Rengastuksia

Toinen synteesiluontainen päivitys. Mikälie. Ainakin vaihtelua viime kesän sillisalaattiteksteihin verrattuna. Kesän toinen hektinen vaihe alkaa olla takana, kun pönttöjäkään ei tarvitse enää kokonaisuudessaan kiertää. Uusintapesyeiden kyttäämistä, myöhästelijöiden jälkien siivoamista ja lahoavien pönttöjen uusimista, alkaa tämä touhu taas hiljalleen olemaan tässä.

Töiden puolesta rengastin pöntöiltä 6 kirjosiepponaarasta, eli vajaan puolet pöntöissä pesivistä - lähinnä paikkasin niitä mitä Antero ei ehtinyt. Pari kontrolliakin saatu, joista toinen oli viime kesänä a.k.n ainoa fichyp-naaras, kehtasi koukata Afrikan kautta pesimään uudelleen 100 m päähän rengastuspaikasta! Poikueita selvisi rengastusikään noin tusina, ihan odotettu lasku edelliskesän paristakymmenestä poikueesta. Kiivainpana päivänä rengastin kolmisenkymmentä poikasta kuudesta eri poikueesta.

Leppälintuja kertyi paljon vähemmän kuin vuosi sitten, vaikka rengastin ensimmäiset poikaset jokseenkin samoihin aikoihin viime vuonna. 2012 antoi vain kolmasosan edellisen kesän määristä, kokonaisuudessaan kärpät veivät niin'ikkään kolmasosan kesän kaikista pesinnöistä! Lapintiaisia pyöreä 0, perkele. Talitiaisia on kertynyt jokunen enemmän kuin vuosi sitten, muutama uusintapesintäkin odottaa pulttauksia. Hyvä kun edes jollain lajilla rengastusmäärät kasvavat, ehkä pitäisi panostaa emopyyntiinkin kontrollien toivossa.

Riittäisiköhän mulla aikaa ja intoa tsempata se verkkorengastuslupa ensi kesäksi?


Vapaa-ajan rengastuksia myös vähänlaisesti, ei sitä pitkin kesää kellon ympäri maastossa jaksa ravata. Linjalaskennatkin menivät sesongin kanssa ristiin. Tuomas Heikkilä löysi maastosta laulurastaan pesän, josta kiitollinen lintupoika kihlasi poikaset ja mumisi parralleen, josko noista koskaan mitään kuuluu. Kesän sinirintakiintiö kuitattiin yhdellä pesällä, jossa kuudesta munasta 2 poikasta oli selvinnyt rengastusikään asti.

Onneksi rengastushommistakin löytyi raportoitavaksi pari todellista helmeä:

5.7. läksin kiireisimmän työrupeaman ohella Jehkasin suuntaan, Esko Pasanen oli pyörinyt mestoilla jo muutaman päivän ja omiin aikatauluihin piti vääntää pakkorako, jotta pääsisi itsekin kahlaajapyyntiä opettelemaan. Alkuillasta kokeiltiin tylliemoja Eskon löytämältä pesältä, ei onnannut. Iltaa kohti kavuttiin Korkea-Jehkasin laelle etsimään uusia keräkurmitsojen pesiä, ei vaan napannut niitäkään. Jotta nollille ei jäätäisi, turvauduttiin Männistön Kallen löytämiin pesiin. Ensimmäisellä löi jälleen tyhjää, emo poikasineen oli ehtinyt jo melko pitkälle alkuperäiseltä pesäkuopalta.

Toisella onnisti. Pitkään sitä haettiin, kunnes Esko löysi n. 6 m päästä poikasia lämmittävän emon - ja melkein piti kädestä pitäen näyttää, ennen kuin lintupojaksi itseään mainostama puusilmä löysi kohteen. Sitten tapahtui paljon ja äkkiä. Potrettikuvat hautovasta kurmitsasta piti tietysti räpsiä pois kuleksimasta - kukapa Lapissa vähääkään kameraa ulkoiluttanut ei olisi haaveillut tällaisesta tilanteesta - ennen kuin emo pakeni poikasten päältä. Esko oli jo ehtinyt kihlaamaan emon ja kaksi poikasta, nyt oli neljänninen linnun vuoro saada hilyt kinttuihinsa. Emon kuvaamista, pesän kuvaamista, värirenkaan kiinnityksen demonstrointi, teräsrenkaan kiinnityksen opettelua, kirjanpitoa, pyyntivinkkejä, informaatiotulvaa iltayhdeltätoista! Vaan ai että, kun tehosession jälkeen karvanaama laskeutui Jehkasin rinnettä alas yöttömän yön valoissa, asemalla sepelrastas ja lämmin etelätuuli toivottivat kulkijan tervetulleeksi. Rääkistä huolimatta unta sai odotella tovin, oli meinaan sen verran inspiroiva sekä kahlaajapyyntiin kannustava reissu.

Tästä oli hyvä jatkaa seuraavana sunnuntaina Männistön Kallen ilmoittamalle kurmitsapoikueelle. Koordinaatit gepsiin, suunta haltuun ja pelipaikoille. Puoli tuntia meni, ennen kuin emo ja toinen poikasista löytyi. Untuvikko kiinni, metallirengas yhteen ja lukurengas toiseen kinttuun, untuvikko vapaaksi - ja seuraava pultattava löytyy saman tien tunturikankaalta! Sama operaatio ja vähän emon yritystä (verkolla olisi voinut onnistuakin), mutta tämän poikueen rengastukset jäivät kahteen lintuun.

"Morinelluksen siipirikkoshow'ta".

Vaan näissä hommissa vähiä onnistumisia seuraa väkisinkin sarja takaiskuja. Seuraavalta tsekattavalta pesältä ei löytynyt kuin yksi muna - puolentoista tunnin etsimisellä ei jälkeäkään emoista ja poikasista. Eskon nuotittamalla tyllin pesällä ei ollut tapahtunut mitään, eikä virta varmaankaan riitä kapuamaan joka ilta sitä tsekkaamaan. Viikon päästä koitin seuraavaa reissua, tällä kertaa Pikku-Mallalle, eikä sielläkään mitään.

Jos keräkurmitsojen kanssa vähän onnistikin, vesipääskyt eivät päästäneet yhtä helpolla. Perkele vieköön, silloin kun sitä virtaa riittäisi ja ajankohtakin olisi sopiva, niin sitten sää ajaa sekä heittelee lintupoikaa. Yhtenä kauniina iltana ehdin jo Tsahkaljärvelle asti, kunnes idästä noussut melko massiivinen pilvirintama ajoi takaisin asemalle. Tappion nieleminen ja "ei voi mitään" -fiiliksen hyväksyminen alkaa taas tulla tutuksi, aikaisemmin tässä kuussa ampuhaukan poikaset jäivät rengastamatta turhan hankalan tunturikoivun takia ja juhannuksen alla toinen sepelrastasyrityksistä jäi yrittämättä äkillisen säätilamuutoksen takia. Muistoissa edelleen viime kesänä muutamien metrien päähän jäänyt piekanan pesä. Osaa tää touhu olla välillä hemmetin turhauttavaakin.

Nojoo, that's life. Loppuun ihan jotain muuta; seuraavanlainen ötökkä lensi vastaan tunturissa. Osaisko joku tunnistaa?