KILPISJÄRVI 2013

Soundtrack

"Silmänkantamattomiin jää silmät sokaisee

Viima täynnä vimmaa viiltää läpi käsien"

Tämä sävellys on tehty tätä paikkaa varten.

Kolmatta kertaa taakse jäivät etelän lajirunsaus, tuomen tuoksun kyllästämät aamut, edessä vaihteeksi raakaa duunia, pohjoisia elämyksiä sekä elämää suurempi maisema. Virolahden jälkeen oli "pikkasen" haikea lähteä, mutta pari päivää Kilpisjärven lämmössä kummasti pehmentää mieltä - juuri nyt minun kuuluukin olla juuri täällä. Tähän mielenhäiriöön saattavat vaikuttaa Kilpiksen ennätyksellisen lämmin loppukevät, menomatkalla Enontekiön Sotkajärvellä bongattu amerikantukkasotka (ensimmäinen todellinen elämänpinna tänä vuonna) sekä Kilpisjärvellä huikean vastaanoton järjestäneet 2 muuttohaukkaa, Saanan rinteellä laulava sepelrastas sekä aseman ohi liihottanut suopöllö.


Blogin luonne tulee ehkä - tai ainakin toivottavasti - muuttumaan. Systemaattisen päiväkirjan rustaamisen sijaan voisi keskittyä enemmän tunnelmien rakentamiseen ja valokuvaamiseen. Tuskin fenologiasta ja haviksista höpiseminen jää täysin sivuun, joten lopputuloksena on kuivan raportoinnin ja taideurpoilun epäpyhä liitto. Kärjistelyä unohtamatta. Ehkä. Lukijoiden mielipiteet sekä oma linja kertonevat onnistuuko lopputulos. Tai sitten ainoa ero aikaisempiin vuosiin on jokaiseen päivitykseen liitetty, sopivaksi todettu soundtrack. Lupaan ja vannon, että linkkien takaa avautuu muutakin kuin mörköoopperaa.

”Tyhjän taivaan tapittaminen on taidetta.” — Turhuuden kalliot 2013

Pakollinen hanhikuva.

Otsikossa oleva sitaatti: Pekka Komi. Virolahden retki: pe 17.5 – ti 21.5. Retkiseura: Ilkka H., Jaakko K., ja Jonna V.

Kevään viimeisen reissun alkusoitot soivat Lappeenrassa (junalla Helsingistä klo 7.10-9.20), mistä Ilkka poimi karvanaaman kyytiin. Reissufiilistä kohoteltiin muistelemalla edellisten reissujen kotkahaviksia (perinteiseen tyyliin mää kuuntelin, Ilkka kertoi) sekä staijaamalla parin tunnin sessio Virolahden Laisniemessä. Mehiläishaukka jää session ainoaksi vuodariksi (#203), lisäksi havisvihon sivua koristavat pikkulepinkäinen, hiirihaukka, pari tuulihaukkaa että nuolihaukkaa. Koskaan ole tässä paikassa pyörähtänyt, mutta nyt ollaankin sellaisessa cowboy-porukassa, joka kulkee omia polkujaan.

”Merta karta.”

Ilkan, Jaskan ja Jonnan vakiomökki sijaitsee aivan Siikasaaren kärjen tuntumassa. Omaa retkeäni ajatellen sijainti jää vähän turhan etäiseksi, sillä perjantaista tiistaihin pauhannut itätuuli pitää meikäläiset poissa kärjestä. Tästä muotoutuikin vähän erilaisempi konsepti: viisi päivää Virolahdella ja meristaijia tasan 0 tuntia!  Tällaisia sisävesilahtia ei tietenkään lasketa, vaikka välillä jokin arktinen vessuparvi sattuukin painelemaan yli. Kotilahdelta löytyy lisäksi 6 mustakurkku-uikkua ja lapasorsa. Kun toinenkin autokunta saapuu paikalle, ovat sateisen ja tuulisen perjantai-illan suunnitelmat selvät; tunti mökille saapumisen jälkeen yksikään ryhmämme jäsen ei ole ajokunnossa :)

Lauantaiaamun puolellakin on lämmittelyn makua. Jaska virittelee perhosrysiä Ala-Pihlajan tienoilla, siinä ohessa havistellaan retkenpinnoiksi rastaskerttunen, sääksi, ruskosuohaukka ja pyrstötiainen (vuodari#204, vaikka piti jättää syksylle :) . Lappeenrannan Väkevänjärvellä päästään jo vähän ammattimaisemman staijauksen makuun. Petopuoli on mukavan monipuolista katseltavaa, rajavyöhykkeen tuntumassa elämää tuntuu riittävän paljon enemmän kuin raiskioiden kirjomassa Hämeessä. Mehiläis-, kana- ja hiirihaukkojen soidinta kelpaa katsella. Vuodarilistakin kohenee punavarpusen (#205) ja toivotun luhtahuitin (#206) voimin. Sendari myöntää kovempia haviksia kuitenkin muille, Kurkelan lintutorni ilmoittaa muuttavasta kiljukotkasta. Nooh, näitä tulee vielä, siihen luotetaan.

Väkevällä suoritetun kahvitauon jatkeeksi päätämme yrittää Kurkelaa ja sijoitumme itäpelloille ihmettelemään eteläisemmän rajavyöhykkeen ilmatilaa. Haemme vähän pesäeroa paikalla päivystävään porukkaan, vaikka tuttujen kanssa olisi ollut hyvä jokunen sana vaihtaakin :) rareitta jäi tämäkin staiji, taivaalle tapittajia palkittiin muutamalla hiirihaukalla, 6 merikotkalla, sääksellä, reissun ekoilla merikihuilla (a3v1t) sekä itään painuneella 2 mustavariksen parvella. Rajavyöhykkeen koskemattomista lehdoista kantautui sekä pikkutikan että valkoselkätikan rummutusta, pelloilla huuteli ruisrääkkä (vuodari#207), sekin oikein hyvä paikkaus vuodariskaboja ajatellen.

Frugi ja pernis (suomeksi: mustavaris ja mehiläishaukka)

”Olis tosi tylsää jos ei olis näin kivaa.”

Sunnuntaina sitten tempaistiin ja lähdettiin Haminaan koittamaan pikkukotkaa, joka oli eilen lietsonut paniikki ja eripuraa Kirkkonummen ja Porvoon välillä. Aamukahdeksaksi Kirkkojärven kasalle staijaamaan, minne kertyikin päivän mittaa toistasataa bongaria. Porukasta löytyy skenejulkkiksia ja tuttuja Raumalta, Helsingistä ja Kotkasta. Myös Kanta-Hämeen vahvistukset saapuvat iltapäivästä sekaan. Aamusta keli oli hiostavan pilvinen, mutta ennen puoltapäivää taivaat aukenivat ja kasalla nautittiin hellehelvetistä.

Aamu lähti hyvin käyntiin, kun puoli yhdeksältä kasan ohitti hienosti naaras-punajalkahaukka! (vuodari#208) Pari seuraavaa kvalia meni sitten ohariksi, kun läksin opastamaan Jonnaa ja Jaskaa paikalla huudelleen pussitiaisen perään. Kasalta nähtiin samalla sitruunavästäräkki ja kuhankeittäjä, joka onneksi huuteli (vuodari#209) jostain järven takaa – tai ainakaan kukaan bongari ei myöntänyt omaavansa puhelimen hälytysäänenä orioluksen vislausta :) ja lauleli siellä jossain järvellä viitakerttunenkin (#210).

Vespari oli hyvä avaus, sillä paikalta havainnoitiin muutenkin perushyvää petomeininkiä. Kahdeksan tunnin staijin aikana kasan ohitti 14 mehiläishaukkaa, muutama hiirihaukka ja pari ruskista. Lisäksi järvellä pörräsi ainakin 8 nuolihaukkaa ja 3 ruskista. Kirkkojärven äänimaisemaan kuului kaulushaikaran lisäksi pari ruovikossa rätisevää rastaskerttusta sekä se tasaista tahtia piiskuttanut Remiz. Niin ja hanhia meni myös ihan kivasti. Osa parvista meni varmasti ohariksi, mutta määritetyistä hanhista lajilleen osui 7189 valkoposkea, 594 tundrahanhea, sekä 97 metsähanhea. Muusta arktikasta vastaavat 5 merikihua sekä kolmisenkymmentä kuikkaa.

Kantahämäläinen iskuryhmä Kirkkojärven bongarikaaoksessa. Jonna & Ilkka tapittaa...

... sivummalla vanhempi lehtori Kanerva.

Iltapäivällä porukan staijausaktiivisuus selvästi hiipui, mutta Kimmo Heiskanen jaksoi skarpata ja klo 14.40 hiffasi pohjoispuolelta pikkukiljukotkan! (V#211) Kahesta plussasta, eli riittävän hyvin, mutta ois voinu mennä hienomminkin. Tästä 40 min eteenpäin ja pohjoisen puolelta huudettiin 8 kattohaikaraa. Yksittäiset linnut tuskin olisivat hehkuttamisen arvoisia, mutta olipa kiva nähdä tällainen lössi jota kehtaa sanoa jo parveksi.

Meidän autkokunnalla ei kärsivällisyys riittänyt kahdeksaa tuntia pitempään. Me läksimme jonnekin todelliseen underground-paikkaan jotain kiven alla sijainnutta staijipeltoa etsimään, ja perkele, Kirkkojärvi ilmoittaa siitä pennatuksesta!! Nöyryyttävää. Siitä sitten epätoivoisina Virolahdelle Idänportille vastaan, jolloin kaikki klassiset katastrofin ainekset ovat kasassa.

Annankadun toimistolta BL:n toiminnanjohtaja sekä markkinointipäällikkö liittyvät seuraamme, mitä nyt porukan kaksi cowboyta vähän paheksuvat metelöintiämme – kiitos ja anteeksi. Me sitten odotellaan sitä pikkukotkaa, tunti, toinen ja kolmannenkin puolelle, ja sitten kun siitä kuuluu, se lintu jämähtää jonnekin Virojoen keskustan tienoille pyörimään. Viimeinen niitti saatiin, kun yhden päivitysviestin mukaan lintu rundasi matalalla Idänportista kilometrin verran länteen! Katastrofi ja massapsykoosi; juoksevia bongareita, huutamista, säheltämistä ja jok’ikisen paikallisen mehiläishaukan huutelua. Matalalla itään leijunut haarahaukka (V#212) vähän pelastaa tilannetta. Aika kuluu, aurinko laskee, nosteet hiipuvat eikä peto enää lennä. Pikkukotka livahti ohi sormiemme kuin… noh, ei sitä tahdo edes sopivaa vertauskuvaa keksiä. Tappion nielemiseen tarvittiin taas jokunen lasillinen punaviiniä.

"Kaksi toteemia?" Kuva: Jonna Viisainen

”Viimeks kun on ollu näin kivaa niin oli aivan helvetin kivaa.”

Mökillä läträämisen jälkeen oli aika lähteä jälleen petostaijiin. Aamun hysyjähistyksen jälkeen (kultarinta & viitakerttunen museolla) kiidämme Idänportin bongarimassojen ohi – tulihan se eilen todettua, että tuo mesta kelpaa vain hätätapauksessa, karsee trafiikki kulkee koko ajan ohi ja iltapäivän jälkeen paikkaa vaivaa paha vastavalo.

Siitä Ilkan & Jaskan perinteiselle peltosirkkupaikalle. Laulua ei mestoilla kuulu, mutta kutsuääntä kylläkin, ja pienellä odottelulla esiin saadaan 3 peltosirkkua (V#213) esille. Seuraavaksi huomio kiinnittyy pelloilla päivystävään pieneen hanhiparveen. Metsureilta näyttäis, enimmäkseen. ”Saaks tääl nähä lyhytnokkahanhia?”, kysäsen vähän uteliaaseen ääneen, ennen kuin aloitan hanhiparven selaamisen. Neljää metsuria pitemmälle en ehdi, ennen kuin moinen pohjoisen ihme löytyy: ”Tossa muuten on lyhytnokkahanhi!” Vuodari#214 aika hemmetin tyylikkäästi plakkariin.

Tämä oli päivälle vasta alkusoittoa. Ilkka joutuu valitettavasti poistumaan Lappeenrannan suuntaan jotain työpaperia allekirjoittamaan, ja me jäämme Jaskan ja Jonnan kanssa Väkevänjärven torniin päivystämään. Keli on hiostava ja ilmassa on suurta petomeiningin tuntua. Ennen petomomenttia hiffaan kuitenkin jotain muuta Salajärven päältä. ”Hei, mikäs kahlaaja tossa menee?” Lintu Zeissiin – ja ­peeveli­ – onpa jännän näkönen viklo. Jalat roikkuvat pitkälle pyrstön yli, selän kiila yltää melkein niskaan asti ja neulamaisella nokalla voisi ottaa sieponpoikasesta verinäytteen. ”Hei, tossa menee lampiviklo!” Lintu jää onneksi heittämään pari kierrosta tornin edustalle, ennen kuin jatkaa rajan taakse. Siellä taitaa olla näilläkin paremmat oltavat. Vuodaria # 215 ei tarvinnut hirveesti Viikistä kytätä, näkee niitä näköjään muuallakin.

Stagnan innoittamana peto alkaa liikkua. Rajavyöhykkeen tuntumassa liikkuu samoja lajeja, mutta kovempaa lajia saadaan odottaa vielä puoli kahdentoista yli. Löydän jostain koillisen suunnalta melko pahassa asennossa poispäin liitävän pedon, kiinnittämättä siihen sen enempää huomiota (”joku buzardi siellä taas menee..”). **tu mitä urpoilua, sanoisi minua viisaampi orni, sillä löydän linnun uudelleen, paremmassa asennossa, ja nyt näyttää jo paljon pahemmalta. Tai oikeastaan paremmalta, lintu roikottaa siipiään kuin clanga tai nipa konsanaan! Nuotit linnuista muille ja jännitys tiivistyy: ”käännä… käännä… pliis, käännä.. kääntyy! Kiljukotka! Jesss!!!” Ad-clanga olikin reissun toivelistalla, ja armollinen sendari on kuullut pyyntöni.

Puoli tuntia clangan jälkeen Ilkka saapuu Väkevälle, tornin miehitys vaihtuu ylävitosilla höystettynä ja me käväsemme caffeella Väkevän kylän puolella. Rareitta ei säästytä nytkään, kun Jonna löytää Sammalisentien risteyksessä haarahaukan! Olihan se hyvä toinen mokoma ja spondena tälle reissulle ottaa. Pienestä matkapahoinvoinnista huolimatta kahvitteluun ei turhan paljoa aikaa tuhlata ja palailemme tasaisella tahdilla takaisin Väkevälle. Ilkka on ehtinyt staijata jokusen mehiläishaukan ja hanhiparven, ei kummempia. Paikallisista petotiheyksistä kertoo sekin, että kokonaisuudessaan viiden tunnin staijilla kepitämme 10 mehiläishaukkaa, 4 hiirihaukkaa, merikotkan, neljä nuolihaukkaa, pari ruskista sekä tuulihaukan, jo mainittujen raripetojen lisäksi. Luhtahuittejakin on saapunut toinen lisää. Sarjassamme ”ihan kivaa” seurattavaa.

Kahvin juomisella on hintansa ja karvanaama poistuu hetkeksi syrjempään oloaan keventämään. Kapuan takaisin torniin ja Ilkka puhuu jostain rajavyöhykkeellä surisevasta kehrääjästä. Mitä helv..? Korvat hörölle, häröilyn sijaan kärsivällisempää vaihdetta päälle ja peeveli – siellähän se kehrääjä surisee! Aika hyvin näitä kesäisiä lajeja on tällä reissulla kuitattu, jo 217 vuodenpinna! Aletaan olla viime vuoden luvuissa jo nyt. Kun tähän vielä ynnätään Jonnan lounaispuolelta löytämä kattohaikara, joka ihanasti ylitti tornin plusmiikasta, voi tätäkin Neuvostoliiton ilmatilan valvontaa pitää onnistuneena sessiona.

Vaan ei tämä tähän päättynyt, vieläkään. Poikkeamme Virojoen keskustassa kaupassa, ja tutun S-Marketin edustalta löydämme toisen kantahämäläisjaoston edustajan (Hessu) jäätelöannosta nauttimasta. Muistaakseni autosta poistuessamme joku naljaili, että Aki se jaksaa roudata noita kiikareitaan mukana. Nooh, ensin ihastellaan parkkipaikan ylittävää mehiläishaukkaa, ja Hessun kanssa kuulumisia ynnä muuta, kunnes katse hakeutuu taas yläilmoihin: iso peto liitää plusmiikasta itää kohti. Kiikarit silmille ja: ”ei perkele, rarikotka! Poman näkönen!” Siinä on taas paikallisilla ihmettelemistä, kun viisi ornia juoksee takaisin autoille, purkaa kaukoputkea esiin ja aloittaa taivaalle syynäämisen. Hessu hälyttää muut hämäläiset paikalle, lintu onneksi heittää muutaman ystävällisen rundin jolloin määritys varmistuu pikkukiljukotkaksi! Kaikki ehtivät onneksi näkemäänkin. Äärispondesti tämäkin rari. Hymy oli herkässä salaattihyllyllä.

Mökillä karvanaama kokkasi taas kanaa (taitaa jengin tulla ikävä yhden hyvän reseptin takia, mutta tämän luulisi oppivan huonoinkin kokki), juotiin punkkua, saunottiin, puhuttiin henkeviä, avauduttiin, häiriköitiin Ristisaaren miehitystä (kiitos ja anteeksi!) sekä ihailtiin muutama komea vessuparvi. Tunnelmaa ja suuria tunteita. Ja sitä luuli tämän reissun jo päättyneen…

Vatsan kasvamisesta ja maksan rappeutumisesta huolehdittiin antaumuksella tälläkin reissulla. Kuva: Jonna Viisainen

”Laji on ajan funktio.”

Tiistaina ei aamun puolella paljoa tapahtunut. Ennen kuin ehti jäägaviaa tai edes sepelhanhea näkemään, niin karvanaama oli pakannut kimpsunsa ja aloittamassa paluumatkaa Haminan kautta. Porukan oli tarkoitus dumpata minut bussiasemalle sekä jatkaa petostaijauksella Kirkkojärvellä. Haikea fiilis iski Audin kaasuttaessa pois mökkirannasta, paljon tuli nähtyä muutaman päivän sisään vaikka reissu ei kovin pitkä ollutkaan. Pikkukivoja ropisi taukoamatta, vaikka se reissun kovin rari jäi näkemättä.

Kuitenkin, kymmenen kilometriä ennen Haminaa piippari laulaa kohtalokkaasti; pikkukotka! 1 NE Hamina, Hevossaari. Eli suoraa Kirkkojärvelle! Nytnytnyt, NYT, tätä me ei enää nuijata! Viimeiset kilometrit kuluvat yllättävän nopeasti, mutta yhtä piinaa se tuntuu silti olevan. ”Sit siinä parkkipaikalla ei jäädä mamoilemaan”, kuuluu jyrähdys kuskin paikalta. Auto parkkiin ja helvetillistä ravia kohti kasaa. Paikalla ainoastaan kourallinen staijareita, mutta siltä suunnalta kuuluva huuto (pikkukotka!) laittaa jo juoksuksi!

Hevossaaresta havaittu pikkukotka kuulemma näkyy torniin, mutta ei kasalle. Pohjoisen puolelta lipuvia petoja syynätään läpi, mutta onneksi joku älyää katsoa, minne päin tornin väki tiiraa: suoraa kasan päälle! Ja voi pyhä sendari, kasan itäpuolelta löytyy kuin löytyykin poispäin liitävä PIKKUKOTKA!! Alapuolen värityksestä näkyy vain vivahteita, mutta yläpuolen kuviointi näkyy oikein hyvin. Lintua seurataan hartaasti ja pitkään, kunnes se katoaa itäpuolelle. Sanomattakin selvää, että tunnelma on kasalla vapautunut ja onnellinen. Kätellään, hymyillään, naureskellaan, harvoin, jos koskaan, sitä olen krapulassa ollut näin onnellinen. Olis ollu varaa odotellakin, bussin starttiin on vielä yli puoli tuntia. Aivan USKOMATON päätös reissulle.

Loppusynteesinä, eihän tällaisia arktikareissuja tule kuin kerran elämässä, jolloin arktikan sijaan nähdään vain armottomasti raripetoja ja muita pikkukivoja, eikä kävästä varsinaisilla turhuuden kallioilla kertaakaan. Ja tämä porukka on sellaista jonka kanssa viihtyis vaikka Ristisaaressa pari kuukautta – kuhan vain punkkua on tarpeeks mukana =D kiitos Jaska, kiitos Ilkka, kiitos Jonna, kiitokset myös muille tutuille matkan varrella – ja kiitos myös sendarille. Toivottavasti ensi vuonna uudelleen, vaan tiedä sitten minne maailma karvanaamaa vie. Unohtumaton reissu. Tällaisia muistellessa on helppo hymyillä, nauttia ornimisen kyllästämästä (ei kyllästyttämästä!) elämästä sekä katsoa vähän kevyemmin niitä menneiden vuosien vastoinkäymisiä. Kivireki kevenee.

”Death is easy…

LIFE IS ECSTASY!!”

Kuva: Jonna Viisainen

Viikin pikkurareja & vähä-arktikaa

Väliaikainen paluu etelän lintumaille. Slettnesistä kotiutumisen jälkeen kesti alta vuorokausi, ennen kuin karvanaama löysi tiensä Vanhankaupunginlahdelle. Maanantai, kolmastoista, Pornaistenniemi ja kello 18. Keli on tyyli, helvetillisen lämmin, sekä kostea: kuuden jälkeen alkanut tihkusade yltyy jatkuvaksi sateeksi, mutta kastuminen ei paljoa haittaa ja lintujakin näkyy. Satakieli on pamahtanut vuodariksi (#179) jo Annalassa ja Pornaistenniemeen talsiessa kaulushaikara huutaa (#180), ruokokerttuset jokeltavat (#181) ja tervapääskyt leijaavat lahden päällä (#182). Tornissa ei tarvitse kauaa pällistellä, ennen kuin eka kovempi näyttäytyy - pussitiainen huutaa niin että korvissa soi ja näyttäytyykin. Odotettu vuodari (#183), ovathan ne täällä jo kolmatta viikkoa roikkuneet. "Kalkkisralliin" osallistuvat Taavi, Jösse, Karno ja Mika nuotittavat myös rakennetun pesän paikan - aivan polun vieressä rannan puolella. Ja torspo minä kävelin laput silmillä ohi :)

Eppu liittyy seuraan ja seuraavista vuodareista vastaavat 6 törmäpääskyä (#184) noin 430 haarapääskyn lössistä sekä 1 liro (#185) pörrää hoitoniityllä. Jatkamme Lammassaarta kohti, mistä kaivamme pikkusiepon (#186) sekä Kuusiluodon tienoilta rastaskerttusen (#187). Niin ja olihan siellä jossain joku pensaskerttukin (#188). Lammassaaren torni ei pahempia tarjoa, sittistä ei näy eikä kuulu. Meininki menee enemmän lintujen katseluun kun sade ei hirveesti rareja suosi. Pitkoksilla notkumisen jälkeen Eppu lähtee kotio ja karvanaama uudelleen Pornaistenniemen torniin. Paikalla myös tringalainen Seppo Mäkinen, jonka kanssa keskustellaan Kanta-Hämeen yhteyksistä. Ja sitten tapahtuu: lyhyt pätkä kireää sirinää aivan tornin edestä, (ei linjojen suunnalta!) alhaalta ruovikosta: ruokosirkkalintu! (#189) Seppo kuittaa ja kuulee. Fränä saapuu vähän liian myöhässä, mutta laittaa tiedon kyllä piippaariin. Ihan hyvä lämmittely alkavalle viikolle, iltakymmeneksi kotiin ja neljän tunnin nokkaunille :)


Tiistaiaamu valkenee selkeänä ja tyynenä, joskin hitusen viileänä. Tässä, tässä on pitkästä aikaa sitä kevään kiihkeää tunnelmaa; hysyt laulavat, ilma on raikkaan kosteaa, eikä muita yksinäisiä sieluja Koskelan kujilla näy. Eikä aamun ensitunteina lahdellakaan, missä saan nauttia sumusta ja umpijäisistä pitkospuista, Lammassaaren pitkoksilla kaikenlisäksi timalittomista ruovikoista. Onneksi otin kameran ja telelinssin mukaan, mutta kameran muistikortti jäi läppäriin, niin jäi nekin taidekuvat ottamatta ja optiikan kantaminen hyötyliikunnaksi.

Hiekkaset käväsevät pitkoksilla ja jatkavat Lammassaaren tornin suuntaan. Sinne päädyn minäkin, kutattuani ensin keltavästäräkin päivän ekaksi vuodenpinnaksi (#190). Lammassaartakaan ei lintupaljouksilla hirveästi hellitä - näkyvin muutto on ohi, sen missaamisen voi laskea Slettnesin reissun nurjimmaksi puoleksi. Lajeja kuitenkin piisaa, joista muistutuksensa Purolahdelta lentoon lähtevät suokukot (v#191) sekä tornin luona päivystävä harmaasieppo (v#192). Tornissa väki vaihtuu ja sitruunavästäräkin (#v193) löytökrediitit menevät Seppo Lindroosille - tulihan se paikkaus sieltä.

Sittiksen jälkeen jään pitkosten korokkeelle kärkkymään timaleita - ja staijaamaan eteläisen Suomen Vähä-Arktikaa. Kolmessa vartissa lahden ylittää kuutisensataa vapoa, 7 laulujoutsenta ja 22 kuikkaa. Pelkkä ajatuskin paremman lajin näkemisestä tuntui surkuhupaisalta. Aamun jatkeeksi kierrän vielä Pornaistenniemen, saldona yksi melko aikaisin saapuneista kultarinnoista (v#194). Siitä sitten kampukselle juoksevia asioita hoitamaan - joista osa pitää tehdä keskiviikkona toistamiseen - sekä alkuillasta palauttamaan Tringan havaintoarkistoja T. Pettaylle. Siitä hyvästä missaan Jani Närhen organisoiman arktikastaijin sekä lepykihun (nyt se sitten lensi!), mutta onneksi Hostinan terassi paikkaa :)

"Tsiiyyh!"

Koska sain paikattua sittiksen, keskiviikkoaamuna ei tarvinnut tuhlata sen enempää aikaa Lammassaareen, vaan auringon noustessa läksin kävelemään Pornaistenniemen kautta puhdistamolle ja Arboretumiin. Lehtokerttu on aamun eka vuodari (#195), jatkoa seuraa Ryönälahden ruokokerttushelvetin keskeltä väännetty rytikerttunen (#196). Korvia kannattaa höristellä useampaan otteeseen, sillä ruovikosta kantautuva tuttu ja kaivattu "phsing!" piristää jo vähän eri tavalla - viiksitimaleita! (V#197) Tämäkin käy pikkurarista, eikä puhdistamolla huuteleva pussitiainen hirveesti hetkauta ja - mikä parasta - mitään timalia tarvitse mistään Espoosta lähteä bongaamaan :)


Keinumäestä napsin rastaskerttusen retkenpinnaksi sekä aamun kolmannen kultarinnan. Hakalassa ei jaksa päivystää puolta tuntia pietempään. Paikallisten lintujen kärkeä edustavat 4 laulujoutsenta, 6 lapasorsaa, 5 tylliä, jokunen suokukko sekä valkoviklo. Kesäiseen säähän varustautuneelle tulee tornissa myös pirun kylmä, keli näyttää uhkaavan sateiselta ja tuulikin viriää. Nooh, ei tässä staijausintoja muutenkaan ollut, joten mukavampi muutenkin kierrellä lahtea.

Purolahdella saan Anu Hiekkasesta seuraa. Käenpiika huutaa Mölylässä ja vuodarilistakin saa jatkoa taivaalla huutavasta mustaviklosta (#198). Anu huikkaa siirtolapuutarhan kulmilla sirisseestä pensassirkkelistä, päätänkin lähteä Mölylän kautta arvokkaan vuodenpinnan perään. Mölylän kalliolta tsekkaan Hakalan tornin miehityksen - Mikola! Yhteydet takkuavat, mutta kriittiset kuulumisten vaihdot ja Slettnesin hehkutukset menevät perille. Mölylästä käsin löydän myös lietteillä notkuvat 3 lapinsirriä (V#199), voisin lyödä partani pantiksi etteivät olleet siinä silloin kun käväsin Hakalassa...) Vuodarilista karttuu myös käellä - 200 rikki!

Siirtolapuutarhalla vastaan fillaroi Petro - eihän se uutta ole, että Viikissä näkee tuttuja, eikä auta hirveesti valittaakaan :) pensassirkkalintua (V#201) kuunnellessa vaihdamme näkemyksiä "siitä lahden toisesta sirkkelistä" (jonka allekirjoittanut perusteellisesti pitää edelleen vuodarilistallaan), muusta lahden menosta sekä manaamme kylmää aamua. Fastholmasta ei irtoa lisäpunavarpusia ja hysyjä kummempaa, kierros Viikin pelloilla puolestaan päivän vikan vuodenpinnan (pikkulepinkäinen, #202), pikkukuovin sekä koetilalla huutavan käenpiian. Ihan hyvää jynxien esiintymistä Helsingissä. Siitä sitten kampukselle lounaalle ja säheltämään sitä mitä siellä nyt pitääkään säheltää.

Iltapäivästä pitäisi ekopinnojen toivossa vielä kävellä takaisin kämpille. Saan Jonista & Joelista seuraa, jos vielä vaikka napsisi blogiin pussitiaiskuvitusta. Koiras löytyykin suht helposti, mutta vähän yllättävämmästä paikasta - patotien päädystä ennen Pornaistenniemen siltoja, pesänrakennuspuuhissa! Lintu ei paljoa arkaile, joskin sitä ei hirveästi viitsi häiritäkään, ja ihan kelpo matskua siitä irtoaa kun vaan jaksaa räiskiä. Linnun puuhastelua on myös hauska seurata: välillä pesän pehmikkeen sekä sitomiskamppeiden keräämistä, jonka jälkeen lintu lentää pesän alkeille, kieppuu tyven ympäri muutaman kierroksen ja selvästikin parsii kyhäelmäänsä kasaan. Kerrassaan sympaattinen tapaus.

Helsinki-kaaoksen keskellä todella hienot kolme päivää Viikissä, eikä torstaina sitten enää jaksanutkaan. Tuskin mitään menetinkään. Pitää sitä välillä levätä jotta jaksaa vääntää rareja Virolahdella.

Pornaistenniemen pussitiaisen pesänkudontaa:

SLETTNES – NORJAN ARKTIKAA!

Kuva: Kalle Meller

Ja taas lähtee. Lähdettiin Kallen, Lauran & Jarin kanssa Pohjois-Norjaan vähän merilintuja staijaamaan. Slettnes sijaitseen Nordkynin niemimaan pohjoiskärjessä, Varangin niemimaan länsipuolella. Mökkioptio Gamvikin Slettnesin kylään, joka sijaitsee vain poronkuseman päässä yhdestä Pohjois-Euroopan parhaimmista arktisen muuton staijauspaikoista. Slettnes on yksi Fennoskandian parhaimmista paikoista nähdä kuikkalintujen ja kihujen muuttoa. Tilastot myös muiden merilintujen kohdalla ovat kohdallaan ja paikalta löytyy myös yllätysmomenttia.

Infoa:

 http://slettnes.seawatching.net/general.html

Slettnes kartalla. Kauas on pitkä matka...

Menomatka oli elämyksellinen. Karvanaamaa hymyilytti tien päälle lähteminen sen verran, että naama taisi loistaa Nordkappiin asti. Onneksi kanssamatkustajat eivät kärsineet. Matkustamiseen meni kaksi työpäivää, lähdettiin pe 4.5. Hämeenlinnasta ja koukattiin Kuopioon noutamaan Jari. Yöpyminen Rovaniemellä ja seuraavana päivänä rypistimme Gamvikiin. Tunturien ylitys Gamvikissa hyväkuntoista, paikallisella tasolla moottoritietä pitkin oli melko mykistävää, kun sulien tienpenkkojen jälkeen lumikentät jatkuvat, jatkuvat ja jatkuvat, kunnes kohtaavat horisontin ja kirkkaan sinisen taivaan. Myös kanssamatkustajat mykistyivät, Moonsorrowin Huutoa kuunnellessa. Kiitos ja anteeksi, oli pakko.

Osui tien päälle niitä haviksiakin:

- Ranuan Portimossa tiellä seikkaillut koppelo nostatti jälleen sellaista riemua, joita ei voi sanoin kuvailla.

- Utsjoella havaittiin 2 maakotkaa: 2kv-lintu rundasi hienosti Hotel Utsjoen päällä ja n.5kv-lintu vielä hienommin 10 km Utsjoelta pohjoiseen.

-Norjan puolella pääsi isofalco säikäyttämään, mutta onneksi korjasi kurssinsa, ad-muuttohaukka paineli komeasti ohi upeassa myötävalossa ja melkein auton kattoa hipoen :)

Ensimmäinen staijisessio aloitettiin klo 8.35, ja jumankauta, kyllä oli meininkiä. Jäägaviaa kelluu ja lentää vähän siellä sun täällä, taivaanrannassa viuhtoo fulmaria ja rissaa joka hemmetin suuntaan ja kihujakin on vähän liikekannalla. Reissun kiintiöelis (SUULA!!) hoituu pienellä vaivalla ja tusinan yksilön voimin. Vähintään yhtä kovaa kamaa ovat 6m ja 2p ISOKIHUA, elikset ei ihan paukkunu kun yhden sellaisen näin pikaisesti Huippuvuorilla jokunen vuosi sitten, mutta nyt niitä pääsi oikeasti ihailemaan ja seuraamaan. Aivan helvetillisiä monstereita! Isolokit yllättävät myös, yhden kalastuspaatin perässä roikkuvat 13 lintua käyvät jo mielenterveyden päälle. Lopputuloksena penkillä maanisesti istuva ja teekupille hihittävä karvanaama. Isolokkipsykoosi. Katsottavaa riitti vähän joka suuntaan seuraavan kuusituntisen ajan, mutta iltapäivän puolella meno alkaa jonkin verran hyytymään. Sit vaan sisälle torkkumaan.

Seitsemän jälkeen kapuamme majakalle iltastaijille – ja kyllä kannatti, ei sitä tarvitse kauaa merta tapittaa kun Kalle huutaa reissun ensimmäiset leveäpyrstökihut! Neljän parvi kasvaa äkkiä yhdeksän linnun parveksi ja saman tien taivaanrannasta löytyy 25 linnun parvi! Joukossa pari harvinaisempaa tumman muodon lintua. Suurin lepypulssi jäi siihen, mutta kyllä niitä vielä putoili melko tasaisesti havikseen: parin tunnin sessiolla ynnäsimme 88 leveäpyrstökihua!  Myös merikihuja oli oikein kiitettävästi liikekannalla (130m), kuikkalintuja myös. Hyvän startin olemme reissulle saaneet, muuttavien jääkuikkien sekä kihujen seuraaminen yksilö toisensa perään on tuntunut ”melko” huikealta!

Tiistaiaamuna raahaudumme Kallen kanssa majakalle jo aamuviiden jälkeen. Meri on melko tyyni eikä tuulenvire juuri tunnu. Alleja sekä ruokkilintuja lepäilee satoja majakan edustalla, Kalle skannaa edustalta myös 11 uivaa jääkuikkaa. ”Adoja” painelee staijin pari ekaa tuntia hyvää tahtia, myös pari isokihua piristävät aamuvirkkuja. Kolmen tunnin tapituksen jälkeen meno kuitenkin hyytyy, eivät merilinnut tyynellä tuulella lennä. Päätämme taktisesti vetäytyä möksään lepäämään ja odottelemaan parempia merilintukelejä.

Kolmen jälkeen iltapäivällä suuntaamme takaisin majakalle ja kas – parkkipaikalta löytyy suomen rekisterissä oleva henkilöauto. Noh, nurkille haistelemaan väkeä ja majakan edustalta löytyykin herra Tenovuo puolisoineen! Hymy on taas herkässä ja ihmetellään molemmat sitä, kuinka toisistamme riippumatta löysimme samaan maailmankolkkaan :) mutta hyvä vaan! Siinä sitä on hyvä ihmetellä gavia- ja kihumeininkiä ja nuotittaa Jormalle kuvausetäisyyksille saapuvia lintuja. Jorman ja Outin kanssa tuleekin staijattua pitkin reissua. Iltapäivästaijin pirteintä edustavat 109 jääkuikkaa, 250 kaakkuria, 13m isokihua. Iltaa kohti keli kuitenkin kovenee ja reissun ensimmäiset sadekuurot pyyhkivät Slettnesin yli. Kahdeksan tienoilla muu porukka päättää poistua ja Viralan kasvatti jää vielä majakalle notkumaan. Eihän siellä viimeisen parin tunnin aikana mitään mennyt, mutta myrskylintumeininkiin sain jotain tolkkua. Kahdeksasta lähtien fulmareita paineli yhtenä virtana itään päin Muutamalla 5 min otoksella arvioin majakan ohittaneen 7600 myrskylintua. Ja niitä kuitenkin painelee tuolla pitkin päivää…

Peruslajistoa:

Kaakkuri

Merikihuja

Merikotka

Pikkukajava

Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä tuuli yltyi jo melkein myrskytuuleksi (W 19m/s) ja saattoi se vähän sadettakin tihrustaa. Saimme hyvän syyn nukkua pitkään, mutta seitsemää tuntia pitempään ei karvanaama pedissä viihtynyt. Aamukymmeneltä mökin ja majakan välinen Via Dolorosa oli jo neljännen potenssin kärsimystä, kun tuuli meinasi puhaltaa minut ulos tieltä! Pioneerityö kuitenkin kannatti, kun aloitin staijin klo 10.20 ja varttia myöhemmin havistelupisteen ohitti ad-GRÖNLANNINLOKKI! Sviddu, elistä pukkaa! Muuten on hiljasta mutta laaruksilla on hyvää menoa, isolokkeja lappaa tasaiseen tahtiin ja jossain vaiheessa merellä menee hieno 7 aikuisen ja 4 nuoren parvi.

Parin tunnin päästä tärähtää taas. Seulon horisonttia merellä ja putken kuvaan osuu astetta jännempi pieni lokki: selkä ja päälaki lähemmäs harmaanruskeat kuin kajavamaisen harmaat, mustaa vain käsisiiven etureunassa. Sydän hakkaa. Voiks toi nyt oikeesti olla… Samassa Jorma ja Outi saapuvat majakalle ja huuto käy: ”tuolla menee varmaankin TIIRALOKKI!” Jorma ehtii tilanteeseen, näkee linnun ja kuittaa määrityksen oikeaksi – ja sitä riemua, ai hemmetti sitä riemua. Unelmalaji! SABINI! P*rk*l*! Mä näin sabinin!! Tähän päälle vielä ilmeinen, mutta hieman auki jäänyt 2-3kv grönlanninlokki, niin sitä tuntuu sortuvansa ihan laridistiksi :)

Pari tuntia eteenpäin ja väki vaihtuu – Jorma & Outi lähtevät ja Kalle, Laura & Jari saapuvat mökiltä fiilistelemään myrskyävää merta. Muuttoa nyt ei mainittavasti kulje, mutta arktiseen tunnelmaan tässä ainakin pääsee. Käväsen välillä kuvaamassa rantaviivaa pitkin kulkevia lokkeja, isolokista ja pikkukajavasta ihan mainitsemisen arvoista jälkeä. Muutoin oma tilani vaihtuu tiukasta staijaamisesta epämääräiseksi oleiluksi, eväiden syömiseksi ynnä muuksi – jonka kivasti katkaisee majakan takaa itään ja helvetillisen lujaa painellut muuttohaukka! Pulssi nousee ja jalat löytävät tuttuja liikeratoja. Huuto kajahtaa eikä majakalle palaavien Jorman ja Outin ajoitus olisi voinut taaskaan olla parempi :) Pyhä Peregrinus jää pyörimään majakan itäpuolelle levittäen pakokauhua ja kuolemaa, ajaen kilometrin säteellä jokaisen linnun lentoon. Vieläkö pitää hypettää? Ai että kun oli hieno!

Myrskyltä suojassa.

Torstaina oli muuton kannalta vähän välipäivän makua. Lajisto sitä samaa, mutta määrät vaatimattomia. Staijia puoli viidestä puoli kymmeneen ja iltapäivä yhdestä seitsemään. Tuuli kävi edelleen lännestä / luoteesta, aamulla vielä melko vahvana mutta illaksi tyyntyi. Jorma ja Outi viihtyivät myös majakalla pitkin päivää, valitettavasti muuton osalta jäimme odottamaan parempaa huomista. Päivän kuriositeeteista vastasivat merellä painellut ilmeinen isolokin ja harmaalokin risteymä, eilisen saalistusnäytöksen uusinut koiras-muuttohaukka sekä majakan ohittaneet 2 karikukkoa. Lähempänä rannikkoa lentäneet myrskylinnut ja lännenpuoleinen ruokkilintuliikehdintä oli myös piristävää seurattavaa, satojen ruokkien joukosta poimittiin parisensataa lunnia, muutama kymmenen etelänkiislaa sekä 2 pohjankiislaa.

Päivän päätteeksi tapaamme ruotsalaisen Hampus Lejonin, jonka antaa meille hyviä vinkkejä viimeistä staijipäivää aatellen. Gavioita saattaa painella, joten paikalle kannattaa raahautua ajoissa. Näin tehdään.

Isolokkeja:

Viimeiselle staijipäivälle saatiin sitten sitä klassista draamaa. Karvanaamalla ei aamu lähtenyt kovinkaan hyvin käyntiin, kun nuijasin Jarin löytämän amerikanjääkuikan. Havaintoa nyt ei tehty missään suotuisissa olosuhteissa eikä elistä ollut pelissä, mutta oishan se ollut kiva nähdä. Hyvä kun Jari kuitenkin näki.

Tunnin tai parin päästä sitten juhlittiin ja riemulla, kun Laura ilmoittaa jostain harvinaisen jännästä liikehdinnästä horisontissa: ”Tuolla menee valaita, näkyy eviä nousevan tuolta vedestä.” Paniikkia, haparointia, nuottien hakemista, mutta kun ekat evät nousevat Zeissin näkökentässä, niin lajinmääritys ei kestä nanosekunttia kauempaa: MIEKKAVALAITA! MIEKKAVALAITA!!! Parvesta kohoaa evää toisensa jälkeen, kokovaihtelu on suurta ja parvesta löytyy ainakin yksi järkälemäinen alfayksilö. Samanaikaisesti näkyy kahdeksan evää pinnan yläpuolella + muutama etu- ja takaevä, arviolta noin 12 yksilön lössi. Saatoimme nähdä lisääkin yksilöitä, sillä parven seuraaminen osoittautui melko hankalaksi ja lisää eviä nousi sellaiselta suunnalta, missä saman parven ei enää oletettu liikkuvan. Nooh, kaikki näki, riittävän hyvin ja pitkään, väliin piti heittää pientä provoa et olihan ne melkein yhtä hienoja kuin peregrinukset ja sabini :)

Aamupäivästä lähdetään kämpille lepäilemään, karvanaamaa tosin ei nukuta tuntia enempää ja äkkiäkös tie vie uudelleen majakalle. Tenovuo vinkkaa majakan lounaispuolella sijaitsevasta niemenkärjestä, mikä näyttää olevan muidenkin staijareiden suosiossa. Kalle & Laura saapuvat majakalle paria tuntia myöhemmin, ja päätämme lähteä tsekkaamaan niemeä.

… ja voihan sendari, hyvä kun lähdettiin! Itätuulella linnut painavat aivan niemen vierestä ja telelinssiä vähääkään ulkoiluttavalle vilahtaa virikkeitä silmien editse jatkuvalla tahdilla. Ne parhaimmat herkut (pari isokihua ja karimetsoa) pamahtavat vähän vääriin aikoihin ohi, mutta kajavista, hylkeistä sekä suulasta syntyy oikein nättiä matskua. Kajavia vilahtelee pienissä parvissa ohi päitä hipoen eikä tässä voi turhaan korostaa, kuinka läheltä niitä lintuja oikeasti näkee. Pari isokihuakin pamauttaa sen verran läheltä, että tekee hyvää olla tilanteista myöhässä ja varustautua väärällä linssillä, voi rauhassa katsoa niitä lintuja :) Aivan uskomaton paikka! Tavallaan hienoa kun hiffattiin mesta nyt, sillä siitä lähilintujen ihastelusta saatiin omanlaisensa kliimaksi tälle reissulle.

Samana päivänä mestoille on saapunut turkulainen orniporukka (Jyrki Normaja, Jukka Nurmi, Rami Lindroos), oli kiva vaihtaa äijien kanssa kuulumisia ennen paluumatkaa. Lauantaiaamuna fiilis oli tietenkin haikea, ja nee paluumatkat ovat tunnetusti väsyneitä, ankeita ja sateisia. Gamvikin ja Lakselvin alueella havaittiin yhteensä 10 piekanaa, indikoiden jonkin sortin jyrsijämeiningistä. Sunnuntaina jännitettiin Ranualla bensan loppumista sekä ihasteltiin keskellä tietä pyrstö levällään riehuvaa ukkometsoa. Siihen ne mainittavimmat havikset jäivätkin.

Parista hyvästä tilanteesta huolimatta en saanut kuvaa karimetsosta, nyt käy tyytyminen tavalliseen "phalaan"

Alleja kolmen eri puvun edestä.

Suula suoritti nätin ohilennon

Liian lujaa ohi painunut isokihu tuotti taas sitä vuoden luontokuvan tasoista jälkeä.

Hampus ja staijaava koira

Länsikärki veti hyvin väkeä.

Kalle kuvaa kivikossa notkuvia merisirrejä

 Ja loppuun urpoilukiintiö. Via Dolorosa & Golgata. Kuvat: Kalle Meller

YHTEENVETO

Reissu oli kokonaisuudessaan oikein antoisa ja opettavainen, joskin vähän jäi hampaankoloon parin kohdelajin missaaminen sekä turhan korkeat odotukset huikeista kihumuutoista. Pitemmällä ajalla näkis enemmän ja eikös tämäkin reissu vain kasvattanut intoa arktisia ympäristöjä kohtaan. Slettnes 6.-10.5. ja mielivaltaisesti lajikohtaista yhteenvetoa, olkaat hyvä:

Kyhmyhaahka

- päivittäin 20-30 yksilön parvia, jp-koiraat harvassa, lähinnä naaraita ja 2kv-koiraita

Kaakkuri

- yht. 731 muuttavaa, todella mukavaa katseltavaa vaikka alueen huippulukemia ei saavutettukaan

Kuikka

-1m ja 1p koko reissulla, yllättävän vähissä!

Amerikanjääkuikka

- 1m 10.5. , reissun pahin nuijaus

Jääkuikka

- yht. 352 muuttavaa – todella upean lajin upeaa muuttoa! Parhaina päivinä sivuttiin Slettnesin tasolla hyviä päiväsummia. Olihan se hauskaa seurata myös uimalla muuttavia lintuja :)

Myrskylintu

- merellä päivittäin satoja tai tuhansia, riippuu tietenkin tuulista kuinka läheltä näitä pääsee näkemään (8.5. 7600 myrskylintua määrätietoisesti E parin tunnin aikana)

Suula

- päivittäin 8-15 yksilöä, koko pukukirjo 2kv-linnuista aikuisiin lintuihin – reissun ensimmäinen ja odotetuin elämänpinna! :)

Karimetso

- päivittäin 5-10 yksilöä

Muuttohaukka

-majakalla saalisteleva ad-koiras kahtena eri päivänä

Merisirri

- päivittäin 20-60 paikallista lintua, myös vähäisempää muutoksi tulkittua liikehdintää

Leveäpyrstökihu

- 88 muuttavaa 6.5. kahden tunnin aikana. Ekana päivänä tällainen ”lämmittelymuutto” asetti kovia odotuksia, ja pettymyksessä olikin sitten käsiteltävää kun lepy ei sitten enää lentänytkään. Olihan tuo parituntinen kuitenkin hienoa seurattavaa.

Merikihu

-349 muuttavaa, joista 130 kihupäivänä 6.5., parin tunnin aikana nekin. Värimuotojen lukusuhteet aikalailla tasan, 141 tummaa ja 127 vaaleaa. Lisäksi Slettnesin luonnonsuojelualueella viihtyi ainakin 10 paria paikallisia kihuja.

Isokihu

-yht, 24 muuttavaa, joista 15 7.5. Lisäksi Slettnesin suojelualueella paikallisena 2 paria.

Grönlanninlokki

-1 ad m sekä ilmeinen 2-3kv m myrskypäivänä 8.5. Elikset paukku!

Isolokki

-yht. 121 muuttavaa, parhaana päivänä 47. Myös paikallisia yli 20 yksilöä. Monipuolista pukuvaihtelua 2kv-linnuista aikuisiin lintuihin.

Pikkukajava

-peruslaji, merellä vaappui suuntaan jos toiseenkin tuhansia ja taas tuhansia lintuja

Tiiralokki

-2kv m myrskypäivänä 8.5. Slettnesissä pienimuotoinen harvinaisuus ja melko aikainen havainto myös. Unelmalajista elis!

Etelänkiisla

- Havaittiin päivittäin, mutta ei kovin runsaslukuinen, korkeintaan joitakin kymmeniä päivässä

Pohjankiisla

- Harvakseltaan havaittu, 6.5. 2 lintua sekä 9.5. 2 lintua.

Ruokki

- Yleisin ruokkilintu, määrät tuhansissa.

Lunni

- Ruokin jälkeen yleisin ruokkilintu, päivittäiset määrät kymmeniä / satoja yksilöitä.

Kiitokset: Kalle, Laura, Jari, Jorma, Outi, Rami et. al. mitä mainioimmasta retkiseurasta sekä mitä lämpimimmät kiitokset myös majoitukselle. Elämyksellinen reissu jälleen kerran!

Onnelliset staijarit. Kuva: Outi Sarjakoski.