Ke 8.1.
Paluu
keskelle Tanan ihmis- ja liikennevilinää sivutuotteineen tuntui melko
brutaalilta. Läksimme Juhon kanssa kadunvarteen aamupalalle; kahvia sekä
uppopaistettuja riisi- ja vehnäkakkuja murto-osakustannuksin verrattuna
hotellien aamupaloihin. Samalla kävimme hakemassa MICETin toimistolla
säilytyksessä olleet tavaramme. Aamupäivän ohjelmaan kuului myös
jälleennäkeminen Temban kanssa hotellilla ja shoppailua, hamstrasimme niin maan
peevelisti suklaata ja rommia Suomeen rahdattavaksi.
Puoliltapäivin
tapasimme Tanan yliopiston kurssikollegamme ja lähdimme tutustumaan
pääkaupungin yliopistoalueeseen. Kampuskierroksen lisäksi meille näytettiin
pari massaluentosalia sekä laboratoriotiloja – ja piipahdimme myös käynnissä
olleelle seminaarikurssille! Mahtoivat esitelmän pitäjä sekä muut opiskelijat
ihmetellä, että mistä tällainen kööri tänne saapui. Semmaa vetänyt proffa
mainitsi tuntevansa kollegoita Helsingin päädystä =)
Kampukselta
siirrymme lähemmäs keskustaa seuraavalle shoppailukierrokselle (t-paita – ja
postikorttimetsästystä) sekä tappelemaan vanilijaa ja sekalaista krääsää
myyvien kaupustelijoiden kanssa. Taistelu oli siis henkistä ja väkivallatonta,
kun sinnikkäimmät kaupustelijat seurasivat meitä useita satoja metrejä! Päivä
jatkui päivällisellä Suomessa vaihto-opiskelleen Dumuinan perheen luona, kun
kutsu kerran kävi. Madaa yläluokan näkökulmasta; perheen päänä eläköitynyt
kenraali ja talo on näillä standardeilla melkosen hulppea. Ruoka oli mitä
mainiointa ja isäntäväki älyttömän ystävällistä.
Päivällisen
jälkeen asiat alkavat mennä yksi toisensa jälkeen pieleen; flunssa ja väsymys
painavat päälle ja Dumuinan luota poistuessa olisi pitänyt painua suoraa
hotellille pakkaamaan ja nukkumaan. Jengi haluaa kuitenkin päästä natiivien
kanssa bilettämään viimeistä iltaa Madagaskarilla ja riittävän hyvällä
suostuttelulla posse saa karvanaamankin mukaan. Mihinkään trendikuppiloihin ei
kuulemma sorruta, vaan suuntaamme parin sivukujan kautta parit portaat ylös
paikallisten karaokebaariin! Tässä vaiheessa pitänee mainita, että kukaan –
edes paikallisista – ei suosittele liikkumaan Tanassa pimeällä, pelkällä
länsimaalaisista koostuvalla porukalla, saati yksin. Malagassikollegoiden
kanssa liikkuminen tuo sentään pientä turvallisuuden tunnetta, ja kapakassa
baarimikko sekä kanta-asiakkaat ottavat meidät riemuiten vastaan.
Väsyneenä
ja flunssaisena ne lähtökohdat illanistumiseen eivät olleet mitään parhaimpia,
eikä juomapolitiikkavinoilut (”Et sitten tuonu meille kaikille muille
juotavaa?”) sekä huonon vedonlyöntitappion takia Perfect Strangersin
raiskaaminen parantanut tilannetta. Loppukaneetti pään kiristymisen
multihuipennukseen isketään baarista poistuessa; mainitsen kavereille käyväni
vielä saniteettitiloissa, mutta palatessani huomaan koko mestan tyhjenneen!
Lähtivät ulos baarista ennakkoon! Baarimikko ohjaa hölmistyneen karvanaaman
ulos aivan eri ovesta, mistä saavuimme sisään, ovi johtaa alas vievään
portaikkoon – ja portaikko umpityhjälle pimeälle kujalle! Yksin jääminen
öisillä Tanan sivukujilla pistää veren kiertämään ja laitan ensimmäisenä
luettelosta löytyvälle kurssikaverille vihaista puhelua perään. Olivat ehtineet
mutkan taakse sadan metrin päähän, sanomattakin selvää että sapetti.
Klassisesti meni moni pieni ja inhimillinen asia pieleen, mutta hotellihuoneen
saavuttaminen ilman fyysisiä vaurioita tai omaisuuden menetyksiä lopulta
liennytti.
To 9.1.
Viimeinen
päivä Tanassa, eikä tämäkään ihan putkeen mennyt. Karvanaamalla oli vielä
missiona lähteä retkelle Pepe Lehikoisen suosittelemaan Parc de Tsarasaotraan,
mutta ilman kommunikaatiovaikeuksia muiden ryhmän jäsenten kanssa lähtö
sinnekin olisi voinut tapahtua vähän joutuisammin. Pakkaamisen ja aamupalan
jälkeen klo 9.30 hyppään yksin (!) ensimmäiseen vastaan tulleeseen taksiin, kirjoitan
kuskille paikan nimen ja kuski tuntuisi lähtevän vieläpä oikeaan suuntaan. Niin
se lähtikin, mutta reittiohjeiden kyselyn jälkeen ruuhkajumitus vain pahenee ja
aikaa hommaan tuntuu kuluvan kohtuuttomasti. Puolentoista tunnin
taksijumituksen jälkeen pääsemme puiston portille, mutta portti pysyy kiinni ja
natiivivirkailija selittää, että sisälle ei ole tulemista ilman pääsylippua –
eikä lippua pysty ostamaan portilta kuten muilla suojelualueilla on tottunut,
vaan se pitää hankkia puiston omistavan lafkan toimistolta! Peltilautaset
soivat pään sisällä, mutta lyön taksikuskille lisää rahaa kouraan ja kulutan
vielä tunnin käväisemällä Boogie Pilgrimin toimistolla, ennen kuin pääsen
astelemaan Parc de Tsarasaotran porteista sisään.
Mesta on
Ramsar-kosteikkojensuojeluohjelmaan kuuluva alue, keidas keskellä Tanaa. Paikalta
löytyy puustoa, joka tarjoaa pesäpaikat jumalattoman kokoiselle
haikarakolonialle, sekä pari lammikkoa, joiden kiertämiseen saa kyllä pari
tuntia kulutettua. Tänne ei kuitenkaan tarvitse opasta ja ilmassa on sitä
pitkään kaivattua spondeilun tuntua – sepelmetsähuitti
kävelee ensimmäisessä polun mutkassa vastaan, lammen rannalta löytyy
kuvauksellisia yöhaikaroita ja lehmähaikarakolonia pitää meteliä – eissaamari,
mää selvisin tänne asti!
Parc de
Tsarasaotra lajeina ja lukuina:
Rääkkähaikara kymmeniä
Yöhaikara useita (ad, imm,
juv)
Lehmähaikara satoja
Jalohaikara >10 p
Varjostajahaikara >10 p
Madagaskarinsilkkihaikara >30 p
Punanokkatavi n.15 p
Pikkutavi 2 p
Naamioviheltäjäsorsa 4 p
Madagaskarintuulihaukka 2 p
Sepelmetsähuitti 1 p (safkaa nokassa,
atlasindeksi 74!)
Naamiomehiläissyöjä 5 p
Madagaskarinrastaskerttunen 1 p
…
ja voi pojat kun teki hyvää! Hakarakolonioiden alla kulkeminen, haju, meteli,
etenkin käyskentely yksin ja omassa rauhassa. Pidin yhden lampareen rannassa
pienen piknikin, eväinä suklaalevy ja Ricardon lahjoittama lennolta säästetty
pieni punaviinipullo! Pikkutavi jäi ainoaksi elikseksi (ja Madapinnaksi), mutta
ehkä se listaaminen ei tässä kohtaa ole se pointti =) pikemminkin viimeseen
asti yrittäminen, ”closure”, sellainen fiilis että tähän on hyvä lopettaa, nyt
on ornimiset täällä ornittu, kaikki annettu ja sendari ojentanut sen mitä
ojennettavissa on ollut.
Alkuilta
kului tavaroita järjestellessä ja pakatessa, ennen lähtöä heitimme vielä
viimoset hyvästit malagassikollegoille. Kalle ja Seija lähtivät samalle
paluumatkalle hotellilta alkaen, ja oli hyvä jakaa reissun viimeisten etappien
kokemuksia kentällä. Saavuimmekin lentokentälle 4½ tuntia ennen lennon lähtöä,
jolloin mihinkään ei ollut kiire ja aika kului sopivalla tahdilla. Check-in,
turvatarkastukset ja vikat shoppailut hoituivatkin yllättävän jouhevasti.
Saatan
tässä kohtaa toistaa itseäni, mutta Madagaskarille lähtö oli pyörinyt mielessä
jo ensimmäisestä, syksyn 2008 RESPECT-kurssista alkaen. Vuosi toisensa jälkeen
kurssi on järjestetty, mutta milloin minkäkin syyn takia (rahapula, gradu)
lähtö on viivästynyt. Tämä taisi olla viimenen mahdollisuus, nyt sinne päästiin
– ja nyt se on sitten ohi. Ja tämä retkikertomus enää yhteenvetoa vaille valmis.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti