Viikko 3

Perkeleen bloggeri. Tosi fiksu yhdistelmä tuo automaattitallennus heti sen jälkeen, kun on läppärin näppishiirellä maalannut koko tekstin, painanut kumoa yhdistelmää, jolla teksti yllättäen poistuu, ja luonnos tallentuu samantien tyhjänä. Pitääkö nämäkin tekstit varmuuskopioida? Noh, yritetään uudestaan... tässä sitä tekstiä pitkä litanja ens'hättään, lisäilen kuvia myöhemmin!

Ainakin 4 vuorihemppoa on nauttinut aseman ruokinnan antimista.

5.6. - Takatalvi iski Saanalle.

Kesä on 50 km Kilpikseltä pohjoiseen. Tämä tuli todettua taas maanantaisen (6.6.) Norjan reissun yhteydessä, jolloin luminen Saana, jäinen järvi ja harmaa koivikko vaihtui t-paitakeleiksi ja leppoisaksi merituuleksi. Molemmilla tosin on varjopuolensa, sillä Skibotnissa tuleva hyttysaalto antoi jo ensimmäisiä merkkejä itsestään. Eikä tiheimmistä koivikoistakaan ilman naarmuja säästy, saati komeasti puihin kasvaneet lehdet helpota pönttöjen etsimistä. Tässä joutuu opettelemaan samaa asiaa useaan kertaan!

Samaan syssyyn tuli tietysti retkeiltyä vuorovesirannoilla. Aamusta ei lintuja kummemmin näkynyt nousuveden takia - samasta syystä päivän kovin havis (ja tähän mennessä kovin nisäkäshavis) oli pyöriäinen -  jotka juuri nousuveden aikaan saapuvat vuonojen sisäosiin. Kieltämättä kiva aloitus viikolle. Skibotniin tehtiin illalla uusintakierros, kun Paa pyysi opiskelijalössiä retkelle. Onnistuimme kiertämään laskuveden aikaa lähes täydellisesti, kun Skibotnin vuonon pohjukasta ei taaskaan löytynyt lintuja juuri lainkaan (nousuvesi = ei lietteitä, vähän lintuja). Paa kuitenkin näytti paikan Skibotnelvin suiston vierestä, mistä deltan ja rantojen lajistoa hallitsi todella hyvin ja nyt niitä massoja sekä lajikirjoa rupesi ropisemaan; parhaimpina 4 merikihua, 2 ristisorsaa, lapinsirri, massoista 50 tukkakoskeloa ja 20 tylliä. Millainen paratiisi tästä tuleekaan kahlaajien paluumuuton aikana?

6.6. Maisemaa Tromssan yliopiston Skibotnin kenttäasemalta, missä "meidän" satakunta linnunpönttöäkin sijaitsevat. Ei hassumpi työympäristö.

6.6. Kirjosiepponaaras bloggaajan käsittelyssä.

Vaikka maanantai-iltana sää kääntyi Kilpiksellä hetkeksi kesäisen puolelle, tiistaina (7.6.) vettä tuli taivaalta pitkin päivää ja tasaiseen tahtiin. Asenne- ja pukeutumiskysymys, kuului jonkun partiolaisen (ei minun!) vanha sananlasku, jota tämä lintupoikakin on hiljalleen omaksumassa. Ja onhan siinä oma tunnelmansa, kosteassa ja tuoksuvassa koivikossa kulkiessa, kun kylmä ei tyynellä säällä pääse tulemaan. Mutta tuntien kuluessa sadepäivänä korostuu kolme probleemaa:
1) Muistiinpanojen tekemisestä tulee pitemmän päälle mahdotona, ainakin lyijykynällä perus-havisvihkoon kirjattuna.
2) Kohmeisin käsin on kurja kirjata muistiinpanoja, kun hanskat tahtoo kuitenkin kastua.
3) "Joku" on sijoittanut muutamia pönttöjä aika kinkkisiin paikkoihin. Kuvitelkaapa vaikka seuraava skenaario: Saanan rinteellä lähes puurajalla pönttö vinoon kasvavassa koivussa, jonka varaan joutuu kiipeämään ja roikkumaan tyhjän päällä, alla yöpöydän kokoisia kiviä. Liukkaalla kelillä se on kaukana jopa masokistisesta maastotyökulttuurista. Vaikka tuollainen lähtö Meindelit jalassa kunniakas poistumistapa olisikin, mä haluaisin silti nähdä sen tunturipöllön.

Silti sadepäivätkin voi täällä olla lintupäiviä. Taisin Tuomakselle (Heikkilä) uhota ennen päivän alkua, että enköhän mä tänäänkin jotain kivaa tuolta komppaa esiin. Ja miten sitä taas kävikään.
-Pikkuvaaralla kuulin suuntaan X lentäneen meriharakan. Vaikka Jäämeri alkaakin tuolta kivenheiton päästä, Kilpiksen alueella niitä nähdään vain kourallinen vuosittain.
-Yhdestä pöntöstä löytyi kesän toinen lapintiainen.
-Iltapäivästä sade hieman taukoili ja paluumatkalla tienvarsipöntöiltä takaisin asemalle kuulin tunturikoivikosta hyvin tutunkuuloisen säkeen, ja toukokuisten Vanhankaupunginlahden retkien ansiosta lajinmääritys tuli suoraa selkäytimestä. Sitten piti taas hetkeksi miettiä missä sitä onkaan, onko elimistöllä neste- tai verensokerivajetta, saati lahosiko tämän poloisen pää tällä kertaa sateessa. Ei auttanut pähkäily, mustapääkerttu siellä koivikossa liverteli.

Oma fiiliksensä on siinäkin, kun rämpii märässä koivikossa ja tasaisessa sateessa korkealla Saanan rinteellä ja ainoat kuuluvat äänet ovat sateen ropina, vaatteiden kahina, oma hengitys ja kivien liikahtelu askelien alla. Yksikään muu eläin ei päästä pihahdustakaan sadan metrin säteellä. Sitten yhtäkkiä aivan pahdan juurelta kantautuu sepelrastaan laulua. Vettä tulee edelleen tasaisena tahtina taivaalta. Sitä on pakko pysähtyä hetkeksi hengähtämään ja nauttimaan tunnelmasta, jolle tällainen kömpelö sananhelinä ei voisi koskaan tuottaa tarpeeksi oikeutta. Eikä pitäisikään.

Kilpisjärveltä lähti suurin osa jäistä tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. Keskiviikko (7.6.) oli myös tunnelmaltaan ainutlaatuinen, kun koko järvi sekä sitä ympäröivät tunturit lainehtivat paksun sumun peitossa - ja edelleen täydellisen tyynessä, seisovassa ilmamassassa. Jälleen pönttöjä kelpasi käydä läpi autuaissa aatoksissa, tällä kertaa rantaviivan jälkeen alkoi utuinen tyhjyys. Romanttisuus vaihtui tilannekomiikaksi, kun äkkäsin yhdestä kirjosieposta elävän punamyyrän! Ovat kuulemma kovia epeleitä kiipeämään, paikallisestkin kutsuvat lajia osuvasti oravamyyräksi.

Iltapäivästä sumu hieman hälveni ja päätimme Annan kanssa perustaa toimiston aseman saunalaiturille. Miettikääpä sitä, kun kaksi biologinalkua tekee sisähommia peilityynen, sumun ympäröimän Kilpisjärven rannalla auringon porottaessa ihoa karrelle ja kaakkureiden elämöidessä sumun keskellä kuin järven syvyyksistä nousseet muinaisaikojen demonit. Aivan mi-e-le-tön-tä! Infernaalisista helteistä saatiin nauttia aina lauantaille asti, eikä todellakaan ole ikävä etelän helteitä.

Kilpisjärven maisemia:

7.6.

8.6.

8.6.

9.6.

9.6.

Torstaina (8.6.) pärähtikin sellainen työputki päälle, että varmasti kunto kasvaa ja vatsa pienenee. Lupasin Eläinmuseon linnustonseurantatiimille laskea alueella olevat 4 vakioreittiä, 5-7 km linjalaskentana. Ennustusten mukaan helleputken pitäisi jatkua ensi viikon alkuun, jonka jälkeen tietyt lajit (esim. sinirinta) saattavat hiljentyä ja laskentojen tekeminen voi osittain olla turhan myöhäistä. Lintujen lauluaktiivisuuden takia laskennat oli suotava aloittaa aamukolmen aikoihin, käytännössä tämä tarkoitti herätystä aamuyhdeltä. Pystylähtö ei tullut kuuloonkaan, sillä laskentojen lisäksi torstaina ja perjantaina piti pyörittää myös asemalle tehtäviä hommia. Oli aika huojentunut olo sunnuntaina työputken jälkeen!

Päätin aloittaa ensimmäisellä Peeran, Könkämäenoa sivuavalla linjalla. Reitti oli aika mosaiikkimainen, vajaaseen seitsemään kilometriin mahtui palsasoita, pajukkoa ja koivikkoa. Jälkikäteen sanottuna en oikein tiedä, oliko fiksuinta valita se vaikeakulkuisin reitti kertauslaskentaa varten, sillä melkoista hakemista touhu oli ensimmäisten kilometrien aikana. Onneksi hyvä gps ja valmiiksi lomakkeelle syötetyt biotooppikoodit helpottivat hommaa, viiden tunnin suoritukseen olisi muuten uponnut tunti lisää. En nyt lähde menetelmää sen tarkemmin kuvailemaan, lisätietoa kaipaavat voivat tutustua pesimälintujen linjalaskentaan täältä. Eli hankalassa maastossa voi olla melko rankkaa puuhaa, mutta myös hauskaa ja mielenkiintoista sitten kun touhusta pääsee jyvälle. Joskus linjoille osuu mielenkiintoisia haviksia ja tuloksista tietty hyötyvät muutkin, joten linjojen laskeminen pitemmän päälle on myös todella palkitsevaa!

Sitä luulisi, että reilulle kuudelle kilometrille koivikkoa ja suota ei täälläpäin mahdu muuta kuin pajulintuja, järripeippoja ja jokunen sinirinta. Vielä mitä! Vaikka Peeran eka linja oli vasta lämmittelyä, niin lämmittelystä kävivät linjalle osuneet, ampuhaukka, pikkukuovi ja mustaviklo, toki kivoja lajeja nekin! Keltavästäräkkejä piisasi ja sinirintojakin löytyi koivikoista yllättävän paljon, taisi olla laulukauden "piikki" tuona päivänä. Lämmittelyä myös sään puolesta, miten ihmeessä ihmisestä irtoaa niin paljon hikeä aamukolmen ja aamukuuden välillä.

9.6. Romahtanut palsa Peerassa.

Laskennan jälkeen tarkistin Saanan rinteessä olevan aseman tutkimusruudukon linjatolpat läpi - kesän kurssilaisten on turha syyttää meikäläistä, jos esim. E6-tolppaa ei löydy! Lisäksi käytiin Anteron kanssa mittaamassa ja rengastamassa tältä kesältä ekat Kilpiksen alueen kirjosiepot - jokainen kirjosiepponaaras pitäisi rengastaa, punnita ja mitata 0-5 päivää munimisen loputtua, tässä lisää työsarkaa ensi viikoksi. Hyvin näytti siiven mittaus ja linnun käsittely sujuvan parin linnun jälkeen, ansaläpän laittaminen pöntölle ja naaraan kyttääminen vasta mielenkiintoista (ja pahimmillaan aikaavievää!) puuhaa olikin. Siinä sivussa nähtiin muuttohaukka, neljäs havainto kahden viikon sisään!

Perjantaina (10.6.) oli vuorossa Peerajärveä kiertävä ja Mukkavaaralle nouseva linja. Kun menetelmää on taas kerrattu, oli helpompi keskittyä itse asiaan. Peerajärven linja oli itsessään helpompi kulkea kuin edellinen , mitä nyt muutama poroaita piti ylittää tai alittaa ja nousua Mukkavaaralle oli melkoisesti. Siinä missä edellinen linja kiersi sopivan lenkin takaisin lähtöpisteeseen, tällä kertaa sain kulkea takaisin autolle Mukkavaaralta sen pari ylimääräistä kilometriä! Mutta olipa uusia ja komeita maisemia sieltä käsin! Ja sitten se havispuoli, voi sendari sentään kun osasikin taas jysähtää. Jossain ensimmäisen kilometrin kohdalla jäin ihmettelemään omituisesti laulavaa pikkulintua. Sirkkumaisesti laulava lintu oli pajusirkuksi turhan monipuolinen, laulaen lyhyitä, mutta vaihtelevia säkeitä. Epäilys heräsi jo paikan päällä, mutta laji varmistui vasta kämpilä ääninäytteiden kanssa: pikkusirkku! Jesh! Tykitys jatkuu, ei todellakaan mitään käsitystä siitä, miksi tätä ornipoloa siunataan näin kovilla haviksilla jatkuvalla syötöllä. Ei valittamista.

10.6. Peerajärveä.

10.6. Mukkavaara, laskentalinjan päätepisteestä.

10.6. Maisemaa Mukkavaaralta.

Lauantaina (11.6.) ahersin ensimmäisen Mallan luonnonpuiston linjoista, Pikku-Mallan kiertävän linjan. Ja nyt niin kun aikuisten oikeesti tätä touhua. Voiko samalla vakioreitillä havaita sirittäjän, sinirinnan, sepelrastaan ja vuorihempon? Oi kyllä. Pasmathan siinä meni sekaisin, kun ensimmäistä sirittäjää ihmetteli etelärinteen koivikossa. "Ja mikäköhän hemmetti tämä nyt sitten on?" Lauluntynkää virittelevä ja aktiivisesti "tjyyttäilevä" lintu näkyi hyvin ja kaiken absurdiuden huipentumana rakensi pesää! Tai no, löytyi sieltä sadan metrin päästä se toinenkin. Ei jumankauta, 2 sirittäjää, täällä. Ihan kuin tässä ei olisi tarpeeksi, eräs paikallinen harrastaja oli kuullut yhden sirittäjän jossain aseman läheisyydessä. Helle sekoittanut niidenkin päät, ties mitä tuolta koivikosta löytäisi jos vaan jaksaisi kompata. Sirittäjien ja jo mainitun vuorihempon lisäksi linjalle osui muutakin mukavaa, mm. 3 sepelrastasta, riekko ja piekana. Sinirintoja kuului koivikossa yllättävän vähän, merkkejä laulukauden hiipumisesta. Laskennan loputtua jäin hetkeksi torkkumaan paljakalle - ja havahduin kiivaaseen keräkurmitsan huuteluun. Harmi kun ei linjalle osunut!

11.6. Bloggaaja Pikku-Mallalla. Paras omakuva tähän mennessä.

11.6. Riekon jämät.

Sunnuntaina (12.6.) urakan viimeiseksi jäi Siilasjärven eteläpäästä aina Iso-Mallan laelle nouseva linja. Ja sitten kun hommaan saa vähän parempaa otetta, niin laskentaa hankaloittavat yöstä virinnyt tuuli ja pari hankalaa lumenviipymää. Linjan "rariksi" jäi yksi esiaikuinen merikotka, Iso-Mallan laella nousi parinsadan metrin päästä ja lipui Norjan puolelle komeasti alle sadan metrin päästä. Ryökäleellä oli kupu pullollaan, minkä lie poronraadon löytänyt jostain. Laskennan loputtua pidin huilia ja eikös jälleen keräkurmitsa aloittanut elämöinnin 5 minuuttia laskennan loputtua! Minkäs minä sille voin. Mutta enpähän osannut aavistaa sitäkään, kun paluumatkalla pienen lumenviipymän alta lähes jaloista lähti 4 keräkurmitsaa lentoon - tykitys jatkuu!

Viikon aikana on tapahtunut hirveästi muutoksia. Viime sunnuntaina vielä harmaa tunturikoivikko vihertää mallikaasti ja ensimmäisiä kukkivia lapinlemmikkejä, kulleroita ja lapinorvokkeja näkyy jo siellä täällä. Sinirinnat hiljenevät, ensimmäinen vaihe kesästä on ohi. Mutta tästä eteenpäin onkin hyvä keskittyä digiherbaarioon, kahlaajien etsimiseen sekä rengastuskauden aloittamiseen...

12.6. Iso-Mallan lakea.

12.6. Hulppeat oli maisemat paluumatkallakin.