Su 5.1.
Ankarafantsikan
kansallispuisto luulisi olevan jokaisen Madaa kiertävän ornin kohdelistalla.
Tähän mennessä on nähty sademetsää, littoraalimetsää ja piikkimetsää; nyt on
vuorossa Madan länsirannikolle tyypilliset kuivat lehtimetsät, jotka vihertävät
vain sadekauden aikaan – eli nyt. Täältä löytyy taas vähän omaa lajistoaan,
must see –osastoa mm. pohjankiilavanga, kirjokyyhkyrääkkä sekä kelta-asetti. Puiston
majoitus- ja toimistorakennukset sijaitsevat Lake Raveloben vierellä, joka on
Madan hienoimpia ja helpoimmin saavutettavissa olevia kosteikkoja. Päätäkynä ei
enempää tai vähempää kuin madagaskarinmerikotka (jonka nimi tieteeksi tuolla
otsikossa esiintyykin), joka on noin sadan parin populaatiokoolla yksi
vaivaisen planeettamme harvinaisimmista petolinnuista. Pakkohan se on nähdä.
Siistit mesta sekä monipuolinen nisäkäs- ja matelijafauna olivat sellaisia
täkyjä, joiden avulla koko retkue saatiin paikalle.
… ja tästä
se lähtee. Porukka jalkautuu bungalowista pihalle suht jämptisti aamukuudelta,
mitä nyt perinteiseen aamusähläykseen (reittisuunnittelut, lupien osto,
opasmaksut jne) menee oma tovinsa. Oppaaksi löytyy Gabrieliksi esittäytyvä
heppu, todella herrasmiesmäiset kommunikaatiotaidot osaava vanhemman
koulukunnan opas, joka puhuu harvinaislaatuisen hyvää englantia. Ensimmäisenä
suuntaamme tsekkaamaan puiston rehevimpiä osia ja teemme pienen piston Lake
Raveloben padolla. Järvellä pörrää satoja lehmähaikaroita, joukosta irtoaa
helposti useampi rääkkähaikara, pronssi-iibiksiä, pari ruskohaikaraa sekä
hieman kaivattuja kyyryhaikaroita.
Elis nassahti siitäkin kosmopoliitista, endeemien listaamista jatkoi
rantapusikosta kaivettu madagaskarinrastaskerttunen.
Harmaa- ja yöhaikara irtoavat myös madapinnoiksi. Anni nuotittaa yhden session
mielenkiintoisimmasta havainnosta osoittelemalla puunlatvassa kyhjöttävää
petolintua. Liian pieni kotkaksi ja Gabrielin perus-turistille kelpaava
madagaskarinlintuhaukka ei mene läpi tälle ornille =) telezoomilla
dokumenttikuva, kameran näytön tarkastalua – ja peeveli – s’on muute VÄLIMERENHAUKKA! Ihan kiva jatke
kuukauden takaiselle nokihaukkarevitykselle, molemmat lajit talvehtivat
pääsääntöisesti Madalla ja oli siistiä nähdä tämäkin Euroopan spesialiteetti
täällä.
Tiukkaa tapitusta Lake Raveloben padolla. |
Jani nuotittaa. Kuva: Juho Lappalainen |
Dokkarkuva välimerenfalcosta. |
Kyyryhaikaraa kennolle. |
Lehmähaikaraparvia näkyi järvellä koko ajan, tässä porukassa mukana myös rääkkähaikara. |
Aamupäivän
kierroksen metsäaosuus on linnustollisesti lievä pettymys. Kelta-asetti on
kuulemma helvetin vaikeaa tavaraa tähän vuodenaikaan, kun sadekausi ja lintujen
pesinnät ovat pitkällä. Pari kirjokyyhkyrääkkää
intoutuu onneksi huutelemaan, niin hellittää paineet sen ”Zorbaan
soittoäänilinnun” kuittaamisesta =) Jani näkee
pariin kertaan töyhtökukun, muuten tirppaosasto on sitä perustavaraa.
Gabriel kaivaa asiantuntevasti esille sen vähän, mitä nähtävissä on: muutaman
upean kameleontin, night geckon, sekä yhden ison skinkin. Juho kuvaa kaikkea mahdollista
mitä vastaan tulee ja Gabriel on selvästi fiiliksissä siitä, että tämä
”erikoistunut” porukka fiilistelee aidosti miehen esiin kaivamaa faunaa.
Lounastamme Ampijoroan kylän paikallisraflassa ja huilaamme bungalowissa pienen tovin.
Tosin rötväämistä häiritsevät aivan mökkirannan tuntumassa pyörivät COQUEREL’S
SIFAKAT, joka on lemuriksikin todella hoopon näköinen ilmestys. Jälkimmäisiä
löytyy lopulta vajaa kymmenen yksilön jengi pihapuista. Lepotauon päätteeksi
intoilin jo seuraavasta rundista: olin iltapäivästä sopinut Gabrielin kanssa
hoitaa kävelykierroksen järven ympäri. Yltyvä sade ei kannusta yhtä turistia
suurempaa ryhmää poistumaan mökistä, mutta karvanaama lähtee kotkan
toivossa säätä uhmaamaan. Opas onkin positiivisesti yllättynyt, ettei
duunikeikka peruuntunutkaan. =)
Pääsemme
kansallispuiston toimistolta parisensataa metriä eteenpäin ja Madagaskarin
monsuunisateet antavat kaikkensa. En muista koska olisin viimeksi joutunut yhtä
pahan kuuron alle ja kastunut yhtä pahasti: hetkessä maiharit hölskyvät
vedestä, sadetakki vuotaa ja repun sadesuojan pohjalle on kertynyt useampi desi
vettä! Kamera on onneksi kuivapussissa, kaiken muun saa jälkikäteen kuivaksi.
Nyt on viime syksynä kirppikseltä ostetulle sydvestille käyttöä!
Sade ei
hirveästi seuraavan parin tunnin aikana hellitä, ainoastaan taantuu muutamaksi
valituksi hetkeksi. Kotkaa ei hyvistä skannausyrityksitä huolimatta löydy,
vaikka jokainen sopiva oksa ja tähystyspaikka tarkistetaan vähintään kahdesti.
Patikointi osoittautuu silti ikimuistoiseksi ja Gabrielin kanssa aika sujuu
oikein mukavasti. Jutustelimme mm. Suomen ja Madan kansallispuistopolitiikan
eroista, täkäläisten oppaiden tulotasoista (oppaat tienaavat vuoden tulot vain
kolmen kuukauden sesonkina, suurin osa vuodesta on todella hiljaista!), järven
kulttuurihistoriasta ja krokotiilimyyteistä, ihmissuhteista (Gabriel on
yksinhuoltaja!) sekä luontoharrastuskulttuurista Suomessa. Yllättävintä
miehessä on ehkä se, että hyvin uppoaa myös tällainen kierompi, härmäläinen
musta huumorintaju =)
Kierroksen
päätteeksi Gabriel näytti bungalow-alueen viereltä löytyvän matalan lintutornin
– aivan lehmähaikarakolonian vieressä, lähimmät linnut pesivät vain parin
metrin päässä! Siinä on orni taas onnesta soikeana, kun tajuaa tämän mestan potentiaalin
ja kotkan staijausmahdollisuudet tornista käsin, samalla äimistellessä sitä
ympärillä elävän elämän määrää. Haikarakirjosta poikkeaa järvellä lentävä naamioviheltäjäsorsa, tänne on
vielä pakko päästä paremmilla kuvauskeleillä.
Ankarafantsikan
kansallispuiston toimiston vierestä löytyy hyvätasoinen ranskalaistyyppinen
ravintola. Kalliimmaksi tämä tulee kuin natiivien mestat, mutta saapahan
safkaa. En tietenkään muista mitä omalta lautaselta löytyi, mutta ensimmäisen
rämpimispäivän kruunasi ravintolan pihapuihin ilmestynyt madagaskarinpöllönen!
Ma 6.1.
Ankarafantsikan
toisen päivän ohjelmassa oli aamupäiväkävely kuivemman lehtimetsäalueen läpi
savannille ja siitä paljon ennakkosuitsutusta saaneelle eroosiokanjonille. Aamu
ainakin lähti pärisevästi käyntiin, kun omaa pihiyttäni napostelin lähinnä
varastossa olleita pähkinöitä ja ravintolassa tyydyin ”vain” kahteen kuppiin
kahvia – seurauksena saatanallista vapinaa ja tärisin kofeniiniyliannostuksesta iltapäivään asti!
Tärinöistä
huolimatta päivää leimasi todella melankolinen fiilis: pohjankiilavangasta ei
edes jaksanut elätellä toiveita, lännenkukuakaan ei löytynyt ja endeemirevitys
näytti tulleen tiensä päähän. Linnusto ei siis tarjonnut ruskovangaa ja töyhtökukua
kummempaa, aamu olikin käärme- ja kameleonttiosastolle parempi. Melko
mykistävän eroosiokanjonin ihailu oli jonkin sorti kulminaatiopiste tälle
reissulle, siinä iski todella haikea fiilis reissun viimeisenä kokonaisena
retkipäivänä. Paluumatkalla löysimme kädellisten sekaparven, tilanteessa olisi
kuulemma saanut Common Brown Lemurin, Mongoose Lemurin ja Coquerel’s Sifakan
samaan kuvaan! Erityisesti kahdesta jälkimmäisestä syntyi mainiota
kuvamateriaalia.
Coquerel's Sifaka - jokainen voi vetää tuon lajin habituksesta omat johtopäätöksensä |
Mongoose Lemur ottaa rennosti |
Iltapäivällä
viriteltiin uusi Lake Raveloben kierros, tällä kertaa Gabrielin mukaan lähti
viisi muutakin suomalaisturistia. Parin sadekuuron jälkeen päästiin liikkeelle
eilistä selkeämmässä säässä, tulostakin tuli vähän reilummin: kuittasin kurnuliejukanan elikseksi, pari madagaskarinharjalintua ja sirppivangaa polun varrella olivat myös
pirteää seurattavaa. Kierroksen loppupäässä jäimme fiilistelemään riisipeltojen
haikarafaunaa, paikalla mm. muutama varjostajahaikara sekä varsin gomia
madagaskarinhaikara. Ja kun kamera kerran hyvällä säällä purettiin repusta,
niin niistä iltavaloista ja lintupaljoudesta nautiskelulle ei loppua meinannut
näkyä. Tällaisen melankoliapäivän päätteeksi iski kuitenkin tyyni fiilis, ehkä
se alkaa iskostumaan tähän päähän, että nautitaan nyt viimeiseen asti – tai
ennen huomisaamun viimeistä revitysyritystä…
Kosteeta puuhaa tää kuvaaminen. |
Madagaskarinkalastaja |
Yöhaikara |
Madagaskarinhaikara |
Pronssi-iibiksiä |
Varjostajahaikara |
Ti 7.1.
Lähtöaamuna
heräsin klo 4.20, jäin punkkaan odottelemaan auringonnousua ja lopulta painuin
Annin kanssa bungalow-alueen lintutorniin ihmettelemään heräävää
haikarakoloniaa. Juho ja Elina liittyvät seuraan vähän myöhemmin. Keli on aamun
ensi tunteina enimmäkseen selkeä, mutta koillisesta nousevista tummista
pilvistä saa kivaa taustaa haikarakuviin. Kuvaustilanteiden kyttääminen ja
järven tapittaminen ei ollut se kätevin yhdistelmä, mutta tylsiä hetkiä ei
tornissa hirveästi vietetty. Yrityksestä huolimatta vastarannalla lentänyt pikkuhaikara jäi aamun ainoaksi
Madapinnaksi. Havista katsellessa oli kuitenkin ilo huomata, että tältä
paikalta havaittiin reissulla yhteensä 11 eri haikaralajia, siihen päälle
pronssi-iibikset ja kurnuliejukanat, niin kosteikkolinnuston makuun pääsi ihan
mainiosti.
”Vociferoideksen”,
käärmekaulan ja madagaskarinjassanan nuijjaaminen painoi silti mieltä
paluumatkalla, väsymyksen lisäksi. Tulipahan yritettyä, näitäkään mestoja ei
pääkaupungista käsin näkisi ja olihan se lopulta hemmetin hienoa päästä tänne
asti =) muuta kerrottavaa ei paluumatkalta oikeastaan jäänyt; melkoisen
sähellyksen päätteeksi pääsimme takaisin siihen samaan hotelliin, jossa
yövyimme reissun alkupäässä, MICETin toimiston lähettyville.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti