 |
| Täällähän on käyty... |
Alapilviä, tihkusadetta ja ruskan rippeitä. Kyläsaaren komppaaminen tuntuu vähän oudolta, kun pari edellistä kuukautta on keskittynyt nimenomaan staijaamiseen. Päiväpetolintuja ei tänään näkynyt, mutta lintumaailma tuntui yllättävän monipuoliselta. Puskista, punarintojen joukosta, löytyi tiltaltti ja peukaloinen, 40 örpsin porukasta ruskourpiainen, haavanlatvasta isolepinkäinen ja ilmatilasta Arabianrantaan suunnannut pähkinähakki. On sitä huonompiakin retkiä tehty. Marjalintuja myös hyvin liikkeellä, tänään lyhyen steppailun saldona 280 räkättirastasta, punakylkirastas ja 25 tilheä.
31.10.
Eihän siitä ekasta paluuviikosta mitään tullu kun flunssa paino päälle. Nyt jaksaa vähän paremmin. Keskipäivästä heitetyn kierroksen aikana lajikirjo tuntuu edellistä vähäisemmältä, mutta laatua löytyy, kun löydän Kyläsaaren rantapuista sarvipöllön! Tuula Granroth saapuu Whatsapp-hälyn myötä paikalle, mutta pienen siirtymän suorittamaa pöllöä ei nähdä enää uudelleen. Eikä niin aggressiivisesti raaskinu kompatkaan. Urpiaistan syynaaminen tuottaa tundraurpiaisen, lisäksi tiltaltti ja isolepinkäinen ed p.
 |
 |
1.11.
Jos oikeasti odottaa paikalta jotain vielä havaitsematonta lintua, niin onko se silloin tosisponde? Rk-tason rariteettia ei vieläkään löytynyt (tuleeko koskaan löytymäänkään), mutta Kyläsaaren koivuista lähtenyt sepelrastas oli ainakin aika odottamatonta! Mulle eka marraskuinen sera, mutta mitään fenologiaennätyksiä ei tällä rikottu.
Jatkan komppaamista ja tovin alueen eteläpuolen rudea kompattuani löydän paikalle saapuneen Jarkko Santaharjun! Lähti vuodenpinnan perään =D samoin Jouni Vainio liittyi komppauskuoroon. Seraa ei uudelleen löydetty, mutta Jarppia lohdutti jätekasaa tonkinut vanha mustavaris. Isolepinkäisten määrä oli kaksinkertaistunut ja näin marjalintusyksynä tilhiäkin tuntui liikkuvan.
Seuraavana päivänä saapui talvi. Ja aika moni bongari tais liikkua nakkilalaisen peltoaukean ja Helsingin Seurasaaren välillä. Emmievaanjaksanu. Mut melkoinen rarisyksy ollu käynnissä!
5.11.
Talvilintulaskentojen ensimmäinen kierros, vuorossa Janakkala. Talven ensimmäiset pakkaset alkoivat pari päivää sitten ja isot vesistöt olivat hyvin jäässä. Mitään lintukeskittymiä ei oikein nähty ja linnut tuntuivat olevan muutenkin aika hajallaan. Kierroksen mainittavimpina 10 laulujoutsenta, nuori kanahaukka, koskikara ja 10 hömötiaista. Kuudesta töyhtötiaisesta kahta päästiin fiilistelemään parin metrin etäisyydeltä silmien tasolla, läheltä nähty töyhtis sulattaa aina paatuneen petostaijarin sielun. Seuraavanakin päivänä sai hihkua riemusta, kun teepöydästä käsin huomasin pihapuuhun lentäneen varpuspöllön - pikkunisäkäs kynsissään!
 |
 |
| Reitille on saatu yksi hakkuu lisää |
 |
7.11.
Talvi se viimein perille löysi. Maanantaiaamupäivän retki suuntautui jälleen Kyläsaareen, mutta olosuhteet näyttivät aika armottomilta paremmille haviksille. Tai mistäs sitä tietäis. Nyt rantaa pitkin kävellessä tuntui siltä että olis talvisessa Jurmossa ollut. Rannat jäässä, tuulee ja tihuttaa lunta. Sulaa avomaata ei löytynyt juur mistään, ja alueen läpi menevä oja tuli kompattua aika tehokkaasti. Merulaa kummempaa ei löytynyt ja likimain 90% päivän meruloista oli siinä ojassa, joten... noh, se spekuloinneista, kun ei löydä niin ei löydä =D pikkutikka sentään osui tutkaan ja yhden räksäparven tiukempi seulominen antoi kottaraisen.
 |
| Kiitos ja ensi vuonna uudestaan |
9.11.
Talvi puskee päälle niin hirmuisesti ja spondeiluyritykset ei (ainakaan tähän mennessä) mitään valtakunnallista rariteettia tuottanut. Harvemmin ne tuottaa. Siksi päätinkin, että nyt jos koskaan pitäisi lähteä katsomaan taigarautiaista. Tässä tapauksessa taigarautiaisia. Kimmo Heiskanen antoi paikalle oikein hyvät nuotit ja infot, mutta keskiviikkoaamuna ulos lähtiessäni en ollut kovin toiveikas - jos lunta oli jo valmiiksi hyvin maassa, niin nyt sitä tuli melko hyytävän viiman saattelemana lisää.
Aamukymmenen jälkeen löysin paikalle, kiitos Kimmon nuottien sekä ystävällisen rakennustyömään työntekijän avustuksella. Vähän siinä ensin epätoivo iski - sulaa maata ei nimeksikään, risukasojen pohjillekin näytti kertyneen lunta ja ruderaattia vaikka miten. Ehdin pari risukasaa kiertämään ja piiskuttamaan kun selän takaa kuului kolmitavuinen hihitys ja lähirudella lensi kaksi rautiaista! Yllättävän helppoa tähän asti, kasan 2 TAIGARAUTIAISTA näyttivät olevan hyvissä voimissa. Kuulin hihityksen pariin kertaan myöhemminkin ja äänessä kieltämättä oli eroja meikäläiseen rautiaiseen, kuvailisin sointuvammaksi ja täyteläisemmäksi, en ihan niin korkeaksi ja metalliseksi.
Ehkä sää oli etuna - oon kuullu paljon kauhutarinoita siitä kuinka kähmyjä nämä linnut ovat ja nyt aluskasvillisuutta oli tietenkin näkyvillä paljon vähemmän. Silti, kun ensimmäisen kerran näin lintujen laskeutuvan rudelle, niistä ensimmäinen lähti lentoon vasta metrin pakoetäisyydellä! Onneksi näin mihin lintu laskeutui, se kyhjötti pujopuskien tyvellä ensin aivan liikkumatta, pääsin lähestymään sitä noin neljän metrin päähän, odotin hetken, ja lintu rupesi etsimään ruokaa pujoista, hyppimällä hangelta kohti alimpia varsia. Samaan aikaan toinen lintu (jolla oli enemmän keltaista korvapeitinhöyhenissä) liikehti yhdessä risukasassa.
Melkoisia epeleitä olivat, nättejäkin vielä. Ankara keli teki reissusta ja onnistuneesta bongauksesta vieläkin siistimpää! Sillä linnulla, jota enemmän seurasin, tuntui olevan aika vahvaa juovitusta selässä (kuten niillä voi ollakin) ja nyt vasta vähän havahduin siihen kuinka paljon kaulan sivuilla on harmaata. Muutoin kaikki oli niin kuin pitääkin, kauniit mustakeltaiset päänkuviot ja lämpimän ruskea selän pohjaväri. Pyörin paikalla varmaan vartin verran, jonka jälkeen lähdin paluumatkalle Himalajan huipun kautta. Oli sekin melkoinen elämys, lunta oli paikka paikoin kertynyt melkoisiksi kinoksiksi ja ilma tuntui muutenkin hyvin arktiselta.
Petteri Hytösen kuvia näistä linnuista nähtävillä täällä ja täällä.
 |
| Täs ne oli! |
 |
Kun bongaamaan kerran lähdettiin, niin ihan hyvin sitä voisi samalla reissulla yrittää kuitata toisen lajin karvanaaman suomipinnoihin. Suuntasin Kamppiin töyhtökiurua etsimään ja kiersin ensin nuotitettua sisäpihaa Ruoholahdenkadun puolelta. Myös Mats Björklund löysi paikalle ja pikaisen jutustelun jälkeen kiersimme Erikinkadun puolelle, missä ainakin kuului olevan hyvät määrät varpusia. Astuimme sisäpihalle - ja tossahan se on! Lintua pääsi katsomaan hyvin sen kymmenen sekuntia, ennen kuin sen pokka petti ja kohde nousi talon katolle. Mats jätti linnulle lisää siemeniä, ruokinnan avulla tämäkin pieni ihme voi olla paikalla pitkään.
 |
| Täs se oli |
Kaksi elistä tälle päivälle. S'on laadukkaan skottiviskin paikka ja päivän listalla näyttäis olevan 16-vuotiasta Lagavulinia. Skål!
10.11.
Seuraavan päivän ohjelmassa Viikin kierros Kirsi Pekkalan kanssa. Herttoniemestä alkanut sekoilu alkoi ihan hyvin, kun ihasteltiin Kivinokan lavalla saalistavaa isolepinkäistä. Lahti oli menossa hyvää vauhtia jäähän ja sulana olevalta selältä "ois voinu löytää jotain", nyt kävi tyytyminen isokoskeloon ja kanadanhanheen. Jälkikäteen tuli mieleen, että olis pitäny alottaa Kulosaaresta. Kivinokasta löytyi suht vaivattomasti myös 2 punarintaa (toinen mökkialueella ja toinen "sillä klassisella ruokinnalla").
Saunalahden rannalta löytyi päivän kolmas punarinta. Tääl ne hangel hyppelee. Kivinokan jälkeen oli pitkä tyhjiö, Fastholma ja Mölylä tuntuivat menevän vähän läpikävelyksi ja hikoilemaan päästiin Etu-Viikin pelloilla, kun joku sekopää keksi lähteä komppaamaan ojanvartta. Olihan se hyvä tarkistaa, että suurin osa ojasta on jäässä, ja samalla kahlata nivusiaan myöten lumessa. Harvoin siitä ilosta pääsee Helsingissä nauttimaan. Ojan pohjoispääty herätti vähän toiveita, mutta ei näillä silmillä mitään mustarastasta kummempia löytynyt.
Kierros päättyi Vanhankaupunginkoskelle. Pikku-uikku ei meille näyttäytynyt, mutta kosken yläjuoksulta löytyi koskikara ja Matinsillan pohjoispuolella paistatellut tukkasotka näytti olevan myös aika eksoottisessa paikassa. Kai sitä saa tyytyväinen siitä olla, että talvisessa Helsingissä onnistuu näkemään edes jotain =D
12.-13.11.
Mäntyharjun talvilintulaskentojen syyskierros ja eteläsavolaiset talousmetsämosaiikit yllättävät jälleen - nyt vanhemman reitin varrelta löytyy hieno koiras-pohjantikka! Ruokaili aivan reitin vierellä, matalalla tikkumäntyjen juurella, ja pääsi alta kymmenestä metristä ihmettelemään. 17 teeren parvi oli suurimpia pariin vuoteen nähtyjä ja 2 harmaapäätikkaa kelpas myös. Vanha kanahaukka nähtiin aika lailla samoilla sijoilla kun reitin ekalla laskennalla.
Seuraavana päivänä laskettu ja viime keväänä perustettu reitti 3986 niittää kulttimainetta: kun ekalla kerralla varpuspöllö oli reitin ensimmäinen lintu aivan ensimmäisillä metreillä, nyt sen varpuspöllön eteen piti kävellä muutama sata metriä - ja reitin ensimmäinen lintu se oli jälleen! Vähän hihiteltiin että ei taas.
Siinä ne tuoreemman reitin kohokohdat sitten olikin, eikä 17 kilometrin matkalle mahtunut ainoatakaan pyytä tai metsoa. Harmaapäätikkoja olis voinu toivoa enempi eikä palokärkeäkään kuulunut. Töyhtötiaiset olivat vähissä, mutta hömötiaiset porskutti reittiennätyksiin yhteensä 27 yksilöllä. Samoin käpytikkoja tuntuu olevan hyvin maastossa, pyrstötiaisia ja puukiipijöitä normaalisti, cardueliksia tai loxioita ei sit ollenkaan.
 |
| Tos se on! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti