25.9.
Taas mentiin! Lähtö Koskelasta kymmentä vaille kuusi. Hangossa kahdeksan kieppeillä. Aurinkoista, tyyntä, lämmintä, idyllistä. Kärkeen on kova kiire, odottelen kärsmättömästi muun seurueen venkslaamista tavaroidensa kanssa. Kun pelipaikoille viimein päästään, todistamme jälleen mielipuolisena käyvää lintumassojen kuhinaa. Tiaisia, vihervarpusia, rastaita, jopa pääskyjäkin. Todella kova tarjonta vaikuttaa edellisen jakson aamuja monipuolisemmalta. 400 vihervarpusen parvi, sini- ja kuusitiaisten jatkuva virta niemen viimeiseen metsäsaarekkeeseen ja nousu merelle satojen lintujen parvina, vajaat sata kulorastasta... Haliasta parhaimmillaan! Petomuutto nyt jäi vähän vaisuksi Eteläkalliolta seurattuna (bunkkerilla ei ollut tilaa)
Vaan ylitsevuotavalla muutolla on varjopuolensakin. Aseman verkot roikkuvat väärällään tiaisia ja rengastusvastuussa olevalla Aksulla eivät enää omat kädet riitä. Lintujen irroittamisesta teoreettisen koulutuksen omaava karvanaama kutsutaan hätiin, verkoille saapuu myös Kalle, joka ei valitettavan tapaturman takia pysty liikkumaan kovin ketterästä verkolta toiselle. Tiaisten irroittelu käy hyvästä treenistä, vaikka pientä viha-rakkaussuhteen kipinää näihin "metsien pikku perkeleisiin" on havaittavissa. Nokkivat, repivät ihoa, huutavat kuin viimeistä päivää. Vaikka omalta osalta touhu on melko hidasta ja varovaista (parempi niin), muutaman linnun irroittamisesta Aksu sai sentään tilastollista apua. Ajatukset heilahtelevat homman mielekkyyden ja ei-musta-mitään-asemarengastajaa-tule -ääripäiden välillä. Tai no, katsotaan nyt...
Puolilta päivin muu seurue kävi kärsimättömäksi ja siirtymistä Hangon muille lintupaikoille harkittiin. Siinä sai karvanaama taas painia kahden painavan vaihtoehdon kanssa ja ryhmäpaine veti tällä kertaa mukaansa. Aseman alueelta poistumisesta tuli tällä kertaa astetta kovempi rangaistus, kun kuulimme Täktömin pelloilla olevilta staijareilta, että puoli tuntia lähdömme jälkeen asemalta oli havaittu pikkukajava! Haliaksen kultainen sääntö (ÄLÄ. POISTU. BUNKKERILTA.) rokotti. Täktömistä havaitut 160 kurkea ja 3 nuolihaukkaa sekä Täktbuktenin keltavästäräkki, pari sinisuohaukkaa ja syksyn eka uivelo koittivat tuoda jotain pientä lohtua. Kebab-aterian äärellä tyly nuijaus oli jo melkein unohdettu.
Palasimme asemalle pientä iltastaijia varten. 18 paikallista suosirriä, neljä kapustarintaa, pari tundrakurmitsaa, siinä kai mainittavimmat. Vanha miehityskokoonpano Aksua lukuunottamatta oli poistunut jo aikaisemmin - mikä tiesi unetonta yötä ainakin kahdelle miehittäjälle. Aksu jätti pöllöverkot yöksi pyyntiin ja alkuillasta tämä karvanaama opetteli verkkolinjojen paikkoja ja määriä. Kymmeneltä illalla kierros onnistui jo omin päin, pientä haapuilua lukuunottamatta ja lupauduin hoitamaan aamuviiden rundin. Petiin ehdin ennen yhtätoista, vaikka kauaa siinä ei ehtinyt nukkua, kun seuraavalta rundilta Aksu kiikutti asemalle sarvipöllön. Magee lopetus päivälle! Kavereita sai herätellä kahdesti ennen kuin pääsivät jalkeille, tiedä sitten että käsittivätkö Lauri ja Niko koko tilannetta, katsellessaan sähisevää sarvipäätä silmään. Hieno lintu!
 |
| Tohtori Sykerö ja pikkutikka. |
26.9.
Herätys piippasi pari tuntia aikaisemmin kuin muulla miehistöllä. Suht kivuttomasti se hoitui ja osasin jopa ulos asemarakennuksesta. Verkkokierroksella en hirveän pitkälle ehtinyt, kun etelämetsässä verkko ei ammotanutkaan enää tyhjyttään. "Katos, tossa on jotain..." mumisin itselleni ja etenin kymmenen metrin päähän möntystä. "Oikeesti, siinä on jotain," ja jatkoin lähestymistä. Parin metrin päässä mumisin jo linnulle että "ei helvetti, siinähän on varpuspöllö." Säntäsin takaisin asemalle herättämään Aksun ja jatkoin verkkokierroksen loppuun. Taas ihmeteltiin, tällä kertaa minipöllöä. Sparvaria taisi tilanne hieman harmittaa ja Niko ei taaskaan näyttänyt olevan ajan tasalla ;)
Bunkkerille kavuttiin hyvissä ajoin, puolisen tuntia ennen vakion alkua. Yömuutto oli edeltävänä yönä ollut kovaa ja laulurastaiden tiksutusta kuului joka puolelta: lähinnä aamun ja aamupäivän aikana pelkästään laulurastaita ynnäiltiin 116 muuttavaa lintua. Kun tiaiset pitivät maanantaina välipäivää, niin peipot ja vihervarpuset jatkoivat muuttoaan: molempia kirjattiin muutama tonni. Pääskyjä paineli reilu kaksisataa, samoissa määrin mitä eilenkin. Päivän kvaliteetti oli Granskärin edustalta löytynyt nuori kihu, joka kuitenkin katosi saaren tienoilla eikä yrityksestä huolimatta enää näyttäytynyt. Pikaisella mulkaisulla lajia on turha edes arvailla, ainoastaan isokihun pystyi sulkemaan pois... Kivana kuriositeettina voi mainita myös 4 isolepinkäistä - kaikki muuttavia. Eilen Etelämetsän staijarit huusivat isolaniuksen peräti viisi kertaa, joista itse ehdin näkemään sen yhden. Melkosena yllärinä tuli myös teeri, joka saapui saaristosta mantereelle. Päivän valtalaji oli kuitenkin alli, joita viipotti eteläpuolen horisontissa tasaisesti, jopa tuhannen linnun parvissa. Päiväsummana reilut 5800 lintua. Petolintupuolelta 3 sinisuohaukkaa, 34 varpushaukkaa, tuulihaukkoja 2p7m ja nuolihaukkoja edelleen 1p2m.
Aseman "kokoonpanoon" liittyivät päiväretkillä aikaansa viettävä Kari Haataja sekä Turusta käsin asemalle löytänyt Unkarilainen Csaba Tölgyesi. Sieltä irtosi kuulkaa hyviä retkivinkkejä Euroopan hotspottiin... Iltapäivästä Otso, Lauri ja Niko komppasivat Gåsörsuddenin, löysivät jopa yhden ruokokerttusen. Alkuillasta heitimme Aksun juna-asemalle, läksimme komppaamaan Hangon maankaatopaikkaa ("vain" 3 kangaskiurua) ja heitimme huiviimme jälleen maukkaat kebabit. Päivä päättyi polttopuiden roudaamiseen asemalle ja saunomiseen. Taisi havaintojen näpyttelyn ja iltahuudon jälkeen hiukka väsyttää...
27.9.
Tiistai valkeni edellisiä päiviä kylmempänä ja tuulisena - pöllöpyyntiin ei ollut sään saati rengastajan puutteen vuoksi mitään asiaa. Silti staijaaminen oli vieläpä eilistä palkitsevampaa!
Tiaiset jatkoivat maanantaisapatin jälkeen ja parhaimmillaan bunkkerin ympärillä oli yksi hullunmylly käynnissä. Karvanaama pääsi opettelemaan uudenlaista laskentatekniikkaa, kun piti ynnäillä puiden ja pensaiden sisältä sekä välistä pujahtelevia, useiden kymmenien yksilöiden sekaparvia. 1500 kuusitiaista ja 1200 sinitiaista ovat huippupäiviin verrattuna vielä kevyttä kamaa, mutta saihan tässä vähän tuntumaa tiaismeininkiin. Pikkulintumuuton ehtottomana helmenä oli 38 kangaskiurua, joka on tällaiselle sisämaan kasvatille jo kova luku! Isolepinkäisiä jälleen 4 muuttavaa, myös asemalle syksyn ekat 2 pähkinähakkia havaittiin. Haliaksella harvalukuisia pikkuvarpaisia havaittiin jopa muutamia kymmeniä, vastaavasti pääskyjen muutto laantui vain alle viiteenkymmeneen lintuun.
Vakion lopulla SE, mitä tässä ollaan parin päivän ajan odoteltu, suostui vihdoin ja viimein näyttäytymään. Katselen jonnekin männikön suuntaan kun Gåun edustalla vilahtaa petolintu. Iso jalohaukka pudottautuu saman tien lähimetsän taakse ja ehdin vaan huikkaamaan muille, että "tuonne metsän taakse tippui pere". Kärsimätön odotus alkaa, sillä linnun odotetaan ilmestyvän uudelleen lännen puolelta näkyviin. Ilmestyyhän se, mutta suuntaa vaihtaneena Aatun ensin kanahaukaksi arvioima nuori muuttohaukka paineleekin etelän sijasta länteen, veden pintaa vasten ja loitoten lyönti lyönniltä. Ensi yrittämältä Niko ei onnistu tavoitelajia kaukoputken avulla näkymään, ja lintu katoaa. "Se on menny jo", Aatu tokaisee pettyneen oloisesti poistuessaan bunkkerilta. Paskat, kun tällaisesta lajista on kavereille elämänpinna kyseessä, niin ei sitä niin helposti pitäisi luovuttaa! Hetken tapittamisen jälkeen pere löytyy kuin löytyykin uudelleen leijumasta luodon päällä, äkkiä vahdin vaihto ja viimein Niko ehtii näkemään lajin ja kuittamaan tästä maagisesta lajista kauan odotetun eliksen! Tosin Lauri ei valitettavasti ehtinyt tilanteeseen mukaan. Mutta melkoinen stoori tästäkin taas saatiin...
Eikä päivä päättynyt tähän. Puolen päivän tienoilla seurataan vielä kohtalaista petomuuttoa, huipentuen Karin plokkaamaan nuoreen maakotkaan! Turhan lähelle ei tämäkään nuori lintu siirry, mutta pysyttelee hollilla sen verran, että kaikki miehittäjät pääsivät lintua ihailemaan. Muutoin petopuolelta voisi mainita 189 varpushaukkaa ja 4 ampuhaukkaa. Otso, Lauri ja Niko liukenivat asemalta iltapäivällä, iso kiitos jätkille retkiseurasta! Staijaaminen kannatti vielä alkuillasta, kun plusmiikasta painaneet 150 kurkea herättelivät skarppaamaan. Taas kannatti tutkia taivaanrantaa, iltahämärään mennessä Hankoniemen ohitti rapiat 1400 kurkea.
28.9.
... vaan eihän sitä omia ajatuksiaan pääse lopullisesti pakoon, vaikka mihin maailmankolkkaan matkustaisi. Painajaisia lietsovat, pään sisäiset demonit herättivät hyvissä ajoin ennen kännykkää. Bunkkerilla teki mieli seistä päällään. Olo oli tyhjä, lamaantunut, edes staijaamiseen ei riittänyt virta saati keskittyminen. "Ei sitä peree tänään kuitenkaan tule", mumisin läsnäolijoille ja lähdin verkoille kiertelemään. Jep, Pepe saapui aamuvarhaisella hoitamaan päivän vakiorengastukset, Jonne seuranaan. Sini- ja kuusitiaisten irroittelu tuntui todella terapeuttiselta. Keskity. Linnun ehdoilla. Ei tilaa muille ajatuksille, stressitekijöille, traumoille ja tunteille. Vain karvanaama ja lintu. Pitäisikö sittenkin suorittaa se lintuasematentti ja ruveta treenaamaan kunnolla tätä touhua varten?
Puoliltapäivin läksin pakkaamaan tavaroitani ja valmistautumaan kotimatkaan, kun Pepe ja Jonne kyytiä tarjosivat. Lakanoita viikatessani Pepe soitti bunkkerille ja vihjasi männikön päällä leijuvasta muuttohaukasta. Nuijasin. Paluumatkalla etsittiin tulvia Prästkullan pelloilta (löytyi sinisuohaukka ja 2 isolepinkäistä) sekä haettiin Inkoosta keräkurmitsa Pepelle Tringan alueen pinna (ja muillekin, jos niitä jaksais laskea).
Nyt on tyhjä olo. Todella tyhjä olo. Ehkä jossain sielun kolkassa iskee pieni kipinä, joka yrittää vihjata kuinka täytän onton elämäni onttoja päiviä sittenkin järkevällä tekemisellä - sainpahan valita, mieluummin näin, kun istuisi kolkoissa luentosaleissa, ainejärjestön kertsillä tai laboratoriossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti