkilökunta, kansallispuistojen ja suojelualueiden oppaat, kaikki ketkä auttoivat ja tukivat reissujärjestelyissä Suomessa ja paikan päällä, jaksoivat kuunnella loputonta hehkutusta - ja olla vastassa tammikuisessa Suomessa. Sitten elo onkin jaoteltu elämäksi ennen ja jälkeen Madagaskarin. Tämä antoi todella paljon.


Madagaskarin linnustosta julkaistaan allekirjoittaneen kirjoittama ja kuvittama juttu seuraavassa Linnut-lehdessä (3/2014). Ehkä osa Madan kiemuroista tulee ilmaistua eri tavalla ja yleistajuisemmin, ehkä olen ujuttanut sinne jotain sellaista mikä on näistä päivityksistä unohtunut. On ollut mielettömän siistiä kerrata reissumuistoja blogitekstejä kirjoittamalla, ja toivottavasti näistä romaaneista on ollut iloa muillekin. Kii-tos!