Uutta kierrosta, takatalvia ja lintupäiviä

Kilpisjärvellä on nautittu vaihtelevan arktisesta menosta; sunnuntaista tiistaihin lunta pyrytti tasaiseen tahtiin, myräkän tyynnyttyä päivälämpötilat painuivat pakkasen puolelle ja jokunen lumikuuro saatu viikonvaihteen jälkeenkin - perjantaina tuli taivaalta räntää niin, että Saanakin hävisi näkyvistä! Viikonloppuna sentään lämpeni, sopivissa kohdissa Saanan rinnettä olisi t-paita riittänyt.

Toinen pönttökierros alkoi kaavan mukaan Skibotnista, melkoinen harppaus siinäkin, Kilpisjärven lumisokeudesta raskaana vuonojen seinillä roikkuvien pilvien sekaan. Pönttökierroksella nautittiin enemmän tai vähemmän jatkuvasta räntäsateesta! Eikä vuonokierroksella päästy yhtään helpommalla, en muista olisiko kertaakaan aikaisemmin Hiihtopohjan kalasatamassa palellut... noh, fenologia etenee olosuhteista huolimatta, kirjosieppojen ensimmäinen aalto on aloittanut muninnan, reilu viikko myöhemmin kuin mitä vuosi sitten.

Eikä tarkoitus ole manata huonoa retkeilysäätä, pitäisi sen sijaan olla kiitollinen kunnon pudotuskelistä. Vuonokierroksen ekalla stopilla (tasanne muutama kilometri Altaan päin) mereltä löytyi vähintään 10 pyöriäistä, pikkukajava, merikihu, 9 riskilää, 11 ruokkia sekä jokunen kaakkuri. Kelistä huolimatta yksi sepelrastas intoutui laulamaan vuononrinteellä, vain muutaman kymmenen metrin päässä karvanaamasta! Tuhnukeli oli tietysti tiputellut kahlaajiakin alas, kalasatamasta käsin ynnäsin 230 tylliä, 60 suosirriä, 30 punajalkavikloa pikkusälän kera.

Sinirikkoja kukkii jo runsaasti Saanan rinteellä.

Kilpisjärven arktisesta keväästä huolimatta tiaisten ja leppälintujen (tai niiden harvojen, jotka ovat pesintöjä aloitelleet) pesinnät etenevät, ainakin leppälintuja näyttäisi joku kourallinen pöntöissä pesivän. Jotain rengastuspotentiaalia sentään. Keskiviikkona (30.5.) sain käydä pientä kädenvääntöä yhden leppälintumamman kanssa, saamarin sissi ei meinannut poistua tulevan jälkikasvunsa päältä sitten millään. Itse lintuahan ei auta napata suoraa pöntöstä, korkean hylkäämisriskin vuoksi. Kolme varttia jaksoin, välillä pari muutakin pönttöä tarkastaen, mutta välissä piti käydä luontotalon pöntöt tarkistamassa. Päivän fillarikierrokseen kertyi ylimääräisiä kilometrejä, joskohan kohta rupee vatsakin pienenemään. Pari riekkoakin näkyi, tosin kylmän kelin takia keskiviikon kierroksella "vain" 16 laulavaa sinirintaa. Perjantaista eteenpäin kelit ova lämmenneet, suotuisat säät ovat tuoneet mm. ensimmäiset käet ja rantasipit aseman liepeille.

Viikolle on sattunut kaikenlaisia aivan älyvapaita haviksia:

• Ehkä kovimmasta haviksesta vastasi melkoinen "petolintuparvi" (kaksi lajia ja kolme yksilöä), kun jonkin aikaa seuraamani nuoren maakotkan kimppuun iski kaksi muuttohaukkaa! Petopuoli ollut muutenkin monipuolisen tuntuista, havikseen kirjattu pari uutta merikotkaa, Saanalla pyörivät pari tuulihaukkaa ja aseman tienristeyksessä piipahtanut hieno ampuhaukka-koiras.

•  Naaras-sinisuohaukka viiletti Eurolan ikkunoiden edestä vain vartti sen jälkeen, kun olin varannut lentoliput Istanbuliin. Petosyksyn ennusmerkkejä?

Petokavalkadia:

Piekana

Tuulihaukka

Maakotka

• Lauantaina (2.6.) häröilin ja hikoilin melkein teepaitakelissä pitkin Saanan rinnettä, tarkoituksena kaivaa sepelrastaiden reviirejä esiin. Kähmyjä olivat, silti paikallisten puolelta saldoksi 5 sepelrastasta ja 2 vuorihemppoa. Hehkutetaan nyt vielä, että komppauksen ohella Saanan ohitti 1 piekana, merikotka ja yhteensä 4 maakotkaa! Siinä meni karvanaamalla lajin päiväennätys uusiksi. Palattuani takaisin kuolevaisten pariin, aseman yli viipotti nokkavarpunen!

•  Sunnuntaille riitti asemalla staijaaminen ja kameran kanssa leikkiminen. Vaan taaskaan ei selvitty ilman riemunkiljahduksia, kun staijasin Ruotsin puolen tuntureilta ensin maakotkan ja heti perään tunturikihun! Kohta on pakko sulkeutua sisätiloihin ja kulkoa ulkona vain laput silmillä, eihän tällaista meinaa enää itsekään uskoa...