Kotiutumista

27.5. - Ensimmäiset sinirikot kukkivat Saanalla.

27.5. - "Ai eiks nää ollukaa sielikköjä...?" (Kuva: Anna Hietala)

Ekan työviikon jälkeen oli lähdettävä parina päivänä haistelemaan tunturipaljakan meininkiä. Perjantai-iltana nautittiin harmaasta, mutta tyynestä säästä, eikä Saanan kutsua voinut enää vastustaa. Lintupoika taitaa olla hieman heikommassa hapessa, kun portaikko meni jo melkoiseksi puuskuttamiseksi. Korkeammalla paljakalla ja kallioilla askel kulki jo kevyemmin, mieluisempaa maastoakin tietty. Ajateltiin matkaa tehdessä, että ei kiirehditä minnekään vaan katsotaan mitä matkan varrelle osuu. Huipulle mennään jos ei kummempaa osu kohdalle. Ei ehditty edes puoliväliin, kun Anna hoksasi reitin itäpuolelta kaksi kiirunaa! Aktiivisen tuntuisesti liikkuvat linnut tuntuivat pyörivän vain tietyllä alueella, joten perään ja kuvaamista yrittämään.

Kiirunoiden ja meidän väliin mahtui suht jyrkkä ja luminen painanne. Parsimoonisimmaksi matkustavaksi katsottiin mäenlasku alas kiirunoiden luokse. Tunturi raikasi kun kolme biologia kiiti lumista rinnettä pitkin, milloin vatsallaan tai selällään, hyvä kun siinä rytäkässä pysyi reppu ja irtotavarat matkassa. Meikäläinen taisi laskea viimeisenä, ja alas ennättäneet kuittasivat näyn olevan aivan Taru Sormusten Herrasta -meininkiä.

27.5. - Peetu näyttää mallia... (Kuva: Anna Hietala)

Hauskaa oli, vaikka mäenlasku olikin vain keino, ei päämäärä. Pikaisen lumien pudistelun jälkeen meikäläinen suuntasi kohti kiirunoita, kun Anna ja Peetu jäivät seuraamaan tilannetta vähän etäämmältä. Oli kuulemma sekin näky, kun karvainen biologi kävelee kyykyssä ja kamera tanassa kohti kahta lähes valkoista kanalintua. Kiirunat keskittyivät kisailun sijaan meikäläiseen ja kärsivällisyyden avulla lintuja kohti lähestyminen oli yllättävän helppoa. Paikalleen jääminen toimi myös, parhaillaan toinen kiirunoista käveli suoraan kohti ja ohi aivan muutaman metrin päästä! Parhaimmat kuvat sai seuraamalla kiven taakse kävellyttä kiirunaa ja hiljaa hivuttautumalla kiven päälle. Mahtavia lintuja!

Ties kuinka kauan koiraiden perässä kierreltyäni kirjaimellisesti melkein törmäsin yhteen naaraaseen, joka liikkuessaan kiinnitti yhden koiraan huomion ja äkkiäkös linnut ottivat siivet alleen kohti Saanan pohjoispäätyä. Anna ja Peetu olivat ihmetelleet meininkiä etäältä, sitä sai taas kuulla kaikenlaista painokelvotonta kuittailua. Aikamme lumisadetta, karua maisemaa ja salmarikossua fiilisteltyämme päätimme lähteä paluumatkalle.

27.5. - Kiirunakoiras. Aika hyvin 50-millisellä linssillä! :p

27.5. - Kiirunanaaras.

27.5. - Kuvaaja ja kuvattava, vuoden luontokuvaaja -potentiaalia? (Kuva: Anna Hietala)

27.5. - Jottei totuus unohtuisi... (Kuva: Anna Hietala)

Myös lauantaina teki mieli maastoon. Keli oli tyyntynyt, joskin harmaa ja hieman sateinen, mutta jos se ei lintuja haitaa, ei varmaan meikäläistäkään. Lämmittelyksi pyöräilin Mallan luonnonpuiston parkkipaikalle ja katsoin Siilaskosken ja Siilasjärven (Kilpiksen pohjoispuolella) lintutilanteen: paikalla Siilasjärven sulassa uiskennelleet kaksi kaakkuria, pari rantasipiä, odotetusti koskikara sekä ampuhaukka parkkipaikkaa vastapäätä. Laatua!

28.5. - Kaakkurit.

Kierros jatkui Korkea-Jehkasin lännenpuoleiselle paljakalle, polkupyörällä pääsee kätevästi puurajalle eikä koivikossa tarvitse muuten lämpiä. Meininki oli yllättävän monipuolista, kun pienessä tihkusateessa kapustarinnat soidintavat ja lapinsirkut laulavat. Tässä elää lintukevättä uudelleen ja aivan eri tavalla kuin aikaisemmin! Reitille osuikin 8 lapinsirkkua, hotspot rengastuksia ajatellen? Myös punajalkaviklo pyörähti kierteli paljakan päällä, varmaan etsien sopivaa pesäpaikkaa. Mielenkiintoinen havis täkäläisittäin.

Korkea-Jehkasin rinteet ovat vielä sen verran lumessa, ettei sinne ole mitään asiaa. Muualtakin tunturista löytyisi varmasti mielenkiintoisia paikkoja, mutta lunta on paljakalla vielä jonkin verran ja toistaiseksi suht harvaan paikkaan pääsee kävelemään kuivin jaloin.

28.5. - Maisemaa Pikku-Jehkasilta Mallalle päin.

28.5. - Kurkistus.

Lauantaina lämmitettiin aseman puusauna ja samalla tuli fiilisteltyä järven päällä metelöiviä kaakkureita, Saanan pahdalla laulavaa sepelrastasta, tyyntä ilmaa ja tuttua maisemaa. Elokuu on ikuisuuden päässä, todella rauhoittava tunne siitä kuinka täältä ei tarvitse lähteä kiirellä minnekään ja Kilpisjärven kesästä pääsee nauttimaan (ja "nauttimaan") vaihe kerrallaan. Kuulostipa teennäisen syvälliseltä. No niin, jatketaan.

Sunnuntaina linturetkeily jäi puolen tunnin staijailuksi aseman rannassa. Koitin päivystää, josko järvellä pyörisi tai muuttaisi kihuja. Ei näkynyt, mutta eipä se liiemmin haitannutkaan. Näin muuttohaukan.

Maanantaina (30.5) Norjan reissu aloitti toisen työviikon. Kovia haviksia ei tarvinnut kauaa odottaa, kun menomatkalla tullirakennusen mastoon lehahti hiiripöllö! Melkoisena yllätyksenä tuli myös matkan varrella tien vieressä liikennemerkin päällä istunut, päivän toinen hiiripöllö. Viikko sitä lajia kytätty ja kun sitä tarjotaan, niin sitten tarjotaan kunnolla.

Skibotnista löytyi entistä enemmän uusia kirjosiepon pesiä ja ensimmäiset talitiaisen poikaset ovat kuoriutuneet. Muutamat kirjosiepot ovat aloittaneet hautomisen, siinä tarjoutui pientä mahdollisuutta päästä treenaamaan naaraan nappaamista omin käsin pöntöstä. Kolme kuudesta sain punnittua ja mitattua, kaksi olivat näppejäni nopeampia ja yhden päästin suosiolla, kun en ensialkuun saanut linnusta kunnon otetta. Päivän päätteeksi kävästiin Skibotnissa kaupassa (norjalaista olutta, juustoa ja tuoretta leipää!) ja Lyngenvuonon lintupaikkoja läpi. Meriharakoita ja tukkakoskeloja, ei kummosempaa. Maisemien lisäksi kesäiset kelit ovat mainitsemisen arvoisia, tuntui melkoisen tylyltä palata Kilpisjärven talveen.

30.5.- Skibotnin kalasatamaa.

30.5. - Kantapaikka?

Talvinen meininki kuitenkin katkesi tiistaina ja päivä oli melkein samanlainen kuin viime viikon keskiviikko. Aurinkoista, tyyntä ja lämmintä. Siinä on oikeasti omanlaisensa hohto, kun näillä mittakaavoilla helteisenä ja kirkkaana päivänä katselee lehdetöntä tunturikoivikkoa, jäässä olevaa järveä ja ihmettelee pesintää aloittelevia leppälintuja, sinirintojen konserttia, ensimmäisiä tunturikurjenherneen kukkia, ensimmäistä lapinnokiperhosta... ja niin edelleen. Laadukkaaseen päivään mahtuu myös fenologiahavisten lisäksi laatuhaviksia: Pikkuvaaralla metelöineet 2 riekkoa olivat vasta lämmittelyä, kun kävellessäni Kilpisjärven luontotalon pönttöjä läpi kiinnitän huomioni variksen panikointiin...

... ja siinä, alta sadan metrin päästä, koivikon takaa nousee siivilleen maakotka! Kaiken lisäksi lintu oli aikuispukuinen: siipi- ja pyrstösulat näyttivät lähes mustilta, tumma yleisväritys korosti kultaista päälakea hyvässä myötävalossa. Kyllä naatittiin! Alle puolessa minuutissa kotka nousi korkeuksiin ainoatakaan siiven liikettä tekemättä, hetken kiusanneet varikset jäivät saman tien taakse. Kotka katosi pieneksi pisteeksi korkeuksiin ja nostettuani kiikarit silmiltäni huomasin alle kahdenkymmenen metrin päästä ohitse lentävän muuttohaukan. Arvatkaa vaan ihmettelenkö edelleen, että mitä tässä oikein tapahtuikaan. Nuori (2kv) muuttohaukka paineli matalalla Saanan suuntaan. Päivään mahtui vielä kolmas petolaji, kun Saananvankan pönttölinjaa kolutessa Pikku-Mallan rinteiltä lähti piekana.

31.5. - Aamulenkki palkittiin märillä pusuilla.

31.5. - Kullero nupulla.

31.5. - Pönttö, mallia Kilpisjärvi.

31.5. - Leppälinnun pesä.

Keskiviikkona pöntöt jäivät hetkeksi sivuun ja muut velvollisuudet odottivat. Suuntasimme Anteron, Kaisun, Tiian ja Oulan kanssa Korkea-Jehkasin taakse aloittelemaan kesän muita projekteja. Vuosi sitten asemalla aloitettiin rautujen ekologiaa tutkiva projekti: pienessä tunturilammessa elävän rautupopulaation lisäksi selviteltiin rautujen elinolosuhteita, lammen ekofysikaalisia tekijöitä, mahdollisen ravinnon määrää jne. Keskiviikkona tutkimuslammelle roudattiin mittausvälineitä, pari telttaa ja muuta tavaraa. Leirien pystyttämisessä, kumiveneen täyttämisessä, katiskojen virittelysä ja muussa järjestelyssä ei tällaisella porukalla kauaa nokka tuhissut. Meikäläisen rooli on tässä kuviossa aika simppeli, lähinnä käyn kerran viikossa kokemassa katiskat ja katsomassa millaisella tahdilla kalaa nousee tutkimuslammelle. Porukan apinalle yksinkertaisin duuni, vai miten se menikään... Vaikka täällä keskittyisi muihin hommiin, niin eihän sitä voi olla lintuja näkemättä, kun lammen rannan tuntumasta löytyi yksi kiiruna ja lähistöllä soidinsi 2 lapinsirriä. Menomatkalla vastaan lensi 2 vuorihemppoa. Että kelpaa tänne jatkossakin kulkea :)

1.6. - Norjan puolella on aina aurinkoisempaa.

1.6.

1.6. - Profiilikuva.

1.6. - Jehkas räjähti.

Lievätkö sitten eri lintuja, mutta myöhemmin iltapäivästä myös aseman ruokinnalta löytyi (vihdoin ja viimein) 2 vuorihemppoa, ovat siitä lähtien näkyneet päivittäin. Antero tosin huomasi kesän ekat viikko takaperin. Päivällisen jälkeen intouduin polkemaan Ala-Kilpisjärven suuntaan petoja staijaamaan. Tulosta tuli jälleen, kun reilun tunnin tapittamisen aikana järven ylitti itään muuttaneet 2 tunturikihua. Voimia riitti vielä tulliasemalle asti, mistä etsin Peetun aikaisemmin päivällä havainneen hiiripöllön käsiini. Pieneksi harmiksi pöllö vaihtoi tähystyspaikkaa melko aktiivisesti ja pienen suon laidalla (ei sitä ylittävällä sähkölinjalla, kuten toivoin ja odotin), eikä hämäläinen skouppaaja tahtonut pysyä perässä. Pari dokumenttikuvaa irtosi kuitenkin.

1.6. Hiiripöllö.

1.6. - Auringonlaskun värejä.

1.6. - Kylmenevässä illassa järven sulapaikat jäätyivät silmissä.

Torstaina kiersin jäljelle jääneet pöntöt, vastaavasti sain perjantain korvaavaksi vapaaksi. Järkevä ratkaisu täsmällisemmän seurannan kannalta. Otin aamupäiväksi mukaani italialaisen pikkunisäkästutkijan ja hänen 11-vuotiaan lapsensa. Ja voi sitä riemua kun tyttö pääsee leppälintujen pesiä ihmettelemään sekä pöntöstä poimittua kirjosiepponaarasta silittelemään. Tämä naaras oli myös ensimmäinen Kilpisjärvellä muninnan aloittanut kirjosieppo. Päivän päätteeksi kävin näyttämässä kylän suunnalla pöntössä pesivän lapintiaisen, saipahan siinä lajista muutaman lisäkuvan napsittua. Tosi kiva tukea nuorta orninalkua, taisin olla itsekin samanikäinen kun lintuintoilu rupesi kunnolla sikiämään...

Torstaina Lauri R, Tuomas L, Hanna J ja Paa saapuivat asemalle aloittaen oman kenttäsesonkinsa. Lisää sekopäisiä biologeja sekopäiseen porukkaan. Wuhuu!

Perjantai. Vapaapäivä. Pitkät unet ja iltapäivästä muutaman tunnin retki Korkea-Jeahkasille. Oli mielenkiintoista lähteä katsomaan, miten korkeammalla paljakalla menee. Auringonpuoleisilta rinteiltä löytyi ensimmäiset kukkivat liekovarpiot. Jehkasin lännenpuoleinen rinne oli helppokulkuista vielä purolaaksolle asti, missä homma vaikeutuikin kun laakson varjoisat puolet olivat vielä lumen peittämät. Se siitä lapinalppiruusujen etsimisestä sitten. Puron alkulähteiltä löytyi odotetusti 2 kiirunaa, koiraasta pääsin ottamaan jopa parempia kuvia kuin viikko sitten Saanalla! Evästauolla seurasin saalistavaa piekanaa. Jatkoin lenkkiä tunturin huippujen välistä laaksonpohjaa pitkin ja näkökenttääni osui kaksi korkealla lentävää kahlaajaa. "Eivät vaikuta kapustarinnoilta..." Kiikarit silmille ja kas, keräkurmitsoja! Juuri sopivasti, näitä täältä hieman haettiinkiin. Linnut suuntasivat Korkea-Jehkasin matalammalle huipulle, jonne ei lumitilanteen takia ollut mitään asiaa...

3.6. - Liekovarpio kukkii.

3.6. - Korkea-Jehkasin kiiruna.

Korkealla oli hiljaista, aivan ylhäältä ei tahtonut edes sopuleita löytyä. Reitistä tuli melko mutkitteleva pahimpia lumenviipymiä väistellessä. Alempana rupesi kivitaskuja ja niittykirvisiä tulemaan vastaan, sopuleita myös. Yhdeltä n. 10 neliömetrin läntiltä löytyi 4-5 sopulia keskenään kinaamassa ja pelehtimässä, eivät touhuiltaan meikäläisestä paljoa välittäneet. Melkoinen meteli niistä lähti! Sieltä seasta kuului myös vieraampaa kahlaajan ääntä, ja hetken kompattuani äänen suuntaan kaksi keräkurmitsaa otti siivet alleen ja suuntasivat kauemmas etuvasemmalle. Painuivat turhan kauas turhan äkkiä, joten en lähestynyt lintuja uudelleen ja jatkoin vastakkaiseen suuntaan rinnetta alas. Mutta mutta, suureksi hämmästykseni jaloistani lähti toinen pari kurmitsoja. Siinä meni paronin pää taas hetkeksi pyörälle, mutta pakko se oli uskoa, että samalta läntiltä lähti yhteensä neljä keräkurmitsaa. Ovat ilmeisesti tulleet juuri muutolta, mutta ehtineet jo aloittamaan pariutumisen, linnut olivat myös melko äänekkäitä.

3.6. - Isottelija.

3.6. - Saanan itäpuoli.

Melkoista tykitystä tämä viikko, lyhyessä ajassa sellaisia haviksia tullut vastaan, joita monet saavat etsiä tunturissa viikkotolkulla. On tässä säkääkin ollut, mutta kun pitää silmät ja korvat auki sekä jaksaa liikkua töiden ulkopuolella ja välillä staijatakin, niin onhan siinä paremmat todennäköisyydet löytää kaikenlaista kivaa. Tällä hetkellä koivuissa on lehtien alkua runsaasti, yksi aurinkoinen päivä, niin maisema rupeaa vihertämään ja kesä ottaa kunnon harppauksen eteenpäin.