Varsinainen maastokausi päättyi edelliseen jaksoon Hangon lintuasemalla, edessä paluu syksyyn, Viikkiin, sisätöihin ja sisätöistä vieroittavaan sunnuntailinturetkeilyyn. Onneksi tällaiset muutokset tapahtuvat hitaasti ja asteittain: lokakuun ensimmäiselle päivälle luvattiin vielä melko lämmintä ja selkeää kera pohjoistuulen - liian houkuttavat olosuhteet petostaijille Helsingissä. Vanhankaupunginlahtea pidemmälle en jaksanut raahautua. Samalla sai hyvän syyn osallistua EuroBirdwatch-tapahtumaan ja spämmätä Tiiraan jokaisen linnun, jonka nyt suinkin jaksoi laskea.
Kiipesin Hakalan lintutorniin hyvissä ajoin ennen auringonnousua. Rastas- ja pikkulintumuutto riitti pitämään yhden ornitologin kiireisenä. Sainpahan taas pari konkreettista lisäesimerkkiä siitä, miksi tällaisessakin paikassa kannattaa olla hyvissä ajoin: pikkulintumuutto hiljenee huomattavasti jo pari tuntia auringonnousun jälkeen (kvaliteettina kangaskiuru), 450 töyhtöhyypän parissa viihtynyt tundrakurmitsa lähti muutolle aamuhämärissä, eikä esimerkiksi Lammassaaren edustalla kellunutta 7 uivelon parvea havaittu enää puoli kahdeksan jälkeen.
Havikseen kirjattiin melkein kaikkia laskettavissa olevia tirppoja tasaisin väliajoin: rastaita, kyyhkyjä, vihervarpusia, peippoja. Liekö vaihde jäänyt Haliaksen aamujen jäljiltä päälle... Kun valon lisääntyessä lahden vesilinnut odottivat laskemista ja kyyhkyjen muuttolinja selkeytyi kaukaa Herttoniemen takaa merelle, Hakalassa koettiin tylsiä hetkiä vasta kolmelta iltapäivällä. Elämää oli sekä lahdella (uiveloiden lisäksi 12 lapasorsaa, töyhtöhyyppien joukossa muutama suokukko, kapustarinta ja 2 suosirriä) että tornin ympärillä: möykkää pitivät pari "hily"-äänistä tiltalttia, peukaloiset sekä 1 pikkusieppo. Taivaallekin piti tähytä, ensimmäinen piekana liihotteli lahden yli jo ennen aamukahdeksaa ja varpushaukoillakin tuntui olevan kohtalaisen hyvä meno päällä. Melko yllättävää oli myös 4 isolepinkäisen muutto.
Petomuutto, joo, siitä kehkeytyi Viikin mittapuilla oikein menevää katseltavaa, vaikka lintujen etsiminen kaukaa, korkealta ja sinistä taivasta vasten tuntui - jälleen kerran - melko haastavalta ja kireältä touhulta. Parhaana sesonkina hiirihaukkoja lappasi alueen yli tasaiseen tahtiin - parhaimmillaan kymmenen linnun parvina. Buteoparvet olivat puhtaita, piekanojen muutto ajoittui hiirihaukkojen "ulkopuolelle", eli varhaisemmalle aamupäivälle ja myöhemmälle iltapäivälle. Kohokohtana oli aivan tornin päällä hetken pyörinyt nuori piekana - myötävalossa linnun todella vaalea alapuoli melkein heijasti reiät silmiin!
Toisenlaisena "kohokohtana" olivat ennen viittä tornin ylittäneet kaksi suohaukkaa. Löysin kaikessa rauhassa idästä lähestyvät linnut aivan tornin päältä. Siinä taisi kestää viisikin minuuttia ennen kuin löysin linnut myös kaukoputken näkökenttään. Ja... ja... ei siinä muuta ehtinyt toteamaan, kuin sen, että toinen linnuista on rinnasta todella punertava, viiruton, ja kauluriakin näkyy. Sitten videopään liikerata saavuttaa ääripisteensä, linnut lipuvat kaukoputken kuvan ulkopuolelle ja katoavat aurinkoon. Pari valittua voimasanaa, sulattelua, ja keskustelua siitä mitä äsken tapahtui. Edelleen tornissa sinnitellyt Petri ehti tarkastelemaan toista lintua, eikä kumpikaan ollut varma seurasimmeko samaa vai eri lintua! Kolmannelta taholta seurasi kommentti, että molemmat olivat kovasti saman muotoisia ja alta punertavia. Silti 2 sirosuohaukkaa jäivät jälleen vaille tarkempaa lajinmääritystä.
Päivystin tornissa auringonlaskuun asti. Odottelin josko petolintuja tiputtautuisi taivaalta nosteiden hälvetessä ja tarjoisiko iltamuutto mitään uutta. Rastaat aloittivat liikehdinnän uudelleen tunti ennen auringonlaskua ja taivaaltakin löytyi se yksi peto, illan viimeinen piekana. Vaikka Viikin mittakaavassa päästin ihan kelpo summiin (merikotka 1p 6m, piekana 11 m, varpushaukka 42 m, hiirihaukka 61 m, sinisuohaukka 3 m, ruskosuohaukka 2 p)
Päivän ikävin puoli oli tietysti kanssaretkeilijät. Anteeksi hieman misantrooppinen lähestymistapani. Hyvillä paikoilla törmää tietysti osaaviin kollegoihin (Petrille kiitos retkiseurasta), mutta kun ensimmäinen tapaus möykkää auringon noustessa niin että huutaminen kaikuu Kivikkoon asti eikä edes omia ajatuksia (saati yli lentäviä lintuja) kuule, toinen väittää nähneensä sekä kirjo- että smyrnankalastajan samoilta jalansijoilta jossain Kreetan aurinkorannalla, ja kolmas kyselee olisivatko hänen havaitsemansa Pornaistenniemen tornin päällä pyörineet harmaalokit olleet liitäjiä tai myrskylintuja. Paluu arkeen? Todellakin! AAARGH!
Muuten tuli vietettyä oikein kelpo syyspäivä, vaikka "joka syysretken" tavoitelajeja, makoa ja pereä, ei nähtykään. Monipuolista ja mukavaa menoa silti. Aamusta vähän paleli, mutta auringon lämmittäessä suojaisaa tornia lahdella pystyi staijaamaan jopa t-paitasillaan - lokakuussa! Taisi olla vuoden viimeisiä lämpimiä päiviä. Mutta jokin kutina tuolla partakarvojen tyvellä kertoo, että tämän syksyn anti ei vielä jäänyt tähän...
Lisäsin tuonne elokuun tekstien puolelle yhden kirjoituksen piipahduksesta Viikissä. Jurmon tekstin työstämisen ohella ei tuolloin jaksanut väsätä päivitystä, vaikka tunnelmallinen ja linturikas päivä olikin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti