Madagaskar, osa XII - Mantadia, sairastelua& siirto Ankarafantsikaan

Madagaskarinsieppo ja oppitunti ravintoketjusta.

To 2.1.

Pari päivää sitten pidetyssä Andasibe-lähtöpalaverissa sovimme päiväretkestä myös Mantadian kansallispuistoon. Mantadia on Andasibea laajempi, syrjäisempi ja luonnontilaisempi, joten tässä tarjottiin viimeistä mahdollisuutta niiden kovien sademetsälajien näkemiseen. Päiväretki meinasi aikaista herätystä ja aamupalaa hotellin lähiraflassa, jonka pihalle jäimme odottelemaan Jean-Clauden hommaamaa kyytiä Mantadiaan.

Kyytiä ei kuitenkaan 20 minuutin odotuksella kuulu ja päätän talsia puiston toimistoon (1km suuntaansa) kyselemään oppaamme perään; mies on kuulemma hankkimassa sitä kyytipeliä kylältä, ja reissussa on sovittu jo kaksi päivää sitten! Myöhemmin saan kuulla, että halukkaita kuskeja ei ole löytynyt, uudenvuoden lomat ja sillei. Kun se kaara lopulta löytyy (jokin klassista Lada Nivaa muistuttava, varmasti maastokelpoinen mutta kahdeksalle hengelle helvetin ahdas), siinä kelaa tovin jos toisenkin, että millainen poru tästä nyt syntyy. Yllättävän hyvin me sinne silti mahdumme, itse istuin menomatkan auton perällä oppaan kanssa, hellvetin autenttista taas), mutta kun pitää vielä hankkia puistoluvat sviddu viidelle hengelle (enkös mie kehottanut hankkimaan ne ennakkoon) ja tankata, niin lähtö viivästyy lopulta kahdella tunnilla. Rufous-Headed Ground-Rollerin osalta toiveet lentävät romukoppaan parhaan lintuajan kuluessa tähän saatanan säätämiseen, mutta jos nyt otetaan vastaan se mitä sendari antaa…

Menopelin ihmettelyä.

Tunnin ajomatkan jälkeen eka metsäkierros alkaa klo 9.20, jolloin metsä on pelottavan hiljainen. Mestat ovat kuitenkin hienoja, paikka paikoin hienoimpia kuin Ranomafanassa, jonka antaa potkua toiveille, että jotain täältä saattaisi irrotakin. JC hakee milloin mitäkin, yleensä monesti aikaisemmin nähtyä madagaskarinmetsähuittia, jolloin jäämme useampaan otteeseen päälyilemään puita keskenämme. Sitten karvanaama hoksaa lähilatvustossa roikkuvat lemurit: hitto vie, vaaleita kuin mitkä, ja huuto kajahtaa: ”sifakoja!” Seuraavat tovit seuraamme 5-6 DIADEMED SIFAKAN ryhmää, suuremmaksi osaksi hakemalla parempia näköyhteyksiä, mutta pari kaveria hyppii kivasti ja ketterästi vähän matalammalle! Sain Juholta kameraan flashin lainaan ja pari oikein nasevaa kuvaa napattua, hakemalla oikeita paikkoja ja pienellä tuurillakin. Nopeita ja kerrassaan sympaattisia epeleitä!

Mantadian metsää.

Diademed Sifaka oli aika korkealla tämän reissun odotuslistalla - ja tärppäsi!

Lintupuoli oli pitkään todella hiljaista, kunnes opas ohjaa meidät metsätien kautta pienelle lammelle, missä vastassa ovat valkorääkkähaikara ja madagaskarinuikkujen perhe! Afrikansininärhiä pörrää vähän joka puolella (pesintä lammella olevassa kelossa), punajalkakuku huutaa lammen takaa, pari madagaskarinhiirihaukkaa leijaa zeniitissä ja madagaskarinkiitäjiä pörrää hiekkatörmillä. Yhtäkkiä ympärillä tapahtuu kaikenlaista ja muutkin tuntuvat nauttivan paikasta. 

Kierroksen loppupäässä alkaa kuitenkin heikottamaan; kurkkua raastaa niin perkeleesti eikä kroppa pysy kasassa, joten loppupäivä meneekin melko pahassa flunssa iskee –koomassa. Vähäiset Fisherman’s Friend –pussit kuluvat tasaista tahtia ja kuumaa vedetään kurkusta alas keiton tai teen muodossa aina kun mahdollista. Saas nähdä, jääkö nakkelivanga näkemättä, fingers crossed…

Pienimuotoista paratiisia.

Valkorääkkähaikara - harvoja Madalla pesiviä lintulajeja, jotka talvehtivat manner-Afrikan puolella. Kaikenlisäksi endeeminen sellainen.

Lisää endeemiä: madagaskarinuikku

Afrikansininärheä löytää myös Mosambikin kanavan tuolta tuolen - hieno se on silti.

Symbioosin puheenjohtaja päätyi jalustaksi.

Pe 3.1.

Viimeinen päivä Andasiben kulmilla lähti liikkeelle tuskallisen flunssaisena – ja tietysti kärsimysaikaisella linturetkellä. Anni lyöttäytyi karvanaaman ja vakioppaaksi jämähtäneen Jean-Clauden kanssa metsään, todennäköisesti tämän reissun viimeiselle sademetsäreissulle. Pääkohteina pikkukalastajan paikkaus Annin havislistalle sekä nakkelivanga. Maksoimme JC:lle varmaankin puolentoista tunnin kierroksesta, mutta mies etsi kohdelajeja natiivin raivolla yli viisi tuntia – tietenkin tuloksetta niiden halutuimpien lajien osalta. Lintupuolelta kuitenkin petrasivat hienosti näytille saadut 2 punarintakukua, pari hienoa saalistusnäytöstä järjestänyt sinikuku, oppaan ojasta lentoon komppaama madagaskariniibis (reissun 5. havis lajista!) sekä sekaparvesta yhytetty ruskovanga.

Yllättäen aamu oli parempi lemureille: Indrien laulu on iskostunut hyvin osaksi näiden mestojen äänimaisemaa, Common Brown Lemureita nähtiin pariin otteeseen (kuvat on) ja Grey Bamboo Lemureita kiipeili paluumatkalla vastaan viiden yksilön poppoo.

Dokumenttikuva punarintakukun maastopoikasesta - kukujen porukasta sitä hankalammin löydettävää osastoa.

Grey Bamboo Lemur

Common Brown Lemur

Aamun ja ehdottomasti yksi Andasiben osuuden kohokohdista oli aivan käsittämätön kohtaaminen 4 DIADEMED SIFAKA’N kanssa käyty kohtaaminen. Ensin epelit hyppivät kirjaimellisesti vastaan, melkein maan pintaa myöden. Näillä pitkäkoivilla on selkeästi eri meno kuin millään muulla lemurilla, ketteriä ja siroja epeleitä! Nopeasti painelivat pienestä ryhmästämme ohi, mutta pienen kirin jälkeen löydämme aloilleen asettuneet sifakat taas maan tasolta: ja aivan meistä välittämättä 2 sifakaa hyppää maahan ja pistävät painiksi! Paikalle eksyy toinenkin pieni turistiryhmä ja sessiilin vaihteen päälle lyöneet sifakat heittävät päälle sellaisen shown, mitä harvempi Madaturisti taitaa todistaa. Hyppivät matalalla eestaas rungolta toiselle, välillä hyvin määrätietoisen oloisesti kohti vastaantuijottavia. Ja jumankauta, yhden lemurin naama tupsahti vain 30 cm päähän omastani kuin ihmetellen, että mikäs hitto tässä oikein on! Siis pyytämättä, tosispondesti, se sifaka lähestyi meikäläistä vain 30 cm päähän!

Telmimistä ja loikkimista seurattiin kevyt varttitunti ja menoa riitti niin ettei flunssainen enää kaikkea muista! Mutta ääneen naurettiin eikä ilosta itkeminen ollut kaukana. Minä urpo yritin kuvata vain telezoomilla, kun viimein älysin vaihtaa kameraan lyhyemmän polttovälin obiskan, niin lemurien pelisilmä käski siirtymään korkeammalle oksistoon. Kun ei osaa niin ei osaa. Vaan olipahan tilanne!

Karvaeläinten kohtaaminen.

Paluumatkalla venähtäneeltä aamuretkeltä sujui seuraavan kaavan mukaisesti:

• treffattiin Hanna & Jani paluumatkalla Mitsinjon tutustumiskäynniltä
• tyhjensimme bungalowin ja pakkasimme omaisuutemme seuraavaa siirtymäetappia varten
• kiskoimme lähiraflassa melkoiset lounaat: kanakeitossa sentään oli kanaa, mutta kasviskeiton tilanneet saivat lähinnä yrteillä maustettua lientä, mihin jengi lisäili omia nuudeleitaan – moista torspoilua olisi pitänyt protestoida jättämällä maksamatta!
• Respect2013 –sirkus siirtyi päätien varteen liftaamaan kyytiä Tanaan; siirtymä onnistuikin yllättävän hyvin vaihtamalla taxi-broussea Moramangassa. Vähän jännitti miten tällainen porukka mahtuisi kesken kaiken yhteen kotteroon paikallisten kanssa – ja ahdasta se olikin, mutta pääsimme muutamassa tunnissa takaisin Tanaan.

… mutta Tanan päädyssä alkoi taas sellainen säätö, että flunssaisen hermot pettivät. Kaupungissa ei ole varsinaista julkisen liikenteen keskusta, vaan saarivaltion eri osiin suuntaavat taxi-brousset keskittyvät eri asemille. Eli, tämän sekalaisen seurueen piti päästä maan itäiseen osiin suuntaavien bussien asemalta pohjoiseen suuntaavien bussien aseman läheisyyteen yöpymään. Ei ollut kiva fiilis seisoskella orpona pisteessä X pimenevässä ja sateisessa Tanassa – kaukana houkuttelevasta tilanteesta lähteä seikkailemaan Madagaskarin pääkaupunkiin. Missä ollaan, missä on seuraavaan etappiin tarvittava bussiasema, missä yövytään, miten sinne päästään ja miten saadaan Ankarafantsika yhdistettyä tähän yhtälöön meinasi ottaa jo pahasti voimille. Onnistumme kuitenkin sulloutumaan kahteen taksiin (koska joidenkin ryhmän jäsenten mielleyhtymien takia meidän ei missään nimessä kannattanut suostua pikkubussikuskin tarjoukseen, vaan meidän on ehdottomasti hoidettava tämä väli takseilla, penninvenytyksen ja säätämisen suhde oli taas kaukana optimaalisesta) ja parin yrityksen jälkeen kuskit heittävät meidät pohjoisten yhteyksien asemalle – tasan saman hotellin pihaan, mistä olimme suunnanneet Andasibeen!

Tässä kohtaa ollaan vielä vähän pihalla siitä, että miten loppureissun kuviot muotoutuvat. Paluulento on 9.1. ja sitä ennen ehtisi muutaman päivän visiitin tekemään johonkin maankolkkaan. Ankarafantsikan k.p. Madan luoteisrannikon suunnassa vaikuttaisi helpoimmin saavutettavissa olevalta, mutta paluukyyti pitäisi hoitaa Mahajangan kaupungista käsin, mikä tarkoittaisi vain puolentoista vuorokauden oleskelua Ankarafantsikassa ja lisää säätöelementtiä.

Hotellilla järjestyy kuitenkin Madan tasolla melkoinen ihme: kysellessäni kyytimahdollisuuksia Ankarafantsikaan respan henkilökunnalta, saamme yhden minibussifirman edustajan kanssa tehtyä diilin, että meille buukatulla taxi-broussella pääsemme 5.1. yhtä kyytiä Ankarafantsikaan ja 7.1. yhtä kyytiä takaisin kulkematta Mahajangan kautta! Vieläpä halvalla diilillä! Sumplimisen jälkeen verenpaine hellittää, merenelävistä koostunut keitto maistuu eikä unta tarvitse kauaa odotella. Ankarafantsika oli allekirjoittaneen Mada-kohdelistalla korkealla ja nyt se varmistui, että sinne päästään!

La 4.1.

Hyvin nukuttujen yöunien jälkeen yhteislähtö onnistuu melko jämpisti klo 9. Tällä kertaa karvanaama valtaa etupenkin ja nauttii olostaan kaupunkia, ihmisiä ja ilmiöitä kuvaamalla. Maisemat ovat +10h tuntia kestävän etapin aikana todella karuja: puuttomia kukkuloita silmänkantamattomiin, eroosiojälkiä ja ihmisvaikutusta. Oikean soundtrackin ansiosta matkustaminen tuntui sietämättömän kevyeltä, vaikka kurssin päättymisen jälkeen bussissa on istuttu vähintään 5 pitkää päivää.

Saavumme Ankarafantsikan kansallispuiston keskukseen iltahämärissä, otamme hieman tuntumaa paikallisiin oppaisiin ja kuuden hengen ryhmämme änkeytyy 4 hengen bungalowiin – kahdella lisävuoteella tietenkin. Puistossa ovat vastassa melkoista metakkaa pitänyt Milne-Edward’s Sportive Lemur –porukka, puiston toimistorakennusten liepeillä lennellyt tornipöllö sekä pari madagaskarinkehrääjää. Nyt jos saisi tätä sähläys- ja kanailuindeksiä laskettua pari pykälää ja muutaman unelmalajin hoidettua, niin tästä saisi hyvän päätöksen reissulle. Tästä lähtee viimeinen etappi ennen paluulentoa, ja siitä otetaan kaikki irti!